Harmittaa kun äitini hävittänyt

Vierailija wrote:

Ehkä tuollaisenkin yli pitäisi vaan kävellä eikä jäädä loppuelämäkseen märehtimään. Ollutta ja mennyttä. Tekee uusia käsitöitä jos on jollekin tarvetta. 

Jos ihmiselle nyt nousi mieleen, että tuntuupa edelleen pahalta, että äiti hävitti minulle tärkeää omaisuutta, ei se tarkoita sitä, että märehtisi sitä koko loppuelämänsä. Saa tuntua pahalta, tuskin kukaan niitä jatkuvasti miettii. 

No olisit tyytyväinen, että on heittänyt menemään tuollaiset sinun puolestasi. Siis kuka nyt noita haluaa säilöä enää? 

Olis voinut laittaa suoraan siihen otsikkoon, mitä hävittänyt. Turhaan avasin, kun luulin, että jotain mielenkiintoista.

Vierailija wrote:

Äitini hävitti minulta kaikenlaista. Ei tunnu hyvältä, vieläkin vihloo, jos alkaa ajatella asiaa. Siitä olen oppinut, etten todellakaan kajoa millään muotoa toisten omaisuuteen. 

Oppi no. 2: Pidä itse huolta omaisuudestasi. Älä vaivaa sillä sivullisia.

Onko kyseessä mahdollisesti se palstan haukutuin äiti? Se, joka antoi lapsen Hevoshullu-lehdet jollekin serkulle. Ettäs kehtasi.

Vierailija wrote:

Vierailija wrote:

Äitini hävitti minulta kaikenlaista. Ei tunnu hyvältä, vieläkin vihloo, jos alkaa ajatella asiaa. Siitä olen oppinut, etten todellakaan kajoa millään muotoa toisten omaisuuteen. 

Oppi no. 2: Pidä itse huolta omaisuudestasi. Älä vaivaa sillä sivullisia.

Sivullisen olisi aihetta kertoa, että tämä omaisuus alkoi nyt häiritä häntä, kun ei se ole aiemmin häntä vaivannut. Silloin olisi vielä mahdollisuus pelastaa sen minkä haluaa. 

Vierailija wrote:

Huom. Äitini hävitti ne kun olin vielä lapsi. Tottakai olisin ottanut ne mukaani kun muutin kotoa pois. Mutta kun ne oli poltettu vuosia aikaisemmin. 

Ne oli varmasti niin huonoja, ettei kannattanut säilyttää. Ei rojua kannata säästä sentinentaalisista syistä. Olet nyt aikuinen, tee paremmat tilalle. 

Oma äitini hautoo minun kouluvihkojani ja säännöllisin väliajoin olen käskenyt hävittää. Ketään ei kiinnosta ensimmäinen ainekirjoitusvihkoni tai virkkaamani patalappu. Sitten se vielä loukkaantuu kun en hävitä niitä sen puolesta koska ne on muka minun ja hän ei muiden tavaraa hävitä.

Vierailija wrote:

Vierailija wrote:

Huom. Äitini hävitti ne kun olin vielä lapsi. Tottakai olisin ottanut ne mukaani kun muutin kotoa pois. Mutta kun ne oli poltettu vuosia aikaisemmin. 

Ne oli varmasti niin huonoja, ettei kannattanut säilyttää. Ei rojua kannata säästä sentinentaalisista syistä. Olet nyt aikuinen, tee paremmat tilalle. 

Oma äitini hautoo minun kouluvihkojani ja säännöllisin väliajoin olen käskenyt hävittää. Ketään ei kiinnosta ensimmäinen ainekirjoitusvihkoni tai virkkaamani patalappu. Sitten se vielä loukkaantuu kun en hävitä niitä sen puolesta koska ne on muka minun ja hän ei muiden tavaraa hävitä.

Miksi et hävitä niitä?

Vierailija wrote:

Vierailija wrote:

Huom. Äitini hävitti ne kun olin vielä lapsi. Tottakai olisin ottanut ne mukaani kun muutin kotoa pois. Mutta kun ne oli poltettu vuosia aikaisemmin. 

Ne oli varmasti niin huonoja, ettei kannattanut säilyttää. Ei rojua kannata säästä sentinentaalisista syistä. Olet nyt aikuinen, tee paremmat tilalle. 

Oma äitini hautoo minun kouluvihkojani ja säännöllisin väliajoin olen käskenyt hävittää. Ketään ei kiinnosta ensimmäinen ainekirjoitusvihkoni tai virkkaamani patalappu. Sitten se vielä loukkaantuu kun en hävitä niitä sen puolesta koska ne on muka minun ja hän ei muiden tavaraa hävitä.

Ja kuinka vaikea sun on ottaa ne ja heittää roskiin? Ongelma ratkaistu.

Vierailija wrote:

Mikä varasto lapsuudenkoti on?  Olen jopa vihainen, lapsillani isommat asunnot kuin minulla.  Tarjoan tavaroita, joskus vien.  Kysyn vienkö kierrätyksern,  älä nyt hävitä.

Siivoustani helpottaisi paljon jos olisi vain vanhan ihmiset omat rojut kaapeissa.

Ilmoitat että tavarat on pakattu haettavaksi, viikko aikaa, jonka jälkeen ne menevät hävitykseen. Mutta ei missään tapauksessa niin että lapsen on annettu säilyttää luvalla tavaroitaan lapsuudenkodissaan, josta äiti ne sitten hävittää vähin äänin kaikessa hiljaisuudessa kuten minulle, ja monelle muulle on käynyt. 

Oma aikuinen lapseni parikymppisenä kävi itse tavaransa läpi, otti mukaan mitä halusi, heitti suurimman osan pois, ja loput jäivät luvalla minun hoteisiini lupauksella, että niitä ei heitetä pois kysymättä.

Minulla on lapsuudenaikaiset päiväkirjat tallella, eikä samaa asiaa todellakaan aja se että "kirjoitat nyt vain uuden päiväkirjan!!11 Ongelma ratkaistu!!11"

Voin tuntea tuon ap:n mielenliikkeet, sillä minunkin äitini oli halukas hävittämään tavaroitani, ei kuitenkaan käsitöitä, vaan esim. kirjoja ja nukkeja. En tiedä, minne hän niitä jakeli. Käsityöt otin itse käyttöön. Jäljellä on edelleen käsin kansakoulussa ommeltu tyynynpäällinen ja oppikoulun ekaluokalla ommeltu vohvelikankainen saunapyyhe. Leluista jäljellä on iso nalle, jolla on ikää jo lähes 70 vuotta, yksi aika iso osiin hajonnut nukke (kuminauhat "väsähtäneet") ja yksi pieni nukke, joita minullakin oli useita ja joilla me tytöt leikimme vielä myöhemmin kuin nykytytöt. Tavarat katosivat, kun en enää asunut pysyvästi kotona. Sieltä ne vintiltä hävisivät yksi toisensa perään. Liian myöhään tajusin, mitä oli tapahtunut eikä silloin enää kannattanut kysellä tavaroiden perään. 

Oma aikuinen lapseni parikymppisenä kävi itse tavaransa läpi, otti mukaan mitä halusi, heitti suurimman osan pois, ja loput jäivät luvalla minun hoteisiini lupauksella, että niitä ei heitetä pois kysymättä.

Minulla on lapsuudenaikaiset päiväkirjat tallella, eikä samaa asiaa todellakaan aja se että "kirjoitat nyt vain uuden päiväkirjan!!11 Ongelma ratkaistu!!11"

Minulle kävi niin, että tavarat olivat äidin luvalla lapsuuskodissa. Sieltä sitten oli heittänyt ne menemään. Kaikki teiniaikainen kirjeenvaihto ja etenkin kirjeet ensirakkauden kanssa ja kaikki valokuvat hänestä. Olen vihainen. Edelleen. 

Vierailija wrote:

Just näin kun yritän tarjoilla lapsilleni jotka ovat 20-30 vuotta asuneet omillaan, asunnot isompia kuin minulla per henkeä kohti,  vastaus:  anna olla,  älä nyt pois heitä.

Kun kuolen, sitten tietty manaavat onpas mummolla kaikkea roinaa kaapeissa.  Omiaan ovat

 

Onpas teil lämpimät välit.

ap, eiks ihmiset ole tärkeämpiä kuin moiset esimåneet. Älä viitsi moittia moisesta äitiäsi.

Ehkä ne ei olleet kovin hienoja?

Olisit toki itse säästänyt ja huolehtinut sinulle noin tärkeistä esineistä! Äitisi on varmaan huolehtinut hänelle tärkeistä jutuista.

Vierailija wrote:

Vierailija wrote:

Huom. Äitini hävitti ne kun olin vielä lapsi. Tottakai olisin ottanut ne mukaani kun muutin kotoa pois. Mutta kun ne oli poltettu vuosia aikaisemmin. 

Ne oli varmasti niin huonoja, ettei kannattanut säilyttää. Ei rojua kannata säästä sentinentaalisista syistä. Olet nyt aikuinen, tee paremmat tilalle. 

Oma äitini hautoo minun kouluvihkojani ja säännöllisin väliajoin olen käskenyt hävittää. Ketään ei kiinnosta ensimmäinen ainekirjoitusvihkoni tai virkkaamani patalappu. Sitten se vielä loukkaantuu kun en hävitä niitä sen puolesta koska ne on muka minun ja hän ei muiden tavaraa hävitä.

Jo oot tympeä lapsi. Tottakai sun se hävittäminen täytyy tehdä. Sun tavaroita.

Samankaltaisia kokemuksia itselläi. Äitini halusi kirjailijaksi, meillä kulkee sellainen taiteellinen kiinnostus suvussa. Oli sitten kateellinen, kun sain koulusta erilaisista kirjoitustehtävistä hyviä arvosanoja, ja kehuja ja kannustusta opettajalta tarinoistani. Äiti hävitti ison vihkon täynnä näitä tarinoita yhden muuton yhteydessä. Oli kaksi vihkoa, joista toinen oli tyhjää täynnä (bilsaa tai jotain), ja sen väärän hän säilytti. Eli tyhjä vihko jäi lapsuudesta äidin vattuiluna jäljelle, ne tarinat ovat muisto vain. No, onneksi hän ei voi tuhota oikeasti taitojani, tai kiinnostustani musiikkia ja muuta kohtaan. Ne kulkevat mukanani hänestä huolimatta.

Herättele sinäkin taas näitä käsityötaitojasi. Saat sillä tavalla taas yhteyden siihen lapseen, joka olit, ja joka olisi varmaan kaivannut enemmän tukea vanhemmilta. Voit kokeilla tehdä ihan hassuja juttuja, lapsenomaisia luomuksia, niin saat sen sellaisen energian takaisin. Siitä voi lähteä oikeasti tosi paljon muutakin luovuutta liikkeelle elämässä. Voi olla isokin askel elämässäsi. Jokin tässä selkeästi sinua puhuttelee juuri nyt. Selvittelepä, mikä siellä sisälläsi haluaa päästä valloilleen. 

Olisinpa minäkin karsinut jo ajoissa osan lasteni piirustuksista, askarteluista, kouluvihkoista, risoista leluista, pieniksi jääneistä vaatteista ja lasten huonekaluista! Nuorempana olisi vielä jaksanut ja muistanut itsekin, milloin lapsi oli mitäkin tehnyt. Nyt vaan nurkat täynnä kaikenlaista pikkusälää. Kun muutto tulee itselläkin eteen pienempään asuntoon, pitäisi läpikäydä omatkin tavarat. Aloitanko jo nyt? Kuinka monta vuotta siihen saa kulumaan, kun kaikkeen liittyy jokin muisto?

Vierailija wrote:

Olisinpa minäkin karsinut jo ajoissa osan lasteni piirustuksista, askarteluista, kouluvihkoista, risoista leluista, pieniksi jääneistä vaatteista ja lasten huonekaluista! Nuorempana olisi vielä jaksanut ja muistanut itsekin, milloin lapsi oli mitäkin tehnyt. Nyt vaan nurkat täynnä kaikenlaista pikkusälää. Kun muutto tulee itselläkin eteen pienempään asuntoon, pitäisi läpikäydä omatkin tavarat. Aloitanko jo nyt? Kuinka monta vuotta siihen saa kulumaan, kun kaikkeen liittyy jokin muisto?

Herranen aika oletko kaiken tuon hillonnut? Miksi? Miksi haluat elää rojujen keskellä? 

Vierailija wrote:

Lapsen koti on avioitumisen jälkern ihan joku muu kuin vanhempien koti.

Ainakin jo 20 vuotta on kun on nelikymppinen. Ja moni uhoaa,  en käy kalkkiksia kuin kerran vuosi katsomassa.

Olen kyllästyny noihin mitä ei saa hävittää mutta säilön kerrostaloasunnossa.

Lapset viiskymppisiä.

Ei sinun tarvii niitä säilyttää. Pyydät lapsesi hakemaan ne ja sillä hyvä. Jos eivät hae, niin toimitat kierrätykseen ja/tai jätekeräykseen.

Jos eivät pääse hakemaan ja vetoavat kiireisiinsä, niin sitten maksavat niiden kuljetuksen. Viisikymppisillä on kyllä varaa.

Jos olet jo useampaan kertaan niitä heidän tavaroitaan tarjonnut heille, niin ei tarvitse enää tarjota uudestaan. Toimita ne vain pois ja sillä hyvä.