Onko täällä muita joille tuntuu luontevalta muuttaa muutaman vuoden välein uudelle paikkakunnalle?

Kuuluu varsinkin nuoruuteen ja opiskelu- ja työkuvioihin. Silloin on tietenkin helpompi muuttaa, kun on vielä sinkku eikä sitoumuksia mihinkään suuntaan. Puhutaan siis itsenäisistä ihmisistä, perheen ja suvun toiveiden mukaan eläjät ovat ihan oma rotunsa.

Siitä on ihmisen kehitykselle paljonkin hyötyä, että tuntee esim. Suomessa useampia paikkakuntia, niiden tyylejä ja mentaliteettia. Vähitellen oppii huomaamaan, missä ja minkälaisissa "piireissä" itse viihtyy. Miten haluaa asua, millaisia ihmisiä tavata tai keiden kanssa tehdä työtä yhdessä. Kaikki kokemus on plussaa.

Myöhemmin sitten, jossakin vaiheessa saattaa tulla juurtumisen tarve, tavalla tai toisella. Jotkut muuttavat esim. ulkomailta takaisin Suomeen, jotkut lähemmäksi sukuaan tai aiempia kotikontujaan, kun eivät enää viihdy muualla, kun "kaikki on jo nähty ja koettu". Joku haluaa pysyvän, ikioman kodin. Joku tutut maisemat, toinen tutun murteen alueelle jne. Mutta sinä et ole vielä siinä vaiheessa ja etsit vielä uusia kokemuksia ja paikkaasi. Niin pitääkin tehdä, kyllä sen sitten itse tiedät, milloin on "juurien aika".

Vierailija wrote:

Vierailija wrote:

Muutin vuosikausia aina kolmen vuoden välein. Kuvittelin aina vain kyllästyväni helposti paikkaan, lisäksi uusista maisemista sai valtavasti energiaa. Sitten kun kaikki kävi liian tutuksi, alkoi olla levoton olo ja teki mieli muuttaa. Kunnes yhtäkkiä pysähdyin ja tajusin että pakenin vain käsittelemättömiä ongelmia, joista en ollut edes tietoinen vaan piilottanut ne alitajuntaan. Niiden selvittämisen jälkeen ei ole enää tehnyt mieli muuttaa, ja levollinen olo.

Jotkut vaihtaa puolisoa jatkuvasti muutaman vuoden välein kun saavat uudesta suhteesta kiksejä eivätkä osaa olla saman ihmisen kanssa. Jotkut vaihtaa asuin- tai paikkakuntaa. Jotkut pakenee ongelmiaan tiedostamatta tai tiedostaen. Syitä on monia. 

Mutta onko siitä nyt varsinaisesti mitään haittaa?

ap

Mielestäni ei, jokainen elää niin kuin elää eikä ole yhtä oikeaa tapaa. Se että jotkut tykkää siitä että asuu koko ikänsä samalla paikkakunnalla, tekevät samaa työtä koko työikänsä ja ovat ns hyvin turvallisuushakuisia, ei siinä ole mitään väärää. Tuo elämäntyyli vaan ei sovi kaikille.

Se että jotkut on ehkä joutunut tyytymään siihen normiin, että on tehnyt nuorena lapset, koulutustaso on jäänyt ehkä matalaksi, hääräillään vaan kotona yhdessä paikassa saman kumppanin kanssa, samoissa harrastuksissa on ehkä mielestäni lähinnä säälittävää, huom! JOS he eivät ole itse sitä valinneet vaan joutuvat siihen vastoin tahtoaan. Tuo JOUTUMINEN kyllä usein kostautuu ja purkautuu jollain ikävällä tavalla aikojen saatossa. Näkyy esim katkeroitumisena, pahana olona, sairasteluina, masennuksena tai jatkuvana riitelynä / repivänä käyttäytymisenä läheisten kanssa, ehkä avioerona heti kun lapset ovat lähteneet kotoa, sitten repäistään itsensä irti siitä tukahduttavasta ympäristöstä, tai jäädään siihen katkeroituneena koska ei päästä pois.. 

Itsellä juurikin tällainen em. ystävätär jonka koko keho ja mieli huutaa säännöllisin väliajoin jotain muuta uutta ja pois pääsyä, mutta kun ei ole aikoinaan lähtenyt sieltä kälyseltä pikkupaikalta, niin nyt ei enää keski-iässä kykene kun on taloudellisesti riippuvainen miehestään. On erittäin vihainen, katkeroitunut, kateellinen kaikille joilla menee hiukankin paremmin ja niille jotka ovat kouluttautuneet ja jotka "elää".