Lue keskustelun säännöt.
Työuupumuksen jälkeen minusta ei tullut samanlaista
05.10.2023 |
Teen lyhennettyä työaikaa ja kuormitun todella herkästi. En usko että palaan "ennalleen" jolloin jaksoin ongelmitta 5pv/vko.
Työpäiviä ennen valvon ja murehdin. Pelkään melkein kaikkea. En näe tulevaisuudessa odottamisen arvoisia asioita.
Sen se tehostettu työelämä saa aikaan.
Kommentit (188)
Sama kohtalo. En enää pysty kokopäivätyöhön. Teen keikkaa sen verran, että hengissä pysyn.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En minäkään palautunut uupumuksen jälkeen tehokkaaksi työntekijäksi. Itse asiassa työ ei ole enää mulle numero ykkönen.
Raaka totuus on, että työuupumuksesta kärsivät eniten reppanat. Härskit ja kusipäät porskuttavat - teettävät työnsä muille ja ottavat itse kunnian.
Olen ollut uupunut varmaan jo kymmenen vuotta, mutta kiinnostaako TYÖTERVEYTTÄ?!?! Mehiläiset ja muut työterveydet haluavat vaan asiakaskäyntejä ja laskutusta, menettävät vaan asiakkaan jos vahingossa tervehtyykin...
Viesti myös päättäjille hallituksessa ja oppositiossa, ottakaa tämä työuupumus tosissaan! Lukekaa! https://mielipalvelut.fi/artikkelit/mita-tyouupumus-on-oireet-syyt-ja-e…
Nuo uupumukset on yleensä laiskojen ihmisten juttuja. Mitään eivät tee mutta silti tulee uupumus!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulla nyt uupumusta takana 1 vuosi.
Olen opiskelija, joten mun toipumisesta otettiin koppi. Oon opetellut yksilöohjauksessa stressin hallintaa, palautumisen keinoja, terapeutilla purkanut kehosta vanhoja traumoja, opintopsykologilta saanut tuen jatkaa opintoja 1v loman jälkeen. Otin tosiaan yhden vuoden loman kaikesta opintoihin ja töihin liittyvästä.
Nyt takaisin gradua kirjoittamassa ja teen sitä 1h per päivä tahdilla, ettei hermosto kuormitu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä ajauduin työuupumuksen seurauksena lopuksi psykoosiin. Tämän jälkeen vaihdoin työpaikkaa ja rupesin tekemään puolikasta työaikaa. Nyt teen täyttä ja saan viikottain psykoottisia kohtauksia. Haluaisin työkyvyttömyyseläkkeelle mutta en pääse.
Vierailija kirjoitti:
Minä ajauduin työuupumuksen seurauksena lopuksi psykoosiin. Tämän jälkeen vaihdoin työpaikkaa ja rupesin tekemään puolikasta työaikaa. Nyt teen täyttä ja saan viikottain psykoottisia kohtauksia. Haluaisin työkyvyttömyyseläkkeelle mutta en pääse.
Etkö pääse enää takaisin osakuntoutustuelle?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mun kumppani päätti jättää just kun sain elämäni ensimmäisen kunnon uupumuksen. Sydänsuru tilassa jossa ei ole mitään defenssejä varmisti sen että olen yhä vuotta myöhemmin aivan pöpi. En edes tiedä onko minusta elossaolijaksi.
Jäin pois töistä muutama vuosi sitten kun hermot ei enää kestäneet. Ei ole hermot tässä paljoa parantuneet ja huomaan että aika pienistä napsahtelee. Olen säästöilläni elellyt enkä viitsi töitä hakea koska en tiedä mitä työtä sitä nyt voisi tehdä missä ei olisi minkäänlaisia stressitekijöitä. Joka hommassa on kuitenkin ne deadlinet. Jos menisin työnhakijaksi niin minut passitettaisiin heti vanhan alan töihin joita alueella riittää ja siellä ei todellakaan hermot kestäisi enää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä ajauduin työuupumuksen seurauksena lopuksi psykoosiin. Tämän jälkeen vaihdoin työpaikkaa ja rupesin tekemään puolikasta työaikaa. Nyt teen täyttä ja saan viikottain psykoottisia kohtauksia. Haluaisin työkyvyttömyyseläkkeelle mutta en pääse.
Etkö pääse enää takaisin osakuntoutustuelle?
En ole ikinä ollut kuntoutustuella. Lääkäreillä olen käynyt ja he ovat sanoneet että ei auta kuin jaksaa ja että psykoosit kuuluvat sairauteeni.
Ei mustakaan tullut enää entisenlaista. Olen ollut töissä vaihtelevan mittaisten sairaslomien välissä n. 6 kk-12kk pätkiä. Stressinsietokyky on mennyttä, siitä piti huolen vuosien kohonneet kortisolitasot jotka tuhosi aivojani. Kaikki tämä yrityksen takia joka ei välittänyt minusta pätkääkään. Siellä paikassa on moni uupunut ja syyt ulkoistetaan työntekijälle. Ei olisi kannattanut uskoa johonkin naiiviin unelmaan siitä että kova työ palkitaan, en saa terveyttäni enää koskaan takaisin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen ollut työaddikti koko sen ajan kun olen työskennellyt insinöörinä eli n. 15 vuotta, nyt vajaa 40v. 10 vuotta sitten ja siitä eteenpäin koko minuus on rakentunut työidentiteetin varaan. Se on pitänyt minut pystyssä kun vaikkapa läheisissä ihmissuhteissa on ollut ongelmia. Olin tarkka, kiinnostunut, innostunut ja tunnollinen työssäni... Etenin hieman työpaikallani ja sitten päätin lähteä yrittäjäksi. Tämä n. kuusi vuotta sitten. 2 ekaa vuotta ei juuri tuloja ollut mutta tunteja painoin n. 50h/vko kun uutta kehitin. Ei onnistunut se joten uusi firma pystyyn. Sitten kaksi vuotta oli tulojakin ja taas painettiin pitkiä päiviä mutta uupumus alkoi tuntua. Keskivaikea masennus ja sekamuotoinen ahdistuneisuushäiriö todettiin, kun lapsuuden ja nuoruuden traumat laukesivat käsiteltäväksi. SSRI lääkkeet käyttöön yli 10v tauon jälkeen. Nyt oon viimeiset 1,5h yrittäny vaan selviytyä ja tekohengittäny firmaa... säästöillä elänyt. Koko tämä vuosi mennyt todella uupuneena. Mikään ei kiinnosta, itsetunto = 0, nukun n. 4h yössä, muisti on rikki, kaikki tunteet on hävinnyt ja tuntuu että minusta on tullut tyhmä. Sängystä on todella hankala päästä pois ja haluaisin vain olla unessa koko ajan. Vuosi sitten uskoin itseeni vielä jollain tavalla. Tuntuu että en osaa edes puhua selvästi enää. Nyt näyttää, että vihdoin uskallan päästää irti ja hakea konkurssiin. Ja ensi viikolla pääsee vihdoin lääkärille työkyvyn arviointiin ja jospa sieltä tie psykoterapiaan myös avautuisi. Toivon että edes jonkinlainen paraneminen voisi alkaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä ajauduin työuupumuksen seurauksena lopuksi psykoosiin. Tämän jälkeen vaihdoin työpaikkaa ja rupesin tekemään puolikasta työaikaa. Nyt teen täyttä ja saan viikottain psykoottisia kohtauksia. Haluaisin työkyvyttömyyseläkkeelle mutta en pääse.
Etkö pääse enää takaisin osakuntoutustuelle?
En ole ikinä ollut kuntoutustuella. Lääkäreillä olen käynyt ja he ovat sanoneet että ei auta kuin jaksaa ja että psykoosit kuuluvat sairauteeni.
Voit itse ottaa yhteyttä omaan eläkeyhtiöösi, minulla se on Keva. Aivan sairasta tuo lääkärien käytös. Ei tarvitse "jaksaa psykooseja". Tuohan on ihan selvä hoitovirhe.
Olisiko joku, joka voisi tulla mukaasi lääkäriin? Oletko käynyt psykiatrilla?
Vierailija kirjoitti:
Olen ollut työaddikti koko sen ajan kun olen työskennellyt insinöörinä eli n. 15 vuotta, nyt vajaa 40v. 10 vuotta sitten ja siitä eteenpäin koko minuus on rakentunut työidentiteetin varaan. Se on pitänyt minut pystyssä kun vaikkapa läheisissä ihmissuhteissa on ollut ongelmia. Olin tarkka, kiinnostunut, innostunut ja tunnollinen työssäni... Etenin hieman työpaikallani ja sitten päätin lähteä yrittäjäksi. Tämä n. kuusi vuotta sitten. 2 ekaa vuotta ei juuri tuloja ollut mutta tunteja painoin n. 50h/vko kun uutta kehitin. Ei onnistunut se joten uusi firma pystyyn. Sitten kaksi vuotta oli tulojakin ja taas painettiin pitkiä päiviä mutta uupumus alkoi tuntua. Keskivaikea masennus ja sekamuotoinen ahdistuneisuushäiriö todettiin, kun lapsuuden ja nuoruuden traumat laukesivat käsiteltäväksi. SSRI lääkkeet käyttöön yli 10v tauon jälkeen. Nyt oon viimeiset 1,5h yrittäny vaan selviytyä ja tekohengittäny firmaa... säästöillä elänyt. Koko tämä vuosi
Veikkaan, että sieltä on tulossa pitkä sairausloma, jonka todella tarvitset.
Milloin te naiset uskotte että teistä ei kerta kaikkiaan ole työelämään???
Vierailija kirjoitti:
Mun kumppani päätti jättää just kun sain elämäni ensimmäisen kunnon uupumuksen. Sydänsuru tilassa jossa ei ole mitään defenssejä varmisti sen että olen yhä vuotta myöhemmin aivan pöpi. En edes tiedä onko minusta elossaolijaksi.
Minulla vähän samanlainen tarina, mutta ei-minusta aiheutuneita, vakavia vastoinkäymisiä oli useampi alla, jotka olin joutunut selvittämään ja korjaamaan hirveällä työllä. Myös pari uupumusta alla kun mies jätti perheen ykskaks.
Jotenkin murruin, enkä nyt 3 vuodenkaan jälkeen tunne yhtään mitään. Mikään terapia, keskustelu tmv ei auta mitään. Painan vain eteenpäin, että selvitään lasten kanssa. Mutta unelmoin että pääsisin vain pois.
Vierailija kirjoitti:
Milloin te naiset uskotte että teistä ei kerta kaikkiaan ole työelämään???
Niin no, minun miehen koulutukseen (tohtori) ja uraan (ulkomaille muutot ja kaikki) panostettiin täysillä. Itse hoidin lapset, kodin ja yritin rääpiä koulutuksen siinä sivussa. Lopulta miehestä ei ollut isäksi, aviomieheksi, ei työntekijäksi unelmapestiinsä, ei miksikään. Lähti elämään unelmaa unelmasome-hihhulin kanssa. Ja joo, pakkohan tässä on rämpiä eteenpäin.
MUTTA ÄLÄ SINÄ TULE SANOMAAN MINULLE YHTÄÄN MITÄÄN SIITÄ MIHIN MUKA NAISET EI PYSTY! VELLIHOUSU!
Minä lakkasin väittämästä. Minusta ei enää tehokasta työntekijää saa. Teen sen mitä teen ja muiden asia on stressata riittääkö aikani siihen. Itseasiassa tämä on todella hyvä.