Nyt se tapahtui! Sanoinkuvaamaton pettymys tähän nykynuorten sukupolveen
Toisin kuin edustaja Keskisarjaa, itseäni ei häiritse lainkaan räpsyripset, kimallekynnet, parfyymit, tai kivannäköinen pukeutuminen nuorilla. Päinvastoin: minusta se on vain positiivista ja jokainen laittaa itsensä siten kuin tykkää.
Nykynuorista täytyy rehellisyyden nimissä positiivisina seikkoina todeta, että minusta he pukeutuvat paremmin kuin aiemmat sukupolvet, esiintymistaidot, itseilmaisu ja tunnetaidot ovat monesti paremmalla tolalla myös. Välillä kuulee todella fiksuja oivalluksia ja itsereflektiota todella nuorilta henkilöiltä nykyään. Sanon tämän tähän alkuun, ettei koko teksti mene pelkäksi märinäksi.
Sitten niihin asioihin, joihin olen sanoinkuvaamattoman pettynyt: misogynian räjähdysmäinen kasvu viime vuosina pitkin somealustoja ja nettiä, etenkin se, että myös naiset lähtevät näihän avauksiin mukaan ja vaikuttavat vihaavan omaa sukupuoltaan ja haluavan naisilta oikeudet pois.
Olen viime aikoina nähnyt videoita, joilla nuoret naiset länsimaissa kampanjoivat sen puolesta, että naisilta tulisi ottaa äänioikeus pois, aborttia on vastustettu sekä runsaasti "naisen paikka on kotona" jne. tyyppisiä avauksia. Feminismistä puhutaan kirosanana, vaikka emme me vanhemman polven feministit koskaan taistelleet sen puolesta, että naisen tulisi tehdä uraa kodin ulkopuolella ja olla "kuin mies", vaan että nainen saisi itse valita, miten elämänsä elää ja asiansa järjestää.
Taas tänään mediassa oli tämmöinen misogyniaa lietsova avaus nuorelta naiselta. Eikä sillä, että miesten puolella asiat olisivat yhtään sen paremmin. Andrew Tate, y l i lauta, lukuisat muut avoimen naisvihamieliset tahot ja nettialustat keräävät miljoonayleisöjä tänä päivänä ja maailmanaikana, ja ovat valtavan suosittuja.
Vaikuttaa, että sukupuolien välinen kuilu on kasvanut valtavan suureksi. Samalla tilastollisesti seksiä harrastetaan vähemmän kuin koskaan ja syntyvyys on myös romahtanut.
Olen myös pettynyt materialismin uuteen aaltoon, hyperpikamuodin tulemiseen markkinoille (SHEIN, PLT, Fashion Nova yms.), logo-uskovaisuuteen ja siihen, että nuoret jopa kohdistavat raakaa väkivaltaa toinen toisiinsa sekä sivullisiin ryöstääkseen päältä merkkilogoin varusteltuja vaatteita sekä asusteita. Minusta se on järkyttävää maassa, jossa väkivaltatilastot ovat hyvin pitkään olleet merkittävässä laskussa. Nämä nuoret arvottaa jonkun yrityksen muutaman euron tuotantokustannusten logon korkeammalle kuin muiden ihmisten hengen, terveyden ja turvallisuuden.
En muista, milloin viimeksi olisi ollut sukupolvi, joka hyökkää näin kärkkäästi saavutettua edistystä ja sivistystä vastaan, haluaa romuttaa ihmisoikeuksien, tasa-arvon ja fyysisen koskemattomuuden sekä turvallisuuden, joihin aiemmat polvet ovat pyrkineet.
Kommentit (90)
Vierailija wrote:
Vierailija wrote:
Vierailija wrote:
Vierailija wrote:
Vierailija wrote:
Keski-ikäiset naiset on pahimpia, ei nuoret.
Keski-ikäiset naisetko tuolla kaduilla heiluvat kääntöveisten kanssa ja ryöstävät toinen toisiltaan vaatteetkin päältä?
Keski-ikäiset naisetko nyt siis kampanjoivat naisten oikeuksia vastaan, etteivät saisi enää äänestää eikä saisi ottaa avioeroakaan?
Keski-ikäiset naiset tuottivat tilanteen, olkoonkin että aloittivat ollessaan itsekin nuoria.
Kappas vaan! Enpä tiennytkään, että kahvihuoneen Tuula 53v ja Päivikki 57v olivat roadmänejä nuoruudessaan. Kaikkea sitä palstalta oppii.
Juuri tällä väärinymmärtämisen ja musta tuntuu ajattelun voima
Se oli kylläkin pääministeri Sipilä ja nykyinen pääministeri Orpo peesissä, jotka tämän tilanteen aiheuttivat silloin 2015. Sipilä jopa kutsui näitä nuoria miehiä miljoonataloonsa asumaan.
Miljonääri-Sipilä, joka kyykytti duunarit kikyyn, mutta nosti itse sopeutumisrahaa yhteiskunnan kassasta.
Mutta onhan se kivempi syyttää kaikesta naisia.
Vierailija wrote:
ap, abortti on murha nyt ,ennen ja aina tulevaisuudessa. Onneksi nuoret ymmärtää sen.
Jännä juttu, keskiajan kirkon mukaan sikiölle tuli sielu siinä vaiheessa kun sen liikkeet saattoi tuntea.
Eli onneksi olkoon, olette virallisesti jyrkempiä kuin keskiajan kirkko.
Vierailija wrote:
Vierailija wrote:
"Yhteisöllisyys ja solidaarisuus, jotka ennen olivat peruspilareita nuorisolle, tuntuvat nyt muuttuneen itsekeskeisyydeksi ja näennäiseksi sosiaalisuudeksi. En voi olla miettimättä, missä vaiheessa tämä käännös tapahtui."
Naiset päättivät, etteivät enää suostu yhtä helposti kyykytettäväksi. Naiset päättivät alkaa olemaan yhtä itsekkäitä kun miehet, joten yhteisöllisyys on alkanut katoamaan.
Tuotit sitten paradoksin, viisas kun olet. Yhteisöllisyys edellyttää vastavuoroisuutta. Ts naiset lakkasivat olemasta vastavuoroisia ja keskittyivät itsekkyyteen = yhteisöllisyys hävisi.
Eli yhteisöllisyys on sitä, että naiset on miesten kynnysmattoja, synnytyskoneita ja seksileluja? Kun naiset alkoivat haluta elämältä enemmän, yhteisöllisyys hävisi.
Vierailija wrote:
Vierailija wrote:
Hyi v mitä tuubaa. Onks toi nyt ton chat gbt teko älyn kirjoittamaa?
Älyllinen taso on liian usein myös tämän kommentin kaltaista. Ei kyetä keskustelemaan asioista eikä osata enää edes lukea, saati sisäistää ja ymmärtää luettua.
Jos olisit lukenut tekstin, olisit hyvin pian huomannut, ettei kyseessä ole Chat GPT:n teksti.
Tuo "ap jatkaa..." teksti oli chat gpt:n luomaa mutta etpä sinä tai kukaan muu sitä huomannut.
Lisäksi yksi toinenkin ketjun kommenti on chat gpt:ltä.
Ap:n sekalainen ja jäsentymätön kokemus tai luulottelu.
Vierailija wrote:
Vierailija wrote:
Vierailija wrote:
Hyi v mitä tuubaa. Onks toi nyt ton chat gbt teko älyn kirjoittamaa?
Älyllinen taso on liian usein myös tämän kommentin kaltaista. Ei kyetä keskustelemaan asioista eikä osata enää edes lukea, saati sisäistää ja ymmärtää luettua.
Jos olisit lukenut tekstin, olisit hyvin pian huomannut, ettei kyseessä ole Chat GPT:n teksti.
Tuo "ap jatkaa..." teksti oli chat gpt:n luomaa mutta etpä sinä tai kukaan muu sitä huomannut.
Lisäksi yksi toinenkin ketjun kommenti on chat gpt:ltä.
Aijaa, luuletko todella, ettei ketjun aloittaja huomannut, ettei ole kirjoittanut sitä? Ihan selkeä ero teksteissä noin muutenkin.
"
Se oli kylläkin pääministeri Sipilä ja nykyinen pääministeri Orpo peesissä, jotka tämän tilanteen aiheuttivat silloin 2015. Sipilä jopa kutsui näitä nuoria miehiä miljoonataloonsa asumaan.
Miljonääri-Sipilä, joka kyykytti duunarit kikyyn, mutta nosti itse sopeutumisrahaa yhteiskunnan kassasta.
Mutta onhan se kivempi syyttää kaikesta naisia.
"
Roadmänit ovat toisen ja kolmannen polven, tiedät mitä. Alkoi 90 luvulla, tiedät kyllä että juuri keski-ikäisten naisten tuottamnan, maailman tuskaa parantaessaan. Jatkuu yhä tänä päivänä. Ja pitkälle tulevaisuuteen sillä eivät myönnä vithettään, edes huntu päällään kotiinsa lukittuna .
Äärest harva diggailee jotain Andrew Tatea, ja nykyfeminismi - siis intersektionaalinen woke-feminismi - sehän onkin aivan helvetin syvältä.
Aborttia vastustetaan paljonkin? Seuraatko kenties jotain lähi-idän foorumeja?
Vierailija wrote:
Vierailija wrote:
Vierailija wrote:
"Yhteisöllisyys ja solidaarisuus, jotka ennen olivat peruspilareita nuorisolle, tuntuvat nyt muuttuneen itsekeskeisyydeksi ja näennäiseksi sosiaalisuudeksi. En voi olla miettimättä, missä vaiheessa tämä käännös tapahtui."
Naiset päättivät, etteivät enää suostu yhtä helposti kyykytettäväksi. Naiset päättivät alkaa olemaan yhtä itsekkäitä kun miehet, joten yhteisöllisyys on alkanut katoamaan.
Tuotit sitten paradoksin, viisas kun olet. Yhteisöllisyys edellyttää vastavuoroisuutta. Ts naiset lakkasivat olemasta vastavuoroisia ja keskittyivät itsekkyyteen = yhteisöllisyys hävisi.
Eli yhteisöllisyys on sitä, että naiset on miesten kynnysmattoja, synnytyskoneita ja seksileluja? Kun naiset alkoivat haluta elämältä enemmän, yhteisöllisyys hävisi.
Juuri tämä tarkoituksella väärinymmärtäminen on ominaista keski-ikäiselle naiselle joka tuotti toadmänitkin Suomeen. Naiset lakkasivat olemasta vastavuoroisia, ja keskittyivät itsekkyyteen = yhteisöllisyys hävisi. Mies yksin ei voi olla vastavuoroinen.
Täytyy ymmärtää että naisten keskityttyä itsekkäästi itseensä, sen lisäksi että heteroyhteisöllisyys tuhoutui, naiset myös kriminalisoivat pelkästään miesyhteisöt. Naiselle tyypilliseen tapaan muillakaan ei voi olla jotain mitä itsellä ei ole, tässä tapauksessa yhteisöä. On joka ikinen muu kiintiö kaikissa asioissa, mutta vhm ei saa olla edustettuna. Ja eikä ainakaan pelkästään vhm yhteisöä, ei harrastesellaistakaan.

Mitä harrasteyhteisöjä naiset ovat sitten kieltämässä miehiltä? Nyt olisi kova paikka laittaa lähteitä.
Tuolla nimittäin pitkin syksyä on ollut miehiä kalastusreissussa, metsästämässä ja eri urheiluseurojen tapahtumia.
Kertaakaan ei ole tullut vastaan minkäänlaista kieltoa näitä kohtaan, muita kuin mitä laki säätelee ja ne lait on vanhoja ja pääosin miesten itsensä laatimia mm. metsästyslaki.
Miksi kasvatitte niin huonon sukupolven?
Huomatkaa, että vain pieni osa niitä vaatteita ryöstää. Itse olen nuori, jota ei voisi vähempää kiinnostaa jonkun haiseva Gucci.
Vierailija wrote:
Vierailija wrote:
Täytyy ymmärtää että naisten keskityttyä itsekkäästi itseensä, sen lisäksi että heteroyhteisöllisyys tuhoutui, naiset myös kriminalisoivat pelkästään miesyhteisöt. Naiselle tyypilliseen tapaan muillakaan ei voi olla jotain mitä itsellä ei ole, tässä tapauksessa yhteisöä. On joka ikinen muu kiintiö kaikissa asioissa, mutta vhm ei saa olla edustettuna. Ja eikä ainakaan pelkästään vhm yhteisöä, ei harrastesellaistakaan.
Mitä harrasteyhteisöjä naiset ovat sitten kieltämässä miehiltä? Nyt olisi kova paikka laittaa lähteitä.
Tuolla nimittäin pitkin syksyä on ollut miehiä kalastusreissussa, metsästämässä ja eri urheiluseurojen tapahtumia.
Kertaakaan ei ole tullut vastaan minkäänlaista kieltoa näitä kohtaan, muita kuin mitä laki säätelee ja ne lait on vanhoja ja pääosin miesten itsensä laatimia mm. metsästyslaki.
Tämäpä juuri. En ole kuullut, että mitään miesten harrastusyhteisöjä olisi tuhottu ellei harrastusyhteisöllä tarkoiteta jotain misogynistien kokoontumisia. Jotkut miehet kokevat tasa-arvoa vaativan naisen uhkana, kun omaan maailmankatsomukseen naisen rooli on tahdoton patja ja kodinkone.
Niin. Mitkähän sukupolvet nykynuoret ovat kasvattaneet, mitkä sukupolvet yhteiskunnassa pitävät valtaa ja mitkä sukupolvet noita pikamuotifirmojakin pyörittävät? Kannattaa siis miettiä, mihin sen "sanoinkuvaamattoman pettymyksen" oikeastaan suuntaa.
"En muista, milloin viimeksi olisi ollut sukupolvi, joka hyökkää näin kärkkäästi saavutettua edistystä ja sivistystä vastaan, haluaa romuttaa ihmisoikeuksien, tasa-arvon ja fyysisen koskemattomuuden sekä turvallisuuden, joihin aiemmat polvet ovat pyrkineet."
Tuo on mielenkiintoinen näkemys, kun samaan aikaan kuitenkin nykynuoria soimataan jatkuvasti siitä, että ovat liian ehdottomia ihmisoikeus- ja tasa-arvokysymyksissä, "wokettavat" liikaa ja niin edelleen. Sosiaalisen median myötä hyvin kärkevät näkemykset saavat paljon huomiota, mutta ei se tarkoita, että ne jotenkin yleisesti edustaisivat nykynuorten ajattelua.
Mitä isot edellä sitä pienet perässä. Kyllähän noista moni juttu on opittu vanhemmalta sukupolvelta, niin livenä kuin somen kautta.
Olen minäkin surullinen tästä kehityksen suunnasta. Olen keski-ikäinen nainen joka on jo vuosikymmenet vastustanut tämän ilmiön rantautumista Suomeen ja äänestänyt sen mukaisesti. Nyt taitaa olla jo liian myöhäistä kääntää kehitystä, mutta hidastaa sitä me voimme.
Tämä pinnallisuus on jotain mikä on varmaan osittain saanut somen kautta vähän liikaa näkyvyyttä. Vaikuttaa siltä että suurin osa on kuitenkin fiksua porukkaa, joka ei gucceista ja blingistä välitä.
Nämä pinta-liisat vaan saavat huomiota joka puolella enemmän, koska tuovat itseään esille. Ei tuolla somessa kovin moni fiksu ja tavallinen nuori itsestään ole tekemässä numeroa.
Itsekkyys näyttää olevan juuri noiden pinta-liisojen ja katumiesten ominaisuus, ei näiden ajattelevaisten tavisnuorten.
Juuri tämä tarkoituksella väärinymmärtäminen on ominaista keski-ikäiselle naiselle joka tuotti toadmänitkin Suomeen. Naiset lakkasivat olemasta vastavuoroisia, ja keskittyivät itsekkyyteen = yhteisöllisyys hävisi. Mies yksin ei voi olla vastavuoroinen.
Toadmänit.
Vierailija wrote:
Vierailija wrote:
Vierailija wrote:
Vierailija wrote:
Hyi v mitä tuubaa. Onks toi nyt ton chat gbt teko älyn kirjoittamaa?
Älyllinen taso on liian usein myös tämän kommentin kaltaista. Ei kyetä keskustelemaan asioista eikä osata enää edes lukea, saati sisäistää ja ymmärtää luettua.
Jos olisit lukenut tekstin, olisit hyvin pian huomannut, ettei kyseessä ole Chat GPT:n teksti.
Tuo "ap jatkaa..." teksti oli chat gpt:n luomaa mutta etpä sinä tai kukaan muu sitä huomannut.
Lisäksi yksi toinenkin ketjun kommenti on chat gpt:ltä.
Aijaa, luuletko todella, ettei ketjun aloittaja huomannut, ettei ole kirjoittanut sitä? Ihan selkeä ero teksteissä noin muutenkin.
Se että tiedät että kirjoittaja on eri ei tarkoita sitä että olisit huomannut että se oli chat gpt:n kirjoittama.
Tuotit sitten paradoksin, viisas kun olet. Yhteisöllisyys edellyttää vastavuoroisuutta. Ts naiset lakkasivat olemasta vastavuoroisia ja keskittyivät itsekkyyteen = yhteisöllisyys hävisi.