Väitän, että nuorten pahoinvointi johtuu vanhempien eroamisista

Vierailija wrote:

Työskentelen peruskoulussa lasten ja nuorten kanssa. Olen kuullut ja seurannut niin uskomattomia ero- ja perhekuvioita, että suurin osa teistä ei osaa edes kuvitella. 

Kyllä, uskon, että todella iso syy lasten pahoinvointiin on vanhempien erossa ja epävakaissa perheoloissa. Moni lapsi elää epävarmuudessa, mikä perheen tilanne on, keitä meidän kotona asuu, milloin näen vanhempiani, kuka minusta huolehtii, missä ja kenen kanssa asun, missä ja kenen kanssa vietän loma-ajat ja pyhät, kuka vastaa minusta aiheutuvista kustannuksista jne, listaa voisi jatkaa vaikka kuinka pitkään. Lapsi tarvitsee vakautta ja ennakoitavuutta, turvalliset kasvuolot missä hänen etu asetetaan aikuisen edelle. Eroperheissä, ikävä kyllä, tuntuu olevan monesti haasteita tämän kanssa. 

En syyllistä kaikkia eroavia vanhempia, on myös heitä, jotka osaavat toimia aikuismaisesti ja vanhemmuuden säilyttäen. Kaikilla tämä ei onnistu ja niissä perheissä la

Minä elin juuri tuollaisessa epävarmuudessa koko lapsuuteni vaikka asuin ihan ydinperheessä.

Vierailija wrote:

Vierailija wrote:

Nuoret ovat aina voineet pahoin. Se kuuluu kasvamiseen ja siihen että etsitään omaa paikkaa ja omaa itseään yhteiskunnassa. Kuka mitenkin kipuilee. Osasta tulee yhteiskuntakelpoisia ja osasta ei. 

Samaa mieltä että aina nuoruuteen kuuluu mielenterveysongelmat vaihtelevasti ja sitten kun tulee vanhaksi niin ei ole enää mielenterveysongelmia muuta kuin kroppa kipuilee  pääasiassa. Siis päästä lähtee ongelmat sitten siihen vanhenevaan ruumiiseen.

 

Olen minäkin voinut nuorena pahoin mutta työ oli siihen lääkettä ja piti aamulla herätä aikaisin eikä jäädä sänkyyn makaamaan.

 

Tänä päivänä on ihan järkyttävää kuinka nuoret vaan vetävät peittoa korville aamulla eikä lähde minnekkään kun minä 58v pystyn lähtemään aamuyöstä ihan pimeellä kello seitsemän aikaa kotoa ja kukaan muuei täältäpäin kulje siihen ai

Taikasana 58v. Elit ihan erilaisessa maailmassa kuin nuoret tänään. Itse olen yli 70 mutta käsitän kyllä, ettei tämänpäivän nuori voi vaan nousta sängystä ja elättää itseään juoksutyttönä, kuten itse tein. Enää ei ole työpaikkoja, joihin vain mennään. Ilman koulutusta ei pääse mihinkään, kuten ennen pääsi. Tsupparista johtajaksi tyyliin.. Koulutuskaan ei ole tae työpaikan saamiselle. En jaksa enempää selittää. Yritä tutustua nuoriin ja heidän elämäntilanteisiinsa. Et ole ikäsi perusteella sotaa kokenut, vaan elänyt kasvun aikaa lähes koko elämäsi.

Uusperheet ovat isoin ongelma kyllä. Niistä ei seuraa kenellekään mitään hyvää. 

Oma lapsuudenperheeni "päättyi" vanhempien eroon, myös oma ydinperheen hajosi, kun erosimme aika yllättäen. Itse tiedostan koko ajan sen, ettei mikään ole pysyvää, että koska tahansa joku voi määritellä perheesi uudelleen. Se on tehnyt minusta todella varovaisen ja ahdistuneenkin. Ei voi luottaa pysyvyyteen. Ei voi luottaa.

Vierailija wrote:

Ihan turhaa yleistää.

Esimerkiksi minulle vanhempien ero ei koskaan ollut juttu eikä mikään. Minusta pidettiin huolta ihan niin kuin ennenkin ja vanhemmat voi at eronneita paljon paremmin. Sain myös elämääni ihanan ihmisen, äitipuolen, joka on minulle kuin kolmas vanhempi.

No ei nyt sinänsä turhaa, että tilastollisesti tarkastellen vanhempien ero on lapsen kehitykselle merkittävä riski. Aina on niitä, joiden kohdalla riski ei toteudu, mutta se ei poista sitä tosiasiaa, että ero on merkittävän suurella todennäköisyydellä huono asia lapsen hyvinvoinnin kannalta.

Ehkä siis kehottaisin olemaan yleistämättä omaa hyvää kokrmustasi - tilastojen valossa se on poikkeus.

T. Isäpuolensa ahdistelemaksi joutunut

Vierailija wrote:

Ihan turhaa yleistää.

Esimerkiksi minulle vanhempien ero ei koskaan ollut juttu eikä mikään. Minusta pidettiin huolta ihan niin kuin ennenkin ja vanhemmat voi at eronneita paljon paremmin. Sain myös elämääni ihanan ihmisen, äitipuolen, joka on minulle kuin kolmas vanhempi.

No ei nyt sinänsä turhaa, että tilastollisesti tarkastellen vanhempien ero on lapsen kehitykselle merkittävä riski. Aina on niitä, joiden kohdalla riski ei toteudu, mutta se ei poista sitä tosiasiaa, että ero on merkittävän suurella todennäköisyydellä huono asia lapsen hyvinvoinnin kannalta.

Ehkä siis kehottaisin olemaan yleistämättä omaa hyvää kokemustasi - tilastojen valossa se on poikkeus.

T. Isäpuolensa ahdistelemaksi joutunut

Avioerossa lapsen elämästä häviää pohja. Lapsi usein syyllistää itseään, kun vanhemmat eroavat. Siksi ero pitää puhua lapselle rehellisesti ja korostaa , että ero on vain vanhempien asia ja lapsi on molemmille tärkeä ja rakas eikä lasta hyljätä. 

Vierailija wrote:

Vierailija wrote:

Ihan turhaa yleistää.

Esimerkiksi minulle vanhempien ero ei koskaan ollut juttu eikä mikään. Minusta pidettiin huolta ihan niin kuin ennenkin ja vanhemmat voi at eronneita paljon paremmin. Sain myös elämääni ihanan ihmisen, äitipuolen, joka on minulle kuin kolmas vanhempi.

No ei nyt sinänsä turhaa, että tilastollisesti tarkastellen vanhempien ero on lapsen kehitykselle merkittävä riski. Aina on niitä, joiden kohdalla riski ei toteudu, mutta se ei poista sitä tosiasiaa, että ero on merkittävän suurella todennäköisyydellä huono asia lapsen hyvinvoinnin kannalta.

Ehkä siis kehottaisin olemaan yleistämättä omaa hyvää kokrmustasi - tilastojen valossa se on poikkeus.

T. Isäpuolensa ahdistelemaksi joutunut

Tilastot kertoo myös että perheissä missä on ongelmia päädytään todennäköisemmin eroon. Ero ei ole pelkkä syy vaan seuraus. Ero itsessään ei ole se ongelma vaan se mitkä ne olosuhteet on mitkä seuraa siitä erosta. Ja sehän riippuu ihan perheestä, vanhemmista ja lapsistakin.

Vierailija wrote:

Avioerossa lapsen elämästä häviää pohja. Lapsi usein syyllistää itseään, kun vanhemmat eroavat. Siksi ero pitää puhua lapselle rehellisesti ja korostaa , että ero on vain vanhempien asia ja lapsi on molemmille tärkeä ja rakas eikä lasta hyljätä. 

Drama drama

Toivoin monta vuotta vanhempien eroa, sikäli kun toisen kohdalla voidaan edes puhua vanhemmuudesta. Onneksi se kuoli.

Vierailija wrote:

Avioerossa lapsen elämästä häviää pohja. Lapsi usein syyllistää itseään, kun vanhemmat eroavat. Siksi ero pitää puhua lapselle rehellisesti ja korostaa , että ero on vain vanhempien asia ja lapsi on molemmille tärkeä ja rakas eikä lasta hyljätä. 

Paitsi joskus toinen vanhemmista sen hylkää, kun lähtee sitä omaa onneaan hakemaan. 

Ei sillä oikeastaan ole väliä onko vanhemmat eronneet vai yhdessä. Sillä on merkitystä millaiset olosuhteet perheessä on.

Some ja vanhempien erot. Isovanhempien erot. Uusperheet ja älytön vuoroviikko- systeemi. Naurettavaa syyttää koronaa. 

Minä taas väitän että vanhempien toiminta noin yleensä vaikuttaa enemmän kuin se elääkö vanhemmat yhdessä vai erillään.

Väitän että nuorten pahoinvointi ei johdu siitä että vanhemmat eroaa vaan se johtuu huonosta kasvatuksesta eli vanhemmista,päiväkodista ja koulusta.

Vierailija wrote:

Pitäisi olla helposti ilmaiseksi saatavilla kaikenikäisille pareille parisuhdeapua. Sellaista apua, jossa tähdättäisiin parisuhteen jatkumiseen. Kyllä moni suhde pelastuisi noin. 

 

Ei se helvetti ole yhteiskunnan tehtävä pitää kenenkään parisuhteita pystyssä! Jos tähän mennään, niin sitten baaritiskeille virkamies päivystämään kuka saa lähteä kenenkin kanssa bylsimään. Eihän tästä mitään tule, että ihmiset ei ota vastuuta mistään.

Vierailija wrote:

On sellainen diagnoosi kuin "perheen hajoaminen vanhempien avioeron takia", oma lapseni sai sen. Oireilu on ollut rajua ja hänellä on mennyt vuosia sopeutua. Rankasti oireilevaa teiniä on myös raskasta kasvattaa yksin, vaikkakin yhteishuollossa, mutta yksin eri osoitteissa. Perheenä oltaisiin myös vanhempina vahvempia.

Ero ei ollut oma valintani, siihen kun riittää yhden osapuolen valinta. Hänkin toisteli, että lapset sopeutuu kyllä, oli lukenut lehdistä. Varmaan sopeutuu, mutta millä hinnalla ja kuinka nopeasti, on todella yksilöllistä.

Kyllä erojen vaikutuksista lapsiin tulisi puhua julkisuudessa paljon laajemmin kuin nykyään. Rohkeammin, rehellisemmin. Kyllähän erot ja vaihtuvat kodit on osa sitä nykypäivä  juurettomuutta ja pysyvyyden vastakohta. Moni voi kuitenkin psykologisesti sitä paremmin, mitä paremmin voi luottaa tiettyyn pysyvyyteen elämässä (sosiaaliset suhteet, työ- ja koulu, perhe). 

Nuo ovat asioista mistä ääneen puhujat pyritään vaientamaan samantien. Yleensä ne ketkä kovimpaan ääneen yrittävät tuota vaientamista tehdä ovat sarjaeroajia jotka ovat rikkoneet useita perheitään.

Eronneiden vanhempien on luultavasti vaikea hyväksyä tätä ajatusta. Mutta kyllä ehjä ydinperhe on lapselle paras vaihtoehto. Nykyään erotaan liian helposti ja lapset joutuvat sopeutumaan. Kenen etu on oikeasti vaihtaa asuinympäristöä viikon välein? Ei se ainakaan lapsen hyvinvointia palvele. Toinen vanhemmista voi toipua pitkään erosta. Toiset eivät toivu koskaan. 

Vierailija wrote:

Eronneiden vanhempien on luultavasti vaikea hyväksyä tätä ajatusta. Mutta kyllä ehjä ydinperhe on lapselle paras vaihtoehto. Nykyään erotaan liian helposti ja lapset joutuvat sopeutumaan. Kenen etu on oikeasti vaihtaa asuinympäristöä viikon välein? Ei se ainakaan lapsen hyvinvointia palvele. Toinen vanhemmista voi toipua pitkään erosta. Toiset eivät toivu koskaan. 

Ja ne ketkä ovat eronneet kenties useaan kertaan eri avioliitoistaan liian helposti ovat sitten  erilaisissa uusperhe tai uussuhde kuvioissa missä selkäreppulapsia siellä ja täällä. Sellaiset haukkuvat jatkuvasti ydinperheitä kulissiperheiksi. Kateuttaan sekä peitelläkseen omaa epäonnistumistaan ihmisenä ja vanhempana.

Vierailija wrote:

Vierailija wrote:

Totta kai lapset kärsivät erosta. Mutta mitä vanhemmat välittävät. Omat itsekkäät  tarpeet ovat sijalla 1.

Totuuden nimissä on sanottava, että tietysti on fataaleja tapauksia, joista toisen osapuolen on erottava itsensä ja lastensa terveyden vuoksi. Sitä ei käy kiistäminen.

Minä taas kärsin vanhempien yhdessäolosta. Eikä siinä edes ollut mitään dramaattista kuten väkivaltaa tai alkoholia. Huono suhde ja haastava arki sai molemmista esiin aina pinna kireällä olevan ihmisen. 

Niin kärsin minäkin, mutta kärsin myös vanhempieni erosta. Eikä se huono suhde itsestään tule, niistä suhteen osapuolista se on kiinni. Jos ei ole väkivaltaa, päihdeongelmia tai muuta dramaattista, niin sitten asioille voi tehdä muutakin kuin erota ja vakuutella itselleen, että ei tämä minun syyni ollut eikä vahingoita ketään, vaan oli ihan ainoa mahdollinen ja paras ratkaisu myös lapsille.

Toki molempien pitää haluta tehdä asialle jotain, niin että kumpikaan ei yksin voi tilannetta ratkaista.

Jos ei huvita tai "haluaa vielä yhden uuden elämän", kuten joku luonnehti, niin sitten voisi edes sen verran olla selkärankaa, että myöntäisi, että tein tällaisen ratkaisun ja sillä on hyvät ja huonot seurauksensa. Eikä vaatia muita hymistelemään, että ei tämä ketään satuta.