Nyt se tapahtui! Sanoinkuvaamaton pettymys tähän nykynuorten sukupolveen
Toisin kuin edustaja Keskisarjaa, itseäni ei häiritse lainkaan räpsyripset, kimallekynnet, parfyymit, tai kivannäköinen pukeutuminen nuorilla. Päinvastoin: minusta se on vain positiivista ja jokainen laittaa itsensä siten kuin tykkää.
Nykynuorista täytyy rehellisyyden nimissä positiivisina seikkoina todeta, että minusta he pukeutuvat paremmin kuin aiemmat sukupolvet, esiintymistaidot, itseilmaisu ja tunnetaidot ovat monesti paremmalla tolalla myös. Välillä kuulee todella fiksuja oivalluksia ja itsereflektiota todella nuorilta henkilöiltä nykyään. Sanon tämän tähän alkuun, ettei koko teksti mene pelkäksi märinäksi.
Sitten niihin asioihin, joihin olen sanoinkuvaamattoman pettynyt: misogynian räjähdysmäinen kasvu viime vuosina pitkin somealustoja ja nettiä, etenkin se, että myös naiset lähtevät näihän avauksiin mukaan ja vaikuttavat vihaavan omaa sukupuoltaan ja haluavan naisilta oikeudet pois.
Olen viime aikoina nähnyt videoita, joilla nuoret naiset länsimaissa kampanjoivat sen puolesta, että naisilta tulisi ottaa äänioikeus pois, aborttia on vastustettu sekä runsaasti "naisen paikka on kotona" jne. tyyppisiä avauksia. Feminismistä puhutaan kirosanana, vaikka emme me vanhemman polven feministit koskaan taistelleet sen puolesta, että naisen tulisi tehdä uraa kodin ulkopuolella ja olla "kuin mies", vaan että nainen saisi itse valita, miten elämänsä elää ja asiansa järjestää.
Taas tänään mediassa oli tämmöinen misogyniaa lietsova avaus nuorelta naiselta. Eikä sillä, että miesten puolella asiat olisivat yhtään sen paremmin. Andrew Tate, y l i lauta, lukuisat muut avoimen naisvihamieliset tahot ja nettialustat keräävät miljoonayleisöjä tänä päivänä ja maailmanaikana, ja ovat valtavan suosittuja.
Vaikuttaa, että sukupuolien välinen kuilu on kasvanut valtavan suureksi. Samalla tilastollisesti seksiä harrastetaan vähemmän kuin koskaan ja syntyvyys on myös romahtanut.
Olen myös pettynyt materialismin uuteen aaltoon, hyperpikamuodin tulemiseen markkinoille (SHEIN, PLT, Fashion Nova yms.), logo-uskovaisuuteen ja siihen, että nuoret jopa kohdistavat raakaa väkivaltaa toinen toisiinsa sekä sivullisiin ryöstääkseen päältä merkkilogoin varusteltuja vaatteita sekä asusteita. Minusta se on järkyttävää maassa, jossa väkivaltatilastot ovat hyvin pitkään olleet merkittävässä laskussa. Nämä nuoret arvottaa jonkun yrityksen muutaman euron tuotantokustannusten logon korkeammalle kuin muiden ihmisten hengen, terveyden ja turvallisuuden.
En muista, milloin viimeksi olisi ollut sukupolvi, joka hyökkää näin kärkkäästi saavutettua edistystä ja sivistystä vastaan, haluaa romuttaa ihmisoikeuksien, tasa-arvon ja fyysisen koskemattomuuden sekä turvallisuuden, joihin aiemmat polvet ovat pyrkineet.
Kommentit (90)
Tottakai sukupuolien välinen kuilu on kasvanut, koska niin on haluttu. Omistavalle/päättävälle luokalle ei mikään ole niin myrkyllistä kuin sopusointuinen ja oikeasti ajatteleva kansa. Mutta kun täytät kansan mielet jollain woke yms hölynpölyllä, niin kahtiajaon myötä kuppaaminen on huomattavasti helpompaa.
Pukeutuvat paremmin?:D Uskallan väittää että että 90-00:lla nuoret pukeutuivat parhaiten ja silloin myös arvostettiin yksilöllisyyttä. Nykyajan nuoret naiset pukeutuvat halpaan katuhoorro-lookkiin ja kuorruttavat itsensä muovisella pasckalla. Moni myös näyttää ikäistään vuosikymmeniä vanhemmalta johtuen "kasvohoidoista" En ymmärrä miten joku voi pitää p1llu-shortseja ja percvako-leggareita "parempana pukeutumisena"
Voi elämä mitä saarnaa. Omasta näkökulmastani aina on ollut konflikteja ihmisten ja ihmisryhmien välillä, sekä näistä johtuvia lieveilmiöitä. Itsekkäitä ja ilkeitä on myös ollut aina ja kaikkialla. Ehkä niiden ilmeneminen on muuttunut mutta ne eivät ole mikään uusi juttu.
Aika on näköjään kullannut muistot.
Ensinnäkin: Tuntemani nykynuoret on tosi fiksuja.
Misogyniaa harjoittaa sama kortistopoikien porukka joka viehättyy myös razzizmista ja yleensäkin perzuaatteista. Ne joille koulu ei maita ja joille amiskin on tuskaa, työstä puhumattakaan. Ne.
Muut nuoret on oikein fiksuja
Tuo kehusi on kyllä aikalailla ristiriidassa moitteidesi kanssa.
Ja tämä:
”…esiintymistaidot, itseilmaisu ja tunnetaidot ovat monesti paremmalla tolalla myös.”
En todellakaan voi olla samaa mieltä kanssasi.
Mä en näe, että nuo räpsyripset tai ankkahuulet ovat ongelmien juurisyy. Ennemminkin ne kuvaavat sitä rappiota ja suorituskeskeistä maailmaa, jossa nuoret nykyään elävät.
Nuoria ei pidä syyllistää, mutta ei kaikki muutos ole automaattisesti positiivista. Onhan tässä yhteiskunnassa jotain pielessä, kun 10% nuorista tarvitsee psykiatrista erikoissairaanhoitoa.
Vierailija wrote:
Keski-ikäiset naiset on pahimpia, ei nuoret.
keski-ikäiset naiset(ja miehetkin) käy töissä ja kustantavat maksamillaan veroillaan nämä "itsensä" etsivät nuoret jotka roikkuvat himassa kolmekymppiseksi kun mikään ei inspiroi eikä heti pääse CEO:ksi. Joskus aiemmin kartutettiin työ-ja elämänkokemusta :D
Vierailija wrote:
Sekä älykkyysosamäärä että siemennesteen laatu on laskenut lännessä jo tovin. Tulokset alkavat nyt näkyä. Tapellaan vaatteista eikä kyetä lisääntymään.
Kuule ne on ihan muita kuin länsimaalaisia, jotka ne vaatteet toisten päältä ryöstää. Puhutaan asioista kuin ne ovat
Tähän tilanteeseen on varmasti enimmäkseen vaikuttanut nuorten yksinäisyys. Sosiaalinen media etäännyttää todellisista ihmisistä ja mikä saa tuntemaan olon ulkopuoliseksi. Ulkopuolisuuden ja yksinäisyyden tunne vaikuttavat siihen, kuinka helppoa meidän on luottaa muihin ihmisiin tai katsoa heitä alaspäin, eriyttää 'meistä' 'noiksi muiksi'. Sellainen joka ei anna arvoa milla ihmisille, ei välitä heidän oikeuksistaan.
Katkeruus yksinäisyydestä taas saa tuntemaan, että muilla pitäisi olla velvollisuus olla kanssasi tai kiinnostuneita sinusta, mistä päästäänkin aika kivasti tähän misogyniaan. Yksinäisyyteensä katkera ja itsensä muista eriyttävä henkilö kokee vaivattomaksi nähdä muut ihmiset esineinä, joista on joko hyötyä tai haittaa ja joita voi kohdella miten huvittaa, tai heittää pois sitten kun ei enää halua leikkiä niillä. Miehillä yksinäisyys johtaa helposti nimenomaan tuohon Andrew Taten kaltaiseen ajatusmaailmaan ja naisilla taas yksinäisyys näkyy hyväksynnän hakemisena tuon kaltaisilta ihmisiltä, tai keneltä tahansa, jolta sitä hyväksyntää saa. Tietysti jakauma ei ole puhdas tuossa mielessä, mutta käytännössä se kuitenkin näkyy mediassa tuonkaltaisena ilmiönä vrt. Andrew Tate ym. misogynistit ja esimerkiksi Onlyfans, Instagram ym. tähdet.
On myös tärkeää huomata, että sosiaalinen status on yksinäisille ja huomionkipeille ihmisille oikeaa sosiaalista kanssakäymistä tärkeämpää, mikä onkin pohjasyynä varmasti kahdella eurolla tuotettujen brändiriepujen ryöstelyyn. Halutaan näyttää omalle ringille, että tämmöistä mulla on nyt päällä, ryöstin yhen viereisen koulun pojan tän saadakseni. Tällä saa ihailua omassa piirissä. Jonkinlaista arvoa heille on vain sellaisilla ihmisillä, jotka kuuluvat ydinpiiriin. Muut ovat arvottomia ja heitä voi kohdella miten huvittaa. On Minä, Me ja Muut, joista Minä on kaikkein tärkein, Me miinus Minä ovat lähes arvottomia ja Muut ovat täysin arvottomia.
Sosiaalisesta elämästä on tullut nuorille jokin ihmeellinen valtapeli, jossa jkainen yrittää polkea muita mahdollisimman alas samalla korottaen itseään korkeammalle. Millään muulla ei ole väliä, kunhan saan tykkäyksiä instagramissa ja snapchat streak ei katkea.
Juuri te vanhemmat feministit olette niitä kaksinaismoralistisimpia ikinä. Varmaan omasta katkeruudestanne johtuen. Nykynuoret ovat eläneet maailmassa, jossa huomaavat et tytöillä ja pojilla on samanlaiset roolit ja odotukset pienestä pitäen koulussa, kotona ja harrastukissa. Siksi heidän on vaikea keksiä niin påßkavåmmaßia selityksiä esim asevelvollisuudelle kuin mitä te seksistit keksitte. Kyselytutkimuksen mukaan nuoret naiset olivat tässäkin vanhempia naisia edistyksellisempiä ja reilumpia....
Nautin siitä, kuinka alfa Keskisarja aiheuttaa peppukipua suvakeille. :)
Moni nainen on herännyt siihen todellisuuteen miten myrkyllistä seksismiä feminismi on. Moni kysyy: mikä vika olisi tasa-arvossa, joka tavoittelee kaikkien hyvinvointia. Monilla nykyajan nuorehkolla naisella on myös poikalapsia, joita nämä äidit rakastavat ja inhoavat sitä, että lapsensa joutuvat jatkuvasti lokeroitavaksi sukupuolensa mukaan.
Some on "tappanut" nuorison ja he elävät toteutumattomien toiveiden kuplassa. Se tekee lopun nuorison mielenterveydestä ja fyysisestä kunnosta.
Älkää syytelkö nykynuoria siitä että maata johdetaan paskasti. Tämä kaikki alkoi Jäätteenmäen paperipaljasteluista ja Matti Vanhasen uuniperunoista. Sen jälkeen on tehty paskaa ja heikkoa politiikkaa. Ruotsissakaan ei ole minkäänlaista rohkeutta poliitikkojen sanoa kova sana koraaninpolttajalle, vaan hiivistelevät kusi sukassa omassa kuplassaan.
Vierailija wrote:
Sekä älykkyysosamäärä että siemennesteen laatu on laskenut lännessä jo tovin. Tulokset alkavat nyt näkyä. Tapellaan vaatteista eikä kyetä lisääntymään.
Osittain naisten hyvä munasolujen laatu korva tuon. Mutta eihän sekään ihmeitä tee.
Vierailija wrote:
Some on "tappanut" nuorison ja he elävät toteutumattomien toiveiden kuplassa. Se tekee lopun nuorison mielenterveydestä ja fyysisestä kunnosta.
Amerikassa nuoret haluaa sometähdiksi. Kiinassa nuoret haluaa astronauteiksi. Amerikka on kusessa.
Vierailija wrote:
Vierailija wrote:
Keski-ikäiset naiset on pahimpia, ei nuoret.
keski-ikäiset naiset(ja miehetkin) käy töissä ja kustantavat maksamillaan veroillaan nämä "itsensä" etsivät nuoret jotka roikkuvat himassa kolmekymppiseksi kun mikään ei inspiroi eikä heti pääse CEO:ksi. Joskus aiemmin kartutettiin työ-ja elämänkokemusta :D
Keski-ikäisen ois kyllä syytä katsoa peiliin kun on kasvattanut lapsistaan pinnallisia, laiskoja ja/tai mt-ongelmaisia. Ei se nyt hemmetti vieköön ole keskenkasvuisten syytä, että maailma on mennyt ihan kieroon.
80-ja 90-luvulla syntyneillä on kaikista vaikeinta olla. kaikki hyvä, innovatiivinen ja mielenkiintoinen on kadonnut maailmasta. se on tuhottu.
Vierailija wrote:
Sekä älykkyysosamäärä että siemennesteen laatu on laskenut lännessä jo tovin. Tulokset alkavat nyt näkyä. Tapellaan vaatteista eikä kyetä lisääntymään.
Kuule, voin ihan suoraan näin nuorena ihmisenä, että suurin osa meistä lapsettomista ei vain yksinkertaisesti halua lapsia. Minua kismittää perkeleesti tämä lisääntymisen tuputtaminen.
Tietenkin on aina näitä, jotka tahattomasti lapsettomia, mutta he ovat vähemmistö.
Totuus kiihottaa-seksuaalispoliittinen ohjelmajulistus oli Riikka Purran tilaama.