Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Kyllästyin passaamaan perhettä, menin lakkoon
21.10.2023 |
Perheessä mies ja kaksi teiniä. Havahduin siihen, että he odottavat itsestäänselvyytenä kaiken tulevan valmiina eteen, eikä mitään tarvitse tehdä itse. Teineille on kyllä opetettu kotityöt, mutta eivät näköjään viitsi tehdä niitä. Olen tehnyt pitkään ns. kaiken edes miettimättä sitä, nyt riittää. Aloitin lakon iltapäivällä, en tee enää yhtään mitään kenenkään muun hyväksi, tehkööt itse.
Ensimmäinen ilta: mies ihmettelee, eikö sauna olekaan lämmin. No ei ole, kun et lämmittänyt. Minähän sanoin, että hoitakaa kaikki itse.
Kommentit (8326)
Niin tuttua. Meillä 3 lasta ja meillä on ollut usein näitä keskusteluja, edistystä on tapahtunut. Mies on jo aika hyvin ottanut vastuuta asioista ja tekee oma-aloitteisestkin juttuja. Itse teen silti edelleen eniten ja olen useimmiten projektipäällikkö.
Mutta, olen myös itse laskenut tasoa. Ja siedättänyt itseäni sillä, että esim. vieraiden tullessa ei haittaisi kaikki sotkut. Ja olen vieraille sanonut, että saa siivota jos häiritsee joku nurkka tai pyykit telineellä. Lapsiperheessä nyt vaan on kaikki koko ajan vähän kesken, on pieniä vaatteita menossa eteenpäin, pyykkiä ja tiskiä jatkuvasti, pölyä ja sotkua tulee, tasoja pitäisi pyyhkiä monta kertaa päivässä, samoin imuroida vähintään kerran päivässä... Näitä hommia vaan on koko ajan. Aina ei kerkiä tai jaksa.
Ja olen huomannut, etten ole ennen lapsia ollut sellainen siivousfriikki, joka minusta oli tullut ennen tason laskua. Tunnistin sitä jonkin sortin kontrollin hakemiseksi. Ja kai se on kulttuurissa ja missä lie, että naisten "vika" jos ei ole asiat jatkuvassa järjestyksessä, otin siitä paineita. En enää yhtä paljon. Enkä todellakaan silitä mitään ellei ole ihan pakko.
Metatyöt on tietysti muutakin organisointia, mutta aika hyvin nekin nyt jakaantuu vaikka naisilta tuntuu luonnistuvan paremmin ennakointi, miehet sensijaan sammuttelevat tulipaloja... Eli hoidetaan viimetipassa, myöhässä tai ei ollenkaan.
Meillä molemmilla vanhemmilla vuorotyö, joten vastuu jakaantuu senkin puolesta onneksi jo luonnostaan. Lapsia myös vastuutetaan parin viikon välein vaihtuvilla töillä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Luojan kiitos olen jo eronnut mies.
Kiitos, että kirjoitatte näitä auki. Tulee ihan valtava huojentunut olo ettei täällä enää kukaan uhriudu, kiukuttele, lakkoile. Sitten muut päättömyydet puuttuvat myös:)
AP:n perhetilanne on selvästikin kehittynyt täysimittaiseksi valtataisteluksi, jossa valitettavasti voittajia ei ole eikä tule. Toinen osapuolikaan ei voi enää tehdä myönnytyksiä, koska se merkitsisi tässä vaiheessa tossun alle jäämistä. Mahdollisia lopputuloksia on kaksi: Pitkä asemasota, jonka jälkeen neuvotellaan laiha kompromissisopu, tai pikaratkaisu avioeron kautta.
Avioero yleensä heikentää molempien osapuolten taloudellista tilannetta, eivätkä suhteet lapsiinkaan välttämättä parane. Onko tämä se hinta, jonka AP on valmis maksamaan tasapuolisemmasta kuormituksen jakautumisesta? Jos on, niin sitten vaan suunnittelemaan lusikoitten jakoa, eron jälkeisiä asumisjärjestelyjä, lasten koulunkäynnin järjestelyjä jne. Metatöitä riittää.
Asemasodan lopputulosta on vaikea ennustaa, etenkin jos toisella osapuolella on vahvat taloudelliset resurssit. Todennäköisesti käy niinkuin sodissa yleensä; kannattaa varautua myönnytyksiin. Pitkällä tähtäimellä tulos voi kuitenkin olla tyydyttävä, jos pystyy vakiinnuttamaan saavuttamansa edut.
AP ei maininnut muualla kuin keittiössä/kodinhoitohuoneessa tapahtuvista työtaistelutoimista... toisaalta tietenkin budoaarin puolella tapahtuvista on näilläkin palstoilla jahkailtu jo riittävästi. Lisäksi, jos välit ovat valmiiksi kireät, ne johtavat ratkaisuun n:o 1 sitten sitä nopeammin.
Vierailija kirjoitti:
Luojan kiitos olen jo eronnut mies.
Kiitos, että kirjoitatte näitä auki. Tulee ihan valtava huojentunut olo ettei täällä enää kukaan uhriudu, kiukuttele, lakkoile. Sitten muut päättömyydet puuttuvat myös:)
Kerro nyt miehen näkökulmasta, miten naisten kannattaisi apn kaltainen tilanne hoitaa. Sarkasmi ei oikein tuo tähän mitään...
Vierailija kirjoitti:
Luojan kiitos olen jo eronnut mies.
Kiitos, että kirjoitatte näitä auki. Tulee ihan valtava huojentunut olo ettei täällä enää kukaan uhriudu, kiukuttele, lakkoile. Sitten muut päättömyydet puuttuvat myös:)
Mulle ei oikein avaudu tämä termi "uhriutua". Onko se siis sitä, kun kertoo jostain asiasta, joka on pielessä? Vai toinen ilmaisu marttyyriudelle?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
AP:n perhetilanne on selvästikin kehittynyt täysimittaiseksi valtataisteluksi, jossa valitettavasti voittajia ei ole eikä tule. Toinen osapuolikaan ei voi enää tehdä myönnytyksiä, koska se merkitsisi tässä vaiheessa tossun alle jäämistä. Mahdollisia lopputuloksia on kaksi: Pitkä asemasota, jonka jälkeen neuvotellaan laiha kompromissisopu, tai pikaratkaisu avioeron kautta.
Avioero yleensä heikentää molempien osapuolten taloudellista tilannetta, eivätkä suhteet lapsiinkaan välttämättä parane. Onko tämä se hinta, jonka AP on valmis maksamaan tasapuolisemmasta kuormituksen jakautumisesta? Jos on, niin sitten vaan suunnittelemaan lusikoitten jakoa, eron jälkeisiä asumisjärjestelyjä, lasten koulunkäynnin järjestelyjä jne. Metatöitä riittää.
Asemasodan lopputulosta on vaikea ennustaa, etenkin jos toisella osapuolella on vahvat taloudelliset resurssit. Todennäköisesti käy niinkuin sodissa yleensä; kannattaa varautua myönnytyksiin
Ja sun ehdotus ap: n tilanteeseen on...? Selvästi paheksut hänen toimiaan.
Miten mies on tossun alla, jos hän tekee osansa kodinhoidosta?
Totta! Pahin virhe on alkaa passata! Itse tein sen virheen eikä sitä enää pysty korjaamaan. Miehen omatoimisuus tai pahat puutteet siinä sekä siisteys on pantava merkille ihan suhteen ensi vaiheessa. Turha yrittää muuttaa miestä myöhemmin, varsinkaan, jos häntä on mennyt vielä rakastumisvaiheessa ylenpalttisesti passaamaan.
Meillä käytännössä minä olen kantanut vastuun aivan kaikesta, mitä tulee yhteisen kotimme pyörittämiseen aina asunnon, mökin, kodinkoneiden, vakuutusten valintaan. Nämäkin lohkaisevat paljon aikaa, minkä nainenkin olisi voinut käyttää vaikka somessa. Aina, kun pyysin miestäni tekemään jotain (miksi naisen ylipäätään täytyy pyytää puolisoa tekemään jotain yhteisen kodin hyväksi???), hän keksi jonkin syyn, miksi sen tekeminen on turhaa. Esim. jos pyysin laittamaan vuorostaan välillä meille ruoan, hän sanoi, että hänelle riittää ihan hyvin pelkkä kaupan valmisruokakin. Eli minä teen ruoan, koska en halua niitä kaupan ruokien epäterveellisiä lisäaineita tuhoamaan terveyttämme. Jos joulun alla pyysin häntä laittamaan ulos jouluvaloja, hän totesi sen turhaksi, koska kohtahan joulu on kuitenkin ohi. No minä sitten laitoin. Näitä esimerkkejä on vaikka kuinka.
Monet ystäväni ovat vuosien aikana kehottaneet minua jättämään mieheni ja yksi pariskunta jopa häipyi elämästämme, koska eivät kuulemma kestä katsoa patalaiskaa miestä. Ystäväni neuvoivat minua jättämään tekemisen, jolloin miehen on pakko tehdä jotain. Tätä keinoa olen käyttänyt. Olen saanut sekaisuudensietokykyni kehitettyä tasolle, joka alkaa jo jopa ylittää mieheni tason. Häntä on selvästi alkanut vaivata kodin sekaisuus ja tavarapaljous, tosin hän syyttelee siitä minua. Jostain vanhoista videoista hän on ihmetellyt, miten meillä oli silloin niin siisti koti ja miksei enää ole. :D Meillä on niin sekaista etten ole enää vuosiin kehdannut päästää ketään kylään. Olemme jo niin vanhoja, että näillä nyt mennään hautaan saakka. En minäkään mistään enää ketään uutta löytäisi, ja itseäni voin syyttää tästä. Olisi pitänyt heti alussa vaatia myös puolisolta panostamista yhteiseen kotiimme ja ottaa ero, jos ei halukkuutta siihen ilmene.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Totta! Pahin virhe on alkaa passata! Itse tein sen virheen eikä sitä enää pysty korjaamaan. Miehen omatoimisuus tai pahat puutteet siinä sekä siisteys on pantava merkille ihan suhteen ensi vaiheessa. Turha yrittää muuttaa miestä myöhemmin, varsinkaan, jos häntä on mennyt vielä rakastumisvaiheessa ylenpalttisesti passaamaan.
Meillä käytännössä minä olen kantanut vastuun aivan kaikesta, mitä tulee yhteisen kotimme pyörittämiseen aina asunnon, mökin, kodinkoneiden, vakuutusten valintaan. Nämäkin lohkaisevat paljon aikaa, minkä nainenkin olisi voinut käyttää vaikka somessa. Aina, kun pyysin miestäni tekemään jotain (miksi naisen ylipäätään täytyy pyytää puolisoa tekemään jotain yhteisen kodin hyväksi???), hän keksi jonkin syyn, miksi sen tekeminen on turhaa. Esim. jos pyysin laittamaan vuorostaan välillä meille ruoan, hän sanoi, että hänelle riittää ihan hyvin pelkkä kaupan valmisruokakin. Eli minä teen ruoan, koska en h
Miksi syytät itseäsi? Kai olet kuullut satoja kertoja, että kotitöiden epätasainen jakautuminen on merkki puuttuvasta tasa-arvosta? Kaikki naiset ovat kuulleet siitä. Siitä puhutaan kaikkialla länsimaissa. Miljoonat miehet taistelevat saadakseen naiset takaisin palvelijaksi. Ihan normaalit niin sanotut kunnon miehet.
Miten on mahdollista että vaikka jokainen tietää tämän, naiset silti syyttävät itseään. Ihan kuin jokainen nainen pystyisi jämäkästi sanomalla noin vain murtamaan yhteiskunnan valtarakenteet.
Vierailija kirjoitti:
AP:n perhetilanne on selvästikin kehittynyt täysimittaiseksi valtataisteluksi, jossa valitettavasti voittajia ei ole eikä tule. Toinen osapuolikaan ei voi enää tehdä myönnytyksiä, koska se merkitsisi tässä vaiheessa tossun alle jäämistä. Mahdollisia lopputuloksia on kaksi: Pitkä asemasota, jonka jälkeen neuvotellaan laiha kompromissisopu, tai pikaratkaisu avioeron kautta.
Avioero yleensä heikentää molempien osapuolten taloudellista tilannetta, eivätkä suhteet lapsiinkaan välttämättä parane. Onko tämä se hinta, jonka AP on valmis maksamaan tasapuolisemmasta kuormituksen jakautumisesta? Jos on, niin sitten vaan suunnittelemaan lusikoitten jakoa, eron jälkeisiä asumisjärjestelyjä, lasten koulunkäynnin järjestelyjä jne. Metatöitä riittää.
Asemasodan lopputulosta on vaikea ennustaa, etenkin jos toisella osapuolella on vahvat taloudelliset resurssit. Todennäköisesti käy niinkuin sodissa yleensä; kannattaa varautua myönnytyksiin
Ja tämä kaikki siksi että miehellä on niin pakottava tarve alistaa naista. Mitään ongelmia ei milloinkaan olisi tullut, jos mies kykenisi näkemään naisen tasavertaisena miehen kanssa.
Mutta mies ei pysty. Ei millään. Mies rakentaa identiteettinsä sen varaan että vaikka olen miten kelvoton ja huono, olen kuitenkin parempi kuin kuka tahansa nainen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hei Ap, mikä on nyt tilanteenne perheessä. Miten toimivat lapset ja mies. Passaako kukaan ketään, onko kaaos päällä vai onko porukat alkaneet oppia tavoille? Kiinnostaa, kerro ap.
Ja jos ei ole perhettä, jota komentaa niin hommataan koira.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
AP:n perhetilanne on selvästikin kehittynyt täysimittaiseksi valtataisteluksi, jossa valitettavasti voittajia ei ole eikä tule. Toinen osapuolikaan ei voi enää tehdä myönnytyksiä, koska se merkitsisi tässä vaiheessa tossun alle jäämistä. Mahdollisia lopputuloksia on kaksi: Pitkä asemasota, jonka jälkeen neuvotellaan laiha kompromissisopu, tai pikaratkaisu avioeron kautta.
Avioero yleensä heikentää molempien osapuolten taloudellista tilannetta, eivätkä suhteet lapsiinkaan välttämättä parane. Onko tämä se hinta, jonka AP on valmis maksamaan tasapuolisemmasta kuormituksen jakautumisesta? Jos on, niin sitten vaan suunnittelemaan lusikoitten jakoa, eron jälkeisiä asumisjärjestelyjä, lasten koulunkäynnin järjestelyjä jne. Metatöitä riittää.
Asemasodan lopputulosta on vaikea ennustaa, etenkin jos toisella osapuolella on vahvat taloudelliset resurssit. Todennäköisesti käy niinkuin sodissa yleensä; kannattaa varautua myönnytyksiin
Hyvä analyysi. Arvasin kuitekin, että myöhemmin tämä saa vaan pelkkiä alapeukkuja. Kukaan muu ei ole aiemmin yrittänytkään pohtia järkevää ratkaisua kaikkien kannalta. Nytkään ei kukaan vaivaudu lukemaan ja objektiivisesti analysoimaan sitä ja ap:n tilanteen lopputulemaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
AP:n perhetilanne on selvästikin kehittynyt täysimittaiseksi valtataisteluksi, jossa valitettavasti voittajia ei ole eikä tule. Toinen osapuolikaan ei voi enää tehdä myönnytyksiä, koska se merkitsisi tässä vaiheessa tossun alle jäämistä. Mahdollisia lopputuloksia on kaksi: Pitkä asemasota, jonka jälkeen neuvotellaan laiha kompromissisopu, tai pikaratkaisu avioeron kautta.
Avioero yleensä heikentää molempien osapuolten taloudellista tilannetta, eivätkä suhteet lapsiinkaan välttämättä parane. Onko tämä se hinta, jonka AP on valmis maksamaan tasapuolisemmasta kuormituksen jakautumisesta? Jos on, niin sitten vaan suunnittelemaan lusikoitten jakoa, eron jälkeisiä asumisjärjestelyjä, lasten koulunkäynnin järjestelyjä jne. Metatöitä riittää.
Asemasodan lopputulosta on vaikea ennustaa, etenkin jos toisella osapuolella on vahvat taloudelliset resurssit. Todennäköisesti käy niinkuin
En paheksu yhtään mitään tai ketään. Totean vain tilanteen, johon on tultu, en nimeä syyllisiä. Tossun alle joutuminen olisi toisen osapuolen tulkinta nykytilanteesta, jos joutuisi ilman ehtoja antamaan periksi, ei seurausta siitä, että tekisi alunperin oman osuutensa.
Enkä ehdottanut mitään AP:lle. Listasin vain mahdollisia lopputulemia, ottamatta kantaa kenelle ne olisivat edullisia tai epäedullisia... vaikka epäilen tosiaan että kaikki lopputulemat tässä vaiheessa tulevat olemaan kaikille osapuolille epämiellyttäviä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jotkut miehet eivät pysty, jotkut pystyvät. Yleisesti, ottaen huomioon tämän ketjun sisällön, ihmettelen suuresti, että aviomiesehdokkaiden kommunikaatio- ja yhteistyötaidot (ja -halut!) eivät naisten kriteerilistalla usein ole kovinkaan korkealla... jostain syystä ulkonäkö-, varallisuus- ym. seikat useasti (eivät aina!) näyttävät kiinnostavan enemmän. Jos suhteen alussakaan ei päästä sopimukseen reilusta työnjaosta, niin mitä mahdollisuuksia rakentavaan keskusteluun on useamman vuoden kuluttua?
Vierailija kirjoitti:
Minäkin teen aivan kaiken kotona, lisäksi elätän taloudellisesti. Enää ei ole montaa vuotta, kun lapsi muuttaa omilleen, suunnittelen muuttavani sitten omaan asuntoon myöskin. Muutaman kerran olen tässä vuosien varrella pimahtanut, mutta muutosta ei ole seurannut.
N
Pakko kysyä, että miksi odotat?
Eiköhän se lapsikin tajua, ettei vanhempien suhde ole terveellä pohjalla ja kunnossa. Ei lapsi hyödy mitään, että katselee tuollaista huonon suhteen mallia.
Pitkällisen lakkoilun tai avioeron lisäksi voisi olla kolmaskin vaihtoehto, jos osapuolet siihen suostuvat: parisuhdeterapia, jossa puolueeton taho parhaassa tapauksessa voisi välittää hieman paremman neuvottelutuloksen. Voi tosin olla, että etuja menettävä osapuoli ei terapiaan suostu (tai osallistu rakentavasti), ainakaan jollei ainoana vaihtoehtona sille esitetä avioeroa.
Teinit selvästi yrittävät ja haluavat tehdä osansa, mutta eivät edelleenkään osaa tehdä sitä omatoimisesti. Tarvitsevat siis sitä että sanon mitä pitää tehdä ja välillä että miten, mutta tekevät kyllä sitten. Omat huoneensa ovat nyt siivonneet, muun kodin suhteen olen kahden vaiheilla, että siivotaanko teinien kanssa ja annetaan miehen edelleen vapaamatkustaa, vai jatketaanko kaikki sikolätissä elämistä ja miten se taas vaikuttaa teinien motivaatioon. Ideoita? Mies ei suostunut listaamaan omia kotitöitään, koska pitää edelleen koko juttua lapsellisena ja kiukutteluna, viettää edelleen iltansa sohvalla käsi sipsipussissa. Alkaa vähän olla turvotusta kun vetää jatkuvasti isoja määriä suolaa ja rasvaa.
Joku mainitsi lakanoiden vaihdon. Minä olen vaihtanut omaa pussilakanaa ja tyynyliinaa sekä yhteistä aluslakanaa, mies on käyttänyt omiaan jo viisi viikkoa. Teinit pyykkäsivät omansa huoneita siivotessaan.
Tiedostan, että miehen kanssa ollaan menossa umpikujaan, kun hän ei suostu luovuttamaan koska kokisi sen tappioksi, mutta en minäkään halua luovuttaa koska pelkään että jos mies taas saa elää mukavasti tekemättä mitään, teinitkin unohtavat pian ryhtiliikkeensä. Toisaalta tällainen kahden rintaman ilmapiirikään ei ole terveellinen kenellekään. Oma jaksaminen alkaa olla koetuksella ihan jo senkin takia, että vaatii paljon enemmän vaivaa tehdä asioita niin että mies ei pääse hyötymään.
ap
Anteeksi nyt, mutta sun miehesi on kyllä kamala. Kohta kuukausi käsi sipsipussissa ennemmin kuin tekisi oman osuutensa. Johan teidän teinitkin ovat aikuisempia.
Ap:han on vain liittynyt miehensä ja lastensa kotityölakkoon. Nyt on perheellä yhteinen harrastus ja luulisi miehen ja lasten olevan tyytyväisiä, kun äiti liittyi mukaan.
Alue: Aihe vapaa
Tätä minäkin ihmettelen.