Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Munasolujen luovutus?
28.09.2023 |
Onko kenelläkään kokemusta? Periaatteessa tiedän miten se käytännössä tapahtuu ja vaatii sekä mitä kaikkea pitäisi käydä läpi ennen varsinaista luovutusta, mutta kiinnostaa lähinnä tunnepuoli.
Itse olen harkinnut munasolujen luovutusta. Sovin kriteereihin jne. Minulla ei ole vielä omia lapsia, mutta tarkoitus olisi joskus hankkia yksi tai kaksi.
Kommentit (181)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eräs lahjasolun saanut äiti katui lasta. Äiti itse oli pieni ja siro ja lapsi isokokoinen (pullea) ja sellainen kohkaaja, aivan erilainen kuin äitinsä. Eihän noissa munasolukaupoissa katsota kuin pituus, silmien väri ja hiusten väri. Ruumiinrakenne voi olla mitä vaan.
Voi se lahjasolusta syntynyt lapsi olla vaikka kehitysvammainen. Siinä vaiheessa varmaan kaduttaa kalliit hoidot.
Huono klinikka, jos ei tällaista asiaa ole ottanut huomioon. Vai tehtiinkö hoito julkisella?
Sukusolujen valinnan toiselle henkilölle ei pitäisi olla mikään helppo prosessi. Totta on, että vain tietyt kriteerit saa tietää luovuttajista, mutta klinikan kuuluu olla sen verran ammattitaitoinen etteivät he tarjoa täysin eriparia olevien henkilöiden sukusoluja toisille. Toki hiusten väri voi erota, mutta tarjota esim lihavuudesta kärsivän henkilön sukusoluja sukuun, jossa ei ole yhtään lihavaa henkilöä, on aika ikävää, jos kyseessä on geeneistä johtuva lihavuus. Jos lapsesta tulee kookas, saattaa hän kokea erilaisuutta muihin nähden ja saada jopa syömishäiriönkin, joka on todella vaarallinen sairaus.
Solut kai säilytetään koodeittain ja niistä ei kai edes saa arkistoida muita tietoja kuin nuo silmien ja hiusten väri ja pituus ja luovutusajankohta ja kenelle käytetty. Vastaanottajat taas ovat jonossa odottamassa soluja. Miten kuvittelet, että homma toimii? Että joku lääkäri muistaa ulkoa jonkun tietyn luovuttajan ruumiinrakenteen, leuan, nenän, hymykuopat, korvanipukat jne. ja sen perusteella hyppyyttää lahjasolun jollekin jonossa muiden yli? Mielenkiintoistahan tuo luovutus on kyllä dominoivasti periytyvien ominaisuuksien suhteen. Esim. jos 2 suoratukkaista saa kiharatukkaisen lapsen, niin sekä lapsi että tämän kaverit huomaavat ajatella viimeistään lukiobiologiassa, ettei lapsi ole ainakaan täysbiologinen ellei joku harvinainen mutaatio.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Perimä ja perimä. Jos biologinen isä on joku rikollispedari niin lastenko pitää ajatella olevansa tämän ihmisen perimää? Hyi.
Tietänkään ei ole pakko ajatella omasta perimästään yhtään mitään, mutta eihän se biologisia faktoja muuta. Perimä on perimää.
Ei muuta, mutta mitä merkitystä sillä perimällä on arjessa tai sen lapsen elämässä?
Onhan sillä paljonkin merkitystä ulkonäön, tautigeenien, luonteenpiirteiden periytymisen kannalta. Monella myös oma identiteetti pohjautuu vahvasti omaan geeniperimään. Erilaiset geenipalveluthan ovat myös suosittuja.
Biologinen isäni on rikollinen joka ei ole ollut elämässäni koskaan. En kyllä vertaile omaa ulkonäköäni tai luonteenpiirteitäni häneen, enkä pohjaa omaa identiteettiäni hänen osuuteensa geeniperimästä. Mistään sairauksistaan en tiedä eikä kiinnostakaan.
Olen eri. Kuitenkin ulkonäkösi, riskisi erilaisiin sairauksiin, älykkyys, luonne jne. ovat väistämättä jossain määrin periytyneet molemmilta biologisilta vanhemmilta. Et tietenkään ole kopio heistä tai edes puolikkaita heistä, periytyminen on onneksi monimutkaisempaa. Jos biologinen vanhempi tai vanhemmat ovat tavalla tai toisella vastenmielisiä yksilöitä eikä itseään mitenkään voi pitää samanlaisena, voi lohduttautua sillä, että heidän suvussaan saattaa (edes jossain kauempana sukupuussa) olla hyviäkin ihmisiä ja itse on mahdollisesti saanut enemmänkin niitä geenejä varsinkin dominoivina. Tämä ei kuitenkaan poista sitä, että varsinkin sairauksien kohdalla geenit valitettavasti vaikuttavat paljon. Eivätkä pelkästään sinuun vaan myös mahdollisiin lapsiisi. Toki tässä geenilotossa on voinut olla myös onnea ja on saanut (sekä dominoivina että resessiivisinä) lähinnä vain hyviä ja neutraaleja ominaisuuksia.
Luuletko ettei ne ihmiset, kenen toinen biologinen vanhempi on esimerkiksi rikollinen, ei itse tiedä mitä se perimä biologian kautta tarkoittaa?
Ihan turhaa heille on sitä toistella ja heille siitä muistutella. Minusta olisi myös aika kyseenalaista edes sanoa jonkun rikollisen lapselle, että esim. tämän älykkyys ja luonne olisi "väistämättä jossain määrin periytyneet molemmilta biologisilta vanhemmilta". Miksi joku edes haluaisi sanoa noin? On hyvä ymmärtää, mitä on ok sanoa erilaisissa tilanteissa, ja mitä ei. Mitä taas niihin perinnöllisiin sairauksiin, jotka tosin ovat aika harvinaisia, tulee, niin eiköhän nekin ole sivuseikka siinä kaikessa. Jos henkilö on esimerkiksi joutunut pelkäämään tätä biologista isää koko elämänsä ja kärsimään tämän maineesta, niin tuskinpa siinä sen biologisen isän mahdolliset sairaudet päällimmäisenä on mielessä.
Sinä itse nostit asian esille (jos olet sama kuin tuo kysymyksen alussa ilmasn heittänyt kirjoittaja). Me muut vain vastaamme siihen, miten itse koemme asian, turha siitä on loukkaantua, ei ole henkilökohtaista. Jotenkin vaikuttaa siltä, että sinulle oma taustasi on kuitenkin jollain tavalla ongelmallinen. T. Yksi aiemmin vastanneista.
Minä vain ihmettelin sitä, miksi se biologisen vanhemman perimän, ulkonäön, luonteen ja muiden korostaminen on joillekin niin tärkeää, jopa muiden ihmisten kohdalla.
Itse en muuten ole lainkaan biologisen isän näköinen, vaan oikean isäni. Jännää vai mitä?
Hyväksy sitten myös sinulle vastatut näkökulmat heidän näkökulminaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Perimä ja perimä. Jos biologinen isä on joku rikollispedari niin lastenko pitää ajatella olevansa tämän ihmisen perimää? Hyi.
Tietänkään ei ole pakko ajatella omasta perimästään yhtään mitään, mutta eihän se biologisia faktoja muuta. Perimä on perimää.
Ei muuta, mutta mitä merkitystä sillä perimällä on arjessa tai sen lapsen elämässä?
Onhan sillä paljonkin merkitystä ulkonäön, tautigeenien, luonteenpiirteiden periytymisen kannalta. Monella myös oma identiteetti pohjautuu vahvasti omaan geeniperimään. Erilaiset geenipalveluthan ovat myös suosittuja.
Biologinen isäni on rikollinen joka ei ole ollut elämässäni koskaan. En kyllä vertaile omaa ulkonäköäni tai luonteenpiirteitäni häneen, enkä pohjaa omaa identiteettiäni hänen osuuteensa geeniperimästä. Mistään sairauksistaan en tiedä eikä kiinnostakaan.
Olen eri. Kuitenkin ulkonäkösi, riskisi erilaisiin sairauksiin, älykkyys, luonne jne. ovat väistämättä jossain määrin periytyneet molemmilta biologisilta vanhemmilta. Et tietenkään ole kopio heistä tai edes puolikkaita heistä, periytyminen on onneksi monimutkaisempaa. Jos biologinen vanhempi tai vanhemmat ovat tavalla tai toisella vastenmielisiä yksilöitä eikä itseään mitenkään voi pitää samanlaisena, voi lohduttautua sillä, että heidän suvussaan saattaa (edes jossain kauempana sukupuussa) olla hyviäkin ihmisiä ja itse on mahdollisesti saanut enemmänkin niitä geenejä varsinkin dominoivina. Tämä ei kuitenkaan poista sitä, että varsinkin sairauksien kohdalla geenit valitettavasti vaikuttavat paljon. Eivätkä pelkästään sinuun vaan myös mahdollisiin lapsiisi. Toki tässä geenilotossa on voinut olla myös onnea ja on saanut (sekä dominoivina että resessiivisinä) lähinnä vain hyviä ja neutraaleja ominaisuuksia.
Luuletko ettei ne ihmiset, kenen toinen biologinen vanhempi on esimerkiksi rikollinen, ei itse tiedä mitä se perimä biologian kautta tarkoittaa?
Ihan turhaa heille on sitä toistella ja heille siitä muistutella. Minusta olisi myös aika kyseenalaista edes sanoa jonkun rikollisen lapselle, että esim. tämän älykkyys ja luonne olisi "väistämättä jossain määrin periytyneet molemmilta biologisilta vanhemmilta". Miksi joku edes haluaisi sanoa noin? On hyvä ymmärtää, mitä on ok sanoa erilaisissa tilanteissa, ja mitä ei. Mitä taas niihin perinnöllisiin sairauksiin, jotka tosin ovat aika harvinaisia, tulee, niin eiköhän nekin ole sivuseikka siinä kaikessa. Jos henkilö on esimerkiksi joutunut pelkäämään tätä biologista isää koko elämänsä ja kärsimään tämän maineesta, niin tuskinpa siinä sen biologisen isän mahdolliset sairaudet päällimmäisenä on mielessä.
Sinä itse nostit asian esille (jos olet sama kuin tuo kysymyksen alussa ilmasn heittänyt kirjoittaja). Me muut vain vastaamme siihen, miten itse koemme asian, turha siitä on loukkaantua, ei ole henkilökohtaista. Jotenkin vaikuttaa siltä, että sinulle oma taustasi on kuitenkin jollain tavalla ongelmallinen. T. Yksi aiemmin vastanneista.
Minä vain ihmettelin sitä, miksi se biologisen vanhemman perimän, ulkonäön, luonteen ja muiden korostaminen on joillekin niin tärkeää, jopa muiden ihmisten kohdalla.
Itse en muuten ole lainkaan biologisen isän näköinen, vaan oikean isäni. Jännää vai mitä?
Hyväksy sitten myös sinulle vastatut näkökulmat heidän näkökulminaan.
Mutta miksi sitä omaa näkemystä pitää jankuttaa muillekin?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eräs lahjasolun saanut äiti katui lasta. Äiti itse oli pieni ja siro ja lapsi isokokoinen (pullea) ja sellainen kohkaaja, aivan erilainen kuin äitinsä. Eihän noissa munasolukaupoissa katsota kuin pituus, silmien väri ja hiusten väri. Ruumiinrakenne voi olla mitä vaan.
Voi se lahjasolusta syntynyt lapsi olla vaikka kehitysvammainen. Siinä vaiheessa varmaan kaduttaa kalliit hoidot.
Huono klinikka, jos ei tällaista asiaa ole ottanut huomioon. Vai tehtiinkö hoito julkisella?
Sukusolujen valinnan toiselle henkilölle ei pitäisi olla mikään helppo prosessi. Totta on, että vain tietyt kriteerit saa tietää luovuttajista, mutta klinikan kuuluu olla sen verran ammattitaitoinen etteivät he tarjoa täysin eriparia olevien henkilöiden sukusoluja toisille. Toki hiusten väri voi erota, mutta tarjota esim lihavuudesta kärsivän henkilön sukusoluja sukuun, jossa ei ole yhtään lihavaa henkilöä, on aika ikävää, jos kyseessä on geeneistä johtuva lihavuus. Jos lapsesta tulee kookas, saattaa hän kokea erilaisuutta muihin nähden ja saada jopa syömishäiriönkin, joka on todella vaarallinen sairaus.Solut kai säilytetään koodeittain ja niistä ei kai edes saa arkistoida muita tietoja kuin nuo silmien ja hiusten väri ja pituus ja luovutusajankohta ja kenelle käytetty. Vastaanottajat taas ovat jonossa odottamassa soluja. Miten kuvittelet, että homma toimii? Että joku lääkäri muistaa ulkoa jonkun tietyn luovuttajan ruumiinrakenteen, leuan, nenän, hymykuopat, korvanipukat jne. ja sen perusteella hyppyyttää lahjasolun jollekin jonossa muiden yli? Mielenkiintoistahan tuo luovutus on kyllä dominoivasti periytyvien ominaisuuksien suhteen. Esim. jos 2 suoratukkaista saa kiharatukkaisen lapsen, niin sekä lapsi että tämän kaverit huomaavat ajatella viimeistään lukiobiologiassa, ettei lapsi ole ainakaan täysbiologinen ellei joku harvinainen mutaatio.
Kiharahiuksisuus ei ole ihan noin yksinkertaista. Kiharahiuksisuus ei välttämättä ilmenny syystä tai toisesta, vaikka henkilöllä se ns. kiharageeni olisikin. Esimerkiksi suoratukkainen siskoni sai suoratukkaisen miehensä kanssa kiharahiuksisen lapsen. Tämä selittyi sillä, että todellisuudessa lapsen isällä olikin kiharat hiukset, kuten äidillään. Hiustenhoito, shampoot ja hiusten käsittely vaan häivyttää sen kiharuuden.
Joskus myös kiharahiuksisuus voi kumuloitua lapselle, vaikka vanhemmilla olisikin suorat hiukset. Esimerkiksi suorahiuksisilla veljelläni ja hänen vaimollaan on kiharahiuksinen lapsi. Lapsen äidin isällä sen sijaan oli kiharat hiukset, samoin lapsen isän äidillä, siis minun ja veljeni äidillä, sekä hänen isällään. Vaikka lapsen vanhemmilla ei itsellään kiharat hiuksia ole, heillä on yhteensä sen verran kiharuusgeenejä että toinen lapsensa sai kiharat hiukset.
En ikinä luovuttaisi munasoluja. Siinä on terveyden kannalta isoja riskejä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen saanut kaksi lasta luovutetuilla munasoluilla ja lapset on niin omia kuin vain voi olla. Tietty tiedän että hedelmöittymisessä on ollut se lahjoitettu munasolu, mutta muuten ihan tavallinen raskaus. Jännitin raskauden alkamista ja sujumista, kärsin kaikki raskausoireet ja synnytin. Olisi tosi outoa ajatella että kyseessä olisi kenenkään muun lapsi kuin minun. Luovuttajalle olen kiitollinen, mutta muuten suhtaudun neutraalisti. Hän on kuitenkin ilmeisen vapaaehtoisesti halunnut luovuttaa sukusolujen muiden käyttöön.
Vierailija kirjoitti:
Olen saanut kaksi lasta luovutetuilla munasoluilla ja lapset on niin omia kuin vain voi olla. Tietty tiedän että hedelmöittymisessä on ollut se lahjoitettu munasolu, mutta muuten ihan tavallinen raskaus. Jännitin raskauden alkamista ja sujumista, kärsin kaikki raskausoireet ja synnytin. Olisi tosi outoa ajatella että kyseessä olisi kenenkään muun lapsi kuin minun. Luovuttajalle olen kiitollinen, mutta muuten suhtaudun neutraalisti. Hän on kuitenkin ilmeisen vapaaehtoisesti halunnut luovuttaa sukusolujen muiden käyttöön.
Ne lapset ei silti ole sinun. Ne on toisen ihmisen lapsia jotka olet vaan synnyttänyt. Lapset on oikean äitinsä ja isänsä näköisiä eikä sinun.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Perimä ja perimä. Jos biologinen isä on joku rikollispedari niin lastenko pitää ajatella olevansa tämän ihmisen perimää? Hyi.
Tietänkään ei ole pakko ajatella omasta perimästään yhtään mitään, mutta eihän se biologisia faktoja muuta. Perimä on perimää.
Ei muuta, mutta mitä merkitystä sillä perimällä on arjessa tai sen lapsen elämässä?
Onhan sillä paljonkin merkitystä ulkonäön, tautigeenien, luonteenpiirteiden periytymisen kannalta. Monella myös oma identiteetti pohjautuu vahvasti omaan geeniperimään. Erilaiset geenipalveluthan ovat myös suosittuja.
Biologinen isäni on rikollinen joka ei ole ollut elämässäni koskaan. En kyllä vertaile omaa ulkonäköäni tai luonteenpiirteitäni häneen, enkä pohjaa omaa identiteettiäni hänen osuuteensa geeniperimästä. Mistään sairauksistaan en tiedä eikä kiinnostakaan.
Olen eri. Kuitenkin ulkonäkösi, riskisi erilaisiin sairauksiin, älykkyys, luonne jne. ovat väistämättä jossain määrin periytyneet molemmilta biologisilta vanhemmilta. Et tietenkään ole kopio heistä tai edes puolikkaita heistä, periytyminen on onneksi monimutkaisempaa. Jos biologinen vanhempi tai vanhemmat ovat tavalla tai toisella vastenmielisiä yksilöitä eikä itseään mitenkään voi pitää samanlaisena, voi lohduttautua sillä, että heidän suvussaan saattaa (edes jossain kauempana sukupuussa) olla hyviäkin ihmisiä ja itse on mahdollisesti saanut enemmänkin niitä geenejä varsinkin dominoivina. Tämä ei kuitenkaan poista sitä, että varsinkin sairauksien kohdalla geenit valitettavasti vaikuttavat paljon. Eivätkä pelkästään sinuun vaan myös mahdollisiin lapsiisi. Toki tässä geenilotossa on voinut olla myös onnea ja on saanut (sekä dominoivina että resessiivisinä) lähinnä vain hyviä ja neutraaleja ominaisuuksia.
Luuletko ettei ne ihmiset, kenen toinen biologinen vanhempi on esimerkiksi rikollinen, ei itse tiedä mitä se perimä biologian kautta tarkoittaa?
Ihan turhaa heille on sitä toistella ja heille siitä muistutella. Minusta olisi myös aika kyseenalaista edes sanoa jonkun rikollisen lapselle, että esim. tämän älykkyys ja luonne olisi "väistämättä jossain määrin periytyneet molemmilta biologisilta vanhemmilta". Miksi joku edes haluaisi sanoa noin? On hyvä ymmärtää, mitä on ok sanoa erilaisissa tilanteissa, ja mitä ei. Mitä taas niihin perinnöllisiin sairauksiin, jotka tosin ovat aika harvinaisia, tulee, niin eiköhän nekin ole sivuseikka siinä kaikessa. Jos henkilö on esimerkiksi joutunut pelkäämään tätä biologista isää koko elämänsä ja kärsimään tämän maineesta, niin tuskinpa siinä sen biologisen isän mahdolliset sairaudet päällimmäisenä on mielessä.
Sinä itse nostit asian esille (jos olet sama kuin tuo kysymyksen alussa ilmasn heittänyt kirjoittaja). Me muut vain vastaamme siihen, miten itse koemme asian, turha siitä on loukkaantua, ei ole henkilökohtaista. Jotenkin vaikuttaa siltä, että sinulle oma taustasi on kuitenkin jollain tavalla ongelmallinen. T. Yksi aiemmin vastanneista.
Minä vain ihmettelin sitä, miksi se biologisen vanhemman perimän, ulkonäön, luonteen ja muiden korostaminen on joillekin niin tärkeää, jopa muiden ihmisten kohdalla.
Itse en muuten ole lainkaan biologisen isän näköinen, vaan oikean isäni. Jännää vai mitä?
Hyväksy sitten myös sinulle vastatut näkökulmat heidän näkökulminaan.
Mutta miksi sitä omaa näkemystä pitää jankuttaa muillekin?
Miksi kysyä asiasta, jos ei halua kuulla vastauksia? Älä kysy ja älä lue ihmisten näkemyksistä, jos kerran et halua kuulla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Perimä ja perimä. Jos biologinen isä on joku rikollispedari niin lastenko pitää ajatella olevansa tämän ihmisen perimää? Hyi.
Tietänkään ei ole pakko ajatella omasta perimästään yhtään mitään, mutta eihän se biologisia faktoja muuta. Perimä on perimää.
Ei muuta, mutta mitä merkitystä sillä perimällä on arjessa tai sen lapsen elämässä?
Onhan sillä paljonkin merkitystä ulkonäön, tautigeenien, luonteenpiirteiden periytymisen kannalta. Monella myös oma identiteetti pohjautuu vahvasti omaan geeniperimään. Erilaiset geenipalveluthan ovat myös suosittuja.
Biologinen isäni on rikollinen joka ei ole ollut elämässäni koskaan. En kyllä vertaile omaa ulkonäköäni tai luonteenpiirteitäni häneen, enkä pohjaa omaa identiteettiäni hänen osuuteensa geeniperimästä. Mistään sairauksistaan en tiedä eikä kiinnostakaan.
Olen eri. Kuitenkin ulkonäkösi, riskisi erilaisiin sairauksiin, älykkyys, luonne jne. ovat väistämättä jossain määrin periytyneet molemmilta biologisilta vanhemmilta. Et tietenkään ole kopio heistä tai edes puolikkaita heistä, periytyminen on onneksi monimutkaisempaa. Jos biologinen vanhempi tai vanhemmat ovat tavalla tai toisella vastenmielisiä yksilöitä eikä itseään mitenkään voi pitää samanlaisena, voi lohduttautua sillä, että heidän suvussaan saattaa (edes jossain kauempana sukupuussa) olla hyviäkin ihmisiä ja itse on mahdollisesti saanut enemmänkin niitä geenejä varsinkin dominoivina. Tämä ei kuitenkaan poista sitä, että varsinkin sairauksien kohdalla geenit valitettavasti vaikuttavat paljon. Eivätkä pelkästään sinuun vaan myös mahdollisiin lapsiisi. Toki tässä geenilotossa on voinut olla myös onnea ja on saanut (sekä dominoivina että resessiivisinä) lähinnä vain hyviä ja neutraaleja ominaisuuksia.
Luuletko ettei ne ihmiset, kenen toinen biologinen vanhempi on esimerkiksi rikollinen, ei itse tiedä mitä se perimä biologian kautta tarkoittaa?
Ihan turhaa heille on sitä toistella ja heille siitä muistutella. Minusta olisi myös aika kyseenalaista edes sanoa jonkun rikollisen lapselle, että esim. tämän älykkyys ja luonne olisi "väistämättä jossain määrin periytyneet molemmilta biologisilta vanhemmilta". Miksi joku edes haluaisi sanoa noin? On hyvä ymmärtää, mitä on ok sanoa erilaisissa tilanteissa, ja mitä ei. Mitä taas niihin perinnöllisiin sairauksiin, jotka tosin ovat aika harvinaisia, tulee, niin eiköhän nekin ole sivuseikka siinä kaikessa. Jos henkilö on esimerkiksi joutunut pelkäämään tätä biologista isää koko elämänsä ja kärsimään tämän maineesta, niin tuskinpa siinä sen biologisen isän mahdolliset sairaudet päällimmäisenä on mielessä.
Sinä itse nostit asian esille (jos olet sama kuin tuo kysymyksen alussa ilmasn heittänyt kirjoittaja). Me muut vain vastaamme siihen, miten itse koemme asian, turha siitä on loukkaantua, ei ole henkilökohtaista. Jotenkin vaikuttaa siltä, että sinulle oma taustasi on kuitenkin jollain tavalla ongelmallinen. T. Yksi aiemmin vastanneista.
Minä vain ihmettelin sitä, miksi se biologisen vanhemman perimän, ulkonäön, luonteen ja muiden korostaminen on joillekin niin tärkeää, jopa muiden ihmisten kohdalla.
Itse en muuten ole lainkaan biologisen isän näköinen, vaan oikean isäni. Jännää vai mitä?
Hyväksy sitten myös sinulle vastatut näkökulmat heidän näkökulminaan.
Mutta miksi sitä omaa näkemystä pitää jankuttaa muillekin?
Miksi kysyä asiasta, jos ei halua kuulla vastauksia? Älä kysy ja älä lue ihmisten näkemyksistä, jos kerran et halua kuulla.
En minä ole kysynyt mitään. Ihmettelen vaan moista perimäjankutusta. Sitä, että miksi joillekin on niin tärkeää ilmoittaa jollekin toiselle, että sinulla on biologisen isäsi tai äitisi perimää. Ihan kuin tätä ei tiedettäisi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Perimä ja perimä. Jos biologinen isä on joku rikollispedari niin lastenko pitää ajatella olevansa tämän ihmisen perimää? Hyi.
Tietänkään ei ole pakko ajatella omasta perimästään yhtään mitään, mutta eihän se biologisia faktoja muuta. Perimä on perimää.
Ei muuta, mutta mitä merkitystä sillä perimällä on arjessa tai sen lapsen elämässä?
Onhan sillä paljonkin merkitystä ulkonäön, tautigeenien, luonteenpiirteiden periytymisen kannalta. Monella myös oma identiteetti pohjautuu vahvasti omaan geeniperimään. Erilaiset geenipalveluthan ovat myös suosittuja.
Biologinen isäni on rikollinen joka ei ole ollut elämässäni koskaan. En kyllä vertaile omaa ulkonäköäni tai luonteenpiirteitäni häneen, enkä pohjaa omaa identiteettiäni hänen osuuteensa geeniperimästä. Mistään sairauksistaan en tiedä eikä kiinnostakaan.
Olen eri. Kuitenkin ulkonäkösi, riskisi erilaisiin sairauksiin, älykkyys, luonne jne. ovat väistämättä jossain määrin periytyneet molemmilta biologisilta vanhemmilta. Et tietenkään ole kopio heistä tai edes puolikkaita heistä, periytyminen on onneksi monimutkaisempaa. Jos biologinen vanhempi tai vanhemmat ovat tavalla tai toisella vastenmielisiä yksilöitä eikä itseään mitenkään voi pitää samanlaisena, voi lohduttautua sillä, että heidän suvussaan saattaa (edes jossain kauempana sukupuussa) olla hyviäkin ihmisiä ja itse on mahdollisesti saanut enemmänkin niitä geenejä varsinkin dominoivina. Tämä ei kuitenkaan poista sitä, että varsinkin sairauksien kohdalla geenit valitettavasti vaikuttavat paljon. Eivätkä pelkästään sinuun vaan myös mahdollisiin lapsiisi. Toki tässä geenilotossa on voinut olla myös onnea ja on saanut (sekä dominoivina että resessiivisinä) lähinnä vain hyviä ja neutraaleja ominaisuuksia.
Luuletko ettei ne ihmiset, kenen toinen biologinen vanhempi on esimerkiksi rikollinen, ei itse tiedä mitä se perimä biologian kautta tarkoittaa?
Ihan turhaa heille on sitä toistella ja heille siitä muistutella. Minusta olisi myös aika kyseenalaista edes sanoa jonkun rikollisen lapselle, että esim. tämän älykkyys ja luonne olisi "väistämättä jossain määrin periytyneet molemmilta biologisilta vanhemmilta". Miksi joku edes haluaisi sanoa noin? On hyvä ymmärtää, mitä on ok sanoa erilaisissa tilanteissa, ja mitä ei. Mitä taas niihin perinnöllisiin sairauksiin, jotka tosin ovat aika harvinaisia, tulee, niin eiköhän nekin ole sivuseikka siinä kaikessa. Jos henkilö on esimerkiksi joutunut pelkäämään tätä biologista isää koko elämänsä ja kärsimään tämän maineesta, niin tuskinpa siinä sen biologisen isän mahdolliset sairaudet päällimmäisenä on mielessä.
Sinä itse nostit asian esille (jos olet sama kuin tuo kysymyksen alussa ilmasn heittänyt kirjoittaja). Me muut vain vastaamme siihen, miten itse koemme asian, turha siitä on loukkaantua, ei ole henkilökohtaista. Jotenkin vaikuttaa siltä, että sinulle oma taustasi on kuitenkin jollain tavalla ongelmallinen. T. Yksi aiemmin vastanneista.
Minä vain ihmettelin sitä, miksi se biologisen vanhemman perimän, ulkonäön, luonteen ja muiden korostaminen on joillekin niin tärkeää, jopa muiden ihmisten kohdalla.
Itse en muuten ole lainkaan biologisen isän näköinen, vaan oikean isäni. Jännää vai mitä?
Hyväksy sitten myös sinulle vastatut näkökulmat heidän näkökulminaan.
Mutta miksi sitä omaa näkemystä pitää jankuttaa muillekin?
Miksi kysyä asiasta, jos ei halua kuulla vastauksia? Älä kysy ja älä lue ihmisten näkemyksistä, jos kerran et halua kuulla.
En minä ole kysynyt mitään. Ihmettelen vaan moista perimäjankutusta. Sitä, että miksi joillekin on niin tärkeää ilmoittaa jollekin toiselle, että sinulla on biologisen isäsi tai äitisi perimää. Ihan kuin tätä ei tiedettäisi.
No voi nyt luoja sentään. Minä ainakin vastasin tähän kysymykseen edellä. Selvä kysymys ja kysymysmerkki. "Perimä ja perimä. Jos biologinen isä on joku rikollispedari niin lastenko pitää ajatella olevansa tämän ihmisen perimää? Hyi."
Vierailija kirjoitti:
Olen saanut kaksi lasta luovutetuilla munasoluilla ja lapset on niin omia kuin vain voi olla. Tietty tiedän että hedelmöittymisessä on ollut se lahjoitettu munasolu, mutta muuten ihan tavallinen raskaus. Jännitin raskauden alkamista ja sujumista, kärsin kaikki raskausoireet ja synnytin. Olisi tosi outoa ajatella että kyseessä olisi kenenkään muun lapsi kuin minun. Luovuttajalle olen kiitollinen, mutta muuten suhtaudun neutraalisti. Hän on kuitenkin ilmeisen vapaaehtoisesti halunnut luovuttaa sukusolujen muiden käyttöön.
Harmi, että luovutti. Toivottavasti edes naiset lopettaisivat hiljalleen solujen luovutuksen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Perimä ja perimä. Jos biologinen isä on joku rikollispedari niin lastenko pitää ajatella olevansa tämän ihmisen perimää? Hyi.
Tietänkään ei ole pakko ajatella omasta perimästään yhtään mitään, mutta eihän se biologisia faktoja muuta. Perimä on perimää.
Ei muuta, mutta mitä merkitystä sillä perimällä on arjessa tai sen lapsen elämässä?
Onhan sillä paljonkin merkitystä ulkonäön, tautigeenien, luonteenpiirteiden periytymisen kannalta. Monella myös oma identiteetti pohjautuu vahvasti omaan geeniperimään. Erilaiset geenipalveluthan ovat myös suosittuja.
Biologinen isäni on rikollinen joka ei ole ollut elämässäni koskaan. En kyllä vertaile omaa ulkonäköäni tai luonteenpiirteitäni häneen, enkä pohjaa omaa identiteettiäni hänen osuuteensa geeniperimästä. Mistään sairauksistaan en tiedä eikä kiinnostakaan.
Olen eri. Kuitenkin ulkonäkösi, riskisi erilaisiin sairauksiin, älykkyys, luonne jne. ovat väistämättä jossain määrin periytyneet molemmilta biologisilta vanhemmilta. Et tietenkään ole kopio heistä tai edes puolikkaita heistä, periytyminen on onneksi monimutkaisempaa. Jos biologinen vanhempi tai vanhemmat ovat tavalla tai toisella vastenmielisiä yksilöitä eikä itseään mitenkään voi pitää samanlaisena, voi lohduttautua sillä, että heidän suvussaan saattaa (edes jossain kauempana sukupuussa) olla hyviäkin ihmisiä ja itse on mahdollisesti saanut enemmänkin niitä geenejä varsinkin dominoivina. Tämä ei kuitenkaan poista sitä, että varsinkin sairauksien kohdalla geenit valitettavasti vaikuttavat paljon. Eivätkä pelkästään sinuun vaan myös mahdollisiin lapsiisi. Toki tässä geenilotossa on voinut olla myös onnea ja on saanut (sekä dominoivina että resessiivisinä) lähinnä vain hyviä ja neutraaleja ominaisuuksia.
Luuletko ettei ne ihmiset, kenen toinen biologinen vanhempi on esimerkiksi rikollinen, ei itse tiedä mitä se perimä biologian kautta tarkoittaa?
Ihan turhaa heille on sitä toistella ja heille siitä muistutella. Minusta olisi myös aika kyseenalaista edes sanoa jonkun rikollisen lapselle, että esim. tämän älykkyys ja luonne olisi "väistämättä jossain määrin periytyneet molemmilta biologisilta vanhemmilta". Miksi joku edes haluaisi sanoa noin? On hyvä ymmärtää, mitä on ok sanoa erilaisissa tilanteissa, ja mitä ei. Mitä taas niihin perinnöllisiin sairauksiin, jotka tosin ovat aika harvinaisia, tulee, niin eiköhän nekin ole sivuseikka siinä kaikessa. Jos henkilö on esimerkiksi joutunut pelkäämään tätä biologista isää koko elämänsä ja kärsimään tämän maineesta, niin tuskinpa siinä sen biologisen isän mahdolliset sairaudet päällimmäisenä on mielessä.
Sinä itse nostit asian esille (jos olet sama kuin tuo kysymyksen alussa ilmasn heittänyt kirjoittaja). Me muut vain vastaamme siihen, miten itse koemme asian, turha siitä on loukkaantua, ei ole henkilökohtaista. Jotenkin vaikuttaa siltä, että sinulle oma taustasi on kuitenkin jollain tavalla ongelmallinen. T. Yksi aiemmin vastanneista.
Minä vain ihmettelin sitä, miksi se biologisen vanhemman perimän, ulkonäön, luonteen ja muiden korostaminen on joillekin niin tärkeää, jopa muiden ihmisten kohdalla.
Itse en muuten ole lainkaan biologisen isän näköinen, vaan oikean isäni. Jännää vai mitä?
Hyväksy sitten myös sinulle vastatut näkökulmat heidän näkökulminaan.
Mutta miksi sitä omaa näkemystä pitää jankuttaa muillekin?
Miksi kysyä asiasta, jos ei halua kuulla vastauksia? Älä kysy ja älä lue ihmisten näkemyksistä, jos kerran et halua kuulla.
En minä ole kysynyt mitään. Ihmettelen vaan moista perimäjankutusta. Sitä, että miksi joillekin on niin tärkeää ilmoittaa jollekin toiselle, että sinulla on biologisen isäsi tai äitisi perimää. Ihan kuin tätä ei tiedettäisi.
No voi nyt luoja sentään. Minä ainakin vastasin tähän kysymykseen edellä. Selvä kysymys ja kysymysmerkki. "Perimä ja perimä. Jos biologinen isä on joku rikollispedari niin lastenko pitää ajatella olevansa tämän ihmisen perimää? Hyi."
Minä taas vastaan tuohon, että ei, rikollispedarin biologisilla lapsilla ei ole mitään velvollisuutta ajatella jonkun randomin perimää, vaikka samaa perimää ehkä heillä onkin. En myöskään menisi näille lapsille toitottamaan asiaa että hei teillä on samaa perimää kuin biologisella isällänne.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Perimä ja perimä. Jos biologinen isä on joku rikollispedari niin lastenko pitää ajatella olevansa tämän ihmisen perimää? Hyi.
Tietänkään ei ole pakko ajatella omasta perimästään yhtään mitään, mutta eihän se biologisia faktoja muuta. Perimä on perimää.
Ei muuta, mutta mitä merkitystä sillä perimällä on arjessa tai sen lapsen elämässä?
Onhan sillä paljonkin merkitystä ulkonäön, tautigeenien, luonteenpiirteiden periytymisen kannalta. Monella myös oma identiteetti pohjautuu vahvasti omaan geeniperimään. Erilaiset geenipalveluthan ovat myös suosittuja.
Biologinen isäni on rikollinen joka ei ole ollut elämässäni koskaan. En kyllä vertaile omaa ulkonäköäni tai luonteenpiirteitäni häneen, enkä pohjaa omaa identiteettiäni hänen osuuteensa geeniperimästä. Mistään sairauksistaan en tiedä eikä kiinnostakaan.
Olen eri. Kuitenkin ulkonäkösi, riskisi erilaisiin sairauksiin, älykkyys, luonne jne. ovat väistämättä jossain määrin periytyneet molemmilta biologisilta vanhemmilta. Et tietenkään ole kopio heistä tai edes puolikkaita heistä, periytyminen on onneksi monimutkaisempaa. Jos biologinen vanhempi tai vanhemmat ovat tavalla tai toisella vastenmielisiä yksilöitä eikä itseään mitenkään voi pitää samanlaisena, voi lohduttautua sillä, että heidän suvussaan saattaa (edes jossain kauempana sukupuussa) olla hyviäkin ihmisiä ja itse on mahdollisesti saanut enemmänkin niitä geenejä varsinkin dominoivina. Tämä ei kuitenkaan poista sitä, että varsinkin sairauksien kohdalla geenit valitettavasti vaikuttavat paljon. Eivätkä pelkästään sinuun vaan myös mahdollisiin lapsiisi. Toki tässä geenilotossa on voinut olla myös onnea ja on saanut (sekä dominoivina että resessiivisinä) lähinnä vain hyviä ja neutraaleja ominaisuuksia.
Luuletko ettei ne ihmiset, kenen toinen biologinen vanhempi on esimerkiksi rikollinen, ei itse tiedä mitä se perimä biologian kautta tarkoittaa?
Ihan turhaa heille on sitä toistella ja heille siitä muistutella. Minusta olisi myös aika kyseenalaista edes sanoa jonkun rikollisen lapselle, että esim. tämän älykkyys ja luonne olisi "väistämättä jossain määrin periytyneet molemmilta biologisilta vanhemmilta". Miksi joku edes haluaisi sanoa noin? On hyvä ymmärtää, mitä on ok sanoa erilaisissa tilanteissa, ja mitä ei. Mitä taas niihin perinnöllisiin sairauksiin, jotka tosin ovat aika harvinaisia, tulee, niin eiköhän nekin ole sivuseikka siinä kaikessa. Jos henkilö on esimerkiksi joutunut pelkäämään tätä biologista isää koko elämänsä ja kärsimään tämän maineesta, niin tuskinpa siinä sen biologisen isän mahdolliset sairaudet päällimmäisenä on mielessä.
Sinä itse nostit asian esille (jos olet sama kuin tuo kysymyksen alussa ilmasn heittänyt kirjoittaja). Me muut vain vastaamme siihen, miten itse koemme asian, turha siitä on loukkaantua, ei ole henkilökohtaista. Jotenkin vaikuttaa siltä, että sinulle oma taustasi on kuitenkin jollain tavalla ongelmallinen. T. Yksi aiemmin vastanneista.
Minä vain ihmettelin sitä, miksi se biologisen vanhemman perimän, ulkonäön, luonteen ja muiden korostaminen on joillekin niin tärkeää, jopa muiden ihmisten kohdalla.
Itse en muuten ole lainkaan biologisen isän näköinen, vaan oikean isäni. Jännää vai mitä?
Hyväksy sitten myös sinulle vastatut näkökulmat heidän näkökulminaan.
Mutta miksi sitä omaa näkemystä pitää jankuttaa muillekin?
Miksi kysyä asiasta, jos ei halua kuulla vastauksia? Älä kysy ja älä lue ihmisten näkemyksistä, jos kerran et halua kuulla.
En minä ole kysynyt mitään. Ihmettelen vaan moista perimäjankutusta. Sitä, että miksi joillekin on niin tärkeää ilmoittaa jollekin toiselle, että sinulla on biologisen isäsi tai äitisi perimää. Ihan kuin tätä ei tiedettäisi.
No voi nyt luoja sentään. Minä ainakin vastasin tähän kysymykseen edellä. Selvä kysymys ja kysymysmerkki. "Perimä ja perimä. Jos biologinen isä on joku rikollispedari niin lastenko pitää ajatella olevansa tämän ihmisen perimää? Hyi."
Minä taas vastaan tuohon, että ei, rikollispedarin biologisilla lapsilla ei ole mitään velvollisuutta ajatella jonkun randomin perimää, vaikka samaa perimää ehkä heillä onkin. En myöskään menisi näille lapsille toitottamaan asiaa että hei teillä on samaa perimää kuin biologisella isällänne.
Minä taas vastasin vastaukset 1 ja 3.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Perimä ja perimä. Jos biologinen isä on joku rikollispedari niin lastenko pitää ajatella olevansa tämän ihmisen perimää? Hyi.
Tietänkään ei ole pakko ajatella omasta perimästään yhtään mitään, mutta eihän se biologisia faktoja muuta. Perimä on perimää.
Ei muuta, mutta mitä merkitystä sillä perimällä on arjessa tai sen lapsen elämässä?
Onhan sillä paljonkin merkitystä ulkonäön, tautigeenien, luonteenpiirteiden periytymisen kannalta. Monella myös oma identiteetti pohjautuu vahvasti omaan geeniperimään. Erilaiset geenipalveluthan ovat myös suosittuja.
Biologinen isäni on rikollinen joka ei ole ollut elämässäni koskaan. En kyllä vertaile omaa ulkonäköäni tai luonteenpiirteitäni häneen, enkä pohjaa omaa identiteettiäni hänen osuuteensa geeniperimästä. Mistään sairauksistaan en tiedä eikä kiinnostakaan.
Olen eri. Kuitenkin ulkonäkösi, riskisi erilaisiin sairauksiin, älykkyys, luonne jne. ovat väistämättä jossain määrin periytyneet molemmilta biologisilta vanhemmilta. Et tietenkään ole kopio heistä tai edes puolikkaita heistä, periytyminen on onneksi monimutkaisempaa. Jos biologinen vanhempi tai vanhemmat ovat tavalla tai toisella vastenmielisiä yksilöitä eikä itseään mitenkään voi pitää samanlaisena, voi lohduttautua sillä, että heidän suvussaan saattaa (edes jossain kauempana sukupuussa) olla hyviäkin ihmisiä ja itse on mahdollisesti saanut enemmänkin niitä geenejä varsinkin dominoivina. Tämä ei kuitenkaan poista sitä, että varsinkin sairauksien kohdalla geenit valitettavasti vaikuttavat paljon. Eivätkä pelkästään sinuun vaan myös mahdollisiin lapsiisi. Toki tässä geenilotossa on voinut olla myös onnea ja on saanut (sekä dominoivina että resessiivisinä) lähinnä vain hyviä ja neutraaleja ominaisuuksia.
Luuletko ettei ne ihmiset, kenen toinen biologinen vanhempi on esimerkiksi rikollinen, ei itse tiedä mitä se perimä biologian kautta tarkoittaa?
Ihan turhaa heille on sitä toistella ja heille siitä muistutella. Minusta olisi myös aika kyseenalaista edes sanoa jonkun rikollisen lapselle, että esim. tämän älykkyys ja luonne olisi "väistämättä jossain määrin periytyneet molemmilta biologisilta vanhemmilta". Miksi joku edes haluaisi sanoa noin? On hyvä ymmärtää, mitä on ok sanoa erilaisissa tilanteissa, ja mitä ei. Mitä taas niihin perinnöllisiin sairauksiin, jotka tosin ovat aika harvinaisia, tulee, niin eiköhän nekin ole sivuseikka siinä kaikessa. Jos henkilö on esimerkiksi joutunut pelkäämään tätä biologista isää koko elämänsä ja kärsimään tämän maineesta, niin tuskinpa siinä sen biologisen isän mahdolliset sairaudet päällimmäisenä on mielessä.
Sinä itse nostit asian esille (jos olet sama kuin tuo kysymyksen alussa ilmasn heittänyt kirjoittaja). Me muut vain vastaamme siihen, miten itse koemme asian, turha siitä on loukkaantua, ei ole henkilökohtaista. Jotenkin vaikuttaa siltä, että sinulle oma taustasi on kuitenkin jollain tavalla ongelmallinen. T. Yksi aiemmin vastanneista.
Minä vain ihmettelin sitä, miksi se biologisen vanhemman perimän, ulkonäön, luonteen ja muiden korostaminen on joillekin niin tärkeää, jopa muiden ihmisten kohdalla.
Itse en muuten ole lainkaan biologisen isän näköinen, vaan oikean isäni. Jännää vai mitä?
Hyväksy sitten myös sinulle vastatut näkökulmat heidän näkökulminaan.
Mutta miksi sitä omaa näkemystä pitää jankuttaa muillekin?
Miksi kysyä asiasta, jos ei halua kuulla vastauksia? Älä kysy ja älä lue ihmisten näkemyksistä, jos kerran et halua kuulla.
En minä ole kysynyt mitään. Ihmettelen vaan moista perimäjankutusta. Sitä, että miksi joillekin on niin tärkeää ilmoittaa jollekin toiselle, että sinulla on biologisen isäsi tai äitisi perimää. Ihan kuin tätä ei tiedettäisi.
No voi nyt luoja sentään. Minä ainakin vastasin tähän kysymykseen edellä. Selvä kysymys ja kysymysmerkki. "Perimä ja perimä. Jos biologinen isä on joku rikollispedari niin lastenko pitää ajatella olevansa tämän ihmisen perimää? Hyi."
Minä taas vastaan tuohon, että ei, rikollispedarin biologisilla lapsilla ei ole mitään velvollisuutta ajatella jonkun randomin perimää, vaikka samaa perimää ehkä heillä onkin. En myöskään menisi näille lapsille toitottamaan asiaa että hei teillä on samaa perimää kuin biologisella isällänne.
Minä taas vastasin vastaukset 1 ja 3.
Ja minä voisin vastata että joku perimä on tuollaisissa tilanteissa ehkä ihan pienin murhe tai huoli. Biologinen isäni aiheutti ensimmäisinä vuosinani niin paljon kaikkea epäkivaa. En suoraan sanoen edes muista miltä biologinen isä näytti enkä tunnista hänen ulkonäköään itsessäni. En luonnettaankaan, koska vaikea eritellä mikä oli hänen luonnettaan ja mikä ei. Sairauksistaan en tiedä mitään enkä koe kellään tavalla tarpeelliseksikaan. En pohjaa identiteettiäni perimään vaan todelliseen elämääni ja kokemuksiini.
Sain esikoiseni parikymppisenä ja lapsen isän kanssa tuli ero muutaman vuoden kuluttua. Elelin sitten jokusen vuoden sinkkuäitinä ennen nykyisen mieheni tapaamista, ja joskus noina vuosina pallottelin ajatusta, että mitäpä jos yrittäisin auttaa lapsettomia pariskuntia luovuttamalla munasoluja. En kuitenkaan lähtenyt prosessiin, koska ensinnäkin tuntui tosi omituiselta, että minulla olisi biologinen lapsi kenties sellaisen miehen kanssa, jota en itse olisi missään tapauksessa valinnut puolisoksi (ja sama juttu tietysti sen miehen kannalta). Lisäksi ulkonäössäni on piirteitä, joista minua hieman kiusattiin kouluaikoina, ja mietin, että jos sillä miehellä vaikka olisi samanlaisia piirteitä, niin lapsella ne voisivat kertautua. Mietin myös sitä mahdollisuutta, että suvussani ilmeneekin jokin perinnöllinen sairaus vasta sitten, kun luovuttamistani munasoluista on syntynyt lapsi(a), niin tieto pitää varmastikin välittää sille perheelle - mahtaisi olla jätkytys :/ Ja sekin kävi mielessä, että jos saisin tietää raskauden onnistuneen ja siten lapsen iän suunnilleen, alkaisiko minua häiritsevästi vaivata ajatus, että joku satunnainen vastaantulija, joka näyttäisi hieman minulta, olisikin biologinen lapseni? Miltä minusta tuntuisi, jos esim. näkisin tämän käyttäytyvän röyhkeästi tai vaikka itkevän kännissä teininä? Ylipäätään se tunne, että olen vastuussa biologisesta lapsestani ja haluan suojella häntä, mutta "vain" munasolun luovuttajana tämä ei ole mahdollista, sai minut lopullisesti jättämään ajatuksen luovuttamisesta.
Kävi sitten vielä niin, että nykyisen mieheni kanssa jouduimme kokemaan miehestä johtuvan lapsettomuuden. Lapsettomuushoitojen läpikäynti tuntui välillä aivan epätoivoiselta, mutta silloin ajattelin, että onneksi en tullut luovuttaneeksi munasoluja muutamaa vuotta aikaisemmin! Siinä vaiheessa se olisi ollut aikamoinen kriisin paikka. Onnistuimme lopulta hoitojen avulla, mutta klinikan lääkärin kanssa tuli jossain vaiheessa esiin myös lainasolujen tai -alkioiden käyttö. Hän kertoi, että sillä klinikalla ei oteta (tai ei otettu silloin, en tiedä miten nykyään on) munasolujen luovuttajiksi alle 25-vuotiaita, sillä oli käynyt ilmi, että nuorimmat luovuttajat helpommin katuvat myöhemmin.
Omat kokemukseni tietysti vaikuttavat siihen, että en kehottaisi luovuttamaan munasoluja ennen kuin on saanut omia lapsia niin monta, että on asian kanssa sinut. Luovutus ei tietenkään ole mikään kepeä tempaus, vaan ainakin hoitavan lääkärin ja todennäköisesti psykologinkin kanssa käydään keskusteluja, ja luovuttamista harkitseva saa varmasti miettimisaikaa. Meidän lääkärimme kertoi myös, että perusteellisesta pohjustustyöstä huolimatta luovutetun munasolun avulla alkanut raskaus nostattaa joskus odottavassa äidissä hyvin ristiriitaisia tunteita. Eräs odottaja oli itkenyt vastaanotolla, että hän tuntee odottavansa hirviötä. Mutta pääsääntöisesti lainasolulapset ovat käsittääkseni hyvin kaivattuja ja rakastettuja. Myös omasta lähipiiristämme löytyy onnellinen perhe, jossa on tällainen lapsi :)
Vierailija kirjoitti:
Sain esikoiseni parikymppisenä ja lapsen isän kanssa tuli ero muutaman vuoden kuluttua. Elelin sitten jokusen vuoden sinkkuäitinä ennen nykyisen mieheni tapaamista, ja joskus noina vuosina pallottelin ajatusta, että mitäpä jos yrittäisin auttaa lapsettomia pariskuntia luovuttamalla munasoluja. En kuitenkaan lähtenyt prosessiin, koska ensinnäkin tuntui tosi omituiselta, että minulla olisi biologinen lapsi kenties sellaisen miehen kanssa, jota en itse olisi missään tapauksessa valinnut puolisoksi (ja sama juttu tietysti sen miehen kannalta). Lisäksi ulkonäössäni on piirteitä, joista minua hieman kiusattiin kouluaikoina, ja mietin, että jos sillä miehellä vaikka olisi samanlaisia piirteitä, niin lapsella ne voisivat kertautua. Mietin myös sitä mahdollisuutta, että suvussani ilmeneekin jokin perinnöllinen sairaus vasta sitten, kun luovuttamistani munasoluista on syntynyt lapsi(a), niin tieto pitää varmastikin välittää sille perheelle - mahtaisi olla jätkytys :/ Ja sekin kävi mielessä, että jos saisin tietää raskauden onnistuneen ja siten lapsen iän suunnilleen, alkaisiko minua häiritsevästi vaivata ajatus, että joku satunnainen vastaantulija, joka näyttäisi hieman minulta, olisikin biologinen lapseni? Miltä minusta tuntuisi, jos esim. näkisin tämän käyttäytyvän röyhkeästi tai vaikka itkevän kännissä teininä? Ylipäätään se tunne, että olen vastuussa biologisesta lapsestani ja haluan suojella häntä, mutta "vain" munasolun luovuttajana tämä ei ole mahdollista, sai minut lopullisesti jättämään ajatuksen luovuttamisesta.
Kävi sitten vielä niin, että nykyisen mieheni kanssa jouduimme kokemaan miehestä johtuvan lapsettomuuden. Lapsettomuushoitojen läpikäynti tuntui välillä aivan epätoivoiselta, mutta silloin ajattelin, että onneksi en tullut luovuttaneeksi munasoluja muutamaa vuotta aikaisemmin! Siinä vaiheessa se olisi ollut aikamoinen kriisin paikka. Onnistuimme lopulta hoitojen avulla, mutta klinikan lääkärin kanssa tuli jossain vaiheessa esiin myös lainasolujen tai -alkioiden käyttö. Hän kertoi, että sillä klinikalla ei oteta (tai ei otettu silloin, en tiedä miten nykyään on) munasolujen luovuttajiksi alle 25-vuotiaita, sillä oli käynyt ilmi, että nuorimmat luovuttajat helpommin katuvat myöhemmin.
Omat kokemukseni tietysti vaikuttavat siihen, että en kehottaisi luovuttamaan munasoluja ennen kuin on saanut omia lapsia niin monta, että on asian kanssa sinut. Luovutus ei tietenkään ole mikään kepeä tempaus, vaan ainakin hoitavan lääkärin ja todennäköisesti psykologinkin kanssa käydään keskusteluja, ja luovuttamista harkitseva saa varmasti miettimisaikaa. Meidän lääkärimme kertoi myös, että perusteellisesta pohjustustyöstä huolimatta luovutetun munasolun avulla alkanut raskaus nostattaa joskus odottavassa äidissä hyvin ristiriitaisia tunteita. Eräs odottaja oli itkenyt vastaanotolla, että hän tuntee odottavansa hirviötä. Mutta pääsääntöisesti lainasolulapset ovat käsittääkseni hyvin kaivattuja ja rakastettuja. Myös omasta lähipiiristämme löytyy onnellinen perhe, jossa on tällainen lapsi :)
Näitäpä asioita niillä käynneillä pohditaankin ja tietenkään munasoluja ei silloin kannata luovuttaa jos ajattelee näin tai on edes epävarma.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Perimä ja perimä. Jos biologinen isä on joku rikollispedari niin lastenko pitää ajatella olevansa tämän ihmisen perimää? Hyi.
Tietänkään ei ole pakko ajatella omasta perimästään yhtään mitään, mutta eihän se biologisia faktoja muuta. Perimä on perimää.
Ei muuta, mutta mitä merkitystä sillä perimällä on arjessa tai sen lapsen elämässä?
Onhan sillä paljonkin merkitystä ulkonäön, tautigeenien, luonteenpiirteiden periytymisen kannalta. Monella myös oma identiteetti pohjautuu vahvasti omaan geeniperimään. Erilaiset geenipalveluthan ovat myös suosittuja.
Biologinen isäni on rikollinen joka ei ole ollut elämässäni koskaan. En kyllä vertaile omaa ulkonäköäni tai luonteenpiirteitäni häneen, enkä pohjaa omaa identiteettiäni hänen osuuteensa geeniperimästä. Mistään sairauksistaan en tiedä eikä kiinnostakaan.
Olen eri. Kuitenkin ulkonäkösi, riskisi erilaisiin sairauksiin, älykkyys, luonne jne. ovat väistämättä jossain määrin periytyneet molemmilta biologisilta vanhemmilta. Et tietenkään ole kopio heistä tai edes puolikkaita heistä, periytyminen on onneksi monimutkaisempaa. Jos biologinen vanhempi tai vanhemmat ovat tavalla tai toisella vastenmielisiä yksilöitä eikä itseään mitenkään voi pitää samanlaisena, voi lohduttautua sillä, että heidän suvussaan saattaa (edes jossain kauempana sukupuussa) olla hyviäkin ihmisiä ja itse on mahdollisesti saanut enemmänkin niitä geenejä varsinkin dominoivina. Tämä ei kuitenkaan poista sitä, että varsinkin sairauksien kohdalla geenit valitettavasti vaikuttavat paljon. Eivätkä pelkästään sinuun vaan myös mahdollisiin lapsiisi. Toki tässä geenilotossa on voinut olla myös onnea ja on saanut (sekä dominoivina että resessiivisinä) lähinnä vain hyviä ja neutraaleja ominaisuuksia.
Luuletko ettei ne ihmiset, kenen toinen biologinen vanhempi on esimerkiksi rikollinen, ei itse tiedä mitä se perimä biologian kautta tarkoittaa?
Ihan turhaa heille on sitä toistella ja heille siitä muistutella. Minusta olisi myös aika kyseenalaista edes sanoa jonkun rikollisen lapselle, että esim. tämän älykkyys ja luonne olisi "väistämättä jossain määrin periytyneet molemmilta biologisilta vanhemmilta". Miksi joku edes haluaisi sanoa noin? On hyvä ymmärtää, mitä on ok sanoa erilaisissa tilanteissa, ja mitä ei. Mitä taas niihin perinnöllisiin sairauksiin, jotka tosin ovat aika harvinaisia, tulee, niin eiköhän nekin ole sivuseikka siinä kaikessa. Jos henkilö on esimerkiksi joutunut pelkäämään tätä biologista isää koko elämänsä ja kärsimään tämän maineesta, niin tuskinpa siinä sen biologisen isän mahdolliset sairaudet päällimmäisenä on mielessä.
Sinä itse nostit asian esille (jos olet sama kuin tuo kysymyksen alussa ilmasn heittänyt kirjoittaja). Me muut vain vastaamme siihen, miten itse koemme asian, turha siitä on loukkaantua, ei ole henkilökohtaista. Jotenkin vaikuttaa siltä, että sinulle oma taustasi on kuitenkin jollain tavalla ongelmallinen. T. Yksi aiemmin vastanneista.
Minä vain ihmettelin sitä, miksi se biologisen vanhemman perimän, ulkonäön, luonteen ja muiden korostaminen on joillekin niin tärkeää, jopa muiden ihmisten kohdalla.
Itse en muuten ole lainkaan biologisen isän näköinen, vaan oikean isäni. Jännää vai mitä?
Hyväksy sitten myös sinulle vastatut näkökulmat heidän näkökulminaan.
Mutta miksi sitä omaa näkemystä pitää jankuttaa muillekin?
Miksi kysyä asiasta, jos ei halua kuulla vastauksia? Älä kysy ja älä lue ihmisten näkemyksistä, jos kerran et halua kuulla.
En minä ole kysynyt mitään. Ihmettelen vaan moista perimäjankutusta. Sitä, että miksi joillekin on niin tärkeää ilmoittaa jollekin toiselle, että sinulla on biologisen isäsi tai äitisi perimää. Ihan kuin tätä ei tiedettäisi.
No voi nyt luoja sentään. Minä ainakin vastasin tähän kysymykseen edellä. Selvä kysymys ja kysymysmerkki. "Perimä ja perimä. Jos biologinen isä on joku rikollispedari niin lastenko pitää ajatella olevansa tämän ihmisen perimää? Hyi."
Minä taas vastaan tuohon, että ei, rikollispedarin biologisilla lapsilla ei ole mitään velvollisuutta ajatella jonkun randomin perimää, vaikka samaa perimää ehkä heillä onkin. En myöskään menisi näille lapsille toitottamaan asiaa että hei teillä on samaa perimää kuin biologisella isällänne.
Minä taas vastasin vastaukset 1 ja 3.
Ja minä voisin vastata että joku perimä on tuollaisissa tilanteissa ehkä ihan pienin murhe tai huoli. Biologinen isäni aiheutti ensimmäisinä vuosinani niin paljon kaikkea epäkivaa. En suoraan sanoen edes muista miltä biologinen isä näytti enkä tunnista hänen ulkonäköään itsessäni. En luonnettaankaan, koska vaikea eritellä mikä oli hänen luonnettaan ja mikä ei. Sairauksistaan en tiedä mitään enkä koe kellään tavalla tarpeelliseksikaan. En pohjaa identiteettiäni perimään vaan todelliseen elämääni ja kokemuksiini.
Minulle taas perimä on iso asia monin tavoin, mm. identiteetin ja periytyvien geenien kannalta.
Itse en luovuttaisi kunnallisella. Yksityisellä voisin luovuttaa. Tämä takaa ainakin sen, että vanhemmilla tulee olla talous kunnossa.
Saako lapsi aikuisena tietää luovuttajan henkilöllisyyden?
Alue: Aihe vapaa
Minä vain ihmettelin sitä, miksi se biologisen vanhemman perimän, ulkonäön, luonteen ja muiden korostaminen on joillekin niin tärkeää, jopa muiden ihmisten kohdalla.
Itse en muuten ole lainkaan biologisen isän näköinen, vaan oikean isäni. Jännää vai mitä?