Isä ei suostu muuttamaan pois talostaan

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos se talo on surkea ja syrjäseudulla ja täysin asuinkelvoton parin vuoden kuluttua, niin miksi kukaan ap:n sisaruksista haluaisi sen ostaa? Eihän tuossa ole mitään järkeä, kuten on jo kerrottu, niin ei ole töitä, ei palveluja, ei edes tietä perille koko kylään muutaman vuoden kuluttua.

Vaikkapa siksi että sillä talolla on tunnearvoa myös lapsuudenkotini ja nyt se on vielä siinä kunnossa että sen voisi remontoida ja niitä remontointi haluja olisi. Jos taas se sisarus löytää sopivan remontoitavan vähän vastaavan kohteen muualta niin tuskin hän haluaa parin vuoden päästä lapsuuden kotiinsa muuttaa. Ja onko talo siinä vaiheessa edes siinä kunnossa että sitä kannattaisi remontoida vaikka haluja muuttoon muuten olisi.

Sillä on tiemmä tunnearvoa myös sille isälle, vielä pidemmältä ajalta kuin sillä lapsella.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onko tilaa paljon, Voisiko isä jäädä heidän kanssaan asumaan siihen? Ei ole yksinäistä vanhuutta.

Isä juo paljon alkoholia. Ei kukaan halua asua juopon kanssa.

Ai ei ? Mies siivoaa just keittiötäni ja kuuntelen YouTubesta girls just wanna have fun biisiä ja poltan pilveä. En halunnut päästää ees asuntooni, painosti ja painosti ja päästin. "Ei sun tartte rakas mä hoidan kaiken " juon joka päivä ja mies haluaa silti mut pitää vaikka itse olen toivonut eroa monesti. En ansaitsisi tota miestä. Saan paljon anteeksi iälläni ja sen takia kun olen ylis eksu aalinen, sen tiedän .

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voisiko sisarus, joka on kiinnostunut ok-talosta, muuttaa sinne perheensä kanssa isän yhä asuessa siellä? Jos talo on riittävän iso, tämäkin vaihtoehto voisi olla mahdollinen, vai voisiko?

Aloittaja taisi kertoa, että isälle maistuu alkoholi.

Koska on yksinäinen. Sitähän hän ei enää olisi jos lapsi, mahdollisesti perheineen, muuttaisi samalle tontille.

Ap:n isän lapsella ei ole enää perhettä, miten et ymmärrä, että 74-vuotiaiden lapset ovat jo itsekin isovanhempi-iässä. Heidän lapsensa ovat jo maailmalla.

Minun vanhempani ovat 72, minä olen 44, oma lapseni on 7. Ehkä teidän suvussa on alettu tehdä jälkeläisiä heti kun ensimmäinen finni on posahtanut.

Anoppi oli 40 v, kun mieheni eli hänen nuorimmaisensa syntyi perheen kolmantena lapsena. Kun miehen sisko tuli raskaaksi hieman alle 40-v., päivitteli anoppi minulle, kuinka vielä vanhalla iällä ruvetaan lapsia tekemään. Muistutin hänelle, että saman ikäinen olit, kun X. syntyi. Vaikeni.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä kävi noin. Isä halusi kovasti että suvussa 200 vuotta ollut maatila ja sen päärakennus olisi jäänyt sukuun eli minulle tai siskolleni. Minä ilmoitin jo ajoissa että en halua asua omakotitalossa ja sisko ilmoitti varhain että hän haluaisi asua maalla ja sukutilalla. Kaikki pellot oli jo aikaisemmin vuokrattu muualle ja siskokin valitsi ei-maatalouden ammatikseen. Sisko oli 25 kun valmistui metsäinsinööriksi ja sai työpaikan syntymäkunnasta. Oltiin puhuttu isälle jo useampi vuosi että jos haluat tilan jäävän sukuun niin nyt on se paikka.

Isä ei halunnut myydä rakennusta siskolle, vaikka äiti ilmoitti olevansa enemmän kuin valmis muuttamaan keskustaan, talossa oli paljon remonttia tehtävänä ja isällä ikää 72 vuotta kun sisko valmistui.

Sisko osti sitten miehensä kanssa miehen kotitilasta rantapaikan, rakensi sinne perinteisen hirsitalon ja perusti perheen.

Äiti osti keskustasta kaksion ja asuu siellä talvet, Isä edelleen 83 vuotiaana maatilalla koko ajan ja nyt talo on huonossa kunnossa koska remontteja ei tehty. Nyt isää surettaa ja hän itse myöntää että talo menee purkuun kun hänestä aika jättää. Isä ymmärtää että siskon lapset eivät halua muuttaa toiseen kouluun tai sisko miehensä takia luopua rakkaudella rakennetusta talosta vain siksi että isälle nyt kelpaisi myynti.

Kaikki ollaan sinut asian kanssa, ei mitään kaunoja.

Kaikelle on aikansa ja joskus aikaikkuna on kapea.

Todella outoa, että asuttu talo menee 11 vuodessa sellaiseen kuntoon, että se pitää purkaa. Oletettavasti se on ollut vuotavakattoinen ja ikkunat hajalla jo vuosia, jos purkukunto on noin lähellä. Asun 185 vuotta sitten rakennetussa talossa, jota on remontoitu noin 50 vuoden välein ja edelleen tämä on asuttavassa kunnossa, vaikka viimeksi remontti tehtiin 30 vuotta sitten (jotain tapetointia ja pintamateriaalien vaihtoa en remonttina pidä).

Läheskään aina niitä aikaisempia remontteja ei ole tehty asianmukaisesti. Taloon on ehkä tehty pesutilat sisälle vähän sinne päin. Tai tosiaan se kattoremontti on jäänyt tekemättä jos sisätilat on vielä suurimmalta osalta ollut kylmillään kun koko taloa ei kannata yhtä ihmistä varten lämmittää niin ei siihen ihan hirveän kauaa mene että talo on siinä kunnossa että sitä ei kannata remontoida tai että ainakaan niin suuren remonttiin ei ole mitään haluja ryhtyä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei tahdo luopua elämästään vielä. Oma päätös ja siihen teillä lapsilla ei ole mitään sanomista.

Sen sijaan lasten pitäisi luopua ja odotella. Omituista sekin.

-ohis

Miten joku voi peukuttaa tätä? Eihän tuo ole lasten omaisuutta!

Samaa mieltä. Mistä ihmeestä niiden lasten pitäisi luopua? Ostakoot pennut itse talonsa/asuntonsa. Näitä löytyy näköjään useammin jotka vaativat vanhempiaan pois kodeistaan. Ohis yksi heistä. 

Miehen ja minun suvuissani on ollut ihan tavallista, että vanhukset ovat muuttaneet pienempään asuntoon jossain 75 v. tienoilla. Ilman mitään kriisiä. Taloissa on seuraava sukupolvi lapsineen jatkanut talonpitoa. Nyt molempien lapsuudenkodit on joko menossa myyntiin tai jo myyty. Työt ovat vieneet aikuiset lapset kauan lapsuuden kodin paikkakunnilta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä kävi noin. Isä halusi kovasti että suvussa 200 vuotta ollut maatila ja sen päärakennus olisi jäänyt sukuun eli minulle tai siskolleni. Minä ilmoitin jo ajoissa että en halua asua omakotitalossa ja sisko ilmoitti varhain että hän haluaisi asua maalla ja sukutilalla. Kaikki pellot oli jo aikaisemmin vuokrattu muualle ja siskokin valitsi ei-maatalouden ammatikseen. Sisko oli 25 kun valmistui metsäinsinööriksi ja sai työpaikan syntymäkunnasta. Oltiin puhuttu isälle jo useampi vuosi että jos haluat tilan jäävän sukuun niin nyt on se paikka.

Isä ei halunnut myydä rakennusta siskolle, vaikka äiti ilmoitti olevansa enemmän kuin valmis muuttamaan keskustaan, talossa oli paljon remonttia tehtävänä ja isällä ikää 72 vuotta kun sisko valmistui.

Sisko osti sitten miehensä kanssa miehen kotitilasta rantapaikan, rakensi sinne perinteisen hirsitalon ja perusti perheen.

Äiti osti keskustasta kaksion ja asuu siellä talvet, Isä edelleen 83 vuotiaana maatilalla koko ajan ja nyt talo on huonossa kunnossa koska remontteja ei tehty. Nyt isää surettaa ja hän itse myöntää että talo menee purkuun kun hänestä aika jättää. Isä ymmärtää että siskon lapset eivät halua muuttaa toiseen kouluun tai sisko miehensä takia luopua rakkaudella rakennetusta talosta vain siksi että isälle nyt kelpaisi myynti.

Kaikki ollaan sinut asian kanssa, ei mitään kaunoja.

Kaikelle on aikansa ja joskus aikaikkuna on kapea.

Todella outoa, että asuttu talo menee 11 vuodessa sellaiseen kuntoon, että se pitää purkaa. Oletettavasti se on ollut vuotavakattoinen ja ikkunat hajalla jo vuosia, jos purkukunto on noin lähellä. Asun 185 vuotta sitten rakennetussa talossa, jota on remontoitu noin 50 vuoden välein ja edelleen tämä on asuttavassa kunnossa, vaikka viimeksi remontti tehtiin 30 vuotta sitten (jotain tapetointia ja pintamateriaalien vaihtoa en remonttina pidä).

Tuohon riittää vuotava katto, jos kattoremontti olisi pitänyt tehdä vuosia sitten.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei tahdo luopua elämästään vielä. Oma päätös ja siihen teillä lapsilla ei ole mitään sanomista.

Isän ympärillä korppikotkat liekailevat. Haistoivat kuoleman. Niin oli omien vanhempienkin kohdalla. Isän kanssa keskusteltava joukolla ja jos ei suostu, se on hänen päätöksensä. Vaikea hänen on tunnustaa, että siinä se elämä oli ja kaikki vaivannäkö. Olkaa armolliset ja antakaa vanhalle aikaa.

Hah, armollisia, sopisi isän antaa porttikielto kotiinsa, siinä olisi armoa ja oppia riittävästi. 

Tai tehdä testamentti, jonka mukaan kaikki lahjoitetaan hyväntekeväisyyteen, niin lapset lakkaisivat odottamasta  isänsä kuolemaa, eikö niin?

Näin juuri, voi olla perheensä kiusaama, sehän äityy fyysiseksi väkivallaksi loppupeleissä jos kohteeksi joutunut ei saa torpattua ajoissa. 

Kehottaisin isää ottamaan yhteyttä valtion viranomaisiin ja pyytämään oikeusapua lapsia vastaan.

Kenen viranomaisen ajattelit puuttuvan tuohon asiaan? Ja miten siihen voisi edes viranomainen puuttua?

Tämä on selvästi rikoslain  alainen juttu. Pitäisi ensin ottaa yhteyttä asianajajaan, ja asianajaja ottaa yhteyttä viranomaisiin, minkä jälkeen saa edunvalvojan, joka ei ole sukulainen. Turvaa lapsia vastaan, jotka haluavat jo isän eläessä häätää tämän.

Millätavalla on rikollista toivoa että Isä muuttaisi taajamaan oalveluiden äärelle?

Aika moniin rikollisiin toiveisiin siinä tapauksessa sortuu vanhemmatkin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onko tilaa paljon, Voisiko isä jäädä heidän kanssaan asumaan siihen? Ei ole yksinäistä vanhuutta.

Isä juo paljon alkoholia. Ei kukaan halua asua juopon kanssa.

No enpä ihmettele, jos juo, kun omat lapset ovat kuin korppikotkia haaskalla kyttäämässä hänen rantatontillista taloaan. Viis siitä, että isä haluaisi vielä asua kotonaan, kun kakaroilla vaan oma etu edellä.

Ei ketään voi häätää omasta talostaan pois. Se on isänne koti. Kaikilla oma etu mielessä, yksi ostaa talon ja toiset odottaa että saavat sitten isältä rahaa.

Törkeetä ja ihmisarvoa alentaa iäkkäälle isälle, hoputtaa pois omasta kodistaan, joka ilmeisesti vielä pystyy asumaan omassa talossa itsekseen. Onko ihmiset petoja.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä kävi noin. Isä halusi kovasti että suvussa 200 vuotta ollut maatila ja sen päärakennus olisi jäänyt sukuun eli minulle tai siskolleni. Minä ilmoitin jo ajoissa että en halua asua omakotitalossa ja sisko ilmoitti varhain että hän haluaisi asua maalla ja sukutilalla. Kaikki pellot oli jo aikaisemmin vuokrattu muualle ja siskokin valitsi ei-maatalouden ammatikseen. Sisko oli 25 kun valmistui metsäinsinööriksi ja sai työpaikan syntymäkunnasta. Oltiin puhuttu isälle jo useampi vuosi että jos haluat tilan jäävän sukuun niin nyt on se paikka.

Isä ei halunnut myydä rakennusta siskolle, vaikka äiti ilmoitti olevansa enemmän kuin valmis muuttamaan keskustaan, talossa oli paljon remonttia tehtävänä ja isällä ikää 72 vuotta kun sisko valmistui.

Sisko osti sitten miehensä kanssa miehen kotitilasta rantapaikan, rakensi sinne perinteisen hirsitalon ja perusti perheen.

Äiti osti keskustasta kaksion ja asuu siellä talvet, Isä edelleen 83 vuotiaana maatilalla koko ajan ja nyt talo on huonossa kunnossa koska remontteja ei tehty. Nyt isää surettaa ja hän itse myöntää että talo menee purkuun kun hänestä aika jättää. Isä ymmärtää että siskon lapset eivät halua muuttaa toiseen kouluun tai sisko miehensä takia luopua rakkaudella rakennetusta talosta vain siksi että isälle nyt kelpaisi myynti.

Kaikki ollaan sinut asian kanssa, ei mitään kaunoja.

Kaikelle on aikansa ja joskus aikaikkuna on kapea.

Todella outoa, että asuttu talo menee 11 vuodessa sellaiseen kuntoon, että se pitää purkaa. Oletettavasti se on ollut vuotavakattoinen ja ikkunat hajalla jo vuosia, jos purkukunto on noin lähellä. Asun 185 vuotta sitten rakennetussa talossa, jota on remontoitu noin 50 vuoden välein ja edelleen tämä on asuttavassa kunnossa, vaikka viimeksi remontti tehtiin 30 vuotta sitten (jotain tapetointia ja pintamateriaalien vaihtoa en remonttina pidä).

Tuohon riittää vuotava katto, jos kattoremontti olisi pitänyt tehdä vuosia sitten.

Ikkunaremontti tehty 30 v sitten väärin, nyt kaikki seinät homehtuneet ikkunoiden alta. Toisen pään kylpyhuoneessa vesivahinko jota ei korjattu. Isä lämmittänyt vain talon toistapäätä talvet (keittiö, sauna, kylpyhuone ja eteinen), toinen puoli talosta ollut kylmillään. Vintillä katto vuotanut hiukan eli kattoremontinkin aika olisi kohta.

Siinä ne syyt miksi talo on 11 vuodessa mennyt niin huonoon kuntoon että se on purkukuntoinen.

Nyt talo on niin huonossa kunnossa, että edes äiti ei enää asu siellä kesäisin mutta onneksi on kesämökki kilometrin päässä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä kävi noin. Isä halusi kovasti että suvussa 200 vuotta ollut maatila ja sen päärakennus olisi jäänyt sukuun eli minulle tai siskolleni. Minä ilmoitin jo ajoissa että en halua asua omakotitalossa ja sisko ilmoitti varhain että hän haluaisi asua maalla ja sukutilalla. Kaikki pellot oli jo aikaisemmin vuokrattu muualle ja siskokin valitsi ei-maatalouden ammatikseen. Sisko oli 25 kun valmistui metsäinsinööriksi ja sai työpaikan syntymäkunnasta. Oltiin puhuttu isälle jo useampi vuosi että jos haluat tilan jäävän sukuun niin nyt on se paikka.

Isä ei halunnut myydä rakennusta siskolle, vaikka äiti ilmoitti olevansa enemmän kuin valmis muuttamaan keskustaan, talossa oli paljon remonttia tehtävänä ja isällä ikää 72 vuotta kun sisko valmistui.

Sisko osti sitten miehensä kanssa miehen kotitilasta rantapaikan, rakensi sinne perinteisen hirsitalon ja perusti perheen.

Äiti osti keskustasta kaksion ja asuu siellä talvet, Isä edelleen 83 vuotiaana maatilalla koko ajan ja nyt talo on huonossa kunnossa koska remontteja ei tehty. Nyt isää surettaa ja hän itse myöntää että talo menee purkuun kun hänestä aika jättää. Isä ymmärtää että siskon lapset eivät halua muuttaa toiseen kouluun tai sisko miehensä takia luopua rakkaudella rakennetusta talosta vain siksi että isälle nyt kelpaisi myynti.

Kaikki ollaan sinut asian kanssa, ei mitään kaunoja.

Kaikelle on aikansa ja joskus aikaikkuna on kapea.

Todella outoa, että asuttu talo menee 11 vuodessa sellaiseen kuntoon, että se pitää purkaa. Oletettavasti se on ollut vuotavakattoinen ja ikkunat hajalla jo vuosia, jos purkukunto on noin lähellä. Asun 185 vuotta sitten rakennetussa talossa, jota on remontoitu noin 50 vuoden välein ja edelleen tämä on asuttavassa kunnossa, vaikka viimeksi remontti tehtiin 30 vuotta sitten (jotain tapetointia ja pintamateriaalien vaihtoa en remonttina pidä).

Läheskään aina niitä aikaisempia remontteja ei ole tehty asianmukaisesti. Taloon on ehkä tehty pesutilat sisälle vähän sinne päin. Tai tosiaan se kattoremontti on jäänyt tekemättä jos sisätilat on vielä suurimmalta osalta ollut kylmillään kun koko taloa ei kannata yhtä ihmistä varten lämmittää niin ei siihen ihan hirveän kauaa mene että talo on siinä kunnossa että sitä ei kannata remontoida tai että ainakaan niin suuren remonttiin ei ole mitään haluja ryhtyä.

Jos talossa ei ole koneellista ilmastointia, vaan vanhanaikainen painovoimainen, niin ei se talo huonoon kuntoon mene, vaikka osa huoneista on lämmittämättä. Kokeiltu on kohta 60 talven ajan. Jos taas remontit ylipäätään tehdään väärin, niin miksi ihmeessä tehdä sitä ensimmäistäkään?

Elisabeth Rehn 88v muutti Hilan talostaan Tapiolaan kaksioon. Asui siellä kaksi vuotta ja päätti keväällä muuttaa takaisin maalle. Omassa talossa ja pihapiirissä riittää tekemistä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jassoo. Isäni on 89-vuotias ja asuu omakotitalossaan. Ei ole minun asiani häntä käskytellä minnekään muuttamaan. Jollei asuminen tulevaisuudessa suju, niin sitten mietitään asia yhdessä uusiksi.

Reilu ja kunnioitettava asenne.

Mutta ei käytännöllinen.

Sitten kun se asuminen ei tulevaisuudessa suju, isä ei sitä haluakaan miettiä kenenkään kanssa uusiksi, jääräpäisesti haluaa jäädä vaikka ei enää pysty jne.

Kuten joku tuolla sanoi, nämä asiat kannattaisi miettiä ja päättää jo valmiiksi ja tehdä suunnitelmat valmiiksi kun vielä itse pystyy siitä päättämään.

Juuri tämä aiheuttaa riitoja myöhemmin että ei ole valmistauduttu.

Kumpikaan osapuoli ei halua miettiä sinne asti, tuohan on sitten joskus.

Ja sitten kun se aika tulee, kummallekin iskee paniikki ja tulee väärinkäsityksiä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onko tilaa paljon, Voisiko isä jäädä heidän kanssaan asumaan siihen? Ei ole yksinäistä vanhuutta.

Isä juo paljon alkoholia. Ei kukaan halua asua juopon kanssa.

No enpä ihmettele, jos juo, kun omat lapset ovat kuin korppikotkia haaskalla kyttäämässä hänen rantatontillista taloaan. Viis siitä, että isä haluaisi vielä asua kotonaan, kun kakaroilla vaan oma etu edellä.

Haluaa myös että lapsensa asuisi siinä.

Kaikkea ei voi saada, joten pitää tehdä päätöksiä, mikä on järkevintä.

Tässä se vanhin ei nyt siihen kykene.

74-vuotias äitini asuu kerrostalossa miesystävänsä kanssa ja he aikovat ostaa remontoitavan omakotitalon syrjäseudulta. Olen kertonut, että minulta ei voi sitten odottaa mitään apua, jos tarvetta tulee. Ei kuulemma tarvita apua, vaan tekemistä ja omaa rauhaa. Tajuan ja en. 

Kun meillä alkoi seniorisirkus miehen vanhempien kanssa, me tehtiin suunnitelma omaa vanhenemista varten ja sen punainen lanka on meidän itsenäinen pärjääminen, että me ei pilata lastemme elämää sitten aikanaan, koska kuvittelemme lapsellisesti olevamme kuolemattomia tai että yhteiskunta auttaa. Ei olla ja ei auta. 

Joten en tiedä mitä tästä ajatella, mutta vastuuttomalta tuntuu ja uskon äitini laskevan sen varaan, että tositilanteessa mulla ei ole sydäntä olla auttamatta, vaikka nyt sanoudun siitä irti. Äiti on valitettavasti oikeassa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä kävi noin. Isä halusi kovasti että suvussa 200 vuotta ollut maatila ja sen päärakennus olisi jäänyt sukuun eli minulle tai siskolleni. Minä ilmoitin jo ajoissa että en halua asua omakotitalossa ja sisko ilmoitti varhain että hän haluaisi asua maalla ja sukutilalla. Kaikki pellot oli jo aikaisemmin vuokrattu muualle ja siskokin valitsi ei-maatalouden ammatikseen. Sisko oli 25 kun valmistui metsäinsinööriksi ja sai työpaikan syntymäkunnasta. Oltiin puhuttu isälle jo useampi vuosi että jos haluat tilan jäävän sukuun niin nyt on se paikka.

Isä ei halunnut myydä rakennusta siskolle, vaikka äiti ilmoitti olevansa enemmän kuin valmis muuttamaan keskustaan, talossa oli paljon remonttia tehtävänä ja isällä ikää 72 vuotta kun sisko valmistui.

Sisko osti sitten miehensä kanssa miehen kotitilasta rantapaikan, rakensi sinne perinteisen hirsitalon ja perusti perheen.

Äiti osti keskustasta kaksion ja asuu siellä talvet, Isä edelleen 83 vuotiaana maatilalla koko ajan ja nyt talo on huonossa kunnossa koska remontteja ei tehty. Nyt isää surettaa ja hän itse myöntää että talo menee purkuun kun hänestä aika jättää. Isä ymmärtää että siskon lapset eivät halua muuttaa toiseen kouluun tai sisko miehensä takia luopua rakkaudella rakennetusta talosta vain siksi että isälle nyt kelpaisi myynti.

Kaikki ollaan sinut asian kanssa, ei mitään kaunoja.

Kaikelle on aikansa ja joskus aikaikkuna on kapea.

Todella outoa, että asuttu talo menee 11 vuodessa sellaiseen kuntoon, että se pitää purkaa. Oletettavasti se on ollut vuotavakattoinen ja ikkunat hajalla jo vuosia, jos purkukunto on noin lähellä. Asun 185 vuotta sitten rakennetussa talossa, jota on remontoitu noin 50 vuoden välein ja edelleen tämä on asuttavassa kunnossa, vaikka viimeksi remontti tehtiin 30 vuotta sitten (jotain tapetointia ja pintamateriaalien vaihtoa en remonttina pidä).

Tuohon riittää vuotava katto, jos kattoremontti olisi pitänyt tehdä vuosia sitten.

Ikkunaremontti tehty 30 v sitten väärin, nyt kaikki seinät homehtuneet ikkunoiden alta. Toisen pään kylpyhuoneessa vesivahinko jota ei korjattu. Isä lämmittänyt vain talon toistapäätä talvet (keittiö, sauna, kylpyhuone ja eteinen), toinen puoli talosta ollut kylmillään. Vintillä katto vuotanut hiukan eli kattoremontinkin aika olisi kohta.

Siinä ne syyt miksi talo on 11 vuodessa mennyt niin huonoon kuntoon että se on purkukuntoinen.

Nyt talo on niin huonossa kunnossa, että edes äiti ei enää asu siellä kesäisin mutta onneksi on kesämökki kilometrin päässä.

Johan oli helmi. Vaan 20 v lahonneet seinät ja 1 vesivahinko. Joku hullu voisi tuota himota, koska lapsuus, mutta en ymmärrä kenen puoliso sekaantuisi moiseen pommiin.

Olen ollut tällä palstalla jo 90-luvulla ja nähnyt kaikenlaisia aloituksia ja neuvojen kyselijöitä, mutta tämä on röyhkeydessään jo yliveto.

Miten vanha mies saadaan muuttamaan kodistaan ja myymään talonsa, jossa hän haluaa viettää viimeiset elinvuotensa ihmisarvoista elämää. Ja lohdutuspalkintona tarjotaan jotakin rantasaunan käyttöoikeutta kerran kesässä.

Röyhkeydellä ja ahneudella ei näytä olevan mitään rajoja.

Ja miten asia edes kuuluu ap.lle? Ellei olisi susi lampaiden vaatteissa ja rahan kiilto silmissä.

Kyllä isäsi pää pitäisi saada kääntymään.Kun kerran nyt olisi ostaja.Sitten kun hänestä aika jättää jää talo teidän  huolehdittavaksenne  eikä sitä ehkä saa myytyä enään.Miehet ovat tuollaisia.Meilläkin sain tapella 10 v. sitten mieheni kanssa että muuttaisimme pois vanhasta maalaistalosta.Onneksi  se kuitenkin tapahtui  ja lapsetkin saavat tämän kaupungissa olevan talon ehkä paremmin myytyä jos me emme sitä aikaisemmin jo myy.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

74 v on jo todella vanha. Hänellä ei ole montaa vuotta jäljellä. "Kun suomalainen mies eli 1940-luvun alussa keskimäärin noin 55 vuotta, on miesten elinajan odote tänään yli 79 vuotta."

74 todella wanha??Hauska läppä hahhaa. Monet elivät ihan yli 90vuotiaiksi ja hupsi satavuotiaitakin on vielä millonkohan ne on syntynyt???sekö nuorisoo potuttaa aika sairasta mutta tavallaan tämä oli ihan hyvä läppä. tai no ei oikeastaan. Mitä tulee asunnon talon hankintaan kannattaa se jo kyllä alussa kannattaa mitoittaa silleen että siellä pärjää vaikka joutuis rullatuoliin. Ajattelen tätä jo näin nelikymppisenäkin.

Se vuodepotilaaksi vuodessa mennyt 80 v isäni, josta äsken kirjoitin, on odottamassa vakituista paikkaa osastolla, jossa on paljon väkeä. Siel on vain yksi 100 v, hän on nainen, ja ne kaikki muut asukkaat siellä, joista enemmistö on miehiä, pitävät häntä todella vanhana.

Aika in denial pitää olla -anteeksi suora ilmaisuni- jos kuvottelee 74 v olevan vielä nuori, jolla on paljon elämää jäljellä.

N56

Mun mielestä on hiton masentava ajatus, että 74-vuotiaana pitäisi luovuttaa ja odotella kiikkustuolissa noutajaa. Ei! Vanhoillakin ihmisillä saa olla haaveita, hankkeita ja elämänjanoa.

N54

Mikä masentava ajatus? Pappa myy talon pois ja rällää talorahat elohopeakerhon matkoilla kylpylöissä ja Gran Kanarialla.