Mitä mieltä Lahti 2001 sarjasta
Onko hyvä, että asia tuodaan taas esille televisiosarjan muodossa?
Itsellä jäi hiihdon seuraaminen yli vuosikymmeneksi tuolloin.
Kommentit (51)
Ei ihan helppo kysymys. Toisaalta sarja voi tuoda tavalliselle ihmiselle valaistusta asiaan ja ymmärrystä siihen, että ilmeisesti enemmän tai vähemmän kaikissa hiihtomaissa käytettiin dopingia. Ilmeisesti suomalaiset olivat ne epäonniset, jotka eivät jostain uudesta testausmenetelmästä tienneet eivätkä olleet varautuneet. En usko hetkeäkään, etteikö esim. Norjassa olisi käytetty aineita. Johaugin selitykset huulirasvasta ovat lähinnä naurettavia. Jos noin korkealla tasolla kilpaileva ei tarkista apteekkituotteen taustoja niin avutonta on.
Dopingin käyttö on taatusti ollut suunnitelmallista ja systemaattista, ja yksittäinen urheilija on varmasti kamppaillut omantuntonsa kanssa. Toiset halusivat menestystä enemmän kuin toiset. Surullinen juttu kaikkineen, mutta ehkä jonkinlaista synninpäästöäkin on tiedossa?
Häpeätahra, joka ei unohdu koskaan.
Doping pitäisi olla täysin vapaata. Testaaminen, kun on aina käyttäjiä jäljessä, varsinkin, jos käyttö on valtio / liitto tasoista.
Silloin olisi mukava seurata, kuinka monta raatoa kisoista aina saadaan, kun pumppu ja muut sisäelimet ei kestä.
Suomessa pahin mahdollinen teko on jäädä kiinni dopingista. Myllylääkin ahdisteltiin hautaan asti.
Lapsenmurhaajatkin pääsevät vähemmällä.
Mitä väliä loppujen lopuksi on sillä, jos joku yrittää huijata kisassa jossa kaikki muutkin huijaavat?
Vierailija wrote:

Alun kuohunnan jälkeen kukaan ei osoitellut Mikaa tai muitakaan sormella.
Mika itse ei hyväksynyt tekoaan ja kiinnijäämisestä syntynyttä häpeää. Lääkitsi tuota sitten alkoholilla ja lääkkeillä, joka johti surulliseen lopputulokseen.
En katso sarjaa, enkä ymmärrä, miksi se on tehty. Kyse on kuitenkin osallisten koko elämästä, heille ja läheisilleen täytyy jo antaa rauha. Hiihtokilpailu on kuitenkin vsin hiihtokilpailu, oli silloin js on nyt, ei mikään talvisota.

Ihan hyvä, että sarja on tehty. Nuo roistot ja huijarit saavatkin hävetä lopun ikää.
Isänmaallinen ihminen olisi hävittänyt lääkärilaukun sitten samantien.
Miksei tätä asiaa voida jo antaa olla? Tapahtumista kohta 23 vuotta ja vieläkin mässäillään. Kyseessä kuitenkin vain urheilu ja osalliset kärsineet jo ihan tarpeeksi.
Mä oon rehellinen Lapin mies ja tulin kertomaan asiat niinkuin ne on
Vierailija wrote:
Miksei tätä asiaa voida jo antaa olla? Tapahtumista kohta 23 vuotta ja vieläkin mässäillään. Kyseessä kuitenkin vain urheilu ja osalliset kärsineet jo ihan tarpeeksi.
Eivät ole Mikaa lukuunottamatta. Harrikin patsastelee isolla palkalla suksitehtaan mannekiinina.
Aiheuttivat suuren kansallisen häpeän ja sietääkin muistutella asiasta.
Vierailija wrote:
Vierailija wrote:
En katso sarjaa, enkä ymmärrä, miksi se on tehty. Kyse on kuitenkin osallisten koko elämästä, heille ja läheisilleen täytyy jo antaa rauha. Hiihtokilpailu on kuitenkin vsin hiihtokilpailu, oli silloin js on nyt, ei mikään talvisota.
Ihan hyvä, että sarja on tehty. Nuo roistot ja huijarit saavatkin hävetä lopun ikää.
Eivät olleet sen pahempia huijareita kuin muutkaan kilpakumppanit. Norskit vain halusivat käräyttää suomalaiset vaikka omilla oli samat aineet käytössä. Ja käyttö on laajaa ja systemaattista edelleen toisin kuin Suomessa. Mutta vain Suomessa lytätään omat.
Parasta olisi jos saataisiin kaikki päivänvaloon 1970-luvulta asti.
Pitkät vankeustuomiot maanpetoksesta kaikille vastuuhenkilöille olisivat paikallaan.
Ihan käsittämätöntä, että tästä tehdään tv-sarja. Onneksi katsominen on vapaaehtoista.
Vierailija wrote:
Vierailija wrote:
En katso sarjaa, enkä ymmärrä, miksi se on tehty. Kyse on kuitenkin osallisten koko elämästä, heille ja läheisilleen täytyy jo antaa rauha. Hiihtokilpailu on kuitenkin vsin hiihtokilpailu, oli silloin js on nyt, ei mikään talvisota.
Ihan hyvä, että sarja on tehty. Nuo roistot ja huijarit saavatkin hävetä lopun ikää.
Käsittämätön asenne, että näiden pitäisi lopun ikäänsä kärsiä siitä, että ovat petkuttaneet jossain hiihtokisassa.
Elämässä on tärkeämpiäkin asioita kuin hiihto/urheilu. Ja minä sentään seuraan kaikkea urheilua intohimoisesti.
Nämä hiihtäjät/valmentajat eivät tappaneet ketään. Antakaa jo olla.
Suomessa kaksinaismoralismi on vahvaa. Halutaan kovia tuloksia, mutta kuitenkin doping on hirvittävä asia. Eivät taida ihmiset tietää, että kaikessa huippu-urheilussa, mitä katsovat jatkuvasti, on mukana aina dopingia.
Ei tulisi mieleenkään katsoa tuota sarjaa.
Hyvä, että aihe ja tuo tapahtuma taas nostetaan esille ja palautetaan muistiin.
Ei sarjan tekemisessä ja tapahtumien kuvaamisessa mitään pahaa ole, mutta uskottavan ajan kuvan ja urheiludraaman tekeminen ei vaan ole helppoa puuhaa. Heti ensimmäisessä osassa iso virhe. Lahden tapahtumien päähenkilöt oli roolitettu omilla nimillään, mutta joukkueen lääkäri oli Pirkka Turpeinen, kun oikeat lääkärit oli Pirkka Mäkelä ja Juha-Pekka Turpeinen.
Huono idea koko sarja. Suomalaiset urheilijat (muutamaa lukuunottamatta) eivät vieläkään uskalla käyttää kiellettyjä aineita koska täällä lynkattiin tuo kärynnyt ryhmä toisin kuin naapurimaissa joissa puolustetaan omia dopingista kiinni jääneitä urheilijoita.
Suomessa vieläkin palataan asiaan vuosikymmenien jälkeen. Ei tartte ihmetellä miksi suomalaisurheilijat eivät pärjää maailmalla; jos käryät, oma kansa ei puolusta sinua vaan hakkaa sinut maanrakoon. Kuka haluaa koko kansakunnan vihat niskaansa?