Minusta tuntuu, että tämä elämä on kuin jokin psykoottinen outo näytelmä.

Vierailija wrote:

Ihan hyvää pohdintaa, etkä ole väärässä oikeastaan missään kohdin.

Tässä on vain se, että jos tuollaiseen ajatusmaailmaan jumittuu liikaa, niin se on yleensä merkki siitä että mielenterveys alkaa vähän reunoilta rispaantua. 

Se on juurikin näin - se on pägen 

No joo..

- Ja mää ku koitin jo päivemmällä vihjailla että aloittaja on hiukka "skitso"

Vierailija wrote:

Vierailija wrote:

Toivottavasti ei ala alusta kun "peli loppuu" eli kuolee

Vielä tylsempää olisi maata mullan alla matojen syötävänä. Mieluummin synnyn uudelleen. 

80-luvulla eräässä Ladan takalasissa oli tarra jossa teksti "Mielummin ajan Ladalla kun syön matoja"

Vierailija wrote:

Vierailija wrote:

Vierailija wrote:

Toivottavasti ei ala alusta kun "peli loppuu" eli kuolee

Vielä tylsempää olisi maata mullan alla matojen syötävänä. Mieluummin synnyn uudelleen. 

80-luvulla eräässä Ladan takalasissa oli tarra jossa teksti "Mielummin ajan Ladalla kun syön matoja"

 

Minäkin muistan sellaisen tarran jossa luki "maksettu ja oma" en ole enää vuosiin sellaista nähnyt kenenkään autossa enkä missään muussakaan.

Meille yhteiskunnan ohjelmoidut tärkeät asiat ei ole tärkeitä ja voi olla jopa haitallisia kuten sotiminen. Ne asiat joita meille on opetettu ettei ole tärkeitä on sellaisia kuin hyvät kokemukset ja hyvät ihmissuhteet. Eli periaatteessa kaikki mitä ei saa rahalla.

Vierailija wrote:

Elämme mielemme ja egomme matrixissa, luulemme että olemme erillisiä vaikka todellisuudessa olemme ykseys

Itselläkin nyt telkussa matrix päällä ja tuo mielen vankila homma selitetään hienosti pillerikohdassa. Emme ole egomme vaan jotain isompaa 

Siinä on jo matrixia, kun nykyään ihmiset uskovat vain sen minkä haluavat. Jonkin asian halutaan olevan tietyllä tapaa ja sen mukaan eletään, mutta totuus asiasta on jotain muuta, mutta ihmiset elävät asian suhteen eri totuudessa. Luullaan jotain, mikä ei ole totta.

Juuri näin. 

Minusta tuntuu aina omituiselta ajatella, että maapallo pyörii keskellä äärettömältä vaikuttavaa maailmankaikkeutta eivätkä älykkäimmät astrofyysikotkaan tiedä mitä tämä todellisuus on, mikä maailmankaikkeus on, missä se sijaitsee, mistä se on saanut alkunsa ja miksi.

Kun todellisuuden merkitystä miettii tarpeeksi pitkälle, väitteet Luojasta älykkäänä suunnittelijana alkavat tuntua paljon järkevämmiltä kuin se että kaikki olisi saanut alkunsa tyhjästä ilman mitään syytä.

Näinhän se on!

Vierailija wrote:

Mitä enemmän tietosuus kasvaa sitä enemmän alkaa tajuamaan että Matrix elokuva ei ollu oikeasti pelkkä elokuva 

Muistan kun Matrix tuli. Sehän tuntui kuin olisi tajunta räjähtänyt. Monet ihmiset selvästi tunnistivat siinä totuudensiemenen. Saman tyyppisiä elokuvia on muitakin, ainakin Päiväni murmelina ja Truman-show.

Itseeni kans mietityttää miksi suurin osa ihmisistä ei ehdottomasti haluaisi syntyä uudestaan (itseäkin ahdistaisi se ajatus), elämä on siis lähinnä kärsimystä ja mikä tarkoitus kärsimyksellä on? Vai onko sillä tai millään mitään tarkoitusta? Hiipuuko elämä joskus kokonaan jos kärsimys ei olekaan tarkoitus ja se vaan jatkuu? 

Vierailija kirjoitti:

Itseeni kans mietityttää miksi suurin osa ihmisistä ei ehdottomasti haluaisi syntyä uudestaan (itseäkin ahdistaisi se ajatus), elämä on siis lähinnä kärsimystä ja mikä tarkoitus kärsimyksellä on? Vai onko sillä tai millään mitään tarkoitusta? Hiipuuko elämä joskus kokonaan jos kärsimys ei olekaan tarkoitus ja se vaan jatkuu? 

Jos vaikka on mies ja seuraavassa elämässä syntyy naiseksi niin sitten pääsee kokemaan uutena asiana miltä seksi tuntuu pimpissä. Se (ei toki ainut esimerkki) on mielestäni rikkautta jonka vuoksi kannattaa jatkaa. Toki se voi olla haastavaa jos seuraava elämä on jo hyvin pitkälle tuhoutuneella maapallolla.

Moi. En tiedä kuka olet, ja onko jo liian vanha keskustelu, mutta nyt tuli kuin omasta suustani. Itselläni on ollut tämä kyseinen kriisi jo melkein koko aikuisikäni. En ole päässyt senttiäkään eteenpäin. Kaiken ympärillä olevan illuusio ei vain jätä rauhaan, kun ennen uskoin kaiken olevan juuri niin totta, kuin on oppinut ajattelemaan. Ensinnäkin kaiken katoavaisuus. Oli asiat sitten kuinka vain, niin mitä järkeä siinä kuitenkaan on, kun koko elämä on sulavalle jäälle rakennettu lumi/pilvilinna? Kaikki on väliaikaista, ja poissa jo ennen, kuin edes ehti olla, ja mitään ei saa mukaansa, kun täältä lähetään. Kun tästä puhun, niin aina vastataan, että "älä mieti liikaa". No laput silmillä eläminen, ja oman elämän läpi "juokseminen" varmaan on se paras, ja realistisin vaihtoehto, koska niinhän muutkin tekee. Eli ei ajattele mitään, vaan ollaan ympäristön luomia autopilotteja. Toisin sanoen suurin osa ei ole yksilöinä oikeasti edes olemassa, vaan pelkästään sattuman luomia ympäristön varjoja. Kenen kanssa edes puhun, kun puhun ylipäätään jonkun ihmisen kanssa? Minä puhun niille ajatuksille, jotka kyseinen autopilotti on omaksunut. Ihminen ei ole automaattisesti ihminen. Se on tieteellisesti tosiasia. Me olemme nisäkkäitä, ja kuulumme apinalajiin. Ihminen erillisenä "Jumalan kuvana" on uskonnollinen, ja filosofinen mielleyhtymä, ei todellinen asian. Ihminen on enemmänkin syntyessään vain "potentiaalinen" oppimaan tietoiseksi olennoksi, ja näin ollen oppimaan itsensä yksilönä. Yksilöksi, ja tietoiseksi minäksi tullaan vasta sitten, kun opit ajattelemaan itseäsi, ja ajatuksiasi ulkopuolelta. Eli "miksi olen tällainen?, "miksi ajattelen näin?" Kuka minä olen ympäristön erillisenä ajattelijana? Moraali, omatunto ja arvot ovat puhtaasti omaksuttuja luomuksia ilman itsekritiikkiä. Vasta, kun kykenet ajattelemaan laumavaiston yli omana autonomisena yksilönä ilman ehdollistumista niin, että osaat päättä itsenäisesti, että mikä on sinun uskosi, moraalisi, ja omatuntosi, olet kehittymässä olemassa olevaksi henkilöksi, jolla on sisäinen tietoisuus.