Verkkokauppamyynti on romahtanut Suomessa, historiallinen lähes 40% pudotus
Verkkokauppamyynto on pudonnut heinä-syyskuussa Suomessa liki neljäkymmentä prosenttia, kertoo Verkkokauppaindeksiä ylläpitävä Vilkas Group tiedotteessaan.
Pudotus johtuu kuluttajien ostovoiman heikosta tasosta.
https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000009930195.html
Kun leikkaukset saadaan kunnolla käyntiin, niin mitä luulette ostovoimalle silloin tapahtuvan? Kannattaa jo nyt varautua myös oman työpaikan menetykseen, kun ostovoima käytännössä romahtaa tulee se johtamaan massatyöttömyyteen. Tulemme näkemään ennennäkemättömän laman, nyt pääsette kaikki kokemaan teidän oman 90-luvun laman, te jotka ette silloin vielä olleet elossa. 90-luvulla ei sentään hoettu kuin heikkolahjaiset, että mene töihin kun töitä ei vain yksinkertaisesti ollut mihin mennä, ei tule olemaan nytkään.
Kommentit (112)
pudonnu mistä? ihan huipustaan vai edellisvuodesta. 40% on sen verran iso siivu että toi tarvii vähän tilastokikkailua
Vierailija wrote:
Vierailija wrote:
tippunut vuoden 2019 lukuihin
Eli on palattu ns normaaliin aikaan ennen koronapandemiaa. Toisekseen ostohalukkuuteen vaikuttaa myös tuotteiden hinta eli nyt kun kaikki on kallistunut eikä enää ole edes entisenlaisia tarjouksia niin onko ihme, ettei ihmisiä kiinnosta ostaa? Lisäksi monessa paikassa on tätä nykyä maksullinen toimitus ja jopa palauttamisesta pitää maksaa.
Joku -20% on oikeasti pieni alennus eikä saa ihmisiä liikkeelle ja näin on ollut ihan iänkaiken.
Niin, ja nyt kysymys: miten paljon ihminen tarvitsee kaikkea?
Jos on katto pään päällä, huonekalut ja kapineet toimivat, vaatteita kaapit täynnä, sitten mahdolliset harrastuskamat (jotka jollain perusjampalla eivät niin kovasti edes kulu - jos juoksee 100 km viikossa, tarvitsee uudet lenkkarit useammin kuin 10 km viikossa juokseva, jokainen tietää, kumpaan ryhmään kuuluu). Jääkaappi/keittiö ja kylppäri on ainoat kokonaisuudet, johon tarvitsee säännöllisesti täydennystä. Ruoka ja hygienia.
Mainosmiehet ja -naiset vetävät amk-koulutuksella 4000-8000 euron kk-palkkaa, jotta luovat ihmisille "tarpeita". Suurin osa noista EI ole tarpeita. Katukuvasta päätellen valtaosa suomalaisista on myös syönyt yli oman tarpeen ihan toistuvasti - tarkoitus ei ole haukkua muita, kuulun itse siihen porukkaan, joka on lihonut todella paljon viimeisen 10-15 vuoden aikana.
Kun tajuaa sen, että mainonta=propagandaa ja että talvisotaan asti Suomessakin käytettiin ihan neutraalia termiä "propaganda" kun puhuttiin mainnonasta, alkaa ensimmäinen prosessi aivoissa. Seuraava on tilanteen rauhoittaminen omalta osalta: mitä "tarpeita" omassa elämässäni täytän, kun ostan jotain. Jossain kohtaa alkaa tajuamaan, että helkkari, minullahan on kaikkea, mitä ihminen vain tarvitsee.
Kaikilla ei ole todellakaan kaikkea, mitä hän tarvitsee, mutta suurimmalla osalla suomalaisista on.
Vierailija wrote:
Postin kuljetusmäärät romahtivat koska Posti on epäluotettava toimittaja.
Posti on hävittänyt vajaan kahden vuoden sisällä mun kolme pakettia enkä ole ainoa jonka nettikauppapaketti vaan katoaa.
Posti jakaa myös kirjeet ja laskut myöhässä tai nekin katoavat kuten minun vakuutusyhtiön lasku ja lääkärintodistus jonka piti tulla jo kuukausi sitten (varmistin lähettäjältä päivämäärän)
Aivan kehitysmaatoimintaa mutta onko ihme kun katsoo ketkä siellä on duunissa
Tää on jotain aivovammaista touhua. Jokaisella paketilla ja koodatulla
Posti toimi erinomaisesti kun sitä kuljetettiin hevosilla ja kärryillä todella alkeellisissa olosuhteissa. Nyt edes kirjeiden kuljetus ei toimi. Minkälainen taantuma on tapahtunut ettei alkeellisinkaan toiminta onnistu?
Taantuma todellakin, henkinen taantuma. Sen ensimmäinen nimi lienee ahneus.
Pers aukinen kansa ja ylihinnoiteltu krääsä.
Lääkkeeksi ihan ekana: Palkat alas ja hinnat ylös. Ja jos saatais tuohon energian hintaan vielä jollain syyllä 3 kertainen korotus, niin sillein siitä hyvä tulee.
Tällä lähtee talous ennen näkemättömään nousuun ja saadaan taas luotua ainakin 900,000 uutta työpaikkaa.
T: isoveli
Vierailija wrote:
Vierailija wrote:
Vierailija wrote:
Vain tarpeellista olen ostanut jo yli vuosikymmenen, mutta nykyään olen luopunut myös siitä, että kotona olisi tarpeellisiakaan asioita ylimääräistä. Ennen ostin monella sadalla eurolla yhdellä kertaa pesuaineet, hygieniatuotteet yms. ja säilyvät elintarvikkeet, mutta nykyään ostan vasta, kun on loppumassa pian tai jo loppu. Talven sähkölaskuja odotellessa.
Tuohan ei kokonaiskulutukseen vaikuta mitenkään koska ostat ne joka tapauksessa.
Vaikuttaa, koska tulee pihisteltyä, kun ei ole kotona valmiina vaan pitäisi ostaa.
Ai että vaikka viikko ilman vessapaperia ja pyykinpesua? No tuskin.
Sen mitä ostan, ostan verkkokaupasta. Myös ruoan, koska olen sairaslomalla. Mitään ylimääräistä en osta, kosmetiikkaa ja harvoin vaatteita. Lisäksi opiskelijalapselleni ja teinille ostan tarpeellista. Minimissä on kulutus, niin kuin varmaan monella muullakin. Varaudun jo tulossa oleviin kiristyksiin.
Vierailija wrote:
Vierailija wrote:
Vierailija wrote:
tippunut vuoden 2019 lukuihin
Eli on palattu ns normaaliin aikaan ennen koronapandemiaa. Toisekseen ostohalukkuuteen vaikuttaa myös tuotteiden hinta eli nyt kun kaikki on kallistunut eikä enää ole edes entisenlaisia tarjouksia niin onko ihme, ettei ihmisiä kiinnosta ostaa? Lisäksi monessa paikassa on tätä nykyä maksullinen toimitus ja jopa palauttamisesta pitää maksaa.
Joku -20% on oikeasti pieni alennus eikä saa ihmisiä liikkeelle ja näin on ollut ihan iänkaiken.
Tuota myös ihmetellyt, miksi nyt ei ole huonon taloustilanteen takia enemmän ja isompia alennuskampanjoita kuin joku vaivaiset -20%.
Ongelma on enemmänkin siinä että tämä -20% lasketaan ovh-hinnasta jota korotettiin viime vuodesta niin reippaalla kädellä että "alehinta" alkaa olla vasta samalla tasolla kuin 2022 normaalihinta.
Minä en ostele aleprosentteja vaan katson tarkkaan montako euroa maksan ja mistä joten huomaan vähänkin kalliimmassa tai säännöllisesti hankittavassa tuotteessa kuten kahvissa myös piilotetut hinnankorotukset pakkauskokoa vaivihkaa pienentämällä.
Laadun heikentämistä on kyllä valitettavan hankalaa huomata ainakaan ennen ostoa.
Vierailija wrote:
Reipas ja tunnollinen lammas wrote:
Vierailija wrote:
Monesti ulkomailta tilattuna on pienempi postimaksu ja nopeampi toimitus. Tämäkin vaikuittaa, siis Suomen Postin kalleus ja hitaus..
Tämä pitää paikkansa. Tilasin loppukesästä yhden kalusteen tunnetusta suomalaisesta verkkokaupasta. Olin katsonut samanlaisia myös ulkomalaisista, mutta ajattelin olevan "turvallisempaa" tilata vastaava Suomesta. Nooh, kun paketti tuli, siinä oli nimenomaan kyseisen ulkomaalaisen firman nimi. Mä vaan maksoin 50€ + postituskulut enemmän, koska tilasin suomalaisesta verkkokaupasta. Olen nyt syksyn mittaan tilannut useampiakin tuotteita, mutta nyt tilaan suoraan ulkomaalaisesta verkkokaupasta. Hinta on halvempi eikä tule lainkaan toimituskuluja, vaikka ostokseni kannetaan suoraan kotiovelleni.
Mihin vanha akka tuossa iässä enää kalusteita tarvitsee??
No tämä! Wanha kalkkuna joka muutenkin jo menossa monttuun levähtelemään, niin ei tarvi ostella enää mitään kalusteita :D
Nato ottaa rybyiltä pataan Ukrainassa ja kansalaiset maksaa elintasollaan.
Vierailija wrote:
Vierailija wrote:
Vierailija wrote:
Vierailija wrote:
tippunut vuoden 2019 lukuihin
Eli on palattu ns normaaliin aikaan ennen koronapandemiaa. Toisekseen ostohalukkuuteen vaikuttaa myös tuotteiden hinta eli nyt kun kaikki on kallistunut eikä enää ole edes entisenlaisia tarjouksia niin onko ihme, ettei ihmisiä kiinnosta ostaa? Lisäksi monessa paikassa on tätä nykyä maksullinen toimitus ja jopa palauttamisesta pitää maksaa.
Joku -20% on oikeasti pieni alennus eikä saa ihmisiä liikkeelle ja näin on ollut ihan iänkaiken.
Tuota myös ihmetellyt, miksi nyt ei ole huonon taloustilanteen takia enemmän ja isompia alennuskampanjoita kuin joku vaivaiset -20%.
Ongelma on enemmänkin siinä että tämä -20% lasketaan ovh-hinnasta jota korotettiin viime vuodesta niin reippaalla kädellä ett
Yhtä verkkokauppaa just selasin kun mainosti -25% alea kaikesta. Vuosia myynyt 50% alehinnalla samoja tuotteita. Nyt nekin tuotteet olivat normaalihintaisia joten loppuhinta on korkeampi kuin aiemmin. Onneksi kyseessä vain harrastustarvikkeet, joten voi helposti jättää ostamatta.
Nyt tokmannilla klubi-ilta, ostin 175+58 eurolla
Tuota myös ihmetellyt, miksi nyt ei ole huonon taloustilanteen takia enemmän ja isompia alennuskampanjoita kuin joku vaivaiset -20%. Luulisi että firmat haluaisi tavaran liikkuvan. Aiempina vuosikymmeninä moni ajeli kaupasta toiseen hyvien jopa -70% alennuksien perässä, silloin oli isoja aleja. Alennusmyynnit oli iso juttu aina joulun ja juhannuksen jälkeen.
Jo vuoden alussa huomasi että ihmiset alkoi vähentää kulutusta, heti kun sähkön hinta pomppasi. Monella lainojen korkoja tarkistettu ja lisäkuluja tullut jopa 900 e/kk. Ruoan ja bensan hinnatkin ennätyskorkealla. Ei silloin mitään ylimääräistä ostella.