Olen töissä kadottanut omat työvaatteeni. Lainaan aikoajoin toisten omia.
Jos esim jonkun toisen hanskat lojuvat pöydällä niin lainaan niitä.
Välillä lainaan myös toisten työtakkeja jos löydän sellaisen jostain.
Tänään oli tilanne, että aamulla huomasin, että olen taas hukannut myös ne lainaamani vaatteet sekä omani.
Nyt 6 ihmistä sanoo, että heiltä on kadonnut varusteita.
Ja lopputulos on se, että minulta on kadonnut varusteet kokonaan.
Apua.
Kukaan ei vielä epäile minua, mutta en ymmärrä, että kuinka onnistun kadottamaan kaiken, omat varusteeni olen kadottanut jo aikoja sitten, olen lainaillut luvatta toisten joita olen löytänyt ja nyt olen kadottanut nekin.
Voinko joutua korvaamaan jos jään kiinni?
Kommentit (31)
Pitää aina laittaa tussilla näkyvä merkintä hanskoihin ja työvaatteisiin, että kukaan ei vahingossa ota niitä.
Onko vaatteet nimikoitu?
Minne kuljetat ja jätät vaatteet?
Onko teillä pukukoppia? Pidät muut kuin ylläsi olevat OMAT työvaatteesi pukukopissa. Jos on tarvetta vilutakille jonka saattaa välillä jättää pois päältään, niin jätät sen ns. omalle alueelle esim. tuolille tai työpisteesi läheisyyteen, jos suinkin mahdollista.
Kuka pesee työvaatteet? Tarjoakoo työnantaja pesun vai onko pesu omalla kontolla?
Vierailija wrote:

En osaa sanoa. En pese ollenkaan vaatteitani, kun ne vaihtuvat niin usein.
Ap
Lainaile vaan hanskojani. Kaivan yleensä nokkaani ja laitan kädet omiin hanskoihini pesemättä. Ja sit mun käsien iho hilseilee aika paljon. On kuin lumisadetta kun hieroo yhteen, et vedä käteen vaan jos uskallat!!
Suomen salattu tie Natoon – ja uusiin sotiin?
https://www.paavovayrynen.fi/2023/10/08/suomen-salattu-tie-natoon-ja-uu…
Vierailija wrote:
Suomen salattu tie Natoon – ja uusiin sotiin?
https://www.paavovayrynen.fi/2023/10/08/suomen-salattu-tie-natoon-ja-uu…
"Pahin mahdollinen kauhukuva on, että Kiina ryhtyisi ratkomaan Taiwanin kiistaa asevoimaa käyttäen.
Nato-maana Suomikin joutuisi osapuoleksi tähän kriisiin.
Jos ”uuden kylmän sodan” osapuolten välille syntyisi aseellinen konflikti Aasiassa, se saattaisi levitä myös Eurooppaan.
Silloin Nato-jäsenyys ei takaisi meille rauhaa, vaan pahimmillaan joutuisimme suurvaltojen väliseksi taistelutantereeksi.
Tätäköhän Sauli Niinistö nyt pelkää?"
Pekka Haavisto ja Li Andersson puhuvat ihmisoikeusperusteisesta ulkopolitiikasta. Tiedättekö, mitä se tarkoittaa? Se tarkoittaa sitä, että suomalainen politiikka ei perustu ensisijaisesti suomalaisten etuun; suomalaisuudella ei ole heille erityistä merkitystä. No, veronmaksajina ja äänestäjinä tietysti on väliä, mutta ei muuten.

Väyrysellä on hyvä huumorintaju. Tahtoisinpa nähdä Niinistön naaman, jos hän joutuisi vastaamaan tuohon kysymykseen...
Vierailija wrote:
Pekka Haavisto ja Li Andersson puhuvat ihmisoikeusperusteisesta ulkopolitiikasta. Tiedättekö, mitä se tarkoittaa? Se tarkoittaa sitä, että suomalainen politiikka ei perustu ensisijaisesti suomalaisten etuun; suomalaisuudella ei ole heille erityistä merkitystä. No, veronmaksajina ja äänestäjinä tietysti on väliä, mutta ei muuten.
Tämä on tärkeää ymmärtää.
No joudut sitten kauden päätteeksi maksamaan ne kadottamasi kamppeet. Toivottavasti työavain on tallella, se tulis jo kalliiksi!