Ystävät ei ymmärrä elämäntilannetta

Minä minä minä minä. Ettekö te naiset itse huomaa kuinka sairaan itsekkäitä te olette?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ymmärrän sinua täysin. Kaipaan elämääni ihmisiä, joilla on jotain perspektiiviä elämän vaikeuksista ja niistä selviämisestä. Eihän se ystävien vika ole, etteivät he ole kokeneet mitään isoja vaikeuksia ja on luonnollista, että lapset ja perhe-elämää menee edelle. En itse ainakaa ole heille vihainen tai katkera, vaan kaipaan erilaista seuraa. Sellaisen seuran löytäminen aikuisena vaan tuntuu vaikealta.

Minulla ei ainakaan ole kyse siitä, että eläisin jotain ikiteinielämää kolmekymppisenä. Kyllä minäkin mielelläni valitsisin perheen ja lapset, jos saisin valita.

Ja kyllä minusta voi ihan hyvin todeta, ettei ystävät ole kokeneet mitään isoja vaikeuksia, sillä kyllä minun ystävät on ainakin minulle avoimesti kertoneet elämästään ja itsekin sanoneet, etteivät ole sellaisia kokenut. Kenenkään tuntemattoman elämästä ei tietysti voi ulkoisen habituksen perusteella mennä mitään sanomaan. Tämä siis kommenttina niille, jotka kommentoi, että olisi jotenkin törkeää väittää ettei ystävät ole kokeneet vaikeita asioita tai ettei sitä voisi tietää.

Et voi tietää.

Kyllä minäkin kerron ystäville elämästäni paljon kaikenlaista, mutta en ihan kaikkea. Esimerkiksi sitä, että molemmat biologiset vanhempani kuolivat kun olin alle kouluikäinen.

Vaikket sinä kerro kaikkea ystävillesi, se ei tarkoita, ettäkö kaikki muutkin näin tekisi. Jos ystäväni suoraan kertoo, ettei ole kokenut mitään isoja vaikeuksia, miksi en sitä uskoisi? Varsinkin kun olen tuntenut heidät lapsesta saakka ja nähnyt, kuinka heidän elämä on mennyt. Jos lähtökohtana on, ettei voi uskoa mitään, mitä ystävä kertoo, niin ethän sinä voi tehdä mitään oletuksia kenenkään elämästä. Enhän minä tiedä, onko nuo lapset oikeasti edes hänen ja onko hän enää edes naimisissa miehensä kanssa, jos en voi luottaa siihen, että hän puhuu totta elämästään. Huoh. Vaikutat aika raskaalta tyypiltä, kun taidat kuvitella, että jos sinulle ei ole/on käynyt jotain niin kaikille muillekin käy juuri samoin.

Ehkäpä ystäväsi ja sinun näkemykset vaikeuksista pn erilaisia. Sinä ehkä koet pienetkin vastoinkäymiset suurina vaikeuksina ja ystäväsi kokee elämänsänolleen semihelppoa ja hyvää kokemuksistaan huolimatta.

Jos minä koen, että minulla on ollut isoja vaikeuksia, jotka ovat vaatineet selviytymistä ja ystäväni kokee, ettei hänellä ole ollut isoja vaikeuksia, jotka vaativat selviytymistä ja lisäksi ystäväni sanoo minulle, että kokemani asiat ovat myös hänestä isoja vaikeuksia ja minä toisaalta en nää mitään ystäväni kokemuksia vaikeuksina, niin miksi ihmeessä pitää väkisin yrittää vääntää asia niin, että ehkäpä ystäväni on kuitenkin kokenut vaikeuksia? Vaikkei kenenkään mielestä ole. Huh huh, ihme jankkaamista, kun ei vaan voi uskoa, että jotkut eivät yksinkertaisesti ole kokeneet vaikeita asioita ja se vaikuttaa siihen, miten suhtautuu elämään.

Jos sinusta paistaa se, että et pidä ystäviesi elämäntilannetta rankkana, niin ehkä se näkyy sinusta ja sinun kanssa ei sen takia haluta olla? En minä ainakaan viihdy ihmisen seurassa, joka ei ole ollenkaan empaattinen.

Mulla oli rankka lapsuus ja muutin jo alaikäisenä omilleni. Olen joutunut pärjäämään itse. Se on rankkaa, mutta eri tavalla rankkaa kuin se, että on pieniä lapsia ja työ. Minulla on kokemusta siis näistä molemmista "rankkuuden lajeista" ja kyllä, pienten lasten kanssa on rankkaa myös. Eri tavalla kuin silloin, kun on esim. lapsuudestaan ahdistunut tai erosta rikki, mutta yhtä kaikki rankkaa.

Ehkä voisit tavata ystäviäsi niin että lapset ovat mukana. Tilanne voi olla nyt se että ystävillä ei ole mahdollisuutta, aikaa tai voimavaroja nähdä ilman lapsia juuri koskaan. Tai jos mahdollisuus on olla ilman lapsia, niin silloin priorisoidaan omaa aikaa tai aikaa puolison kanssa.

Kurjaahan se on, että yhteistä aikaa ei enää ole ja tulee tunne että ystävyys ei ole tärkeää, vaikka näin ei varmasti ole.

Ymmärrän myös tuon, että jos itsellä on ollut vaikeaa, muiden pienet koettelemukset tuntuu naurettavilta. Jokaisella on kuitenkin elämänsä varrella omat koettelemuksensa, ne eivät välttämättä ole yhtä isoja ja toiset voivat päästä helpommalla. Ja jollakin menee huonommin kuin sinulla. Meillä jokaisella on myös erilaiset voimavarat ja kipukohdat.

Ehkä voit yrittää ajatella, että mistä kaikesta ole selviytynyt ja miten se on vienyt sinua eteenpäin ja tuonut perspektiiviä elämään. Voit myös tuntea surua ja katkeruuttakin, että joku toinen näyttää pääsevän helpolla, yritä muistaa kuitenkin että se ei ole hänen vikansa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ymmärrän sinua täysin. Kaipaan elämääni ihmisiä, joilla on jotain perspektiiviä elämän vaikeuksista ja niistä selviämisestä. Eihän se ystävien vika ole, etteivät he ole kokeneet mitään isoja vaikeuksia ja on luonnollista, että lapset ja perhe-elämää menee edelle. En itse ainakaa ole heille vihainen tai katkera, vaan kaipaan erilaista seuraa. Sellaisen seuran löytäminen aikuisena vaan tuntuu vaikealta.

Minulla ei ainakaan ole kyse siitä, että eläisin jotain ikiteinielämää kolmekymppisenä. Kyllä minäkin mielelläni valitsisin perheen ja lapset, jos saisin valita.

Ja kyllä minusta voi ihan hyvin todeta, ettei ystävät ole kokeneet mitään isoja vaikeuksia, sillä kyllä minun ystävät on ainakin minulle avoimesti kertoneet elämästään ja itsekin sanoneet, etteivät ole sellaisia kokenut. Kenenkään tuntemattoman elämästä ei tietysti voi ulkoisen habituksen perusteella mennä mitään sanomaan. Tämä siis kommenttina niille, jotka kommentoi, että olisi jotenkin törkeää väittää ettei ystävät ole kokeneet vaikeita asioita tai ettei sitä voisi tietää.

Et voi tietää.

Kyllä minäkin kerron ystäville elämästäni paljon kaikenlaista, mutta en ihan kaikkea. Esimerkiksi sitä, että molemmat biologiset vanhempani kuolivat kun olin alle kouluikäinen.

Vaikket sinä kerro kaikkea ystävillesi, se ei tarkoita, ettäkö kaikki muutkin näin tekisi. Jos ystäväni suoraan kertoo, ettei ole kokenut mitään isoja vaikeuksia, miksi en sitä uskoisi? Varsinkin kun olen tuntenut heidät lapsesta saakka ja nähnyt, kuinka heidän elämä on mennyt. Jos lähtökohtana on, ettei voi uskoa mitään, mitä ystävä kertoo, niin ethän sinä voi tehdä mitään oletuksia kenenkään elämästä. Enhän minä tiedä, onko nuo lapset oikeasti edes hänen ja onko hän enää edes naimisissa miehensä kanssa, jos en voi luottaa siihen, että hän puhuu totta elämästään. Huoh. Vaikutat aika raskaalta tyypiltä, kun taidat kuvitella, että jos sinulle ei ole/on käynyt jotain niin kaikille muillekin käy juuri samoin.

Ehkäpä ystäväsi ja sinun näkemykset vaikeuksista pn erilaisia. Sinä ehkä koet pienetkin vastoinkäymiset suurina vaikeuksina ja ystäväsi kokee elämänsänolleen semihelppoa ja hyvää kokemuksistaan huolimatta.

Jos minä koen, että minulla on ollut isoja vaikeuksia, jotka ovat vaatineet selviytymistä ja ystäväni kokee, ettei hänellä ole ollut isoja vaikeuksia, jotka vaativat selviytymistä ja lisäksi ystäväni sanoo minulle, että kokemani asiat ovat myös hänestä isoja vaikeuksia ja minä toisaalta en nää mitään ystäväni kokemuksia vaikeuksina, niin miksi ihmeessä pitää väkisin yrittää vääntää asia niin, että ehkäpä ystäväni on kuitenkin kokenut vaikeuksia? Vaikkei kenenkään mielestä ole. Huh huh, ihme jankkaamista, kun ei vaan voi uskoa, että jotkut eivät yksinkertaisesti ole kokeneet vaikeita asioita ja se vaikuttaa siihen, miten suhtautuu elämään.

Sinähän niistä vaikeuksista jankkaat. Miksi sinulle on niin iso asia se onko ihminen kokenut sinun mittakaavallasi vaikeuksia vai ei?

"Osa tuntuu olevan töistä ja perhe-elämästä niin väsynyt ettei he jaksa esim lähteä viettämään iltaa edes vapaapäivisin."

Tuota... Ensinnäkin, kun on pieniä lapsia perheessä, niin "vapaapäivätkään" eivät ole todellakaan VAPAApäiviä, vaan työt aloitetaan aikaisin aamulla ja jatketaan koko päivä iltaan asti, kunnes lapset menevät nukkumaan. Ei ole mitään väliä onko silloin "viikonloppu" tai vaikkapa kesä"loma". Jos joskus OIKEASTI vapaapäivän eli lapset ovat muualla hoidossa, niin sitä on silloin niin poikki, että pysyy taatusti kotona, katsoo leffoja ja herkuttelee. Tai sitten ne todelliset vapaapäivät pitää käyttää lapsiarjen vuoksi rästiin jääneiden kotiprojektien, siivousten, töiden tai muiden projektien edistämiseksi.

Lapseton ei TODELLAKAAN tajua miten erilaista on lapsiarki. Ainoastaan omat tai lähimmäisten sairaudet tai kuolemat ovat vielä raskaampia. MIKÄÄN ei normaalissa arjessa vedä vertoja lapsiarkeen (koettua on mm. yrittäjyys, opiskelut, eläimet, vaikeat parisuhteet, raskaat ajankohdat töissä, talon rakennus JA USEITA ED. JOPA SAMANAIKAISESTI).

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ymmärrän sinua täysin. Kaipaan elämääni ihmisiä, joilla on jotain perspektiiviä elämän vaikeuksista ja niistä selviämisestä. Eihän se ystävien vika ole, etteivät he ole kokeneet mitään isoja vaikeuksia ja on luonnollista, että lapset ja perhe-elämää menee edelle. En itse ainakaa ole heille vihainen tai katkera, vaan kaipaan erilaista seuraa. Sellaisen seuran löytäminen aikuisena vaan tuntuu vaikealta.

Minulla ei ainakaan ole kyse siitä, että eläisin jotain ikiteinielämää kolmekymppisenä. Kyllä minäkin mielelläni valitsisin perheen ja lapset, jos saisin valita.

Ja kyllä minusta voi ihan hyvin todeta, ettei ystävät ole kokeneet mitään isoja vaikeuksia, sillä kyllä minun ystävät on ainakin minulle avoimesti kertoneet elämästään ja itsekin sanoneet, etteivät ole sellaisia kokenut. Kenenkään tuntemattoman elämästä ei tietysti voi ulkoisen habituksen perusteella mennä mitään sanomaan. Tämä siis kommenttina niille, jotka kommentoi, että olisi jotenkin törkeää väittää ettei ystävät ole kokeneet vaikeita asioita tai ettei sitä voisi tietää.

Et voi tietää.

Kyllä minäkin kerron ystäville elämästäni paljon kaikenlaista, mutta en ihan kaikkea. Esimerkiksi sitä, että molemmat biologiset vanhempani kuolivat kun olin alle kouluikäinen.

Vaikket sinä kerro kaikkea ystävillesi, se ei tarkoita, ettäkö kaikki muutkin näin tekisi. Jos ystäväni suoraan kertoo, ettei ole kokenut mitään isoja vaikeuksia, miksi en sitä uskoisi? Varsinkin kun olen tuntenut heidät lapsesta saakka ja nähnyt, kuinka heidän elämä on mennyt. Jos lähtökohtana on, ettei voi uskoa mitään, mitä ystävä kertoo, niin ethän sinä voi tehdä mitään oletuksia kenenkään elämästä. Enhän minä tiedä, onko nuo lapset oikeasti edes hänen ja onko hän enää edes naimisissa miehensä kanssa, jos en voi luottaa siihen, että hän puhuu totta elämästään. Huoh. Vaikutat aika raskaalta tyypiltä, kun taidat kuvitella, että jos sinulle ei ole/on käynyt jotain niin kaikille muillekin käy juuri samoin.

Ehkäpä ystäväsi ja sinun näkemykset vaikeuksista pn erilaisia. Sinä ehkä koet pienetkin vastoinkäymiset suurina vaikeuksina ja ystäväsi kokee elämänsänolleen semihelppoa ja hyvää kokemuksistaan huolimatta.

Jos minä koen, että minulla on ollut isoja vaikeuksia, jotka ovat vaatineet selviytymistä ja ystäväni kokee, ettei hänellä ole ollut isoja vaikeuksia, jotka vaativat selviytymistä ja lisäksi ystäväni sanoo minulle, että kokemani asiat ovat myös hänestä isoja vaikeuksia ja minä toisaalta en nää mitään ystäväni kokemuksia vaikeuksina, niin miksi ihmeessä pitää väkisin yrittää vääntää asia niin, että ehkäpä ystäväni on kuitenkin kokenut vaikeuksia? Vaikkei kenenkään mielestä ole. Huh huh, ihme jankkaamista, kun ei vaan voi uskoa, että jotkut eivät yksinkertaisesti ole kokeneet vaikeita asioita ja se vaikuttaa siihen, miten suhtautuu elämään.

Sinähän niistä vaikeuksista jankkaat. Miksi sinulle on niin iso asia se onko ihminen kokenut sinun mittakaavallasi vaikeuksia vai ei?

Koska se on oleellinen asia tässä keskustelussa, jossa tuntuu, että minun ja ystävien välillä on muuri, kun minä olen kokenut vaikeita asioista ja ystäväni eivät eivätkä näin ollen ymmärrä.

Lisäksi en ole väittänyt, että ystäväni eivät ole kokeneet minun mittakaavallani vaikeuksia, vaan että eivät ole omalla mittakaavallansakaan kokeneet vaikeuksia. Sinun kanssasi on mahdotonta keskustella, kun vääristelet sanomisiani, vaikka oikein painotin, että he eivät ole kokeneet vaikeuksia omasta mielestään eivätkä minun mielestä.

Jos pitää puhua jostain "vaikeasta" eikö  sitä voisi tehdä vertaisseurassa? Tällä palstallakin on se traumaketju.

Vierailija kirjoitti:

"Osa tuntuu olevan töistä ja perhe-elämästä niin väsynyt ettei he jaksa esim lähteä viettämään iltaa edes vapaapäivisin."

Tuota... Ensinnäkin, kun on pieniä lapsia perheessä, niin "vapaapäivätkään" eivät ole todellakaan VAPAApäiviä, vaan työt aloitetaan aikaisin aamulla ja jatketaan koko päivä iltaan asti, kunnes lapset menevät nukkumaan. Ei ole mitään väliä onko silloin "viikonloppu" tai vaikkapa kesä"loma". Jos joskus OIKEASTI vapaapäivän eli lapset ovat muualla hoidossa, niin sitä on silloin niin poikki, että pysyy taatusti kotona, katsoo leffoja ja herkuttelee. Tai sitten ne todelliset vapaapäivät pitää käyttää lapsiarjen vuoksi rästiin jääneiden kotiprojektien, siivousten, töiden tai muiden projektien edistämiseksi.

Lapseton ei TODELLAKAAN tajua miten erilaista on lapsiarki. Ainoastaan omat tai lähimmäisten sairaudet tai kuolemat ovat vielä raskaampia. MIKÄÄN ei normaalissa arjessa vedä vertoja lapsiarkeen (koettua on mm. yrittäjyys, opiskelut, eläimet, vaikeat parisuhteet, raskaat ajankohdat töissä, talon rakennus JA USEITA ED. JOPA SAMANAIKAISESTI).

Kai ymmärrät, että tuo on vain sinun kokemuksesi etkä voi yleistää sitä koskemaan kaikkia muitakin? Joku muu saattaa kokea lapsiperhearjen paljon helpommaksi kuin muut vaikeat elämäntilanteet. Se on tietysti totta, ettei lapseton voi täysin tajuta, millaista lapsiperhearki on, jos ei ole elänyt sitä. Samoin kun esimerkiksi henkilö, joka ei ole ikinä ollut työelämässä tai vaikka yrittäjänä ei voi ymmärtää millaista on olla työelämässä tai yrittäjänä. Mutta ei se tarkoita sitä, että sitten kun sen kokee, niin kokisi samoin kuin vaikka sinä. Varsinkin kun lapsiperhearki, työntekeminen, yrittäjyys ja lähes kaikki muutkin listaamasi asiat ovat sellaisia, että ne eivät ole aina vakiona samanlaisia vaan riippuvat olosuhteista.

Vierailija kirjoitti:

Ehkä voisit tavata ystäviäsi niin että lapset ovat mukana. Tilanne voi olla nyt se että ystävillä ei ole mahdollisuutta, aikaa tai voimavaroja nähdä ilman lapsia juuri koskaan. Tai jos mahdollisuus on olla ilman lapsia, niin silloin priorisoidaan omaa aikaa tai aikaa puolison kanssa.

Kurjaahan se on, että yhteistä aikaa ei enää ole ja tulee tunne että ystävyys ei ole tärkeää, vaikka näin ei varmasti ole.

Ymmärrän myös tuon, että jos itsellä on ollut vaikeaa, muiden pienet koettelemukset tuntuu naurettavilta. Jokaisella on kuitenkin elämänsä varrella omat koettelemuksensa, ne eivät välttämättä ole yhtä isoja ja toiset voivat päästä helpommalla. Ja jollakin menee huonommin kuin sinulla. Meillä jokaisella on myös erilaiset voimavarat ja kipukohdat.

Ehkä voit yrittää ajatella, että mistä kaikesta ole selviytynyt ja miten se on vienyt sinua eteenpäin ja tuonut perspektiiviä elämään. Voit myös tuntea surua ja katkeruuttakin, että joku toinen näyttää pääsevän helpolla, yritä muistaa kuitenkin että se ei ole hänen vikansa.

Jos itsellä on ollut vaikeaa, ei siltikään toisten ongelmat tunnu naurettavilta vaan joku vaikeuksia kokenut antaa empatiaa toiselle kovia kokeneelle. Itsekkäitä on vaikeuksia kokeneissa ja kokemattomissa ja empaattisia myös molemmilla puolilla. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

"Osa tuntuu olevan töistä ja perhe-elämästä niin väsynyt ettei he jaksa esim lähteä viettämään iltaa edes vapaapäivisin."

Tuota... Ensinnäkin, kun on pieniä lapsia perheessä, niin "vapaapäivätkään" eivät ole todellakaan VAPAApäiviä, vaan työt aloitetaan aikaisin aamulla ja jatketaan koko päivä iltaan asti, kunnes lapset menevät nukkumaan. Ei ole mitään väliä onko silloin "viikonloppu" tai vaikkapa kesä"loma". Jos joskus OIKEASTI vapaapäivän eli lapset ovat muualla hoidossa, niin sitä on silloin niin poikki, että pysyy taatusti kotona, katsoo leffoja ja herkuttelee. Tai sitten ne todelliset vapaapäivät pitää käyttää lapsiarjen vuoksi rästiin jääneiden kotiprojektien, siivousten, töiden tai muiden projektien edistämiseksi.

Lapseton ei TODELLAKAAN tajua miten erilaista on lapsiarki. Ainoastaan omat tai lähimmäisten sairaudet tai kuolemat ovat vielä raskaampia. MIKÄÄN ei normaalissa arjessa vedä vertoja lapsiarkeen (koettua on mm. yrittäjyys, opiskelut, eläimet, vaikeat parisuhteet, raskaat ajankohdat töissä, talon rakennus JA USEITA ED. JOPA SAMANAIKAISESTI).

Kai ymmärrät, että tuo on vain sinun kokemuksesi etkä voi yleistää sitä koskemaan kaikkia muitakin? Joku muu saattaa kokea lapsiperhearjen paljon helpommaksi kuin muut vaikeat elämäntilanteet. Se on tietysti totta, ettei lapseton voi täysin tajuta, millaista lapsiperhearki on, jos ei ole elänyt sitä. Samoin kun esimerkiksi henkilö, joka ei ole ikinä ollut työelämässä tai vaikka yrittäjänä ei voi ymmärtää millaista on olla työelämässä tai yrittäjänä. Mutta ei se tarkoita sitä, että sitten kun sen kokee, niin kokisi samoin kuin vaikka sinä. Varsinkin kun lapsiperhearki, työntekeminen, yrittäjyys ja lähes kaikki muutkin listaamasi asiat ovat sellaisia, että ne eivät ole aina vakiona samanlaisia vaan riippuvat olosuhteista.

Väärin. Absoluuttisesti kaikista muista mainituista on mahdollista ottaa tarvittaessa etäisyyttä, hengähdystaukoa, joskus jopa kokonainen viikonloppu tai peräti lomaa. Pienistä lapsista ei voi ottaa lomaa. Yrittäjä, työntekijä, talon rakentaja voi aina lopettaa busineksensä, irtisanoutua työttömäksi, myydä tappiolla talonsa, mutta lapsista ei saa lomaa vaikka olisi itse sairaana.

Kuulostat aika katkeralta ja jopa kateelliselta ystäviäsi kohtaan. Kannattaa miettiä, miten tämä vaikuttaa käytökseesi. Vähättelwtkö ystäviesi asioita heidän kuullen?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ymmärrän sinua täysin. Kaipaan elämääni ihmisiä, joilla on jotain perspektiiviä elämän vaikeuksista ja niistä selviämisestä. Eihän se ystävien vika ole, etteivät he ole kokeneet mitään isoja vaikeuksia ja on luonnollista, että lapset ja perhe-elämää menee edelle. En itse ainakaa ole heille vihainen tai katkera, vaan kaipaan erilaista seuraa. Sellaisen seuran löytäminen aikuisena vaan tuntuu vaikealta.

Minulla ei ainakaan ole kyse siitä, että eläisin jotain ikiteinielämää kolmekymppisenä. Kyllä minäkin mielelläni valitsisin perheen ja lapset, jos saisin valita.

Ja kyllä minusta voi ihan hyvin todeta, ettei ystävät ole kokeneet mitään isoja vaikeuksia, sillä kyllä minun ystävät on ainakin minulle avoimesti kertoneet elämästään ja itsekin sanoneet, etteivät ole sellaisia kokenut. Kenenkään tuntemattoman elämästä ei tietysti voi ulkoisen habituksen perusteella mennä mitään sanomaan. Tämä siis kommenttina niille, jotka kommentoi, että olisi jotenkin törkeää väittää ettei ystävät ole kokeneet vaikeita asioita tai ettei sitä voisi tietää.

Et voi tietää.

Kyllä minäkin kerron ystäville elämästäni paljon kaikenlaista, mutta en ihan kaikkea. Esimerkiksi sitä, että molemmat biologiset vanhempani kuolivat kun olin alle kouluikäinen.

Vaikket sinä kerro kaikkea ystävillesi, se ei tarkoita, ettäkö kaikki muutkin näin tekisi. Jos ystäväni suoraan kertoo, ettei ole kokenut mitään isoja vaikeuksia, miksi en sitä uskoisi? Varsinkin kun olen tuntenut heidät lapsesta saakka ja nähnyt, kuinka heidän elämä on mennyt. Jos lähtökohtana on, ettei voi uskoa mitään, mitä ystävä kertoo, niin ethän sinä voi tehdä mitään oletuksia kenenkään elämästä. Enhän minä tiedä, onko nuo lapset oikeasti edes hänen ja onko hän enää edes naimisissa miehensä kanssa, jos en voi luottaa siihen, että hän puhuu totta elämästään. Huoh. Vaikutat aika raskaalta tyypiltä, kun taidat kuvitella, että jos sinulle ei ole/on käynyt jotain niin kaikille muillekin käy juuri samoin.

Ehkäpä ystäväsi ja sinun näkemykset vaikeuksista pn erilaisia. Sinä ehkä koet pienetkin vastoinkäymiset suurina vaikeuksina ja ystäväsi kokee elämänsänolleen semihelppoa ja hyvää kokemuksistaan huolimatta.

Jos minä koen, että minulla on ollut isoja vaikeuksia, jotka ovat vaatineet selviytymistä ja ystäväni kokee, ettei hänellä ole ollut isoja vaikeuksia, jotka vaativat selviytymistä ja lisäksi ystäväni sanoo minulle, että kokemani asiat ovat myös hänestä isoja vaikeuksia ja minä toisaalta en nää mitään ystäväni kokemuksia vaikeuksina, niin miksi ihmeessä pitää väkisin yrittää vääntää asia niin, että ehkäpä ystäväni on kuitenkin kokenut vaikeuksia? Vaikkei kenenkään mielestä ole. Huh huh, ihme jankkaamista, kun ei vaan voi uskoa, että jotkut eivät yksinkertaisesti ole kokeneet vaikeita asioita ja se vaikuttaa siihen, miten suhtautuu elämään.

Sinähän niistä vaikeuksista jankkaat. Miksi sinulle on niin iso asia se onko ihminen kokenut sinun mittakaavallasi vaikeuksia vai ei?

Koska se on oleellinen asia tässä keskustelussa, jossa tuntuu, että minun ja ystävien välillä on muuri, kun minä olen kokenut vaikeita asioista ja ystäväni eivät eivätkä näin ollen ymmärrä.

Lisäksi en ole väittänyt, että ystäväni eivät ole kokeneet minun mittakaavallani vaikeuksia, vaan että eivät ole omalla mittakaavallansakaan kokeneet vaikeuksia. Sinun kanssasi on mahdotonta keskustella, kun vääristelet sanomisiani, vaikka oikein painotin, että he eivät ole kokeneet vaikeuksia omasta mielestään eivätkä minun mielestä.

Se kuvittelemasi muuri voi olla ihan todellinen, jos ystäviesi kanssa aina tai lähes aina jollain tavalla tulee esille kokemasi vaikeudet. Tarkoitan, että jos asioissa, joista puhutte tai joita teette, aina vaikuttaa jollain  tavalla lapsuudessasi kokemasi asiat, niin ei tuo muuri ole silloin edes mikään ihme. Kannattaa hakea vertaistukea, jos haluat puhua menneistä vaikeuksistasi tai jos haluat, että asia, mitä toisen  kanssa teet, on kokenut saman. 

Otsikko on virheellinen. Ap:n olisi pitänyt kirjoittaa, ettei ymmärrä ystäviensä elämäntilannetta, koska haluaa aina olle se "suurin kärsijä". 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ymmärrän sinua täysin. Kaipaan elämääni ihmisiä, joilla on jotain perspektiiviä elämän vaikeuksista ja niistä selviämisestä. Eihän se ystävien vika ole, etteivät he ole kokeneet mitään isoja vaikeuksia ja on luonnollista, että lapset ja perhe-elämää menee edelle. En itse ainakaa ole heille vihainen tai katkera, vaan kaipaan erilaista seuraa. Sellaisen seuran löytäminen aikuisena vaan tuntuu vaikealta.

Minulla ei ainakaan ole kyse siitä, että eläisin jotain ikiteinielämää kolmekymppisenä. Kyllä minäkin mielelläni valitsisin perheen ja lapset, jos saisin valita.

Ja kyllä minusta voi ihan hyvin todeta, ettei ystävät ole kokeneet mitään isoja vaikeuksia, sillä kyllä minun ystävät on ainakin minulle avoimesti kertoneet elämästään ja itsekin sanoneet, etteivät ole sellaisia kokenut. Kenenkään tuntemattoman elämästä ei tietysti voi ulkoisen habituksen perusteella mennä mitään sanomaan. Tämä siis kommenttina niille, jotka kommentoi, että olisi jotenkin törkeää väittää ettei ystävät ole kokeneet vaikeita asioita tai ettei sitä voisi tietää.

Et voi tietää.

Kyllä minäkin kerron ystäville elämästäni paljon kaikenlaista, mutta en ihan kaikkea. Esimerkiksi sitä, että molemmat biologiset vanhempani kuolivat kun olin alle kouluikäinen.

Vaikket sinä kerro kaikkea ystävillesi, se ei tarkoita, ettäkö kaikki muutkin näin tekisi. Jos ystäväni suoraan kertoo, ettei ole kokenut mitään isoja vaikeuksia, miksi en sitä uskoisi? Varsinkin kun olen tuntenut heidät lapsesta saakka ja nähnyt, kuinka heidän elämä on mennyt. Jos lähtökohtana on, ettei voi uskoa mitään, mitä ystävä kertoo, niin ethän sinä voi tehdä mitään oletuksia kenenkään elämästä. Enhän minä tiedä, onko nuo lapset oikeasti edes hänen ja onko hän enää edes naimisissa miehensä kanssa, jos en voi luottaa siihen, että hän puhuu totta elämästään. Huoh. Vaikutat aika raskaalta tyypiltä, kun taidat kuvitella, että jos sinulle ei ole/on käynyt jotain niin kaikille muillekin käy juuri samoin.

Ehkäpä ystäväsi ja sinun näkemykset vaikeuksista pn erilaisia. Sinä ehkä koet pienetkin vastoinkäymiset suurina vaikeuksina ja ystäväsi kokee elämänsänolleen semihelppoa ja hyvää kokemuksistaan huolimatta.

Jos minä koen, että minulla on ollut isoja vaikeuksia, jotka ovat vaatineet selviytymistä ja ystäväni kokee, ettei hänellä ole ollut isoja vaikeuksia, jotka vaativat selviytymistä ja lisäksi ystäväni sanoo minulle, että kokemani asiat ovat myös hänestä isoja vaikeuksia ja minä toisaalta en nää mitään ystäväni kokemuksia vaikeuksina, niin miksi ihmeessä pitää väkisin yrittää vääntää asia niin, että ehkäpä ystäväni on kuitenkin kokenut vaikeuksia? Vaikkei kenenkään mielestä ole. Huh huh, ihme jankkaamista, kun ei vaan voi uskoa, että jotkut eivät yksinkertaisesti ole kokeneet vaikeita asioita ja se vaikuttaa siihen, miten suhtautuu elämään.

Sinähän niistä vaikeuksista jankkaat. Miksi sinulle on niin iso asia se onko ihminen kokenut sinun mittakaavallasi vaikeuksia vai ei?

Koska se on oleellinen asia tässä keskustelussa, jossa tuntuu, että minun ja ystävien välillä on muuri, kun minä olen kokenut vaikeita asioista ja ystäväni eivät eivätkä näin ollen ymmärrä.

Lisäksi en ole väittänyt, että ystäväni eivät ole kokeneet minun mittakaavallani vaikeuksia, vaan että eivät ole omalla mittakaavallansakaan kokeneet vaikeuksia. Sinun kanssasi on mahdotonta keskustella, kun vääristelet sanomisiani, vaikka oikein painotin, että he eivät ole kokeneet vaikeuksia omasta mielestään eivätkä minun mielestä.

Kävikö mielessä, että ystäväsi eivät koe sellaisia asioita vaikeuksiksi mitkä sinä itse koet vaikeuksiksi? Siksi he voivat sanoa että eivät ole kokeneet vaikeuksia.

Ai hyvän uran luominen on joku suuri vaikeus elämässä? Ja ystävät eivät sitä voi ymmärtää? Eivätkö he ole opiskelleet tai käy töissä?

Ja pitäisi jaksaa vielä kolmekymppisenä märehtiä "vaikeaa eroa" kaksikymppisenä, vaikka sinulla ei ole ilmeisesti ollut erossa lapsiakaan?

Perheen menettäminen nuorena on hirveä tragedia, mutta nuo muut ovat normielämää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ymmärrän sinua täysin. Kaipaan elämääni ihmisiä, joilla on jotain perspektiiviä elämän vaikeuksista ja niistä selviämisestä. Eihän se ystävien vika ole, etteivät he ole kokeneet mitään isoja vaikeuksia ja on luonnollista, että lapset ja perhe-elämää menee edelle. En itse ainakaa ole heille vihainen tai katkera, vaan kaipaan erilaista seuraa. Sellaisen seuran löytäminen aikuisena vaan tuntuu vaikealta.

Minulla ei ainakaan ole kyse siitä, että eläisin jotain ikiteinielämää kolmekymppisenä. Kyllä minäkin mielelläni valitsisin perheen ja lapset, jos saisin valita.

Ja kyllä minusta voi ihan hyvin todeta, ettei ystävät ole kokeneet mitään isoja vaikeuksia, sillä kyllä minun ystävät on ainakin minulle avoimesti kertoneet elämästään ja itsekin sanoneet, etteivät ole sellaisia kokenut. Kenenkään tuntemattoman elämästä ei tietysti voi ulkoisen habituksen perusteella mennä mitään sanomaan. Tämä siis kommenttina niille, jotka kommentoi, että olisi jotenkin törkeää väittää ettei ystävät ole kokeneet vaikeita asioita tai ettei sitä voisi tietää.

Et voi tietää.

Kyllä minäkin kerron ystäville elämästäni paljon kaikenlaista, mutta en ihan kaikkea. Esimerkiksi sitä, että molemmat biologiset vanhempani kuolivat kun olin alle kouluikäinen.

Vaikket sinä kerro kaikkea ystävillesi, se ei tarkoita, ettäkö kaikki muutkin näin tekisi. Jos ystäväni suoraan kertoo, ettei ole kokenut mitään isoja vaikeuksia, miksi en sitä uskoisi? Varsinkin kun olen tuntenut heidät lapsesta saakka ja nähnyt, kuinka heidän elämä on mennyt. Jos lähtökohtana on, ettei voi uskoa mitään, mitä ystävä kertoo, niin ethän sinä voi tehdä mitään oletuksia kenenkään elämästä. Enhän minä tiedä, onko nuo lapset oikeasti edes hänen ja onko hän enää edes naimisissa miehensä kanssa, jos en voi luottaa siihen, että hän puhuu totta elämästään. Huoh. Vaikutat aika raskaalta tyypiltä, kun taidat kuvitella, että jos sinulle ei ole/on käynyt jotain niin kaikille muillekin käy juuri samoin.

Ehkäpä ystäväsi ja sinun näkemykset vaikeuksista pn erilaisia. Sinä ehkä koet pienetkin vastoinkäymiset suurina vaikeuksina ja ystäväsi kokee elämänsänolleen semihelppoa ja hyvää kokemuksistaan huolimatta.

No ei kyllä kuulosta siltä että tuo henkilö kokis pienet vastoinkäymiset suurina vaikeuksina!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ymmärrän sinua täysin. Kaipaan elämääni ihmisiä, joilla on jotain perspektiiviä elämän vaikeuksista ja niistä selviämisestä. Eihän se ystävien vika ole, etteivät he ole kokeneet mitään isoja vaikeuksia ja on luonnollista, että lapset ja perhe-elämää menee edelle. En itse ainakaa ole heille vihainen tai katkera, vaan kaipaan erilaista seuraa. Sellaisen seuran löytäminen aikuisena vaan tuntuu vaikealta.

Minulla ei ainakaan ole kyse siitä, että eläisin jotain ikiteinielämää kolmekymppisenä. Kyllä minäkin mielelläni valitsisin perheen ja lapset, jos saisin valita.

Ja kyllä minusta voi ihan hyvin todeta, ettei ystävät ole kokeneet mitään isoja vaikeuksia, sillä kyllä minun ystävät on ainakin minulle avoimesti kertoneet elämästään ja itsekin sanoneet, etteivät ole sellaisia kokenut. Kenenkään tuntemattoman elämästä ei tietysti voi ulkoisen habituksen perusteella mennä mitään sanomaan. Tämä siis kommenttina niille, jotka kommentoi, että olisi jotenkin törkeää väittää ettei ystävät ole kokeneet vaikeita asioita tai ettei sitä voisi tietää.

Et voi tietää.

Kyllä minäkin kerron ystäville elämästäni paljon kaikenlaista, mutta en ihan kaikkea. Esimerkiksi sitä, että molemmat biologiset vanhempani kuolivat kun olin alle kouluikäinen.

Vaikket sinä kerro kaikkea ystävillesi, se ei tarkoita, ettäkö kaikki muutkin näin tekisi. Jos ystäväni suoraan kertoo, ettei ole kokenut mitään isoja vaikeuksia, miksi en sitä uskoisi? Varsinkin kun olen tuntenut heidät lapsesta saakka ja nähnyt, kuinka heidän elämä on mennyt. Jos lähtökohtana on, ettei voi uskoa mitään, mitä ystävä kertoo, niin ethän sinä voi tehdä mitään oletuksia kenenkään elämästä. Enhän minä tiedä, onko nuo lapset oikeasti edes hänen ja onko hän enää edes naimisissa miehensä kanssa, jos en voi luottaa siihen, että hän puhuu totta elämästään. Huoh. Vaikutat aika raskaalta tyypiltä, kun taidat kuvitella, että jos sinulle ei ole/on käynyt jotain niin kaikille muillekin käy juuri samoin.

Ehkäpä ystäväsi ja sinun näkemykset vaikeuksista pn erilaisia. Sinä ehkä koet pienetkin vastoinkäymiset suurina vaikeuksina ja ystäväsi kokee elämänsänolleen semihelppoa ja hyvää kokemuksistaan huolimatta.

Jos minä koen, että minulla on ollut isoja vaikeuksia, jotka ovat vaatineet selviytymistä ja ystäväni kokee, ettei hänellä ole ollut isoja vaikeuksia, jotka vaativat selviytymistä ja lisäksi ystäväni sanoo minulle, että kokemani asiat ovat myös hänestä isoja vaikeuksia ja minä toisaalta en nää mitään ystäväni kokemuksia vaikeuksina, niin miksi ihmeessä pitää väkisin yrittää vääntää asia niin, että ehkäpä ystäväni on kuitenkin kokenut vaikeuksia? Vaikkei kenenkään mielestä ole. Huh huh, ihme jankkaamista, kun ei vaan voi uskoa, että jotkut eivät yksinkertaisesti ole kokeneet vaikeita asioita ja se vaikuttaa siihen, miten suhtautuu elämään.

Sinähän niistä vaikeuksista jankkaat. Miksi sinulle on niin iso asia se onko ihminen kokenut sinun mittakaavallasi vaikeuksia vai ei?

Koska se on oleellinen asia tässä keskustelussa, jossa tuntuu, että minun ja ystävien välillä on muuri, kun minä olen kokenut vaikeita asioista ja ystäväni eivät eivätkä näin ollen ymmärrä.

Lisäksi en ole väittänyt, että ystäväni eivät ole kokeneet minun mittakaavallani vaikeuksia, vaan että eivät ole omalla mittakaavallansakaan kokeneet vaikeuksia. Sinun kanssasi on mahdotonta keskustella, kun vääristelet sanomisiani, vaikka oikein painotin, että he eivät ole kokeneet vaikeuksia omasta mielestään eivätkä minun mielestä.

Kävikö mielessä, että ystäväsi eivät koe sellaisia asioita vaikeuksiksi mitkä sinä itse koet vaikeuksiksi? Siksi he voivat sanoa että eivät ole kokeneet vaikeuksia.

Luitko sinä ollenkaan noita viestejä? Sanoin aiemmassa viestissä, että ystäväni ovat sanoneet, että kokemani asiat ovat vaikeita, kun olemme niistä puhuneet.

Pitäisikö ystäviesi mennä viettämään iltaa kanssasi siksi, että olet kokenut elämässäsi vaikeuksia? Minä menen ystävien kanssa illalla ulos, jos itse haluan. Näin toivon muidenkin tekevän. Ei mistään muusta syystä.

Ei ystävät ole velvollisia tekemään asioita siksi, että sinulla on ollut rankkaa. Sinä vaikutat siltä, ettet tunne minkäänlaista ymmärrystä ystäviesi tilannetta kohtaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ymmärrän sinua täysin. Kaipaan elämääni ihmisiä, joilla on jotain perspektiiviä elämän vaikeuksista ja niistä selviämisestä. Eihän se ystävien vika ole, etteivät he ole kokeneet mitään isoja vaikeuksia ja on luonnollista, että lapset ja perhe-elämää menee edelle. En itse ainakaa ole heille vihainen tai katkera, vaan kaipaan erilaista seuraa. Sellaisen seuran löytäminen aikuisena vaan tuntuu vaikealta.

Minulla ei ainakaan ole kyse siitä, että eläisin jotain ikiteinielämää kolmekymppisenä. Kyllä minäkin mielelläni valitsisin perheen ja lapset, jos saisin valita.

Ja kyllä minusta voi ihan hyvin todeta, ettei ystävät ole kokeneet mitään isoja vaikeuksia, sillä kyllä minun ystävät on ainakin minulle avoimesti kertoneet elämästään ja itsekin sanoneet, etteivät ole sellaisia kokenut. Kenenkään tuntemattoman elämästä ei tietysti voi ulkoisen habituksen perusteella mennä mitään sanomaan. Tämä siis kommenttina niille, jotka kommentoi, että olisi jotenkin törkeää väittää ettei ystävät ole kokeneet vaikeita asioita tai ettei sitä voisi tietää.

Et voi tietää.

Kyllä minäkin kerron ystäville elämästäni paljon kaikenlaista, mutta en ihan kaikkea. Esimerkiksi sitä, että molemmat biologiset vanhempani kuolivat kun olin alle kouluikäinen.

Vaikket sinä kerro kaikkea ystävillesi, se ei tarkoita, ettäkö kaikki muutkin näin tekisi. Jos ystäväni suoraan kertoo, ettei ole kokenut mitään isoja vaikeuksia, miksi en sitä uskoisi? Varsinkin kun olen tuntenut heidät lapsesta saakka ja nähnyt, kuinka heidän elämä on mennyt. Jos lähtökohtana on, ettei voi uskoa mitään, mitä ystävä kertoo, niin ethän sinä voi tehdä mitään oletuksia kenenkään elämästä. Enhän minä tiedä, onko nuo lapset oikeasti edes hänen ja onko hän enää edes naimisissa miehensä kanssa, jos en voi luottaa siihen, että hän puhuu totta elämästään. Huoh. Vaikutat aika raskaalta tyypiltä, kun taidat kuvitella, että jos sinulle ei ole/on käynyt jotain niin kaikille muillekin käy juuri samoin.

Ehkäpä ystäväsi ja sinun näkemykset vaikeuksista pn erilaisia. Sinä ehkä koet pienetkin vastoinkäymiset suurina vaikeuksina ja ystäväsi kokee elämänsänolleen semihelppoa ja hyvää kokemuksistaan huolimatta.

Jos minä koen, että minulla on ollut isoja vaikeuksia, jotka ovat vaatineet selviytymistä ja ystäväni kokee, ettei hänellä ole ollut isoja vaikeuksia, jotka vaativat selviytymistä ja lisäksi ystäväni sanoo minulle, että kokemani asiat ovat myös hänestä isoja vaikeuksia ja minä toisaalta en nää mitään ystäväni kokemuksia vaikeuksina, niin miksi ihmeessä pitää väkisin yrittää vääntää asia niin, että ehkäpä ystäväni on kuitenkin kokenut vaikeuksia? Vaikkei kenenkään mielestä ole. Huh huh, ihme jankkaamista, kun ei vaan voi uskoa, että jotkut eivät yksinkertaisesti ole kokeneet vaikeita asioita ja se vaikuttaa siihen, miten suhtautuu elämään.

Sinähän niistä vaikeuksista jankkaat. Miksi sinulle on niin iso asia se onko ihminen kokenut sinun mittakaavallasi vaikeuksia vai ei?

Koska se on oleellinen asia tässä keskustelussa, jossa tuntuu, että minun ja ystävien välillä on muuri, kun minä olen kokenut vaikeita asioista ja ystäväni eivät eivätkä näin ollen ymmärrä.

.

Mitä ihmettä heidän pitäisi olla koko ajan ymmärtämässä? Olet nyt noin kolmikymppinen, jolla on hyvä ura. Ei sinun eikä muiden tarvitse miettiä vanhoja vaikeuksiasi tavallisessa arjessaan jatkuvasti. 

Miksi kaksikymppisenä kokemasi ero edes olisi merkittävästi vaikeampi kuin jonkun toisen ero? Tai vaikka olisi, ei se ole asia, jota pitäisi koko ajan kerrata.