Lue keskustelun säännöt.
40 vuotiaalla, aina yksin asuneella sinkulla oli rutiinit joista ei joustanut parisuhteen alettua
27.10.2023 |
Yritin asua ikisinkuksi itseään kutsuvan henkilön kanssa mutta ei siitä mitään tullut. Hän ei muuttanut tottumuksiaan minun vuokseni vaikka itse muutin paljonkin.
Muutama esimerkki: hän osti auton kertomatta minulle, varasi matkan meille kysymättä mielipidettäni, kävi kaupassa ostelemassa itselleen mitä halusi ei mitään yhteiseen talouteen. Nämä niitä suurimpia asioita, puhumattakaan pienemmistä. Pesi vain omat pyykkinsä, teki ruuat itselleen, kävi Virossa tai Lapissa milloin tahtoi etc.etc.Hän ei ollut pröystäilevää tyyppiä mutta eli omaa elämäänsä ajattelematta minua ja minun mielipiteitä.
Ehkä joistakin se on ihan normaalia ja minä olen se valittaja mutta en vain jaksanut sitä. Meitä ei koskaan ollut. Oli vain minä ja hän.
Kommentit (137)
41/137
|
27.10.2023 |
Vastaa
Lainaa
Ilmoita asiattomaksi
Vierailija wrote:
Vierailija wrote:
Vierailija wrote:
Vierailija wrote:
No kyllä 40 vuotiaalla on rutiinit joista on vaikea luopua edes kumppanin vuoksi. En minäkään joustaisi matkustellusta jos kumppani ei halua matkustella lähden yksin.
Just tuollainen ajattelutapa tappaa suhteen, pässi.
Miksi?
Koska minäminä ajattelu ei sovi liittoon, olkoon avo tai avioliitto. Siinä on aina kaksi osapuolta ja asioista on neuvoteltava.
Mua kiinnostaa perustelu, miksi täytyy neuvotella, mitä omilla rahoillaan ostaa, jos ei ole lapsia suhteessa? Miksi?
Tämän voi nähdä myös niin, että se minäminä-ihminen on se, joka haluaa kontrolloida toista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija wrote:
Tuo viimeinen lause on todella hyvä. Ilman puolisoa matkusteleminen kuullostaa todella vinksahtaneelta vaikuttaen siltä että sieltä kalastellaan mahdollista uutta puolisoa sivusilmällä tai syrjähyppyjä katsellen.
Riippuu varmaan, että millä silmällä niitä reissuja ennen on tehty. Jos ihminen nyt vain sattuu pitämään reissaamisesta, niin kyllä hän varmasti pitää siitä vielä parisuhteessakin. Tosin jos reissut ovat olleet jotain rellestys- ja naistenkatselureissuja, niin sitä ne suurella todennäköisyydellä ovat vielä parisuhteessakin. Olipa kumppani mukana tai ei.
Vierailija wrote:
Vierailija wrote:
Vierailija wrote:
Vähän nyt 50/60, esim auton osto, Viron, Lapin, jne matkat ei kuulu toiselle ellei ole yhteisiä lapsia ja muutenkin omalla rahalla saa ostaa niitä omia asioita ilman lupaan, eikä siihen yhteiseen kotiinkaan voi ketään pakottaa ostamaan jotain jos itse koe sitä tarpeelliseksi.
Mulla ja mun ex-miehellä ei ollut yhteisiä lapsia, mutta ei me silti ilman toisen kanssa keskustelua mitään autoja ostettu tai matkoille lähdetty. Oltiin naimisissa ja samaa taloutta elettiin. Ihan kunnioituksesta toista kohtaan parisuhteessa keskustellaan ja sovitaan asioista yhdessä. Jos haluaa tulla ja mennä miten lystää, niin sitten parempi pysyä sinkkuna.
Kyllä omilla rahoillaan saa ostaa minkälaisen auton lystää. Minulta ei ole kysytty jos puolisoni on halunnut jotain hankkia omilla rahoillaan eikä se minulta ole ollut pois, hän on
Tuo viimeinen lause on todella hyvä. Ilman puolisoa matkusteleminen kuullostaa todella vinksahtaneelta vaikuttaen siltä että sieltä kalastellaan mahdollista uutta puolisoa sivusilmällä tai syrjähyppyjä katsellen.
Eiköhän tuo kerro lähinnä sinun pään toiminnasta. Mikä pakko aina on matkustaa yhdessä. Eri asia jos toisen kanssa ei (enää) voi lainkaan matkustaa.
Alkaako nimi K.lla? Tulee mieleen mun muinainen ex joka saatti tuosta vaan lähteä yksin risteilylle tai ostaa uuden auton,asuimme yhdessä mutta hän ei kuulemma ollut tilivelvollinen minulle. kas kun ei merkinnyt jääkapissa olevia ruokia lapuilla! Aloin sitten pelata samaa peliä: kun oli taas kerran reissussa tilasin pitsaa ja pesin omat pyykkini,oli miehen ongelma kun takaisin tultuaan ei ollut muuta ruokaa kuin muroja eikä likaisia vaatteita. Lähdin mitään sanomatta kaverille kun mies oli suihkussa ja jäin yöksi,aamulla palasin pokkana kotiin ja totesin ohimennen olleeni Marin luona. Yhteiselomme alkoi lopulta muistuttaa äänetöntä sotaa ja tuntui että kämppä oikein tihkui myrkkyä . Lopulta mä olin se joka lähti,senkin tei hiljaisuudessa eli etsin oman kämpän ja muutin kun mies oli töissä. Huomasi se sentään että mikro oli kadonnut.
Siis onko joissakin parisuhteissa siis niin, että puolisot ei keskenään juttele? Tai siis kun minä olen ostamassa autoa, niin olen kyllä asiasta sen verran innoissani ja kiinnostunut, että se nyt väkisin tulee puolison kanssa puheeksi. Vertailen autoja ja kattelen niitä netistä, bongailen liikenteessä, että kato tuolla on tommonen, oiskohan tuollainen auto itellekin kiva. Sama matkojen kanssa, jos alkaa kiinnostella joku kohde tai kaksi, niin alan vertailla ja miettiä oisko kiva mennä paikkaan A vai oisko B kivempi ja mitähän nähtävyyksiä siellä ois. Ei takuulla tuu puolisolle yllätyksenä uus auto pihassa tai mun pidennetty viikonloppu Berliinissä.
Mistä ihmeestä te oikein puhutte keskenänne, jos ette omasta elämästänne ja suunnitelmistanne ja ajatuksistanne?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija wrote:
Alkaako nimi K.lla? Tulee mieleen mun muinainen ex joka saatti tuosta vaan lähteä yksin risteilylle tai ostaa uuden auton,asuimme yhdessä mutta hän ei kuulemma ollut tilivelvollinen minulle. kas kun ei merkinnyt jääkapissa olevia ruokia lapuilla! Aloin sitten pelata samaa peliä: kun oli taas kerran reissussa tilasin pitsaa ja pesin omat pyykkini,oli miehen ongelma kun takaisin tultuaan ei ollut muuta ruokaa kuin muroja eikä likaisia vaatteita. Lähdin mitään sanomatta kaverille kun mies oli suihkussa ja jäin yöksi,aamulla palasin pokkana kotiin ja totesin ohimennen olleeni Marin luona. Yhteiselomme alkoi lopulta muistuttaa äänetöntä sotaa ja tuntui että kämppä oikein tihkui myrkkyä . Lopulta mä olin se joka lähti,senkin tei hiljaisuudessa eli etsin oman kämpän ja muutin kun mies oli töissä. Huomasi se sentään että mikro oli kadonnut.
Miten miehesi reagoi kun aloit toimia noin? Kerroin aiemmin tässä ketjussa kokemuksestani samanlaisen miehen kanssa kuin ap:llä, ja kun kokeilin häneen samaa (eli kun esim. miehen mielestä pesisin hänen salikamansa - joka päivä olisi pitänyt pyykätä herran urheiluvaatteet- siinä missä muutkin pyykit, mutta ei kahta sanaa siitä että hän pesisi joskus oma-aloitteisesti pyykkiä, niin kun vaan lopetin tämän salivaatteiden pesun, mies loukkaantui verisesti- Siis ihan oikeasti otti itseensä, paiskoi niitä urheiluvaatteitaan jumpitellen koneeseen ja piti mykkäkoulua. Keskustellakan miehen kanssa ei voinut, loukkaantui kaikesta ja otti itseensä jokaisen yritykseni keskustella siitä miten ME YHDESSÄ voisimme saada suhteen toimimaan. Tiedän ettei syyllistävä keskustelu ole hedelmällistä joten yritin kaikin muin keinoin, hyvällä ja rakentavalla tavalla mutta mikään ei tuottanut tulosta.
N40
Vierailija wrote:
Vierailija wrote:
Mä olen asunut yhdessä vain yhden kumppanin kanssa, vaikka ollut aikuisiälläni sinkkuna vain muutaman vuoden. En usko, että pystyisin enää asumaan kenenkään kanssa, koska juurikin nuo omat rutiinit ja tottumukset alkavat olla elinehto.
Kotini ulkopuolella olen seurustelusuhteissa sopeutuvaisempi ja osin liiankin mukautuvainen, mikä tuottaa ongelmia. Moni mies tuntuu pitävän selvyytenä, että nainen sujahtaa suoraan elämään hänen elämäänsä ja naisen oma elämä jää sivuun. Yhdessä tavataan miehen kavereita, harrastetaan miehen harrastuksia, kaikki päätökset tehdään kuten miehen elämässä aiemminkin. Kaikki muu on liikojen vaatimista ja "sinä vaadit minua muuttumaan!"
Tää on se naisen mielikuva, mutta jos oikeasti aletaan asiaa katsomaan ja seuraamaan mihin tunnit kuluu, tosiasia on yleensä ihan toisinpäin.
Näin mäkin tämän näen ja olen itse nainen. Enpä tunne (tietääkseni) yhtään paria, jossa naista raahattais miehen keksimissä aktiviteeteissa saati miehen ystävillä. Päinvastoin kyllä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija wrote:
Vierailija wrote:
Alkaako nimi K.lla? Tulee mieleen mun muinainen ex joka saatti tuosta vaan lähteä yksin risteilylle tai ostaa uuden auton,asuimme yhdessä mutta hän ei kuulemma ollut tilivelvollinen minulle. kas kun ei merkinnyt jääkapissa olevia ruokia lapuilla! Aloin sitten pelata samaa peliä: kun oli taas kerran reissussa tilasin pitsaa ja pesin omat pyykkini,oli miehen ongelma kun takaisin tultuaan ei ollut muuta ruokaa kuin muroja eikä likaisia vaatteita. Lähdin mitään sanomatta kaverille kun mies oli suihkussa ja jäin yöksi,aamulla palasin pokkana kotiin ja totesin ohimennen olleeni Marin luona. Yhteiselomme alkoi lopulta muistuttaa äänetöntä sotaa ja tuntui että kämppä oikein tihkui myrkkyä . Lopulta mä olin se joka lähti,senkin tei hiljaisuudessa eli etsin oman kämpän ja muutin kun mies oli töissä. Huomasi se sentään että mikro oli kadonnut.
Miten miehesi reagoi kun aloit toimia noin? Kerro
No,luulen että se murjotti. Vaikea sanoa kun ei muutenkaan puhunut paljon, kyhjötti kotona tietokonepöydän ääressä kunnes häipyi taas johonkin.
Vierailija wrote:
Onko tämä kuvaamasi henkilö mies?
Kuulostaa nimittäin joiltain naimisissa olevilta miehiltä.
terveisin olin vastaavan todella itsekeskeisen miehen kanssa naimisissa, ei ollut ikisinkku ennen mua. Nykyään itse 40v ja sinkku. Yhteenmuutto ei olisi kovin herkästi vaihtoehto. Taloudet pysyisivät erillään enkä alkaisi kysymään lupaa auton ostoon. Toki jos tilanne menee näin, että ostin kalliin auton ja nyt sä joudut maksamaan asumisesta/ruuasta enemmän, niin eihän se järkevä ole.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Apn on kuvitellut elävänsä parisuhteessa.
Vierailija wrote:
Siis onko joissakin parisuhteissa siis niin, että puolisot ei keskenään juttele? Tai siis kun minä olen ostamassa autoa, niin olen kyllä asiasta sen verran innoissani ja kiinnostunut, että se nyt väkisin tulee puolison kanssa puheeksi. Vertailen autoja ja kattelen niitä netistä, bongailen liikenteessä, että kato tuolla on tommonen, oiskohan tuollainen auto itellekin kiva. Sama matkojen kanssa, jos alkaa kiinnostella joku kohde tai kaksi, niin alan vertailla ja miettiä oisko kiva mennä paikkaan A vai oisko B kivempi ja mitähän nähtävyyksiä siellä ois. Ei takuulla tuu puolisolle yllätyksenä uus auto pihassa tai mun pidennetty viikonloppu Berliinissä.
Mistä ihmeestä te oikein puhutte keskenänne, jos ette omasta elämästänne ja suunnitelmistanne ja ajatuksistanne?
Totta kai puhutaan, mutta kyse on nyt siitä periaatteesta, onko jokin velvollisuus ilmoitta tai jopa neuvotella puolison kanssa. Ikään kuin pyytää hyväksyntää hankinnoistaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija wrote:
Vierailija wrote:
Mulla meni myös parisuhde nurin tällaisen tyypin kanssa. Kyseessä siis 43-vuotias mies joka oli edellisen kerran ollut parisuhteessa 22v- 27v. sen jälkeen hänellä oli ollut pelkkiä enemmän tai vähemmän lyhyitä säätöjä, eikä edes yritystä asua kenenkään kanssa. Mies muutti minun ja lasteni luokse ja vaikka aluksi tehtiin yhteiset pelisäännöt selväksi, eli että kotityöt tehdään yhdessä, samoin kulut jaetaan niin ettei kaikki kasaannu minun maksettavaksi.
Asuimme 6 kk yhdessä. Mies kävi ruokakaupassa kaksi kertaa niin että osti meille yhteisesti ruokia, muuten oletti että minä ostan kaikki ruoat ja hän haki itselleen mitä tahtoi. Asumiskustannuksiin ei osallistunut mitenkään koska "samat kustannuksethan sulla olis tässä asuisin mä täällä tai en". Siivoukseen osallistuminen jäi yhteen tai kahteen kertaan. Ja kaiken tämän keskellä kehtasi valittaa minulle kun en lähtenyt hänen
Eipä ole mitään ennenkuulumatonta kuinka epätoivoisen yksinhuoltajan siivelle koittaa siipiveikot pyrkiä. Meillä eli lapseton aikamiespoika joka viikonloput kuin hotellissa jonka vaatteetkin pestiin ja ihmettelin kuinka hän kehtasi. Tuli aina tyhjin käsin mutta kun äitini ei sen parempaakaan saanut. Yksinhuoltajan oli sitten tyydyttävä sellaiseen kun sai ja sellaiseen joka ei ollut kenellekkään kelvannut tai muuten ei olisi ollut mitään seksielämää.
Tuo ei ole parisuhde vaan kämppäkaveruutta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija wrote:
Vierailija wrote:
Vierailija wrote:
Alkaako nimi K.lla? Tulee mieleen mun muinainen ex joka saatti tuosta vaan lähteä yksin risteilylle tai ostaa uuden auton,asuimme yhdessä mutta hän ei kuulemma ollut tilivelvollinen minulle. kas kun ei merkinnyt jääkapissa olevia ruokia lapuilla! Aloin sitten pelata samaa peliä: kun oli taas kerran reissussa tilasin pitsaa ja pesin omat pyykkini,oli miehen ongelma kun takaisin tultuaan ei ollut muuta ruokaa kuin muroja eikä likaisia vaatteita. Lähdin mitään sanomatta kaverille kun mies oli suihkussa ja jäin yöksi,aamulla palasin pokkana kotiin ja totesin ohimennen olleeni Marin luona. Yhteiselomme alkoi lopulta muistuttaa äänetöntä sotaa ja tuntui että kämppä oikein tihkui myrkkyä . Lopulta mä olin se joka lähti,senkin tei hiljaisuudessa eli etsin oman kämpän ja muutin kun mies oli töissä. Huomasi se sentään että mikro oli kadonnut.
M
Tältä se vaikuttikin jo aiemman kommenttisi perusteella. Vai tihku oikein kämppä myrkkyä... ja oli sotaa. Myrkyt oli sun omassa kostopäässäsi. Sun exäs ei sun peleistä piitannut peen vertaa. Toinen pelannu tyytyväisenä samalla kun sinä kihiset raivosta.
Miten te oppisitte että ette voi kostaa tavalla, josta ITSE ajattelette toisella tavalla kuin se toinen?
Ohis
Vierailija wrote:
Vierailija wrote:
Vierailija wrote:
Vierailija wrote:
Vierailija wrote:
No kyllä 40 vuotiaalla on rutiinit joista on vaikea luopua edes kumppanin vuoksi. En minäkään joustaisi matkustellusta jos kumppani ei halua matkustella lähden yksin.
Just tuollainen ajattelutapa tappaa suhteen, pässi.
Miksi?
Koska minäminä ajattelu ei sovi liittoon, olkoon avo tai avioliitto. Siinä on aina kaksi osapuolta ja asioista on neuvoteltava.
Mua kiinnostaa perustelu, miksi täytyy neuvotella, mitä omilla rahoillaan ostaa, jos ei ole lapsia suhteessa? Miksi?
Tämän voi nähdä myös niin, että se minäminä-ihminen on se, joka haluaa kontrolloida toista.
Samaa mieltä ja lisäisin vielä että mitä ne lapset siihen vaikuttaa mitä hankkii omilla rahoillaan. Minä en estä puolisoani toteuttamasta omia haaveitaan jos omilla rahoillaan hankkii eikä se ole yhteisestä taloudesta ja hyvinvoinnista mitenkään pois. Yksin matkustelu puolisollani ei ole tullut mieleenkään ja olen aina haluttua seuraa.
Lähinnä outoa ettei päätöksistä ja asioista edes mainita toiselle. Puhuminen aikeista, toiveista ja suunnitelmista kuuluu parisuhteeseen. Ei ole kyse luvan kysymisestä.
Vierailija wrote:
Siis onko joissakin parisuhteissa siis niin, että puolisot ei keskenään juttele? Tai siis kun minä olen ostamassa autoa, niin olen kyllä asiasta sen verran innoissani ja kiinnostunut, että se nyt väkisin tulee puolison kanssa puheeksi. Vertailen autoja ja kattelen niitä netistä, bongailen liikenteessä, että kato tuolla on tommonen, oiskohan tuollainen auto itellekin kiva. Sama matkojen kanssa, jos alkaa kiinnostella joku kohde tai kaksi, niin alan vertailla ja miettiä oisko kiva mennä paikkaan A vai oisko B kivempi ja mitähän nähtävyyksiä siellä ois. Ei takuulla tuu puolisolle yllätyksenä uus auto pihassa tai mun pidennetty viikonloppu Berliinissä.
Mistä ihmeestä te oikein puhutte keskenänne, jos ette omasta elämästänne ja suunnitelmistanne ja ajatuksistanne?
Tämä.
Minusta on kummallista, jos oman puolison kanssa ei halua puhua isoista asioista kuten auton ostamisesta. Siitä kuitenkin puhuu omien kavereiden kanssa, joten tuntuisi kurjalta, jos oma puoliso sulkisi minut pois elämästään. Onneksi oma mies ei ole tuollainen. Minusta on mukava, kun mies saattaa soittaa jostain asiasta kesken työpäivän, kun ei malta odottaa työpäivän päättymistä. Minä olen se, jolle asiat kerrotaan ensimmäisenä.
Vierailija wrote:
Vierailija wrote:
Vierailija wrote:
Vähän nyt 50/60, esim auton osto, Viron, Lapin, jne matkat ei kuulu toiselle ellei ole yhteisiä lapsia ja muutenkin omalla rahalla saa ostaa niitä omia asioita ilman lupaan, eikä siihen yhteiseen kotiinkaan voi ketään pakottaa ostamaan jotain jos itse koe sitä tarpeelliseksi.
Mulla ja mun ex-miehellä ei ollut yhteisiä lapsia, mutta ei me silti ilman toisen kanssa keskustelua mitään autoja ostettu tai matkoille lähdetty. Oltiin naimisissa ja samaa taloutta elettiin. Ihan kunnioituksesta toista kohtaan parisuhteessa keskustellaan ja sovitaan asioista yhdessä. Jos haluaa tulla ja mennä miten lystää, niin sitten parempi pysyä sinkkuna.
Siis miksi ihmeessä ihminen ei saa omilla rahoillaan ostaa itselleen autoa??? Mitä hemmettiä taas...
Jos ollaan asuttu yhdessä useita vuosia niin kyllä auton osto on sen verran iso asia että siitä on keskusteltava puolison kanssa. Samoin matkoista.