Kyllästyin passaamaan perhettä, menin lakkoon
Perheessä mies ja kaksi teiniä. Havahduin siihen, että he odottavat itsestäänselvyytenä kaiken tulevan valmiina eteen, eikä mitään tarvitse tehdä itse. Teineille on kyllä opetettu kotityöt, mutta eivät näköjään viitsi tehdä niitä. Olen tehnyt pitkään ns. kaiken edes miettimättä sitä, nyt riittää. Aloitin lakon iltapäivällä, en tee enää yhtään mitään kenenkään muun hyväksi, tehkööt itse.
Ensimmäinen ilta: mies ihmettelee, eikö sauna olekaan lämmin. No ei ole, kun et lämmittänyt. Minähän sanoin, että hoitakaa kaikki itse.
Kommentit (8334)
Luin ketjua ensimmäiset 10 sivua. Aloittaja kertoi oman version perheensä tyylistä, eli ei suostunut laittamaan saunaa päälle. Seuraavana aamuna keitti vahingossa koko perheelle kahvia.
Miettikää millaisilta älykääpiöiltä te kanalauma näytätte, kun olette aivan liekeissä selvästä provosta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Aika vaikea keksiä motiivia sille, että tulet haukkumaan suomalaisia naisia laiskoiksi"
Kyllä se nyt on silkkaa laiskuutta märistä nykypäivän tehtävistä kotona. En ole sanonut, että naisen pitäisi perheessä tehdä kaikki, vana palstan hörhöt tahtoo keksiä kaikenlaista omasta päästään.
Mikseivät miehet sitten itse tee niitä kaikkia kotitöitä, kun ne ovat sellaista läpsyttelyä tänä päivänä? Miksi kotityöt ovat vain naisten ongelma?
Kyllähän monissa perheissä miehet tekevätkin oikeasti kaikki kotityöt. Eivät vaan marise niistä kuten te naiset. En käsitä miten voitte tehdä niin pikku hommista kauhean haloon. Tutustuin yhteen perheeseen. Vaimo, mies ja kaksi poikaa. Heillä oli aina siistiä ja luulin, että perheen vaimo pitää kaiken kunnossa. Pari
Onhan täällä miehet marissu, kun nyxä tai exä mitään tee. Omituinen yritys jotenkin puolustaa tekemättömiä miehiä kertomalla, et tietää yhden naisen, joka ei mitään tee.
Ongelma on siis se PUOLISO, joka ei osuuttaa hoida. Onhan näitä homopatejakin, joilla tämä ongelma, sukupuolesta riippumatta.
Vierailija kirjoitti:
Luin ketjua ensimmäiset 10 sivua. Aloittaja kertoi oman version perheensä tyylistä, eli ei suostunut laittamaan saunaa päälle. Seuraavana aamuna keitti vahingossa koko perheelle kahvia.
Miettikää millaisilta älykääpiöiltä te kanalauma näytätte, kun olette aivan liekeissä selvästä provosta.
Joko se aasialainen ihmetiainenkin nousi kiepistään pyörittelemään päätään pöllön lailla?
"Se, että mies huolehtii osuutensa kotitöistä, on todella kiihottavaa."
Joillakin on toki tavallisuudesta poikkeavia fetissejä.
Vierailija kirjoitti:
"``Kyllähän monissa perheissä`` = ``en väittänyt olevan yleistä``?
Vähän nyt skarppaa hei, tai kohta aletaan uskoa, että sulla on iiiiisoja ongelma ymmärtämisen lisäksi myös tuottamisessa."
Väännetään nyt rautalangasta. Kuvitellaan, että on 50 perhettä, joista monissa (vaikka 15 perheessä) mies pitää huushollin kunnossa.
Kuvitellaan? Kuvitellaan vaan, mut palataan sit taas realismin pariin😅
Vierailija kirjoitti:
Luin ketjua ensimmäiset 10 sivua. Aloittaja kertoi oman version perheensä tyylistä, eli ei suostunut laittamaan saunaa päälle. Seuraavana aamuna keitti vahingossa koko perheelle kahvia.
Miettikää millaisilta älykääpiöiltä te kanalauma näytätte, kun olette aivan liekeissä selvästä provosta.
Provo tai ei, ketjussa tullut esiin ikävä todellisuus minussa parisuhteissa.
Mielisairaiden naisten palsta.
Lällällääää, lällällläää! Kilpailu menossa, kuka mollaa miehiä enemmän. Kerro sitä ja kerro tätä, perustele miksi ja oletko vähän sitä tai tätä... mut ei meillä. Joko on kynnet terotettu?
HUHUU, MITEN KÄVI LAKON KANSSA ?
Vierailija kirjoitti:
"Se, että mies huolehtii osuutensa kotitöistä, on todella kiihottavaa."
Joillakin on toki tavallisuudesta poikkeavia fetissejä.
Kiva etten ole tämän "fetissin" kanssa ainoa laatuani. Minustakin on erittäin kiihottavaa, kun mies siivoaa ja pyykkää tai etenkin kun hän kokkaa. 😍
Niin no, riippuu tietenkin miehestä, mutta oma mieheni ainakin on superseksikäs tehdessään asioita perheensä eteen. 🥰
Vierailija kirjoitti:
Mielisairaiden naisten palsta.
Ja täällä sinäkin kultaseni, omiesi parissa😅
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Se, että mies huolehtii osuutensa kotitöistä, on todella kiihottavaa."
Joillakin on toki tavallisuudesta poikkeavia fetissejä.
Kiva etten ole tämän "fetissin" kanssa ainoa laatuani. Minustakin on erittäin kiihottavaa, kun mies siivoaa ja pyykkää tai etenkin kun hän kokkaa. 😍
Niin no, riippuu tietenkin miehestä, mutta oma mieheni ainakin on superseksikäs tehdessään asioita perheensä eteen. 🥰
No kyllä se vaan vaikuttaa haluttavuuteen, onko laiska rötvö, vai tekeekö, mitä elämässä pitää tehdä. Asiansa hoitava ihminen on viehättävä. Tai toisinpäin, oli ulkoisesti kuinka ihmeellinen tahansa, sen voi täysin pilata rötväilyllä.
Vierailija kirjoitti:
Lällällääää, lällällläää! Kilpailu menossa, kuka mollaa miehiä enemmän. Kerro sitä ja kerro tätä, perustele miksi ja oletko vähän sitä tai tätä... mut ei meillä. Joko on kynnet terotettu?
Mistähän nyt valitat tässä syväanalyysissä? Siitä, että toisilla on moitittavat puolisot, vai siitä, ettei kaikilla ole? Kummasta osasta ei pitäisi kertoa?
Hirveetä sekoilua nää viimeiset sivut. Onko pakko vääntää trollin kanssa? Kai te pözilöt nyt tajuatte että se nauttii kun saa teidät vauhkoamaan itselleen.
Vierailija kirjoitti:
Lällällääää, lällällläää! Kilpailu menossa, kuka mollaa miehiä enemmän. Kerro sitä ja kerro tätä, perustele miksi ja oletko vähän sitä tai tätä... mut ei meillä. Joko on kynnet terotettu?
Mielisairaista puheen ollen..🙄
Vierailija kirjoitti:
Hirveetä sekoilua nää viimeiset sivut. Onko pakko vääntää trollin kanssa? Kai te pözilöt nyt tajuatte että se nauttii kun saa teidät vauhkoamaan itselleen.
Samaa mieltä.
AP - kerros miten mennyt - ja jos saa pyytää, kirjoita (jos ehdit) vähän pidemmälti rapsaa, kiinnostaisi erityisesti miehen reaktiot/reagoimattomuus.
Vierailija kirjoitti:
Hirveetä sekoilua nää viimeiset sivut. Onko pakko vääntää trollin kanssa? Kai te pözilöt nyt tajuatte että se nauttii kun saa teidät vauhkoamaan itselleen.
Käy viihteestä. Se on niin huono trolli, ettei varsinaisesti vaikuta mihinkään. Harmittavasti vaan laskee miesten mainetta, mitä eivät ole ansainneet.
On vaimo just kertonu pelkäävänsä suomalaisia kovia naisia (tms.). Onneks on hyvä ja turvallinen mies suojana. Tosin mies on koko ajan reissussa. Paitsi et ei sit kuitenkaan. Tai on...tai...