En aio ikinä kertoa lapsilleni että isäni ei ole biologinen isäni

Vierailija wrote:

Vierailija wrote:

Periytyvien sairauksien takia pitää kertoa. 

Lapsellani epäiltiin jotain harvinaisempaa sairautta ja perinnöllisyysklinikka pyysi kirjaamaan paperille sukulaisten sairauksia ja oireita niin pitkälle kuin suvussa muistetaan. 

Miksi? Eihän siitä kertomisesta ole nitään apua kun kukaan ei tiedä biologisen isän tai hänen sukunsa perinnöllisiä sairauksia eikä niitä ole enää mitenkään mahdollista selvittää.

Mutta kasvatti-isän sairaudet oletettavasti tiedetään? Ne ovat epäoleellisia tietoja lääketieteellisesti, mutta voivat vaikuttaa hoitopäätöksiin.

Vierailija wrote:

Vierailija wrote:

Vierailija wrote:

Periytyvien sairauksien takia pitää kertoa. 

Lapsellani epäiltiin jotain harvinaisempaa sairautta ja perinnöllisyysklinikka pyysi kirjaamaan paperille sukulaisten sairauksia ja oireita niin pitkälle kuin suvussa muistetaan. 

Miksi? Eihän siitä kertomisesta ole nitään apua kun kukaan ei tiedä biologisen isän tai hänen sukunsa perinnöllisiä sairauksia eikä niitä ole enää mitenkään mahdollista selvittää.

Mutta kasvatti-isän sairaudet oletettavasti tiedetään? Ne ovat epäoleellisia tietoja lääketieteellisesti, mutta voivat vaikuttaa hoitopäätöksiin.

Ei ole kasvatti isää vaan isä. Isälläni ei ole sairauksia, ei myöskään hänen vanhemmillaan ollut.

Vierailija wrote:

Vierailija wrote:

Vierailija wrote:

Periytyvien sairauksien takia pitää kertoa. 

Lapsellani epäiltiin jotain harvinaisempaa sairautta ja perinnöllisyysklinikka pyysi kirjaamaan paperille sukulaisten sairauksia ja oireita niin pitkälle kuin suvussa muistetaan. 

Miksi? Eihän siitä kertomisesta ole nitään apua kun kukaan ei tiedä biologisen isän tai hänen sukunsa perinnöllisiä sairauksia eikä niitä ole enää mitenkään mahdollista selvittää.

Mutta kasvatti-isän sairaudet oletettavasti tiedetään? Ne ovat epäoleellisia tietoja lääketieteellisesti, mutta voivat vaikuttaa hoitopäätöksiin.

Millaisiin hoitopäätöksiin?

Vierailija wrote:

Jos saisin kuulla että olisin äitini ex-miehen tai ex-poikaystävän lapsi, enkä elossa olevan isäni, ei se romahduttaisi mitenkään maailmankuvaani. Haluaisin kyllä tietää miksi asia meni miten meni. Arvostaisin kyllä kasvattajaisääni enemmän ihmisenä jos olisi minut, toisen miehen lapsen, kasvattanut omanaan. Tästä johtuen se etten olisi hänen biologinen lapsensa harmittaisi enemmän. Jos minulle ei tästä kerrottaisi, vaan saisin vanhempieni kuoltua tietää, niin epäily äitini kunniallisuudesta vaivaisi kyllä.

Niin.

Riippuu milloin kerrotaan. Jos uskotellan vuosikaudet et on biologinen jälkeläinen ja ei ole, niin kyllä siinä matto vedetään pahasti jalkojen alta. 

Vierailija wrote:

Ihan nyt näin oikein miettien, mitä merkitystä lapsille olisi sillä että heidän äitinsä isä ei ole äitinsä biologinen isä? Äidillä on isä joka on ollut mukana elämässä. Biologinen isä ei taas ole kuulunut kuvioihin varhaislapsuuden jälkeen. Näillä lapsilla taas on ilmeisesti aina ollut isoisä jota kutsua isoisäksi.

Mutta miksi valehdella asiasta? Miksi? Osaatko sanoa yhdenkin järkevän perustelun miksi ei totuutta voi kertoa? 

Isoisä menee toki kauemmas kuin jos olisi omasta isästä kyse, mutta on silläkin merkitystä. Ihmiset nyt yleensä haluaa alkuperästään tietää, ihan luonnollista olla kiinnostunut. Varsinkin kun ei kyseessä ole vain se isoisä, vaan koko sukuhaarallinen ihmisiä. "Keitä he ovat? Millaisia? Onko meillä jotain yhteistä? Jne.." 

On epäkunnioittavaa olla kertomatta totuutta.

Minun lapseni eivät vielä tiedä että pappa ei ole minun biologinen isäni. Eipä sitä oikein voi vielä 1-vuotiaalle tai vauvalle selittää. Biologinen isäni kuoli 25 vuotta sitten ja oli kotoisin suunnilleen maapallon toiselta puolelta enkä ollut tekemisissä hänen kanssaan. En tiedä, kerronko.

Vierailija wrote:

Vierailija wrote:

Se on aika iso kovaus omaan identiteettiin, kun/jos yhtäkkiä paljastuukin, että biologiset sukujuuret eivät ole sellaiset, mitä on kerrottu. Näin voi käydä esim. nykyaikaisten DNA-testien kautta. Itselläni ei ole sinänsä kokemusta biologisen suvun "vaihtumisesta", mutta toisenlaisesta suvun identiteetin pohjautumisesta valheelle on kokemusta. Tyyliin, että isoisovanhempasi oli tiettyä alkuperäisheimoa, ja oma odentiteetti on myös jollain tapaa rakentunut tämän tarinan päälle. Ja sitten asia paljastuu valheeksi, niin on se aika kova kolaus ja mietinnän paikka oman identiteetin suhteen. Ei näin.

Tämä. Tästä on tutkimustietoa nykyään. Biologinen vanhemmuus tai sukulaisuuden puute paljastuu helposti sivuseurauksena, kun perinnöllisyystutkimus lisääntyy lääketieteessä. Tutkimuksista tiedetään, että jos sellainen salaisuus paljastuu lapselle aikuisena  niin se tuntuu hirveält

Juuri näin. Salaaminen vahingoittaa lapsia  ihan tutkitusti. Kaikki asiantuntijat alalla kuin alalla kehottaa olemaan lapsille rehellinen. Mut eipä noita itsekkäitä minäminäminä-mammoja kiinnostele lapsen etu pätkääkään

Vierailija wrote:

Vierailija wrote:

Ihan nyt näin oikein miettien, mitä merkitystä lapsille olisi sillä että heidän äitinsä isä ei ole äitinsä biologinen isä? Äidillä on isä joka on ollut mukana elämässä. Biologinen isä ei taas ole kuulunut kuvioihin varhaislapsuuden jälkeen. Näillä lapsilla taas on ilmeisesti aina ollut isoisä jota kutsua isoisäksi.

Mutta miksi valehdella asiasta? Miksi? Osaatko sanoa yhdenkin järkevän perustelun miksi ei totuutta voi kertoa? 

Isoisä menee toki kauemmas kuin jos olisi omasta isästä kyse, mutta on silläkin merkitystä. Ihmiset nyt yleensä haluaa alkuperästään tietää, ihan luonnollista olla kiinnostunut. Varsinkin kun ei kyseessä ole vain se isoisä, vaan koko sukuhaarallinen ihmisiä. "Keitä he ovat? Millaisia? Onko meillä jotain yhteistä? Jne.." 

On epäkunnioittavaa olla kertomatta totuutta.

Miksi kertoa jos ei ole mitään kerrottavaa? Kuten kerroin, biologinen isä ei ole kuulunut elämääni ja kuoli ollessani lapsi. En minä tiedä hänen tai sukunsa elämästä oikeasti mitään. Siinä ei paljon kettottavaa nimen lisäksi ole.

Lapsilla on isoisä, pappa ja hänen sukunsa. Tutkittavaa tästä suvusta riittää kyllä. Niin olen itsekin tehnyt.

Oma lukunsa on nämä vanhemman kuollessa perinnönjakoon  ilmestyvät lapset, joista ei ole kukaan muu tiennyt kuin kuollut itse.

Äitini oli ihan vakuuttunut, että isälläni olisi lisää lapsia. No ei ollut. Äitini itse taas on sitä tyyppiä, että en ylläty, jos perinnönjakoon joku ilmaantuu. 

Vierailija wrote:

Vierailija wrote:

Vierailija wrote:

Se on aika iso kovaus omaan identiteettiin, kun/jos yhtäkkiä paljastuukin, että biologiset sukujuuret eivät ole sellaiset, mitä on kerrottu. Näin voi käydä esim. nykyaikaisten DNA-testien kautta. Itselläni ei ole sinänsä kokemusta biologisen suvun "vaihtumisesta", mutta toisenlaisesta suvun identiteetin pohjautumisesta valheelle on kokemusta. Tyyliin, että isoisovanhempasi oli tiettyä alkuperäisheimoa, ja oma odentiteetti on myös jollain tapaa rakentunut tämän tarinan päälle. Ja sitten asia paljastuu valheeksi, niin on se aika kova kolaus ja mietinnän paikka oman identiteetin suhteen. Ei näin.

Tämä. Tästä on tutkimustietoa nykyään. Biologinen vanhemmuus tai sukulaisuuden puute paljastuu helposti sivuseurauksena, kun perinnöllisyystutkimus lisääntyy lääketieteessä. Tutkimuksista tiedetään, että jos sellainen salaisuus paljastuu l

Millä tavalla on lapsen etu tietää että biologinen isoisä oli vaikka Suomen inhotuimpia rikollisia?

Vierailija wrote:

Vierailija wrote:

Sukuni salat ja salailua, valehtelua. Ei hyvä. Tulee jotakin kautta julki kuitenkin ja sittenpä selität.

Esitätkö parempaa mitä olet?

Selitän mitä?

Kyllä lapseni tietää että on olemassa erilaisia perheitä. Joillain ei ole isää ja joillain ei jotain muuta. Tietävät myös, että vauvoja voi tulla perheisiin eri tavoin.

En editä mitään. Olen juridisesti isäni lapsi.

Kyllä sinä esität. Tietoisesti salaat asioita, vaikka se on lastesi edun vastaista. Ja miksi? Mitään hyvää syytä ei ole olla kertomatta totuutta. Mutta monta hyvää syytä kertoa. 

Itsekäs (en viitsi edes sanoa mikä) olet. 

Vastenmielistä! Toivottavasti karma hoitaa

Vierailija wrote:

Vierailija wrote:

Oma lukunsa on nämä vanhemman kuollessa perinnönjakoon  ilmestyvät lapset, joista ei ole kukaan muu tiennyt kuin kuollut itse.

Äitini oli ihan vakuuttunut, että isälläni olisi lisää lapsia. No ei ollut. Äitini itse taas on sitä tyyppiä, että en ylläty, jos perinnönjakoon joku ilmaantuu. 

Perunkirjoitukseen ja perinnönjakoon kuuluu vain juridiset eli siis tunnustetut lapset, jotka näkyy vainajan virkatodistusesta. Sillä ei ole ketään tekemistä biologian kanssa.

Niin? En ole nähnyt koskaan äitini virkatodistusta. Niitähän pyydetään myös niistä seurakunnista missä äiti on aikaisemmin asunut.

Isyyttähän on selvitty joskus myös jälkikäteen isän jo kuoltua.

Vierailija wrote:

Olen lapsesta tiennyt että isäni ei ole biologinen isäni ja että biologinen isä oli vankilassa. Teininä sain tietää syyt miksi oli vankilassa, enkä vuosiin halunnut tietää enempää. Siinä oli teininä aika paljon käsiteltävää, että biologinen isä on syyllistynyt esimerkiksi henkirikoksiin. Parikymppisenä kuitenkin sain tietää myös biologisen isän henkilöllisyyden ja kaiken muunkin. Tavallaan toivon etten olisi koskaan saanut tietää sitä. Sen seurauksena aloin suorastaan vihata itseäni ja halusin repiä itsestäni pois sen geeniperimän, harkitsin myös oman elämäni päättämistä. Vasta kolmekymppisenä elämäni alkoi olla ihan ok.

Nyt minulla on pieniä lapsia itselläni ja olen paljon miettinyt sitä mitä kerron heille ja kuten. En todellakaan halua heille samanlaista tuskaa kuin mitä itse kävin läpi nimenomaan sen tiedon vuoksi. Korkeintaan kerron sen että äidin biologinen isä oli vankilassa, jos sitäkään.

Tiedän ett

Asiat voi kertoa monella tavalla ja olla silti rehellinen. Sinäkin voisit kuunnella niitä, jotka kärsii ja kipuilee kun eivät juuriaan tiedä, tai heiltä on salattu yhtä sun toista. Kyllä sekin on ihan oikeaa kärsimystä.

Miksi se pitäisi selittää lapselle esim millainen akti on ollut kyseessä? Eihän toivotuille rakkauslapsillekaan mitään seksiasentoja kerrota tai oliko hetken huumaa vai laiskaa krapulaseksiä? (Ainakaan toivottavasti!)

Vierailija wrote:

Vierailija wrote:

Kaikki salaisuudet kyllä paljastuvat aikanaan, sitten lapsesi sanovat: äiti on valehtelija.

Lähinnä miettivät tiesiköhän äiti itse ja äidinisä totuuden. 

EIköhän ole huomanneet äidistään millainen kusettaja on. Tuskin luottavat sanaakaan moisen ihmisen sanoihin enää siinä vaiheessa muutenkaan

Todennäköisesti lapsia ei tämä asia kiinnostaisi yhtään. Sanoisivat vaan että ok, onko meillä jotain ruokaa?

Vierailija wrote:

Vierailija wrote:

Vierailija wrote:

Ihan nyt näin oikein miettien, mitä merkitystä lapsille olisi sillä että heidän äitinsä isä ei ole äitinsä biologinen isä? Äidillä on isä joka on ollut mukana elämässä. Biologinen isä ei taas ole kuulunut kuvioihin varhaislapsuuden jälkeen. Näillä lapsilla taas on ilmeisesti aina ollut isoisä jota kutsua isoisäksi.

Mutta miksi valehdella asiasta? Miksi? Osaatko sanoa yhdenkin järkevän perustelun miksi ei totuutta voi kertoa? 

Isoisä menee toki kauemmas kuin jos olisi omasta isästä kyse, mutta on silläkin merkitystä. Ihmiset nyt yleensä haluaa alkuperästään tietää, ihan luonnollista olla kiinnostunut. Varsinkin kun ei kyseessä ole vain se isoisä, vaan koko sukuhaarallinen ihmisiä. "Keitä he ovat? Millaisia? Onko meillä jotain yhteistä? Jne.." 

On epäkunnioittavaa olla kertomatta totuutta.

Kyllä on kerrottavaa. Lapset luulevat jotain muuta, mikä on totuus. En kyllä haluais olla missään tekemisissä näin löyhämoraalisen ihmisen kans, joka ei tosiaan tätä tajua

Vierailija wrote:

Todennäköisesti lapsia ei tämä asia kiinnostaisi yhtään. Sanoisivat vaan että ok, onko meillä jotain ruokaa?

Mikset siis kerro?

Vierailija wrote:

Vierailija wrote:

Olen lapsesta tiennyt että isäni ei ole biologinen isäni ja että biologinen isä oli vankilassa. Teininä sain tietää syyt miksi oli vankilassa, enkä vuosiin halunnut tietää enempää. Siinä oli teininä aika paljon käsiteltävää, että biologinen isä on syyllistynyt esimerkiksi henkirikoksiin. Parikymppisenä kuitenkin sain tietää myös biologisen isän henkilöllisyyden ja kaiken muunkin. Tavallaan toivon etten olisi koskaan saanut tietää sitä. Sen seurauksena aloin suorastaan vihata itseäni ja halusin repiä itsestäni pois sen geeniperimän, harkitsin myös oman elämäni päättämistä. Vasta kolmekymppisenä elämäni alkoi olla ihan ok.

Nyt minulla on pieniä lapsia itselläni ja olen paljon miettinyt sitä mitä kerron heille ja kuten. En todellakaan halua heille samanlaista tuskaa kuin mitä itse kävin läpi nimenomaan sen tiedon vuoksi. Korkeintaan kerron sen että äidin biologinen isä oli va

Se tuskin kn hänen vikansa jos joku kipuilee sitä ettei tunne biologista isäänsä.

Vierailija wrote:

Vierailija wrote:

Todennäköisesti lapsia ei tämä asia kiinnostaisi yhtään. Sanoisivat vaan että ok, onko meillä jotain ruokaa?

 

Mikset siis kerro?

En ole siis ap. Tuo oli vaan veikkaukseni. Ihan älytöntä draamaa tehdään tästä.

Kyllä mua on aina rasittanut siitä asti kun sain tietää että veljelläni on eri isä kuin minulla, äiti ei koskaan suostunut kertomaan että kuka se mies oli. Hän vain löysi sopivan miehen aviopuolisoksi ja veli ei ehtinyt syntyä aviottomana.

Kyllä se minun elämääni on vaikuttanut koska äiti aina kohteli ja kasvatti veljäni täysin eri tavalla kuin minua (veli se rakas, minä vain satuin syntymään ja tyttö vielä, ei niin rakas, minun isäni ei ollut se, jonka kanssa äiti oikeasti olisi halunnut mennä avioon vaan kakkosvaihtoehto jne).

Nyt he ovat kuolleet kaikki ja kun eivät koskaan tehneet mitään isyyskokeita / DNA-testejä, niin tässäpä sitä sitten aina väliin miettii että kukahan se veljen bioisä oikein oli.

Koska minun isäni sai sen jotain kautta kaivettua ettei hän ole veljeni isä niin minä sitten pienenä sain kuunnella niitä riitoja, oli aivan hirveä kotielämä.

Että kyllä ainakin meidän tapauksessa totuus olisi luultavasti ollut parempi heti alkuunsa. Vaikka mistä senkin tietää varmaksi.

Surettaa aina tuo juttu.