Uskotteko mystisiä olentoja olevan keskuudessamme? Kerro tarinasi tai tietosi läsnäolosta tai hahmosta jota ei osata vielä selittää.
Tähän lukeutuu kaikki mystiset oliot mitä ihmiset ovat kuvailleet esimerkiksi metsissä, merissä tai vuorilla. Näistä voi linkittää tietoa.
Sekä tietenkin enkelit, pirut, muut mahdolliset henkimaailman olennot.
Tai vaikka oudot kokemukset metsänpeitosta, maahisista, keijuista, peikoista jne.
Mihin sinä uskot? Itse uskon, että tässä elämässä on todella paljon olijoita joista emme tiedä tai ainakaan puhu isossa kaavassa.
Keskustellaan kokemuksista ja oudoista asioista.
Kommentit (70)
Muinoin on ollut useita eri ihmislajeja nykyihmisten ja neandertalilaisten lisäksi. Uskon, että tarut peikoista, kääpiöistä, haltijoista yms. ovat peruja noilta kaukaisilta ajoilta.
Vierailija wrote:
Uskon että joissain niissä taruissa on perää, ihmiset on ennen ollu paljon henkisempiä ja esim kalliomaalauksista on löydetty iät ja ajat esim Ufoihin ja erilaisiin "jumaliin" liittyviä piirroksia ympäri maailmaa
Uskon myös että tää henkisyys on tarkoituksella hävitetty ja sen tilalle ollaan rakennettu valheellinen maailma muutaman tahon toimesta ketkä aikoinaan halusivat ottaa koko ihmiskunnan omien lonkeroittensa alle.
Nyt se aivopesu on niin syvällä että ihmiset ei enää erota ollenkaan valetta totuudesta.
Henkisyys, tieto ja usko on hävitetty ja ne on korvattu uskonnoilla.
Tämä on koko ihmiskuntaa koskeva murhenäytelmä.
Usassa on paljon kuvauksia näistä. Ehkä niitä on muuallakin, jos joku uskaltaa puhua.
Luulen, että ainakin suurin osa mystiikasta ja outouksista on vain ihmisten omissa ajatusmaailmoissa.
Viimeksi arvelin näkeväni kuitenkin jotain:
Sänkyni päässä makkarissa on tv:n vieressä kelloradio suurilla numeroilla oleva, ettei tarvitse aina arvailla aikaa herätessä. Kerran sitten n. vuosi sitten heräsin keskellä yötä ja en nähnyt numeroita lainkaan - kunnes jokin hahmo tms. siirtyi hiljalleen vasemmalle vihreiden numeroiden alkaessa vihdoin loistamaan... pomppasin punkassani varmaan metrin ja sytytin valot - ja ketään ei missään.
Ilmeisesti jokin käsittämätön valveuni, tai... ken tietää..
Vierailija kirjoitti:
Oli semmoinen jännä pääministeri, joka tuhosi kaiken mihin koski ja sitten vain hävisi jälkiä jättämättä.
Jotain mystistä oli kyllä tässä.
Oliko Shivan ruumillistuma vai töhtäh?
Tuntuu siltä, että yrität viitata Sanna Mariniin. Ei hän ole mihinkään hävinnyt - juorulehdissä hän edelleen poseeraa yksin sekä turhien "julkkisten" kanssa aivan kuten pääministeriaikanaankin.

Ihmisen aivot pyrkivät näkemään kasvoja sielläkin missä niitä ei ole. Sille on olemassa nimikin - pareidolia. Se selittää varmasti isolta osin kaikenlaiset mystiset olennot. Siitä huolimatta se ei todellakaan selitä kaikkia outouksia. Aivan varmasti on olemassa jotain mystistä mitä ihmismieli ei pysty käsittämään.
Aihe kiinnostaa kovasti. Ostin äskettäin kirpputorilta kirjat "Hotellien henget" ja "Saamelaisten mytologia". Valitettavasti omia kokemuksia ei ole.
Vierailija kirjoitti:
👽👽👽👽
Ei yhtä, ei kahta vaan peräti neljä Jussi Halla-ahoa rivissä! Pakko olla noituutta.
Vierailija kirjoitti:
Näen/aistin ympärilläni olevat henkioppaat, suojelusenkelin ja muita auttajia. Olen heidän kanssaan yhteydessä päivittäin. Saan voimaa ja apua sekä johdatusta elämääni. Näen myös luonnonhenkiä, tonttuja, keijuja luonnossa kulkiessani. Tämä kaikki 'näkeminen' on tavallista minulle ja osalle lapsistani. Kaikki voi kehittyä aistiensa harjaannuttamisessa. N64
Onko päivän lääkkeet unohtunut.
Appivanhemmat asuvat keskellä metsää ja ikä alkaa jo painaa. Kun mieheni auttoi sisällä,minä meni ulos laittamaan lyhtyihin tulet. Hämärsi ja lunta satoi hiljalleen.Ja sitten äkkiä kuulin vierestäni kimeää,jotenkin todella häirintynyttä hihitysä joka loittoni metsään. Juoksin sisälle enkä sanonut kellekään mitään. Mikä mie tonttu tai maahinen tirskunut touhuilleni.
Olen sellainen, jota luultavasti kutsutte mystiseksi olennoksi. Haluatteko kysyä minulta jotain?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija wrote:
Uskon peikkoihin. Nään sellaisen joka aamu kylpyhuoneen peilissä.
Mulla on tuota samaa. Tosin olen mä toisen peikon nähnyt eduskunnassa telkkarista tosin. Oishan tuo voinut kammata tukkansa mutta ehkä oli kiireinen aamu?
Ei sillä oo varaa kansanedustajan palkalla, mutta se kadehtii kimaltavia tekokynsiä (Tokmann 10, 90 ja Axen (5,59) tuoksua.
Vierailija kirjoitti:
Muinoin on ollut useita eri ihmislajeja nykyihmisten ja neandertalilaisten lisäksi. Uskon, että tarut peikoista, kääpiöistä, haltijoista yms. ovat peruja noilta kaukaisilta ajoilta.
Ei ole ollut "useita ihmislejeja" yhtäaikaa. Eri lajit eivät pariudu keskenään. Mutta nykyäänkin elää eduskunnan oikeassa laidassa outo hobittien heimo, nimeltään perussuomalaiset. Ne poikkeavat käytökseltään ja ulkonäöltään muista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija wrote:
Uskon että joissain niissä taruissa on perää, ihmiset on ennen ollu paljon henkisempiä ja esim kalliomaalauksista on löydetty iät ja ajat esim Ufoihin ja erilaisiin "jumaliin" liittyviä piirroksia ympäri maailmaa
Uskon myös että tää henkisyys on tarkoituksella hävitetty ja sen tilalle ollaan rakennettu valheellinen maailma muutaman tahon toimesta ketkä aikoinaan halusivat ottaa koko ihmiskunnan omien lonkeroittensa alle.
Nyt se aivopesu on niin syvällä että ihmiset ei enää erota ollenkaan valetta totuudesta.
Henkisyys, tieto ja usko on hävitetty ja ne on korvattu uskonnoilla.
Tämä on koko ihmiskuntaa koskeva murhenäytelmä.
Jaahas, että tieto on korvattu uskonnoilla. Enpä usko, koetapa saada uskomaan. Usko on tunnekokemus, typeryksillä yleisempi kuin älykkäillä. Älykäs luottaa tieteeseen.
Vierailija kirjoitti:
Usassa on paljon kuvauksia näistä. Ehkä niitä on muuallakin, jos joku uskaltaa puhua.
Ei oo ainakaan persut pelänneet puhua ihan mitä tahansa, eikä VKK. Joten mikäpä estää? Puhu pois, ei naurua tarvitse säikähtää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oli semmoinen jännä pääministeri, joka tuhosi kaiken mihin koski ja sitten vain hävisi jälkiä jättämättä.
Jotain mystistä oli kyllä tässä.
Oliko Shivan ruumillistuma vai töhtäh?
Tuntuu siltä, että yrität viitata Sanna Mariniin. Ei hän ole mihinkään hävinnyt - juorulehdissä hän edelleen poseeraa yksin sekä turhien "julkkisten" kanssa aivan kuten pääministeriaikanaankin.
On hän myös töissä. Minusta on mystistä, miten sinäkin voit elää tässä maassa työtä tekemättä, ainoastaan paskaa pupeltaen vuodesta toiseen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija wrote:
Vierailija wrote:
Oli semmoinen jännä pääministeri, joka tuhosi kaiken mihin koski ja sitten vain hävisi jälkiä jättämättä.
Jotain mystistä oli kyllä tässä.
Oliko Shivan ruumillistuma vai töhtäh?
Tarkoitatko Kataista? Vai Sipilää? Stubbia? Lipposta?
Taisi Shiva olla nainen...
Shiva on miespuolinen. Osuvaa taas kerran.
Mulla on tuota samaa. Tosin olen mä toisen peikon nähnyt eduskunnassa telkkarista tosin. Oishan tuo voinut kammata tukkansa mutta ehkä oli kiireinen aamu?