Asiallinen keskustelu Suomi-Viro -kaasuputkesta ja muuttuneesta turvallisuustilanteesta
Kaikki kunnia noille muille ketjuille aiheesta, mutta haluaisin oikeasti jutella tästä.
Faktat ja spekulaatio tervetulleita, seurataan myös virallista tiedottamista, mutta asiapohjalta, kiitos.
Kaksi päivää sitten vaurioitunut kaasuputki siis on kuljettanut maakaasua välillä Paldisk-Inkoo. Maakaasun saanti ei ole Suomessa kokonaan poikki, koska Inkooseen tuotiin viime kesänä(?) kaasuterminaalilaiva, joka mahdollistaa nestemäisen maakaasun kuljetuksen Suomeen laivalla.
Nyt vahvistamattomat tiedot kertovat, että asialla olisi Venäjä.
Miten koette tämän? Omaan silmääni "pelkkä" kaasuputken rikkominen ei valitettavasti olisi sen tason uutispommi, että kokisin tilanteen merkittävästi muuttuneen. Kyllähän naapurivaltion moraali ja käsitys omista oikeuksistaan on tullut tässä viimeisten parin vuoden aikana harvinaisen selväksi. Varmasti se on testailua miten meiltä reagoidaan, ja sinällään tietysti vakavampaa ja vaatii jämäkkää johtamista, mutta näkisin että turvallisuustilanne on muutenkin ollut juuri tällainen nämä viimeiset 1,5 vuotta, eli ei minun silmääni varsinaisesti muuttunut. Tiedetään myös, että tiedustelutoiminta juuri tällaisiin kohteisiin on ollut erittäin vilkasta.
Onko jotain muttakin vireillä?
Kommentit (913)
Eilisestä tiedotustilaisuudesta jäi todella epämääräinen kuva. Mitään ei voitu sanoa suoraan vaan kaikessa kiemurteltiin. Ihan kuin kaikki kysymyksiin vastanneet olisivat tosiasiassa tienneet enemmän kuin voivat tai uskaltavat sanoa. Ihan kuin olisi pimitetty jotain vakavaa.
Asiansa osaava kapteeni ymmärtää riskin, jos oma erittäin raskas alus alkaa raahata ankkuriaan ja lähestyä vedenalaista infraa hallitsemattomasti. Silloin lähetetään avunpyyntö. Suomesta ja Virosta tullaan aivan varmasti apuun, oli alus kotoisin mistä vain, tämän määrittelevät jo kansainväliset laitkin. Tällaista avunpyyntöä ei ole tullut.
Tämä tapaus on saanut nyt huomattavan paljon kansainvälistäkin huomiota. Mikään taho ei ole tähän mennessä kokenut tarvetta kertoa, että tällainen vahinko sattui myrskyssä.
Jos kyse on ankkurista, eihän se kiskojan nimi toki ole mysteeriksi jäämässä. Kaikki Itämerellä liikkuvat alukset nähdään ja niiden liikkeet tiedetään, joten ajankohdan ollessa selvillä mahdollisia kandidaatteja ei pilvin pimein ole.
Vierailija wrote:
Vierailija wrote:
Sanotaan vielä tämäkin. Yöllä tuli tieto, että putki näyttää siltä että sitä on vedetty. Mikään viraanomainen ei sen sijaan ole minusta sanonut, että näyttää vahingolta.
Ankkurin aiheuttama vahinko on ajatuksena suhteellisen mahdoton tuossa paikassa. Ensinnäkin kyseessä on vilkas meriväylä. Tuollaisiin paikkoihin ei kerta kaikkiaan ankkuroida. Kaasuputket, kaapelit ja muu vedenalainen infrastruktuuri on merkitty merikortteihin, ja niillä on suojavyöhykkeet. Tuon kokoluokan ankkureita käyttää ammattimerikapteeni, ei mikään itseoppinut untuvikko ja tuollaiset laivat ankkuroivat vain osoitetuissa paikoissa.
Pitää ottaa huomioon, mikä sää merellä vallitsi kun se tapahtui. Raivokas myrsky jne kyllä siinä helposti paatit hieman reitiltään eksyy ja ankkurit seilaa jossain perässä..
Ja myrskyssä ankkuri voi myös irrota lukituksistaan ja pudota mereen suunnittelemattomassa paikassa. siinä vaiheessa kun jonkun liberian lipun alle rekisteröidyn paatin kippari toteaa, että oho, tuli nykäistyä jotain pohjassa menevää paskaksi, korvausvastuu alkaa kuumotella ja laiva saattaa koettaa poistua paikalta vähin äänin ilmoittamatta asiasta mihinkään.
Odotin, että Petteri olisi tuon "varautumisen suurvallan" jälkeen puhunut jotain Suomi-laivasta myrskyisillä vesillä, ja kuinka nyt on kaikkien tolkun ihmisten syytä seistä käsi kädessä laivan kannella yksissätuumin... ja tukea tätä erinomaista hallitusohjelmaa ja toimintakykyistä hallitusta.
Tai jotain muuta vastaavaa p*skaa.
Vierailija wrote:
Suurin huolihan tässä on se, että näiden uutisten myötä Myllyn Paras makaroonia tuskin näkyy kaupassa seuraavaan vuoteen, kun kaikki hamstraa varastot täyteen 😑
Jäämme odottamaan hallituksen tiedonantoa Makarooni-asiassa, ellei sekin ole julistettu salaiseksi.
"Suomi on varautumisen suurvalta." Petteri Orpo
Vierailija wrote:
Oli miten oli, niin kyllä kansan pitää saada tietää. Meille vakuutettiin, että voimme olla rauhallisin mielin. Mitä he seuraavaksi keksii?
Juuri pelotevaikutukseen Venäjä tähtää. Ja näinollen, onko fiksua antaa tälle mahdollisuus kertomalla Venäjän olleen teon takana?
Miten minusta tuntuu että Virossa ja Norjassa tämä keissi on Suomea paremmin hanskassa ja tietoa jaetaan avoimemmin?
Kiitos, kiitos Suomen porukalle tästä.
Odotettua, mutta niin jännää.
Oisko seuraavaksi sähköverkko rikki?
Hyvin te vedätte!
Vierailija wrote:
Vierailija wrote:
Miksi lähetyksessä ei voitu suoraa sanoa, että epäillään Venäjää. Kaikin keinoin kiemurreltiin, että ulkopuolinen toimija. Tämä kommentti oli myös hämmentävä "ei se tavallisen ihmisen teko ole ollut" miten luokitellaan tavallinen ja epätavallinen ihminen?
Ja sitten kun koitettiin kysyä varmistusta, oliko kyseisenä yönä nähny Venäläinen laiva/alus putken luona niin kerrottiin, että siellä liikkuu paljon laivoja.
Eikö se tuossa jo tarpeeksi selvästi sanottu: Ei tavallisen ihmisen teko ollut.
Eli ilmeiseti alienit asialla, mutta koska bilderberissä on sovittu, että niistä ei puhuta, on pakko käyttää kiertoilmauksia.
Taidan lähteä markettiin hamstraamaan makaroonipusseja.
Vierailija wrote:
Vierailija wrote:
Oli miten oli, niin kyllä kansan pitää saada tietää. Meille vakuutettiin, että voimme olla rauhallisin mielin. Mitä he seuraavaksi keksii?
Juuri pelotevaikutukseen Venäjä tähtää. Ja näinollen, onko fiksua antaa tälle mahdollisuus kertomalla Venäjän olleen teon takana?
Enemmän minua pelottaa jos teon takana ei olekaan Venäjä. Kuka sitten?
Vierailija wrote:
Vierailija wrote:
Vierailija wrote:
Luulin että laiva pysähtyy jos ankkuri on pohjassa
Jos ketju on liian lyhyt ei ankkuri pidä vaan laiva ajelehtii ja ankkuri laahaa pohjassa. Viikonloppuna oli lisäksi kova myrsky.
Jos ankkuri menee pohjaan asti, ketju ei ole silloin liian lyhyt.
Vierailija wrote:
Vierailija wrote:
Vierailija wrote:
Sanotaan vielä tämäkin. Yöllä tuli tieto, että putki näyttää siltä että sitä on vedetty. Mikään viraanomainen ei sen sijaan ole minusta sanonut, että näyttää vahingolta.
Ankkurin aiheuttama vahinko on ajatuksena suhteellisen mahdoton tuossa paikassa. Ensinnäkin kyseessä on vilkas meriväylä. Tuollaisiin paikkoihin ei kerta kaikkiaan ankkuroida. Kaasuputket, kaapelit ja muu vedenalainen infrastruktuuri on merkitty merikortteihin, ja niillä on suojavyöhykkeet. Tuon kokoluokan ankkureita käyttää ammattimerikapteeni, ei mikään itseoppinut untuvikko ja tuollaiset laivat ankkuroivat vain osoitetuissa paikoissa.
Pitää ottaa huomioon, mikä sää merellä vallitsi kun se tapahtui. Raivokas myrsky jne kyllä siinä helposti paatit hieman reitiltään eksyy ja ankkurit seilaa jossain perässä..
Taas tämä järjen jättiläinen avautumassa nerokkailla kommenteillaan.
IS: Norjan raportoima ”todennäköinen räjähdys” Itämerellä havaittiin myös Suomessa
Näin ne puheet muuttuvat.
Vierailija wrote:
IS: Norjan raportoima ”todennäköinen räjähdys” Itämerellä havaittiin myös Suomessa
Näin ne puheet muuttuvat.
Sitä mukaa muuttuu kun tietoa tulee...täällä ei varmasti ole kiirehditty mitään seismisiä käyriä katselemaan, kaikkihan tapahtuu viikon/parin viiveellä
Vierailija wrote:
Vierailija wrote:
Vierailija wrote:
Vierailija wrote:
Luulin että laiva pysähtyy jos ankkuri on pohjassa
Jos ketju on liian lyhyt ei ankkuri pidä vaan laiva ajelehtii ja ankkuri laahaa pohjassa. Viikonloppuna oli lisäksi kova myrsky.
Jos ankkuri menee pohjaan asti, ketju ei ole silloin liian lyhyt.
Ei näin. Ankkurin pito tulee nimenomaan pitkästä ketjusta. Ketjun pituuden tulee olla vähintään 5 kertaa syvyys, ja mikäli keliolosuhteet ovat haastavat tai alus raskas ankkuriin nähden, jopa 10 kertaa syvyys.
Jos ankkuri roikkuu suoraan pohjaan, laiva ei edes tunne sen vetoa vaan kulkee juuri minne haluaa.
En mä tiedä ketä tässä enää uskoa.
https://duunitori.fi/tyopaikat/tyo/johtava-varautumisasiantuntija-energ…
eilen tullut uusi työpaikkahaku tehtävänimikkeellä: Johtava varautumisasiantuntija
Vierailija wrote:
Vierailija wrote:
Vierailija wrote:
Vierailija wrote:
Vierailija wrote:
Putken rikkoi ankkuri. Putkea on vedetty sivusuunassa. Isolla rahtilaivalla on massaa tarpeeksi vetääkseen mehupilliluokan kaasuputki jopa poikki, ilmeisesti putki ei ole kokonaan katkennut vaan siinä on halkeama.
Tämä haveri kuulostaa todennäköisestä Viron ja Norjan antamien tietojen perusteella. Virolla on videokuvaa putkesta ja Norjalla seismiset näytteet. Heidän tietoja yhdistelemällä saadaan selville tarkka aika ja paikka ja siten mikä laiva oli juuri tuolloin tuolla alueella.
Meinaat että Norjan seismologisista havainnoista voitaisiin päätellä kysymyksessä olevan "haveri"? On sitä ollut aika iso ankkuri tässä haverissa silloin.
Meinaan että tiedoista saadaan tarkka aika ja paikka kuten k
Mites syyttömyysolettama? Nyt jäitä hattuun.
Vaikka syyllinen olisikin Venäjä, niin kannattaako asiaa tuoda julkisuuteen ja yleiseen viralliseen tietoisuuteen? Silloinhan Venäjä saa asiasta ikäänkuin kunniaa. Kremliä varmaan hatuttaisi enemmän se, ette he tietäisivät meidän tietävän, ja silti julkisuuteen kerrottaisiin kyseessä olleen ankkurin tms. onnettomuuden. Joutuisivat itse kertomaan olleensa teon takana jos haluaisivat että asia otetaan heidän tekemisenään.