Työnantaja siirtyi 6päiväiseen viikkoon -kukaan ei mennyt tänään töihin
Täälläkin tällä viikolla keskusteltu aihe, jossa työnantaja Bronto Skylift ilmoitti siirtyvänsä kuusipäiväiseen työviikkoon. Tänään on ensimmäinen lauantai jolloin työmaalle olisi pitänyt saapua, mutta paikalle saapui vain työnjohtoa. Lienee maanantaina mielenkiintoinen ilmapiiri kyseisessä työpaikassa?
"Satoja ihmisiä työllistävässä Bronto Skyliftissä työnantaja on määrännyt työntekijät tekemään kuusipäiväistä työviikkoa ja tulemaan töihin tänään lauantaina. Työntekijät eivät ole saapuneet töihin kumpaankaan Porin tai Tampereen tehtaalle.
Porin pääluottamusmies Keijo Mattila kävi tänään Porin tehtaalla ja kertoo siellä olevan paikalla vain työnjohtoa. Sama tilanne on myös Tampereen tehtaalla.
Yhtiön toimitusjohtaja Lasse Orre ei ota kantaa siihen, minkälaisia seuraamuksia työntekijöille tulee siitä, etteivät he tulleet töihin lauantaina."
Kommentit (164)
Eiköhän se ole kuulkaa lopun alkua se sitten, hienoa tietysti että on periaatteita ja solidaarisesti kaikki jääneet kotionsa tänään mutta maanantai sieltä tulla jolkottelee ja mitä se tuo mukanaan, tiedon Pelle Miljoonan kappaleen sanoin "isäntä vei tehtaan pois, maahan kaukaiseen". Sinänsä ihme että tuo firma on toistaiseksi Suomessa pysynyt, ulkomaalaiset omistajat kuitenkin vuodesta 2015 lähtien. Siinä menee sitten työpaikka duunarilta, toimihenkilöltä ja johdolta. Ei muutakun cv:n päivitykseen neuvon, ihmeiden aika on ohi
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No, voimme varmaankin alkaa laskemaan kyseisen yhtiön loppulaskentaa. Oli tämän kamppailun lopputulema mikä hyvänsä, firmalla on japanilaiset omistajat. Ne tuskin katselevat hyvällä kyseistä meininkiä, että eiköhän se Bronto Skyliftin taru ala olla lopussa tällä bkamaralla. Ainakin itsestä vaikea kuvitella miten tämä syttynyt konflikti kyseisellä työpaikalla taputeltaisiin? Miettikää nyt, työnantajako maanantaina taipuisi ja pyytäisi anteeksi, palataan vanhaan vaan ja maksetaan? No way, tj menettäisi kasvonsa ja lehdet kirjoittaisivat miten työntekijät voittivat kahnauksensa. Vai neuvottelisivatko maanantaina uusista ehdoista hyvässä hengessä? Työntekijät taipuisivat kompromisseihin ymmärtäen työnantajankin puolta? Tuskin. Tilanne on tulehtunut ja oli tässä lopputuloksena mikä tahansa, omistajat suunnittelevat varmaankin parhaillaan sitä mihin tuotanto tullaan siirtämään (vai siirretäänkö ollenkaan, jos ovatkin niin konkan partaalla).
Varmaan tietävät senkin, että maksamattomat palkat saa palkkaturvasta, mutta pitämättömiä vapaita ei. Tuossa laitetaan työntekijät maksamaan firman konkurssista osa.
Heh, heh. Aikamoisia possuja ovat firman johtajat, jos näin on. Aivan varmasti tietävät taloustilanteen ja jos konkurssi on tulossa. Röyhkeää touhua.
Eihän siinä ole mitään mieltä tehdä palkatonta työtä konkurssikypsälle firmalle.
Suurin osa tuotannosta menee vientiin.
Firmassa on yli 300 työntekijää.
Nyt on suma töissä, ja toimitukset muille yrityksille pahasti myöhässä, kun on ollut pulaa raaka-
Juuri nyt pitäisi saada asiakkaille toimitetuksi kaikki tilatut tuotteet.
Siksi pyydetty, että työntekijät tekisivät pitempää päivää tai sitten tulisivat lauantaisin töihin.
Vuorotellen, joka toinen lauantai.Kertokaa te kusipäät, että MISTÄ FIRMA NAPPAA AMMATTITAITOISIA TYÖNTEKIJÖITÄ?
Kadultako firma palkkaisi, asentajia, hitsaajia, levyseppiä, ja muita koneajan osaajia.
Firma valmistaa kuorma- autiojen nostolsitteita, joita käytetään mm.
pelastustoimessa, paloautossa, ja muussa vastaavassa, missä nostolaitteita tarvitaan.Talousvaikeuksia on, ja olisikohan se todella helvetin kallista teettää
3 kk töitä, YLITÖINÄ.Sillä firmahan ei saa tuotteista yhtään enempää, kuin mitä tilaussopimuksessa lukee.
Firmahan ottais ylityönä teettäessään, lujasti takkiinsa.
Miksi ovat myyneet niin halvalla ettei kate kestä ylityökorvauksia? Jos tämä on jokavuotinen tapahtuma niin miksei siihen oltu varauduttu? Jutun mukaan edellisinä vuosina on maksettu ylityökorvaukset. Miksi työntekijöiden pitäisi suostua tosta noin vain ehtojensa heikennykseen kun moka on tehty johtotasolla?
Kilpailutus. Ei olisi tullut muuten kauppoja ollenkaan. Selvähän tuo. Kyllä sinäkin mielelläsi tikkaat ostoksistasi ja jos saat alennuksen niin joku aina kärsii.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No, voimme varmaankin alkaa laskemaan kyseisen yhtiön loppulaskentaa. Oli tämän kamppailun lopputulema mikä hyvänsä, firmalla on japanilaiset omistajat. Ne tuskin katselevat hyvällä kyseistä meininkiä, että eiköhän se Bronto Skyliftin taru ala olla lopussa tällä kamaralla. Ainakin itsestä vaikea kuvitella miten tämä syttynyt konflikti kyseisellä työpaikalla taputeltaisiin? Miettikää nyt, työnantajako maanantaina taipuisi ja pyytäisi anteeksi, palataan vanhaan vaan ja maksetaan? No way, tj menettäisi kasvonsa ja lehdet kirjoittaisivat miten työntekijät voittivat kahnauksensa. Vai neuvottelisivatko maanantaina uusista ehdoista hyvässä hengessä? Työntekijät taipuisivat kompromisseihin ymmärtäen työnantajankin puolta? Tuskin. Tilanne on tulehtunut ja oli tässä lopputuloksena mikä tahansa, omistajat suunnittelevat varmaankin parhaillaan sitä mihin tuotanto tullaan siirtämään (vai siirretäänkö ollenkaan, jos ovatkin niin konkan partaalla).

Juu, ja nythän tuolta on tämän vedon seurauksena jo irtisanoutunut niitä AMMATTITAITOISIA TYÖNTEKIJÖITÄ. Ja loput jättäneet tulematta näin lauantaina, kun noin kyseenalaista sanelupolitiikkaa harjoittavat.
Että miten meni noin niin kuin omasta mielestäsi?

Jutun mukaan ketään ei pyydetty töihin vaan käskettiin ja vielä ilman palkkaa. Ei ihme että jäi porukkaa ilmeistymättä.
Kukaan niistä ei kai halua pitää työpaikkaansa. Siitähän tässä on kyse.

Eli liian halvalla myyvät ja sen takia ottavat nyt takkiinsa. Tyhmä päätös johtavilta. Kantakoot nyt sitten itse seurauksensa, se ei ole työntekijöiden vika.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuka jaksaisi tehdä kuutena päivänä viikossa töitä, kun viidessäkin on jo kestämistä?
Hiukan ihmetten: VAIN JOKA TOINEN VIIKKO 6 päivää, seuraava viikko normaali 5 päivää ja tämä VAIN vuoden loppuun. Ylimääräiset työpäivät korvataan vapailla.
Esimerkiksi kaupan alalla kuusipäiväiset viikot ja pitemmätkin työputket on ihan tavallisia (6-9 pv). Kahden päivän vapaat muutaman viikon välein ja muuten ykkösvapaat. Yleensä tasoittumisjakson loppuun saa sitten enemmän vapaita.
Että mistä tässä nyt naristaan?
Palkasta. Ei kaupan alalla tehdä 6-päiväistä viikkoa siten, että se 6. päivä on palkaton, kuten tuossa nyt ollaan vaatimassa työntekijöitä tekemään. Ko. päivän saa ensi vuonna jonain lauantaina vapaaksi, hieno juttu?
Tämäkin varmaan riippuu ihan työntekijän tilanteesta. Jos nuo vapaat saisi pitää kaikki kerralla niin itselleni ainakin kelpaisi pieni loma. Tietyssä elämänvsiheessa vapaa on rahaa arvokkaampaa. Mutta siis joo, pitäisihän tuo olla valinnainen, että rahaa tai vapaata.
Ja tämä järjestelyhän oli suunniteltu vain vuoden loppuun, että eiköhän ne vapaat olis sit kuitenkin ensi vuonna normaalien viikonloppuvapaiden päälle.
Itse pidän tässä suurimpana ongelmana työnantajan yksipuolista sanelua, en niinkään noita työvuoroasioita. Toivottavasti työntekijät pääsevät vielä aidosti neuvottelemaan työnantajan kanssa.
Työnantaja voi antaa ne esim. maanantaiaamuisin 2 tuntia kerrallaan. Koetko silloin hyötyväsi nyt tekemästäsi palkattomasta työstä?
Vierailija kirjoitti:
Eiköhän se ole kuulkaa lopun alkua se sitten, hienoa tietysti että on periaatteita ja solidaarisesti kaikki jääneet kotionsa tänään mutta maanantai sieltä tulla jolkottelee ja mitä se tuo mukanaan, tiedon Pelle Miljoonan kappaleen sanoin "isäntä vei tehtaan pois, maahan kaukaiseen". Sinänsä ihme että tuo firma on toistaiseksi Suomessa pysynyt, ulkomaalaiset omistajat kuitenkin vuodesta 2015 lähtien. Siinä menee sitten työpaikka duunarilta, toimihenkilöltä ja johdolta. Ei muutakun cv:n päivitykseen neuvon, ihmeiden aika on ohi
Näin tuppaa käymään tuollaiselle yrityksille joissa osaamaton johto. Ilmaiseen työhön pakotettu duunari ei siinä häviä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No, voimme varmaankin alkaa laskemaan kyseisen yhtiön loppulaskentaa. Oli tämän kamppailun lopputulema mikä hyvänsä, firmalla on japanilaiset omistajat. Ne tuskin katselevat hyvällä kyseistä meininkiä, että eiköhän se Bronto Skyliftin taru ala olla lopussa tällä kamaralla. Ainakin itsestä vaikea kuvitella miten tämä syttynyt konflikti kyseisellä työpaikalla taputeltaisiin? Miettikää nyt, työnantajako maanantaina taipuisi ja pyytäisi anteeksi, palataan vanhaan vaan ja maksetaan? No way, tj menettäisi kasvonsa ja lehdet kirjoittaisivat miten työntekijät voittivat kahnauksensa. Vai neuvottelisivatko maanantaina uusista ehdoista hyvässä hengessä? Työntekijät taipuisivat kompromisseihin ymmärtäen työnantajankin puolta? Tuskin. Tilanne on tulehtunut ja oli tässä lopputuloksena mikä tahansa, omistajat suunnittelevat varmaankin parhaillaan sitä mihin tuotanto tullaan siirtämään (vai siirretäänkö ollenkaan, jos ovatkin niin konkan partaalla).
Varmaan tietävät senkin, että maksamattomat palkat saa palkkaturvasta, mutta pitämättömiä vapaita ei. Tuossa laitetaan työntekijät maksamaan firman konkurssista osa.
Heh, heh. Aikamoisia possuja ovat firman johtajat, jos näin on. Aivan varmasti tietävät taloustilanteen ja jos konkurssi on tulossa. Röyhkeää touhua.
Eihän siinä ole mitään mieltä tehdä palkatonta työtä konkurssikypsälle firmalle.
Suurin osa tuotannosta menee vientiin.
Firmassa on yli 300 työntekijää.
Nyt on suma töissä, ja toimitukset muille yrityksille pahasti myöhässä, kun on ollut pulaa raaka-
Juuri nyt pitäisi saada asiakkaille toimitetuksi kaikki tilatut tuotteet.
Siksi pyydetty, että työntekijät tekisivät pitempää päivää tai sitten tulisivat lauantaisin töihin.
Vuorotellen, joka toinen lauantai.Kertokaa te kusipäät, että MISTÄ FIRMA NAPPAA AMMATTITAITOISIA TYÖNTEKIJÖITÄ?
Kadultako firma palkkaisi, asentajia, hitsaajia, levyseppiä, ja muita koneajan osaajia.
Firma valmistaa kuorma- autiojen nostolsitteita, joita käytetään mm.
pelastustoimessa, paloautossa, ja muussa vastaavassa, missä nostolaitteita tarvitaan.Talousvaikeuksia on, ja olisikohan se todella helvetin kallista teettää
3 kk töitä, YLITÖINÄ.Sillä firmahan ei saa tuotteista yhtään enempää, kuin mitä tilaussopimuksessa lukee.
Firmahan ottais ylityönä teettäessään, lujasti takkiinsa.
Jutun mukaan ketään ei pyydetty töihin vaan käskettiin ja vielä ilman palkkaa. Ei ihme että jäi porukkaa ilmeistymättä.
Kukaan niistä ei kai halua pitää työpaikkaansa. Siitähän tässä on kyse.
No nyt pitää kaikkien hoitajien ilmoittaa, että tekevät mielellään palkatta töitä, jotta pieniä terveyskeskuksia ei lakkauteta!
No niin palstan työttömät, nyt olisi paikka, jonne voi ihan vain mennä töihin joka lauantai. Palkan saa ensi vuonna vapaapäivinä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No, voimme varmaankin alkaa laskemaan kyseisen yhtiön loppulaskentaa. Oli tämän kamppailun lopputulema mikä hyvänsä, firmalla on japanilaiset omistajat. Ne tuskin katselevat hyvällä kyseistä meininkiä, että eiköhän se Bronto Skyliftin taru ala olla lopussa tällä bkamaralla. Ainakin itsestä vaikea kuvitella miten tämä syttynyt konflikti kyseisellä työpaikalla taputeltaisiin? Miettikää nyt, työnantajako maanantaina taipuisi ja pyytäisi anteeksi, palataan vanhaan vaan ja maksetaan? No way, tj menettäisi kasvonsa ja lehdet kirjoittaisivat miten työntekijät voittivat kahnauksensa. Vai neuvottelisivatko maanantaina uusista ehdoista hyvässä hengessä? Työntekijät taipuisivat kompromisseihin ymmärtäen työnantajankin puolta? Tuskin. Tilanne on tulehtunut ja oli tässä lopputuloksena mikä tahansa, omistajat suunnittelevat varmaankin parhaillaan sitä mihin tuotanto tullaan siirtämään (vai siirretäänkö ollenkaan, jos ovatkin niin konkan partaalla).
Varmaan tietävät senkin, että maksamattomat palkat saa palkkaturvasta, mutta pitämättömiä vapaita ei. Tuossa laitetaan työntekijät maksamaan firman konkurssista osa.
Heh, heh. Aikamoisia possuja ovat firman johtajat, jos näin on. Aivan varmasti tietävät taloustilanteen ja jos konkurssi on tulossa. Röyhkeää touhua.
Eihän siinä ole mitään mieltä tehdä palkatonta työtä konkurssikypsälle firmalle.
Suurin osa tuotannosta menee vientiin.
Firmassa on yli 300 työntekijää.
Nyt on suma töissä, ja toimitukset muille yrityksille pahasti myöhässä, kun on ollut pulaa raaka-
Juuri nyt pitäisi saada asiakkaille toimitetuksi kaikki tilatut tuotteet.
Siksi pyydetty, että työntekijät tekisivät pitempää päivää tai sitten tulisivat lauantaisin töihin.
Vuorotellen, joka toinen lauantai.Kertokaa te kusipäät, että MISTÄ FIRMA NAPPAA AMMATTITAITOISIA TYÖNTEKIJÖITÄ?
Kadultako firma palkkaisi, asentajia, hitsaajia, levyseppiä, ja muita koneajan osaajia.
Firma valmistaa kuorma- autiojen nostolsitteita, joita käytetään mm.
pelastustoimessa, paloautossa, ja muussa vastaavassa, missä nostolaitteita tarvitaan.Talousvaikeuksia on, ja olisikohan se todella helvetin kallista teettää
3 kk töitä, YLITÖINÄ.Sillä firmahan ei saa tuotteista yhtään enempää, kuin mitä tilaussopimuksessa lukee.
Firmahan ottais ylityönä teettäessään, lujasti takkiinsa.
Miksi ovat myyneet niin halvalla ettei kate kestä ylityökorvauksia? Jos tämä on jokavuotinen tapahtuma niin miksei siihen oltu varauduttu? Jutun mukaan edellisinä vuosina on maksettu ylityökorvaukset. Miksi työntekijöiden pitäisi suostua tosta noin vain ehtojensa heikennykseen kun moka on tehty johtotasolla?
Kilpailutus. Ei olisi tullut muuten kauppoja ollenkaan. Selvähän tuo. Kyllä sinäkin mielelläsi tikkaat ostoksistasi ja jos saat alennuksen niin joku aina kärsii.
Miksi osallistuivat kilpailutukseen johon ei ollut varaa? Turha osaamattomuutta koittaa maksattaa työntekijöillä joilla ei ole vastuuta siitä miten huonoihin kauppoihin yritys päättää osallistua.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No, voimme varmaankin alkaa laskemaan kyseisen yhtiön loppulaskentaa. Oli tämän kamppailun lopputulema mikä hyvänsä, firmalla on japanilaiset omistajat. Ne tuskin katselevat hyvällä kyseistä meininkiä, että eiköhän se Bronto Skyliftin taru ala olla lopussa tällä kamaralla. Ainakin itsestä vaikea kuvitella miten tämä syttynyt konflikti kyseisellä työpaikalla taputeltaisiin? Miettikää nyt, työnantajako maanantaina taipuisi ja pyytäisi anteeksi, palataan vanhaan vaan ja maksetaan? No way, tj menettäisi kasvonsa ja lehdet kirjoittaisivat miten työntekijät voittivat kahnauksensa. Vai neuvottelisivatko maanantaina uusista ehdoista hyvässä hengessä? Työntekijät taipuisivat kompromisseihin ymmärtäen työnantajankin puolta? Tuskin. Tilanne on tulehtunut ja oli tässä lopputuloksena mikä tahansa, omistajat suunnittelevat varmaankin parhaillaan sitä mihin tuotanto tullaan siirtämään (vai siirretäänkö ollenkaan, jos ovatkin niin konkan partaalla).
Varmaan tietävät senkin, että maksamattomat palkat saa palkkaturvasta, mutta pitämättömiä vapaita ei. Tuossa laitetaan työntekijät maksamaan firman konkurssista osa.
Heh, heh. Aikamoisia possuja ovat firman johtajat, jos näin on. Aivan varmasti tietävät taloustilanteen ja jos konkurssi on tulossa. Röyhkeää touhua.
Eihän siinä ole mitään mieltä tehdä palkatonta työtä konkurssikypsälle firmalle.
Suurin osa tuotannosta menee vientiin.
Firmassa on yli 300 työntekijää.
Nyt on suma töissä, ja toimitukset muille yrityksille pahasti myöhässä, kun on ollut pulaa raaka-
Juuri nyt pitäisi saada asiakkaille toimitetuksi kaikki tilatut tuotteet.
Siksi pyydetty, että työntekijät tekisivät pitempää päivää tai sitten tulisivat lauantaisin töihin.
Vuorotellen, joka toinen lauantai.Kertokaa te kusipäät, että MISTÄ FIRMA NAPPAA AMMATTITAITOISIA TYÖNTEKIJÖITÄ?
Kadultako firma palkkaisi, asentajia, hitsaajia, levyseppiä, ja muita koneajan osaajia.
Firma valmistaa kuorma- autiojen nostolsitteita, joita käytetään mm.
pelastustoimessa, paloautossa, ja muussa vastaavassa, missä nostolaitteita tarvitaan.Talousvaikeuksia on, ja olisikohan se todella helvetin kallista teettää
3 kk töitä, YLITÖINÄ.Sillä firmahan ei saa tuotteista yhtään enempää, kuin mitä tilaussopimuksessa lukee.
Firmahan ottais ylityönä teettäessään, lujasti takkiinsa.
Juu, ja nythän tuolta on tämän vedon seurauksena jo irtisanoutunut niitä AMMATTITAITOISIA TYÖNTEKIJÖITÄ. Ja loput jättäneet tulematta näin lauantaina, kun noin kyseenalaista sanelupolitiikkaa harjoittavat.
Että miten meni noin niin kuin omasta mielestäsi?
Jossakin vaiheessa työntekijäkin olisi hyvä ymmärtää, että kannattaa tehdä töitä kun niitä ylipäänsä vielä on.

Myyvät siis liian pienellä katteella, mikä on huonoa ja tappiollista yritystoimintaa. Edelleen herää kysymys miksi haalia huonoja diilejä, joihin yrityksellä ei ole varaa?

No ei varmasti halua. Irtisanoutumisia jo oli. Haluaisitko itse jatkaa tuollaisessa paikassa? Jos kiinnostaa niin siellä on nyt paikkoja vapaana.
Parempi antaa mennä firman konkkaan kuin joustaa työajassa. Työttömänä saa olla himassa.
Oikeastiko palstalla ollaan sitä mieltä, että työntekijöiden tulee tehdä palkatta töitä, jotta firma pysyy pystyssä? Kukaan ei arvostele ahnetta voittoja keräävää omistajaa, päinvastoin. Nyt vika on laiskoissa työntekijöissä, jotka eivät ymmärrä, että tekemällä tänä vuonna 6 päivää töitä palkatta, saa ensi vuonna lomautuslapun käteensä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No, voimme varmaankin alkaa laskemaan kyseisen yhtiön loppulaskentaa. Oli tämän kamppailun lopputulema mikä hyvänsä, firmalla on japanilaiset omistajat. Ne tuskin katselevat hyvällä kyseistä meininkiä, että eiköhän se Bronto Skyliftin taru ala olla lopussa tällä kamaralla. Ainakin itsestä vaikea kuvitella miten tämä syttynyt konflikti kyseisellä työpaikalla taputeltaisiin? Miettikää nyt, työnantajako maanantaina taipuisi ja pyytäisi anteeksi, palataan vanhaan vaan ja maksetaan? No way, tj menettäisi kasvonsa ja lehdet kirjoittaisivat miten työntekijät voittivat kahnauksensa. Vai neuvottelisivatko maanantaina uusista ehdoista hyvässä hengessä? Työntekijät taipuisivat kompromisseihin ymmärtäen työnantajankin puolta? Tuskin. Tilanne on tulehtunut ja oli tässä lopputuloksena mikä tahansa, omistajat suunnittelevat varmaankin parhaillaan sitä mihin tuotanto tullaan siirtämään (vai siirretäänkö ollenkaan, jos ovatkin niin konkan partaalla).
Varmaan tietävät senkin, että maksamattomat palkat saa palkkaturvasta, mutta pitämättömiä vapaita ei. Tuossa laitetaan työntekijät maksamaan firman konkurssista osa.
Heh, heh. Aikamoisia possuja ovat firman johtajat, jos näin on. Aivan varmasti tietävät taloustilanteen ja jos konkurssi on tulossa. Röyhkeää touhua.
Eihän siinä ole mitään mieltä tehdä palkatonta työtä konkurssikypsälle firmalle.
Suurin osa tuotannosta menee vientiin.
Firmassa on yli 300 työntekijää.
Nyt on suma töissä, ja toimitukset muille yrityksille pahasti myöhässä, kun on ollut pulaa raaka-
Juuri nyt pitäisi saada asiakkaille toimitetuksi kaikki tilatut tuotteet.
Siksi pyydetty, että työntekijät tekisivät pitempää päivää tai sitten tulisivat lauantaisin töihin.
Vuorotellen, joka toinen lauantai.Kertokaa te kusipäät, että MISTÄ FIRMA NAPPAA AMMATTITAITOISIA TYÖNTEKIJÖITÄ?
Kadultako firma palkkaisi, asentajia, hitsaajia, levyseppiä, ja muita koneajan osaajia.
Firma valmistaa kuorma- autiojen nostolsitteita, joita käytetään mm.
pelastustoimessa, paloautossa, ja muussa vastaavassa, missä nostolaitteita tarvitaan.Talousvaikeuksia on, ja olisikohan se todella helvetin kallista teettää
3 kk töitä, YLITÖINÄ.Sillä firmahan ei saa tuotteista yhtään enempää, kuin mitä tilaussopimuksessa lukee.
Firmahan ottais ylityönä teettäessään, lujasti takkiinsa.
Juu, ja nythän tuolta on tämän vedon seurauksena jo irtisanoutunut niitä AMMATTITAITOISIA TYÖNTEKIJÖITÄ. Ja loput jättäneet tulematta näin lauantaina, kun noin kyseenalaista sanelupolitiikkaa harjoittavat.
Että miten meni noin niin kuin omasta mielestäsi?
Jossakin vaiheessa työntekijäkin olisi hyvä ymmärtää, että kannattaa tehdä töitä kun niitä ylipäänsä vielä on.
Miksi työntekijä tekee töitä? Saadakseen palkkaa. Nyt ei oltu maksamassa palkaa tehdystä työstä.
Vierailija kirjoitti:
Parempi antaa mennä firman konkkaan kuin joustaa työajassa. Työttömänä saa olla himassa.
Konkurssivastuu ei ole työntekijällä. Siellä on niitä isompi palkkaisia joilla se vastuu on. Tämän varmasti ymmärtää jokainen.
Kyseinen pulju irtisanoi aiemmin porukkaa yt- neuvotteluissa. Nyt ahneuksissaan yrittää teettää työt vähemmällä porukalla. Riistofirma.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No, voimme varmaankin alkaa laskemaan kyseisen yhtiön loppulaskentaa. Oli tämän kamppailun lopputulema mikä hyvänsä, firmalla on japanilaiset omistajat. Ne tuskin katselevat hyvällä kyseistä meininkiä, että eiköhän se Bronto Skyliftin taru ala olla lopussa tällä kamaralla. Ainakin itsestä vaikea kuvitella miten tämä syttynyt konflikti kyseisellä työpaikalla taputeltaisiin? Miettikää nyt, työnantajako maanantaina taipuisi ja pyytäisi anteeksi, palataan vanhaan vaan ja maksetaan? No way, tj menettäisi kasvonsa ja lehdet kirjoittaisivat miten työntekijät voittivat kahnauksensa. Vai neuvottelisivatko maanantaina uusista ehdoista hyvässä hengessä? Työntekijät taipuisivat kompromisseihin ymmärtäen työnantajankin puolta? Tuskin. Tilanne on tulehtunut ja oli tässä lopputuloksena mikä tahansa, omistajat suunnittelevat varmaankin parhaillaan sitä mihin tuotanto tullaan siirtämään (vai siirretäänkö ollenkaan, jos ovatkin niin konkan partaalla).
Varmaan tietävät senkin, että maksamattomat palkat saa palkkaturvasta, mutta pitämättömiä vapaita ei. Tuossa laitetaan työntekijät maksamaan firman konkurssista osa.
Heh, heh. Aikamoisia possuja ovat firman johtajat, jos näin on. Aivan varmasti tietävät taloustilanteen ja jos konkurssi on tulossa. Röyhkeää touhua.
Eihän siinä ole mitään mieltä tehdä palkatonta työtä konkurssikypsälle firmalle.
Suurin osa tuotannosta menee vientiin.
Firmassa on yli 300 työntekijää.
Nyt on suma töissä, ja toimitukset muille yrityksille pahasti myöhässä, kun on ollut pulaa raaka-
Juuri nyt pitäisi saada asiakkaille toimitetuksi kaikki tilatut tuotteet.
Siksi pyydetty, että työntekijät tekisivät pitempää päivää tai sitten tulisivat lauantaisin töihin.
Vuorotellen, joka toinen lauantai.Kertokaa te kusipäät, että MISTÄ FIRMA NAPPAA AMMATTITAITOISIA TYÖNTEKIJÖITÄ?
Kadultako firma palkkaisi, asentajia, hitsaajia, levyseppiä, ja muita koneajan osaajia.
Firma valmistaa kuorma- autiojen nostolsitteita, joita käytetään mm.
pelastustoimessa, paloautossa, ja muussa vastaavassa, missä nostolaitteita tarvitaan.Talousvaikeuksia on, ja olisikohan se todella helvetin kallista teettää
3 kk töitä, YLITÖINÄ.Sillä firmahan ei saa tuotteista yhtään enempää, kuin mitä tilaussopimuksessa lukee.
Firmahan ottais ylityönä teettäessään, lujasti takkiinsa.
Juu, ja nythän tuolta on tämän vedon seurauksena jo irtisanoutunut niitä AMMATTITAITOISIA TYÖNTEKIJÖITÄ. Ja loput jättäneet tulematta näin lauantaina, kun noin kyseenalaista sanelupolitiikkaa harjoittavat.
Että miten meni noin niin kuin omasta mielestäsi?
Jossakin vaiheessa työntekijäkin olisi hyvä ymmärtää, että kannattaa tehdä töitä kun niitä ylipäänsä vielä on.
Paikkoja on auki. Olet täysin vapaa menemään sinne palkatta, varmasti mielellään ottavat mitä saavat tässä tilanteessa. Mikä on tekosyysi ettet mene?