Kyllästyin passaamaan perhettä, menin lakkoon
Perheessä mies ja kaksi teiniä. Havahduin siihen, että he odottavat itsestäänselvyytenä kaiken tulevan valmiina eteen, eikä mitään tarvitse tehdä itse. Teineille on kyllä opetettu kotityöt, mutta eivät näköjään viitsi tehdä niitä. Olen tehnyt pitkään ns. kaiken edes miettimättä sitä, nyt riittää. Aloitin lakon iltapäivällä, en tee enää yhtään mitään kenenkään muun hyväksi, tehkööt itse.
Ensimmäinen ilta: mies ihmettelee, eikö sauna olekaan lämmin. No ei ole, kun et lämmittänyt. Minähän sanoin, että hoitakaa kaikki itse.
Kommentit (8310)
Vierailija kirjoitti:
"Missähän ne miehet nykyään on, jotka sen talon itse rakentaa?? Ainakin täällä meilläpäin kaikki talot nousee jonkun muun, kuin talon omistajan hartiavoimilla :D"
Täälläpäin ei taas kaikki miehet ole niin kädettömiä, vaan työpäivän päätteeksi rientävät vielä raksatyömaalle. Onhan se paljon mielekkäämpää katsella myöhemmin omien käsiensä työtä.
Se, että ne menee sinne raksatyömaalle ei todellakaan takaa sitä, että ne siellä jotakin teksi :D Ja toisekseen, kyllä ne pariskunnat, joilla ei ole lapsia menee sinne raksatyömaalle molemmat vapaa-aikana. Se nainen on yleensä siellä kotona sen takia, että hoitaa ja kaitsee pariskunnan YHTEISIÄ lapsia. Pienestä lapsesta on enemmän haittaa, kuin hyötyä työmaalla. Mutta mistäpä sinä mitään tietäisit, kun ei sinulla ole sitä vaimoa, eikä lasta, rakennustyömaasta puhumattakaan.
Tuolla joku oman elämänsä luuseri nauteskeli ja epäili kommentteja, joissa allle kouluikäiset tytöt ovat kantaneet vettä vasikoille/hevosille niin sanonpa vaan, että kyllä se on ollut ihan normaalia maatiloilla. Kyllä siellä lapset teki töitä heti kun "kynnelle kykenivät", ja vedenkanto on aina ollut naisten hommaa, ja niinhän se on vieläkin niissä paikoissa, missä vesi kannetaan joskus kilometrien päästäkin astioilla.(ei siis koske enää Suomea) Ja pienetkin tytöt kantaa.
Mutta viis faktoista, kunhan mies saa uhriutua, kun joutuu kantamaan kesämökillä vettä saunaan :D Niin raskasta ja vastuullista työtä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä saunakaljoja tarkotat?
Varmaankin niitä mitä kerroit juovasi kun aasialainen naislaumasi kokkailee.
Aasialainen naislauma? Mitä helvettiä?
Siinä kommentissa mainittiin naiset monikossa.
Vierailija kirjoitti:
Tuolla joku oman elämänsä luuseri nauteskeli ja epäili kommentteja, joissa allle kouluikäiset tytöt ovat kantaneet vettä vasikoille/hevosille niin sanonpa vaan, että kyllä se on ollut ihan normaalia maatiloilla. Kyllä siellä lapset teki töitä heti kun "kynnelle kykenivät", ja vedenkanto on aina ollut naisten hommaa, ja niinhän se on vieläkin niissä paikoissa, missä vesi kannetaan joskus kilometrien päästäkin astioilla.(ei siis koske enää Suomea) Ja pienetkin tytöt kantaa.
Mutta viis faktoista, kunhan mies saa uhriutua, kun joutuu kantamaan kesämökillä vettä saunaan :D Niin raskasta ja vastuullista työtä.
Kukaan mies ei ole uhriutunut. Miksi värität juttuja?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Missähän ne miehet nykyään on, jotka sen talon itse rakentaa?? Ainakin täällä meilläpäin kaikki talot nousee jonkun muun, kuin talon omistajan hartiavoimilla :D"
Täälläpäin ei taas kaikki miehet ole niin kädettömiä, vaan työpäivän päätteeksi rientävät vielä raksatyömaalle. Onhan se paljon mielekkäämpää katsella myöhemmin omien käsiensä työtä.
Se, että ne menee sinne raksatyömaalle ei todellakaan takaa sitä, että ne siellä jotakin teksi :D Ja toisekseen, kyllä ne pariskunnat, joilla ei ole lapsia menee sinne raksatyömaalle molemmat vapaa-aikana. Se nainen on yleensä siellä kotona sen takia, että hoitaa ja kaitsee pariskunnan YHTEISIÄ lapsia. Pienestä lapsesta on enemmän haittaa, kuin hyötyä työmaalla. Mutta mistäpä sinä mitään tietäisit, kun ei sinulla ole sitä vaimoa, eikä lasta, rakennustyömaasta puhumattakaan.
Onko mitenkään mahdollista, jos ymmärtäisit, että osa rakentaa ensin talon ja hankkii perheen ja lapsia vasta sitten? Ja minusta on hyvin outoa, että pieniä lapsia on yritetty käyttää hyödyksi raksahommissa. Lasun paikkahan tuollainen olisi. Ja tuo viimeinen virke oli taas tyyppisen palstamamman lapsellisuuksia.
"...allle kouluikäiset tytöt ovat kantaneet vettä vasikoille/hevosille niin sanonpa vaan, että kyllä se on ollut ihan normaalia maatiloilla. Kyllä siellä lapset teki töitä heti kun "kynnelle kykenivät", ja vedenkanto on aina ollut naisten hommaa, ja niinhän se on vieläkin niissä paikoissa, missä vesi kannetaan joskus kilometrien päästäkin astioilla.(ei siis koske enää Suomea) Ja pienetkin tytöt kantaa."
Kuten kerroin, vaimoni on aika pienikokoinen. Ei nyt kuitenkaan alle kouluikäisen kokoinen ja koostaan huolimatta häneltä kyllä löytyy voimaa. Tuntuu käsittämättömältä, että kun minä raavaana miehenä haluan helpottaa yleensäkin naisten elämää esim. mökkiolosuhteissa, niin siitäKIN alkaa kauhea vittuilu. Joku valopää alkoi epäillä, että vaimolla olisi jotain henkisiä tai fyysisiä rajoitteita, kun ei muka pysty tekemään raskaita hommia.
Onko se niin, että te haluatte repattaa ja näyttää kaikille, että kyllä mää osaan ja pystyn, mutta myöhemmin sitten surkuttelette, miten lapsetkin jo alle koulukäisenä joutuvat kantamaan vettä kilometrien päästä?
Onko mitenkään mahdollista, jos ymmärtäisit, että osa rakentaa ensin talon ja hankkii perheen ja lapsia vasta sitten? Ja minusta on hyvin outoa, että pieniä lapsia on yritetty käyttää hyödyksi raksahommissa. Lasun paikkahan tuollainen olisi. Ja tuo viimeinen virke oli taas tyyppisen palstamamman lapsellisuuksia.
Häviävän pieni osa talon rakentavista on sinkkuja, se vaatii kahden tulot. Lapsia ei tietenkään voi käyttää hyödyksi rakennushommissa, koska pieniä lapsia ei kannata ottaa rakennukselle mukaan. Toisen aika menee kuitenkin lapsia vahtiessa, kun siellä on niin paljon vaaranpaikkoja.
Raksalla työskentelevä voisi antaa arvoa sillekin, että puoliso hoitaa lapset hänen ollessa pois kotoa. Kotona odottaa ruoka ja puhtaat vaatteet, ei hänen tarvitse kotiin palatessa käydä kaupassa ja ruveta sitten tekemään itselleen ruokaa ja pyykkäämään.
"Raksalla työskentelevä voisi antaa arvoa sillekin, että puoliso hoitaa lapset hänen ollessa pois kotoa. Kotona odottaa ruoka ja puhtaat vaatteet, ei hänen tarvitse kotiin palatessa käydä kaupassa ja ruveta sitten tekemään itselleen ruokaa ja pyykkäämään."
Jos on valinnut sellaisen miehen, joka ei anna arvoa, niin ei silti kannata yleistää, vaan voi miettiä vain miksi teki moisen valinnan.
Vierailija kirjoitti:
Tuolla joku oman elämänsä luuseri nauteskeli ja epäili kommentteja, joissa allle kouluikäiset tytöt ovat kantaneet vettä vasikoille/hevosille niin sanonpa vaan, että kyllä se on ollut ihan normaalia maatiloilla. Kyllä siellä lapset teki töitä heti kun "kynnelle kykenivät", ja vedenkanto on aina ollut naisten hommaa, ja niinhän se on vieläkin niissä paikoissa, missä vesi kannetaan joskus kilometrien päästäkin astioilla.(ei siis koske enää Suomea) Ja pienetkin tytöt kantaa.
Mutta viis faktoista, kunhan mies saa uhriutua, kun joutuu kantamaan kesämökillä vettä saunaan :D Niin raskasta ja vastuullista työtä.
Tulipa tästä muisto ajasta, kun omat lapset olivat vielä suht pieniä. Tyttären kanssa me saunavedet aina kannettiin. Hän tykkäsi siitä hommasta. Ja muutenkin laitettiin sauna lämmityskuntoon. Mies sitten sytytti ja lakaisi.
En ole ajatellut näitä mitenkään sukupuolittuneina toimintoina. Tehtiin niitä hommia, mitä piti tehdä. Ja kun minä viihdyn paremmin metsässä, niin ulkohommat olivat minulle luontevia. Tänä päivänä molemmat lapset mökillä tekee kaikkea.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuolla joku oman elämänsä luuseri nauteskeli ja epäili kommentteja, joissa allle kouluikäiset tytöt ovat kantaneet vettä vasikoille/hevosille niin sanonpa vaan, että kyllä se on ollut ihan normaalia maatiloilla. Kyllä siellä lapset teki töitä heti kun "kynnelle kykenivät", ja vedenkanto on aina ollut naisten hommaa, ja niinhän se on vieläkin niissä paikoissa, missä vesi kannetaan joskus kilometrien päästäkin astioilla.(ei siis koske enää Suomea) Ja pienetkin tytöt kantaa.
Mutta viis faktoista, kunhan mies saa uhriutua, kun joutuu kantamaan kesämökillä vettä saunaan :D Niin raskasta ja vastuullista työtä.
Kukaan mies ei ole uhriutunut. Miksi värität juttuja?
Ai ei ole uhriutuja, kun kertoo hoitavansa kaikki "raskaat" hommat? Ja jättää vaimolle ne keveät. Ja kun hänen "raskaat" hommat ovatkin niitä, mitä tyttölapset ovat ikänsä hoitaneet, alkaa marmatus. Ihan "pientä" uhrimielialaa tuossa on kyl havaittavissa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Missähän ne miehet nykyään on, jotka sen talon itse rakentaa?? Ainakin täällä meilläpäin kaikki talot nousee jonkun muun, kuin talon omistajan hartiavoimilla :D"
Täälläpäin ei taas kaikki miehet ole niin kädettömiä, vaan työpäivän päätteeksi rientävät vielä raksatyömaalle. Onhan se paljon mielekkäämpää katsella myöhemmin omien käsiensä työtä.
Se, että ne menee sinne raksatyömaalle ei todellakaan takaa sitä, että ne siellä jotakin teksi :D Ja toisekseen, kyllä ne pariskunnat, joilla ei ole lapsia menee sinne raksatyömaalle molemmat vapaa-aikana. Se nainen on yleensä siellä kotona sen takia, että hoitaa ja kaitsee pariskunnan YHTEISIÄ lapsia. Pienestä lapsesta on enemmän haittaa, kuin hyötyä työmaalla. Mutta mistäpä sinä mitään tietäisit, kun ei sinulla ole sitä
No jos järjestys on tuo, miten se sit vapauttaa sen miehen tulevista kotihommista? Hän siis joko rakentaa talon ennen vaimoa, tai yhdessä vaimon kanssa. Aika typerää vedota silloin talonrakentamiseen perusteluna sohvamakoilulle.
Siitähän tämä keskustelu lähti. Mies on rakentanut talon, ei tartte vaatia kotitöitä tekemään...
"Joku valopää alkoi epäillä, että vaimolla olisi jotain henkisiä tai fyysisiä rajoitteita, kun ei muka pysty tekemään raskaita hommia."
Reagoi edes oikeisiin kommentteihin. Sanoit, että olet tuhansia kertoja todistanut naisten vähäjärkisyyden takia, etteivät saa edes voimaa käyttäen hommia tehtyä (tjv). Tähän kommenttiin liittyen kysyin, onko/ovatko vaimosi jotenkin vähempijärkisiä, jos tuhansia kertoja tällaista olet todistanut.
Ainoa ero naisten ja miesten tekemissä töissä on siinä että naiset kyllä osaa tehdä heidän tekemistään töistä numeron, jotta voivat arvottaa ne miehen tekemiä töitä suuremmiksi.
Taas toteutuu naisen tasa-arvo kun tossukkamiehet sitten kirii tätä töiden välistä kuilua, jotta ei joudu kestämään itsekästä valitusta siitä kuinka "minä täällä joudun tekemään kaiken".
Eipä siinä, sen kuin pelaatte niitä miehiä, jotka tähän lähtee mukaan. Meitä on joka junaan... On myös miehiä, jotka kuvittelee olevansa naisia niin eiköhän kaikille riitä kaikkea.
"Tuntuu käsittämättömältä, että kun minä raavaana miehenä haluan helpottaa yleensäkin naisten elämää esim. mökkiolosuhteissa, niin siitäKIN alkaa kauhea vittuilu."
Ongelma tässä on se, että asenteesi paljastuu noissa sanavalinnoissa. Sinä sanot AUTTAVASI! Eli mielestäsi vaimon tehtävä se olisi, mutta sinä autat. Ritarillisesti. Teillä töiden jakaminen ei ole luontaista. Kaikki kuuluu vaimolle, mutta onneksi sinä helpotat hänen elämää auttamalla. Jep.
"Onko se niin, että te haluatte repattaa ja näyttää kaikille, että kyllä mää osaan ja pystyn, mutta myöhemmin sitten surkuttelette, miten lapsetkin jo alle koulukäisenä joutuvat kantamaan vettä kilometrien päästä?"
Kuka on valittanut (muut kuin sinä)? Kerrottu ihan normi juttuja normi elämästä. Ikävää, jos koet vedenkannon niin raskaana, että se riittää valittamisen arvoiseksi asiaksi.
Vierailija kirjoitti:
"Raksalla työskentelevä voisi antaa arvoa sillekin, että puoliso hoitaa lapset hänen ollessa pois kotoa. Kotona odottaa ruoka ja puhtaat vaatteet, ei hänen tarvitse kotiin palatessa käydä kaupassa ja ruveta sitten tekemään itselleen ruokaa ja pyykkäämään."
Jos on valinnut sellaisen miehen, joka ei anna arvoa, niin ei silti kannata yleistää, vaan voi miettiä vain miksi teki moisen valinnan.
Mistäs sen etukäteen tietää, mitä mies arvostaa missäkin tilanteessa. Tosin ne erothan on seurausta niistä pettymyksistä, joita se elämä sit vastaan tuo. Joskus kyse on kuitenkin vain siitä, että tuo elämänvaihe on liian raskas molemmille. Vaikka kuinka toisesta alunperin tykkäis. Talonrakennut oman työs lisäksi on rankka pieti. Siinä voi unohtua arvostuksen osoitukset. Eikä ymmärrys riitä sitä vaimoa kohtaan, joka vaan "on" kotona lasten kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Ainoa ero naisten ja miesten tekemissä töissä on siinä että naiset kyllä osaa tehdä heidän tekemistään töistä numeron, jotta voivat arvottaa ne miehen tekemiä töitä suuremmiksi.
Taas toteutuu naisen tasa-arvo kun tossukkamiehet sitten kirii tätä töiden välistä kuilua, jotta ei joudu kestämään itsekästä valitusta siitä kuinka "minä täällä joudun tekemään kaiken".
Eipä siinä, sen kuin pelaatte niitä miehiä, jotka tähän lähtee mukaan. Meitä on joka junaan... On myös miehiä, jotka kuvittelee olevansa naisia niin eiköhän kaikille riitä kaikkea.
Miesoletettuhan se täällä kertoo, kuinka kantaa ne raskaat vedetkin! Ei vaan tykkää siitä, kun ei saa arvostusta tästä raskaasta hommasta.
Vierailija kirjoitti:
Onko mitenkään mahdollista, jos ymmärtäisit, että osa rakentaa ensin talon ja hankkii perheen ja lapsia vasta sitten? Ja minusta on hyvin outoa, että pieniä lapsia on yritetty käyttää hyödyksi raksahommissa. Lasun paikkahan tuollainen olisi. Ja tuo viimeinen virke oli taas tyyppisen palstamamman lapsellisuuksia.
Me kyllä "käytettiin pieniä lapsia hyödyksi" raksalla. Käytiin useamman kerran viikossa iltaisin siivoamassa siellä, vauva nukkui vaunuissa ja kaksi isompaa keräilivät sisällä ja ulkona maahan lentäneitä nauloja ja ruuveja (saivat palkan siitä, muistaakseni 5snt/naula). Sisätöistä tehtiin suurin osa itse ihan säästösyistä, ja silloinkin lapset olivat aina mukana. Kun opettaa että työmaa ei ole leikkipaikka, niin kyllä ne osaavat olla asiallisesti ja tehdä sellaisia omia töitä mitä heille osoitetaan.
"Taas toteutuu naisen tasa-arvo kun tossukkamiehet sitten kirii tätä töiden välistä kuilua, jotta ei joudu kestämään itsekästä valitusta siitä kuinka "minä täällä joudun tekemään kaiken".
Tai sitten ovat vaan miehiä, jotka hoitavat homman ja kantavat vastuun. Eivät itke palstalla naisten epäoikeudenmukaisuutta. Perheissä riittää tekemistä molemmille. Kodeissa ja mökeillä.
Kyllä koira koiran tuntee, eli tunnistat jotenkin oman elämäntapasi.