Nyt se tapahtui! Sanoinkuvaamaton pettymys tähän nykynuorten sukupolveen
Toisin kuin edustaja Keskisarjaa, itseäni ei häiritse lainkaan räpsyripset, kimallekynnet, parfyymit, tai kivannäköinen pukeutuminen nuorilla. Päinvastoin: minusta se on vain positiivista ja jokainen laittaa itsensä siten kuin tykkää.
Nykynuorista täytyy rehellisyyden nimissä positiivisina seikkoina todeta, että minusta he pukeutuvat paremmin kuin aiemmat sukupolvet, esiintymistaidot, itseilmaisu ja tunnetaidot ovat monesti paremmalla tolalla myös. Välillä kuulee todella fiksuja oivalluksia ja itsereflektiota todella nuorilta henkilöiltä nykyään. Sanon tämän tähän alkuun, ettei koko teksti mene pelkäksi märinäksi.
Sitten niihin asioihin, joihin olen sanoinkuvaamattoman pettynyt: misogynian räjähdysmäinen kasvu viime vuosina pitkin somealustoja ja nettiä, etenkin se, että myös naiset lähtevät näihän avauksiin mukaan ja vaikuttavat vihaavan omaa sukupuoltaan ja haluavan naisilta oikeudet pois.
Olen viime aikoina nähnyt videoita, joilla nuoret naiset länsimaissa kampanjoivat sen puolesta, että naisilta tulisi ottaa äänioikeus pois, aborttia on vastustettu sekä runsaasti "naisen paikka on kotona" jne. tyyppisiä avauksia. Feminismistä puhutaan kirosanana, vaikka emme me vanhemman polven feministit koskaan taistelleet sen puolesta, että naisen tulisi tehdä uraa kodin ulkopuolella ja olla "kuin mies", vaan että nainen saisi itse valita, miten elämänsä elää ja asiansa järjestää.
Taas tänään mediassa oli tämmöinen misogyniaa lietsova avaus nuorelta naiselta. Eikä sillä, että miesten puolella asiat olisivat yhtään sen paremmin. Andrew Tate, y l i lauta, lukuisat muut avoimen naisvihamieliset tahot ja nettialustat keräävät miljoonayleisöjä tänä päivänä ja maailmanaikana, ja ovat valtavan suosittuja.
Vaikuttaa, että sukupuolien välinen kuilu on kasvanut valtavan suureksi. Samalla tilastollisesti seksiä harrastetaan vähemmän kuin koskaan ja syntyvyys on myös romahtanut.
Olen myös pettynyt materialismin uuteen aaltoon, hyperpikamuodin tulemiseen markkinoille (SHEIN, PLT, Fashion Nova yms.), logo-uskovaisuuteen ja siihen, että nuoret jopa kohdistavat raakaa väkivaltaa toinen toisiinsa sekä sivullisiin ryöstääkseen päältä merkkilogoin varusteltuja vaatteita sekä asusteita. Minusta se on järkyttävää maassa, jossa väkivaltatilastot ovat hyvin pitkään olleet merkittävässä laskussa. Nämä nuoret arvottaa jonkun yrityksen muutaman euron tuotantokustannusten logon korkeammalle kuin muiden ihmisten hengen, terveyden ja turvallisuuden.
En muista, milloin viimeksi olisi ollut sukupolvi, joka hyökkää näin kärkkäästi saavutettua edistystä ja sivistystä vastaan, haluaa romuttaa ihmisoikeuksien, tasa-arvon ja fyysisen koskemattomuuden sekä turvallisuuden, joihin aiemmat polvet ovat pyrkineet.
Kommentit (90)
Vierailija wrote:
Tuo kehusi on kyllä aikalailla ristiriidassa moitteidesi kanssa.
Ja tämä:”…esiintymistaidot, itseilmaisu ja tunnetaidot ovat monesti paremmalla tolalla myös.”
En todellakaan voi olla samaa mieltä kanssasi.
Miten ne ovat ristiriidassa keskenään?
Huononkin asian voi esittää hyvin ja karismaattisesti.
Olen kyllä tuosta pukeutumisesta hyvin eri mieltä, sillä mielestäni nuoret pukeutuivat hyvin esim. 1940-luvulla
Vierailija wrote:
Vierailija wrote:
Vierailija wrote:
Vierailija wrote:
Sekä älykkyysosamäärä että siemennesteen laatu on laskenut lännessä jo tovin. Tulokset alkavat nyt näkyä. Tapellaan vaatteista eikä kyetä lisääntymään.
Osittain naisten hyvä munasolujen laatu korva tuon. Mutta eihän sekään ihmeitä tee.
Montako nekkeä on koskaan tehnyt mitään merkittävää ja älykästä? Tasan kolme. Barack Obama, Michael Jackson ja Martin Luther King Jr.
Kuuntelisit jazzia, pelle.
En kuuntele hyi saatana.
Vierailija wrote:
Keski-ikäiset naiset on pahimpia, ei nuoret.
Keski-ikäiset sentään muistavat ajan ennen nettiä. Etenkin tätä viimeaikaista suhteiden kaupallistamista ja välineellistämistä. Tänne tuotua pakkodeittailuideologiaa, joka ajaa kaikki onnettomiksi, kun suhteita ei saada kestämään - miten saataisiin, jos luottamusta ja arvostusta on vaikea luoda.
Pakkohan tuolta tieltä on kääntyä pian takaisin. Niin toivotonta touhua. Eikä siihen tarvita mitään alistamisia tai kauhukuvia, nuo maalailut lähtevät tämän nykytouhun hyötyjien suunnalta. Henkinen kurjuushan on nykyään massiivinen rahasampo kun sitä koetetaan hoidella kuka milläkin pikafiksillä.
Yhteiskunta on jatkuvassa muutoksessa, ja jokaisella sukupolvella on omat ainutlaatuiset piirteensä, jotka voivat herättää huolta ja kiinnostusta. On tärkeää tarkastella näitä muutoksia monipuolisesti ja pohtia niiden vaikutuksia sekä myönteisesti että kielteisesti.
Positiivisena piirteenä voidaan todeta, että nykynuoret ovat yhä rohkeampia ilmaisemaan itseään ja omia näkemyksiään. He käyttävät sosiaalista mediaa ja muita foorumeita jakamaan oivalluksiaan ja luomaan yhteyksiä ympäri maailmaa. Tämä itsensä ilmaisu ja yksilöllisyys ovat osa avoimen ja monimuotoisen yhteiskunnan kehitystä.
Toisaalta on huolestuttavaa, että misogynia, naisten viha, on lisääntynyt merkittävästi, erityisesti sosiaalisen median alustoilla. On hälyttävää, että nuoret naisetkin ovat osallistuneet kampanjoihin, jotka vaikuttavat uhkaavan naisten oikeuksia ja tasa-arvoa. Feminismiin liittyvät harhaluulot voivat estää naisten oikeuksien etenemistä.
Materialismi ja kulutuskeskeisyys ovat myös lisääntyneet nuorten keskuudessa. Pikamuotiyhtiöt ja brändikultti ovat saaneet otteen monista nuorista, mikä voi heikentää ympäristötietoisuutta ja terveitä elämäntapoja.
Tämä aika vaatii syvällistä keskustelua ja ymmärrystä. On tärkeää puolustaa tasa-arvoa, vastuullista kulutusta ja kestävyyttä, ja varmistaa, että nuoret voivat vaikuttaa yhteiskunnallisiin kysymyksiin omalla tavallaan. Jokaisella sukupolvella on oma roolinsa yhteiskunnan kehittämisessä, ja yhdessä voimme pyrkiä luomaan paremman, oikeudenmukaisemman ja kestävämmän maailman kaikille sukupolville.
Selvennän vielä aiempaa vastaustani.
Pitää muistaa että yhteiskunta on jatkuvassa muutoksessa, ja jokaisella sukupolvella on omat ainutlaatuiset piirteensä, jotka voivat herättää huolta ja kiinnostusta. On tärkeää tarkastella näitä muutoksia monipuolisesti ja pohtia niiden vaikutuksia sekä myönteisesti että kielteisesti.
Positiivisena piirteenä voidaan todeta, että nykynuoret ovat yhä rohkeampia ilmaisemaan itseään ja omia näkemyksiään. He käyttävät sosiaalista mediaa ja muita foorumeita jakamaan oivalluksiaan ja luomaan yhteyksiä ympäri maailmaa. Tämä itsensä ilmaisu ja yksilöllisyys ovat osa avoimen ja monimuotoisen yhteiskunnan kehitystä.
Nykyään nuorilla on mahdollisuus ottaa kantaa monenlaisiin yhteiskunnallisiin ja ympäristökysymyksiin, ja he käyttävät ääntään vaikuttaakseen muutoksiin. Ilmastonmuutoksen torjuminen ja sosiaalisen oikeudenmukaisuuden edistäminen ovat keskeisiä teemoja, joissa nuoret ovat olleet eturintamassa. Tämä aktiivisuus ja yhteiskunnallinen osallistuminen ovat rohkaisevia merkkejä siitä, että nuoret ovat valmiita vaikuttamaan positiivisiin muutoksiin.
Toisaalta on huolestuttavaa, että misogynia, naisten viha, on lisääntynyt merkittävästi, erityisesti sosiaalisen median alustoilla. On hälyttävää, että nuoret naisetkin ovat osallistuneet kampanjoihin, jotka vaikuttavat uhkaavan naisten oikeuksia ja tasa-arvoa. Feminismiin liittyvät harhaluulot voivat estää naisten oikeuksien etenemistä ja luoda jakolinjoja sukupuolten välille. On tärkeää korostaa, että feminismi ei ole naisten yhtenäistämistä tai miesten vastustamista, vaan tasa-arvon ja oikeudenmukaisuuden puolustamista.
Materialismi ja kulutuskeskeisyys ovat myös lisääntyneet nuorten keskuudessa. Pikamuotiyhtiöt ja brändikultti ovat saaneet otteen monista nuorista, mikä voi heikentää ympäristötietoisuutta ja terveitä elämäntapoja. Tämä voi johtaa ekologisiin ja taloudellisiin haasteisiin tulevaisuudessa.
Tämä aika vaatii syvällistä keskustelua ja ymmärrystä. On tärkeää puolustaa tasa-arvoa, vastuullista kulutusta ja kestävyyttä, ja varmistaa, että nuoret voivat vaikuttaa yhteiskunnallisiin kysymyksiin omalla tavallaan. Jokaisella sukupolvella on oma roolinsa yhteiskunnan kehittämisessä, ja yhdessä voimme pyrkiä luomaan paremman, oikeudenmukaisemman ja kestävämmän maailman kaikille sukupolville.
Tämä aika tarjoaa mahdollisuuden keskustella ja oppia eri näkökulmista. On tärkeää kuunnella nuoria ja ymmärtää heidän näkemyksiään ja huoliaan. Yhdessä voimme rakentaa yhteiskuntaa, joka kunnioittaa yksilöllisyyttä, tasa-arvoa ja vastuullisuutta. Tämä edellyttää avointa vuoropuhelua eri sukupolvien välillä ja yhteistyötä yhteiskunnan haasteiden ratkaisemiseksi.
Kun arvostelee nuorison kaikenkattavaa huonoutta kannattaa miettiä hetki sitä faktaa että me olemme ne nykynuorison vanhemmat ja heidät kasvattaneet.
Seuraavassa vielä lyhyt kertaus misogyniasta ja sen ongelmallisuudesta.
Misogynia on vakava yhteiskunnallinen ilmiö, joka on huolestuttavasti lisääntynyt, erityisesti sosiaalisen median aikakaudella. Termi "misogynia" viittaa naisten vihaan tai halveksuntaan ja ilmenee monin eri tavoin. Tämä ilmiö voi olla haitallista niin yksilöille kuin yhteiskunnallekin.Misogyniaa esiintyy monissa yhteiskunnissa ja se voi olla erityisen haitallista naisille. Se ilmenee usein sukupuoliseen syrjintään, väkivaltaan ja naisten oikeuksien kieltämiseen liittyvinä ilmiöinä. Naisten oikeuksien vastustus ja tasa-arvon kieltäminen ovat keskeisiä piirteitä misogyniassa.
Sosiaalinen media on mahdollistanut misogynian leviämisen laajasti. Siellä voidaan nähdä vihapuheita ja nöyryyttämistä, erityisesti naisten suuntaan. Naisiin kohdistuva häirintä on yleistä ja se voi vaikuttaa heidän itsetuntoonsa ja hyvinvointiinsa. Nettikiusaaminen ja häirintä voivat olla vakavia ongelmia ja aiheuttaa pitkäaikaisia vahinkoja.
Yllättävää kyllä, misogynia ei ole rajoittunut vain miesten toimintaan. Naiset voivat myös osallistua naisten halveksuntaan ja omia sukupuoltaan vastaan hyökkäämiseen. Tämä saattaa liittyä vallan ja statuksen hankkimiseen tai yksinkertaisesti internalisoituihin ennakkoluuloihin. Feminismiin ja naisten oikeuksiin liittyvät keskustelut voivat olla kiistanalaisia, ja joissain tapauksissa naiset voivat vastustaa niitä.
Misogyniaan liittyvä huoli ei ole vain akateeminen tai yhteiskunnallinen. Se voi vaikuttaa naisten mahdollisuuksiin, itsetuntoon ja turvallisuuteen. Tästä syystä on tärkeää, että misogyniaa vastustetaan ja että yhteiskunta tekee työtä tasa-arvon edistämiseksi. Koulutus ja tietoisuuden lisääminen ovat tärkeitä askelia tässä työssä. Tämän lisäksi tarvitaan selkeitä rangaistuksia ja toimia verkossa tapahtuvan häirinnän ja vihapuheen torjumiseksi.
Misogynian torjuminen vaatii yhteiskunnallista tietoisuutta ja yhteistyötä kaikilta tahoilta. On tärkeää edistää naisten oikeuksia ja tasa-arvoa sekä luoda yhteiskunta, joka kunnioittaa kaikkien yksilöiden arvoa riippumatta sukupuolesta. Tämä edellyttää avointa keskustelua ja toimia, jotka auttavat kitkemään misogynian juuria yhteiskunnasta. Misogynia ei ole hyväksyttävää ja sen vastustaminen on tärkeää oikeudenmukaisen ja tasa-arvoisen yhteiskunnan rakentamiseksi.
Tekoäly korvaa ajattelun. Ihmiskunnan idioluutio etenee.
Osaa komppaan. Mutta ei y l i lauta ole naisvihamielinen, siellä itseasiassa moni nainenkin kirjoittelee. Andrew Tatea ja häneltä oppia imeviä miehiähän pidetään naurettavina siellä.
Ei suomalaista nuorta naista voi ottaa tosissaan enää.
Tuntuu liian monella olevan pää pilvissä ja perseessä vuorotellen.
Mies kriteerit ku on jo valmiiks mitä. On, sit pitäis vielä nainen elättää.
Se on iha ok kehitysmaissa, mut Suomessa huudetaan kilpaa Tasa-arvoa.
Suomi feministien silmin vuonna 2023: Kun nostaa esiin naispäättäjien epäpätevyyden ja mokailut, syyllistyy misogyniaan. Kun haukkuu miehiä, nostaa rohkeasti esiin yhteiskunnalliset ongelmat ja naisten kokeman epätasa-arvon.
Vierailija wrote:
Some on niin monen pahan asian juuri että jos voisin sen kokonaan poistaa niin poistaisin silmiä räpäyttämättä. Netti voisi olla ihan vaan jotain pankkiasioita ja wikipediaa.
tämä
tämä
tämä
tämä
tämä
Vierailija wrote:
Some on niin monen pahan asian juuri että jos voisin sen kokonaan poistaa niin poistaisin silmiä räpäyttämättä. Netti voisi olla ihan vaan jotain pankkiasioita ja wikipediaa.
Kyllä.
Edellä mainittujen ilmiöiden lisäksi liiallinen somessa roikkuminen ja omien ongelmien märehtiminen saa nuoret ja vähän vanhemmatkin ihmiset kuvittelemaan myös, että "kaikki ongelmani johtuvatkin siitä, että olen transsukupuolinen/minulla on ADHD" ja sitten haetaan terveydenhuollosta diagnooseja.
Vierailija wrote:
Vierailija wrote:
Keski-ikäiset naiset on pahimpia, ei nuoret.
Keski-ikäiset naisetko tuolla kaduilla heiluvat kääntöveisten kanssa ja ryöstävät toinen toisiltaan vaatteetkin päältä?
Keski-ikäiset naisetko nyt siis kampanjoivat naisten oikeuksia vastaan, etteivät saisi enää äänestää eikä saisi ottaa avioeroakaan?
Ei hitto se mielikuva ku oliskin niin päin että keski-iköiset ja papat ja mummot polkis oikeuksia ja ryöstelis ja puu kottais ja nuoret yrittäis saada niitä lopettamaan ja miettis keinoja ;D
Nuori sukupolvi potee ilmastoahdistusta ja vaatii toimenpiteitä ilmastomuutoksen pysäyttämiseksi. Itsestä sopii aloittaa. Yksikään sukupolvi heitä ennen ei ole kuluttanut tekstiiliä ja elektroniikkaa tai pystynyt lentomatkustamaan tai pitämään lemmikkejä samalla tavalla kuin nykyiset nuoret.
Vierailija wrote:
Keski-ikäiset naiset on pahimpia, ei nuoret.
Tervetuloa pahisten ja vihattujen joukkoon. T. Mummo
Kuuntelisit jazzia, pelle.