IL:n tiedot: Lapsena seurakunnan kerhossa esiintynyt nainen esiintyy edelleen lapsena
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/1c0c44ab-d2d3-4ce0-a52a-061dd78eae87
"Iltalehden tietojen mukaan valelapsi on jatkanut lapsena esiintymistä kiinnijäämisensä ja asian julkisuuteen tulon jälkeen. Hän on esiintynyt lapsena ainakin internetissä eri sosiaalisen median alustoilla.
Vaasalaisnainen on jatkanut lapsenroolissaan ainakin kirjoista kiinnostuneiden someihmisten piireissä."
Kommentit (313)
Onko jossain kuva tuosta akasta?
Vierailija kirjoitti:
Tietysti hän jatkaa tuota toimintaansa, koska hänellä on lasta esittävän identiteetti. Ei hänellä ole mitään uutta korvaavaa identiteettiä, jonka mukaan hän suuntaisi toimintaansa ja tavoitteitaan.
Siis nimenomaan kärsii dissosiaatiohäiriöstä, eikä pysty lopettamaan toimintaansa, koska tuntee itsensä lapseksi. Toki häneltä voi silti evätä pääsyn lasten lähelle.
Joskus voi olla hyvin vaikeaa arvioida ikää, minäkin luulin silloin 14-vuotiaan tyttäreni kaveria tämän kaverin äidiksi. Oikein lihava, lyhyet hiukset ja verenpaineihottumaa kasvoissa.
Hän oli vieläpä tyttöäni vuotta nuorempi, 13v siis. Riippurintoja ei ollut mutta olisi käynyt kolmevitosesta kevyesti, nyt tytöt ovat 18 ja 19, tältä 18-vuotiaalta ei ole kertaakaan kysytty papereita missään. Haki tupakkaa ja kaljaa yläasteella kavereille.
Toivottavasti tuo nainen saa päänsä kuntoon eikä aiheuttaisi hämminkiä jatkossa. Mutta uskomattoman upeat navassa asti riippuvat rinnat tuolla viehkeällä naisjumalattarelta näyttäisi kyllä olevan kuin kedon kauneimmalle kukkasella raukeana keskikesän aamuna! Olen rakastunut!
Herää ajatus, että missähän muissa asioissa tämä kyseinen henkilö on onnistunut huijaamaan? On huijannut yksittäisiä ihmisiä ja seurakuntaa, toivottavasti ei sentään terveydenhuoltoa.
Miten se voi olla niin vaikea uskoa, että tällä henkilöllä ei välttämättä ole muuta motiivia kuin mt-ongelmat ja ajoittainen taantuminen lapsuuteen? Ei Munchausenissakaan ole se*suaalista motiivia, vaikka toiminta on aivan käsittämätöntä.
Näitä jotka tuntevat olevansa jotain muuta kuin mitä ovat on kyllä jo jonkinlaisia. Tulee mieleen se nainen joka kokee olevansa musta, johtuu vissiin siitä kun vanhemmat pieksi häntä ja mustia adoptiolapsiaan kun nämä olivat pieniä. Sitten on joitain jotka tuntevat olevansa vammaisia, ja tekevät itsestään vammaisen. Yksi nainen sokeutti itsensä, ja joku mies halusi leikata kätensä irti. Sitten on näitä jotka kokevat olevansa eläimiä. Yksi mies kokee olevansa dalmatialainen, ja syö koiranruokaa ja kulkee neljällä jalalla ja haukkuu. Näitä eri ikäisiksi itsensä kokevia on myös muita kuin tää jutun nainen. Että sellaista...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä helvettiä ihmiset? Jos hän kokee itsensä lapseksi, hän on lapsi! Ikä on sosiaalinen konstruktio.
Niin on raha ja laitkin sosiaalisia konstruktioita. Mitä hellvettiä sinä meinaat, nekin voisi täysin sivuttaa ihmisten välisessä kanssakäymisessä. Eikö vain.
Kyllä, juuri näin. Eikös se ole tämän päivän henki?
Surku-koira: Minä tunnen itsessäni suden.
Pikku Myy: No voithan sinä tuntea sen mutta vakuutan ettei kukaan näe sitä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen lukenut tästä tapauksesta jonkin verran silloin, kun se tuli ensi kerran ilmi.
Siis tämä "lapsihan" on nainen, joka toimii pedolle houkutuslintuna!!!
Ts naisella on jonkinlainen suhde siihen mieheen, joka esittää hänen isäänsä.
Nainen oli jo aiemmin, koittanut pyytää pieniä tyttöjä kylään, eli yökylään hänen ja "isänsä" luo.
Luojan kiitos sen kaverin isä pisti pelin poikki, koska epäili naisen ikää!
Mutta hirvittää ajatella, mitä olisi tapahtunut jos sinne yökylään olisi se lapsi mennyt.
Miettikää vähän:
Oikea lapsi menee yökylään naisen luo, joka esittää lasta...
Paikalla on myös naisen aikuinen kumppani, joka esittänyt tarvittaessa naisen isää.......
Tämä yökylään mennyt lapsi on haluttu sinne todella kovasti, miksiköhän???
NIIIN, sitä voi jokainen miettiä onko ihan noin viatonta miten asia on esitetty.
Tuo nainen on jo kauan esittänyt lasta, eikä mitään tuollaista ole tullut ilmi. Ilmeisesti aviomies syystä x vain myötäilee vaimonsa päähänpinttymää ja useimmissa viesteissä nainen itse esiintyy "isänään". Nykyään nuo eivät edes enää ole naimisissa, eikä mies enää osallistu tuohon leikkiin, joten voit jättää viattoman miehen ulos tästä kuviosta
Ohiksena:
Mitä ihmettä? Tunnetko tämän miehen, vai mistä tiedät hänen olevan viaton? Saisiko noihin väittämiisi asioihin linkkiä, vai oletko todella kyseisen miehen tuttu? Äläkä väitä, että kukaan normaali mies lähtee tuollaiseen mukaan.
Sinä ilmeisesti tiedät miehen syylliseksi? Sillä oerusteella, että nainen tekstailee kännykästä ja sanoo olevansa mies.
Eihän tuo sopivaa ole. En tiedä pystyykö tälle tekemään mitään muuta kuin kieltämään siltä pääsyn lapsille tarkoitettuihin juttuihin?
Vierailija wrote:
Ei tuo mikään pedofiili ole, vaan kärsii varmaan dissosiaatiohäiriöstä tai kehitysvammasta.
Tuskin on kehitysvammainen, kun kerta pystyy noin laskelmallisesti ja pitkäjänteisesti toimimaan. Kyseinen nainen on kyennyt esiintymään aikuismaisesti artikkelissa, jossa kertoi väsymysoireyhtymästään, jota hän tuskin edes sairastaa jos kerta jaksanut käydä Puuhamaassa sukulaislasten kanssa. On myös kirjoittanut kirja-arvosteluja hyvällä suomen kielen taidolla, eikä kyse ollut mistään lastenkirjoista, vaan vaikeaselkoisista kirjoista, joita ei moni koulutettukaan lue tänä päivänä.
Mitä nuorisotalolla sanottaisiin, jos minä 28-vuotias nainen, jolla on B-kupin rinnat, painoa on 50 kg ja pituutta 150 cm. Vielä joudun alkoholia ostaessa todistamaan ikäni. Aika erikoista, jos seurakunnalla meni riipputissinen nainen lapsesta, vaikka tämä "lapsi" ajoi sinne jopa omalla autolla.
Menepäs nyt Minttu ottamaan ne iltalääkkeesi jo.