Itkeekö teidän miehet koskaan?

Ei ole miehiä. Ei edes sitä yhtä.

Ainoa asia minkä takia mies saa itkeä on:

koiran kuolema, lapsen kuolema tai auto/moottoripyörä menee syystä x romuksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sen suurempaa yhteenkuuluvuuden tunnetta ei olekaan kuin se, että molemmat yhdessä liikuttuvat, ilosta tai surusta.

Rakkautta parhaimmillaan kun tunteet jaetaan.

Mitenkäs sitten kun minullakin on aniharvoin mitään syytä itkeä? Meidän elämä kyllä oikeastikin on ollut todella helppoa vuosikymmenet, nauruun on ollut aihetta päivittäin, itkuun ei oikeastaan koskaan. Knock knock.

t. nainen

Kumpikaan teistä ei koskaan ole ollut kovassa flunssassa? Tai ette koskaan katso mitään surullista teeveestä?

Minulla on hieman hormoniheittelyä kuukautisten alkamisen aikaan, ja jos joku menee silloin pahemmin pieleen ja kiukuttaa niin että silmät valuu kuin vesiputous, niin mikään maailmassa ei tilannetta paremmin korjaa ja lohduta kuin mies, joka katsoo kostein silmin, ottaa syliin ja sanoo "Voi minun rakasta". Ja pitää siinä kunnes harmitus loppuu.

Nauretaan kyllä myös liki päivittäin, meillä on hyvin yhteensopivat huumorintajut.

Täällä kyllä mieli oikeasti joskus avartuu. En ole ikinä ajatellut, että aikuinen ihminen voisi itkeä vaikka flunssassa. Minulla tuli vedet silmiin toisessa synnytyksessä ennen kun sain epiduraalin, kun kipu iski oikein kunnolla, mutta ei se mitään itkua ollut, vaan puhtaasti fysiologinen reaktio kipuun. Helpottaa hetkeksi. Minulla ei ole eläissäni ollut onneksi muuta sellaista kipua, että olisi tullut vedet silmiin. Miehellä tosiaan kerran, kun jalassa oli luu irtipoikki. Lapset olen ottanut syliin ja lohduttanut kun olivat pieniä, mutta eipä niilläkään ole nähnyt kyyneliä silmissä sitten alakouluiän. Toki meidän elämä on oikeasti ollut helppoa, ja muistutan asiasta säännöllisin väliajoin, jos joku alkaa inistä pikkuasioista.

Miehillä ei ole menkkoja jotka aiheuttaisi äkillisiä itkukohtauksia ilman mitään järkevää syytä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sen suurempaa yhteenkuuluvuuden tunnetta ei olekaan kuin se, että molemmat yhdessä liikuttuvat, ilosta tai surusta.

Rakkautta parhaimmillaan kun tunteet jaetaan.

Mitenkäs sitten kun minullakin on aniharvoin mitään syytä itkeä? Meidän elämä kyllä oikeastikin on ollut todella helppoa vuosikymmenet, nauruun on ollut aihetta päivittäin, itkuun ei oikeastaan koskaan. Knock knock.

t. nainen

Kumpikaan teistä ei koskaan ole ollut kovassa flunssassa? Tai ette koskaan katso mitään surullista teeveestä?

Minulla on hieman hormoniheittelyä kuukautisten alkamisen aikaan, ja jos joku menee silloin pahemmin pieleen ja kiukuttaa niin että silmät valuu kuin vesiputous, niin mikään maailmassa ei tilannetta paremmin korjaa ja lohduta kuin mies, joka katsoo kostein silmin, ottaa syliin ja sanoo "Voi minun rakasta". Ja pitää siinä kunnes harmitus loppuu.

Nauretaan kyllä myös liki päivittäin, meillä on hyvin yhteensopivat huumorintajut.

Siis, onko tuommoisia parisuhteita oikeesti olemassa? Vai onko tämä joku trolli?

Olen kyllä todella kade jos tuollaista jollain on! 😬

Huhhuh! Mistä tuommoisia löytää?

Kuulostaa enemmän pienen lapsen ja vanhemman suhteelta. :) Toisaalta jokainen tyylillään! Pääasia, että persoonat sopivat yhteen.

Vierailija kirjoitti:

Ainoa asia minkä takia mies saa itkeä on:

koiran kuolema, lapsen kuolema tai auto/moottoripyörä menee syystä x romuksi.

Minä olen itkenyt kolmesti miehen nähden: koiran kuollessa, burn out töissä, veljeni itsemurha.

N31

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sen suurempaa yhteenkuuluvuuden tunnetta ei olekaan kuin se, että molemmat yhdessä liikuttuvat, ilosta tai surusta.

Rakkautta parhaimmillaan kun tunteet jaetaan.

Mitenkäs sitten kun minullakin on aniharvoin mitään syytä itkeä? Meidän elämä kyllä oikeastikin on ollut todella helppoa vuosikymmenet, nauruun on ollut aihetta päivittäin, itkuun ei oikeastaan koskaan. Knock knock.

t. nainen

Kumpikaan teistä ei koskaan ole ollut kovassa flunssassa? Tai ette koskaan katso mitään surullista teeveestä?

Minulla on hieman hormoniheittelyä kuukautisten alkamisen aikaan, ja jos joku menee silloin pahemmin pieleen ja kiukuttaa niin että silmät valuu kuin vesiputous, niin mikään maailmassa ei tilannetta paremmin korjaa ja lohduta kuin mies, joka katsoo kostein silmin, ottaa syliin ja sanoo "Voi minun rakasta". Ja pitää siinä kunnes harmitus loppuu.

Nauretaan kyllä myös liki päivittäin, meillä on hyvin yhteensopivat huumorintajut.

Mitä mä just luin? Miksi kukaan itkisi jonkun flunssan takia?

Kovassa flunssassa. Ei pikkuflunssassa.

Jos puolisosi on sängyssä kovassa kuumeessa ja köhii, itkee sitä että vatsalihakset on köhimisestä ihan krampissa niin pitäisin omituisena jos ihminen ei liikuttuisi rakkaansa kärsimyksestä.

Itkeekö teidän miehet kauniisti vai karmiva ääniala?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sen suurempaa yhteenkuuluvuuden tunnetta ei olekaan kuin se, että molemmat yhdessä liikuttuvat, ilosta tai surusta.

Rakkautta parhaimmillaan kun tunteet jaetaan.

Mitenkäs sitten kun minullakin on aniharvoin mitään syytä itkeä? Meidän elämä kyllä oikeastikin on ollut todella helppoa vuosikymmenet, nauruun on ollut aihetta päivittäin, itkuun ei oikeastaan koskaan. Knock knock.

t. nainen

Kumpikaan teistä ei koskaan ole ollut kovassa flunssassa? Tai ette koskaan katso mitään surullista teeveestä?

Minulla on hieman hormoniheittelyä kuukautisten alkamisen aikaan, ja jos joku menee silloin pahemmin pieleen ja kiukuttaa niin että silmät valuu kuin vesiputous, niin mikään maailmassa ei tilannetta paremmin korjaa ja lohduta kuin mies, joka katsoo kostein silmin, ottaa syliin ja sanoo "Voi minun rakasta". Ja pitää siinä kunnes harmitus loppuu.

Nauretaan kyllä myös liki päivittäin, meillä on hyvin yhteensopivat huumorintajut.

Siis, onko tuommoisia parisuhteita oikeesti olemassa? Vai onko tämä joku trolli?

Olen kyllä todella kade jos tuollaista jollain on! 😬

Huhhuh! Mistä tuommoisia löytää?

Kuulostaa enemmän pienen lapsen ja vanhemman suhteelta. :) Toisaalta jokainen tyylillään! Pääasia, että persoonat sopivat yhteen.

Aikuisia ollaan ihan molemmat, ja meitä pidetään sinä tuttavapiirin pragmaattisimpana uratykkipariskuntana joka ei pienestä hötkyile ja tekee päätöksiä järkipohjalta.

Ehkä tämä on meille molemmille se vastapaino työelämälle. Osaamme olla avoimia tunteistamme kotona kun töissä on pakko pitää naama pokerilla.

Se että miehen itkemisestä pitää edes keskustella ihmetellen ja pohdiskellen kertoo kaiken, mitä tietää pitää.

Eilen just kysyin mieheltä, että koska oot viimeks itkeny. On semmonen persoona, että ei itke kyllä ihan pienestä.

Vastas, että kyllä silmät kostu, kun keväällä yks erittäin hyvä tyyppi (läheinen hälle) kuoli. Mutta siis ei itkemään alkanu kuitenkaan.

Miehillä se on varmasti jotenki erilaista, siis itkeminen, se kova tunteen purkaus. Erilaista.

Itki kun ensimmäinen lapsemme syntyi vaikean synnytyksen jälkeen.

No vastaan Ladyn puolesta, että kyllä sillä olen herkkätunteinen hyvälle taiteelekin.

Mieheni itki äitinsä hautajaisissa 7 vuotta sitten.

Minä itken muidenkin miesten edestä, että säilyy tasapaino.

Ex ei yhteisten 20 vuotemme aikana itkenyt kuin kerran, ei edes lastensa syntyessä tai mummonsa kuollessa. Nykyinen kumppanini alahuuli väpättäen itkeä tirauttaa joka mielipahaan, niin että välillä meinaa itselläni pokka pettää. Silti mieluummin mies, joka näyttää tunteensa, kuin teflonpannu, joka hiljalleen naarmuttuu käyttökelvottomaksi. Eli joo, mulla on mies, joka itkee.

Mun mies itkee ainakin kolmesti viikossa, mutta mieluummin mies joka voittaa tappelut ja muut miehet fyysisesti koetuksissa ja itkee kuin sellainen joka ei itke ja ei pärjää itkevälle miehelle.

Vierailija kirjoitti:

Meillä mies itki, kun Suomi voitti lätkässä olympiakultaa. Se itku tulikin syvältä, sillä mies pelasi itsekin aikoinaan monta vuotta lätkää.

Kaikki lätkän takia itkevät, huutavat tai riisuutuvat ihmiset ovatkin tyypillisesti syvältä.

Viimeksi mieheni itki tammikuussa kun meille rakas kissa jäi auton alle ja kuoli.

Itki viimeksi nähteni, kun lapsemme kuoli. Silloin siitä itkusta ei kyllä loppua tullut, kummaltakaan meistä.