Ei elämän pitänyt mennä näin

Tuo ajatus kävi mielessä, kun tajusin heti eron jälkeen, miten paljon aikaa exän uusi puoliso voi viettää aikaa vielä pienen lapseni kanssa. Minä yksin kotona ikävöimässä lasta ja itkemässä exää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vaikea paniikkihäiriö sekä agorafobia, OCD, kaksi dissosiaatiohäiriöjaksoa, refluksitauti, migreeni.

Enkä ole vielä edes 40-vuotias.

Nyt vaan itseä niskasta kiinni ja ulos reippailemaan, kyllä se siitä!

Voi pikkuista, sinulla on vielä paljon opittavaa.

Taisi olla sarkasmia liittyen ketjun aiempaan saarnaan reippailun ja sienestämisen autuaaksitekevästä vaikutuksesta.

Saattaa ollakin, ei näistä aina tiedä.

Moks

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Joihinkin elämän asioihin voi itse vaikuttaa, mutta ei kaikkiin.

Aika usein ne asiat mihin voi itse vaikuttaa, jätetään tekemättä, ja piehtaroidaan mielummin itsesäälissä ja etsitään syitä ihan muualta kuin missä se ongelma ja sen aiheuttaja on. Positiivinen elämänasenne ja syy/seuraus suhteen ymmärrys auttaa monessa asiassa.

Tässä ylläkin lukee jo useita tarinoita että olen sinkku, yms...

Positiivisen elämäntavan omaavat ihmiset on helpommin lähestyttäviä ja he keräävät usein ympärilleen positiivisia ihmisiä. Etsikää elämästä enempi hyviä puolia kuin huonoja, hymyä huuleen ja katse tulevaisuuteen.

Ja menkää ulos, kotona märehtien asiat vaan mutkistuu. Raitis ilma tekee usein ihmeitä. Ja keksikää itsellenne vaikka uusia harrastuksia. Moni harrastus on ilmainen, jos se raha on esteenä. Metsään kävelemään, etsimään esim sieniä ja valmistaa ruuan niistä ... kokeillen, ja uusia tuulia omaan elämään jos se vanha ei toimi.

Sohvalla märehtien ja itsesäälissä piehtaroiden asiat vaan pahenee.

Suksipa he lve ttiin siitä hurskastelemasta. Elämä ei selvästikään ole suonut sinulle riittävästi vaikeuksia kun jutut on noin tyhmiä.

Mistä sinä tiedät minun elämästä ja mitä minä olen kokenut? Et tiedä yhtään mitään.

Mutta sinun tekstistä näkee ihan suoraan että sinulla ei ole tulossa parempaa tulevaisuutta. Tuolla asenteella ei voi odottaa mitään muuta kuin pelkkää kivirekeä vedettäväksi.

Mikä tarve sinulla on tulla tällaiseen ketjuun pystyynhaukkumaan muita ihmisiä väärästä asenteesta, kiillottamaan omaa sädekehääsi ja tekemään pikadiagnooseja ventovieraiden ihmisten sielunmaisemasta? Eipä sinullakaan tosiaan taida olla kaikki ihan kunnossa. Tajuatko yhtään, miten tökeröä ja sydämetöntä on tulla toitottamaan vaikka lapsensa menettäneelle, pitkäaikaissairaalle, vammautuneelle tai muuten syrjäytyneelle että se on kato kuule kaikki omasta asenteesta kiinni, menet nyt keräämään niitä sieniä niin heti kuule helpottaa. Olet sekä järkeä että sydäntä vailla.

Tämä on internet. Internetissä millään ei ole mitään väliä. Internetissä ei ole moraalia, ei sääntöjä.

Älä puhu Internetin suulla.

Sinulla ei ole moraalia, mutta meillä muilla vielä on.

T: tuntematon

Vierailija kirjoitti:

Äiti kuoli aivan liian nuorena. Elämä on jatkunut sen jälkeenkin, mutta elämänilo katosi. Kaikki tuntuu jotenkin turhalta ja valjulta, kun en voi jakaa sitä äitini kanssa.

Itse ikään kuin katosin äidin kuoltua. Hän oli minulle rakas ja ainoa perheenjäsen (ei siis todellakaan asuttu yhdessä). Kuitenkin ehkä olin liikaa kiinni äidissä, vaikka olinkin itsenäistynyt ja siksi "katosin". Sittemmin olen luonut itseäni uudelleen tyhjältä pöydältä. Se on vaatinut henkistä irrottautumista äidistä, jotta voi olla oma yksilönsä.

Liian varhaiset kuolemat koskettavat aina.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Luulin, että vaikka minulla ei olisi ketään muuta, niin veljeni olisi kuitenkin elämässäni tukena ja turvana. Olemme aina olleet läheisiä. Veljeni teki kuitenkin yllättäen itsemurhan. Ja on niin vaikea ymmärtää, kuinka ihminen, joka aina vaikutti vakaalta ja vankalta kuin muuri teki niin.

Kuka tuki häntä? Sinä käytit tukena, etkä vieläkään tajua että missä meni vikaan.

Kiitos vain syyllistämisyrityksestä, mutta veljeni olisi vastavuoroisesti voinut tukeutua minuun, mutta hän ei niin tehnyt. Hänellä oli ympärillään myös ystäviä ja sukulaisia, joihin olisi voinut tukeutua. Puoliso, johon olisi voinut tukeutua. Emme valitettavasti ole ajatuksenlukijoita.

Niinpä. Ne, joista ei näe mitään päälle päin, ovat niitä, jotka ovat syvimmällä suossa. Meni vuosi ennen kuin terapeuttini tajusi, mitä julkisivuni alla on ja samalta istumalta hän ja psykiatri yhdessä totesivat vuosien mittaisen sairasloman tarpeen.

Otan osaa rakkaasi menetykseen.

Ärsyttää tuollaiset pakkoreipastajat. Kyllä ihminen saa kokea epäonnistuneensa tai tulleensa epäreilusti kohdelluksi. Ja näitä saa pohtia, ehkä voi oppia tai oivaltaa jotain kun ei vaan lakaise maton alle. Ei oo pakko vetää sitä kireää hymynaamaria päälle.