Miksi moni äiti unohtaa ystävänsä kun palaa kotiäitivuosien jälkeen takaisin töihin?

kun on äiti ja työssäkäyvä niin ystäville ei riitä enää niin paljon aikaa kuin kotiäitinä ollessa.

Toinen juttu on se, että ei halua kuulla syyllistäviä kommentteja töissäkäynnistä täydellisiltä kotiäideiltä.

Tukkaputkella sai juosta töistä päivähoitopaikkaan, sieltä joskus kauppaan. Sitten ruuanlaittoa, pyykkäystä, lapsen kanssa olemista, siivousta, asioiden hoitoa.

Viikonloput meni siivotessa, kaupoilla, ulkoillessa, ja yleensä oli niin väsynyt, ettei jaksanut tehdä muuta kuin olla.

Nyt kun lapsi on isompi ja omatoiminen, alkaa aikaa taas olla.

seura, ei liiemmin kiinnosta niin pois elämästäni. Kun aikaa ystäville on vähän, niin haluan tavata vain sellaisia, joiden seura on ns. tasokasta. Kun pyörii vain kotona, huonompikin seura kelpaa silloin, kun turinaseuralle on tilausta.

Mutta niin vain onnistun järjestämään aikaa ystävilleni.

Iltaisin ja viikonloppuina on monta tuntia aikaa, minkä voi käyttää joko aktiivisesti tai sitten löhötä sohvalla. Ystävien tapaamisesta saa sitäpaitsi voimaa jatkaa taas arkea.

-ap

Niin paljon parempi kuin me muut!

eri elämäntilanne ja eri ystävät pitää usein myös paikkaansa. Eli kun elämäntilanne muuttuu, niin osa ystävistäkin muuttuu.

Kotiäitinähän on aikaa hengata puolituttujenkin kanssa, mutta työssäkäyvän äidin on ikävä kyllä pakko luopua vähiten tärkeistä kaverisuhteista ainakin tilapäisesti.

Monella on varmaan se tilanne, että kotiäitivuosina tulee vietettyä enemmän aikaa muiden samassa tilanteessa olevien kanssa, vaikka ei heitä niin luottoystävikseen ajattelekaan. Sellaisten kanssa tulee varmasti vähemmän seurusteltua sen jälkeen kun käy töissä. Mulla on ainakin niin, että tässä ihan naapurustossa on näitä äitikavereita, joiden kanssa viettää aikaa päivisin ja lapset lieikkivät yhdessä. Sitten omat ystävät saattavat asua hiukan kauempana tai olla päivät töissä, joten heidän kanssaan nähdään harvemmin; iltaisin ja viikonloppuisin. Sitten työssäkäyvänä äitikaverit jäävät tuttaviksi (kun ei se lapsen kakan ihastelu yhdistä eliniäksi) ja vanhat ystävät pysyvät.

illat & viikonloput menee niihin, kotitöihin ja koko perheen yhteiseen aikaan.

Kaverit tulee vasta sitten. Onneksi heillä on sama tilanne.

Mutta niin vain onnistun järjestämään aikaa ystävilleni.

Iltaisin ja viikonloppuina on monta tuntia aikaa, minkä voi käyttää joko aktiivisesti tai sitten löhötä sohvalla. Ystävien tapaamisesta saa sitäpaitsi voimaa jatkaa taas arkea.

-ap

Eivät ne hyvät ystävät kokonaan jää, vaikka yhteydenpito olisikin harvempaa. Parin hyvän ystäväni kanssa ollaan tästä juteltukin, että ymmärrämme hyvin toisten vaihtelevia elämäntilanteita (ei lasketa kuka soittanut viimeksi ja koska nähty tms. hölmöä). Aikuisia, perheellisiä työssäkäyviä ihmisiä ollaan, niin tämä on meillä itsestäänselvää. Tiukan paikan tullen silti aina voi luottaa, että ystävää ei jätetä :)

Sellaiset ystävät, jotka on olleet ystäviä ennen ns. kotiäitivuosia pysyvät kyllä.



Perhekahvilaystävyydet taas ovat ihan erilaisia. Olen saanut muutamia hyviä kavereita sieltäkin, sellaisia joille kotiäitiys on ollut vaihe elämässä, jonka jälkeen on siirrytty takaisin työelämään ja sitten arkihärdellin keskellä otetaan aikaa siihen, että käydään vaikka lenkillä tai toistemme kotona "leikkimässä" arki-iltana, eli äidit juo kahvia ja juoruaa ja lapset leikkii keskenään.



Toisaalta sellaisten äitikavereiden kanssa jotka on jääneet kotiin ei ihan paria poikkeusta lukuun ottamatta ole sen koomin hirveästi yhteistä ollut. Huomaa, että se kaveruus perustui pikemminkin elämäntilanteeseen ja lapsiin, kuin siihen, että meillä olisi aikuisina ihmisinä ollut paljonkaan yhteistä.



Enkä ole siis mikään uraäiti, ihan tavallinen kolmen lapsen työssä käyvä äiti, mutta huomaan ajattelevani asioista ihan perustavalla tavalla eri lailla kuin jotkut sellaiset, jotka ovat päättäneet jäädä pysyvästi kotiin osin myös siksi, etteivät halua mennä töihin (puhun nyt isompien lasten kotiäideistä, omista kotiäitiajoistani on 4 vuotta aikaa).

yhteistä klotiäitikavereiden kanssa sen jälkeen kun menin töihin.



Jostain joutui luopumaan ja nämä kotiäitikaverit valitettavasti lähti ensimmäisenä. Intressit olivat niin erilaiset.



Oikeiden, siis ennen lapsia, ystävien tapaamistakin saa järjestellä oikein tosissaan.

harrastuksen jos sitäkään.



Illat ovat lyhyitä viettää aikaa perheen kera muutenkin ilman että äiti huitelee jossain kylässä.

mutta emme enää joka päivä vaan 3-4 kertaa vuodessa

on monta tuntia joka ilta ja vkl aikaa kavereille niin milloin sä olet sen lapsen kanssa? tai milloin teidän perhe harrastaa yhdessä tai edes on yhdessä.



meillä ainakin menee aika töiden jälkeen aika tarkaann tähän listaan lasten kanssa oleminen/läksyjen teko/yhdessä oleminen,kaupassakäynti/pyykinpesu, ruuanlaitto, yhteinen ruokailu, harrastukset.

minulla on monta läheistä ystävyyssuhdetta ja ne eivät ole kaatuneet mihinkään; asumiseen eri maanosassa, erilaiseen elämäntilanteeseen, pitkäänkään erossa oloon. Kotiäitikavereita minulla ei juurikaan ollut, joten ei ollut ketään joka olisi jäänyt hiekkalaatikon reunalle itkemään perääni kun lähdin töihin ;)



Kiireisessä elämänvaiheessa kyllä karsiutuu sellaiset ystävät tai kaverit, joiden kanssa ei ole mukavaa tai mitään yhteistä ei ole. Itsellä on yksi ystävä (ex?) joka syyllistää minua joka kerta kun olemme tekemissä: et ole taaskaan, miksi et ikinä, et koskaan. Ei jaksa joka kerta selittää ja rautalangasta vääntää mitä elämä on kun on pieniä lapsia ja käy töissä. (hän on lapseton) En ihan oikeasti jaksa käyttää aikaani siihen vääntämiseen miksi en ehdi käyttää esim tuntia puhelinkeskusteluun joka koskee hänen kenkiään. Eikä kyse ole siitä, etteikö tuo aihe olisi tärkeä... aika ei vaan riitä.

Sitä on sitten töissä. Siinä menee vähintään 9 h kun työmatkat lasketaan mukaan. Iltaisin on pari hassua tuntia aikaa. Ei jaksa lähteä minnekään ja lapsetkin kaipaa huomiota. Viikonloput menee siinä, kun yrittää edes jonkinlaista järjestystä yllä pitää.



Olisi kiva tavata kavereita, mutta ei ole aikaa. Kotiäidit ei ymmärrä...

Mutta niin vain onnistun järjestämään aikaa ystävilleni.

Iltaisin ja viikonloppuina on monta tuntia aikaa, minkä voi käyttää joko aktiivisesti tai sitten löhötä sohvalla. Ystävien tapaamisesta saa sitäpaitsi voimaa jatkaa taas arkea.

-ap

...mä en ikinä ehdi löhötä sohvalla enkä silti ehdi juuri ystäviä tapailla. Sama juttu muuten ystävilläni myös...Sulla varmaan käy kokki ja siivooja? Tai syötte valmisruokaa? Tai ehkä teet töitä, joita ei koskaan tarvitse tehdä/miettiä sen jälkeen, kun sulkee työpaikan oven kiinni?

Minulla on tuollainen sisko. Hän harrastaa taidetta ja jaksaa selittää maalauskurssejaan jne.



On hirvittävän kriittinen kaiken suhteen eli jos tarjottavat tms. ei ole sellaisia seitsemää sorttia -tyyppisiä, haukkuu minut toisen siskoni kanssa.



Itse ei osaa kasvattaa edes mäyräkoiraansa, mutta pällistelee vieläkin toisen lapseni yhtä uhmakohtausta vuonna 2004.



Teettää meillä kernaasti palveluksia - tyyliin "asenna digiboksini kello 22 perjantai-iltana". Meillä kun on aikaa, kun ollaan aina kotona, kun meillä on lapset...