Kun opiskelijat valittelevat että joutuu tekemään töitä tullakseen toimeen niin eikö se ole ollut aina itsestään selvää että tehdään osa vuotta töitä? Kuitenkin lomia on toukokuulta syyskuulle sekä joululomia yms
Jos vuodesta useampi kuukausi on lomaa oppilaitoksesta niin suuri osa ehtii tekemään töitä pari kuukautta vaikka vuoden aikana olisikin kunnolla 4 viikkoa lomaa?
Kommentit (335)
Vierailija kirjoitti:
Kaikki opiskelijat eivät ole parikymppisiä, suoraan toiselta asteelta korkeakouluun päässeitä. Itse olen 32-vuotias kahden alle kouluikäisen yh, kaikki kesät töissä. Valitettavasti se 3.5kk töitä vuodessa ei riitä paikkaamaan koko lukuvuoden vähävaraisuutta. Lomaillaan sitten vuodenvaihteessa.
Sitten tekee töitä opiskelujen ohessa. Itse pääsin sisään yliopistoon 34 vuotiaana ja työskentelin täysipäiväisesti opiskeluajan, useampi lapsi ja lemmikkejä. Valmistuin hyvin arvosanoin neljässä vuodessa. Taloudellisesti tulin erinomaisesti toimeen, kun palkka juoksi ja nostin opintolainat saadakseni opintolainahyvityksen, jonka sainkin täysimääräisenä.
Siten siis opiskelijoiden kitinä lähinnä naurattaa.
Miksi kaikki puhuvat vain hanttihommista? Monella alalla voi hyvin nopeasti opintojen aloittamisen jälkeen päästä jo oman alan töihin ja se todellakin edistää alan oppimista ja parantaa työllistymismahdollisuuksia valmistumisen jälkeen.
Ja kyllä monella alalla voi jo kesäkuukausinakin ansaita sen verran hyvin että se tuo lisäbudjettia koko vuodelle vaikka lukukausien aikana ei tekisikään töitä.
Ihan kuinka vain, mutta opiskelin niin kesät kuin talvet.
Koko ketjua lukematta pakko todeta, että oli vähän eri asia tienata koko vuoden rahat parissa, kolmessa kuukaudessa joskus 20 vuotta sitten, kun vuokrat olivat ehkä puolet nykyisestä ja elinkustannukset halvemmat.
Ammattiopistoissa ja -kouluissa kesäloma on vain kesä-heinäkuu, ja koulu alkaa heti elokuun alussa.
Vierailija kirjoitti:
Koko ketjua lukematta pakko todeta, että oli vähän eri asia tienata koko vuoden rahat parissa, kolmessa kuukaudessa joskus 20 vuotta sitten, kun vuokrat olivat ehkä puolet nykyisestä ja elinkustannukset halvemmat.
Ja sen lisäksi, että vuokrat olivat halvempia, asuimme soluissa ja kimppakämpissä. Mutta toki nykyään se on ihmisoikeusloukkaus ja ei semmoista voida edellyttää.
Vierailija kirjoitti:
Opiskelija ei saa välttämättä kesätyöksi kuin hanttihommia. Esim osa-aikaisesti siivoustyötä. Eläisitkö itse vuoden 3kk siivoojan palkalla?
Siivoustyö ei ole hanttihommaa.
Mä ihmettelen ihan tosissani sitä, että kuinka typeriä ihmisistä on tullut viimeisen 10-vuoden aikana. Siis suomalaisista on tullut ihan ameeban tasoisia älykkyydeltään. Tämän ketjun avulla ymmärsin sen viimeinkin. Olen paljon lukenut oppilastöitä ammattini ja yleisen mielenkiinnon vuoksi. Joka ikinen vuosi taso vain laskee töiden laadussa, kielen osaamisessa (englanti, ruotsi ja suomi), selkeitä laskentavirheitä ja muita ärsyttäviä asioita. Yleisesti suomalaisten nuorten kanssa keskustellessa on aivan käsittämättömän vaikeaa kun ei saada selkeitä äänteitä aikaiseksi, ei osata sanoa sanoja suomeksi, ihmeellistä sössötystä ja jopa törkeän suora puhetapa. Mistään ei olla valmiita ikinä joustamaan ja sen näkee vaikka oppilaan lopputyöstä tai jopa haastattelutilanteissa. Jos olet tekemässä kvalitatiivista tutkielmaa (ennen tohtoritasoa et tee tutkimusta, vaan teet tutkielmaa) niin haastattelutilanteessa et yksinkertaisesti ala selostamaan päälle, et tee johdattelevia kysymyksiä, suljetut kysymykset ilman jatkokysymystä ovat ihan yhtä tyhjän kanssa ja listaa voisi jatkaa ties kuinka pitkälle.
Tämä keskustelu mielestäni osoittaa ajattelun rajoittuneisuuden nyky-yhteiskunnassa. Töihin ei viitsitä mennä, koska et voi elättää itseäsi koko lukuvuotta (joka muuten korkeammalla asteella maksimissaan 7 kuukautta vuodesta), mitään aloittelijan tason töitä ei viitsitä tehdä, koska ei vain jaksa ja ei sovi omalle arvolle, palkan pitäisi olla hyvin hyvin korkea ja työajoista pitäisi itse päästä päättämään. Tulee aivan kamala pudotus todellisuuteen jos joskus työllistyy ulkomaisomisteiseen korporaatioon, koska siellä ei todellakaan silitellä päähän. Joustoa on vain jos itse joustat ja nykyisten opiskelijoiden älykkyydellä ja arvomaailmalla (minä ja minä ensin) ei sitä joustoa tapahdu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaikki opiskelijat eivät ole parikymppisiä, suoraan toiselta asteelta korkeakouluun päässeitä. Itse olen 32-vuotias kahden alle kouluikäisen yh, kaikki kesät töissä. Valitettavasti se 3.5kk töitä vuodessa ei riitä paikkaamaan koko lukuvuoden vähävaraisuutta. Lomaillaan sitten vuodenvaihteessa.
Sitten tekee töitä opiskelujen ohessa. Itse pääsin sisään yliopistoon 34 vuotiaana ja työskentelin täysipäiväisesti opiskeluajan, useampi lapsi ja lemmikkejä. Valmistuin hyvin arvosanoin neljässä vuodessa. Taloudellisesti tulin erinomaisesti toimeen, kun palkka juoksi ja nostin opintolainat saadakseni opintolainahyvityksen, jonka sainkin täysimääräisenä.
Siten siis opiskelijoiden kitinä lähinnä naurattaa.
Jos opiskelee täyspäiväisesti miten voi käydä myös töissä täyspäiväisesti? Oliko sulla enemmän tunteja vuorokaudessa vai miten tämä on mahdollista?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Koko ketjua lukematta pakko todeta, että oli vähän eri asia tienata koko vuoden rahat parissa, kolmessa kuukaudessa joskus 20 vuotta sitten, kun vuokrat olivat ehkä puolet nykyisestä ja elinkustannukset halvemmat.
Ja sen lisäksi, että vuokrat olivat halvempia, asuimme soluissa ja kimppakämpissä. Mutta toki nykyään se on ihmisoikeusloukkaus ja ei semmoista voida edellyttää.
Näissä solujen ja kimppojen ihailuissa voisi myös muistaa sen ettei kaikki opiskelijat ole mitään 20-vuotiaita ensimmäiseen omaan kotiinsa muuttavia. Siellä seassa on ihan pitkälle aikuisia ihmisiä, joilla on jo oma koti. On vähän kohtuutonta odottaa sellaisen ja mahdollisesti perheellisen ihmisen muuttavan omasta pysyvästä kodistaan johonkin teinien solukämppään muutaman vuoden opiskelujen takia, koska opiskelijoiden nyt vain periaatteen vuoksi tulisi kokea kurjuutta mahdollisimman paljon.
Se on ihan hyvä edistys ettei opiskelijan ole ollut pakko asua solussa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Opintotuki 279,38 euroa
palkka keskimäärin kuukaudessa 400 euroa
Vuokra 395 + sähkö ja vesi yhteensä noin 50 euroa
asumistuki hieman yli 300 euroa
kesätöistä on säästöjä mutta käytän nuukasti koska en halua lainaa nostaa.
Ei siitä opintorahasta jää verojen jälkeen noin paljon käteen. Asumistuesta leikataan ensi vuonna keskimäärin 76 euroa kuussa. Opiskelijalle pahinta on, että työtulot leikkaavat asumistukea jatkossa entistä enemmän.
Totta kaikki. Tuo oli tosiaan opintotuki kokonaisuudessaan. Viimeinen vuosi opinnoissa onneksi. Omalla kohdallani pahinta on kuitenkin palkattomat harjoittelut. Yhden pätkän jouduin tekemään toisessa kaupungissa eli vuokraamaan siksi aikaa asunnon toisaalta. Saman pätkän aikana en saanut tehtyä tuntiakaan töitä.
Tämä on minullekin se suurin ongelma, kun opintoja suunnittelen. Minulla on työpaikka, jossa voin tehdä opintojen ohella tunteja ihan hyvin koulupäivä aikoina. Mutta ne harjoittelut! Niillä aloille joille suunnittelen hakeutuvani on hyvin tyypillistä ensinnäkin palkattomat (pitkät) harjoittelut ja sen lisäksi se että luultavasti ainakin jollekin harkkajaksolle joutuu vaihtamaan paikkakuntaa. Toisin sanoen minun on joko muutettava muutaman kuukauden takia omasta kodistani muualle ja taas takaisin, tai vuokrattava toinen asunto. Molemmat vaihtoehdot sekä maksavat rahaa, että vaivaa. Tämän lisäksi en pysty työskentelemään samalla, vaikka haluaisinkin koska en pysty teleporttautumaan harjoittelupaikkakunnalta työpaikalleni. Mitähän työnantajakin tuumaa tähän, täytyykö minun erota töistäni näiden pätkien takia?
Miksi edes sitten harkitsen sitten näitä aloja? Koska niille löytyy töitä ja niihin minulla olisi realistiset mahdollisuudet päästä. Miksikään insinööriksi tai lääkäriksi minun on aivan turha edes haaveilla ryhtyväni.
Tämä on oikeasti aika paha dilemma.
Ketjua lukiessa heräsi kysymys, onko seuraavassa tilanteessa oleva opiskelija sitten harvinaisen onnekas:
Henkilöllä X on vakituinen kokopäivätyö firmassa Y. Hän on ollut siellä töissä jo kahdeksan vuotta mutta lähtee syksyllä 2023 opiskelemaan uutta alaa ja ottaa palkatonta opintovapaata ajalle elokuu 2023toukokuu 2024. Hän saa tuolloin asumistukea ja aikuiskoulutustukea yhteensä 1400 € / kk. Ei käy töissä eikä nosta opintolainaa, keskittyy kouluun. Kesäkuussa 2024 koulun ollessa kiinni hän ei ota kesäopintoja vaan palaa takaisin vakituiseen kokopäivätyöhönsä. Heinäkuussa hän pitää palkallisen vuosiloman ja elokuussa palaa koulun penkille jatkaen palkatonta opintovapaata.
Onko tuollainen tavallinen vai epätavallinen tilanne opiskelijalle?
Koulunkäynti ei ole samanlaista kuin ennen. Se on vaativampaa.
Työskentelen opiskeluikäisten kanssa terveydenhuollossa, ja ei ole tullut viimeisen 6 vuoden aikana vastaan yhtäkään jolla olisi kesäloma toukokuusta syyskuulle. Loma on ehkä 2kk, ja monet joutuu suorittamaan opintoja silläkin ajalla, joko ihan kesäkursseja tai palkattomia tai puolipalkkaisia harjoitteluja tms., jolloin mahdollisesti on kahden paikkakunnan asuinkulut maksettavana.
Vierailija kirjoitti:
Koko ketjua lukematta pakko todeta, että oli vähän eri asia tienata koko vuoden rahat parissa, kolmessa kuukaudessa joskus 20 vuotta sitten, kun vuokrat olivat ehkä puolet nykyisestä ja elinkustannukset halvemmat.
Hinnat opiskelijakämpille löytyvät suoraan netistä. Maksoin vuosina 2005-2009 yksiöstä noin 300e (hinta nousi joka vuosi, aluksi vähän alle, lopuksi vähän yli) ja nyt hinta on aika tasan 380e (vaihteluväli riippuen kerroksesta 373 - 396). Mitään tuplaantumista ei ole tapahtunut ja palkatkin ovat nousseet. Itseasiassa palkkojen nousu on aivan viimeisiä vuosia lukuunottamatta ollut nopeampaa kuin elinkustannusten nousu. Kun todellinen data kaivetaan esiin, niin nämä ulinat osoittautuvat heti vääriksi.
Tein opiskeluajat kesätöitä toukokuun alusta elokuun loppuun. Olisin kyllä valittanut jos olisin joutunut lukuvuoden aikana luentojen jälkeen illaksi töihin tai tekemään viikonloput töitä. Onneksi en joutunut vaan kesätyörahat ja opintotuki riittävät. Ei käy kateeksi nykyopiskelijoita.
Itse tein töitä joka ilta ja viikonloppuisin jo 9. Luokalta ja maksoin vuokraa köyhälle yksinhuoltajaäidilleni. Töitä koko ajan tehden olen suorittanut amk:n ja yliopistotutkinnon. Kyllähän silloin hieman ärsytti kultalusikkakaverit, jotka vain makailivat rannoilla kesät, mutta niillä korteilla tässä elämässä on pelattava, mitkä on käteen saanut.
En ymmärrä nykyistä rutinaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaikki opiskelijat eivät ole parikymppisiä, suoraan toiselta asteelta korkeakouluun päässeitä. Itse olen 32-vuotias kahden alle kouluikäisen yh, kaikki kesät töissä. Valitettavasti se 3.5kk töitä vuodessa ei riitä paikkaamaan koko lukuvuoden vähävaraisuutta. Lomaillaan sitten vuodenvaihteessa.
Sitten tekee töitä opiskelujen ohessa. Itse pääsin sisään yliopistoon 34 vuotiaana ja työskentelin täysipäiväisesti opiskeluajan, useampi lapsi ja lemmikkejä. Valmistuin hyvin arvosanoin neljässä vuodessa. Taloudellisesti tulin erinomaisesti toimeen, kun palkka juoksi ja nostin opintolainat saadakseni opintolainahyvityksen, jonka sainkin täysimääräisenä.
Siten siis opiskelijoiden kitinä lähinnä naurattaa.
entäs sun mies? mitä se maksoi
Ensi syksystä lähtien opintoraha ja asumislisä on ostovoimaltaan pienemmät kuin kertaakaan yli 30 vuoteen. Sitä ennen puolestaan oli valtion korkotukema opintolaina, jota ei enää ole.
Käytännössä vaikka opiskelija olisi töissä 4 kk vuodessa opiskelijoille tyypillisissä kaupan tai palvelualan töissä, vuositulot jää useimmiten pienemmäksi kuin koko vuoden pienimmällä työttömyyskorvauksella olevalla.
Käytännössä opintolainaa on hyvin vaikeaa välttää.
Opiskeluaikoja on myös kiristetty, joten opintoja ja töitä on vaikeampaa yhdistää.
Mistä on syntynyt käsitys että sillä palkalla pitäisi koko vuosi elää. Se pistetään säästöön vuoden varalle ja käytetään siihen mihin tuet riitä. Teistä saa käsityksen että kaikki tuet olisi nyt ihan yhtäkkiä nollattu. Lisäksi voi ottaa opintolainan, motivoi heti koulun jälkeen ottamaan vastaan työtä kuin työtä.