Onko täällä muita joille tuntuu luontevalta muuttaa muutaman vuoden välein uudelle paikkakunnalle?

Tehkää lisää röllilapsia

Olen asunut samalla pikkupaikkakunnalla koko ikäni, opiskeluvuodet muualla. Aikuisikäni olen asunut taajama-alueen ulkopuolella omassa rauhassani, en naapureita, ei uteliaita. Saan olla just niin raihassa kuin haluan. Jehov ia lukuunottamatta tänne ei eksy ketään.

Ja sen verran omassa kuplassani elän, etten tiedä, mitä pihutaan. Eikä kiinnosta. Muiden puhumiset ja tekemiset ei vaikuta elämääni mitenkään.

Samaa mieltä muuden kanssa. Omaa päänsisäistä maailmaasi sinä pakenet. Oikeasti, ihmisiä ei kiinnosta. Tai jos kiinnostaa, niin itse sinä annat möröillesi vallan.

Minulla on ihan sama juttu. Elämäniloni aidosti katoaa kun jämähdän johonkin paikkaan. Ahdistaa myös se, että olen tuttu monelle ihmiselle. 

Olen sellainen ihminen, joka kyllä arvostaa ja on mukava toisille. En kuitenkaan tarvitse suhteita elämääni vaan nautin omasta tilasta, siitä, että voin tehdä mitä haluan ja mennä minne haluan ilman minkäänlaisia sitovia asioita. En halua myöskään, että kenelläkään on minusta mielikuvaa, sillä sekin on tietynlaista ahtautta ja lokerointia joka rajoittaa. Nautin siis kovasti aina siitä vapauden ja raikkauden tunteesta kun muutan uuteen kaupunkiin.

Työt myös muuttuvat, teen keikkaa ja osa-aikaisia pätkiä. Tämä sopii itselleni.

Tammikuussa olen itse muutamassa. Viime kerrasta alkaa olemaan jo kolme vuotta aikaa. 

Oletko romani?

Tuttua minullekin. Lapsen takia jämähdin pitkäksi aikaa nykyiselle paikkakunnalle. Koronasulut olivat suorastaan helpotus, kun ei tarvinnut nähdä ketään.

Minulla tuo pakeneminen on PDA:n ilmenemismuoto. Ihmiset oppivat tuntemaan minut, joten tietynlaisena oleminen muodostuu vatimukseksi, jolloin pakenen. Myös parisuhteet ovat vaihtuneet, pisin kesti peräti 4 vuotta, jonka aikana lapsen sain.

Ystäväni ovat järestään autisteja. Kavereita en jaksa enää harrastaa, tämä onkin helpottanut kestämistä samassa paikaa pitkään asumista.

Helpommalla pääsisin jos ei olisi tuota PDA:ta. Mutta minkäs teet, muuta kuin yrität luoda elämästä oman näköistä, ettei se kuormita, ahdista ja ole täynnä vaatimuksia.

Sinulla on mielenterveysongelma, jota pakenet muuttamalla.

Ei sun pää muuttamalla parane.

Vierailija wrote:

Tuttua minullekin. Lapsen takia jämähdin pitkäksi aikaa nykyiselle paikkakunnalle. Koronasulut olivat suorastaan helpotus, kun ei tarvinnut nähdä ketään.

Minulla tuo pakeneminen on PDA:n ilmenemismuoto. Ihmiset oppivat tuntemaan minut, joten tietynlaisena oleminen muodostuu vatimukseksi, jolloin pakenen. Myös parisuhteet ovat vaihtuneet, pisin kesti peräti 4 vuotta, jonka aikana lapsen sain.

Ystäväni ovat järestään autisteja. Kavereita en jaksa enää harrastaa, tämä onkin helpottanut kestämistä samassa paikaa pitkään asumista.

Helpommalla pääsisin jos ei olisi tuota PDA:ta. Mutta minkäs teet, muuta kuin yrität luoda elämästä oman näköistä, ettei se kuormita, ahdista ja ole täynnä vaatimuksia.

Hyvänen aika sentään! Miksen ole koskaan kuullutkaan PDA:sta?? Luin noita juttuja ja ne oli kuvauksia suoraan mun elämästä. Kiitos.

Psykopaateista tuntuu siltä. Pitää säännöllisesti vaihtaa maisemaa.

Nuorena muutin useaan kertaan, välillä paikkakuntaakin vaihtaen.  Nykyään moinen olisi vaikeampaa lasten koulujen ja vanhempien työn vuoksi. Veisi paljon energiaa vaihtaa kaikkien paikkaa. 

Vierailija wrote:

Psykopaateista tuntuu siltä. Pitää säännöllisesti vaihtaa maisemaa.

Totta kai, ettei paljastu.

Vierailija wrote:

Oletko romani?

Äitini isä on. En sen enempää.

ap

Vierailija wrote:

Sinulla on mielenterveysongelma, jota pakenet muuttamalla.

Koko elämäntapa on ongelma vain sellaisesta näkökulmasta että haluaisi asua paikoillaan. Ei tässä minulle mitään sen suurempaa ongelmaa ole. Muutan taas kun lapset on vähän isompia. Mikä oletus se on että pitäisi asua yhdessä paikassa?

ap

Kyllä kai paikallaan asuvillekkin voi keksiä ihan samanlain diagnooseja; pelkäävät muutosta, itseluottamus ei riitä aloittamaan alusta, pakkomielteinen kiintymys paikkoihin, kontrollinmenettämisen pelko jos kaikki ei ole tuttua ja turvallista.. 😅

Kaikista voi keksiä diagnooseja ja nähdä jokaisen elämän ongelmallisesta perspektiivistä jos niin haluaa.

Olisin itse voinut kirjoittaa aloituksen! Ja olenkin asunut ympäri Suomea ja muuttanut paljon. Ja niin monta kertaa yllättynyt siitä samasta asiasta, kuinka jossain kohtaa huomaa että ihmiset ovat uteliaita, alkavat puhua selän takana ja kehittää juttuja sinusta, vain sen takia koska haluat pitää omat asiasi ominasi, etkä ole kiinnostunut muista ihmisistä. Päättelevät että jotain outoa tuossa ihmisessä on oltava ja alkavat sitten kehittää niitä juttuja tyhjästä kun ei ole muutakaan. Ja minua kun ei voisi ihmiset vähempää kiinnostaa. Olen ihan normaali, käyn töissä ja työni on erittäin sosiaalista laatua, mutta vapaa-ajalla viihdyn vain oman perheeni kanssa. Ja sekös ihmisiä kismittää? En tiedä. 

Ap, ymmärrän sinua täysin. Kirjoitus on kuin olisin sen itse kirjoittanut.

Olen kotoisin pieneltä paikkakunnalta jossa ainakin kylän keskustassa kaikki tunsi toisensa. Heti murrosiässä se alkoi ahdistaa vaikkei ollut mitään erityistä syytä. En ole ikinä voinut sietää sitä että naapurit kommentoi meidän perheen asioita ja kylän juoruakat puhui yh äidistäni ties mitä. Tiesin jo silloin etten tule jäämään tälle käpykylälle ikinä.

Lähdin heti 17v pois kotoa kun vain tuli mahdollisuus, naapurikaupunkiin ja oi kuinka muistakaan sen vapauden huumaavan tunteen. Kävelin usein illalla kaupungilla katsellen ihmisiä ja kuinka ihanaa oli kun kukaan ei tunnistanut eikä edes katsonut minuun. 

Sittemmin vaihdoin 3v päästä toiseen lähikaupunkiin opiskelemaan. Sitä rataa on koko elämä mennyt, muutin pääkaupunkiseudulle työn perässä ja ihan senkin takia että haluan vaihtaa maisemaa. Pääkaupunkiseudulla olen asunut 20v aikana 7:ssä eri osoitteessa. Muuttoihin on ollut kyllä usein syynä se että olen ollut joko tyytymätön asuntoon tai sitten asuinalueeseen. Toki kun varallisuutta on karttunut niin olen myös vaihtanut ihan sen takia että haluan uudemman asunnon jossa parempi näköala. Pisin aika yhdessä asunnossa on kai ollut joku 5.5-6v

Mutta olipa syyt mitkä tahansa, minäkään en halua jumiutua paikoilleni enkä elää tiiviissä perinteisessä perhekeskeisessä kulttuurissa. Olen kai jotenkin sosiaalinen introvertti ja ehkä sisimmältäni hiukan levoton sielu jota kukaan ei ole onnistunut vielä rauhoittamaan aloilleen. 

Vierailija wrote:

Olisin itse voinut kirjoittaa aloituksen! Ja olenkin asunut ympäri Suomea ja muuttanut paljon. Ja niin monta kertaa yllättynyt siitä samasta asiasta, kuinka jossain kohtaa huomaa että ihmiset ovat uteliaita, alkavat puhua selän takana ja kehittää juttuja sinusta, vain sen takia koska haluat pitää omat asiasi ominasi, etkä ole kiinnostunut muista ihmisistä. Päättelevät että jotain outoa tuossa ihmisessä on oltava ja alkavat sitten kehittää niitä juttuja tyhjästä kun ei ole muutakaan. Ja minua kun ei voisi ihmiset vähempää kiinnostaa. Olen ihan normaali, käyn töissä ja työni on erittäin sosiaalista laatua, mutta vapaa-ajalla viihdyn vain oman perheeni kanssa. Ja sekös ihmisiä kismittää? En tiedä. 

Aika perusteellista vatvomista, vaikka sua ei kiinnosta...

Vierailija wrote:

Vierailija wrote:

Olisin itse voinut kirjoittaa aloituksen! Ja olenkin asunut ympäri Suomea ja muuttanut paljon. Ja niin monta kertaa yllättynyt siitä samasta asiasta, kuinka jossain kohtaa huomaa että ihmiset ovat uteliaita, alkavat puhua selän takana ja kehittää juttuja sinusta, vain sen takia koska haluat pitää omat asiasi ominasi, etkä ole kiinnostunut muista ihmisistä. Päättelevät että jotain outoa tuossa ihmisessä on oltava ja alkavat sitten kehittää niitä juttuja tyhjästä kun ei ole muutakaan. Ja minua kun ei voisi ihmiset vähempää kiinnostaa. Olen ihan normaali, käyn töissä ja työni on erittäin sosiaalista laatua, mutta vapaa-ajalla viihdyn vain oman perheeni kanssa. Ja sekös ihmisiä kismittää? En tiedä. 

Aika perusteellista vatvomista, vaikka sua ei kiinnosta...

Tunnistan kyllä tuon mistä hän puhui. Itseänikään ei kiinnosta niin ihmisten ihmissuhdekuviot tms. Mutta muita tuntuu kyllä kiinnostavan. Siksi kai kaikki dramaattiset tosi-tv:t ja saippuaoopperat on niin suosittuja. Minulta on esimerkiksi kyselty suoraan miksi olen eronnut, kauanko olin naimisissa, omistanko asuntoni yms. Tällaiset asiat ei itseäni toisissa ihmisissä juurikaan kiinnosta, ihan läheisimpiä ystäviä lukuunottamatta. En ole sillä tavalla utelias. En tiedä onko se puute vai hyve olla tuolla tavalla kiinnostunut, mutta ihmetyttää mikä itsessäni muita kiinnostaa.

ap

Muutin vuosikausia aina kolmen vuoden välein. Kuvittelin aina vain kyllästyväni helposti paikkaan, lisäksi uusista maisemista sai valtavasti energiaa. Sitten kun kaikki kävi liian tutuksi, alkoi olla levoton olo ja teki mieli muuttaa. Kunnes yhtäkkiä pysähdyin ja tajusin että pakenin vain käsittelemättömiä ongelmia, joista en ollut edes tietoinen vaan piilottanut ne alitajuntaan. Niiden selvittämisen jälkeen ei ole enää tehnyt mieli muuttaa, ja levollinen olo.

Jotkut vaihtaa puolisoa jatkuvasti muutaman vuoden välein kun saavat uudesta suhteesta kiksejä eivätkä osaa olla saman ihmisen kanssa. Jotkut vaihtaa asuin- tai paikkakuntaa. Jotkut pakenee ongelmiaan tiedostamatta tai tiedostaen. Syitä on monia. 

Vierailija wrote:

Muutin vuosikausia aina kolmen vuoden välein. Kuvittelin aina vain kyllästyväni helposti paikkaan, lisäksi uusista maisemista sai valtavasti energiaa. Sitten kun kaikki kävi liian tutuksi, alkoi olla levoton olo ja teki mieli muuttaa. Kunnes yhtäkkiä pysähdyin ja tajusin että pakenin vain käsittelemättömiä ongelmia, joista en ollut edes tietoinen vaan piilottanut ne alitajuntaan. Niiden selvittämisen jälkeen ei ole enää tehnyt mieli muuttaa, ja levollinen olo.

Jotkut vaihtaa puolisoa jatkuvasti muutaman vuoden välein kun saavat uudesta suhteesta kiksejä eivätkä osaa olla saman ihmisen kanssa. Jotkut vaihtaa asuin- tai paikkakuntaa. Jotkut pakenee ongelmiaan tiedostamatta tai tiedostaen. Syitä on monia. 

Mutta onko siitä nyt varsinaisesti mitään haittaa?

ap