Kyllästyin passaamaan perhettä, menin lakkoon
Perheessä mies ja kaksi teiniä. Havahduin siihen, että he odottavat itsestäänselvyytenä kaiken tulevan valmiina eteen, eikä mitään tarvitse tehdä itse. Teineille on kyllä opetettu kotityöt, mutta eivät näköjään viitsi tehdä niitä. Olen tehnyt pitkään ns. kaiken edes miettimättä sitä, nyt riittää. Aloitin lakon iltapäivällä, en tee enää yhtään mitään kenenkään muun hyväksi, tehkööt itse.
Ensimmäinen ilta: mies ihmettelee, eikö sauna olekaan lämmin. No ei ole, kun et lämmittänyt. Minähän sanoin, että hoitakaa kaikki itse.
Kommentit (8331)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kas kun siitä pieremättömästä perärööristä ei ole vielä tullut maalailevaa kuvausta. En yllättyisi.
Kylläs se nyt ainakin suomalaisen naisen perärööriä parempi joka tapauksessa jollain tapaa on. Mielenkiinnolla odotan mitä tuleman pitää.
Ylläri, että ei ole tullut vielä kuvailua miten tiukka kakkonen naisella on. Sehän on palstamiesten ykköstoive.
Kuusikymppisellä?
Vierailija kirjoitti:
"Yhä hän muistaa kertoa arvostavansa kotona tekemääni työtä, vaikka se nyt tietysti aika pientä enää on."
Vihdoinkin joku nainen kertoo totuudenmukaisesti, ettei ne kotityöt niin raskaita ole.
Ei, sitä ne ei koskaan olekaan, kun nainen ne tekee. Ne on raskaita, jopa ylivoimaisia miehille, jotka niitä ei tee.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kas kun siitä pieremättömästä perärööristä ei ole vielä tullut maalailevaa kuvausta. En yllättyisi.
Kylläs se nyt ainakin suomalaisen naisen perärööriä parempi joka tapauksessa jollain tapaa on. Mielenkiinnolla odotan mitä tuleman pitää.
Ylläri, että ei ole tullut vielä kuvailua miten tiukka kakkonen naisella on. Sehän on palstamiesten ykköstoive.
Kuusikymppisellä?
En tiedä ikääsi, mutta kuusikymppisellä voi hyvinkin olla vilkas seksielämä. Ihan vain sivuhuomautuksena.

Toki voi. Kakkosmiehet vaan ovat nuorempaa polvea.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä minä teen kaikki kotityöt, MUTTA asun ilmaiseksi mieheni omistamassa talossa JA hän elättää minut, eli olen kotirouva. Mielestäni kohtuullista.
Valintakysymyksiä. Minulle tuo ei sopisi. Ensinnäkin en saisi aikaani mielekkäästi kulumaan vain kotia nuohoten. Toiseks tulis tunne, että olen mieheni palkollinen.
Niin, oma valintani tämä on. Jäin vapaaehtoisesti pois töistä, kun lapset olivat jo aikuisia ja meillä tuli YT-neuvottelut, kun mulla siitä ei isompaa taloudellista katastrofia syntynyt. Aika kuluu mukavasti, en kaipaa niin kauheasti mitään ihmeellistä, puuhastelen kotona. Mies ei kylläkään odota mitään hotellitason palvelua, vaan usein syödään ulkona ja meillä käy siivoaja.
Kuulostaa mukavan leppoisalta elämältä ruuhkavuosien jälkeen.
Vierailija kirjoitti:
"Mitä sitten jos jollain on täydellinen (erilainen) vaimo aasiasta? Miksi heidän elämäänsä pitää arvostella? Ei teidän tarvitse olla samanlaisia!!!!!!!!"
Ehkäpä naisilla iskee jonkinlainen paniikki, kun tajuavat, etteivät voi missään suhteessa "päihittää" aasialaisia naisia.
Ihanaa, kun ei tarvitse päihittää ketään. Elämä kun ei ole kilpailu. Täällä vaan eletään kukin omaa elämäämme. Ja jos olisin aasialainen nainen, en olisi mieheni kanssa. Mitäs kivaa siinä sit olis??
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Mitä sitten jos jollain on täydellinen (erilainen) vaimo aasiasta? Miksi heidän elämäänsä pitää arvostella? Ei teidän tarvitse olla samanlaisia!!!!!!!!"
Ehkäpä naisilla iskee jonkinlainen paniikki, kun tajuavat, etteivät voi missään suhteessa "päihittää" aasialaisia naisia.
Olet väärässä. Aasialaisia naisia lähinnä säälitään, koska heidän miehensä ovat suurimmaksi osaksi melko kuvottavaa sakkia.
Paniikki voi ilmentyä myös niin, että "tunnetaan sääliä" aasialaisia naisia kohtaan, vaikka puheet paljastavat syvän halveksinnan kyseisiä naisia kohtaan. Ei empatiaa tunteva nainen puhu aasialaisista naisista ostovaimoina tai baarityttöinä. Sellaisia höpöttävä nainen on vain yksinkertainen juntti, joka ei ole kotikyläänsä enempää nähnyt maailmaa.
Ei kukaan yleisesti aasialaisia naisia halveksi. Lähinnä ehkä pientä huolta siitä, miten pärjäävät kaukana kotoa ja osa eristyksessä kaikista tukiverkoista.
Sit jos on aasialainen, tai minkämaalainen tahansa, joka naureskelee ja pilkkaa suomalaisia yleisesti, voip joku tällaista vähän mollatakin. Se kun on äärimmäisen huonoa ja ylimielistä käytöstä. En minäkään mene toisiin maihin naureskelemaan paikallisille.
Vierailija kirjoitti:
"Tokihan mies saa etsiä vaimon ihan mistä maailmankolkasta haluaa. Mutta ei teidän tarvitsisi puhua heistä noin alentavasti kuin nyt teette. Ja voisitte lopettaa suomalaisten naisten haukkumisen vain siksi, että haluatte aasialaisen naisen. En ymmärrä tuota ollenkaan.
En minä tiedä, mitä niissä hieromoissa hierotaan. En kuulu asiakaskuntaan, mutta kyllähän sinä ihan itsekin tiedät, mitä siellä noin pääosin tehdään. Ei liity hartiajumeihin juurikaan, vaikka sitähän ei suoraan mainosteta."
- Ainoat, jotka puhuvat ulkomalaisista naisista alentavasti, olette te palstan naiset.
- Teitä ei ole kukaan haukkunut. Eli joko kuulette skitsofrenian takia ääniä, tai muuten vaan keksitte kaikkia hölmöyksiä.
- En minäkään kuulu asiakaskuntaan, enkä tiedä tarkalleen, mitä niissä tapahtuu, mutta ehkä tämä valaisee meitä kumpaistakin:
"Thaihieronta on perinteinen thaimaalainen&
"Nykyään useimmissa länsimaisissa niin sanotuissa thaihierontapaikoissa tarjotaan kuitenkin lähinnä seksipalveluita, kun taas varsinainen hieronta on niissä heikkotasoista.[2][3"
Tässä itse linkkaamassa jutussa puhutaan nimenomaan seksipaikoista!
"Sit jos on aasialainen, tai minkämaalainen tahansa, joka naureskelee ja pilkkaa suomalaisia yleisesti, voip joku tällaista vähän mollatakin. Se kun on äärimmäisen huonoa ja ylimielistä käytöstä. En minäkään mene toisiin maihin naureskelemaan paikallisille."
Kun lukee eilisen viestejä, niin en ihmettele, jos joku nauraa niille. Tuskin ny kukaan yleisesti naureskelee tai pilkkaa mut onhan noi aikusten naisten kirjottamiksi tosi hölmöjä.
Just noin, aloittajalla on kyllä aikaa notkua täällä netissä, muttei aikaa tehdä kotitöitä. Ajat ovat menneet surkeiksi. Tietää sen, näitä nyky tiki-ihmisiä.
Parturituolilla istuessa kännykkä vilahtaa kädessä 8-12 kertaa.. Olen seurannut.... Ihan sairaan huvittavaa, seurailkaapa joskus tarkemmin. Aamulla katselin liikennevaloissa viereisellä kaistalla olevaa autoa. Autossa oli neljä ihmistä, kaikilla kännykkä käytössä, myös kuskilla. Ihmeellistä, olivat porukassa, mutta jokainen tikivehkeen mukana jossain toisessa paikassa.. ja operaattori se vain nauroi tyytyväisenä, setelit säkistä pursuen... ja nämä addiktoituneet ressukat entistä kiivaammin surffailevat haavamaailmassa paossa todellisuudesta.
Kotitöihin siitä, ei maailma laiskoja elätä, paitsi sanonko...no en sano...
Kuvastaa aika hyvin, miten ahkeria naiset tuntuvat olevan kun tosiaanki on aamusta iltaan aikaa lorvia netissä eikä mitään eroa viestimääriin vaikka osa on olevinaan töissäki.
"Täällä ei kukaan pilkkaa tai naureskele aasialaisille naisille..."
Eikö? Muuten vaan kaikki ovat thaikkuhierojia? Ostovaimoja? Kotiorjia? Seksileluja?
Joo, miten niillä voikin olla niin paljon aikaa semmoiseen...ei käsitä, ei..
Kuten totesin, nyt on loukkaantuneena paheksuvien onelinereiden vuoro. Poistata vaan taas, olet juuri niin nolo 🙂
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Mitä sitten jos jollain on täydellinen (erilainen) vaimo aasiasta? Miksi heidän elämäänsä pitää arvostella? Ei teidän tarvitse olla samanlaisia!!!!!!!!"
Ehkäpä naisilla iskee jonkinlainen paniikki, kun tajuavat, etteivät voi missään suhteessa "päihittää" aasialaisia naisia.
Olet väärässä. Aasialaisia naisia lähinnä säälitään, koska heidän miehensä ovat suurimmaksi osaksi melko kuvottavaa sakkia.
Paniikki voi ilmentyä myös niin, että "tunnetaan sääliä" aasialaisia naisia kohtaan, vaikka puheet paljastavat syvän halveksinnan kyseisiä naisia kohtaan. Ei empatiaa tunteva nainen puhu aasialaisista naisista ostovaimoina tai baarityttöinä. Sellaisia höpöttävä nainen on vain yksinkertainen juntti, joka ei ole kotikyläänsä enempää nähnyt maailmaa.
Ei kukaan yleisesti aasialaisia naisia halveksi. Lähinnä ehkä pientä huolta siitä, miten pärjäävät kaukana kotoa ja osa eristyksessä kaikista tukiverkoista.
Sit jos on aasialainen, tai minkämaalainen tahansa, joka naureskelee ja pilkkaa suomalaisia yleisesti, voip joku tällaista vähän mollatakin. Se kun on äärimmäisen huonoa ja ylimielistä käytöstä. En minäkään mene toisiin maihin naureskelemaan paikallisille.
Tiedän yhdestä aasialaisesta maasta tulleita ihmisiä ja kyllä heillä on hyvinkin vahvasti verkostoituneet yhteisöt. Useimmat varmaan vieraita suomalaisille, koska ovat suljettuja ryhmiä esim. Facebookissa. Tietääkseni lähes kaikki tänne muuttaneet ovat aiemmin jo työskennelleet jossain kaukana kotimaasta, eli eivät ole mitään avuttomia ihmisiä. Ainoa mihin olen törmännyt mitä arvostelevat, on suomalaisten rasismi heitä kohtaan. Ei tietysti kaikki ole saaneet sitä osakseen, mutta aivan liian moni.
Vierailija kirjoitti:
Kuten totesin, nyt on loukkaantuneena paheksuvien onelinereiden vuoro. Poistata vaan taas, olet juuri niin nolo 🙂
Minä ilmoitin asiattomaksi. Miniä on taiwanilainen enkä siedä rasismia.
N44
Vierailija kirjoitti:
"Sit jos on aasialainen, tai minkämaalainen tahansa, joka naureskelee ja pilkkaa suomalaisia yleisesti, voip joku tällaista vähän mollatakin. Se kun on äärimmäisen huonoa ja ylimielistä käytöstä. En minäkään mene toisiin maihin naureskelemaan paikallisille."
Kun lukee eilisen viestejä, niin en ihmettele, jos joku nauraa niille. Tuskin ny kukaan yleisesti naureskelee tai pilkkaa mut onhan noi aikusten naisten kirjottamiksi tosi hölmöjä.
Ihan vaan vastineita hommaavaimoaasiastamiehelle. Hänen tasosiaan juttuja. Ja hänen vaimohan se kuulemma ihan yleisesti nauraa ja pilkkaa suomalaisille naisille. Tän miessankarin mukaan.
Vierailija kirjoitti:
Just noin, aloittajalla on kyllä aikaa notkua täällä netissä, muttei aikaa tehdä kotitöitä. Ajat ovat menneet surkeiksi. Tietää sen, näitä nyky tiki-ihmisiä.
Parturituolilla istuessa kännykkä vilahtaa kädessä 8-12 kertaa.. Olen seurannut.... Ihan sairaan huvittavaa, seurailkaapa joskus tarkemmin. Aamulla katselin liikennevaloissa viereisellä kaistalla olevaa autoa. Autossa oli neljä ihmistä, kaikilla kännykkä käytössä, myös kuskilla. Ihmeellistä, olivat porukassa, mutta jokainen tikivehkeen mukana jossain toisessa paikassa.. ja operaattori se vain nauroi tyytyväisenä, setelit säkistä pursuen... ja nämä addiktoituneet ressukat entistä kiivaammin surffailevat haavamaailmassa paossa todellisuudesta.
Kotitöihin siitä, ei maailma laiskoja elätä, paitsi sanonko...no en sano...
Eihän se ap ole täällä! Niin paljon kun toivottais hänen päivityksiään.
Kiva, ett sinäkin operaattorias ilahdutat.
Tämähän on kuin alakoululaisten arvoituskirjasta. "Pyörii muttei piere, mikä se on?"