Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Kuntouttava työtoiminta etänä

Vierailija
27.09.2023 |

Onko täällä muita, jotka ovat olleet kuntouttavassa työtoiminnassa kotoa käsin? Eli ei mennä minnekään pajalle tmv., vaan netin kautta hoidetaan esim. päivän alotus ja lopetus, ja paikallaolon saa siitä kun tekee annetut tehtävät ja palauttaa ne ohjaajalle sen nelituntisen päätteeksi. Itse olen tällä hetkellä tällaisessa järjestelyssä, enkä suoraan sanoen tajua että mikä tämän itu on. Samat ihmiset nukkuvat pommiin jokaikinen aamu (enkä edes liioittele), tehtäviä ei selkeästi tarvitse tehdä vaikka koko ajan sanotaan, että sitä 9 euroa ei heru jos ei palauta vastauksia päivän päätteeksi, saamattomia taputellaan päähän ja meille puhutaan kuin lapselle. Itseäni nuoremmat ihmiset puhuvat alentuvaan sävyyn ja minun kuuluisi kuntoutua tämän myötä?? Itselläni on motivaatio täysin hukassa tän suhteen. Minä, joka teen kaiken tunnollisesti alusta loppuun, saan sen saman hikisen 9 euroa kuin tyyppi, joka nukkuu pommiin eikä tee yhtään mitään vaikka kuinka käsketään. Silti hän saa korvauksen, koska on paikalla kun päivää ollaan lopettelemassa (eli toisin sanoen jaksoi nousta sängystä / ottaa kännykän mukaansa sinne peiton alle). Sanotaan, että keskity vaan omaan tekemiseen, mutta epäreiluus tässä hommassa on vain niin... raivostuttavaa. Oman tilanteeni takia joudun olemaan tuossa järjestelyssä vielä ainakin vuoden, jotta saisin rahaa edes jostain (en kykene menemään töihin tällä hetkellä, enkä ole Kelan mukaan tarpeeksi sairas saikulle), ja mitä pidempään tuo kestää, sitä enemmän tunnen oloni vangiksi. Elämänilosta tietoakaan enää.

Kommentit (267)

Vierailija
161/267 |
27.09.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen ollut jo jonkin aikaa työtön, eikä mitään työtä ole näkyvissä. Tuollainen kuntouttava voisi olla oikeasti hauska =). Muutenkin siivoan ja laitan ruokaa joka päivä ja kuntouttavassa siitä maksetaan vielä päiväraha. Jee!! Kai siihen kuuluu muutakin arjessa selviämistä? Rohkaistaan ja opetetaan ihmisiä käymään lenkillä, kaupassa yms arkielämän taitoja. Ihan älyttömän hienoa. Käyn muutenkin joka päivä koiran kanssa kaksi kertaa tunnin lenkillä, käyn kaupassa, kirjastossa, sienessä, marjassa ja teen tilastoja taloudesta, budjetoin ym. mulle kelpaisi jos tästä saisi vielä sen päivärahan.

Kuntouttavaa on monenlaista moni menee esimerkiksi kirpputorille kokeilemaan myyjän töitä, osa menee yhdistysten jne keittiölle, toimistolle jne. Eli sitä mitä voisi kuvitella tekevänsä työkseen.

Sekoitat työkokeilun ja kuntouttavan.

En sekoita kun tiedän että läheiselle kirppikselle otetaan kuntouttavaan työtoimintaan. Samaa tekee lähellä oleva yhdistys johon siis otetaan keittiöön ja toimistolle kuntouttavaan työtoimintaan ihmisiä. Kannattaa itse ottaa selvää. Ja olen palkkatuella yhdistyksen kahvilassa, jossa on myös ollut kuntouttavassa työtoiminnassa ihmisiä ja uusia tulossa.

En menisi töihin ilman palkkaa.

Vierailija
162/267 |

Etkö vaikka saisit Työllinen -arvonimen?

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
163/267 |
27.09.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Löysin tulevan mieheni kuntouttavassa, yhdessä oltu jo viisi vuotta

Vierailija
164/267 |
27.09.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Löysin tulevan mieheni kuntouttavassa, yhdessä oltu jo viisi vuotta

Kaikkea sitä työttömät saakin veronmaksajien piikkiin

Vierailija
165/267 |
27.09.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kuulostaa ihan paskalta. Alenna rimaa ja nuku sinäkin pommiin äläkä tee niitä tehtäviä. Tuosta kuviosta ei kyllä hyödy kukaan muu kuin se joka vetää tuota ja saa palkkaa.

Vierailija
166/267 |
28.09.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onko tuon idea, että kaikista pitää kepillä tehdä aamuihmisiä? Siihen kannattaa jopa sijoittaa veronmaksajien rahoja. Ja laitetaan sut puuhastelemaan jotain älyttömiä tehtäviä, sen sijaan, että tekisit jotain järkevää.

Normaalit työssäkäyvät ihmiset joutuvat usein heräämään aamulla aikaisin ja tekemään töissä myös epämieluisia tehtäviä. Se kuuluu aikuisuuteen, ja se olisi hyvä suomalaisen kermapersetyöttömänkin pikku hiljaa sisäistää.

Onko tällainen 58 vuotias työtön jo aikuinen? Olen tehnyt ikäni töitä ja nyt pyydetään aikuistumaan kun jäin työttömäksi? Sinä kuule räkänokka passaisit minulle lapseksi. Olen myöskin tehnyt epämieluisia tehtäviä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
167/267 |
28.09.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mä oon ollut kuntouttavassa työtoiminnassa. Siitä oli vaikea päästä eroon kun allekirjoitin paperin. Mutta pelkäsin seurauksia jos en mene. Sain sitten palkkatukityötä, onneksi, ja vasta sen jälkeen allekirjoitin paperin, jossa virallisesti erosin kuntouttavasta. Aloittajalla on helppo homma tienata verotonta kun ei tarvitse maksaa kulukorvausta omasta pussista. Minun piti raahautua paikalle, mutta onneksi kävelymatkan päässä.

Vierailija
168/267 |
28.09.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

TE-toimiston kautta minä tuonne päädyin, en tiedä missä kaikkialla sitä järjestetään.

Käytännössä siellä annetaan tehtäviä kunkin päivän teeman mukaan (esim. hyvinvointi, työelämä, opiskelu, ilmastonmuutos, mitä näitä nyt on) ja esim. katsotaan joku video netistä ja/tai luetaan artikkeli ja vastataan ohjaajan antamiin kysymyksiin niitä koskien. Ruoan jälkeen voi olla jotain liikuntaa tai kämpän siivousta tms., joten eihän ne aamulla nukkuneet joudu edes miettimään mitään kysymyksiin vastaamista, mikä nyt imo on se "vaativin" osuus koko kuntouttavassa.

ap

Tuollaisesta jaksat valittaa. Mitä väliä jos muut nukkuvat se on heidän asiansa. Olen ollut pitkiä aikoja työttömänä, mutta en koskaan kuntouttavassa. Minulle tuo kuulostaa ihan leppoisalta puuhastelulta. Siivoan, kuntoilen ja teen paljon asoita ihan ilman kuntouttavia. Juu jopa herään aamulla aikaisin.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
169/267 |
28.09.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Työllistävät toimet ja tulokset jäävät TEM:ltä niihin palkatuihin lisähenkilöihin jo edelliseltä hallitukselta ja sitten nämä työllisyyskursseja pitävät konsulenttiyritykset. Työttömät pysyyvät edelleen työttömänä.

Vierailija
170/267 |
28.09.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Tarkoitushan on lähinnä luoda suojatyöpaikka pajan ohjaajalle. Mitään osaamista minkäänlaiseen ohjaamiseen ei vaadita.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
171/267 |
28.09.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Tarkoitushan on lähinnä luoda suojatyöpaikka pajan ohjaajalle. Mitään osaamista minkäänlaiseen ohjaamiseen ei vaadita.

Minä hain työttömyyteni alussa monta tuollaista ohjaajan paikkaa, mutten saanut yhtään. Minulla on opettajan pätevyys, yksi käsityöammatti, paljon kokemusta remontoinnista yms. ja 25 vuoden työkokemus koulutusalalla. Ei edes haastatteluun haluttu.

Vierailija
172/267 |
28.09.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen ollut jo jonkin aikaa työtön, eikä mitään työtä ole näkyvissä. Tuollainen kuntouttava voisi olla oikeasti hauska =). Muutenkin siivoan ja laitan ruokaa joka päivä ja kuntouttavassa siitä maksetaan vielä päiväraha. Jee!! Kai siihen kuuluu muutakin arjessa selviämistä? Rohkaistaan ja opetetaan ihmisiä käymään lenkillä, kaupassa yms arkielämän taitoja. Ihan älyttömän hienoa. Käyn muutenkin joka päivä koiran kanssa kaksi kertaa tunnin lenkillä, käyn kaupassa, kirjastossa, sienessä, marjassa ja teen tilastoja taloudesta, budjetoin ym. mulle kelpaisi jos tästä saisi vielä sen päivärahan.

Kuntouttavaa on monenlaista moni menee esimerkiksi kirpputorille kokeilemaan myyjän töitä, osa menee yhdistysten jne keittiölle, toimistolle jne. Eli sitä mitä voisi kuvitella tekevänsä työkseen.

Sekoitat työkokeilun ja kuntouttavan.

En sekoita kun tiedän että läheiselle kirppikselle otetaan kuntouttavaan työtoimintaan. Samaa tekee lähellä oleva yhdistys johon siis otetaan keittiöön ja toimistolle kuntouttavaan työtoimintaan ihmisiä. Kannattaa itse ottaa selvää. Ja olen palkkatuella yhdistyksen kahvilassa, jossa on myös ollut kuntouttavassa työtoiminnassa ihmisiä ja uusia tulossa.

En menisi töihin ilman palkkaa.

Ei noihin paikkoihin palkata ketään, ne eivät tuota voittoa, vaan toiminta rahoitetaan ehkä muulla toiminnalla. Ihan oikeita töitä voi olla kyllä tarjolla.

Yhdistykset, säätiöt ja kunnat voivat tarjota palkkatukityö-, työkokeilupaikkoja, ja jos työtön haluaa, niin myös kuntouttavaa työtoimintaa. Kunnat ovat jopa velvoitettuja tarjoamaan työllistymistä edistäviä toimia. 

Ja kuten minulle asia esitettiin, kunta tarjoaa työllistymistä edistäviä palveluita, ja vaikka toivoo samalla työllistetyn hakevan muita töitä, tarjoaa työllistymistoimissa olevan avulla kunnalle välttämättömiä palveluita edullisesti. Kun olen samalla kunnan asukas ja työllistymispalvelun tarvitsija, ymmärrän kummankin hyötyvän järjestelystä.

Itseäni minä autoin tähän lähtiessäni. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
173/267 |
28.09.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Tarkoitushan on lähinnä luoda suojatyöpaikka pajan ohjaajalle. Mitään osaamista minkäänlaiseen ohjaamiseen ei vaadita.

He ovat palkkatöissä huolimatta siitä onko kuntoutettavia tai työkokeilijoita yhtä ainutta.

Vierailija
174/267 |
28.09.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Mä oon ollut kuntouttavassa työtoiminnassa. Siitä oli vaikea päästä eroon kun allekirjoitin paperin. Mutta pelkäsin seurauksia jos en mene. Sain sitten palkkatukityötä, onneksi, ja vasta sen jälkeen allekirjoitin paperin, jossa virallisesti erosin kuntouttavasta. Aloittajalla on helppo homma tienata verotonta kun ei tarvitse maksaa kulukorvausta omasta pussista. Minun piti raahautua paikalle, mutta onneksi kävelymatkan päässä.

Mitään seurauksia ei oikeasti voi tulla siitä, jos kieltäytyy allekirjoittamasta sellaista paperia missä kuntouttava on mukana. Mutta tätä työttömien ei haluta tietävän, koska silloin kuntouttavan osallistujamäärät romahtaisivat.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
175/267 |
28.09.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Kuulostaa ihan paskalta. Alenna rimaa ja nuku sinäkin pommiin äläkä tee niitä tehtäviä. Tuosta kuviosta ei kyllä hyödy kukaan muu kuin se joka vetää tuota ja saa palkkaa.

Samaa mieltä ja ne kaikki kuntouttavan työttömien vetäjät ovat työttömiä palkkatuella työllistettyjä siihen asti kunnes taas työllistetään uusi työtön palkkatyötekijä. Näillä keplotellaan sitä hommaa.

Sen tietää ettei näiden palkkatukityöntekijöiden taso, koulutus ja ammattitaito ole välttämättä sellainen mikä olisi normaalilla palkalla työllistetyn työntekijän taso.

Työttömien aktivointi on vain sitä ettei kunnalta mene kamalia summia työttömien sakkomaksuihin jos ei ole edes päiväksi 4h viikossa aktivoitu. Pitkäaikaistyöttömistä sakkomaksut verottavat taloudellisesti heikolla mallilla varustettua kuntaa ihan liikaa eikä sellaiseen olisi varaa. Mitä pienempi kunta niin sitä enemmän niiden taloutta rasittaa työttömien sakkomaksut.

Jos ei pysty nukkumaan pommiin ja käyttää herätyskelloa kuten minäkään en nuku koskaan pommiin kun laitan kännykän herätyksen soimaan ja se soi niin kauan kunnes nousen ylös eikä sitä ääntä kuuntele pirukaan. 🤣 

Niin tee ainakin tehtävät niin sun näin jotenkuten että ainakin saat läsnäolo merkinnän eikä mitään tarvitse yli suorittaa. Korona aikana riitti kun muutaman kuvan lähetti kuinka oli siivonnut vessan, tiskannut, jotain askarrellut tai muuta sellaista ja pari riviä tekstiä.

Siellä saattoi olla joku "virkaintoinen" palkkatukityöllistetty joka ei ollut ihan tehtäviensä tasolla vaan alkoi jotain ihan ihmeellisyyksiä vaatimaan kuntouttavilta työttömiltä kuten CV:n tekemistä ja portfolioo 😂😲 ja kohta eläkkeellekkin jääviltä. Näitä ei pidä ottaa ihan tosissaan. Siellä tosiaan saattaa tulla vastaa ihan kaikenkarvaista palkkatukityöntekijää joka alkaa soveltaa ihan omiaan. Kerron ihan kokemuksesta kun oli se korona ajn etä kuntouttava. Onneksi se loppui sillä ei se ihan tervettä ollut. Lyhyen ajan se menettelee mutta ei pidemmän aikaa muuttuen haitalliseksi.

Vierailija
176/267 |
28.09.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä oon ollut kuntouttavassa työtoiminnassa. Siitä oli vaikea päästä eroon kun allekirjoitin paperin. Mutta pelkäsin seurauksia jos en mene. Sain sitten palkkatukityötä, onneksi, ja vasta sen jälkeen allekirjoitin paperin, jossa virallisesti erosin kuntouttavasta. Aloittajalla on helppo homma tienata verotonta kun ei tarvitse maksaa kulukorvausta omasta pussista. Minun piti raahautua paikalle, mutta onneksi kävelymatkan päässä.

Mitään seurauksia ei oikeasti voi tulla siitä, jos kieltäytyy allekirjoittamasta sellaista paperia missä kuntouttava on mukana. Mutta tätä työttömien ei haluta tietävän, koska silloin kuntouttavan osallistujamäärät romahtaisivat.

Oletko kieltäytynyt eikä ole tullut karenssia. Kerro se nyt suoraan äläkä mitään vihjaile. Tai tunnetko ketään joka on kieltäytynyt eikä ole tullut karenssia.

Meitä on myös paljon jotka haluavat käydä kuntouttavassa jos viihtyy siellä ja saa samanikäisten työttömien vertaistukea. Kuntouttavan paikkoja on ainakin suurkaupungeissa niin paljon että jos ei yhdestä tykkää niin voi vaihtaa toiseen ja niin kauan vaihtaa kunnes jossain viihtyy. Jos missään ei viihdy eikä löydä yhtään samanhenkistä ja samanikäistä seuraa jossa saa sosiaalisia suhteita ja jutella ihmisten kanssa niin ei se tietenkään ole mitään kuntouttavaa vaan pakkopullaa. Kuntouttavaan pitää mennä mielellään eikä vaan sen takia että on pakko tai muuten sen takoitus ei ole kuntouttava.

Vierailija
177/267 |

Olen montakin kertaa kieltäytynyt eikä ole tullut karenssia. Ensimmäisellä kerralla jopa siteerasin lakitekstiä jonka mukaan myös työttömän suostumus vaaditaan sen toteamiseen, ettei työkykyä riitä työhön tai työllistymistä edistävään palveluun, mikä siis on kuntouttavaan ohjaamisen edellytys.

Vierailija
178/267 |
28.09.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Siis hetkinen, noita ikuisia CV:n puunaamistehtäviäkö ei oikeasti edes tarvitsisi tehdä? Meillä on niitä vähintään kerran kuukaudessa eri ohjaajien toimesta ja hoetaan, että CV:n pitää koko ajan olla ajantasalla. Miten se yhtäkkiä muutamassa viikossa jää ajasta jälkeen?

ap

Vierailija
179/267 |
28.09.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä oon ollut kuntouttavassa työtoiminnassa. Siitä oli vaikea päästä eroon kun allekirjoitin paperin. Mutta pelkäsin seurauksia jos en mene. Sain sitten palkkatukityötä, onneksi, ja vasta sen jälkeen allekirjoitin paperin, jossa virallisesti erosin kuntouttavasta. Aloittajalla on helppo homma tienata verotonta kun ei tarvitse maksaa kulukorvausta omasta pussista. Minun piti raahautua paikalle, mutta onneksi kävelymatkan päässä.

Mitään seurauksia ei oikeasti voi tulla siitä, jos kieltäytyy allekirjoittamasta sellaista paperia missä kuntouttava on mukana. Mutta tätä työttömien ei haluta tietävän, koska silloin kuntouttavan osallistujamäärät romahtaisivat.

Oletko kieltäytynyt eikä ole tullut karenssia. Kerro se nyt suoraan äläkä mitään vihjaile. Tai tunnetko ketään joka on kieltäytynyt eikä ole tullut karenssia.

Meitä on myös paljon jotka haluavat käydä kuntouttavassa jos viihtyy siellä ja saa samanikäisten työttömien vertaistukea. Kuntouttavan paikkoja on ainakin suurkaupungeissa niin paljon että jos ei yhdestä tykkää niin voi vaihtaa toiseen ja niin kauan vaihtaa kunnes jossain viihtyy. Jos missään ei viihdy eikä löydä yhtään samanhenkistä ja samanikäistä seuraa jossa saa sosiaalisia suhteita ja jutella ihmisten kanssa niin ei se tietenkään ole mitään kuntouttavaa vaan pakkopullaa. Kuntouttavaan pitää mennä mielellään eikä vaan sen takia että on pakko tai muuten sen takoitus ei ole kuntouttava.

Olen montakin kertaa kieltäytynyt eikä ole tullut karenssia. Ensimmäisellä kerralla jopa siteerasin lakitekstiä jonka mukaan myös työttömän suostumus vaaditaan sen toteamiseen, ettei työkykyä riitä työhön tai työllistymistä edistävään palveluun, mikä siis on kuntouttavaan ohjaamisen edellytys.

Samoin täällä, olen tehnyt samantien selväksi että kuntouttava ei ole minulle tarkoitettu eikä siihen ole perusteita

Vierailija
180/267 |
28.09.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tarkoitushan on lähinnä luoda suojatyöpaikka pajan ohjaajalle. Mitään osaamista minkäänlaiseen ohjaamiseen ei vaadita.

Minä hain työttömyyteni alussa monta tuollaista ohjaajan paikkaa, mutten saanut yhtään. Minulla on opettajan pätevyys, yksi käsityöammatti, paljon kokemusta remontoinnista yms. ja 25 vuoden työkokemus koulutusalalla. Ei edes haastatteluun haluttu.

Päävastuussa olevat ohjaajat ovat useimmiten sosiaalialan korkeakoulutettuja ja täysin ylityöllistettyjä. Itse pajoja ohjaa suurimmalta osin opiskelijat ja työkokeilijat. Vaihtuvuus on suurta, koska itse vetäjille ei haluta maksaa palkkaa, vaikka se vähentäisikin vastaavien ohjaajien työtaakkaa.

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: seitsemän seitsemän kolme