Lue keskustelun säännöt.
Perhe ei hyväksy autismi diagnoosia
24.10.2023 |
Olen aikuinen nainen ja sain vastikään autismin diagnoosin.
Minulle diagnoosi oli helpotus ja sain vastauksia moniin koko ikäni askarruttaviin kysymyksiin.
Perheelleni tämä oli sitten päinvastainen reaktio ja he nauroivat minulle päin naamaa ja esittivät hyvin vahvasti, että diagnoosi on väärä. Heidän mielestään tämä ei voi olla totta koska minulla ei ole koskaan ollut oppimisvaikeuksia ja en vaan ole kuin muut autistit. Totesivat myös että kyllähän jokaisella alkaa löytyä ongelmia kun niitä alkaa kaivamaan. Myös asiantuntijat eivät olleet päteviä työssään.
He eivät suostuneet kuulemaan minua, eivät kyselleet mitään ja halusivat lopettaa keskustelun hyvin lyhyeen. Nyt heistä ei kuulu mitään, aivan kuin olisin loukannut jotain.
Onko kellään muilla vastaavia kokemuksia? Meillä näyttää siltä että kaikki tunteet pitää peittää ja on ok aliarvioida toisten kokemuksia.
Kommentit (51)
Teini saanut jonkun 1% autismin toteamisen ja yrittää sen varjolla saada hyväksyntää ikuiselle työttömyydelle.
Ei ihme että perhe vähän näreissään, kuten pitääkin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Teini saanut jonkun 1% autismin toteamisen ja yrittää sen varjolla saada hyväksyntää ikuiselle työttömyydelle.
Ei ihme että perhe vähän näreissään, kuten pitääkin.
Sori, mun autistiset aivot ei ymmärrä, mitä tarkoittaa 1 % autismin toteaminen. Haluatko tarkentaa?
Aika kummallinen tulkinta on sekin, että AP ois teini. Mulle ei välity lainkaan sellainen mielikuva. Teini-ikäisen diagnosointiprosessissahan vanhemmat ois mukana.
Vierailija kirjoitti:
Teini saanut jonkun 1% autismin toteamisen ja yrittää sen varjolla saada hyväksyntää ikuiselle työttömyydelle.
Ei ihme että perhe vähän näreissään, kuten pitääkin.
Teini? Kun teksti alkaa sillä, että AP kertoo olevansa aikuinen.
Olen 30+ nainen, hyvin kaukana teinistä. En halua työttömyyttä tai eläkettä vaan avun pärjätä työelämässä ilman uupumuksia.
Mutta tuskin tätä ymmärrät kun luetun ymmärtämin tuottaa ongelmia.
Ap
On vastaava kokemus. Loukkaavinta siinä oli se, että isäni oli aina moittinut minua autistisista oireista eli mm. siitä, että en katso silmiin, siivoaminen oli vaikeaa, olin kömpelö, oli vaikea saada kavereita, pärjäsin huonosti koulussa, olin epäsiisti ulkonäöltäni, puhuin epäselvästi yms. Kun keksin näille lääketieteellisen selityksen, yhtäkkiä hän sanoikin, että olen ihan normaali. Jos hän olisi aina hyväksynyt minut sellaisena kuin olen, olisin ymmärtänyt reaktion, mutta kun sitä hyväksyntää ei ollut ollut, niin totta kai se loukkasi. Itse asiassa asian kieltämien etäännytti minut hänestä loullisesti, koska hän kieli siinä samalla kaikkein perustavanlaatusiimmat ongelmiani, mitä minulla elämässäni oli ollut ja tulisi olemaan, ja tavallaan ilmaisi, ettei halua niistä tietää mitään eikä hyväksy niitä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Nykyisin jokaiselle halukkaalle annetaan sellainen diagnoosi, ettei tarvii ottaa vastuuta mistään, "koska ei kykene".
En ole hakenut itselleni diagnoosia, mutta lapseni sai diagnoosin. Olen eri ikäluokkaa ja tyytyväinen elämääni ilmankin. Opiskelin sopivan ammatin ja olen kasvattanut lapseni ilman suuria ongelmia.
En vielä tiedä, että hyötyykö lapseni diagnoosistaan. Uskon, että siitä saattaa olla hyötyä, mutta yhtä lailla myös haittaa. Hän on älykäs ja pärjännyt hyvin jo ennen diagnoosia. Esim. hän ei ole tarvinnut peruskoulussa tukiopetusta.
Nykyään arvostetaan enemmän sellaista osaamista, jossa autistiset eivät ole parhaimmillaan, mutta onko vikaa yhteiskunnassa vaiko yksilöissä ja tarvitseeko jokaista lasta oikeasti ahtaa samaan muottiin?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Nykyisin jokaiselle halukkaalle annetaan sellainen diagnoosi, ettei tarvii ottaa vastuuta mistään, "koska ei kykene".
Kai sinä ymmärrät, ettei sen diagnoosin jälkeen kukaan maagisesti ilmesty kantamaan niitä meidän vastuita?
Olen miettinyt että menisin tutkimukseen koska epäilen että minulla on autismia. On olemass tosi paljon merkkejä jotka siihen viittaavat koko elämäni ajalta.
Joskus kun puhuin asiasta äitini kanssa hän nauroi ja sanoi että ei todellakaan voi olla autismia kun en istu heijaamassa itseäni tai hakkaa päätäni seinään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Olen miettinyt että menisin tutkimukseen koska epäilen että minulla on autismia. On olemass tosi paljon merkkejä jotka siihen viittaavat koko elämäni ajalta.
Joskus kun puhuin asiasta äitini kanssa hän nauroi ja sanoi että ei todellakaan voi olla autismia kun en istu heijaamassa itseäni tai hakkaa päätäni seinään.
Ehdottomasti kannattaa pyrkiä pääsemään tutkimuksiin, jos kokee merkkejä olevan.
Äidilläsi on vaan vanhanaikainen käsitys asiasta.
Ja jäi mainitsematta: en saanut eläkepapereita ja olen taas vuosien jälkeen työelämässä, kiitos diagnoosien ja sen tuoman avun.