Lue keskustelun säännöt.
Perhe ei hyväksy autismi diagnoosia
24.10.2023 |
Olen aikuinen nainen ja sain vastikään autismin diagnoosin.
Minulle diagnoosi oli helpotus ja sain vastauksia moniin koko ikäni askarruttaviin kysymyksiin.
Perheelleni tämä oli sitten päinvastainen reaktio ja he nauroivat minulle päin naamaa ja esittivät hyvin vahvasti, että diagnoosi on väärä. Heidän mielestään tämä ei voi olla totta koska minulla ei ole koskaan ollut oppimisvaikeuksia ja en vaan ole kuin muut autistit. Totesivat myös että kyllähän jokaisella alkaa löytyä ongelmia kun niitä alkaa kaivamaan. Myös asiantuntijat eivät olleet päteviä työssään.
He eivät suostuneet kuulemaan minua, eivät kyselleet mitään ja halusivat lopettaa keskustelun hyvin lyhyeen. Nyt heistä ei kuulu mitään, aivan kuin olisin loukannut jotain.
Onko kellään muilla vastaavia kokemuksia? Meillä näyttää siltä että kaikki tunteet pitää peittää ja on ok aliarvioida toisten kokemuksia.
Kommentit (51)
Mun lapsi sai aikuisena autismidiagnoosin ja minä olin tutkimuksissa mukana kertomassa, millainen hän oli lapsena. Etsin myös monenlaisia papereita ja dokumentteja hänen lapsuudestaan. Ei voi diagnosoida autismia, jos piirteitä ei ole ollut lapsesta asti. Minä pidin lasta aina ihan normaalina ja sanoinkin, että hän on ihan kuin minä pienenä ja aikuisenakin, mutta lapselle alkoi lukioikäisenä tulla niin pahoja ongelmia, että syytä lähdettiin etsimään. Itselläni ei ole diagnoosia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Eivät tiedä, että oppimisvaikeuksia ole kaikilla autisteilla. Itse asiassa voi olla päin vastoin, ainakin tuntemani autistit ovat todella hyvin opinnoissaan pärjänneitä.
Miksi autismin takia kukaan katkaisi välit kehenkään? Oletko ap hölmöillyt jotakin ja yrität perustella hölmöilysi autismilla tms.? Tai oletko pitkäaikaistyötön ja perustelet työttömyytesi autismilla?
Tunnistan kuitenkin läheisten vaikeutta ymmärtää joitakin sairauksia. Itselläni on mt-ongelmaa niin jotenkin sitä ei ole hyväksytty ja "odotetaan" jotakin mihin en tällä ole kykeneväinen, mutta henkilön omat masennukset jne on ok ja hyväksyttäviä. Eli tavallaan että toiset saa sairastaa mutta minä en. Tämä ei ole jotenkin mennyt daijuun itselläni.
Vierailija wrote:
Mun lapsi sai aikuisena autismidiagnoosin ja minä olin tutkimuksissa mukana kertomassa, millainen hän oli lapsena. Etsin myös monenlaisia papereita ja dokumentteja hänen lapsuudestaan. Ei voi diagnosoida autismia, jos piirteitä ei ole ollut lapsesta asti. Minä pidin lasta aina ihan normaalina ja sanoinkin, että hän on ihan kuin minä pienenä ja aikuisenakin, mutta lapselle alkoi lukioikäisenä tulla niin pahoja ongelmia, että syytä lähdettiin etsimään. Itselläni ei ole diagnoosia.
Miltä diagnoosin saaminen tuntui? Tätä minunkin äitini sanoi että kun ei ole ollut piirteitä lapsena niin ei voi olla autismia. Itselläni viihdyin paljon omassa maailmassani ja olin ujo ja hiljainen. Reagoin todella vahvasti muutoksiin ja minulla oli syömisen kanssa paljon vaikeuksia. Psykologi kertoi että kaikilla autismin piirteet eivät tule vahvasti esille lapsena vaan myöhemmin eri elämänvaiheessa, koska tuttu rutiini muuttuu.
AP
Tää on nykyään muotia hakea joku diagnoosi aina jollekin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija wrote:
Miksi autismin takia kukaan katkaisi välit kehenkään? Oletko ap hölmöillyt jotakin ja yrität perustella hölmöilysi autismilla tms.? Tai oletko pitkäaikaistyötön ja perustelet työttömyytesi autismilla?
Tunnistan kuitenkin läheisten vaikeutta ymmärtää joitakin sairauksia. Itselläni on mt-ongelmaa niin jotenkin sitä ei ole hyväksytty ja "odotetaan" jotakin mihin en tällä ole kykeneväinen, mutta henkilön omat masennukset jne on ok ja hyväksyttäviä. Eli tavallaan että toiset saa sairastaa mutta minä en. Tämä ei ole jotenkin mennyt daijuun itselläni.
Välejä ei ole katkaistu, mutta meillä on tapana heittäytyä mykkäkouluun "rangaistukseksi" jos on tullut "epämiellyttäviä" uutisia. Ja ei, en ole hölmöillyt vaikka en täydellinen ihminen olekaan ja pyrin pois ajatuksesta että minun pitää olla jotta tulisin hyväksytyksi. Olen ollut lähes koko aikuisikäni töissä, mutta kärsin burnouteista joka nyt selittyy diagnoosilla.
Tämän tunnistan itsekin, toiset saa sairastaa, minä en. Jos sairaus on jokin ulospäin näkyvä, esim jalka murtunut niin se on ok. Kaikkiin muuhun riittää vastaus että ylös ulos reippailemaan.
Vierailija kirjoitti:
Tää on nykyään muotia hakea joku diagnoosi aina jollekin.
Höpö höpö. Eikä sitä diagnoosia tuosta noin vain haeta, lääkäri asettaa sen tutkimusten perusteella.
Meitä nyt vaan sattuu olemaan useampi ikäluokka ihmisiä, joiden lapsuudessa näitä asioita ei tunnettu ja tunnistettu, ja nyt kun näistä asioista aletaan puhua ja näitä aletaan tiedostaa, niin mekin alamme saada niitä diagnooseja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija wrote:
Sehän on perinnöllistä, joten sun jommalla kummalla vanhemmistakin on se. Halu kieltää. Olen pahoillani puolestasi ja hyvä kuitenkin, että sua helpottaa.
Ei ole.
oma empiirinen tutkimukseni sanoo toista. turhan yleistä että näissä perheissä on useempi ku 1 lapsi kirjolla.
Vierailija kirjoitti:
En oikein ymmärrä miksi nykyään kaikki vähänkään valtavirrasta poikkeava luonteenpiirre pitää diagnosoida? Siksi kun se helpottaa ymmärtämään teitä itseänne? Samaan lopputulemaan olisitte päässeet kun alunperin olisitte hyväksyneet itsenne sellaisena kuin olette. Ei ole hyvä asia, että nykyään kaikki pitää diagnosoida ja medikalisoida. Jopa erilaiset tunteet, esim ahdistus-tunne ei ole mukamas normaali tunne mutta ilo on. Kyse on itsenne ja tunteidenne hyväksymisestä. Sellaisena kuin ne on.
En usko, että on noin yksinkertaisesta asiasta kyse. Esimerkiksi itselläni tuli niin valtavia väsymyskohtauksia, etten pystynyt aina edes liikuttamaan sormiani. Kun sain autismidiagnoosin, ymmärsin, että tämä oli seurausta äärimmäisestä aistikuormituksesta (shuttari; shutdown)
Autimissa on yleistä, että tuntee jonkun olevan huonosti, muttei osaa määritellä mistä se johtuu tai mikä se on. Esimerkiksi voi olla pitkään nälkä ennen kuin tietää, että tuo epämiellyttävä tunne mahassa on nälkää. Diagnoosin saatua voi olla helpompaa ymmärtää mistä ongelmansa voivat johtua ja miten niiden kanssa voi pärjätä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sait siis diagnoosin ilman, että vanhempia haastateltiin? Olen luullut että se on joku edellytys diagnoosiin, että saa todisteita että tuo on ollut jo lapsuudessa. Itselläni on luultavasti add, mutta jos äitiäni haastatellaan, se varmaan myös vaan nauraa asialle. Eikä lapsuudesta ole mitään todisteita asiaan. Olin alaluokilla kyllä aika vilkas ja vähän ongelmia sen kanssa, mutta ei näistä mitään jäänyt mihinkään tietoihin ja rauhotuin teini-iässä kiusaamisen takia.
Äitini kyllä voisi asian kertoa, mutta epäilen että hän vain vähättelisi asiaa. Hänelläkin luultavasti jotain neurologista ongelmaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija wrote:
Sehän on perinnöllistä, joten sun jommalla kummalla vanhemmistakin on se. Halu kieltää. Olen pahoillani puolestasi ja hyvä kuitenkin, että sua helpottaa.
Ei ole.
oma empiirinen tutkimukseni sanoo toista. turhan yleistä että näissä perheissä on useempi ku 1 lapsi kirjolla.
Kyllä se voimakkaasti perinnöllistä on, mutta ei se tietenkään tarkoita, että vanhemmilla väistämättä on. Voi olla vaikka isoisoenolla tms.
En ymmärrä tosin, miksi sanot, että turhan yleistä. Miten niin turhan?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija wrote:
Keneltä tämän autismidiagnoosin sait?
Ammattilaiselta, testin teki kaksi psykologia ja molemmat puolsivat diagnoosia
Veikkaisin, että privaattipuolelta, mistä tuntuvat diagnoosit irtoavan vähän löperöimmin perustein.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija wrote:
Keneltä tämän autismidiagnoosin sait?
Ammattilaiselta, testin teki kaksi psykologia ja molemmat puolsivat diagnoosia
Kaksi psykologia ei riitä diagnoosin antamiseen.
Sinun pitäisi hakea neuropsykiatrilta arvio.
Minullakin epäiltiin aspergerin syndroomaa joskus. Tätä olivat mieltä joku opettaja, psykologi ja pari muutakin.
Mutta kun sitten kävin tutkimuksissa neuropsykiatrilla, niin hän sanoi ettei minulla ole edes aspergeria. Ei edes piirteitä.
Lopulta minulle diagnosoitiin välttelevä persoonallisuus.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Sait siis diagnoosin ilman, että vanhempia haastateltiin? Olen luullut että se on joku edellytys diagnoosiin, että saa todisteita että tuo on ollut jo lapsuudessa. Itselläni on luultavasti add, mutta jos äitiäni haastatellaan, se varmaan myös vaan nauraa asialle. Eikä lapsuudesta ole mitään todisteita asiaan. Olin alaluokilla kyllä aika vilkas ja vähän ongelmia sen kanssa, mutta ei näistä mitään jäänyt mihinkään tietoihin ja rauhotuin teini-iässä kiusaamisen takia.
Äitini kyllä voisi asian kertoa, mutta epäilen että hän vain vähättelisi asiaa. Hänelläkin luultavasti jotain neurologista ongelmaa.
Ei se vanhempien haastattelu mikään välttämättömyys ole, jos muuta diagnoosia tukevaa materiaalia lapsuudesta löytyy. Haastateltavaksi kelpaa muuten muutkin henkilön lapsena tunteneet, kuin vanhempi.
Ongelmallista toki on, ettei sellaista materiaalia suinkaan monelta löydy, vaikka oireet ovatkin olleet lapsuudessa esillä. Eihän tyttöjen nepsy-piirteitä ole ennen tunnistettu lainkaan, vaan jopa kuviteltu, ettei tytöillä esiinny aspergeria ja adhd:ta lainkaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija wrote:
Keneltä tämän autismidiagnoosin sait?
Ammattilaiselta, testin teki kaksi psykologia ja molemmat puolsivat diagnoosia
Kaksi psykologia ei riitä diagnoosin antamiseen.
Sinun pitäisi hakea neuropsykiatrilta arvio.
Minullakin epäiltiin aspergerin syndroomaa joskus. Tätä olivat mieltä joku opettaja, psykologi ja pari muutakin.
Mutta kun sitten kävin tutkimuksissa neuropsykiatrilla, niin hän sanoi ettei minulla ole edes aspergeria. Ei edes piirteitä.
Lopulta minulle diagnosoitiin välttelevä persoonallisuus.
Mutta kumpi sinulla oikeasti on? Loppujen lopuksi vain sinä itse tiedät oman sisäisen kokemusmaailmasi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija wrote:
Keneltä tämän autismidiagnoosin sait?
Ammattilaiselta, testin teki kaksi psykologia ja molemmat puolsivat diagnoosia
Kaksi psykologia ei riitä diagnoosin antamiseen.
Sinun pitäisi hakea neuropsykiatrilta arvio.
Minullakin epäiltiin aspergerin syndroomaa joskus. Tätä olivat mieltä joku opettaja, psykologi ja pari muutakin.
Mutta kun sitten kävin tutkimuksissa neuropsykiatrilla, niin hän sanoi ettei minulla ole edes aspergeria. Ei edes piirteitä.
Lopulta minulle diagnosoitiin välttelevä persoonallisuus.
Mutta kumpi sinulla oikeasti on? Loppujen lopuksi vain sinä itse tiedät oman sisäisen kokemusmaailmasi.
Ei ainakaan aspergeria.
Ymmärrän sosiaalisia tilanteita ihan hyvin. Minulla ei ole mitään erityisiä kiinnostuksen kohteita mihin uppoutuisin. En keräile mitään.
En pärjännyt koulussa ja mulla on aika huono muisti. (Monet assit on aika hyviä muistamaan yksityiskohtia)
Ainoa asperger piirre taitaa olla, että viihdyn yksin omissa oloissani.
Vierailija kirjoitti:
Joo rupee tää olee vähän huvittavaa kun _kaikki_ "poikkeudet" pitää mukamas diagnisoida ja sitten vielä että joka hlvetin ihmisellä on mukamas jonkinlainen diagsooni ja kaikkee muuta liipa laapaa.
Ethän sinä ymmärrä kun asia ei millään tavalla sua kosketa. Todella vähättelevää ja mustavalkoista puhetta. Sinusta ei ole hyvä että ihmiset voivat saada tukea vaikeuksiinsa? Ei tukea ilman diagnoosia saa, siksikin diagnoosi on tärkeä. Autismi on aika yleistä ja sehän on tunnistettu vasta muutaman vuosikymmenen ajan, siis miehille tyypillinen autismi. Naisten piirteet ja haasteet ovat vasta viime aikoina nousseet keskusteluun. Liian monen ihmisen elämä on tuhoutunut koska ympäristö ei ymmärrä eri tavalla toimivia aivoja.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija wrote:
Keneltä tämän autismidiagnoosin sait?
Ammattilaiselta, testin teki kaksi psykologia ja molemmat puolsivat diagnoosia
Veikkaisin, että privaattipuolelta, mistä tuntuvat diagnoosit irtoavan vähän löperöimmin perustein.
Joo ja riippuu TODELLA paljon psykiatrista diagnoosit. Yksi on ollut kohdallani sitä mieltä että adhd, yhden mielestä epävakaa, yhden mielestä vaan ahdistushäiriöinen, ja ihan viimeisin mainitsi että voisihan se autisminkirjoakin olla tai traumaperäinen stressihäiriö :D Täällä on myös yleisessä tiedossa yhden psykiatrin pakkomielle bipoon, lätkäisee sen diagnoosiksi erittäin kevyin perustein. Pidän psykiatriaa aika huuhaana kaiken kokemani ja näkemäni jälkeen.
Mun isä ei myöskään hyväksynyt sitä, kun sain autismin ja adhd:n diagnoosit. Olin muka lahjonut lääkärin, jotta saisin eläkepaperit. Olin kuulemma vain työtä vieroksuva laiska paska.
On todella yleistä ettei läheiset "näe" jos olet jotakuinkin pärjännyt aikuisiälle. Älä välitä, ei sinun tarvitse selittäytyä sokealle. Oma äitini katkaisi välit kun tutkimukset alkoi koska eihän heissä voi vikaa olla.. Myöhemmin onneksi ymmärsi ettei tässä haeta syyllisiä vaan selityksiä.