Lue keskustelun säännöt.
Tämä äitiydessä uuvuttaa: muut odottavat äidiltä liikoja
Pitkä selostus eli älä lue, jos et jaksa.
Heti alkuun: äitinä oleminen ei uuvuta minua. Nautin lapsiemme seurasta ja pidin pitkät hoitovapaat ennen töihin palaamista. Lapsemme eivät ole ylipitkää päivää päiväkodissa, vapaapäivinä ja lomilla vietämme tavallista lapsiarkea. En äitinä rehki liikaa, lapsillamme ei ole mitään ohjattuja harrastuksia ja muutenkin olemme halunneet tehdä arjesta mahdollisimman rauhallista. Emme elä mitään suorituskeskeistä instagram-elämää, vaan hyvinkin yksinkertaista arkea. Tämä on ollut ihan tietoinen päätös, koska pikkulapsiarjessa riittää työtä jo muutenkin.
Se nyppii, että kun yritän rauhoittaa näitä ns. ruuhkavuosia, niin ihmiset ympärillä eivät ymmärrä asiaa ja vaativat minulta ihan hirveästi. Töissä vaaditaan paljon, vaikka en ole missään esimiestehtävissä. Valitetaan, jos lapsi sairastuu tai itse sairastun. Ihmetellään, miksi sitä kaksivuotiasta ei voi ottaa sairastumistapauksessa töihin mukaan, kun kyllä meidän Isla 11 v ihan hyvin pärjää palaverini ajan. Niin, miksiköhän en voi ottaa vilkasta taaperoa mukaan töihin ja miksi ihmeessä toisin sairaan lapsen työpaikalleni? Osalla on aivan unohtunut, millaista pienen lapsen kanssa on.
Päiväkodissa kaikki lapsiin liittyvä kritiikki annetaan minulle, ei miehelle. Jos mies hakee lapset päiväkodista, niin miehelle ei anneta juuri mitään palautetta. Minä saan sitten kuulla pitkät selostukset siitä, mikä lasten päiväkotipäivässä on mennyt pieleen. Tai jos mies on aamulla pukenut pienemmän lapsen, niin minä saan kritiikin siitä, jos lapsella oli jalassa kumpparit ja päivällä ei satanutkaan vettä. Minulle tyrkätään päiväkodista kaikki laput ja vaatimukset, vaikka olemme sanoneet, että mieskin voi nämä asiat hoitaa. Äitinä ärsyttää, että minut nähdään ainoana vanhempana, vaikka lapsilla on osallistuva isäkin. Jos lapsi on jossain asiassa hieman ikätovereita jäljessä, niin minua äitinä syyllistetään siitä, miksi en _äitinä_ ole opettanut tätä asiaa lapselle.
Raskauksien jälkeen molempien lasten vauvavuonna tuli perheen ulkopuolisilta kommenttia siitä, että pitäisi karistaa raskauskilot nopeasti. Siinä kiireisen lapsiarjen keskellä ulkopuoliset tulivat vaatimaan, että nyt syöt salaattia ja jumppaat itsesi kuntoon. Ensimmäiset kommentit raskauskilojen pudottamisesta tulivat, kun esikoinen oli 1,5 kk. Laihdutin molemmilla kerroilla loput raskauskilot vauvavuoden päätteeksi, sillä vauvavuosina ei todellakaan ollut kropan timmimmäksi treenaaminen päällimmäisenä mielessä. Äidin ulkonäkökin on arvostelun ja vaatimisen kohteena.
Nämä nyt vain esimerkkinä. Äitinä uuvuttaa se, että muut ihmiset vaativat äideiltä niin hemmetisti. Mitä sitten, jos lapsella on kumpparit kuivana päivänä jalassa, jos ruokana on valmista pilttiä tai en halua paiskia ylitöitä, kun kotona on pienet lapset? Ei elämän tarvitse olla mitään täydellistä, mutta äideiltä odotetaan ihan liikaa. En yhtään ihmettele, että monia ei perheellistyminen kiinnosta, kun monien reaktiot äiteihin ovat tätä luokkaa.
Kommentit (464)
Äidit, kun teitä arvostellaan kohtuuttomasti esim. kiloista, siisteydestä, työhön menosta tai menemättömyydestä, niin sanokaa oma mielipiteenne ä ä n e e n. Ja jos isä on olemassa, niin sanoittakaa myös sen isän osuus kasvatukseen.
On tutkitusti niin, että isien kiinnostus lapsen hoitoa kohtaan laantuu entisestään kun lapsi kasvaa. Tämä on järkyttävä suunta lapselle ja perheelle. Äitihän siinä jäljelle jää, eikä todellakaan tarvitse alistua kaiken arvostelulle. Teot ratkaisee, ja sanominen on aina niin helppoa.
Oma kysymyksensä on, että kun äidit enimmäkseen hoitavat lapset pieninä ja isoina, niin mitä on ne isien menot, jotka vaan lisääntyy lasten kasvaessa? Luulenpa, että omia harrastuksia.
Meillä on viikoissa selkeät työnjaot ja joustojakin löytyy erikoisviikoille. Mies matkustaa aika paljon, mutta itse otan sitten takaisin muutaman kerran vuodessa omilla harrastusmenoilla. Läksyissä autellaan myös omien osaamisten mukaan, minä autan saksassa, mies matikassa jne.
Tehkää napakammin viikkosommitelmat, jos on kaksi vanhempaa ja kaaos tuntuu voittavan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Suosittelen kotiäitiyttä niille, jotka nääntyvät työ-päiväkotirumbassa. Silloin ehtii nauttiakin lapsistaan ja äitiydestään. Rahaa on vähemmän mutta se ei haittaa. Omat kotiäitivuoteni olivat täyttä elämää. t. nainen 67 v.
Vierailija wrote:
Minkälaisia ihmisiä oikein tunnette, että kommentoivat toisen painoa noin suoraan ja tylysti?? Ei kai kukaan normaalilla järjellä ja tunnetaidoilla varustettu sano tuollaisia?
Voi kuule kyllä sanoo. Anoppini on edelleen yli 70-vuotiaana huolissaan liikakiloista, omista ja muiden. Suorastaan elämäntehtävä tuo hoikkana pysyminen eikä sen takia pysty nauttimaan esim. juhlavammista aterioista vaan aina voivottelee jo ruokapöydässä ruoan kaloripitoisuutta. Toisen miniän kanssa on juteltu, että ikinä ei anoppilassa kehtaa syödä mahaa täyteen , kun toisten syömisiä kytätään tarkasti. Usein kyllä myös ruokaa on varattu liian vähän ruokailijoiden määrään näjden.
Vierailija wrote:
Vierailija wrote:
Minä vertaisin pienen lapsen vanhemmuutta omaishoitajuuteen. Kummassakin tilanteessa olet
Jep ja tiedän tasan tarkkaan että tähän oon "joutumassa" ja joutumassa. Ikäeroa on 33v ja mies nyt 65 , itse vielä aika nuori. En mä häntä hylkää mutta tiedän että en myöskään valvo öitä jos tulee dementia tai käytöshäiriöitä niin kyllä on ketipinoria kaapeissa. Nyt jo yrittää lähteä liikkumasta niin katotaan 10 vuoden päästä niin en alistu mihinkään e
Miten sulla on rankkaa psykoosilääkettä Ketipinoria "kaapeissa", itse siis käytät? :) Otahan kumminkin huomioon, että lääke voi vanheta ennen kuin miehesi saa dementian.
Hirveä lääke, isäni dementiaan sitä annettiin, ja mies oli hukassa kuin pöllö päivällä hereillä.
Sulla on niin outo asenne ikääntyneeseen mieheesi, että taitaa olla kyse rahasta, ei rakkaudesta.
Vierailija wrote:
Vierailija wrote:
Terveydenhuollossa työskentelevänä tuntuu kyllä siltä, että äidit ovat aina perillä lastensa asioista, isätkin suht usein, mutta paljon mahtuu niitäkin isiä, jotka eivät tiedä lapsestaan mitään. Ei syntymäaikaa, ei hetun loppuosaa, ei koulun nimeä, ei sairauksia, ei lääkityksiä, ei allergioita. Soitan oletuksena äidille, ellei isää ole nimenomaan laitettu ensisijaiseksi kontaktiksi.
Niin no. Muuttuko asia sitten koskaan jos viesti on, ettei isän tarvitse tietää mitään lapsensa asioita.
Ja näiden kiireisten hoitajienko sitten pitää ruveta isiä ja perheitä kasvattamaan? Kyllä sen viestin täytyy tulla perheiltä päin, että isällekin voi soittaa. Itse kiireisenä yläkoulun opena tunnen syndrooman. Eroperheen isä voi olla toisella paikkakunnalla, eikä edes lue wilmaa säännöllisesti. Asian hoito voi jumittua, jos häneen luottaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija wrote:
Näin eronneena äitinä olen huomannut sellaisen hauskan jutun, että silloin, kun olit yhdessä lapsen isän kanssa, sait hoitaa kaikki asiat yksin. Isälle ei jumalauta soitettu missään asiassa, vaikka hänet olisi merkitty ensisijaiseksi henkilöksi. Lähtökohtaisesti kaikki piti itse hoitaa AINA.
No, entäs sitten eron jälkeen? Koska meillä on yhteishuoltajuus, niin nyt kyllä isän lupia kysytään joka asiaan! Et saa hankittua lapsille pankkikorttia, verkkopankkitunnuksia, vaihtaa osoitetta tai hommata uutta passia ilman toisen huoltajan lupaa. Edelleen saat tehdä kaikki itse, mutta mikään asia ei etene, jos lapsen isä ei anna suostumusta. Siinä sitten ihmettelet viikkotolkulla, kun lapsen isä ei hoida valtakirjoja kuntoon, jotta nämä asiat saisi hoidettua.
Minulla kärähti käämit juuri tästä syystä ja vaadin itselleni yksinhuoltajuutta. Sen sain kun vedin jutun käräjille. Mm. Lapsen muuttoilmoitus jäi hoitamatta, mitään muuta ei saatu tehtyä. Katkerana lapsen isä jaksoi olla koska hän ei päässyt nyt venkslaamaan asioita mielensä mukaan tai määrittämään enää elämäämme.
Vierailija wrote:
Suosittelen kotiäitiyttä niille, jotka nääntyvät työ-päiväkotirumbassa. Silloin ehtii nauttiakin lapsistaan ja äitiydestään. Rahaa on vähemmän mutta se ei haittaa. Omat kotiäitivuoteni olivat täyttä elämää. t. nainen 67 v.
Komppaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija wrote:
Vierailija wrote:
Vierailija wrote:
Terveydenhuollossa työskentelevänä tuntuu kyllä siltä, että äidit ovat aina perillä lastensa asioista, isätkin suht usein, mutta paljon mahtuu niitäkin isiä, jotka eivät tiedä lapsestaan mitään. Ei syntymäaikaa, ei hetun loppuosaa, ei koulun nimeä, ei sairauksia, ei lääkityksiä, ei allergioita. Soitan oletuksena äidille, ellei isää ole nimenomaan laitettu ensisijaiseksi kontaktiksi.
Niin no. Muuttuko asia sitten koskaan jos viesti on, ettei isän tarvitse tietää mitään lapsensa asioita.
Ja näiden kiireisten hoitajienko sitten pitää ruveta isiä ja perheitä kasvattamaan? Kyllä sen viestin täytyy tulla perheiltä päin, että isällekin voi soittaa. Itse kiireisenä yläkoulun opena tunnen syndrooman. Eroperheen isä voi olla toisella paikkakunnalla, eikä edes lue wilmaa säännöllisesti. Asian hoito voi ju
Ehdottomasti näin. Ja kun jotkut tahot ovat sitten saaneet päähänsä ottaakin isään yhteyttä ensisojaisesti, on moni asia jäänyt huomaamatta ja hoitamatta. Äiti nyt vain useimmiten pitää kirjaa menoista ja kaikesta muistuttavasta, kysyy, huolehtii, tekee aloitteet. Ehkä potkii isänkin tekemään jotakin, vaikka kuskaamaan valmiiksi syötetty ja varustetut lapset harrastukseen, kouluun tai lääkäriin. Kaikki liput ja laput ja kysymysmuistilaput mukaan tottakai (jotka silti meni hukkaan tai isä ja lapsi ei muistanutkaan kysyä, tehdä, viedä, tuoda).
Mieluummin istuisin autossa ja odottaisin valmista pakettia autoon, sitten istuisin autossa odottamassa harrastuksen ajan kännykän kanssa, tai kävelisin hieman ympäristössä/putiikeissa, kuin jäisin kotiin tekemään ruoat, siivoamaan, pesemään pyykkejä, hoitamaan Wilma-viestejä ja muita viestejä ja muustettavia sekä seuraavan päivän varalle pyykit ja harrastustarvikkeet. Ja muistuttelemaan siinä ohessa, muistavatko nyt varmasti katsoa muistilappua, viedä, tuoda, vastata, ilmoittautua jne.
En lukenut, vastaan otsikkoon. Minä en välitä ulkopuolisten mielipiteistä. Olen perhekeskeinen, johdonmukainen ja ohjaava kasvattaja. Lapset on tasapainoisia. Toki yksi nepsy on.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ihmeellistä että minua ei kukaan arvostellut lasten kasvatuksesta tai äitiyden hoitamisesta ylipäätään. Ei koskaan kukaan. Ainakaan edessäpäin. Lapset olivat pieniä 70 - 80 luvulla. Ehkä tyyli on nyt muuttunut. Anoppikin oli ihana ja auttoi jos lapsi oli kipeä ja minun äitinä piti lähteä töihin. Se oli silloin. Olen kiitollinen tuosta ajasta ja pojistamme tuli kunnon kansalaisia. Ikävää jos nuoret äidit kokevat arvostelua tai vähättelyä.
Vierailija wrote:
Suosittelen kotiäitiyttä niille, jotka nääntyvät työ-päiväkotirumbassa. Silloin ehtii nauttiakin lapsistaan ja äitiydestään. Rahaa on vähemmän mutta se ei haittaa. Omat kotiäitivuoteni olivat täyttä elämää. t. nainen 67 v.
Ennen se oli taloudellisesti mahdollista, nykyään ei edes hyvätuloisille.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija wrote:
Miksi välität siitä mitä muut sanovat tai ajattelevat? Elämästä tulee paljon helpompaa, kun et välitä.
Kokeile tätä synnärillä. Ihan tieteellisenä testinä.
En aio koskaan tehdä lapsia :)
Höpö höpö! Ihan turhaa nitinää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mä oon jotenkin aina nähny tuon.
Siksi lapsia on 0 ja tulee 0.
Tämä on niin totta! Me jaettiin hoitovastuu aika tasan miehen kanssa, silti kun olin yksin vaikka kaupungilla ja tuli tuttuja vastaan, minulle kommentoitiin "mihin olet vauvan jättänyt" ja ihmeteltiin, kun olin ilman lasta liikkeellä. Kun mies oli yksin kaupungilla, ei kukaan kysynyt missä vauva. Anoppi pitää miestä taivaan lahjana minulle, kun mies hoitaa OMAA LASTAAN ja vihjailee jatkuvasti, miten minun pitäisi olla kiitollinen ja arvostaa miestäni. Kukaan ei sen sijaan ole sanonut miehelle, että onpa sinulla mahtava vaimo, kun hoitaa lapsen puoliksi kanssasi.
Se on tämä nykyaika. Joka puolelta sanattomiakin vaatimuksia miten pitää elää. Äideiltä vaaditaan todellakin jotain mitä ei oikeasti ole olemassa. Some ja taas kerran some ja yleensä koko netti ja mitä sieltä voi lukea.Säälittää nykyäidit, kunpa osaisitte olla välittämättä yhtään ympärillänne vellovasta maailmasta. Oikea sana siitä= paha maailma.
Vierailija kirjoitti:
Minä olen pienen lapsen äiti ja sanon aina töissä muille pienten lasten äideille, että nyt keskitytte lapsiin ja muuten mennään siitä mistä aita on matalin.
Jolloin raskain työkuorma lankeaa lapsettomille ja erityisesti nuoremmille työntekijöille, jotka joutuvat joustamaan ja kuormittuvat.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija wrote:
Minkälaisia ihmisiä oikein tunnette, että kommentoivat toisen painoa noin suoraan ja tylysti?? Ei kai kukaan normaalilla järjellä ja tunnetaidoilla varustettu sano tuollaisia?
Voi kuule kyllä sanoo. Anoppini on edelleen yli 70-vuotiaana huolissaan liikakiloista, omista ja muiden. Suorastaan elämäntehtävä tuo hoikkana pysyminen eikä sen takia pysty nauttimaan esim. juhlavammista aterioista vaan aina voivottelee jo ruokapöydässä ruoan kaloripitoisuutta. Toisen miniän kanssa on juteltu, että ikinä ei anoppilassa kehtaa syödä mahaa täyteen , kun toisten syömisiä kytätään tarkasti. Usein kyllä myös ruokaa on varattu liian vähän ruokailijoiden määrään näjden.
Kuulostaa ihan omalle samanikäiselle anopilleni :D Teinipoikien ruokahalua ei kanssa ymmärrä yhtään, onneksi pojat jo tietää että anopilla syödään vähän ja kotona sitten kunnolla. Saattaa olla pöydässä laskettu yksi pienehkö peruna per ruokailija ja pieni määrä kastiketta, salaattiakin rajoitetusti. Sopiva määrä varmaan pienikokoiselle vanhukselle mutta kasvaville teineille ihan naurettavan pieni määrä. Tämä kulkee heillä ilmeisesti suvussa, tarjottavat juhlissa on laskettu suunnilleen niin että jokaiselle on palanen jotain mutta ei kaikkea. Jos siis söit jo karjalanpiirakan niin kakkua ei kannata sitten enää ottaa jos meinaa että kaikille jää... Eikä tässäkään mitään kun tietää mikä on homman nimi, kaikki uudet tulokkaat ja kaveriperheet ei välttämättä tiedä.
Outoa. Minulle ei kukaan ulkopuolinen sanonut tuollaista pikkulapsivuosina mutta kotona eksä kyllä jaksoi urputtaa kaikesta vaikka siivosin kaksi kertaa viikossa vuosien ajan, leivoin, kokkasin, ompelin lapsen vaatteet, kasvatin pihassa ruokaa. Kuljetin harrastuksiin jne.
Nyt kun olen mummo, sanon aina että älkää uuvuttako itseänne, ei tarvitse olla tiptop koti eikä gourmet ruokaa. Voi syödä valmistakin. Riittää että on läsnä, sen lapset muistaa.
Minkälaisia ihmisiä oikein tunnette, että kommentoivat toisen painoa noin suoraan ja tylysti?? Ei kai kukaan normaalilla järjellä ja tunnetaidoilla varustettu sano tuollaisia?