Lue keskustelun säännöt.
Tämän takia minä lopetin Stockmannilla käymisen, varmaan on muitakin joita tämä ärsyttää.
26.09.2023 |
Käytän joukkoliikennettä ja olen töissä keskustassa.
Lopetin Stokkalla käymisen kun osastot alkoivat mennä merkin mukaan. Ihan hitoksen vaikeaa löytää lapselle talvitakkia, siistiä hametta itselle, pussilakanoita kotiin etc kun pitää joka merkkipiste käydä erikseen katsomassa olisko täällä vai täällä vai täällä vai sittenkin tuolla vai tuolla ja oliko vielä jossain joku merkki josta saattais löytyä.
Tykkään kaupassa siitä, että eri asiat ovat kaikki samassa lokerossa jossa voin nopeasti katsoa että jaahas valitsen tämän.
Kommentit (273)
Kymmenen viime vuoden aikana talossa on käyty monet yt-neuvottelut ja johto on vaihtunut moneen kertaan.
”Se näkyi meille aina uusina ohjeina ja toimintatapoina. Huvittavimpia olivat ohjeet siitä, miten päin piti seisoa ja miten tervehtiä. Tutut asiakkaatkin ihmettelivät, kun taas seisoimme jossain uudessa asennossa”, Sirje Liemola kertoo.
Jossain vaiheessa johto keksi, että myyjien pitää vetää jokaisesta asiakaskontaktista vihkoon viiva.
”Kysyin, että entä jos sama asiakas käy osastolla kolme kertaa. Vedänkö minä sitten kolme viivaa? En ollut kuvitellut, että minun pitäisi vielä kuusikymppisenä pitää kirjaa ihmisten tervehtimisestä.”
Myyjistä tuntui kohtuuttomalta, että strategisia virheitä yritettiin paikata myynnin hokkuspokkustempuilla.
”Niistä kaikista tyhmistä ohjeista olisi voinut tehdä farssiohjelman. Myyjien vaihtuvuus alkoi olla suurta. Ennen halutusta työpaikasta tuli paikka, jonne kukaan ei halunnut jäädä.”
Viimeisimmät yt-neuvottelut Stockmann kävi vuosi sitten. Ne eivät koskeneet myyjiä, mutta Sirje Liemola alkoi miettiä, oliko töissä enää mieltä jatkaa. Hän oli 64-vuotias.
”Samaan aikaan minulle tuli eläkeyhtiöltä kirje, jossa kerrottiin, että jos nyt jäisit eläkkeelle, saisit eläkettä tämän verran. Mietin, tuntuiko minusta enää hyvältä olla Stockmannilla. Päädyin siihen, että ei tuntunut.”
Ennen eläkkeelle jäämistä syyskuussa hän kysyi sähköpostilla esimieheltä, miten jääminen käytännössä tapahtuisi.
”Sain vastauksen, että jätä viimeisen työvuoron jälkeen kulkulupa valvomoon. Työtodistus tulisi postissa. Niin sitten tein. Kävelin ulos kadulle ja hengitin raitista ilmaa.”
Läksiäiset Liemola järjesti kotonaan lähimmille työkavereille.
”Työkavereita se jäi vaivaamaan, että eikö kukaan todellakaan tullut edes kättelemään. Minusta se oli lopulta aika kornia. Vähän kuin jostain Woody Allenin elokuvasta.”
Myyjien henkireikä kesäisin oli kattoterassi, joka oli varattu työntekijöiden taukotilaksi. Nyt siellä on trendikäs kesäbaari.
Stockmannista omistavat suurimman osan ruotsinkieliset säätiöt. Runsas vuosi sitten ne palkkasivat yhtiön hallituksen puheenjohtajaksi Lauri Ratian, jolle annettiin tehtäväksi pelastaa, mitä pelastettavissa oli.
Ratia oli saanut mainetta Turun telakan ja Terrafamen kaivosyhtiön pelastajana. Stockmannissa häneltä odotettiin samanlaista ihmettä.
”Hän teki vaikutuksen samalla tavalla kuin Kalle Stockmann aikanaan. Kun näin, miten Ratia kulki pitkin taloa ja jutteli joka osastolla, niin mietin, että onko meillä uusi patruuna talossa.”
Ratian aika loppui kesken. Koronaviruskriisi lamautti myynnin keväällä, ja nyt Stockmann on yrityssaneerauksessa. Helsingin tavaratalokiinteistönkin myyntiä harkitaan.
Saneerauksen jälkeen Stockmannista voi olla enää rippeet jäljellä, vaikka tavarataloyhtiön arvokkaan nimen alla varmasti yhä myydään tavaraa.
Sirje Liemola on miettinyt paljon, millä reseptillä menestys olisi voinut jatkua. Vai oliko sellaista edes olemassa?
”Voi olla, että se on vähän sama asia kuin haaveilla 1920-luvun juhlivasta Helsingistä. Se on mennyttä aikaa, jota ei saada takaisin. Se on muisto. Se on legenda. Ehkä niin on myös Stockmann.”
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Voisi tosiaan olla hyvä idea laittaa ihmiset eri kerroksiin varallisuuden mukaan. Palvelu olisi tietysti sen mukaista, kellarin köyhiä katottaisiin halveksuvasti, purkkaa jauhava kyllästyneen näköinen neito kulahtaneissa farkuissa tai pirinistin oloinen luimisteleva juippi kysyisi: "Mitäs sulle?"
Keskikerroksessa olisi jo siistimmin pukeutuneet myyjät ja ihmisiä tervehdittäisiin, mutta katsottaisiin edelleen vähän siihen malliin, että luuletkos muka olevasi jotain, kun olet jo keskitasolle päässyt.
Ylimmällä tasolla olisi sitten jo miehillä siisti tummasävyinen puku ja naisilla siisti jakkupuku, asiakkaita tervehdittäisiin hyvin kohteliaasti, muttei liian lipevästi. Palvelu olisi ripeää ja asiantuntevaa.
Tämän kerroksen yläpuolella olisi sitten vielä huipputasoinen, loungetyylinen, ehkä klassiseen art deco tyyliin sisustettu klubi, jonne pääsisi vain aivan ehdoton kerma omalla hissillä ja kulkukortilla. Tietenkin baari viinitarjoiluineen. Aistikasta musiikkia. Ovimiehenä sellainen Heikki-Anneli Vatevan näköinen, mustaan pukuun ja rusettiin sonnustautunut herra varmistamassa, että rupusakki ei tosiaan missään olosuhteissa pääse sisään. Myös asiakkailla pukupakko.
Ihan samasta syystä en käy Stoccalla. Jos haluan ostaa pitkät housut, niin haluan vanhalle naiselle sopivat, enkä jotain laiheliinin napahousuja puolitangossa. En tunne merkkejä enkä jaksa riisua ja pukea moneen kertaan.
Menen suoraan kauppaan jossa on myyjä ja kerron etsiväni esim. housuja. Kerta riisuminen, kun myyjä kantaa vaihtoehtoja pukukoppiin.
Kävin viimeisen kerran Tampereen Stockalla, kun perässä hiihteli vartija koko kierroksen ajan. Luuli mua kai myymälävarkaaksi. On hauskaa kulkea ihmisjoukoissa vaatimattomassa, jopa lievästi nuhjuisessa lookissa. Saamastaan kohtelusta tunnistaa hyvät ja ei-hyvät. Kuinka ollakaan, Stockan nousukasmaiset myyjät kohtelivat ynseästi minua harmaavarpusta. Eivät kaiketi arvanneet minua melko varakkaaksi naiseksi, muahahhaa!
kjjnk kirjoitti:
Voin vastata tähän ja kai le muillekin, jotka asiaa vuodesta toiseen ihmettelevät: tavaratalo ei päätä sitä, miten vaatteet ynnä muut tuotteet kaupassa sijaitsee, vaan sen määrittää suurelta osin tavarantoimittajien kanssa tehdyt sopimukset. Niihin kirjataan esim. vaatemerkkien kohdalla hyvinkin tarkkaan se, miltä osaston pitää näyttää ja miten vaatteiden pitää telineissä roikkua. Jos kauppa alkaa sanella, että "kun meidän asiakkaat tykkää, että kaikki pöksyt löytyy samasta rekistä", niin arvatkaapa tuleeko sopimusta? Ei mikään merkki suostu toimittamaan tuotteita myyntiin niin, ettei niille saa omaa osiota myyntilattialta. Suomi on lisäksi markkinana sellainen periferia, että neuvotteluvoima jälleenmyyntisopimuksissa on aika kevyt. Eli ellei tavaratalo ja tuotteiden sijainnit ole tuttuja ennestään, niin oikea tapa asioida siellä on se, että kertoo kerroksen myyjälle mitä etsii, jonka jälkeen myyjä esittelee mitä vaihtoehtoja löytyy.
Suomi on myös sellainen periferia, että täällä ei toimi kyseinen konsepti. Isommista maista ehkä löytyy riittävästi rikkaita tyhjäntoimittajia ylläpitämään tätä konseptia, mutta Suomesta ei. Suomalainen nainen käy töissä, hoitaa lapset ja vanhukset, eikä vietä päiviään notkumalla kaupoissa. Nuoret vielä notkuvat, mutta heillä ei taas ole tarpeeksi rahaa, joten tilaavat netistä halvemmalla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Nytkö ne otti sinne Louis Vuittonin?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Stocka ei palvele enää virkanaisia. Hameet, mekot yms ovat kauttaaltaan liian lyhythelmaisia. Ei juristi voi mennä töihin minimekossa, vaikka pukeutumiskulttuuri on muuton vapautunut. Eli periaateessa kiva printtimekko ja bleiseri päällä voi mennä asiakastapaamiseen, mutta helma ei saa olla puoleen reiteen, vaan se pitää olla pidempi. Oikeussaliin mennaan sitten edellen jakku- tai housupuvussa, Sinne naiselliset kukkamekot eivät käy.
Sama fiilis. Ja muutenkin sellaiseen siistiin edustavaan pukeutumiseen kuuluvat perusvaatteet puuttuu valikoimista, esim pukeutumispaidat ja juurikin ne riittävän pitkät hameet. Minihametta löytyy läjäpäin, mutta ei niillä töihin mennä, niillä tehdään videoita Tiktokiin
Hieman ot, mutta myös nettikirpputorilla (Sellpy) harmittaa mekkojen ja hameiden lyhyys. Tykkään klassisesta villasekoitteisesta puolipitkästä hameesta vekitettynä tai ilman, on ajaton, hillitty, tyylikäs ja muulla vaatetuksella voi pelata haluamaansa suuntaan.
Ihan naurettavaa että aikuisen naisen pitäisi kulkea joko jossain ylipolven minissä tai housuissa jotka myös viime tyylin mukaisesti usein pätkäistyt. Kaipaan hame/bleiseri- toimistotyyliä yhdeksi vaihtoehdoksi. Ei nähtävästi Suomessa (enää) myy. Harmi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Merkin mukaan ne ovat maailman kuuluisimmista tavarataloissa Harrods, Printemps ym
Stock mann on kuolevat tavaratalo, ei haittaa yhtään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jotenkin kertoo Stockmannin rappiosta, miten nyt Itiksen Stockan herkun tilalle tulee Alanya Market, etninen ruokakauppa. No, onhan siellä idässä se asiakaskuntakin pääosin etnistä.
Vierailija kirjoitti:
Jotenkin kertoo Stockmannin rappiosta, miten nyt Itiksen Stockan herkun tilalle tulee Alanya Market, etninen ruokakauppa. No, onhan siellä idässä se asiakaskuntakin pääosin etnistä.
Asiaa tunteva kirjoittaja suoraan Suomussalmelta
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En tykkää käydä stockalla kun siellä on kallista ja myyjät ovat todella ällöttävällä tavalla käyttäytyviä ihmisiä. Missään ei ole niin ällöttäviä myyjiä kuin stockalla.
Osa 3
Joskus asiakkaiden käytös oli ala-arvoista. Liemola sai kuulla valituksia virolaisesta korostuksestaan.
Työnantaja sen sijaan arvosti hänen taustaansa. Neuvosto-Virossa kasvaneena Liemola osasi sujuvasti venäjää. Juuri venäläisistä asiakkaista tuli seuraavina vuosina Stockmannin rahasampo.
Lasiosastolta Liemola oli siirtynyt myyjäksi naisten muotiin ja boutique-osastolle.
”Se oli helppoa rahaa. Pietarilaiset tulivat viikonlopuksi ja ostivat vaatteet koko perheelle. 6 000 euron ostokset eivät olleet mikään harvinaisuus.”
Liemola oppi tuntemaan henkilökohtaisesti monia venäläisasiakkaita, jotka kävivät vuosien ajan säännöllisesti ostoksilla. Samalla hän näki, miten varakkaampi väki alkoi vähitellen suunnata loma- ja ostosmatkoille kauemmas Euroopan metropoleihin.
”He kävivät ostoksilla Pariisissa tai Nizzassa. Helsingissä tehtiin vain välipysähdys.”
Taloudellisesti Stockmannilla meni 2000-luvun alussa loistavasti. 1980-luvun lopulla aloitetut Hullut päivät oli yhä menestys. Henkilökunta teki niiden eteen valtavasti töitä, ja kiitokseksi firma järjesti loisteliaat juhlat.
”Siellä myyntiryhmien esimiehet esittivät työntekijöille ohjelmaa. Oli Abba-showta ja vaikka mitä musikaalia. Olimme urakan jälkeen todella väsyneitä, mutta ihanat juhlat korvasivat sen.”
Menestyksen myötä tavaratalon meno alkoi kuitenkin muuttua. Hillityn tyylikkyyden korvasi Liemolan mielestä ”jenkkimeininki” – liian hurmoshenkinen usko omaan menestykseen.
”Se alkoi olla ylimielistä. Minusta tuntui siltä, ettei johdossa edes välitetty siitä, että vanha asiakaskunta hävisi, kun venäläiset toivat sisään rahaa. Henkilökunnan näkemyksiä esimerkiksi valikoimasta ei kuunneltu. Sanottiin vain, että sinun työsi on myydä. Toiset ihmiset osaavat ostamisen.”
Samaan aikaan kilpailu kiristyi vaivihkaa monelta suunnalta. Suomeen rantautui uusia vaateketjuja ja verkkokauppa alkoi kasvaa voimakkaasti. Myös pukeutumiskulttuuri muuttui suuntaan, joka ei suosinut Stockmannia.
”Naisetkin ostivat ennen laadukkaita työvaatteita, jakkupukuja ja siistejä mekkoja. Enää melkein vain juristit pukeutuvat niin. Totta kai farkut ja t-paita ovat halvempi ostos kuin kunnon jakkupuku”, Liemola sanoo.
Myyjiltäkin se vaati uutta ammattitaitoa.
”Miten näyttää puetulta ja siistiltä rennoissa vaatteissa? Ettei ole vaikka pitkän neuvottelun jälkeen ihan ryppyinen ja helmat kainaloissa. Se ei ole niin helppoa.”
Venäjäntaitoinen Sirje Liemola näki naisten boutique-osastolla, miten venäläiset asiakkaat alkoivat tuoda taloon helppoa rahaa. Hän näki myös, miten vanha asiakaskunta kaikkosi.
Myös iltapukuja myytiin vielä 2000-luvun alussa muulloinkin kuin ennen Linnan juhlia.
”Ihmiset järjestivät silloin Helsingissä vielä juhlia, joissa naiset pitivät iltapukuja. Nyt niitäkään ei Stockmannilla enää ole.”
Runsas kymmenen vuotta sitten asiat alkoivat mennä pieleen. Helsingin-tavaratalossa aloitettiin hirvittävän kallis remontti juuri kun finanssikriisi iski maailmantalouteen. Remontissa myyntitilaa laajennettiin ylöspäin.
Kattoterassille tehtiin yleisölle kahvila, kun se oli aiemmin ollut henkilöstön taukopaikka. Pietariin Stockmann rakennutti samaan aikaan uuden kauppakeskuksen.
Vuonna 2007 Stockmann oli ostanut isolla rahalla vaateketju Lindexin. Remonttien ja ostosten myötä Stockmann velkaantui.
Sitten myynti venäläisille alkoi tökkiä niin Helsingissä kuin Venäjällä olevissa tavarataloissa. Vuonna 2014 Stockmannin tulos painui tappiolle.
Myyjille vaikeudet näkyivät kaaoksena. Ohjeita alettiin lähettää sähköpostitse, ja niitä tuli samaan aikaan monesta suunnasta.
”Kun muuta ei keksitty, syypääksi ongelmiin keksittiin myyjien työ.”
Hullujen päivien juhlatkin ensin latistuivat, ja sitten ne lopetettiin kokonaan.