Lue keskustelun säännöt.
Entiset harmaahiiret, miten olette uskaltautuneet persoonallisemmiksi?
27.10.2023 |
Jokainen tietää jos aihe osuu itseen 😊 Eli te jotka olette aiemmin olleet arkoja ettekä ole mitenkään halunneet erottua joukosta. Sitten hiljalleen ehkä itseluottamuksen kasvaessa, uskaltautuneet pukeutumaan värikkäämmin, omalla tyylillä. Ja mitä kaikkea siihen voi liittyäkään, hiusmalli joka tuntuu omalta, meikkaustapa, korut, you name it.
Olen vasta näin aikuisena alkanut uskaltautua tekemään valintoja joita itse haluan, miettimättä mitä muut ajattelee. Se pätee jo pukeutumisessa ja hiusmallissa. Mutta nyt kävin optikolla ja piti valita lasit, niin iski ramppikuume. Löysin siis aivan ihanat kehykset joista tuli heti se olo että haluun nää!! Sitten tuli tunne että mitä ihmiset oikein ajattelee jos mulla on tällaiset lasit. Tunne ärsytti koska olen ollut pääsemässä sellaisesta yli, mutta siltikään en nyt laseja ostanut. Jäin vielä miettimään. Ja vaikka kuinka mietin että tulen onnelliseksi jos ostan juuri ne lasit, eikä muiden mielipiteellä ole väliä, niin tuntuu että pitää ehkä valita jotkut muut.
Ärsyttää. Tätä takuulla ei ymmärräkään sellainen, jolla ei samanlaisia itseluottamusongelmia ole ollut. Mutta kohtalotovereitakin ehkä löytyy?
Kommentit (23)
Entä jos "harmaahiirulaisuus" on se oma juttu. En minä ainakaan halua olla värikäs ja räväkkä. Se tuntuisi enemmän muiden miellyttämiseltä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Nyt menet oikeasti hankkimaan ne kehykset! Ikinä en ole katunut sitä, että olen hankkinut jotain ns. liian erikoista tai näyttävää. Sen sijaan pliisuja ja turvallisia hankintoja, joihin olen joskus harvoin sortunut, olen katunut senkin edestä.
Mieluummin harmaahiiri kuin pelleksi pukeutunut riikinkukko.
Terapian avulla opin tuntemaan itseni ja pitämään itsestäni. En enää tarvitse toisten näennäistä hyväksyntää. Eiväthän he edes näe minua saati pidä minusta, jos teen valintoja vain heitä miellyttääkseni vastoin sitä, mitä itse haluan. Jos joku on pitääkseen minusta, haluan, että hän pitää minusta, ei siitä, että pyrin miellyttämään häntä. Love me or leave me :)
Tajusin että työelämässä pärjätäkseen täytyy myös näkyä. Päätin että alan käyttämään enemmän rohkeita värejä, erikoisia leikkauksia (jos ne sopivat itselle), ja mitä nyt muuta tämän alle voisikaan kuulua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulla kävi samoin ja yhtää enempää miettimättä, laseista lumoutuneena vain hommasin ne, mitkä miellytti silmää. Jälkeenpäin hoksasin, että mun tutulla oli samankaltaiset ja ehhh no siinäpä olin. Kuitenkin minä olen se kuka näiden lasien kanssa elän, niin on ihanaa kun kerrankin löytyi mieluisat 🥰
Tajusin että mitä ihmettä pelättävää on siinä että oma olemassaolo näkyy. Ei mitään pelättävää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hyvä aloitus. En ole kokenut vastaavia ongelmia henkilökohtaisesti. Aloituksesta päättelisin, että ap on melko nuori aikuinen. Tästä olisi lasten vanhemmilla opittavaa, jotta lapset ja nuoret eivät joutuisi kohtaamaan itsetunto-ongelmiaan vaatekaupassa, optikolla tai kampaajalla. Joskus voi havaita, että ihmiset kamppailevat ulkonäköön liittyvissä asioissa sellaisten detaljien suhteen, joita muut eivät edes huomaa. Lopputulos niin tai näin on ihan sama, mutta henkilölle itselleen kyseessä voi olla suuri ongelma tai vastaavasti ratkaisu elämänrohkeuden suuntaan.
Vierailija wrote:
Entä jos "harmaahiirulaisuus" on se oma juttu. En minä ainakaan halua olla värikäs ja räväkkä. Se tuntuisi enemmän muiden miellyttämiseltä.
En usko, että AP tarkoitti, että se olisi huono juttu, jos se tuntuu omalta. Ei tarvitsekaan olla räväkkä, tai mitään muutakaan, jos ei halua. Muiden miellyttäminen vs oman tyylin löytäminen tarkoittaa jokaiselle eri asioita.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seura tekee kaltaisekseen: Perheeni ja kaveripiirini koostui pitkään farkut+huppari+lenkkarit-tyylisistä ihmisistä, joiden mielestä meikki oli vain juhlia varten ja hiuksissa tärkeintä oli se, että ne eivät olleet tiellä. Etenkin nuorempana oli vaikeaa kehitellä itselle uniikimpaa tyyliä kun muut ympärillä olivat tuulipuvuissa ja kritisoivat tarkkaan harkittuja tyylejä. Aikuisena kaveriporukkani on muuttunut kirjavammaksi ja sitä myötä tyylini on kokenut samanlaisen kukkaan puhkeamisen
Olen itse ainakin oppinut, että jos esim joku vaate on vähän erikoinen enkä "uskalla" käyttää sitä; niin jos laitan sen päälleni, tunnen itseni tosi epämukavaksi ja itsetietoiseksi. Mutta kun vaan jatkan sen vaatteen käyttämistä, niin alan kokea oloni pikkuhiljaa mukavammaksi.
Eli sitä pitää harjoitella tietyllä tavalla, mutta se tulee aina helpommaksi, mitä enemmän sitä tekee. Ja siinä myös yleensä huomaa, että muita ei oikeastaan kiinnosta yhtään mitä vaatteita minä käytän.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija wrote:
Tunnistan itseni tuosta silmälasi-jutusta. Noissa tilanteissa olen kuitenkin ajatellut, että siinä tapauksessa en ole ollut täysin varma valinnastani, vaan olisin kokenut epävarmuutta valitessani kyseiset silmälasit. Eli tavallaan en ollutkaan aivan sataprosenttisen varma. Kannattaa siis valita vain sellaisia malleja, joissa ihan todella tunnet olosi itsevarmaksi.
Hyvä pointti, mutta nyt ei ollut kuitenkaan tuosta kyse. Ihastuin laseihin täysillä heti, ne oli aivan ihanat! 😍 Mutta kun heitin puolivitsinä optikolle että onko liiankin räväkät, hän totesi että onhan ne huomiotaherättävät. Ja se ventovieraan mielipide sai epäröimään ja päätin vielä miettiä.
Mutta mitkään muut lasit ei olleet mieluisia. Jotkut oli "ihan ok", mutta tiedän että niiden ostaminen harmittaisi. Joten kiitos joidenkin vastausten, kyllä haen Ne Lasit, ellen vieläkin parempia löydä, ja tuskinpa!
Ap
Vierailija wrote:
Entä jos "harmaahiirulaisuus" on se oma juttu. En minä ainakaan halua olla värikäs ja räväkkä. Se tuntuisi enemmän muiden miellyttämiseltä.
Kuten joku jo sanoi, niin tämä onkin ihan eri asia. Saa olla ihan mitä haluaa ja minkä tuntee itselleen hyväksi! Mutta jos haluaisi olla jotain muuta, mutta ei tiedä uskaltaako ja mitä ne muut ajattelee, se ei ole hyvä.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija wrote:
Hyvä aloitus. En ole kokenut vastaavia ongelmia henkilökohtaisesti. Aloituksesta päättelisin, että ap on melko nuori aikuinen. Tästä olisi lasten vanhemmilla opittavaa, jotta lapset ja nuoret eivät joutuisi kohtaamaan itsetunto-ongelmiaan vaatekaupassa, optikolla tai kampaajalla. Joskus voi havaita, että ihmiset kamppailevat ulkonäköön liittyvissä asioissa sellaisten detaljien suhteen, joita muut eivät edes huomaa. Lopputulos niin tai näin on ihan sama, mutta henkilölle itselleen kyseessä voi olla suuri ongelma tai vastaavasti ratkaisu elämänrohkeuden suuntaan.
Ei, olen keski-ikäinen eukko jo. Mutta sinulla oivallunen pointti nuoriin ja lapsiin liittyen. Minut ensinnäkin kasvatettiin vanhempien ja isosiskon voimin siihen että ei saa sanoa vastaan kellekään, täytyy totella muita, täytyy auttaa aina vaikka ei ehtisi tai haluaisi, kenenkään mieltä ei saa koskaan pahoittaa millään lailla. Esimerkiksi ääneen nauraminen oli "hirveää huomionhakua". Piti tosiaan oppia olemaan hiljaa ja nätisti, mielellään jossain syrjemmässä. Ja sisko teki selväksi ettei minusta mitään tule, en pärjää eikä kukaan minusta pidä. Että kaikki muut ovat parempia ja tärkeämpiä.
Sitten koulukiusaaminen joka johtui esim.siitä että olin pidempi kuin muut, hiljaisempi kuin muut, vakavampi kuin muut (koska eihän nauru ollut hyvä asia) jne.
Niin noista kesti kauan päästä eroon ja oppia huomaamaan että saan kavereita, vaikka olenkin oma itseni. Ja siitä vuosi vuodelta niin että ensin uskalsin siirtyä haluamaani vaatetyyliin, väreihin, sitten siitä eteenpäin. Ja olen paljon onnellisempi 😊
Vierailija wrote:
Hyvä aloitus. En ole kokenut vastaavia ongelmia henkilökohtaisesti. Aloituksesta päättelisin, että ap on melko nuori aikuinen. Tästä olisi lasten vanhemmilla opittavaa, jotta lapset ja nuoret eivät joutuisi kohtaamaan itsetunto-ongelmiaan vaatekaupassa, optikolla tai kampaajalla. Joskus voi havaita, että ihmiset kamppailevat ulkonäköön liittyvissä asioissa sellaisten detaljien suhteen, joita muut eivät edes huomaa. Lopputulos niin tai näin on ihan sama, mutta henkilölle itselleen kyseessä voi olla suuri ongelma tai vastaavasti ratkaisu elämänrohkeuden suuntaan.
Uskon että et ole kokenut vastaavia ongelmia, kommenttisi osoittaa sen :-) Kyseessä ei ole detalji ulkonäössä, vaan se, haluaako sulautua tapettiin vai tulla huomatuksi, nähdyksi, niin hyvässä kuin pahassakin.
"Kyseessä ei ole detalji ulkonäössä, vaan se, haluaako sulautua tapettiin vai tulla huomatuksi, nähdyksi, niin hyvässä kuin pahassakin."
Itse asiassa mulla ei ole kyse tuosta 😄 En edelleenkään toivo, että minut huomataan, nähdään tai kuullaan, se ei ole tärkeää eikä oikeastaan edes mieluisaa. Vaan kyse on siitä, että mulle tulee tosi hyvä olo, kun voin pukeutua just kuten itsestäni tuntuu parhaalta, just niihin väreihin joista tykkään. Hiustyylini on vihdoin sellainen, jota olen muilla ihaillut jo kauan, mutta itselleni en ole "kehdannut". Ja niin päin pois.
Esimerkki: Olet innoissasi menossa työhaastatteluun, paikkaan jonka ehdottomasti haluat. Mutta sanotaan vaikka että 85-vuotias sinulle ventovieras naapurin mummo saa valita sinulle työhaastatteluvaatteet, kampauksen ja meikin/naturellin. Et tunne oloasi ollenkaan luontevaksi, tyyli ei ole sinun. Olo on vähän kuin eksyksissä. Vrt siihen, kun valitset kaiken oman makusi mukaan ja menet paikalle itsevarmuutta uhkuen.
Ap
Uteliaana, mikä niistä silmälasikehyksistä teki niin erikoiset? Väri? Malli? Kuvaa?
Vierailija wrote:
Uteliaana, mikä niistä silmälasikehyksistä teki niin erikoiset? Väri? Malli? Kuvaa?
Väri, ei mikään muu. Lempivärini 😄 En ottanut kuvaa ja netistä en valitettavasti löydä niitä. Ap
Tunnistan itseni tuosta silmälasi-jutusta. Noissa tilanteissa olen kuitenkin ajatellut, että siinä tapauksessa en ole ollut täysin varma valinnastani, vaan olisin kokenut epävarmuutta valitessani kyseiset silmälasit. Eli tavallaan en ollutkaan aivan sataprosenttisen varma. Kannattaa siis valita vain sellaisia malleja, joissa ihan todella tunnet olosi itsevarmaksi.