Vauva-arki tuhoaa mielenterveyden ja parisuhteen - tabu puheenaihe

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minun mielenterveyteni oli kovalla koetuksella kun lapsi oli pieni. Suurin syy taisi olla se pohjaton yksinäisyys ja yhteisöllisyyden puute. Sukulaisia ei ole kovin lähellä ja tuskinpa juurikaan enempää osallistuisivat, vaikka asuisivat lähempänä. Saimme ensimmäistä kertaa lapselle pariksi tunniksi hoitoapua kun hän oli 2,5v. Yritin hakeutua esim perhekerhoihin, mutta ei se parin tunnin kerho poista koko loppuviikon yksinäisyyttä.

Niissä perhekerhoissa on tarkoitus jutella muiden kanssa, ei vain olla oman lapsensa seurana. Meillä maalla on joka päivälle perhekerhoa, avointa päiväkotia, MLL: juttutupa tms., mutta kaupungissa nähtävästi vain kerran viikossa kerho.

No täällä maalla ei ole mitään noista.

Onkohan muuten eläinkunnassakin vallitseva ilmiö, eli lajien katoaminen ja populaatioiden pienentyminen, itse asiassa tätä samaa? Että eläimetkin ovat kyllästyneitä käyttämään aikaansa poikasten kasvattamiseen, ja niiden tuomien parisuhdehaasteitten ratkomiseen?

Kun koko kesä menee siihen, että pyydystää hyönteisiä poikasten ravinnoksi. Vaikka voisi leppoisasti hengailla, kuten pariutumattomat yksilöt? Kurvailisi välillä Tukholmassa, tai miten nyt sää sallii? Why not?

Miten ennen vanhaan pärjättiin, kun tuli suurperheitä ja piti maatilat hoitaa samalla? Kyllä on nykyihmiset sokerista tehty. Tosin, nykyään lapset tehdään melko vanhana. Ehkä nuoret jaksaa paremmin?

Vierailija kirjoitti:

Onkohan muuten eläinkunnassakin vallitseva ilmiö, eli lajien katoaminen ja populaatioiden pienentyminen, itse asiassa tätä samaa? Että eläimetkin ovat kyllästyneitä käyttämään aikaansa poikasten kasvattamiseen, ja niiden tuomien parisuhdehaasteitten ratkomiseen?

Kun koko kesä menee siihen, että pyydystää hyönteisiä poikasten ravinnoksi. Vaikka voisi leppoisasti hengailla, kuten pariutumattomat yksilöt? Kurvailisi välillä Tukholmassa, tai miten nyt sää sallii? Why not?

Sääksilivessä urokset jäi ruokkimaan vieraidenkin mukulat. 

Vierailija kirjoitti:

Ongelmana on se, että enää ei olla pelkässä parisuhteessa, nyt on perhe. Parisuhde ei ole koskaan entisellään sen jälkeen, kun siihen tulee joku kolmas osapuoli, vaikka se olisikin lapsi. Vanhempien tulisi oppia hyväksymään se, että treffailuaika on ohi, nyt ollaan yhdessä tosissaan ja vakavissaan ja se on kieltämättä ankeaa joskus, kun ei voikaan ex tempore lähteä elokuviin tai naida aivoja pihalle.

Ihmiset asettavat ihmissuhteelleen aivan liian isoja odotuksia kuvitellessaan, että he ovat samoja ihmisiä ennen ja jälkeen lapsen syntymän. Eivät ole, jotain on peruuttamattomasti muuttunut eikä sitä palauteta ennalleen sillä, että vauva on viikonloput mummolassa.

Tässä aletaan olla ytimessä. Minustakin on kyse siitä, että ihmisillä on kohtuuttomia odotuksia elämänsä suhteen. Ajatellaan, että koko ajan täytyy olla kaikki ovet auki joka suuntaan. Ei se mene niin, vaan jos valitset jonkun polun niin se tuo mukanaan pysyviä muutoksia, sulkee joitakin ovia ja niin sen kuuluukin mennä. Eikä pidä ajatella niin, että lapsien tekeminen on jotenkin vähempiarvoista verrattuna johonkin muuhun, pelkkä rasite verrattuna kaikkeen muuhun "kivaan". Syytän feminististä koneistoa, joka on nyt jo vuosikymmeniä toitottanut naisille että perhe on perseestä ja elämän ylväin tavoite on olla jonkun yrityksen koneistossa palkkaorjana tekemässä voittoa omistajille.

Toinen suuri tekijä on se, että ihminen ottaa hirveät paineet siitä, minkälainen vanhempi pitäisi olla ja miten samalla suoritetaan työuralla hirveästi. Selaillaan somea ja nähdään sieltä toisten esittämää feikkiä kuvaa ruusuisesta elämästä ja ajatellaan etä minullakin pitää olla nuo kaikki asiat, tai olen epäonnistunut ja muita huonompi. Some on syöpä, joka vääristää kaiken.

On se hirveetä niin hirveetä. Eikä riittänyt vain yksi vaan piti tehdä toinen ja vielä kolmaskin kun oli niin hirveetä.

Korvien välissä tuo on. Odotukset ja paineet liian korkealla ja ihmiset itsekkäämpiä. Puolin ja toisin kun autetaan naista/miestä mäessä niin ihan hyvä siitä tulee. Ei sen täydellistä tarvitse olla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ongelmana on se, että enää ei olla pelkässä parisuhteessa, nyt on perhe. Parisuhde ei ole koskaan entisellään sen jälkeen, kun siihen tulee joku kolmas osapuoli, vaikka se olisikin lapsi. Vanhempien tulisi oppia hyväksymään se, että treffailuaika on ohi, nyt ollaan yhdessä tosissaan ja vakavissaan ja se on kieltämättä ankeaa joskus, kun ei voikaan ex tempore lähteä elokuviin tai naida aivoja pihalle.

Ihmiset asettavat ihmissuhteelleen aivan liian isoja odotuksia kuvitellessaan, että he ovat samoja ihmisiä ennen ja jälkeen lapsen syntymän. Eivät ole, jotain on peruuttamattomasti muuttunut eikä sitä palauteta ennalleen sillä, että vauva on viikonloput mummolassa.

Tässä aletaan olla ytimessä. Minustakin on kyse siitä, että ihmisillä on kohtuuttomia odotuksia elämänsä suhteen. Ajatellaan, että koko ajan täytyy olla kaikki ovet auki joka suuntaan. Ei se mene niin, vaan jos valitset jonkun polun niin se tuo mukanaan pysyviä muutoksia, sulkee joitakin ovia ja niin sen kuuluukin mennä. Eikä pidä ajatella niin, että lapsien tekeminen on jotenkin vähempiarvoista verrattuna johonkin muuhun, pelkkä rasite verrattuna kaikkeen muuhun "kivaan". Syytän feminististä koneistoa, joka on nyt jo vuosikymmeniä toitottanut naisille että perhe on perseestä ja elämän ylväin tavoite on olla jonkun yrityksen koneistossa palkkaorjana tekemässä voittoa omistajille.

Toinen suuri tekijä on se, että ihminen ottaa hirveät paineet siitä, minkälainen vanhempi pitäisi olla ja miten samalla suoritetaan työuralla hirveästi. Selaillaan somea ja nähdään sieltä toisten esittämää feikkiä kuvaa ruusuisesta elämästä ja ajatellaan etä minullakin pitää olla nuo kaikki asiat, tai olen epäonnistunut ja muita huonompi. Some on syöpä, joka vääristää kaiken.

Samaa mieltä somesta.

Moni selaa somea, kun ajattelee että se on rentoutumishetki, mutta näyttää siltä että somen selaaminen vain lisää väsymystä.

Lyhytnäköisyys. Luullaan, että ne rankat pikkulapsivuodet ovat yhtä kuin koko loppuelämä. Ei ajatella pitkällä aikavälillä tai tulevaisuutta. Lapset ovat suurimman osan yhteisestä ajasta kuitenkin aikuisia.

Näin vastasyntyneen äitinä ainakin paineet ja odotukset ja kaikki ohjeistusten ristiriitaisuus yllättivät. Saimme sairaalasta mukaamme ohjeistuksen vinokalloisuuden estämisestä- siinä kerrottiin miten makuuhuone pitää järjestellä niin että kaikissa asennoissa valo tulee samalta puolelta vauvaa kohden. Samoin siinä oli minuuttimäärät mitä vauva saa joissain asennoissa viettää päivän aikana :D Nukkumisesta ohjeistukset on että vain omassa sängyssä kovalla patjalla ilman peittoja tai mitään irtoesineitä, muuten tulee varma kätkytkuolema. Mutta heti ensimmäisestä nälkämerkistä pitää sitten ottaa samantien rinnalle tai imetys epäonnistuu. Sitten pitää muistaa lukea vauvalle, katsoa kontrastikuvia, laulaa, seurustella ja ottaa hienoja kuvia hienoissa vaatteissa samalla kun koti on tiptopkunnossa. Ja lisätään tähän sitten hormonit ja ensivanhempien epätietoisuus kaikesta niin hyvin menee :)

Nukkumisohjeet lensivät roskiin toisen yön aikana, muut pikkuhiljaa arjen edetessä. Mutta en uskaltaisi myöntää missään mammaryhmässä että vauva nukkuu vieressä ja äiti ei keskeytä suihkua jos vauva herää itkemään nälkäänsä isän sylissä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ongelma olisi pienempi, jos molemmat vanhemmat osallistuisivat tasaveroisina lapsiperhearkeen. Toisen vanhemman vastuusta vetäytymistä pikkulapsiaikana ei yleensä pysty anteeksiantamaan. Se, että yhteiskunta korvaa pienen osan toisen vanhemman vastuunpakoilusta ei pelasta vastuunsa kantavaa puolisoa uupumiselta tai liittoa, koska perusongelma ei katoa.

Vanhempainvapaan pitäisi olla sellainen, että molemmat on kotona 6 kk ja sitten töihin ja vauva hoitoon. Muutenhan toinen käy töissä ja elättää perheen ja tekee kotona toisen työpäivän, perhevapailla oleva on vauvan kanssa 8  tuntia ja toteaa, että sun vuoro, minä menen nyt salille enkä suinkaan töihin.

Minusta on surullista, että omien lasten kanssa olemista verrataan töissä olemiseksi. Kyllä minä ainakin ilomielin hoidan omia lapsiani työpäivän jälkeen ja niin tekee myös mieheni. He ovat rakkaita perheenjäseniä, eivätkä mitään rasitteita niin että pitää tapella, kumpi joutuu heitä hoitamaan. Oltiin vuorotellen vanhempainvapaalla ja silloinkin odotin koko työpäivän, että pääsen kotiin ja saan olla lasten kanssa.

Nykyaikainen perhemalli on muutenkin epäluonnollinen. Vielä 1900-luvun puolivälissä palkat olivat sen verran inhimilliset, että riitti, että isä kävi keskipalkkaisessa työssä elättääkseen vaimonsa ja lapsensa. Äiti saattoi lasten ollessa vanhempia tehdä vähän työtä myös lisätulojen saamiseksi. Tämä riitti. Ennen tätä taas agraarisessa yhteiskunnassa elettiin vieläkin luonnollisemmin, eli laaja perhe/lähisuku asui lähekkäin, usein saman katon alla, ja huolehti lapsista ja muista talousasioista yhdessä. Vanhemman ei tarvinnut olla vanhempi 24/7, vaan etenkin isovanhemmat sekä muut, myös vanhemmat sisarukset, osallistuivat lasten kasvattamiseen. Todella toisin nykyisin.

Lisääntyminen kuitenkin oma ja vapaaehtoinen päätös, jokainen ymmärtää sen kauaskantoisuuden. Enää kukaan katso pitkään lapsetonta, alkaa olemaan jopa niin päin että lisääntyneet kateellisia lapsettomille. Ja hyvä että syntyvyys laskee, maailma kiittää.

Vierailija kirjoitti:

Miten ennen vanhaan pärjättiin, kun tuli suurperheitä ja piti maatilat hoitaa samalla? Kyllä on nykyihmiset sokerista tehty. Tosin, nykyään lapset tehdään melko vanhana. Ehkä nuoret jaksaa paremmin?

Noo, mikäs siinä kun konjakkia ja heroiinia kersoille niin hiljenevät. Kyllähän se tuon ajan kasvatuksen jälki näkyi pitkälle, kamalia aikuisiahan niistä tuli. Juoppoja, vaimonhakkaajia ja itsemurhaajia on suomessa riittänyt. Eli pärjättiin ehkä tai sitten ei, mutta lastenkasvatuksessa usein epäonnistuttiin.

Vierailija kirjoitti:

Kyllä se on kansantaloudellekin vahingollista, jos myös se toinen vanhempi, joka tienaa hyvin, hilluu vanhempainvapailla äidin kanssa. Alle vuoden ikäinen vauva ei tarvitse isän läsnäoloa, eikä isä saa vauva-ajasta oikeasti mitään ihanuus-fiboja, vasta taaperoiästä alkaen kehittyy oikeasti suhde myös siihen toiseen hoitavaan vanhempaan. Vai väittääkö joku täällä ihan oikeasti muistavansa vauva-ajastaan sen miten iskä vaihteli vaippoja ja nukutti sitteriin?

Siksi juurikin yhteiskunnan tulisi ennen kaikkea tukea parisuhdetta vauva-arjessa ja antaa toisen vanhemman käydä työssä normaalisti sen vauva-ajan ilman että syyllistetään jatkuvasti, miksi mies ei hoida tasa-arvoisesti vauvaa. No siksi, kun se ei ole luonnollista.

Jestas mikä sekopää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ongelma olisi pienempi, jos molemmat vanhemmat osallistuisivat tasaveroisina lapsiperhearkeen. Toisen vanhemman vastuusta vetäytymistä pikkulapsiaikana ei yleensä pysty anteeksiantamaan. Se, että yhteiskunta korvaa pienen osan toisen vanhemman vastuunpakoilusta ei pelasta vastuunsa kantavaa puolisoa uupumiselta tai liittoa, koska perusongelma ei katoa.

Vanhempainvapaan pitäisi olla sellainen, että molemmat on kotona 6 kk ja sitten töihin ja vauva hoitoon. Muutenhan toinen käy töissä ja elättää perheen ja tekee kotona toisen työpäivän, perhevapailla oleva on vauvan kanssa 8  tuntia ja toteaa, että sun vuoro, minä menen nyt salille enkä suinkaan töihin.

Minusta on surullista, että omien lasten kanssa olemista verrataan töissä olemiseksi. Kyllä minä ainakin ilomielin hoidan omia lapsiani työpäivän jälkeen ja niin tekee myös mieheni. He ovat rakkaita perheenjäseniä, eivätkä mitään rasitteita niin että pitää tapella, kumpi joutuu heitä hoitamaan. Oltiin vuorotellen vanhempainvapaalla ja silloinkin odotin koko työpäivän, että pääsen kotiin ja saan olla lasten kanssa.

Nyppii joka päivä mennä kotiin kuuntelemaan sitä jatkuvaa väninää ja kitinää. Kaikkeen saa houkutella ja maanitella ja lopulta tehdään väkisin ja itkun kanssa. Hiphei! Vaimo varmaan on ihan onnesta soikeana, kun niitä muksuja piti saada. Ei se onni kyllä siitäkään millään tavalla ulospäin näy. Molemmat käydään töissä ja hoidan muksut kyllä töiden jälkeen niinä iltoina, kun rouva on töissä. Muuten hoidetaan yhdessä.

Onneksi on piuhat poikki nyt.

Vierailija kirjoitti:

Ongelma olisi pienempi, jos molemmat vanhemmat osallistuisivat tasaveroisina lapsiperhearkeen. Toisen vanhemman vastuusta vetäytymistä pikkulapsiaikana ei yleensä pysty anteeksiantamaan. Se, että yhteiskunta korvaa pienen osan toisen vanhemman vastuunpakoilusta ei pelasta vastuunsa kantavaa puolisoa uupumiselta tai liittoa, koska perusongelma ei katoa.

Tämä.

Vierailija kirjoitti:

Miten ennen vanhaan pärjättiin, kun tuli suurperheitä ja piti maatilat hoitaa samalla? Kyllä on nykyihmiset sokerista tehty. Tosin, nykyään lapset tehdään melko vanhana. Ehkä nuoret jaksaa paremmin?

Tämä entisiin aikoihin vertaaminen ja kaikki tämä lisääntymiseen tuomaan hankaluuteen liittyvä, miksi edes puhua kun, lisääntyminen ei ole pakollista?! Ihan jokainen tekee sen omasta tahdosta ja vapaaehtoisesti, eli valitsee tietoisesti helposta ja ikävästä sen ikävän vaihtoehdon? Mitäs läksitte??!!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ongelma olisi pienempi, jos molemmat vanhemmat osallistuisivat tasaveroisina lapsiperhearkeen. Toisen vanhemman vastuusta vetäytymistä pikkulapsiaikana ei yleensä pysty anteeksiantamaan. Se, että yhteiskunta korvaa pienen osan toisen vanhemman vastuunpakoilusta ei pelasta vastuunsa kantavaa puolisoa uupumiselta tai liittoa, koska perusongelma ei katoa.

Vanhempainvapaan pitäisi olla sellainen, että molemmat on kotona 6 kk ja sitten töihin ja vauva hoitoon. Muutenhan toinen käy töissä ja elättää perheen ja tekee kotona toisen työpäivän, perhevapailla oleva on vauvan kanssa 8  tuntia ja toteaa, että sun vuoro, minä menen nyt salille enkä suinkaan töihin.

Minusta on surullista, että omien lasten kanssa olemista verrataan töissä olemiseksi. Kyllä minä ainakin ilomielin hoidan omia lapsiani työpäivän jälkeen ja niin tekee myös mieheni. He ovat rakkaita perheenjäseniä, eivätkä mitään rasitteita niin että pitää tapella, kumpi joutuu heitä hoitamaan. Oltiin vuorotellen vanhempainvapaalla ja silloinkin odotin koko työpäivän, että pääsen kotiin ja saan olla lasten kanssa.

Nyppii joka päivä mennä kotiin kuuntelemaan sitä jatkuvaa väninää ja kitinää. Kaikkeen saa houkutella ja maanitella ja lopulta tehdään väkisin ja itkun kanssa. Hiphei! Vaimo varmaan on ihan onnesta soikeana, kun niitä muksuja piti saada. Ei se onni kyllä siitäkään millään tavalla ulospäin näy. Molemmat käydään töissä ja hoidan muksut kyllä töiden jälkeen niinä iltoina, kun rouva on töissä. Muuten hoidetaan yhdessä.

Onneksi on piuhat poikki nyt.

Miksi et sanonut vaimolle, ettet halua lapsia?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ongelmana on se, että enää ei olla pelkässä parisuhteessa, nyt on perhe. Parisuhde ei ole koskaan entisellään sen jälkeen, kun siihen tulee joku kolmas osapuoli, vaikka se olisikin lapsi. Vanhempien tulisi oppia hyväksymään se, että treffailuaika on ohi, nyt ollaan yhdessä tosissaan ja vakavissaan ja se on kieltämättä ankeaa joskus, kun ei voikaan ex tempore lähteä elokuviin tai naida aivoja pihalle.

Ihmiset asettavat ihmissuhteelleen aivan liian isoja odotuksia kuvitellessaan, että he ovat samoja ihmisiä ennen ja jälkeen lapsen syntymän. Eivät ole, jotain on peruuttamattomasti muuttunut eikä sitä palauteta ennalleen sillä, että vauva on viikonloput mummolassa.

Tässä aletaan olla ytimessä. Minustakin on kyse siitä, että ihmisillä on kohtuuttomia odotuksia elämänsä suhteen. Ajatellaan, että koko ajan täytyy olla kaikki ovet auki joka suuntaan. Ei se mene niin, vaan jos valitset jonkun polun niin se tuo mukanaan pysyviä muutoksia, sulkee joitakin ovia ja niin sen kuuluukin mennä. Eikä pidä ajatella niin, että lapsien tekeminen on jotenkin vähempiarvoista verrattuna johonkin muuhun, pelkkä rasite verrattuna kaikkeen muuhun "kivaan". Syytän feminististä koneistoa, joka on nyt jo vuosikymmeniä toitottanut naisille että perhe on perseestä ja elämän ylväin tavoite on olla jonkun yrityksen koneistossa palkkaorjana tekemässä voittoa omistajille.

Toinen suuri tekijä on se, että ihminen ottaa hirveät paineet siitä, minkälainen vanhempi pitäisi olla ja miten samalla suoritetaan työuralla hirveästi. Selaillaan somea ja nähdään sieltä toisten esittämää feikkiä kuvaa ruusuisesta elämästä ja ajatellaan etä minullakin pitää olla nuo kaikki asiat, tai olen epäonnistunut ja muita huonompi. Some on syöpä, joka vääristää kaiken.

Hallelujaa!

Elämä nykyaikana on vaativaa jo ilman lapsiakin, en todellakaan ihmettele että niin monet eroaa.

Kotona oleva ei jaksa yksin pyörittää tylsää ja rankkaa lapsiarkea ja työssäkäyväkin sekoaa kun elämä on pelkkää työtä ja lapsenhoitoa.