Fakta: Tarja Halonen oli aikanaan paljon suositumpi presidentti kuin mitä täällä väitetään
Joo, ei se Halonen ollut niin vihattu kuin täällä väitetään. Jos olisi ollut, ei se Niinistöä olisi vuonna 2006 voittanut. Mutta voitti kuitenkin. Ekat vaalit meni ehkä osin naiskortilla, mutta toisissa vaaleissa ei tätä enää ollut. Kyse oli siitä, että Halosta pidettiin työväestön edustajana ja vasemmistolaisena, eikä Niinistön kaltaista oikeiston käsikassaraa silloin haluttu presidentiksi. Kansa valitsi Halosen.
Halosen aikana 2000-2012 Suomessa oli ihan hyvä elellä.
Kommentit (184)
Halonen vihasi avoimesti yrityselämää, hän heitti ensitöikseen yritysjohtajat ulos lentokoneestaan, jotka Ahtisaari oli ottanut mukaansa edistääkseen Suomen vientiä. Kulttuurilaitokset ja Yle politisoituivat jälleen, samoin yliopistot. 90-luvulla alkanut avoimmuus muuttui jälleen punaisten jäsenkirjojen vilautteluiksi, mistä luultiin päässeen ikiajoiksi. Halonen on kommunismia ihaileva äärisosialisti, joka ei ikinä luovuta itsepetoksestaan, vaan peittää sen narsistisella arrogantiudellaan.
Vierailija wrote:
silloin uskottiin punikkien tarinoita. Nythän ne on kaikki osoittautuneet vääriksi, Natoon olisi pitänyt liittyä jo aikaisemmin eikä Venäjä demokratisoidu ja miinakieltokin oli aivan turha. Häkämieskin sanoi, että Suomen kolme pahinta turvallisuusuhkaa ovat Venäjä, Venäjä ja Venäjä ja siitäkös Tavja suuttui. Häkämies ei ollut uussuomettunut
Onneksi Halonen ja Tuomioja ovat eläneet pitkään ja päässeet seuraamaan, miten he ovat olleet kaikessa väärässä. Eivätpä taitaisi montaa ääntä saada, eikä Halonen ole koko kansan suosiossa
Häkämiehen Venäjä-puheesta nousi kohu, koska hän piti sen Yhdysvalloissa, ja sitä pidettiin sopimattomana. Myös kepulaiset arvostelivat Häkämiestä tuolloin.
Vierailija wrote:
Ihan kivoja nämä aikalaisten muistelmat. Olen itse syntynyt 2001 ja olen aina kuvitellut että Halosta vihattiin yli kaiken. Nyt kun olen tämän lukenut, olen tajunnut että eihän se niin mennyt oikeasti.
oli silloin melko suosittu, ei mikään koko kansan pressa. Mutta jälkikäteen on tajuttu, miten väärässä Halonen oli ja miten väärään suuntaan hän suomalaisten asioita ajoi suomettumisellaan. Olisi pitänyt olla länsimielinen pressa.
Voin vain kuvitella miten pahaa Tarjalle teki, kun vasemmistohallitus vei Suomen Natoon - tai hallituksella ei ollut enää vaihtoehtoja
Halonen oli suosittu presidentti. Kansa ei yleensä ole kovin hyvin asioista perillä ja 2000 luvun alku sattui olemaan Suomessa hyvin vakaata ja turvallista aikaa, kiitos heikon Venäjän ja Nokian siivittämän talouskasvun.
Eduskunnan naisenergia ulkoministeri Halosen johdolla kaatoi täyspäisten virkamiesten päätöksen, että Neuvostoliitosta tullut somalisaasta palautetaan Somaliaan.
Vierailija wrote:
Olen 62-vuotias, ja kyllä minunkin muistoissani Halonen oli epäsuosittu presidentti.
kauhein virhe oli perustuslain muutos, jossa pelkällä oleskeluluvalla on pukeutuu kaikkiin sosiaalietuuksiin. Aiemmin ne oli sidottu kansalaisuuteen.
äänestin Halosta, koska olin nuori, naiivi ja typerä.
Äänestit Halosta yli nelikymppisenä koska olit nuori ja naiivi?
Vierailija wrote:
Vierailija wrote:
silloin uskottiin punikkien tarinoita. Nythän ne on kaikki osoittautuneet vääriksi, Natoon olisi pitänyt liittyä jo aikaisemmin eikä Venäjä demokratisoidu ja miinakieltokin oli aivan turha. Häkämieskin sanoi, että Suomen kolme pahinta turvallisuusuhkaa ovat Venäjä, Venäjä ja Venäjä ja siitäkös Tavja suuttui. Häkämies ei ollut uussuomettunut
Onneksi Halonen ja Tuomioja ovat eläneet pitkään ja päässeet seuraamaan, miten he ovat olleet kaikessa väärässä. Eivätpä taitaisi montaa ääntä saada, eikä Halonen ole koko kansan suosiossa
Häkämiehen Venäjä-puheesta nousi kohu, koska hän piti sen Yhdysvalloissa, ja sitä pidettiin sopimattomana. Myös kepulaiset arvostelivat Häkämiestä tuolloin.
Totuuden puhuminen ei ole sopimatonta vaan totuuden pitäminen sopimattomana.
Vierailija wrote:
Vierailija wrote:
Vierailija wrote:
Vierailija wrote:
Moni Venäjälläkin muistaa Kommunismin aikaa ja Stalinia lämmöllä. Samoin suomessa moni muistelee suomettuneisuuden aikaa lämmöllä. Silloin Suomen valtiojohto sai ohjeensa Kremlistä ja kahdenvälinen kauppa sujui mukavasti YYA hengessä. Suomalaisille uskoteltiin että Suomi on puolueeton ja he aidosti sen suomalaiset silloin uskoivat. Tämä hyvä systeemi jatkui sosialistijohdossa pitkälle Neuvostoliiton hajoamisen jälkeenkin. ja olisi jatkunutkin ellei Pjutin olisi hyökännyt Ukrainaan ja suomen kansa päättänyt liittyä Natoon Marinin ja sosialistijohdon vastayrityksestä huolimatta. Juuri nyt Suomi on ensimmäisen kerran aidosti demokraattinen yksilönarvoja kunnioittava Läntiseen Eurooppaan kuuluva maa. Monelle sosialismiin uskovalle on kova paikka kun kulissit kaatuvat.
Kun Neuvostoliitto oli vo
Demokratia ei rantaudu Venäjälle ja jos sellainen ihme joskus nähtäisiinkiin niin se kumoituisi alta aikayksikön.
Halonen oli tervehtinyt Kaartin kunniakomppaniaa huutamalla 'feminismi', ja komppanian pitää huutaa samalla tavalla takaisin.
Lapsellinen ak ka.
Mitenkähän Suomen Natojäsenyys olisi edennyt jos Sauli olisi tervehtinyt Turkin kunniakomppaniaa samalla tavalla?
Vierailija wrote:
Kammottava kommunistinen paska.
Kommunisteilla oli kylläkin oma presidenttiehdokas.
Äänestin koska oli nainen. Toisenkin jerran äänestin koska en vielä silloin tiennyt siitä kaikkea. Lehdistö ja some oli hiljaa.
Mutta toisen jauden sikana tajusin, että ei se ollutkaan yhtään kiva ihminen, eikä edesauttanut naisten asiaa yhtään. Sitä kiinnosti vain homot ja ry ssät. Olin pettynyt.
Suomessahan oli asiat ihan mukavasti Halosen kaudella.
Ahtisaaren humaanius, historian ymmärrys, sekä hyvä tahto kaikkia ihmisiä kohtaan on nyt korostunut. Halosen moottorina taas oli katkeruus ja pahantahtoisuus menestyneitä kohtaan, hän ei koskaan päässyt tuon kateuden ja vihansa yläpuolelle. Hän koki, että nuo ovat syypäitä kaikkeen pahaan ja että porvarilla olisi huonompi moraali kuin hänellä itsellään. Näin Halonen oli mennyt nielaisemaan Karl Marxin valheen proletariaatin etiikan paremmuudesta, eikä suostunut näkemään proletariaatin diktatuurin todellista luonnetta, vaan sokeasti sitä ihaili.
Vierailija wrote:
Vierailija wrote:
silloin uskottiin punikkien tarinoita. Nythän ne on kaikki osoittautuneet vääriksi, Natoon olisi pitänyt liittyä jo aikaisemmin eikä Venäjä demokratisoidu ja miinakieltokin oli aivan turha. Häkämieskin sanoi, että Suomen kolme pahinta turvallisuusuhkaa ovat Venäjä, Venäjä ja Venäjä ja siitäkös Tavja suuttui. Häkämies ei ollut uussuomettunut
Onneksi Halonen ja Tuomioja ovat eläneet pitkään ja päässeet seuraamaan, miten he ovat olleet kaikessa väärässä. Eivätpä taitaisi montaa ääntä saada, eikä Halonen ole koko kansan suosiossa
Häkämiehen Venäjä-puheesta nousi kohu, koska hän piti sen Yhdysvalloissa, ja sitä pidettiin sopimattomana. Myös kepulaiset arvostelivat Häkämiestä tuolloin.
Mikäli Häkämiehen lausunnoissa ei ollut mitään moitittavaa, näin ei ollut varmaan myöskään Marinin Hornet kommenteissa?
Vierailija wrote:
Vierailija wrote:
Minulle on tullut usein sellainen tunne, että tänne kirjoittelee aika nuoria ylilaudan trolleja, jotka ovat täysin omaksuneet oikeistolaisen narratiivin noista ajoista. Heillä ole omakohtaista kokemusta, joten se on sitten ihan horinaa. Samaa narratiivia Halosen epäsuosiosta levitellään oikeistofoorumeilla, mutta unohdetaan tosiaan se tosiasia, että Halonen voitti Niinistön 2006 vaaleissa ja meni jatkokaudelle. Jos se olisi ollut niin surkea, niin tuskin olisi valittu.
Vuoden 2006 vaalien toinen kierros oli äärimmäisen tiukka ja voittaja eli Halonen sai 51,8 % äänistä, joten mistään koko kansan presidentistä ei voitu puhua. Oikeisto vaan oli hiljaa, koska tappio tuli ja kuuden vuoden päästä olisi kuitenkin sitten Niinistön vuoro.
Halosen aikaan Nokia oli vielä voimansa tunnossa ja kuviteltiin, että rahaa hyvinvointivaltion tarpeisiin riittää jaettavaksi loputtomiin. Siksi mon
Öh, 2007-2011 oli Vanhasen porvarihallitus.
Minäkin äänestin Halosta. Ekoissa vaaleissa todella monet nuoret aikuiset ärsyyntyvät suuresti siitä, että Halosen taustaa seta-aktiivina ja yh-äitinä tuotiin negatiiviseen sävyyn esiin ja verrattiin Ahon konservatiivisiin perhearvoihin. Se mollaus käänsi monet Halosen puolelle.
Toisissa vaaleissa Halonen näytti jo ikävämpää puoltaan, oli mm. vaalitenteissä äreä ja tahditon. Niinistö kovan linjan porvarina ei ollut vaihtoehto minulle, sittemmin hänestä kyllä on ihan kelpo presidentti tullut.
SDP:n kommarisiipi (Sorsa, Halonen, Tuomioja) kampitti Ahtisaaren ulos toiselta presidenttikaudelta.
Jos Ahtisaari olisi jatkanut presidenttinä, olisi Suomi ollut Natossa 20 vuotta aiemmin, suhteita Baltian maihin ei olisi sotkettu ja Suomella olisi edelleen jalkaväkimiinat.
Vierailija wrote:
Halonen vihasi avoimesti yrityselämää, hän heitti ensitöikseen yritysjohtajat ulos lentokoneestaan, jotka Ahtisaari oli ottanut mukaansa edistääkseen Suomen vientiä. Kulttuurilaitokset ja Yle politisoituivat jälleen, samoin yliopistot. 90-luvulla alkanut avoimmuus muuttui jälleen punaisten jäsenkirjojen vilautteluiksi, mistä luultiin päässeen ikiajoiksi. Halonen on kommunismia ihaileva äärisosialisti, joka ei ikinä luovuta itsepetoksestaan, vaan peittää sen narsistisella arrogantiudellaan.
Ahtisaaren presidenttikauden aikaan Suomen talous oli kaikkien aikojen tuottavimmalla tasolla. Martti vei teollisuusjohtajia ulkomaille tekemään sopimuksia korkeiden virkamiesten kanssa. Martin poikakin oli Nokian johtajia.
Halonen heitti liikemiehet koneesta. Suomen talouskasvu loppui heti Halosen presidenttikauden myötä ja on jatkunut tähän päivään saakka. Siksi Suomi on nyt lamassa.
https://www.kaleva.fi/halosen-suosio-hienoisessa-laskussa/2457346
Siitä vähän faktaa. Vuonna 2009 67 prosenttia eli selvä enemmistö kansalaisista oli erittäin tai melko tyytyväinen.
Ei mikään huippulukema ole, mutta ei missään nimessä vähäinenkään. Tuossa vaiheessaa ollut jo 9 vuotta presidenttinä. Ei voi väittää että olisi epäsuosittu.
Haloselle pitää antaa pisteet että hänen sanomisiaan ei tarvinnut tulkita. Sanoi mielipiteensä ja ajatuksensa suoraan.
Niinistön osalta jopa toimittajat ovat tarvinneet Sauli-Suomi-Sauli -sanakirjaa. Niinistö tuntuu myös monesti joutuvan oikomaan ja/tai täydentämään sanomisiaan. Vaikutelma on, että myös herkästi närkästyy mikäli hänen sanansa on ymmärretty väärin. Jokaisen aikakauden presidentissä on omat hyvät ja kehitettettävät puolensa. Kaikkien kanssa on pystytty elämään.