Harmittaa kun äitini hävittänyt

On kyllä luetun ymmärtämisen taso nykyään heikko. Aloittaja kertoo selvällä suomen kielellä heti ensimmäisessä viestissä, että äiti hävitti ne kun hän oli lapsi, eikä viesti edes ole pitkä. Silti te syytätte häntä aikuisena kodissaan varaston pitämisestä. No tämä viesti on teille luultavasti liian vaikea, joten jankkaus jatkunee. 

Olisi pitänyt varastona,  tähän asti.   Minkäikäinen lienee? 

Jos äiti on oikeasti tuhonnut ap:n tärkeät esineet, on hän aikamoinen mulkero muutenkin. Laittaisin välit poikki tai pitäisin hyvin etäisenä. Jos uuniin meni vain osa askarteluista, niin se on ihan hyväksyttävää. Ei kukaan pysty säilömään kaikkia askarteluja. Itsekin hävitän osan lasten koulutöistä, ei mulla ole tiloja säilyttää kaikkea. Kolmen lapsen tuotanto vaatisi useita kaappeja. Lasten kanssa on yhdessä katsottu tärkeät ja jokaisella on yksi laatikko, johon teosten pitää mahtua. Ja se on ihan reilun kokoinen laatikko. Silti hävitämme joka kevät pari roskapussillista askarteluja.

Ehkä tuollaisenkin yli pitäisi vaan kävellä eikä jäädä loppuelämäkseen märehtimään. Ollutta ja mennyttä. Tekee uusia käsitöitä jos on jollekin tarvetta. 

Mun äiti taas säilyttänyt kaiken. Mä itse heitin ne pois, vanhat koulukirjat ja piirustukset. Pari itselle tärkeintä piirrosta säilytin.

Käsityöt pääsääntöisesti meni käyttöön heti valmistuttuaan. Teen käsitöitä vieläkin.

Vierailija wrote:

Mikä varasto lapsuudenkoti on?  Olen jopa vihainen, lapsillani isommat asunnot kuin minulla.  Tarjoan tavaroita, joskus vien.  Kysyn vienkö kierrätyksern,  älä nyt hävitä.

Siivoustani helpottaisi paljon jos olisi vain vanhan ihmiset omat rojut kaapeissa.

Pakkaa läpinäkyviin roskispusseihin.

Pussit valmiiksi eteiseen.

Kun aikuispenskasi tulee käymään, annat vaihtoehdot: "Vie mukanasi tai menee roskiin. Teen kuolinsiivousta."

Vierailija wrote:

Ehkä tuollaisenkin yli pitäisi vaan kävellä eikä jäädä loppuelämäkseen märehtimään. Ollutta ja mennyttä. Tekee uusia käsitöitä jos on jollekin tarvetta. 

Kyllä mulla on säilössä lapsena väkerretty pöytäliina, jolla on minulle huikea tunnearvo. Jos tekisin nyt vastaavan, ei se olisi ollenkaan sama asia. 

Minulla oli tallessa 60 vuotta sitten itse koulussa tekemäni vauvan paita.  Valkoista kangasta, punaisella kirjailtu röyhelökaulus, takaa auki ja kanttinauhat.

Ei ollut ees esikoisella koska silloin oli tullut jo mukavat trikoo/frotee/ vauvan vaatteet.

Kesällä heitin sen pois. On miettien etyä kaikkea minäkin olen säilönyt.  Mutta se on ollut itelläni,  ei äitini vastuulla. On

Vierailija wrote:

On kyllä luetun ymmärtämisen taso nykyään heikko. Aloittaja kertoo selvällä suomen kielellä heti ensimmäisessä viestissä, että äiti hävitti ne kun hän oli lapsi, eikä viesti edes ole pitkä. Silti te syytätte häntä aikuisena kodissaan varaston pitämisestä. No tämä viesti on teille luultavasti liian vaikea, joten jankkaus jatkunee. 

Eikö ap:lla ollut ainuttakaan omaa kaapia, lipastonlaatikkoa, mitään omaa paikkaa tavaroilleen? 

Minun ekat vihkotkin oli hävitetty. Ainoastaan yksi vihko per vuosi oli säästetty ja nekin oli jotain maantiedon ja kasviopin vihkoja. Ja minä kuitenkin kirjoitin hyviä aineita. Jotenkin en osannut lapsena vaatia, että vihkot pitäisi kaikki säästää. Olisin sitten aikuisena voinut itse valita. 

Ihan suoraan sanon, useimmat koulussa tehdyt askartelut ja käsityöt ovat sellaisia, joiden säästäminen ei ole  järkevää.

Meillä on kyllä lasten piirustuksia ja maalauksia ja heidän tekemiään käyttöesineitä tallessa, mutta sellaiset "askarellaan tölkeistä ja pahvirullista jotain"-työt ovat menneet pääosin roskiin. Ihan älytöntä, eivätkä oikeasti ole sen lapsen omaa tekemistä kun koko luokka tekee samanlaisen maalatun purkin.

Sitten taas paistolasta, lapaset, jumppapussi tai maisemamaalaus on ihania muistoja, joita mielellään säilytttää.

Oli minulla kirjoituspöytä ja kirjahylly mutta helppohan ne oli äitini tyhjentää kun olin koulussa tai jossain. Ap

Minkä ihmeen takia te hilloatte tavaraa, omaa tai varsinkaan toisten? Miksi kiinnitätte johonkin esineeseen niin paljon tunteita, että siitä esineestä tulee elämää suurempi asia? Mikä on oikeasti sen tavaran funktio; tuottaa näennäisesti joku tunne/muisto vai onko se oikeasti tunnetaakka?

Vielä käsittämättömämpää on se, että suostutte säilömään aikuisten lastenne tavaroita omissa nurkissanne. Ei muuta kuin tavarat pahvilaatikkoon ja pahvilaatikko tavaroiden omistajan kainaloon; ei mitään mutinoita. Jos "ei ole tilaa säilyttää" niin ei ole teidän ongelmanne, vuokratkoon aikuislapset vaikka varaston itselleen, jos kerran ne tavarat ovat niin tärkeitä (tuskin ovat). Ihan älytöntä säilytellä muiden tavaroita.

Kaikesta te ihmiset ongelman teette, jos ei ole suurempia murheita olkaa onnellisia.

ap. etkö huomannut aiemmin kuinka äitisi siivosi kaiken, oletko keski-iässä ja muistelujen aika.

Itse olen säästänyt kaiken lapseeni liittyvän ja yrittänyt vaivihkaa tyrkyttää näitä aarteitani, mutta lapseni antaa nätisti ymmärtää, kiitti mutta ei kiitti.

Puhaltelen pölyjä vaatehuoneen ylähyllyitä,  hellin muistoja ja kerään uusia muistoja. Tiedän toki että pitää elää ja nauttia tästä päivästä eikä pähkäillä menneitä.

Esim noin 10 kpl Aku Ankan taskukirjoja kirjahyllyssä ärsytti äitiäni niin että hänen piti hävittää ne poissaollessani. No siitä on seurannut se, että olen nyt aikuisiällä kerännyt 200  taskukirjaa. Jos kirjoista puhutaan niin niitä on moninkertaisesti se määrä mitä lapsuuskodissani oli. 

Jotkut äidit on hirviöitä

Vierailija wrote:

Taas äiti vihaa. Itse säilytin 20 vuotta kaiken tarkeän muka. Aikuisella lapsella jo oma perhe ja  paljon tilaa asunossa.Meinasi olen Varasto hänen entisille tavaroille ja materiaallille, leluja myöten:Joita ei kelpuuttanut omille lapsille. Äidit jos jää asumaan yksin tai on molemmat isä ja äiti.Niin asunnot  muutoissa  pienenee ainakin vuokralaisina.  Ei tilaa säästää kaikkea materiaalia edes!Kasva aikuiseksi. Ota vastuu oma elämä.Älä syylistä muita. 

Mitä se äitisi vihaa?

Summa summarum. Se lapsi sitten, kun aika koittaa, tekee äitinsä kuoleman jälkeen sen erittäin työlään huushollin tyhjennyksen. Vai aikooko se museoida koulu- ja lapsuusmuistonsa?

Omat vanhempani olivat aina paikalla kun heitä tarvitsin, tukivat ja auttoivat tosipaikan tullen. Olen edelleen heille kiitollinen kaikesta.

Ainuttakaan kouluvihkoani tai käsityötäni eivät säilyttäneet. Kaikki ne ovat aikojen saatossa kadonneet.  Tästä en tietenkään kanna heille kaunaa, olisin voinut aivan hyvin itse säilytellä jotain, jos olisin katsonut tarpeelliseksi. Mutta en katsonut. Olisi ollut täysin kohtuutonta edellyttää heiltä tällaista.

Äitini hävitti minulta kaikenlaista. Ei tunnu hyvältä, vieläkin vihloo, jos alkaa ajatella asiaa. Siitä olen oppinut, etten todellakaan kajoa millään muotoa toisten omaisuuteen.