IS: Ikisinkkuudesta
En saa linkitystä, mutta kaksi järjevän ja kivan oloista kolmekymppistä kertoo, ettei ole ikinä seurustellut. Ikinä ei tunne ole ollut molemminpuolista.
Ainakaan tuo nainen ei halua kädenlämpöistä suhdetta. Mutta mistä tietää, onko suhde muutakin kuin haalea, jos ei seurustele? Minulla ainakin tunne tulee hitaasti. Se vahva kemia on intohimoa, mutta onhan niitä toisenlaisiakin tunteen vahvistumisia. Jotenkin ajattelen, että jos toinen ihminen tuntuu mielenkiintoiselta ja turvalliselta, niin suhteessa voi olla mahdollisuuksia vaikka mihin.
vai mitä te ajattelette?
Kommentit (242)
Vierailija kirjoitti:
Jos ei kiinnosta lähtee tarjoamaan itseään eikä ole haluja olla tyrkyllä tai jakamassa niitä tykkäyksiä kaikkien satojen muiden seassa jossain tinderissä, eikä käy baareissa yms, niin missähän sitä voisi kohdata naisen? Harrastukset on yksilölajeja ja työelämässä tapaa lähinnä miehiä. Olisko ehdotuksia?
Ryhdy harrastamaan vapaaehtoistoimintaa. Suomessa on esim suuret määrät tapahtumia joihin tarvitaan talkooväkeä. Pääsee tutustumaan ihmisiin luontevasti tekemisen kautta. Ja tietysti tuollaiseen ei voi mennä mukaan ilmiselvästi kyyläämään naisten perseitä ja yrittämään kaikkia joilla on pulssi. Normaalin ihmisen lailla kun käyttäytyy ja osallistuu ja rauhassa katselee avartuisiko elämänpiiri ja tutustuisi uusiin ihmisiin joiden kautta voisi se nainenkin löytyä. Vaikka jonkun kanssatalkoolaisen kaverista tai siskosta jos ei suoraan ketään siinä tapaa.

Minusta taas ei kannata alkaa harrastaa mitään vain löytääkseen sieltä naisen. Vapaaehtoistoiminnassa on paljon juuri eläkkeelle siirtyneitä naisia tai keski-ikäisiä, joilla on lapset juuri aikuistuneet. Jos joku kuvittelee, että vapaaethoistoiminnassa on sankoin joukoin hoikkia ja pitkähiuksisia 25-vuotiaita naisia, niin kyllä joutuu pettymään. Nuoret naiset eiväeh ehdi vapaaehtoistöihin, koska heillä menee kaikki aika opiskeluissa ja palkkatyössä, mitä joutuu opintojen ohessa tekemään, ja 30+ ikäisillä taas on työt, harrastukset ja ystävät. Vapaaehtoistöihin hakeudutaan yleensä niissä elämän saumakohdissa, kun elämään vapautuu paljon tyhjää tilaa.
Vierailija kirjoitti:
Jos ei kiinnosta lähtee tarjoamaan itseään eikä ole haluja olla tyrkyllä tai jakamassa niitä tykkäyksiä kaikkien satojen muiden seassa jossain tinderissä, eikä käy baareissa yms, niin missähän sitä voisi kohdata naisen? Harrastukset on yksilölajeja ja työelämässä tapaa lähinnä miehiä. Olisko ehdotuksia?
Vuokravaimo. Tosin vain tuloja omaaville ja luottotiedollisille. Oot näemmä töissä,jolloinka saattaisi sopia.https://rb.gy/nvna6l
Vierailija kirjoitti:
Tuo nainen hakee jotain ihme sosiaalista perhosta jota ei oo olemassakaan. Etsisi semmosta ystäviä naisista, ei miehestä.
Ihme ettei tuossa iässä ole huomannut että miehet eivät ole naisia. Lahkolaistausta varmasti vaikuttaa asiaan, pohjimmiltaan varmasti ihastuu naisiin, mutta ei voi myöntää tätä itselleen. Ja eipä noin lihavalla naisella ole naisten keskuudessa vientiä, joten ymmärrän kyllä miksi etsii naisellista miestä.
Monesti näissä jutuissa sinkut ylpeilee sillä, että: en käytä deittisovelluksia enkä käy baareissa/ravintoloissa.

Miks kukaan haluaisi tukea adhd deittikulttuuria tukevia rahantahkoamisfirmoja tai ryyppäämistä.
Tuttuni on ikisinkku koska on katkera ja sulkeutunut. Suhtautuu aika epäluuloisesti varsinkin miehiin ja on pessimisti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos ei kiinnosta lähtee tarjoamaan itseään eikä ole haluja olla tyrkyllä tai jakamassa niitä tykkäyksiä kaikkien satojen muiden seassa jossain tinderissä, eikä käy baareissa yms, niin missähän sitä voisi kohdata naisen? Harrastukset on yksilölajeja ja työelämässä tapaa lähinnä miehiä. Olisko ehdotuksia?
Minä ehkä tuossa tapauksessa harkitsisin kuitenkin deittisovellusten kokeilemista. Koska jos ei omassa elämässään kohtaa naisia, niin ei oikein taida olla vaihtoehtoja.
Kokeilisin itsekin varmaan jotain muuta sovellusta kuin tinderiä. Määrä ei aina tarkoita laatua ja kumppaneita tarvitaan vain yksi.

Ihan samat sinkut niissä on joka sovelluksessa.

Ryhdy harrastamaan vapaaehtoistoimintaa. Suomessa on esim suuret määrät tapahtumia joihin tarvitaan talkooväkeä. Pääsee tutustumaan ihmisiin luontevasti tekemisen kautta. Ja tietysti tuollaiseen ei voi mennä mukaan ilmiselvästi kyyläämään naisten perseitä ja yrittämään kaikkia joilla on pulssi. Normaalin ihmisen lailla kun käyttäytyy ja osallistuu ja rauhassa katselee avartuisiko elämänpiiri ja tutustuisi uusiin ihmisiin joiden kautta voisi se nainenkin löytyä. Vaikka jonkun kanssatalkoolaisen kaverista tai sisko
Toki kannattaa katsoa, mihin lähtee mukaan. Epäilen että jossain festareiden vapaaehtoisena on hyvin vaikea välttyä kauniilta 25-vuotiailta, yhdessä sun toisessa vaiheessa.
Vierailija kirjoitti:
Monesti näissä jutuissa sinkut ylpeilee sillä, että: en käytä deittisovelluksia enkä käy baareissa/ravintoloissa.
No se melko pitkälle yksi syy sinkkuuteen on, koska nuo kaksi ovat Suomessa ainoat edes vähän realistiset vaihtoehdot löytää joku, mikäli kaveripiirit eivät ole laajat.
Vierailija kirjoitti:
Monesti näissä jutuissa sinkut ylpeilee sillä, että: en käytä deittisovelluksia enkä käy baareissa/ravintoloissa.
En käy baarissa etsimässä miestä, koska en halua baarissa käyvää miestä. Jos olisi vaikka joku olohuonetyyppinen paikka niin voisin vaikka käydäkin.

No näinhän se on, että naiset olettavat löytävänsä hyvän miehen yöelämästä, joka juo alkoholia sopivasti, mutta käy kuitenkin säännöllisesti yöelämässä vielä keski-iässäkin kaveriporukalla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos ei kiinnosta lähtee tarjoamaan itseään eikä ole haluja olla tyrkyllä tai jakamassa niitä tykkäyksiä kaikkien satojen muiden seassa jossain tinderissä, eikä käy baareissa yms, niin missähän sitä voisi kohdata naisen? Harrastukset on yksilölajeja ja työelämässä tapaa lähinnä miehiä. Olisko ehdotuksia?
Minä ehkä tuossa tapauksessa harkitsisin kuitenkin deittisovellusten kokeilemista. Koska jos ei omassa elämässään kohtaa naisia, niin ei oikein taida olla vaihtoehtoja.
Kokeilisin itsekin varmaan jotain muuta sovellusta kuin tinderiä. Määrä ei aina tarkoita laatua ja kumppaneita tarvitaan vain yksi.
Ihan samat sinkut niissä on joka sovelluksessa.
Minä en ollut, koska en voi sietää swaippauskulttuuria. Olin kuvattomana ja deittailin vain kirjoitustaitoisia. Enää ei tarvitse.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eve varmasti pluskokoisena naisena etsii miestä joka on:
-normaalipainoinen
-hyvännäköinen
-korkeakouluttautunut
-vähintään 180cm pitkä
Miksi sille ei kelpaa kaltaisensa seura vaan hän haluaa pariutua ylöspäin?
Eve kylläkin kertoo näin: Ulkoisten avujen tai tiettyjen kriteerien sijaan hän toivoisi mieheltä hyviä käytöstapoja, sosiaalisuutta ja elämänhallintaa: sitä, että perusasiat ovat kunnossa. Eve viehättyy ulospäinsuuntautuneista miehistä, jotka tuovat esiin hänen oman ekstrovertin puolensa.
Minusta sekä mies ja nainen olivat ihan viehättäviä taviksia.
No nuo kriteerit on kyllä aika kovia. Itsekin olen yrittänyt löytää tuollaista miestä, mutta eivät ne taida tinderissä olla. T: hoikka, hyvännäköinen, korkeakoulutettu, keskipituinen nainen (tuota alk.per listaa mukaillen)
Ihan käsittämätöntä, että tuollainen PERUSasiat omaava mies on sinkkumarkkinoilla yksisarvinen. Naisista suurella osalla tuo on hallussa.
- ikisinkku nainen
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuo nainen hakee jotain ihme sosiaalista perhosta jota ei oo olemassakaan. Etsisi semmosta ystäviä naisista, ei miehestä.
Ihme ettei tuossa iässä ole huomannut että miehet eivät ole naisia. Lahkolaistausta varmasti vaikuttaa asiaan, pohjimmiltaan varmasti ihastuu naisiin, mutta ei voi myöntää tätä itselleen. Ja eipä noin lihavalla naisella ole naisten keskuudessa vientiä, joten ymmärrän kyllä miksi etsii naisellista miestä.
Naissuhteen kyllä löytää. Merkittävä osa lesboista viehättyy myös ylipainoisista. Tiedän, koska olen jonkin verran queer-kuvioissa pyörinyt.
Nämä molemmat on paljon ikäistään vanhemman näköisiä. Mutta ei se harvinaista tietenkään ole, eikä este parisuhteelle.
Olen 25-vuotias, enkä ole koskaan seurustellut. Ihastunut olen vahvastikin ja minuunkin on ihastuttu useamman kerran, mutta koskaan se ei ole ollut moleminpuolista. Kerran luulin sen olevan ja kai se toinen oikeasti ehkä vähän olikin ihastunut, mutta ei ollut päässyt yli eksästään, joka särki hänen sydämensä, joten meistä ei sitten tullut mitään.