Lue keskustelun säännöt.
Paras ystävä hylkäsi kun elin suurinta kriisiäni
28.10.2023 |
Tyttäreni oli pahassa tapaturmassa, on ihne että selvisi hengissä. Tästä on kulunut aikaa puolisen vuotta. Paras ystäväni on soittanut minulle tuon jälkeen yhden kerran, elokuussa. Viestejä hän ei ole laittanut yhtäkään. Perheeni oli tapahtuneen jälkeen kriisissä ja pitkään sairaslomalla (tyttäreni sairausloma jatkuu ainakin vuoden loppuun). Minulle tämä merkkaa ystävyyden loppua. Olen tehnyt surutyötä. Minulle niin rakas ystävä noin 30 vuoden ajalta hylkäsi minut. Olimme toistemme parhaat ystävät. Tämä oli asia jota hän näköjään ei osaa itse käsitellä, siihen lopputulemaan olen tullut. Mutta paluuta vanhaan ei valitettavasti ei ole.
On ollut niin surullista huomata, että hän olisi se, joka olisi hylännyt minutkin jos olisin esimerkiksi sairastunut syöpään. Näistä ystävän hylkäämisistä olen aiemmin lukenut, mutta nyt koin sen itse.
Kommentit (81)
Olen ollut vähän vastaavassa tilanteessa mutta ystävän asemassa.
Entisen parhaan ystäväni äiti kuoli. Hänen käytöksensä muuttui täysin mielipuoliseksi ja hän oli todella inhottava kaikkia ihmisiä kohtaan. Heittäytyi asemaan jossa hänen mielestään ystävien olisi pitänyt maksaa hänen vuokransa, haukkui surutta ihmisten ulkonäköä, oli täysin mahdoton. Otin erittäin hienotunteisesti puheeksi ettei tämä käytös ole nyt ihan ok ja että koska olen hänen pitkäaikaisin ystävänsä, koen velvollisuudekseni ottaa tämän puheeksi. Hän pisti välit poikki ja kuulin jälkeenpäin kuinka selitti ihmisille minun hylänneen hänet pahimman surun hetkellä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tää ketju on loistava esimerkki siitä, kuinka kylmiä, tunteettomia, tylyjä ja töykeitä suomalaiset ovat. Eipä ole ihme, että täällä tehdään niin paljon itsemurhia.
Vierailija wrote:
Tää ketju on loistava esimerkki siitä, kuinka kylmiä, tunteettomia, tylyjä ja töykeitä suomalaiset ovat. Eipä ole ihme, että täällä tehdään niin paljon itsemurhia.
Tämä ketju on loistava esimerkki siitä, että kukaan ei saisi käpertyä edes kriisin aikana omaan surkeuteensa, unohtaa kaikkia ystäviään ja muuta elämää. Silloin pitää muistaa, että muut ihmiset eivät ole mitään likasankoja, joihin saa purkaa kaiken huonon olonsa, vihansa ja katkeruutensa, sillä ystävä on vain ihminen, jolla on oma elämänsä ja ammattiauttajat ovat sitä varten. Vertaistukiryhmät ovat myös hyviä paikkoja puhua asioistaan, eikä kuormittaa vaikeilla asioilla ystäviä ja sukulaisia määräänsä enempää.
Joskus kriisissä elävä alkaa myös kilpailemaan siitä kuinka iso kriisi hänellä on verrattuna muiden kokemiin kriiseihin. Sellainen vertailu ei tunnu ystävistä mukavalta ja jos näin käy, voivat ystävät loitontua.
Minulla kommunikointi menee yleensä vuoropohjaisesti, joten jos toinen vaan jättää ottamatta yhteyttä niin sitten tuntuu ahdistelevalta ottaa 2 kertaa yhteyttä putkeen ja mietin että ehkä hän ei minulta kaipaa mitään.
Vierailija wrote:
Mä oon tullut siihen tulokseen että jos itsellä on jotain kriisiä, on parempi olla ensisijaisesti ammattilaiseen yhteydessä ystävien sijaan. Suosittelen samaa muillekin. On kylmä vastaus tämä, mutta vastavuoroisuus ystävyyksissä toimii harvoin niin hyvin että "kuormat" voi ns jakaa. Ja lopulta meillä on yhden traumatisoituneen ihmisen sijaan kaksi, tai useampia, koska harvalla meistä on mielenterveysammattilaisen koulutusta kuuntelemaan ja neuvomaan kriiseissä.
Emme osaa itse käsitellä kriisejämme kun elämme siinä, mutta ei se ystäväkään niitä osaa useinkaan käsitellä. Eikä hän välttämättä tiedä mitä pitäisi tehdä? Ehkä olet hänen mielessään, mutta hän haluaa antaa tilaa. Jokaisella on omia murheita ja on mahdollista että ei vaan pysty olemaan se kriisitukihenkilö muiden huolien ja velvoitteiden vuoksi.
Omissa kriiseissäni oon huomannut sen, kuinka siihen välttämättä ei kaikki ystävät osaa suhtautua. Tai sitten kuvitellaan sen olevan nopeasti ohi. Sitten kun samanlainen tilanne tulee itselle, niin sen vasta huomaa, kuinka pitkään asian käsittely kestää. Jaksan kyllä kuunnella monet kerrat ystävän purkauksen. Joskus tuon esiin, että olen käynyt saman asian läpi ja tuntuu se vieläkin. Silti voi olla, että ystäväni ei tätä jotenkin tunnu tajuavan. Ymmärrän, että hän on edelleen niin omien tunteittensa pyörityksessä. Monet ihmiset ovat tosi itsekeskeisiä.
Ammattilaisista voi kyllä olla apua. Mutta minusta olisi kyllä hyvä oppia hyväksymään omassa ja muiden elämässä olevat vaikeat asiat ja suostua niistä kertomaan ja kuuntelemaan. Ei ne vaikeudet aina mene tasan. Jos itsellä on asiat hyvin ja ystävällä ei, niin miksi ei häntä voi tukea ja kuunnella?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä en masentuneena kaipaa muiden ihmisten seuraa, joten tuppaan automaattisesti ajattelemaan että asia olisi muilla samoin. Sainkin pienet suutahdukset kerran korvilleni, kun kysyin että haluaako ahdistusta ja masennusta poteva seurusteluehdokas olla yksin ja perutaanko näkeminen koska niin itse olisin halunnut. Hänellä olikin asia sitten päinvastoin ja kaipasi tukea.
Vierailija wrote:
Olen huomannut,että elämän kriiseissä jää aina yksin. Ajatellaan jotenkin taianomaisesti,että paha tarttuu. Jos käy tulipalo,onnettomuus,sairaus muut pelkäävät olla lähellä. Pahinta on taloudellinen katastrofi,kaikki kaikkoavat ympäriltä. Aivankuin köyhyys olisi tarttuva tauti. Tietenkin pelkäävät,että alkaa pyytää rahaa lainaksi. Kriisikohdat elämässä johtavat usein ystäväpiirin vaihtoon. Voi kertoa itse uusille ystäville elämäntilanteesta ihan rauhallisesti. He eivät siunaile menneisyyttäsi,kun eivät tiedä siitä.
Totta. Olen kuullut tämän myös asiantuntija-auttajalta. Esim. leskeksi jäänyt ei saa enää kutsuja pariskuntien tilaisuuksiin. Ehkä pelätään oman parisuhteen puolesta. (Pelko voi olla aiheellistakin, mutta ei vain leskien suhteen)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija wrote:
Vierailija wrote:
Vierailija wrote:
Vierailija wrote:
Minulta kuoli perheenjäsen, sen jälkeen ystävät eivät ottaneet minuun mitään yhteyttä vuoteen.
Entä sinä? Otitko sinä heihin yhteyttä? Sinä olusit voinut myös oikein hyvin soittaa heille silloin kun he tulivat mieleesi, mutta etpä tainnut tehdä niin.
Otin kun kerroin mitä oli käynyt. Sain pelkkää hiljaisuutta vastaukseksi. Sen jälkeen jäin odottamaan kuuluisiko ystävistä mitään. On aika rankka vaatimus, että kriisiin joutuneen pitäisi löytää voimavaroja, joilla olla se yhteydenpidon kannattelija, jos omassa elämässään hyvinvoivatkaan ystävät eivät siihen pysty.
Ehkä pärjäät sitten ilman heitä ja he ilman sinua. Joten näillä puheilla voit lopettaa valittamisesi aiheesta ja varsinkin nälvimisen kuinka hyvin heillä asi
Toooosi oudon vihamielisiä "mitä valitat" -kommentteja. Huomaa, että ne ovat ihmisiltä, joilla itsellään ei ole kykyä (omien tunneongelmiensa takia) olla tukena - edes lähettää viestiä! - jos toisen lapsi joutuu pahan onnettomuuteen. Hyökätään asiaa ihmettelevää kohtaan, kun tiedetään, että omassa itsessä on tämä vika.
Säälittävää, aikuiset ihmiset!
Vierailija wrote:
Älä viitsi. Kriisit hoidetaan oman perheen kesken.
Huhhuh! No eipä ole ihme, että niin monen suomalaisen perhe-elämä on epätyydyttävää ja raskasta, eikä osata avautua kuin omalle puolisolle... Ollaan täysin riippuvaisia hänestä ja vaaditaan liikoja häneltä.
Maailman onnellisin maa, mikä vitsi!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Valitettavan yleistä. Ihmiset tuijottavat vain omaan napaansa. Huomasin omassa isossa elämän kriisissäni, että ihmiset kaikkosivat ympäriltä. Ihan kuin se huono onni tarttuisi? Kukaan ei ottanut yhteyttä, kysynyt tarvitsenko apua, ei mitään. Toivon todella, että jokainen näistä kokee sen oman kriisinsä ja huomaavat miten yksin jäävät. Olen muutenkin huomannut, että niitä todellisia ystäviä ei ole eikä sisaruksiakaan kiinnosta auttaa.
Vierailija wrote:
Vierailija wrote:
Ihanaa lukea miten täällä ihmisen mukaan suomalaiseen kulttuuriin kuuluu ystävän hylkääminen hädän hetkellä ja myös se että syyllistetään hädän hetkellä olevaa ystävää. Ei ihme etta täällä väki on masentuneita ja yksinäisiä kun olette tuollaisia.
Onneksi ei omassa piirissä tuollaista. Kyllä me ainakin kysellään kuulumisista. Ei oikea ystävä ajattele että (no en halua häiritä)... Jestas. Voimia sille ap! On niitä oikeita ystäviä myös Suomessa.
Luepa tarkemmin ja yritä hieman ajatella asioita. Ap ei ole selkeästi mikään maailman mukavin ja herttaisin ihminen, vaan pitkävihainen ja syyttelevä tapaus, joka ei ymmärrä, että muillakin ihmisillä, myös niillä ystävillä, voi olla omia murheita ja myös henkilökohtainen elämä. Jos ap tarvitsee tukea suruunsa tai kaikkeen, niin hän etsii vertaitukiryhmän ja purkaa siellä paha
Pitkävihainen...? No jo on kummallista tämä suomalainen pinnallinen kylmyys. Että edes parhaalta ystävältä ei saisi olla odotusta tuesta pahalla hetkellä, ei saisi loukkaantua. Get over it, kun mä en kestä sun vaikeuksia!
Parin viestin lähettäminen parhaalle ystävälle hädässä ei ole normaalisti liian raskasta. Toki niille on, joilla on pahoja tunneongelmia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen todella huono ottamaan ja pitämään yhteyttä mun ystäviin. Mielelläni kuitenkin aina tapaan jos joku ehdottaa jotain. Vaikeassa tilanteessa, jossa voin huonosti, ¹itse haluaisin olla rauhassa ja ahdistuisin jatkuvista yhteydenotoista, ehkä sun ystäväsi ajattelee samoin eilö ole halunnut häiritä? Kannattaa selkeästi tuoda esiin se, jos kaipaa tukea ja seuraa. Moni kyllä tarjoaa sitä mielellään kun tietää, ettei tuppaudu.
Joitain varmaan pelottaa olla yhteydessä. Mitä jos sanonkin jotain väärää tai typerää, tai en sano jotain fraaseja, joita kuuluu sanoa, ja ystävä loukkaantuu?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ihmiset ovat erilaisia. Minun perheenjäseneni sairastui vakavasti ja pyysin Facessa, että ystävät ja sukulaiset antaisivat meidän olla rauhassa eivätkä ottaisi yhteyttä, koska en jaksanut kerta toisensa jälkeen selittää tilannetta ja joutua itse lohduttamaan järkyttyneitä ihmisiä, joilla ei ollut muuta sanottavaa kuin "miten sä oikein pystyt kestämään tuollaista elämää, mä en kyllä ainakaan jaksaisi". Arvostan eniten niitä ystäviå, jotka kunnioittivat raskasta elämäntilannettamme ja jättivät meidät rauhaan eivätkä olleet koko ajan utelemassa "miten menee?" tai jaarittelemassa omia asioitaan.
Silloin kun itse sairastuin, niin eräs henkilö alkoi suorastaan pommittaa mua viesteillä ja puheluilla. Lähinnä tuntui siltä, että hän halusi vaan urkkia mahdollisimman paljon tietoa sairaudestani.
Oli tilanne mikä hyvänsä, niin älkää olko niin vaativia muiden ihmisten suhteen, kuinka heidän pitäisi toimia tai mitä sanoa. Kertokaa mitä tarvitsette, jotta toisen ei tarvitse arvailla. Toimii kaikissa ihmissuhteissa paremmin. Ja muistakaa että jokaisella meistä on omat surumme ja huolemme jossain vaiheessa elämää, ollaan siis armollisia toisillemme.
Jaa. Minkä se ystävä sille voi. Mikset ole itse olut yhteydessä ystävääsi.
Vierailija wrote:
Vierailija wrote:
Minulta kuoli perheenjäsen, sen jälkeen ystävät eivät ottaneet minuun mitään yhteyttä vuoteen.
Entä sinä? Otitko sinä heihin yhteyttä? Sinä olusit voinut myös oikein hyvin soittaa heille silloin kun he tulivat mieleesi, mutta etpä tainnut tehdä niin.
Yhteydenpitoa ei koskaan saa jättää surevan vastuulle. Et sinäkään jaksaisi soitella.
Soitin ystävälleni,kun kerroin syöpädiagnoosista, ja hän sanoi pian takaisin, että voisin soittaa muulloinkin,kun mulla menee huonosti...no sori.
No höpö höpö. Minä en ainakaan tunne yhden yhtä, joka pelkäisi jotain taianomaista tartuntaa. En olisi ikinä edes ajatellut tuollaista. Elämässäni on ollut kriisejä, samoin myös esimerkiksi siskoni ja ystävieni elämissä, mutta ystävyys ei ole katkennut.