Paras ystävä hylkäsi kun elin suurinta kriisiäni

Vierailija wrote:

Vierailija wrote:

Mä oon tullut siihen tulokseen että jos itsellä on jotain kriisiä, on parempi olla ensisijaisesti ammattilaiseen yhteydessä ystävien sijaan. Suosittelen samaa muillekin. On kylmä vastaus tämä, mutta vastavuoroisuus ystävyyksissä toimii harvoin niin hyvin että "kuormat" voi ns jakaa. Ja lopulta meillä on yhden traumatisoituneen ihmisen sijaan kaksi, tai useampia, koska harvalla meistä on mielenterveysammattilaisen koulutusta kuuntelemaan ja neuvomaan kriiseissä.

Emme osaa itse käsitellä kriisejämme kun elämme siinä, mutta ei se ystäväkään niitä osaa useinkaan käsitellä. Eikä hän välttämättä tiedä mitä pitäisi tehdä? Ehkä olet hänen mielessään, mutta hän haluaa antaa tilaa. Jokaisella on omia murheita ja on mahdollista että ei vaan pysty olemaan se kriisitukihenkilö muiden huolien ja velvoitteiden vuoksi. 

 

Itse en ainakaan silloin suositt

Suosittelet ettei "lapsen tasolle jääneiden" ihmisten ystävä" tule olla? No sinun ei kyllä tulisi. 

Entä jos

a) olet vuosikausia yrittänyt pitää yksipuolisesti yhteyttä kriisejä läpikäyvään ystävään? Tiedät hänen olevan kuormittunut ja uupunut, mutta et ole yhteenkään yhteydenottoon saanut minkäänlaista vastausta toiselta. Kuinka kauan pitää yrittää, vai onko ”lupa” jossain kohtaa vain luovuttaa?

b) jos ystävä soittaa päivittäin ja tilittää omista huolistaan tuntikaupalla, ja alkaa tuntua siltä että elämään ei mahdu enää mitään muuta kuin ystävän huolet? Haluaisin kuunnella ja olla tukena, mutta ystäväni ei ole työelämässä, minä olen ja sen ohella pitäisi oma elämäkin saada hoidettua. En tohdi sanoa että pitäisi päästä esim. lähtemään kauppaan tai on tulossa muita ystäviä kylään, yleensä lopetan puhelun jollain tekosyyllä kuten ”akku loppuu kohta, pitää lopetella”. Joskus jätän vastaamatta kokonaan, koska kaipaan vapaapäivää likaämpärinä olemisesta ja tiedän että ystävä soittaa seuraavana päivänä taas uudestaan. Olenko siis kamala ihminen / ystävä?

Vierailija wrote:

Ehkä se ei halunnut häiritä? Otitko itse yhteyttä siihen ja kerroit kuulumiset?

Aina voi laittaa viestin, että on käytettävissä, että "voit soittaa ihan milloin vain, ajattelen sinua...."

Vierailija wrote:

Vierailija wrote:

Ehkä se ei halunnut häiritä? Otitko itse yhteyttä siihen ja kerroit kuulumiset?

Aina voi laittaa viestin, että on käytettävissä, että "voit soittaa ihan milloin vain, ajattelen sinua...."

Ei voi. Tai voi laittaa viestiä, mutta ainakaan minä en todellakaan voi olla "aina käytettävissä" ja että "minulle voi soittaa ihan milloin vain". Ja harvalle ihmiselle voi näin tehdä, koska jokaisella on oma elämä.

Joka ikisen pitää ymmärtää se, että tuollaiset höpinät olla aina käytettävissä ja että voi soittaa ihan koska vain ovat täysellistä sontaa ja oikeastaan menevät ihan kettuilun puolelle. En voisi sanoa noin kenellekään, sillä minulla on esimerkiksi työ, jossa en voi roikkua puhelimessa ja en voi edes vastata siihen kuin tauoilla. Kotona taas on perhe, joka toki odottaa aikansa, kun olen puhelimessa, mutta rauhoitan ulkopuolisen elämän viimeistään kello kahdeksan illalla ja puhelin menee silloin äänettömälle aamuun saakka. Yöllä en puhu yhdenkään kriisissä olevan kanssa, koska nukun. 

Älä viitsi. Kriisit hoidetaan oman perheen kesken.

Vierailija wrote:

Tosi tyly ns.ystävä. Vaikeuksissa ystävä tunnetaan. Väärin teki.

Emme ole kuulleet ystävän kertomana tätä tarinaa. Se voi olla hänen kertomana täysin erilainen. Ehkä ap on ollut ystävälleen samanlainen kuin aloituksessaankin, eli tyly ja rumasti toisesta puhuva, joten ei kenenkään tarvitse sietää huonoa käytöstä toiselta, vaikka toinen kriisissä olisikin. 

Vierailija wrote:

Minulta kuoli perheenjäsen, sen jälkeen ystävät eivät ottaneet minuun mitään yhteyttä vuoteen.

Jos mun kaverilta kuolis joku erittäin läheinen niin en ehkä ottaisi yhteyttä siksi, kun en halua häiritä enkä keksi miten voisin auttaa. Mieli tekisi sanoa kaikkea tsemppaavaa, mutta tuntisin itseni typeräksi jos alkaisin kaikenlaisia kliseitä sanomaan ihmiselle, joka on suuressa henkisessä stressitilanteessa. Osa ihmisistä ottaa kliseet tsemppilauseet loukkaavana. En osaa käsitellä asiaa ja olla läsnä ihmiselle lohtuna. Vaikka sanoisit, että läsnäolo ja kuuntelu riittää, olisin itse tilanteessa jännittyneenä kuin viulunkieli kun pelkään, että mikä tahansa eleeni sattaisi loukata. Mieleni täyttyy skenaarioista että jos en sano mitään, tulkitset sen että minua ei kiinnosta sinun surusi. Jos taas sanon jotain ja yritän lohduttaa, pelkään että tulkitset sen vähättelyksi. Ehkä ystäväsi ajattelee näin kuten minä? En tiedä. Anteeksi. 

Mieheni lähti nuoremman matkaan pari kuukautta lapseni kuoleman jälkeen. Olin niin turta ja väsynyt surusta, että en eroa juurikaan edes surrut. Hyvä vaan, että pääsin petollisesta ja heikosta miehestä eroon. Mitä sellaisella ihmisellä edes tekee, joka ei pysy huonoina hetkinä tukena. Helppo se on toisen elämässä olla silloin kun kaikki on hyvin. Vastoinkäymisissä ihmissuhteet punnitaan. 

Vierailija wrote:

Ihanaa lukea miten täällä ihmisen mukaan suomalaiseen kulttuuriin kuuluu ystävän hylkääminen hädän hetkellä ja myös se että syyllistetään hädän hetkellä olevaa ystävää. Ei ihme etta täällä väki on masentuneita ja yksinäisiä kun olette tuollaisia. 

 

Onneksi ei omassa piirissä tuollaista. Kyllä me ainakin kysellään kuulumisista. Ei oikea ystävä ajattele että (no en halua häiritä)... Jestas. Voimia sille ap! On niitä oikeita ystäviä myös Suomessa. 

Luepa tarkemmin ja yritä hieman ajatella asioita. Ap ei ole selkeästi mikään maailman mukavin ja herttaisin ihminen, vaan pitkävihainen ja syyttelevä tapaus, joka ei ymmärrä, että muillakin ihmisillä, myös niillä ystävillä, voi olla omia murheita ja myös henkilökohtainen elämä. Jos ap tarvitsee tukea suruunsa tai kaikkeen, niin hän etsii vertaitukiryhmän ja purkaa siellä pahaa oloaan. Ystäville ei voi rääkyä vihaansa ja pelkoaan liikaa. 

Vierailija wrote:

Vierailija wrote:

Vierailija wrote:

Ehkä se ei halunnut häiritä? Otitko itse yhteyttä siihen ja kerroit kuulumiset?

Aina voi laittaa viestin, että on käytettävissä, että "voit soittaa ihan milloin vain, ajattelen sinua...."

Ei voi. Tai voi laittaa viestiä, mutta ainakaan minä en todellakaan voi olla "aina käytettävissä" ja että "minulle voi soittaa ihan milloin vain". Ja harvalle ihmiselle voi näin tehdä, koska jokaisella on oma elämä.

Joka ikisen pitää ymmärtää se, että tuollaiset höpinät olla aina käytettävissä ja että voi soittaa ihan koska vain ovat täysellistä sontaa ja oikeastaan menevät ihan kettuilun puolelle. En voisi sanoa noin kenellekään, sillä minulla on esimerkiksi työ, jossa en voi roikkua puhelimessa ja en voi edes vastata siihen kuin tauoilla. Kotona taas on perhe, joka toki odottaa aikansa, kun olen puhelimess

Vaikutat tyypiltä joka pärjäisi aivan hyvin ilman ystäviäkin. Nyt kuitenkin ilmeisesti puhutaan heistä jotka oikeasti tarvitsevat ystäviä ja kriiseissähän sellaiset erityisesti tunnistaa.

Omasta kokemuksesta: myös surevalla voi mielenterveys kärsiä, ja voi tulla kuvitelmia muiden hylkäämisestä, surun vähättelystä ja voi tulla vetäytyminen, niin etteivät muut enää uskalla ottaa yhteyttä.

Niin kävi minulle, kun suru tönäisi pois tasapainosta.

Tässä tapauksessa ei välttämättä ole kyse siitä, mutta kannattaa arvioida omia ajatuksiaan, ja omia vastauksiaan, että onko ne sellaisia kuin normaalisti.

Olen huomannut,että elämän kriiseissä jää aina yksin. Ajatellaan jotenkin taianomaisesti,että paha tarttuu. Jos käy tulipalo,onnettomuus,sairaus muut pelkäävät olla lähellä. Pahinta on taloudellinen katastrofi,kaikki kaikkoavat ympäriltä. Aivankuin köyhyys olisi tarttuva tauti. Tietenkin pelkäävät,että alkaa pyytää rahaa lainaksi. Kriisikohdat elämässä johtavat usein ystäväpiirin vaihtoon. Voi kertoa itse uusille ystäville elämäntilanteesta ihan rauhallisesti. He eivät siunaile menneisyyttäsi,kun eivät tiedä siitä. 

Minusta tässä ketjussa on kummallisia kommentteja. Eihän kriisissä tarvitse tehdä muuta kuin pysyä toisen lähellä. Kuunnella ja myötäelää, lohduttaa. 

Olen itse pysynyt ystävieni rinnalla ja he minun. Ei se mitään rakettitiedettä ole. Ollaan kohdattu vakavia sairauksia ja menetyksiä. Kärsimyskin kuuluu elämään. 

Kriisit ja niistä selviäminen monesti laukaisevat ihmisessä jonkinlaisen muutosprosessin liikkeelle. ”Entistä” elämää tulee katsoneeksi eri näkövinkkelistä. Se voi tarkoittaa myös sitä että mielenkiinto kohdistuu jatkossa eri asioihin kuin ennen kriisiä. Myös ystäväpiiri voi vaihtua siksi että ei olekaan enää niin paljoa yhteistä ns. vanhojen ystävien kanssa. Kyse ei ole varsinaisesti toisen hylkäämisestä, vaan myös ystävät voivat kasvaa erilleen. 

Vierailija wrote:

"Ehkä hänellä oli omassa elämässä myös jotain raskasta samaan aikaan.

Minä en ainakaan jaksa yhtään ylimääräistä kuormitusta, jos mulla itselläni on vaikeaa."

Tämä. Minun nuoruuden ystäväni sai aikoinaan vakavan sairauskohtauksen, josta toipuminen vei vuosia. Jossain vaiheessa hän suuttui minulle siitä, kun en päässyt hänen luokseen vierailulle toiseen kaupunkiin. Olin itse juuri eronnut pitkästä ja vaikeasta parisuhteesta ja isäni makasi sairaalassa sydänlihastulehduksen vuoksi. Ei mulla ollut voimavaroja mihinkään muuhun kuin omaan elämääni sillä hetkellä, mutta ystäväni mielestä hänen seuransa ei enää kelvannut minulle, kun hän oli sairas.

Vierailija wrote:

Minusta tässä ketjussa on kummallisia kommentteja. Eihän kriisissä tarvitse tehdä muuta kuin pysyä toisen lähellä. Kuunnella ja myötäelää, lohduttaa. 

Olen itse pysynyt ystävieni rinnalla ja he minun. Ei se mitään rakettitiedettä ole. Ollaan kohdattu vakavia sairauksia ja menetyksiä. Kärsimyskin kuuluu elämään. 

Ystävä on soittanut, mutta siitä, miten ap on reagoinut, ei ollut mitään sen enempää. Ystävä on soittomatkan päässä, mutta ap ei ole ehtinyt tai viitsinyt soittaa. Ystävä olisi varmasti myötäelänyt, lohduttanut ja kuunnellut niin kuin vain osaa.

Nyt ap on päättänyt laittaa poikki 30 vuotta kestäneen ystävyyden. 

Vierailija wrote:

Mä oon tullut siihen tulokseen että jos itsellä on jotain kriisiä, on parempi olla ensisijaisesti ammattilaiseen yhteydessä ystävien sijaan. Suosittelen samaa muillekin. On kylmä vastaus tämä, mutta vastavuoroisuus ystävyyksissä toimii harvoin niin hyvin että "kuormat" voi ns jakaa. Ja lopulta meillä on yhden traumatisoituneen ihmisen sijaan kaksi, tai useampia, koska harvalla meistä on mielenterveysammattilaisen koulutusta kuuntelemaan ja neuvomaan kriiseissä.

Emme osaa itse käsitellä kriisejämme kun elämme siinä, mutta ei se ystäväkään niitä osaa useinkaan käsitellä. Eikä hän välttämättä tiedä mitä pitäisi tehdä? Ehkä olet hänen mielessään, mutta hän haluaa antaa tilaa. Jokaisella on omia murheita ja on mahdollista että ei vaan pysty olemaan se kriisitukihenkilö muiden huolien ja velvoitteiden vuoksi. 

Tämä on totta. Jos ystävällä on esim. huolta vanhemmistaan, mikä toiselle on jo ohi mennyt vaihe elämässä, mutta tällä toisella on samaan aikaan huoli omasta terveydestään, niin tilanteet eivät ikään kuin kohtaa.

Ehkä parempi ystävyyden kannalta silloin onkin puhua jostain ihan muusta kuin noista rankoista asioista. Voi puhua asioista, jotka ovat arkisia ja ilahduttavia. Mutta kokeeko joku sen loukkaavaksi?

Trollin avaus.Äläkää ruokkiko Trollia.Jos asia totta . olisi tyttären luona,ei tällä sivustolla.

Vierailija wrote:

Vierailija wrote:

Vierailija wrote:

Ehkä se ei halunnut häiritä? Otitko itse yhteyttä siihen ja kerroit kuulumiset?

Aina voi laittaa viestin, että on käytettävissä, että "voit soittaa ihan milloin vain, ajattelen sinua...."

Ei voi. Tai voi laittaa viestiä, mutta ainakaan minä en todellakaan voi olla "aina käytettävissä" ja että "minulle voi soittaa ihan milloin vain". Ja harvalle ihmiselle voi näin tehdä, koska jokaisella on oma elämä.

Joka ikisen pitää ymmärtää se, että tuollaiset höpinät olla aina käytettävissä ja että voi soittaa ihan koska vain ovat täysellistä sontaa ja oikeastaan menevät ihan kettuilun puolelle. En voisi sanoa noin kenellekään, sillä minulla on esimerkiksi työ, jossa en voi roikkua puhelimessa ja en voi edes vastata siihen kuin tauoilla. Kotona taas on perhe, joka toki odottaa aikansa, kun olen puhelimess

Näinhän se on. Minulla oli kerran tosi ikävä kriisi muutamankin asian takia ja minulle sanottiin juuri nämä kliseet, eli toinen on aina käytettivissä ja voi soittaa milloin vain. No enhän minä soittanut, koska sen sanojalla on aina ollut paljon muutakin elämässään ja en halunnut häiritä. Laitoin kyllä whatsappviestiä välillä, kun tiesin, että hänellä saattaisi olla erilainen ajattelukanta johonkin asiaan, mutta silloinkin kirjoitin viestiini myös muita asioita ja kyselin hänen kuulumisiaan. Hän järjesti minulle arjestaan muutaman kerran pitkälle puhelulle aikaa ja olemme ystäviä vieläkin. 

Vierailija wrote:

Trollin avaus.Äläkää ruokkiko Trollia.Jos asia totta . olisi tyttären luona,ei tällä sivustolla.

Mitä väliä? Aihe on kuitenkin ihan hyvä, joten on ihan sama onko aloitus keksitty vai ei.