Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Lapset kannattaisi saada nuorena
05.10.2023 |
Olemme kohta 40 v pariskunta, useampi lapsi jotka peruskoulussa. Opiskelimme yliopistossa lastentulon aikana. Valmistuminen lykkääntyi useilla vuosilla, mutta pääsimme kumpikin työelämään kiinni suhteellisen pian valmistumisen jälkeen.
Nyt lapset ovat jo isompia, reippaita ja omatoimisia. Perheenä on kiva puuhastella. Tuntuu hassulta se ajatus, että myöskin oma "lisääntymisaikaikkuna" on jo sulkeutumassa, kun monet tässä iässä vasta aloittelevat tai suunnittelevat vauva-aikaa. Meillä on miehen kanssa työelämää jäljellä melkein 30 vuotta, ja lapsista huolimatta on vakituiset työpaikat, ok talo ja kaksi autoa. En keksi, miten asiat olisivat menneet paremmin niin, että olisimme "luoneet uraa" ensin 15 v, hankkineet kaiken tämän, ja nyt vasta lastensaanti olisi ajankohtaista.
Pointtini on, että minusta nykyään järjestys on väärä, kun ensin on opiskelut, työt, ura, asuntosäästöt jne ja sitten vasta vauva jos mahdollista on. Rohkaisen ottamaan elämän suhteen rennosti ja jos lapsihaaveita on, toteuttamaan ne mahdollisimman aikaisessa vaiheessa.
Kommentit (89)
Vierailija kirjoitti:
Ap nyt hiukan liioittelee sitä, että oikeasti olisi paras hankkia lapset niin varhain kuin mitenkään pystyy. Ei niitä monestakaan syystä kyllä kannata hankkia, jos itse on vielä aivan kypsymätön.
Eikä esimerkiksi 32-vuotiaan ole vielä tilastollisesti kovinkaan vaikea lisääntyä.
Siinä on toki ihan vissi pointti, ettei kannata ehdoin tahdoin ihan nelikymppiseksi sitä hommaa jättää. (Toki joillakin elämä vain menee niin, mutta tietoisesti en sinne jättäisi.)
Jos luet viestini huolella, huomaat, että en ole missään vaiheessa sanonut että lapset kannattaisi hankkia niin varhain kuin mitenkään mahdollista.
Ajattelen lähinnä niin, että jos 20-30 ikävuosien välillä tapaa sopivan kumppanin ja molemmilla on lapsihaaveita, voi hyvin perustaa perheen vaikka ns.ulkoiset puitteet eivät olisi kunnossa.
Sinä joka sanoit suorittaneesi: surullista, että olet joutunut ulkopuolisten paineiden takia kokemaan noin.
Pieni lapsi ei esim välitä opiskeleeko vanhempi vai käykö töissä. Opiskelu on helpompaa sovittaa pikkulapsiarkeen, koska se on työtä joustavampaa. Pieneen lapseen ei mene juurikaan rahaa, jos ei ole näitä ulkopuolisia paineita ostaa kalleimmat uudet bugaboot jne. Opiskeluaikana kun ei ole tottunut vielä niin korkeaan elintasoon, myös hoitovapaalle jääminen on helpompaa, mikäli toive niin on.
Edelleen, jokainen tekee henkilökohtaisesti itselleen sopivimman valinnan ja se on hyvä niin. Kaikki eivät vaan voi valita, ja sen puolesta tässä kerron omaa näkemystäni.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Olen samaa mieltä. Minulle kävi niin, että jäin lapsettomaksi, kun en ennen 30 vuotta älynnyt tehdä. En enää raskautunut. Harmittaa olisin halunnut lapsia. Olisi pitänyt vaikka yksin mennä 25 vuotiaana. Naisen hedelmällisyys lähtee laskuun 25 ikävuoden jälkeen. Ei paljoa lämmitä että saanut nuorena "elää elämäänsä" (minulla ei ollut varaa matkustaa edes silloin). Matkustella ehtii myöhemminkin
Sä olisit todennäköisesti kärsinyt lapsettomuudesta silloin nuorenakin, jos jo kolmekymppisenä olit hedelmätönz
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap nyt hiukan liioittelee sitä, että oikeasti olisi paras hankkia lapset niin varhain kuin mitenkään pystyy. Ei niitä monestakaan syystä kyllä kannata hankkia, jos itse on vielä aivan kypsymätön.
Eikä esimerkiksi 32-vuotiaan ole vielä tilastollisesti kovinkaan vaikea lisääntyä.
Siinä on toki ihan vissi pointti, ettei kannata ehdoin tahdoin ihan nelikymppiseksi sitä hommaa jättää. (Toki joillakin elämä vain menee niin, mutta tietoisesti en sinne jättäisi.)
Jos luet viestini huolella, huomaat, että en ole missään vaiheessa sanonut että lapset kannattaisi hankkia niin varhain kuin mitenkään mahdollista.
Ajattelen lähinnä niin, että jos 20-30 ikävuosien välillä tapaa sopivan kumppanin ja molemmilla on lapsihaaveita, voi hyvin perustaa perheen vaikka ns.ulkoiset puitteet eivät olisi kunnossa.
Sinä joka sanoit suorittaneesi: surullista, että olet joutunut ulkopuolisten paineiden takia kokemaan noin.
Pieni lapsi ei esim välitä opiskeleeko vanhempi vai käykö töissä. Opiskelu on helpompaa sovittaa pikkulapsiarkeen, koska se on työtä joustavampaa. Pieneen lapseen ei mene juurikaan rahaa, jos ei ole näitä ulkopuolisia paineita ostaa kalleimmat uudet bugaboot jne. Opiskeluaikana kun ei ole tottunut vielä niin korkeaan elintasoon, myös hoitovapaalle jääminen on helpompaa, mikäli toive niin on.
Edelleen, jokainen tekee henkilökohtaisesti itselleen sopivimman valinnan ja se on hyvä niin. Kaikki eivät vaan voi valita, ja sen puolesta tässä kerron omaa näkemystäni.
Ap
Okei, ehkä luin liian jyrkästi avauksesi viimeisen lauseen "Rohkaisen ottamaan elämän suhteen rennosti ja jos lapsihaaveita on, toteuttamaan ne mahdollisimman aikaisessa vaiheessa."
Oot pitkälti oikeassa monesta asiasta.
Sama kokemus muuten, mut me saatiin vielä iltatähtönen!
Vierailija kirjoitti:
Minusta oli paljon mukavampaa ja huolettomampaa asua ulkomailla ikävuodet 20-30, kun ei ollut lapsia, ja hankkia lapset sen jälkeen.
Toki vastaaksi ajaksi voi joku toinen muuttaa ulkomaille myös 40-50-vuotiaana lasten lennettyä pesästä, mutta kun he kuitenkin ovat olemassa, mä mieluummin pysyisin heitä lähempänä, ja ehkä sitä seuraavaa sukupolveakin jossain vaiheessa tulee.
Eli minusta oli henkilökohtaisesti parempi ensin liihotella maailmalla ja hankkia lapset 30+. Vain minun mielipiteeni ja vastaukseni siihen, miten asiat "voivat olla paremmin" tällä järjestyksellä. :)
Hmm, me saimme ensimmäisen lapsemme 24-vuotiaana, minä olin valmistunut ja miehellä opinnot kesken. Niinpä vain muutimme vauvan kanssa ulkomaille puoleksi vuodeksi miehen saatua hyvän harjoittelupaikan. Hän valmistui toisen lapsen synnyttyä ja taas perhe muutti ulkomaille, tällä kertaa 1,5 v. Kolmas lapsi käytiin saamassa Suomessa, mutta siitä muutaman vuoden kuluttua asuimme taas ulkomailla ja sille tielle jäimme.
Kyllä minä olen tyytyväinen, että lapset saatiin nuorena, jolloin jaksoi hyvin kaikki yövalvomiset jne. Ja nyt hiukan yli kuusikymppisenä nuorinkin lapsi on jo yli kolmekymppinen, eli kaikki lapset ovat jo vuosikausia olleet pois kotoa ja heillä on omat perheensä. Edelleen jaksaa hyvin hoitaa lapsenlapsia ja toisaalta itse harrastaa kaikenlaista, matkustella jne.
En haluaisi olla mummo, joka mahdollisesti saisi lapsenlapsia vasta ollessaan oikeasti vanha, kuten olisin, jos itse olisin saanut lapsia lähemmäs nelikymppisenä. Enkä olisi halunnut jättää väliin niitä upeita matkoja, joita mieheni kanssa olemme tehneet, kun lapset jo tulivat toimeen omillaan ja me olimme vielä nuoria, vaikka edelleen voimme hyvin ja jaksamme reissata.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap nyt hiukan liioittelee sitä, että oikeasti olisi paras hankkia lapset niin varhain kuin mitenkään pystyy. Ei niitä monestakaan syystä kyllä kannata hankkia, jos itse on vielä aivan kypsymätön.
Eikä esimerkiksi 32-vuotiaan ole vielä tilastollisesti kovinkaan vaikea lisääntyä.
Siinä on toki ihan vissi pointti, ettei kannata ehdoin tahdoin ihan nelikymppiseksi sitä hommaa jättää. (Toki joillakin elämä vain menee niin, mutta tietoisesti en sinne jättäisi.)
Jos luet viestini huolella, huomaat, että en ole missään vaiheessa sanonut että lapset kannattaisi hankkia niin varhain kuin mitenkään mahdollista.
Ajattelen lähinnä niin, että jos 20-30 ikävuosien välillä tapaa sopivan kumppanin ja molemmilla on lapsihaaveita, voi hyvin perustaa perheen vaikka ns.ulkoiset puitteet eivät olisi kunnossa.
Sinä joka sanoit suorittaneesi: surullista, että olet joutunut ulkopuolisten paineiden takia kokemaan noin.
Pieni lapsi ei esim välitä opiskeleeko vanhempi vai käykö töissä. Opiskelu on helpompaa sovittaa pikkulapsiarkeen, koska se on työtä joustavampaa. Pieneen lapseen ei mene juurikaan rahaa, jos ei ole näitä ulkopuolisia paineita ostaa kalleimmat uudet bugaboot jne. Opiskeluaikana kun ei ole tottunut vielä niin korkeaan elintasoon, myös hoitovapaalle jääminen on helpompaa, mikäli toive niin on.
Edelleen, jokainen tekee henkilökohtaisesti itselleen sopivimman valinnan ja se on hyvä niin. Kaikki eivät vaan voi valita, ja sen puolesta tässä kerron omaa näkemystäni.
Ap
Sen verran tartun tohon alleviivattuun kohtaan hoitovapaalle jäämisestä, että hyväpalkkaisesta työstä äitiyslomalle jäädessäni sain ainakin itse kymmenen kuukauden ajan sen verran mukavat rahat, että sai niistä hyvin säästöön hoitovapaan ajalle, kun ei sitä rahaa kulunut vauva-arjessa lainkaan samaan tapaan kuin aiemmin. Eli sun pointtisi on kyllä ihan jees, mutta siinäkin on ehdottomasti puolensa, että on ehtinyt ensin tehdä uraa, jolloin saa hyvät rahat äitiyslomaltaan.
En nyt ap ihan ymmärrä, mitä alaa olet mahtanut opiskella. Esimerkiksi kielissä oli ihan tavallinen käytäntö, että suoritukset vanhenivat, tutkintoja uudistettiin, tutkintovaatimukset muuttuivat. Tukikuukausien määrä oli kuitenkin rajoitettu. Käsittääkseni tuohon suuntaan on menty vielä enemmän.
Lapset on huomattavasti helpompi "sijoittaa" työntekoon kuin opiskeluun. Tenttiinlukemiset, lopputyöt ym. on huomattavasti helpompaa hoitaa lapsettomana. Jos tarkoitus on ihan valmistua ammattiin eikä jäädä ikuiseksi opiskelijaksi ilman loppututkintoa.
Tilanne 20 vuotta sitten oli aika erilainen kuin nyt. Mieti siksi, mille sukupolvelle olet nyt neuvojasi antamassa. Heihin ei päde sama, mikä päti omaan sukupolveesi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap nyt hiukan liioittelee sitä, että oikeasti olisi paras hankkia lapset niin varhain kuin mitenkään pystyy. Ei niitä monestakaan syystä kyllä kannata hankkia, jos itse on vielä aivan kypsymätön.
Eikä esimerkiksi 32-vuotiaan ole vielä tilastollisesti kovinkaan vaikea lisääntyä.
Siinä on toki ihan vissi pointti, ettei kannata ehdoin tahdoin ihan nelikymppiseksi sitä hommaa jättää. (Toki joillakin elämä vain menee niin, mutta tietoisesti en sinne jättäisi.)
Jos luet viestini huolella, huomaat, että en ole missään vaiheessa sanonut että lapset kannattaisi hankkia niin varhain kuin mitenkään mahdollista.
Ajattelen lähinnä niin, että jos 20-30 ikävuosien välillä tapaa sopivan kumppanin ja molemmilla on lapsihaaveita, voi hyvin perustaa perheen vaikka ns.ulkoiset puitteet eivät olisi kunnossa.
Sinä joka sanoit suorittaneesi: surullista, että olet joutunut ulkopuolisten paineiden takia kokemaan noin.
Pieni lapsi ei esim välitä opiskeleeko vanhempi vai käykö töissä. Opiskelu on helpompaa sovittaa pikkulapsiarkeen, koska se on työtä joustavampaa. Pieneen lapseen ei mene juurikaan rahaa, jos ei ole näitä ulkopuolisia paineita ostaa kalleimmat uudet bugaboot jne. Opiskeluaikana kun ei ole tottunut vielä niin korkeaan elintasoon, myös hoitovapaalle jääminen on helpompaa, mikäli toive niin on.
Edelleen, jokainen tekee henkilökohtaisesti itselleen sopivimman valinnan ja se on hyvä niin. Kaikki eivät vaan voi valita, ja sen puolesta tässä kerron omaa näkemystäni.
Ap
(Ai ei se alleviivaus näkynytkään! Entä lihavointi?
Kaikista uupuneimmat vanhemmat jotka olen ikinä nähnyt, olivat jotain 17 - 18 - vuotiaita. He näyttivät siltä kuin eivät olisi pystyneet nukkumaan olenkaan vauvan synnyttyä, vaikka heidän vauvansa oli rauhallinen. Kuulin isän välillä huutavan vauvalle, jos tämä uskalsi joskus hieman itkeä, "mikä sinulla nyt on!" Joten ei se välttämättä ole nuorena helpompaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei todellakaan kannata! Jää nuoruus elämättä ja sitä ei takas saa.
Juuri näin. Jotkut nuorena lisääntyneet yrittää elää sitä menetettyä nuoruuttaan nelikymppisenä tai yli nelikymppisenä. Se ei ole yhtään sama asia.
Nykyään on nuori lisääntyjä jos saa lapsia ennen kun täyttää kolmekymmentä. Kyllä siinäkin ehtii bilettämäänkin sen lähes kymmen vuotta. En ymmärrä nykyistä ajatusta jossa "nuoruus jää elämättä" jos ei reppureissaa, paneskele ympäriinsä ja biletä vähintään 15 vuotta ennen kuin asettuu aloilleen. Kyllä siinä vähän vähempikin riittäisi.
Et tiedä, mikä on kullekin yksilölle oikea järjestys. Itse tykkään kun asuntolaina on maksettu, tilaa ja varaa pitää kahta hyvää autoa. Voi ottaa lasten (2alle kouluikäistä, 1 alakoululainen) kanssa rennommin. Ollaan nelikymppisiä ja meidän eläkeikä on 68 vuotta, joten vielä on aikaa toteuttaa myös muita haaveita.
Niin ja asumme Helsingissä - joku kuitenkin tulee avautumaan, ettei em ole Hgissä mahdollista..
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sain lapset 25 ja 27 vuotiaina, en nuorena, enkä vanhana. Mielestäni oikein hyvä ikä oli.
Vierailija kirjoitti:
En nyt ap ihan ymmärrä, mitä alaa olet mahtanut opiskella. Esimerkiksi kielissä oli ihan tavallinen käytäntö, että suoritukset vanhenivat, tutkintoja uudistettiin, tutkintovaatimukset muuttuivat. Tukikuukausien määrä oli kuitenkin rajoitettu. Käsittääkseni tuohon suuntaan on menty vielä enemmän.
Lapset on huomattavasti helpompi "sijoittaa" työntekoon kuin opiskeluun. Tenttiinlukemiset, lopputyöt ym. on huomattavasti helpompaa hoitaa lapsettomana. Jos tarkoitus on ihan valmistua ammattiin eikä jäädä ikuiseksi opiskelijaksi ilman loppututkintoa.
Tilanne 20 vuotta sitten oli aika erilainen kuin nyt. Mieti siksi, mille sukupolvelle olet nyt neuvojasi antamassa. Heihin ei päde sama, mikä päti omaan sukupolveesi.
Olen KTM. Mieheni hoiti lapsia, kun opiskelin, opiskelimme vuorotellen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap nyt hiukan liioittelee sitä, että oikeasti olisi paras hankkia lapset niin varhain kuin mitenkään pystyy. Ei niitä monestakaan syystä kyllä kannata hankkia, jos itse on vielä aivan kypsymätön.
Eikä esimerkiksi 32-vuotiaan ole vielä tilastollisesti kovinkaan vaikea lisääntyä.
Siinä on toki ihan vissi pointti, ettei kannata ehdoin tahdoin ihan nelikymppiseksi sitä hommaa jättää. (Toki joillakin elämä vain menee niin, mutta tietoisesti en sinne jättäisi.)
Jos luet viestini huolella, huomaat, että en ole missään vaiheessa sanonut että lapset kannattaisi hankkia niin varhain kuin mitenkään mahdollista.
Ajattelen lähinnä niin, että jos 20-30 ikävuosien välillä tapaa sopivan kumppanin ja molemmilla on lapsihaaveita, voi hyvin perustaa perheen vaikka ns.ulkoiset puitteet eivät olisi kunnossa.
Sinä joka sanoit suorittaneesi: surullista, että olet joutunut ulkopuolisten paineiden takia kokemaan noin.
Pieni lapsi ei esim välitä opiskeleeko vanhempi vai käykö töissä. Opiskelu on helpompaa sovittaa pikkulapsiarkeen, koska se on työtä joustavampaa. Pieneen lapseen ei mene juurikaan rahaa, jos ei ole näitä ulkopuolisia paineita ostaa kalleimmat uudet bugaboot jne. Opiskeluaikana kun ei ole tottunut vielä niin korkeaan elintasoon, myös hoitovapaalle jääminen on helpompaa, mikäli toive niin on.
Edelleen, jokainen tekee henkilökohtaisesti itselleen sopivimman valinnan ja se on hyvä niin. Kaikki eivät vaan voi valita, ja sen puolesta tässä kerron omaa näkemystäni.
Ap
Avaisitko vähän tuota vikaa kappaletta? Eli jokainen saa tehdä itselleen sopivimman valinnan, mutta sinä annat tässä neuvoja niille, jotka EIVÄT voi valita? Täh? :D
Onhan se niinkin kun on ikävää kun nyt liki 80 v on vielä vauva-lastenlapsi.
Eli historia toistaa itseäänkin, itse omin 43 v äidin lapsi, itse synnytin 40 v ja lapsi nyt vasta 40 v vauvavaiheessa.
Vierailija kirjoitti:
En nyt ap ihan ymmärrä, mitä alaa olet mahtanut opiskella. Esimerkiksi kielissä oli ihan tavallinen käytäntö, että suoritukset vanhenivat, tutkintoja uudistettiin, tutkintovaatimukset muuttuivat. Tukikuukausien määrä oli kuitenkin rajoitettu. Käsittääkseni tuohon suuntaan on menty vielä enemmän.
Lapset on huomattavasti helpompi "sijoittaa" työntekoon kuin opiskeluun. Tenttiinlukemiset, lopputyöt ym. on huomattavasti helpompaa hoitaa lapsettomana. Jos tarkoitus on ihan valmistua ammattiin eikä jäädä ikuiseksi opiskelijaksi ilman loppututkintoa.
Tilanne 20 vuotta sitten oli aika erilainen kuin nyt. Mieti siksi, mille sukupolvelle olet nyt neuvojasi antamassa. Heihin ei päde sama, mikä päti omaan sukupolveesi.
On mutta kyllähän nykyään ihmiset valmistuvat yleensä siinä 25 vuoden paikkeilla joten oikein hyvin ehtisi saada lapsia kohta sen jälkeen. Kuitenkin ensisynnyttäjien keski-ikä on jo paljon yli kolmekymmentä ja eniten lisääntyvä synnyttäjien ryhmä on neljänkympin korvilla olevat.
Eli olisi kyllä ihan toivottavaa että saisimme lisää niitä jotka saavat lapsia 25-30 vuotiaina. Siinä on vielä sekin hyvä puoli että sen toisenkin lapsen saa paljon helpommin mahtumaan sopivaan elämänvaiheeseen sen jälkeen kun aikaa on vielä se 10 vuotta.
Meistä on mukavaa olla vakiintunut, hyvätuloinen perhe eikä opiskelijaperhe, niin on esimerkiksi rahaa laittaa lasten harrastuksiin ilman stressiä ja pääsee vaikka Disneylandiin.
Huom, tietysti perheen rakkaus ja yhteinen aika on se kaikista tärkein asia, tuloihin katsomatta. Mutta saa kai näistäkin asioista nauttia sen lisäksi? :D
Vierailija kirjoitti:
Sain lapset 25 ja 27 vuotiaina, en nuorena, enkä vanhana. Mielestäni oikein hyvä ikä oli.
Nykymittapuulla sait ne nuorena.
Eli toisella opinnot pitkään "hyllyllä". Ymmärrät varmaan itsekin, että ei kannattava homma mistään näkökulmasta.
Alue: Aihe vapaa
Ja kenen tästä sun mielipiteestäsi pitäisi olla erityisen kiinnostava.
Sulle se varmaan onkin ihan yhtä mielenkiintoinen kuin pierusi hajut, mutta muille yhdentekevää.