Munasolujen luovutus?

Vierailija kirjoitti:

Luovutetun munasolun saaja tulee synnyttämään lapsen joka ei ole hänen, miksi ei voisi adoptoida lasta. Edeltävät hormonihoidot ovat rasittavia ja lapsi on siis oman kumppanin ja jonkun toisen, itse saaja toimii  vaan odottajana ja synnyttäjänä. Monimutkaista. 

Joillain se lapsen odotus, synnytys ja imettäminen saa tuntumaan siltä, että lapsi olisi oma. Ehkä helpompi unohtaa biologia sitä kautta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Siinä on jotain arveluttavaa, että pakkokeinoin tuotetaan yksilöitä, joita luonto ei sallisi.

Jos kyse on vain lisääntymisestä vieraan kanssa, sitä voi periaatteessa verrata raiskaukseen tai holtittomaan käytökseen, jossa yksilö saa alkunsa sattumanvaraisista vanhemmista.

Mutta jos sukusolut mekaanisesti pakotetaan yhtymään... Kyseessä on solutason raiskauksella aikaansaatu yksilö. Sellainen, joka ei ei välttämättä voisi luonnollisesti olla alkuunkaan olemassa, koska sukusolut eivät pidä toisistaan.

Ei niitä sen kummemmin pakoteta.

Normaalisti munasoluun pyrkii kymmeniä siittiöitä SAMANAIKAISESTI. Tieteelle tuntemattoman mekanismin kautta, portti avautuu yhdelle (yleensä).

Jos tämä korvataan munasolun puhkaisulla voi olla, että jokin valintaprosessi jää pois.

Tai sitten monta siittiötä tarvitaan vain sähkövarauksen nostattamiseksi munasolun pinnalla, sen kiihottamiseksi (kemiallisesti tai suoraan), eikä kiihottamisen korvaamisella piikittämisellä ole merkitystä.

Piikittämisellä voidaan kuitenkin jotain, mihin luonto ei ilmeisesti suostu. Jokin on perustavanlaatuisesti epäsopivaa, toistaiseksi tuntemattomista syistä?

No ei... Biologinen perinteinen munasolun hedelmöittyminen on pääasiassa ihan sattumaa. Sattumankauppaa, mikä siittiöistä pääsee perille oikeaan aikaan vai pääseekö ollenkaan. Ei luonnollinen hedelmöittyminen ole mikään erikoishieno koodattu huippusalainen systeemi, vaan aika tavalla ihan sattumaa ja onnenkantamoista.

Sattuma tarkoittaa ainakin sitä, että mekanismi on meille tuntematon.

Kuten sanoin, hedelmöityminen edellyttää monta siittiötä - yksi siittiö ei munasoluun omin avuin pääse!

Sattumaa joka tapauksessa. Ei mitään merkitystä loppupeleissä. "Luonto" ei myöskään ole mikään muuttumaton pyhä systeemi vaan täyttä sattumaa ja myös muutosta. Ihmiset ovat jo muuttaneet mm. oman keskimääräisen elinikänsä sieltä jostain kivikauden 20-30 -vuotiaasta huimasti eteenpäin, suoneet keisarinleikkauksilla kapealantioisten geenien jatkumisen ym. ym., joten vähän tekopyhä meininki puhua hedelmöityshoidoista jonain extra-ihmeellisenä luonnonvastaisena asiana.

No jos ei luonnollisesti onnistu, on syytä epäillä, että siihen on syynsä...

Kapealanteisuus tuskin oli ongelma, kun ei ollut liian "sekarotuista" populaa.

Mitä tarkoitat sanoessasi, että luonto ei ole systeemi, eikä pyhä? Mistä tiedät?

Epäillä että sille on syynsä. No hohhoijaa kun niitä lapsettomuuden syitä on todella paljon muitakin kuin geeneistä johtuvia, ihan aiemmasta tulehduksesta johtuvasta tukkeumasta alkaen. Siinähän sitten selittelet jollekin lapsettomuutta potevalle, että kuule kun exäs petti sua 5 vuotta sitten ja sait siltä silloin sen taudin, niin sun lapsettomuuteen nykyisen kanssa on syynsä. Tietysti sillä on syynsä.

Itse ajattelen, että luonto ei ole pyhä systeemi, vaan sattumaa. En usko mihinkään tarkoitus-uskontojuttuihin. En usko, että kaikella on tarkoitusta, vaan asioita vain tapahtuu ja muotoutuu.

Tälleen aiheen ohi ja sivusta haluun vaan sanoa, että yhtälailla sattuma on uskonto. Sille ei ole tieteellisiä perusteluita, sen vaan uskotaan olevan olemassa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihan todella ihmettelen sitä, että mikä joillekin on siinä biologisessa vanhemmuudessa niin tärkeää? Kaiken lisäksi nämä on usein jopa ihan täysin ulkopuolisia ihmisiä keille sillä tuntuu olevan eniten merkitystä.

Minulla on, tai siis oli, biologinen isä joka ei oikeastaan koskaan ollut elämässäni. En ole koskaan ajatellut häntä isänä tai vanhempana, koska hän ei ole sitä ollut. Olin 7v. kun hän sitten kuoli. Useimmat tuttuni eivät edes tiedä tästä. Mutta jotkut tietää ja minua on joskus tentattu jopa ahdistavan paljon esimerkiksi siitä että miksi en ole kiinnostunut biologisesta isästä tai tämän suvusta. Ihan kuin minulla pitäisi olla sille joku syy, mikä pitäisi perustella heille.

Tiedän että biologisen vanhemman kanssa on yhteistä perimää ja niin edelleen, mutta se ei suoraan sanoen ole mitenkään merkityksellistä elämässäni.

Biologisten lasten saanti on se, mikä meistä varmimmin tekee kuolemattomia yhdessä rakkaamme kanssa. Henkemme (tapamme nähdä maailmaa) periyttäminen meitä nuorempaan ihmiseen pelkästään suhteemme kautta on muuttuvaisempaa. Monille ihmismsille, elämän suurin kunnia ja arvokkain tehtävä on suvun jatkuminen.

Me OLEMME perimämme, joten on turha miettiä, onko se 'mitenkään merkityksellistä'.

Niin mikä oli? Vaikka biologisella isällä oli kaksikin biologista lasta, se ei tosiaan tuonut hänelle mitään onnea elämässä. Hän kuoli alle 40-vuotiaana.

Sillä tavalla hänen perimänsä (peritty & hankittu) siis toteutui. Teissä lapsissa hitunen hänestä, ja kokonaisuudessaan, ehkä onnistuneemmin.

Vierailija kirjoitti:

Minä en ajattele itseäni perimäni kautta, vaan itseni kautta. Ja ihan hyvä varmaan etten ajattele perimän kautta tai pyri seuraamaan biologisen isän tapaa nähdä maailmaa. Jos alkaisin kulkea biologisen isän jalankjälkiä, minun pitäisi olla jo vahvasti koukussa päihteisiin ja lääkkeisiin sekä kuolla alle 10 vuoden kuluttua.

Ei sinun perimäsi ole sama asia, kuin isäsi tai äitisi perimä. Jokainen ihminen on ainutlaatuinen muoto sukujensa piirteitä (ei pelkkä summa) ja yksilöllistä kokemusta, joka on osa perimää sekin!

Totta kai jokaisessa ihmisessä on sitä biovanhempien perimää, mutta harva ihminen sitä perimäänsä koko ajan ajattelee tai sen mukaan elää. Ihminen on kaikkea muutakin kuin pelkkä biovanhempien perimä.

Hyi hemmetti, en ikinä haluaisi luovuttaa tai ottaa luovutettua. Näin on vain fiilikset.

Mä en tahdo omia geenejäni eteenpäin, mutta haluan lapsen. Onneksi on lahjoittajia!

Vierailija kirjoitti:

Jotkut vastustaa tällaista intohimoisesti vain, koska jollakin heidän inhokillaan on vaikeus tulla raskaaksi. Ei niillä muuten olisi mitään syytä tulla kommentoimaan näihin. Karmeita ajatella millaisia myrkyllisiä tyyppejä joillakin on lähipiirissään.

No minä vastustan, mutta en tiedä kenenkään muiden hedelmällisyyksistä mitään. Tai en vastusta sinänsä mutta yök.

Olen luovuttanut. Oli kaksi lasta jo ennestään ja yksi tuli vielä sen jälkeen. Enää en luovuttaisi. Silloin se tuntui hyvältä ajatukselta: voi auttaa jotakuta saamaan oman lapsen. Vaikka geneettisten sisarusten kohtaaminen tosielämässä on epätodennäköistä, se on silti mahdollista. Toisekseen en näe lapsen saamista tässä maailmantilanteessa sellaisena pakkona tai edes oikeutena, että lapsi pitäisi väkisin laittaa labrassa alulle. Maailma on täynnä kodittomia ja aina voi adoptoida.

Jos lahjasoluistani on syntynyt lapsia, ovat he jo todennäköisesti täysi-ikäisiä. Tampereella alkunsa saaneita.

Näin se maailmankuva muuttuu.

Jos nuo mahdolliset lapset haluaisivat ottaa yhteyttä, mikäpä siinä. Asia, jota en tuolloin luovuttaessani ajatellut (koska lahjoitin solut nimenomaan jollekin pariskunnalle ilman että minulla on mitään tekoa siinä välissä, muuta kuin yksi solu) on se, että minulla on ehkä jonkun miehen kanssa biologinen lapsi tai lapsia, vaikka lapsi ei minun olekaan. Ja se lapsi on geneettisesti puoliksi minua ja puoliksi sitä isäänsä. En ajattele, että lapsi olisi omani, mutta ajatus, että olen "lisääntynyt" jonkun ihan vieraan ihmisen kanssa, tuntuu näin jälkeenpäin oudolta. Jos tapaisin sen miehen joskus, kokisin tämän lisääntymisprosessin jollain tavoin vastenmielisenä. Epäilen myös, voiko lapsen synnyttänyt äiti koskaan tuntea lasta täysin omakseen vai katsooko hän lapsessa niitä piirteitä, jotka ovat ns.vieraita. Aivan varmasti on niitä äitejä, jotka eivät lasta tunne omakseen. On epärealististista ajatella, että geneettinen perimä ei vaikuttaisi millään tavoin ja kaikki tuoreet äidit ovat onnensa kukkuloilla. Se syntynyt lapsi on hänen miehensä ja jonkun tuntemattoman naisen geenien tulos. Tarve saada kokea raskaus voi häivyttää kaikki muut ajatukset ja epäilykset taka-alalle, mutta kun lapsi kasvaa, hän tulee aina muistuttamaan jotain tuntematonta naista.

Nyt tuntuu vastenmieliseltä jopa se, että osa minua, vaikkapa vain pienenpieni solu, on siirretty toiseen ihmiseen kasvamaan. Näin iän myötä haluan pitää itselläni sen, minä minua on ja minulle on annettu. Oli se sitten munasolu tai munuainen. Luovuttaisin sisäelimiäkin enää vain omille lapsilleni. Nuorempana olin hyväsydämisempi.

Olen myös sitä mieltä, että hedelmöityshoidot ovat valtava ja turhiakin toiveita herättävä bisnes.

Nämä negatiiviset tarinat ovat selvästi jonkun sepittämiä outoine käänteineen.

Lukekaa mieluummin tieteellisiä julkaisuja aiheesta.

Jos henkilöllä on omat lapset saatu, en usko että kukaan katuu lahjoittamista.

Jos ei ole lapsia ja lyovuttamisen jälkeen menettää hedelmällisyytensä esimerkiksi jonkun sairauden vuoksi, se voi olla kriisin paikka.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Luovutetun munasolun saaja tulee synnyttämään lapsen joka ei ole hänen, miksi ei voisi adoptoida lasta. Edeltävät hormonihoidot ovat rasittavia ja lapsi on siis oman kumppanin ja jonkun toisen, itse saaja toimii  vaan odottajana ja synnyttäjänä. Monimutkaista. 

Joillain se lapsen odotus, synnytys ja imettäminen saa tuntumaan siltä, että lapsi olisi oma. Ehkä helpompi unohtaa biologia sitä kautta.

Itselläni on vain biologisia lapsia, mutta ei tosiaan raskaana ollessa saati synnytyksen jälkeen ollut mielessä että joo, siinä se minun munasolustani syntynyt on. Kyllä sitä ajatteli ihan vaan vauvana, ihan uutena tyyppinä. Ei sitä keneltä sukusolut oli alunperin.

Perimä ja perimä. Jos biologinen isä on joku rikollispedari niin lastenko pitää ajatella olevansa tämän ihmisen perimää? Hyi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Luovutetun munasolun saaja tulee synnyttämään lapsen joka ei ole hänen, miksi ei voisi adoptoida lasta. Edeltävät hormonihoidot ovat rasittavia ja lapsi on siis oman kumppanin ja jonkun toisen, itse saaja toimii  vaan odottajana ja synnyttäjänä. Monimutkaista. 

Joillain se lapsen odotus, synnytys ja imettäminen saa tuntumaan siltä, että lapsi olisi oma. Ehkä helpompi unohtaa biologia sitä kautta.

Itselläni on vain biologisia lapsia, mutta ei tosiaan raskaana ollessa saati synnytyksen jälkeen ollut mielessä että joo, siinä se minun munasolustani syntynyt on. Kyllä sitä ajatteli ihan vaan vauvana, ihan uutena tyyppinä. Ei sitä keneltä sukusolut oli alunperin.

Minulla on yksi biologinen lapsi, joka kesti vuosia saada. Kyllä sitä lasta ajattelin raskauden alusta saakka, että se on meidän lapsemme ja meidän soluistamme kasvava. Mutta taustani vuoksi en toki tiedä, millaista on sellainen normaali huoleton raskausaika. Voihan olla, että silloin ei ajattele niin paljon tai käytännössä koko ajan sitä alkiota ja sikiötä.

Vierailija kirjoitti:

Perimä ja perimä. Jos biologinen isä on joku rikollispedari niin lastenko pitää ajatella olevansa tämän ihmisen perimää? Hyi.

Tietänkään ei ole pakko ajatella omasta perimästään yhtään mitään, mutta eihän se biologisia faktoja muuta. Perimä on perimää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Perimä ja perimä. Jos biologinen isä on joku rikollispedari niin lastenko pitää ajatella olevansa tämän ihmisen perimää? Hyi.

Tietänkään ei ole pakko ajatella omasta perimästään yhtään mitään, mutta eihän se biologisia faktoja muuta. Perimä on perimää.

Ei muuta, mutta mitä merkitystä sillä perimällä on arjessa tai sen lapsen elämässä?

Eräs lahjasolun saanut äiti katui lasta. Äiti itse oli pieni ja siro ja lapsi isokokoinen (pullea) ja sellainen kohkaaja, aivan erilainen kuin äitinsä. Eihän noissa munasolukaupoissa katsota kuin pituus, silmien väri ja hiusten väri. Ruumiinrakenne voi olla mitä vaan.

Voi se lahjasolusta syntynyt lapsi olla vaikka kehitysvammainen. Siinä vaiheessa varmaan kaduttaa kalliit hoidot.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Luovutetun munasolun saaja tulee synnyttämään lapsen joka ei ole hänen, miksi ei voisi adoptoida lasta. Edeltävät hormonihoidot ovat rasittavia ja lapsi on siis oman kumppanin ja jonkun toisen, itse saaja toimii  vaan odottajana ja synnyttäjänä. Monimutkaista. 

Joillain se lapsen odotus, synnytys ja imettäminen saa tuntumaan siltä, että lapsi olisi oma. Ehkä helpompi unohtaa biologia sitä kautta.

Itselläni on vain biologisia lapsia, mutta ei tosiaan raskaana ollessa saati synnytyksen jälkeen ollut mielessä että joo, siinä se minun munasolustani syntynyt on. Kyllä sitä ajatteli ihan vaan vauvana, ihan uutena tyyppinä. Ei sitä keneltä sukusolut oli alunperin.

No onhan se ihan eri asia saada luomusti omilla soluilla lapsi kuin laboratiossa väkisin alulle laitettu ties kenen soluilla. Ei silloin tarvi edes käydä kallista ja epävarmaa prosessia läpi ja odotella solujen saamista joltain tuntemattomalta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Luovutetun munasolun saaja tulee synnyttämään lapsen joka ei ole hänen, miksi ei voisi adoptoida lasta. Edeltävät hormonihoidot ovat rasittavia ja lapsi on siis oman kumppanin ja jonkun toisen, itse saaja toimii  vaan odottajana ja synnyttäjänä. Monimutkaista. 

Joillain se lapsen odotus, synnytys ja imettäminen saa tuntumaan siltä, että lapsi olisi oma. Ehkä helpompi unohtaa biologia sitä kautta.

Itselläni on vain biologisia lapsia, mutta ei tosiaan raskaana ollessa saati synnytyksen jälkeen ollut mielessä että joo, siinä se minun munasolustani syntynyt on. Kyllä sitä ajatteli ihan vaan vauvana, ihan uutena tyyppinä. Ei sitä keneltä sukusolut oli alunperin.

No onhan se ihan eri asia saada luomusti omilla soluilla lapsi kuin laboratiossa väkisin alulle laitettu ties kenen soluilla. Ei silloin tarvi edes käydä kallista ja epävarmaa prosessia läpi ja odotella solujen saamista joltain tuntemattomalta.

Millä tavalla väkisin?

Eipä se raskaus sen enemmän väkisin ala saati jatku kuin luomustikaan alkanut raskaus.

Vierailija kirjoitti:

Nämä negatiiviset tarinat ovat selvästi jonkun sepittämiä outoine käänteineen.

Lukekaa mieluummin tieteellisiä julkaisuja aiheesta.

Jos henkilöllä on omat lapset saatu, en usko että kukaan katuu lahjoittamista.

Jos ei ole lapsia ja lyovuttamisen jälkeen menettää hedelmällisyytensä esimerkiksi jonkun sairauden vuoksi, se voi olla kriisin paikka.

Ei nuo luovuttamiset riskittömiä ole sille luovuttajalle muutenkaan mutta tästä puhutaan vähän jos ollenkaan ja myydään kalliita hoitoja epätoivoisille vanhemmille. Luovuttajalle korvaus on olematon.

Nyt kun luovuttajan pitää luovuttaa myös henkilötiedot sillä aikuistuneelle lapselle niin monikaan ei halua jotain random-tyyppiä ovelleen 18+ vuoden jälkeen varsinkaan jos on ne omat lapset. Se lahjasolulapsi on kuitenkin geneettisesti sisko tai veli vaikka ihan vieras ihminen on. Niille omille lapsille asia voi olla hankala käsitellä. Miksi edes pitää saada tietää luovuttajan henkilöllisyys kun kyse on pelkän solun lahjoituksesta? Ykskaks elämään pölähtää joku ihan vieras tyyppi jolla on ehkä identiteettikriisi ja haluaa tietää geeneistään enemmän tai jopa pitää yhteyttä loppuelämänsä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Luovutetun munasolun saaja tulee synnyttämään lapsen joka ei ole hänen, miksi ei voisi adoptoida lasta. Edeltävät hormonihoidot ovat rasittavia ja lapsi on siis oman kumppanin ja jonkun toisen, itse saaja toimii  vaan odottajana ja synnyttäjänä. Monimutkaista. 

Joillain se lapsen odotus, synnytys ja imettäminen saa tuntumaan siltä, että lapsi olisi oma. Ehkä helpompi unohtaa biologia sitä kautta.

Itselläni on vain biologisia lapsia, mutta ei tosiaan raskaana ollessa saati synnytyksen jälkeen ollut mielessä että joo, siinä se minun munasolustani syntynyt on. Kyllä sitä ajatteli ihan vaan vauvana, ihan uutena tyyppinä. Ei sitä keneltä sukusolut oli alunperin.

No onhan se ihan eri asia saada luomusti omilla soluilla lapsi kuin laboratiossa väkisin alulle laitettu ties kenen soluilla. Ei silloin tarvi edes käydä kallista ja epävarmaa prosessia läpi ja odotella solujen saamista joltain tuntemattomalta.

Suomessa tiedetty ja tunnettu Men-having-babies järjestö auttoi yhtä paria saamaan lapsen. Vauva syntyi korkeasti koulutetun naisen soluista ja parin toiveesta akateemisen kohdusta. Esimerkki USA:n luovuttajatietokannasta jota hyödynnetään kyseisessä järjestössäkin. Eli kyllä sä saat kattavampaa palvelua, mutta tämä maksaa.

https://donoreggbankusa.com/our-egg-donors/egg-donor-search?race=Caucas…

https://menhavingbabies.org/assistance/application1/

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nämä negatiiviset tarinat ovat selvästi jonkun sepittämiä outoine käänteineen.

Lukekaa mieluummin tieteellisiä julkaisuja aiheesta.

Jos henkilöllä on omat lapset saatu, en usko että kukaan katuu lahjoittamista.

Jos ei ole lapsia ja lyovuttamisen jälkeen menettää hedelmällisyytensä esimerkiksi jonkun sairauden vuoksi, se voi olla kriisin paikka.

Ei nuo luovuttamiset riskittömiä ole sille luovuttajalle muutenkaan mutta tästä puhutaan vähän jos ollenkaan ja myydään kalliita hoitoja epätoivoisille vanhemmille. Luovuttajalle korvaus on olematon.

Nyt kun luovuttajan pitää luovuttaa myös henkilötiedot sillä aikuistuneelle lapselle niin monikaan ei halua jotain random-tyyppiä ovelleen 18+ vuoden jälkeen varsinkaan jos on ne omat lapset. Se lahjasolulapsi on kuitenkin geneettisesti sisko tai veli vaikka ihan vieras ihminen on. Niille omille lapsille asia voi olla hankala käsitellä. Miksi edes pitää saada tietää luovuttajan henkilöllisyys kun kyse on pelkän solun lahjoituksesta? Ykskaks elämään pölähtää joku ihan vieras tyyppi jolla on ehkä identiteettikriisi ja haluaa tietää geeneistään enemmän tai jopa pitää yhteyttä loppuelämänsä.

Fet= onnistuneista hoidoista ylijäänyt alkio

https://www.whatclinic.com/fertility/poland/gdansk/fet-frozen-embryo-tr…

Euroopan halvin klinikka: https://www.whatclinic.com/fertility/bulgaria/egg-donor

Mulle olisi sietämätön ajatus, että lapseni eläisi jossain tuntemattomissa vieraissa oloissa.  En ikinä, koskaan  mistään hinnasta   luovuttaisi munasoluani kenellekään. Jos on lapseton siihen on pätevä syy luonnon seulonnan vuoksi.