Puhumattomuus parisuhteessa. Miten koette sen? Varsinkin haluaisin tähän sen puhumattoman kommentteja, miksi et puhu vaikka moni parisuhteen solmu avautuisi sillä?

Eiköhän se ole siittimen ja emättimen liitos, joka parisuhteen syy ja seuraus.

T. Tuppimuna

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nainen haluaa, että mies voi näyttää tunteensa ja itkeä naisen edessä, jotta naisella olisi omassa ansioluettelossaan myös se, että on voinut lohduttaa miestä hänen heikolla hetkellään. Sehän ei tarkoita, että hän vilpittömästi rakastaisi tai hyväksyisi miehensä heikot hetket. Ei, se on oman arvon nostamista. Eihän kukaan voi sanoa, että minua ei muuten sinun tunteesi kiinnosta. Ne väitteet siitä, että nainen jotenkin haluaisi tukea ja auttaa, lohduttaa, pitää hyvänä miestä ilman, että saa itse siitä mitään, on valetta. Auta armias, kun joku kerta kerrot, että minua surettaa, kun teit minulle näin, minua surettaa, kun teet meidän parisuhteessa näin, en ole tyytyväinen sinuun; niin siitähän se soppa syntyy. Täydellinen keskustelun puute silloin, kun olet itse myös vastuullinen, vie kyllä minulta kaikki halut puhua mistään naiselle. Minä pidän sitten kaikki mölyt mahassani. Keskustelen sen, mitä hänen puoleltaan on tarpeellista, mutta muuten en avaudu naiselleni asioistani enää. Eipä pääse nainen lohduttamaan minua, kun minua itkettää. Ja sehän häntä harmittaakin

Kuulostaa joltain asemasodalta enemmän kuin hyvältä suhteelta.

Parisuhde on asema sotaa niin kauan kunnes kokee saavan riittävästi. Naiset on huomattavasti vaativampia ja nirsompia miehiä kohtaa mitä miehet on naisia kohtaan.

Mistä te noita riivinrautoja itsellenne oikein etsitte, tai ennen kaikkea miksi? Kun olis hyviäkin naisia tarjolla. Ainiin mut kun eivät ole tarpeeksi seksikkäitä.

Kaikkea ei useinkaan tässä elämässä voi saada. Kannattaisko kuitenkin valita se mukava ja terve muija?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä olen puhumaton nainen. Olen jo lapsesta oppinut että mun mielipiteet ja tunteet on väärin eikä niitä noteerata tai sitten ne vaan mitätöidään. En enää uskalla avautua. Kärvistelen mieluummin sitten yksin. Osaksi tämä johtuu myös kumppaneista koska en ole kokenut voivani luottaa heihin.

Jos mulle tulee ongelma parisuhteessa, mietin heti eroa. Haaveilen miten eroaisin. Eron mietintä ei kuitenkaan tarkoita sitä että missään nimessä haluaisin erota. Mutta se olisi helppo ratkaisu.  Toki pidän tuonkin sisälläni enkä yleensä kerro kumppanille koska en halua loukata häntä.

Turha varmaan mainitakaan ettei mun suhteista ole kovin pitkiä tullut.  Toivoisin voivani käyttäytyä paremmin. Toivoisin voivani saada luotettavan kumppanin ja turvallisen suhteen jossa voisin kasvaa.

Tsemppiä ap:lle!

Minäkin olen puhumaton nainen. Olen perusluonteeltani murehtija ja välttelen konflikteja viimeiseen asti. Riitatilanteessa menen ihan lukkoon, enkä pysty ilmaisemaan itseäni. En osaa ottaa asioita esille riidan ulkopuolella eikä puolisokaan aloita asiallista keskustelua, joten harvoin käymme läpi ns. isoja asioita. Riidat menevät siten, että puoliso riitelee ja minä vain itken. Edelliseen kirjoittajaan erona, että olen pitkässä yli 15 v parisuhteessa. Haluaisin ilmaista itseäni paremmin ja päästä eroon tuosta konflikteihin liittyvästä paniikin tunteesta. En koe olevani millään tavalla tunteeton, mutta pidän tunteeni itselläni.

Vastasit viestiini. Minulla on myös paljon samaa kuin sinulla. Tuota konfliktin pelkäämistä ja itkemistä. Turvaton kiintymyssuhdemallilapsuudesta.

Olen iloinen puolestasi, että olet löytänyt miehen, joka ilmeisesti tukee ja ymmärtää sinua!

Eikö teillä tule vielä turvattomampi olo, kun suhteen pysyvyys perustuu ikään kuin tsägään ja varomiseen? Itsellä tulisi puhumattomassa suhteessa niin turvaton olo ja etenkin YKSINÄINEN, että en jäisi suhteeseen.

Jos se turvaton olo ei tule yksin etkä yksin ollessaan tarvitse erityisesti tukea keneltäkään miten se turvattomuus syntyisi parisuhteessa?

Siitä toisesta ihmisestä. Miehet eivät joudu pelkäämään naisia samoin, luulisin.

Miksi naiset sitten aloittaa parisuhteen miehen kanssa jota joutuu pelkäämään. En minä ainkaan omaa miestäni pelkää vaikka hän ei juuri tunteista puhukaan.

Tuskin sitä miestä alussa joutuukaan pelkäämään. Enkä tarkoittanut välttämättä sellaista aktiivista pelkäämistä, että toinen tap*aa tai hakkaa, vaan sellaista pahaa oloa ja levotonta mieltä luovaa pelkäämistä. 

Sitä kutsutaan läheisriippuvuudeksi jos hakee turvaa omaan turvattomuuteensa muista. Lähtökohtaisesti se toinen ei sitä turvaa koskaan anna (oli nainen tai mies) vaan sen oman sisäisen turvallisuuden kannattaa hankkia ihan ilman parisuhdetta. Jos parisuhde syntyy se onnistuu huomattavasti paremmin kun se on parisuhde eikä riippuvuussuhde.

Toki se turvallisuuden tunne haetaan ensimmäiseksi sieltä omasta itsestä, mutta huonossa suhteessa sitä  usein 'kadottaa' sen oman itsensä. Vahva ihminen osaa lähteä pois tällaisesta suhteesta, mutta heikko ihminen jää ja tulee entistä heikommaksi kun se toinen kohtelee huonosti.

Heikon ihmisen ei missään nimessä kannataakaan solmia huonoa suhdetta. Jos on epävarma sen suhteen millaisen kumppanin itselleen haluaa ensin kannattaan selvittää se ennenkuin edes ryhtyy (pitkään)suhteeseen. Siihen ensimmäiseen eikä seuraavinkaan kannata ripustautua.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Puhuminen ei auta kun toinen ei suostu kuuntelemaan ja jatkaa samojen mahdottomien asioiden vaatimista

Niin. Ja kääntäen puhuminen onnistuu, kun toinen kuuntelee ja yritetään yhdessä etsiä ratkaisuja niihin mahdottomilta tuntuviin asioihin.

Ja puhuminen ei auta, jos ei edes puhu.

Entä jos vain toinen on sitä mieltä, että tämä pitää ratkaista ja toisen mielestä asia on ratkaistu on sata kertaa?

Mitäpä mieltä itse olet, onko se ratkaistu vai ei? Onko toinen tyytyväinen, jos hän nostaa asian esille uudelleen ja uudelleen?

Tuota kutsutaan tyranniaksi: toinen vaatii sellaista ratkaisua, joka on hänen mielensä mukainen eikä mikään muu kelpaa. Mies ei halua maksaa naisen autoa ja nainen nostaa asian keskusteluun kahdesti päivässä siihen asti, että mies suostuu naisen auton maksamaan ja asia on sillä ratkaistu?

Nyt ei puhuttu materialistien hedonistisista himoista, vaan ihan normaalien ihmisten parisuhdeasioista. Te pinnalliset mammonanpalvojat olette muutenkin ihan oma kylmä lukunne, teidän suhteista voi puhuakin sopimuksina, ja sinne pystyn laskelmoinnin, rahasta inttämisen ja tyrannian kuvittelemaankin.

Sorry, tää ketju koski ihan meitä taviksia, ei kannata osallistua kun ette ymmärrä mistä puhutaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nainen haluaa, että mies voi näyttää tunteensa ja itkeä naisen edessä, jotta naisella olisi omassa ansioluettelossaan myös se, että on voinut lohduttaa miestä hänen heikolla hetkellään. Sehän ei tarkoita, että hän vilpittömästi rakastaisi tai hyväksyisi miehensä heikot hetket. Ei, se on oman arvon nostamista. Eihän kukaan voi sanoa, että minua ei muuten sinun tunteesi kiinnosta. Ne väitteet siitä, että nainen jotenkin haluaisi tukea ja auttaa, lohduttaa, pitää hyvänä miestä ilman, että saa itse siitä mitään, on valetta. Auta armias, kun joku kerta kerrot, että minua surettaa, kun teit minulle näin, minua surettaa, kun teet meidän parisuhteessa näin, en ole tyytyväinen sinuun; niin siitähän se soppa syntyy. Täydellinen keskustelun puute silloin, kun olet itse myös vastuullinen, vie kyllä minulta kaikki halut puhua mistään naiselle. Minä pidän sitten kaikki mölyt mahassani. Keskustelen sen, mitä hänen puoleltaan on tarpeellista, mutta muuten en avaudu naiselleni asioistani enää. Eipä pääse nainen lohduttamaan minua, kun minua itkettää. Ja sehän häntä harmittaakin

Jos oma äitisi harrasti tuollaisia tunteettomia valtapelejä, niin ei se tarkoita, että kaikki olisivat sairaita. Parasta on, kun ihminen on terveellä tavalla tarvitseva, kykenevä luottamaan ihmisiin ja kykenevä rakastamaan, keskustelemaan ja elämään. Ihmiset on oikeasti ihania, vai olenko vain ollut onnekas <3

Koita ne narsistit kiertää kauempaa kuin tähän asti, vai olitko sinä itse kuitenkin se?

Kyllä minä puhun, jos naisella on huolia, tai hän haluaa keskustella meidän parisuhteesta. Mutta omat asiat pidän omina asioina, se on kuule ihan hyvä näin. En tarvitse naiselta mitään, se olisi liikaa pyydetty

https://www.youtube.com/live/jfhQ_3kQ2GM?si=zmGyo6fKWA2fjSW2

Tässä on todella hyvä ja tärkeä video kaikille miehille, jotka vaikenevat, koska eivät uskalla keikuttaa venettä ja kaikille naisille, jotka ovat jääneet suhteisiin, vaikka miehet eivät ole pystyneet vastaamaan heidän tarpeisiinsa kommunikoimalla riittävästi.

Ei koske niitä, joiden kumppani iskee vyön alle arkaluontoisilla asioilla tai jonka kanssa ei voi keskustella mitään, koska vastapuoli hämmentää keskustelun jne. Heitä kehoittaisin tutustumaan narsismiin. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nainen haluaa, että mies voi näyttää tunteensa ja itkeä naisen edessä, jotta naisella olisi omassa ansioluettelossaan myös se, että on voinut lohduttaa miestä hänen heikolla hetkellään. Sehän ei tarkoita, että hän vilpittömästi rakastaisi tai hyväksyisi miehensä heikot hetket. Ei, se on oman arvon nostamista. Eihän kukaan voi sanoa, että minua ei muuten sinun tunteesi kiinnosta. Ne väitteet siitä, että nainen jotenkin haluaisi tukea ja auttaa, lohduttaa, pitää hyvänä miestä ilman, että saa itse siitä mitään, on valetta. Auta armias, kun joku kerta kerrot, että minua surettaa, kun teit minulle näin, minua surettaa, kun teet meidän parisuhteessa näin, en ole tyytyväinen sinuun; niin siitähän se soppa syntyy. Täydellinen keskustelun puute silloin, kun olet itse myös vastuullinen, vie kyllä minulta kaikki halut puhua mistään naiselle. Minä pidän sitten kaikki mölyt mahassani. Keskustelen sen, mitä hänen puoleltaan on tarpeellista, mutta muuten en avaudu naiselleni asioistani enää. Eipä pääse nainen lohduttamaan minua, kun minua itkettää. Ja sehän häntä harmittaakin

Jos oma äitisi harrasti tuollaisia tunteettomia valtapelejä, niin ei se tarkoita, että kaikki olisivat sairaita. Parasta on, kun ihminen on terveellä tavalla tarvitseva, kykenevä luottamaan ihmisiin ja kykenevä rakastamaan, keskustelemaan ja elämään. Ihmiset on oikeasti ihania, vai olenko vain ollut onnekas <3

Koita ne narsistit kiertää kauempaa kuin tähän asti, vai olitko sinä itse kuitenkin se?

Kyllä minä puhun, jos naisella on huolia, tai hän haluaa keskustella meidän parisuhteesta. Mutta omat asiat pidän omina asioina, se on kuule ihan hyvä näin. En tarvitse naiselta mitään, se olisi liikaa pyydetty

Miksi nainen haluaisi olla kanssasi, kun et tarvitse häneltä mitään?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nainen haluaa, että mies voi näyttää tunteensa ja itkeä naisen edessä, jotta naisella olisi omassa ansioluettelossaan myös se, että on voinut lohduttaa miestä hänen heikolla hetkellään. Sehän ei tarkoita, että hän vilpittömästi rakastaisi tai hyväksyisi miehensä heikot hetket. Ei, se on oman arvon nostamista. Eihän kukaan voi sanoa, että minua ei muuten sinun tunteesi kiinnosta. Ne väitteet siitä, että nainen jotenkin haluaisi tukea ja auttaa, lohduttaa, pitää hyvänä miestä ilman, että saa itse siitä mitään, on valetta. Auta armias, kun joku kerta kerrot, että minua surettaa, kun teit minulle näin, minua surettaa, kun teet meidän parisuhteessa näin, en ole tyytyväinen sinuun; niin siitähän se soppa syntyy. Täydellinen keskustelun puute silloin, kun olet itse myös vastuullinen, vie kyllä minulta kaikki halut puhua mistään naiselle. Minä pidän sitten kaikki mölyt mahassani. Keskustelen sen, mitä hänen puoleltaan on tarpeellista, mutta muuten en avaudu naiselleni asioistani enää. Eipä pääse nainen lohduttamaan minua, kun minua itkettää. Ja sehän häntä harmittaakin

Jos oma äitisi harrasti tuollaisia tunteettomia valtapelejä, niin ei se tarkoita, että kaikki olisivat sairaita. Parasta on, kun ihminen on terveellä tavalla tarvitseva, kykenevä luottamaan ihmisiin ja kykenevä rakastamaan, keskustelemaan ja elämään. Ihmiset on oikeasti ihania, vai olenko vain ollut onnekas <3

Koita ne narsistit kiertää kauempaa kuin tähän asti, vai olitko sinä itse kuitenkin se?

Kyllä minä puhun, jos naisella on huolia, tai hän haluaa keskustella meidän parisuhteesta. Mutta omat asiat pidän omina asioina, se on kuule ihan hyvä näin. En tarvitse naiselta mitään, se olisi liikaa pyydetty

Mutta kun se nainenkin on vaan ihminen, ei oikeastaan paljon miestä kummempi. Toki ollaan ns. heikompi astia joissain asioissa, toisaalta taas ihmeen vahvoja. 

Tuo "en tartte naiselta mitään"- kuulostaa vääränlaiselta vahvuudelta. Omassa miehessäni on samaa, juontuu lapsuudesta, kun ei saanut tarpeeksi hoivaa silloin ja oppi itsenäiseksi liian nuorena. No, mulle sopii tämäkin. Tietää että olen käytettävissä, JOS joskus sattuisi uskaltautumaan avautumaan. Tervettähän se ei ole, kuten ei ole sunkaan uhosi. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä olen puhumaton nainen. Olen jo lapsesta oppinut että mun mielipiteet ja tunteet on väärin eikä niitä noteerata tai sitten ne vaan mitätöidään. En enää uskalla avautua. Kärvistelen mieluummin sitten yksin. Osaksi tämä johtuu myös kumppaneista koska en ole kokenut voivani luottaa heihin.

Jos mulle tulee ongelma parisuhteessa, mietin heti eroa. Haaveilen miten eroaisin. Eron mietintä ei kuitenkaan tarkoita sitä että missään nimessä haluaisin erota. Mutta se olisi helppo ratkaisu.  Toki pidän tuonkin sisälläni enkä yleensä kerro kumppanille koska en halua loukata häntä.

Turha varmaan mainitakaan ettei mun suhteista ole kovin pitkiä tullut.  Toivoisin voivani käyttäytyä paremmin. Toivoisin voivani saada luotettavan kumppanin ja turvallisen suhteen jossa voisin kasvaa.

Tsemppiä ap:lle!

Minäkin olen puhumaton nainen. Olen perusluonteeltani murehtija ja välttelen konflikteja viimeiseen asti. Riitatilanteessa menen ihan lukkoon, enkä pysty ilmaisemaan itseäni. En osaa ottaa asioita esille riidan ulkopuolella eikä puolisokaan aloita asiallista keskustelua, joten harvoin käymme läpi ns. isoja asioita. Riidat menevät siten, että puoliso riitelee ja minä vain itken. Edelliseen kirjoittajaan erona, että olen pitkässä yli 15 v parisuhteessa. Haluaisin ilmaista itseäni paremmin ja päästä eroon tuosta konflikteihin liittyvästä paniikin tunteesta. En koe olevani millään tavalla tunteeton, mutta pidän tunteeni itselläni.

Vastasit viestiini. Minulla on myös paljon samaa kuin sinulla. Tuota konfliktin pelkäämistä ja itkemistä. Turvaton kiintymyssuhdemallilapsuudesta.

Olen iloinen puolestasi, että olet löytänyt miehen, joka ilmeisesti tukee ja ymmärtää sinua!

Eikö teillä tule vielä turvattomampi olo, kun suhteen pysyvyys perustuu ikään kuin tsägään ja varomiseen? Itsellä tulisi puhumattomassa suhteessa niin turvaton olo ja etenkin YKSINÄINEN, että en jäisi suhteeseen.

Jos se turvaton olo ei tule yksin etkä yksin ollessaan tarvitse erityisesti tukea keneltäkään miten se turvattomuus syntyisi parisuhteessa?

Siitä toisesta ihmisestä. Miehet eivät joudu pelkäämään naisia samoin, luulisin.

Miksi naiset sitten aloittaa parisuhteen miehen kanssa jota joutuu pelkäämään. En minä ainkaan omaa miestäni pelkää vaikka hän ei juuri tunteista puhukaan.

Tuskin sitä miestä alussa joutuukaan pelkäämään. Enkä tarkoittanut välttämättä sellaista aktiivista pelkäämistä, että toinen tap*aa tai hakkaa, vaan sellaista pahaa oloa ja levotonta mieltä luovaa pelkäämistä. 

Sitä kutsutaan läheisriippuvuudeksi jos hakee turvaa omaan turvattomuuteensa muista. Lähtökohtaisesti se toinen ei sitä turvaa koskaan anna (oli nainen tai mies) vaan sen oman sisäisen turvallisuuden kannattaa hankkia ihan ilman parisuhdetta. Jos parisuhde syntyy se onnistuu huomattavasti paremmin kun se on parisuhde eikä riippuvuussuhde.

Toki se turvallisuuden tunne haetaan ensimmäiseksi sieltä omasta itsestä, mutta huonossa suhteessa sitä  usein 'kadottaa' sen oman itsensä. Vahva ihminen osaa lähteä pois tällaisesta suhteesta, mutta heikko ihminen jää ja tulee entistä heikommaksi kun se toinen kohtelee huonosti.

Heikon ihmisen ei missään nimessä kannataakaan solmia huonoa suhdetta. Jos on epävarma sen suhteen millaisen kumppanin itselleen haluaa ensin kannattaan selvittää se ennenkuin edes ryhtyy (pitkään)suhteeseen. Siihen ensimmäiseen eikä seuraavinkaan kannata ripustautua.

Heikko ihminen nimenomaan solmii huonon suhteen, koska hän ei tiedä edes missä standardit kulkeavat ja että hänellä on lupa jättää eikä tarvitse tukea toista loputtomiin ja sietää mitä tahansa jne. On todella hyvää tuuria, jos heikon ihmisen kohdalle sattuu osumaan tasapainoinen ja hyvä kumppani. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minäkin olen puhumaton nainen. Olen perusluonteeltani murehtija ja välttelen konflikteja viimeiseen asti. Riitatilanteessa menen ihan lukkoon, enkä pysty ilmaisemaan itseäni. En osaa ottaa asioita esille riidan ulkopuolella eikä puolisokaan aloita asiallista keskustelua, joten harvoin käymme läpi ns. isoja asioita. Riidat menevät siten, että puoliso riitelee ja minä vain itken. Edelliseen kirjoittajaan erona, että olen pitkässä yli 15 v parisuhteessa. Haluaisin ilmaista itseäni paremmin ja päästä eroon tuosta konflikteihin liittyvästä paniikin tunteesta. En koe olevani millään tavalla tunteeton, mutta pidän tunteeni itselläni.

Vastasit viestiini. Minulla on myös paljon samaa kuin sinulla. Tuota konfliktin pelkäämistä ja itkemistä. Turvaton kiintymyssuhdemallilapsuudesta.

Olen iloinen puolestasi, että olet löytänyt miehen, joka ilmeisesti tukee ja ymmärtää sinua!

Eikö teillä tule vielä turvattomampi olo, kun suhteen pysyvyys perustuu ikään kuin tsägään ja varomiseen? Itsellä tulisi puhumattomassa suhteessa niin turvaton olo ja etenkin YKSINÄINEN, että en jäisi suhteeseen.

Olen eri, mutta ei tule. Tunnen oloni turvalliseksi suhteessa siitä huolimatta että olen myös YKSINÄINEN. Puhun seinille, kun puoliso ei kuuntele. Olen ilmaa, kun hän ei puhu mulle.

Mutta ei se silti turvattomaksi oloa tee. En usko että hän ikinä lähtee tästä. Jos lähtee niin muuttaahan se elämää mutta ei se katastrofi ole. Kuten sanoin, olen yksinäinen jo nyt.

Sehän se nimenomaan sitä turvattomuutta luo, että se toinen on fyysisesti paikalla, mutta ei kuitenkaan henkisesti läsnä. 

Tehdäänkö nyt sillä lailla että jokainen määrittelee oman turvattomuuden tunteensa itse, etkä sinä sitä määrää muiden kuin itsesi puolesta. 

Eihän hän ole kenenkään puolesta määrännyt?

"Sehän se juuri..." Kirjoita että sinulle tuottaa se turvattomuutta, älä yleisesti, kun kyseessä on vain oma tuntemuksesi.

Ei kai tuo väittänyt, että ainoastaan se tuottaa turvattomuutta. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nainen haluaa, että mies voi näyttää tunteensa ja itkeä naisen edessä, jotta naisella olisi omassa ansioluettelossaan myös se, että on voinut lohduttaa miestä hänen heikolla hetkellään. Sehän ei tarkoita, että hän vilpittömästi rakastaisi tai hyväksyisi miehensä heikot hetket. Ei, se on oman arvon nostamista. Eihän kukaan voi sanoa, että minua ei muuten sinun tunteesi kiinnosta. Ne väitteet siitä, että nainen jotenkin haluaisi tukea ja auttaa, lohduttaa, pitää hyvänä miestä ilman, että saa itse siitä mitään, on valetta. Auta armias, kun joku kerta kerrot, että minua surettaa, kun teit minulle näin, minua surettaa, kun teet meidän parisuhteessa näin, en ole tyytyväinen sinuun; niin siitähän se soppa syntyy. Täydellinen keskustelun puute silloin, kun olet itse myös vastuullinen, vie kyllä minulta kaikki halut puhua mistään naiselle. Minä pidän sitten kaikki mölyt mahassani. Keskustelen sen, mitä hänen puoleltaan on tarpeellista, mutta muuten en avaudu naiselleni asioistani enää. Eipä pääse nainen lohduttamaan minua, kun minua itkettää. Ja sehän häntä harmittaakin

Jos oma äitisi harrasti tuollaisia tunteettomia valtapelejä, niin ei se tarkoita, että kaikki olisivat sairaita. Parasta on, kun ihminen on terveellä tavalla tarvitseva, kykenevä luottamaan ihmisiin ja kykenevä rakastamaan, keskustelemaan ja elämään. Ihmiset on oikeasti ihania, vai olenko vain ollut onnekas <3

Koita ne narsistit kiertää kauempaa kuin tähän asti, vai olitko sinä itse kuitenkin se?

Kyllä minä puhun, jos naisella on huolia, tai hän haluaa keskustella meidän parisuhteesta. Mutta omat asiat pidän omina asioina, se on kuule ihan hyvä näin. En tarvitse naiselta mitään, se olisi liikaa pyydetty

Miksi nainen haluaisi olla kanssasi, kun et tarvitse häneltä mitään?

Onhan tämä helppo elämää, kun mies ei myönnä tarvitsevansa mitään :D Aluksi harmitti kun otti ylpeyteen, enää ei jaksa, olkoon. Yhteiselo on kuitenkin hyvää ja mukavaa. Oon miettinyt, et hirveän tarvitseva ja roikkuva mies olis aika rasittava, kun kun on tottunut helpolle...

ps. kyllähän se mies oikeasti saa kaikenlaista, vaikkei mitään myönnäkään. 

Se että tarvitsee toista on ajankuluessa suhteessa aina enemmän heikkous kuin vahvuus oli sitten kyse kummasta sukupuolesta tahansa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä olen puhumaton nainen. Olen jo lapsesta oppinut että mun mielipiteet ja tunteet on väärin eikä niitä noteerata tai sitten ne vaan mitätöidään. En enää uskalla avautua. Kärvistelen mieluummin sitten yksin. Osaksi tämä johtuu myös kumppaneista koska en ole kokenut voivani luottaa heihin.

Jos mulle tulee ongelma parisuhteessa, mietin heti eroa. Haaveilen miten eroaisin. Eron mietintä ei kuitenkaan tarkoita sitä että missään nimessä haluaisin erota. Mutta se olisi helppo ratkaisu.  Toki pidän tuonkin sisälläni enkä yleensä kerro kumppanille koska en halua loukata häntä.

Turha varmaan mainitakaan ettei mun suhteista ole kovin pitkiä tullut.  Toivoisin voivani käyttäytyä paremmin. Toivoisin voivani saada luotettavan kumppanin ja turvallisen suhteen jossa voisin kasvaa.

Tsemppiä ap:lle!

Minäkin olen puhumaton nainen. Olen perusluonteeltani murehtija ja välttelen konflikteja viimeiseen asti. Riitatilanteessa menen ihan lukkoon, enkä pysty ilmaisemaan itseäni. En osaa ottaa asioita esille riidan ulkopuolella eikä puolisokaan aloita asiallista keskustelua, joten harvoin käymme läpi ns. isoja asioita. Riidat menevät siten, että puoliso riitelee ja minä vain itken. Edelliseen kirjoittajaan erona, että olen pitkässä yli 15 v parisuhteessa. Haluaisin ilmaista itseäni paremmin ja päästä eroon tuosta konflikteihin liittyvästä paniikin tunteesta. En koe olevani millään tavalla tunteeton, mutta pidän tunteeni itselläni.

Vastasit viestiini. Minulla on myös paljon samaa kuin sinulla. Tuota konfliktin pelkäämistä ja itkemistä. Turvaton kiintymyssuhdemallilapsuudesta.

Olen iloinen puolestasi, että olet löytänyt miehen, joka ilmeisesti tukee ja ymmärtää sinua!

Eikö teillä tule vielä turvattomampi olo, kun suhteen pysyvyys perustuu ikään kuin tsägään ja varomiseen? Itsellä tulisi puhumattomassa suhteessa niin turvaton olo ja etenkin YKSINÄINEN, että en jäisi suhteeseen.

Jos se turvaton olo ei tule yksin etkä yksin ollessaan tarvitse erityisesti tukea keneltäkään miten se turvattomuus syntyisi parisuhteessa?

Siitä toisesta ihmisestä. Miehet eivät joudu pelkäämään naisia samoin, luulisin.

Miksi naiset sitten aloittaa parisuhteen miehen kanssa jota joutuu pelkäämään. En minä ainkaan omaa miestäni pelkää vaikka hän ei juuri tunteista puhukaan.

Tuskin sitä miestä alussa joutuukaan pelkäämään. Enkä tarkoittanut välttämättä sellaista aktiivista pelkäämistä, että toinen tap*aa tai hakkaa, vaan sellaista pahaa oloa ja levotonta mieltä luovaa pelkäämistä. 

Sitä kutsutaan läheisriippuvuudeksi jos hakee turvaa omaan turvattomuuteensa muista. Lähtökohtaisesti se toinen ei sitä turvaa koskaan anna (oli nainen tai mies) vaan sen oman sisäisen turvallisuuden kannattaa hankkia ihan ilman parisuhdetta. Jos parisuhde syntyy se onnistuu huomattavasti paremmin kun se on parisuhde eikä riippuvuussuhde.

Toki se turvallisuuden tunne haetaan ensimmäiseksi sieltä omasta itsestä, mutta huonossa suhteessa sitä  usein 'kadottaa' sen oman itsensä. Vahva ihminen osaa lähteä pois tällaisesta suhteesta, mutta heikko ihminen jää ja tulee entistä heikommaksi kun se toinen kohtelee huonosti.

Heikon ihmisen ei missään nimessä kannataakaan solmia huonoa suhdetta. Jos on epävarma sen suhteen millaisen kumppanin itselleen haluaa ensin kannattaan selvittää se ennenkuin edes ryhtyy (pitkään)suhteeseen. Siihen ensimmäiseen eikä seuraavinkaan kannata ripustautua.

Heikko ihminen nimenomaan solmii huonon suhteen, koska hän ei tiedä edes missä standardit kulkeavat ja että hänellä on lupa jättää eikä tarvitse tukea toista loputtomiin ja sietää mitä tahansa jne. On todella hyvää tuuria, jos heikon ihmisen kohdalle sattuu osumaan tasapainoinen ja hyvä kumppani. 

Ongelma on myös että tasapainoinen ihminen useinkaan ei kovin kauaa katsele sitä ripustautujaa. Tasapainoinen ihminen yleensä pärjää omillaan paremmin kuin riippuvuussuhteessa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä oli ihan sama kuvio. Erottiin loppujen lopuksi. Mies halusi. Samat ongelmat kuin meillä alkaa taas uuden naisen kanssa.

Miksi mies halusi? Kun ei pystynyt puhumaan?

Olen eri, mutta mulla vastaava tilanne. Mies halusi erota mieluummin kuin keskustella asioista. Siinä vaiheessa keskusteltavaa olisi jo ollut niin paljon, että myönnyin.

Kerran aivan suhteen alussa pienessä humalassa hän päästi minut syvemmälle ajatuksiinsa. Hän sanoi jotenkin, ettei halua antautua tunteilleen, sillä pelkää rikkovansa esineitä tai satuttavansa ihmisiä. Hän olikin yleensä hyvin stoalainen, mutta kerran hän paiskasi pöydän paikoiltaan menettäessään hermonsa erääseen varsin mitättömään asiaan.

Kai hänellä sitten todella oli padottuja tunteita pitkältä aikaa. Tuo oli ainoa tuollainen keskustelu koskaan. Elämän olisi pitänyt aina olla ainoastaan kevyttä ja hauskaa, eli mitään vakavaa ei voinut jutella.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nainen haluaa, että mies voi näyttää tunteensa ja itkeä naisen edessä, jotta naisella olisi omassa ansioluettelossaan myös se, että on voinut lohduttaa miestä hänen heikolla hetkellään. Sehän ei tarkoita, että hän vilpittömästi rakastaisi tai hyväksyisi miehensä heikot hetket. Ei, se on oman arvon nostamista. Eihän kukaan voi sanoa, että minua ei muuten sinun tunteesi kiinnosta. Ne väitteet siitä, että nainen jotenkin haluaisi tukea ja auttaa, lohduttaa, pitää hyvänä miestä ilman, että saa itse siitä mitään, on valetta. Auta armias, kun joku kerta kerrot, että minua surettaa, kun teit minulle näin, minua surettaa, kun teet meidän parisuhteessa näin, en ole tyytyväinen sinuun; niin siitähän se soppa syntyy. Täydellinen keskustelun puute silloin, kun olet itse myös vastuullinen, vie kyllä minulta kaikki halut puhua mistään naiselle. Minä pidän sitten kaikki mölyt mahassani. Keskustelen sen, mitä hänen puoleltaan on tarpeellista, mutta muuten en avaudu naiselleni asioistani enää. Eipä pääse nainen lohduttamaan minua, kun minua itkettää. Ja sehän häntä harmittaakin

Jos oma äitisi harrasti tuollaisia tunteettomia valtapelejä, niin ei se tarkoita, että kaikki olisivat sairaita. Parasta on, kun ihminen on terveellä tavalla tarvitseva, kykenevä luottamaan ihmisiin ja kykenevä rakastamaan, keskustelemaan ja elämään. Ihmiset on oikeasti ihania, vai olenko vain ollut onnekas <3

Koita ne narsistit kiertää kauempaa kuin tähän asti, vai olitko sinä itse kuitenkin se?

Kyllä minä puhun, jos naisella on huolia, tai hän haluaa keskustella meidän parisuhteesta. Mutta omat asiat pidän omina asioina, se on kuule ihan hyvä näin. En tarvitse naiselta mitään, se olisi liikaa pyydetty

Miksi nainen haluaisi olla kanssasi, kun et tarvitse häneltä mitään?

Minä otan sen vastaan, mitä hän normaalistikin on valmis antamaan. Eli siis arjen perusasioita, mutta mitään olkapäätä tai apua vuokranmaksuun tai lomamatkojen varaamista en häneltä ota vastaan. Se on periaate. Pyrin myös itse tekemään osani ja vähän enemmänkin, etten elä ihan loisena

Ketään syyttämättä, millä tavalla otat näitä vaikeita asioita esille?

Minusta paras avaus vain on "hei, voidaanko puhua?"

 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nainen haluaa, että mies voi näyttää tunteensa ja itkeä naisen edessä, jotta naisella olisi omassa ansioluettelossaan myös se, että on voinut lohduttaa miestä hänen heikolla hetkellään. Sehän ei tarkoita, että hän vilpittömästi rakastaisi tai hyväksyisi miehensä heikot hetket. Ei, se on oman arvon nostamista. Eihän kukaan voi sanoa, että minua ei muuten sinun tunteesi kiinnosta. Ne väitteet siitä, että nainen jotenkin haluaisi tukea ja auttaa, lohduttaa, pitää hyvänä miestä ilman, että saa itse siitä mitään, on valetta. Auta armias, kun joku kerta kerrot, että minua surettaa, kun teit minulle näin, minua surettaa, kun teet meidän parisuhteessa näin, en ole tyytyväinen sinuun; niin siitähän se soppa syntyy. Täydellinen keskustelun puute silloin, kun olet itse myös vastuullinen, vie kyllä minulta kaikki halut puhua mistään naiselle. Minä pidän sitten kaikki mölyt mahassani. Keskustelen sen, mitä hänen puoleltaan on tarpeellista, mutta muuten en avaudu naiselleni asioistani enää. Eipä pääse nainen lohduttamaan minua, kun minua itkettää. Ja sehän häntä harmittaakin

Jos oma äitisi harrasti tuollaisia tunteettomia valtapelejä, niin ei se tarkoita, että kaikki olisivat sairaita. Parasta on, kun ihminen on terveellä tavalla tarvitseva, kykenevä luottamaan ihmisiin ja kykenevä rakastamaan, keskustelemaan ja elämään. Ihmiset on oikeasti ihania, vai olenko vain ollut onnekas <3

Koita ne narsistit kiertää kauempaa kuin tähän asti, vai olitko sinä itse kuitenkin se?

Kyllä minä puhun, jos naisella on huolia, tai hän haluaa keskustella meidän parisuhteesta. Mutta omat asiat pidän omina asioina, se on kuule ihan hyvä näin. En tarvitse naiselta mitään, se olisi liikaa pyydetty

Mutta kun se nainenkin on vaan ihminen, ei oikeastaan paljon miestä kummempi. Toki ollaan ns. heikompi astia joissain asioissa, toisaalta taas ihmeen vahvoja. 

Tuo "en tartte naiselta mitään"- kuulostaa vääränlaiselta vahvuudelta. Omassa miehessäni on samaa, juontuu lapsuudesta, kun ei saanut tarpeeksi hoivaa silloin ja oppi itsenäiseksi liian nuorena. No, mulle sopii tämäkin. Tietää että olen käytettävissä, JOS joskus sattuisi uskaltautumaan avautumaan. Tervettähän se ei ole, kuten ei ole sunkaan uhosi. 

En uhoa, vaan toteutan käytännössä. Olet kyllä oikeassa, että minulle on tärkeää, että nainen saa olla oma itsensä ja omalla mukavuusalueellaan parisuhteessa, mutta minä näitä asioita laskelmoin hänen selkänsä takana

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Puhuminen ei auta kun toinen ei suostu kuuntelemaan ja jatkaa samojen mahdottomien asioiden vaatimista

Niin. Ja kääntäen puhuminen onnistuu, kun toinen kuuntelee ja yritetään yhdessä etsiä ratkaisuja niihin mahdottomilta tuntuviin asioihin.

Ja puhuminen ei auta, jos ei edes puhu.

Entä jos vain toinen on sitä mieltä, että tämä pitää ratkaista ja toisen mielestä asia on ratkaistu on sata kertaa?

Mitäpä mieltä itse olet, onko se ratkaistu vai ei? Onko toinen tyytyväinen, jos hän nostaa asian esille uudelleen ja uudelleen?

Tuota kutsutaan tyranniaksi: toinen vaatii sellaista ratkaisua, joka on hänen mielensä mukainen eikä mikään muu kelpaa. Mies ei halua maksaa naisen autoa ja nainen nostaa asian keskusteluun kahdesti päivässä siihen asti, että mies suostuu naisen auton maksamaan ja asia on sillä ratkaistu?

Nyt ei puhuttu materialistien hedonistisista himoista, vaan ihan normaalien ihmisten parisuhdeasioista. Te pinnalliset mammonanpalvojat olette muutenkin ihan oma kylmä lukunne, teidän suhteista voi puhuakin sopimuksina, ja sinne pystyn laskelmoinnin, rahasta inttämisen ja tyrannian kuvittelemaankin.

Sorry, tää ketju koski ihan meitä taviksia, ei kannata osallistua kun ette ymmärrä mistä puhutaan.

En ymmärrä tällaisia kommentteja, joissa halutaan sulkea osa keskusteluun osallistuvista pois keskustelusta. Ostrakismia.

Tätä on nykyään esiintynyt yhä useammissa keskusteluissa täällä, jostain syystä, vaikka täällä pitäisi saada osallistua vapaasti.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä olen puhumaton nainen. Olen jo lapsesta oppinut että mun mielipiteet ja tunteet on väärin eikä niitä noteerata tai sitten ne vaan mitätöidään. En enää uskalla avautua. Kärvistelen mieluummin sitten yksin. Osaksi tämä johtuu myös kumppaneista koska en ole kokenut voivani luottaa heihin.

Jos mulle tulee ongelma parisuhteessa, mietin heti eroa. Haaveilen miten eroaisin. Eron mietintä ei kuitenkaan tarkoita sitä että missään nimessä haluaisin erota. Mutta se olisi helppo ratkaisu.  Toki pidän tuonkin sisälläni enkä yleensä kerro kumppanille koska en halua loukata häntä.

Turha varmaan mainitakaan ettei mun suhteista ole kovin pitkiä tullut.  Toivoisin voivani käyttäytyä paremmin. Toivoisin voivani saada luotettavan kumppanin ja turvallisen suhteen jossa voisin kasvaa.

Tsemppiä ap:lle!

Minäkin olen puhumaton nainen. Olen perusluonteeltani murehtija ja välttelen konflikteja viimeiseen asti. Riitatilanteessa menen ihan lukkoon, enkä pysty ilmaisemaan itseäni. En osaa ottaa asioita esille riidan ulkopuolella eikä puolisokaan aloita asiallista keskustelua, joten harvoin käymme läpi ns. isoja asioita. Riidat menevät siten, että puoliso riitelee ja minä vain itken. Edelliseen kirjoittajaan erona, että olen pitkässä yli 15 v parisuhteessa. Haluaisin ilmaista itseäni paremmin ja päästä eroon tuosta konflikteihin liittyvästä paniikin tunteesta. En koe olevani millään tavalla tunteeton, mutta pidän tunteeni itselläni.

Vastasit viestiini. Minulla on myös paljon samaa kuin sinulla. Tuota konfliktin pelkäämistä ja itkemistä. Turvaton kiintymyssuhdemallilapsuudesta.

Olen iloinen puolestasi, että olet löytänyt miehen, joka ilmeisesti tukee ja ymmärtää sinua!

Eikö teillä tule vielä turvattomampi olo, kun suhteen pysyvyys perustuu ikään kuin tsägään ja varomiseen? Itsellä tulisi puhumattomassa suhteessa niin turvaton olo ja etenkin YKSINÄINEN, että en jäisi suhteeseen.

Jos se turvaton olo ei tule yksin etkä yksin ollessaan tarvitse erityisesti tukea keneltäkään miten se turvattomuus syntyisi parisuhteessa?

Siitä toisesta ihmisestä. Miehet eivät joudu pelkäämään naisia samoin, luulisin.

Miksi naiset sitten aloittaa parisuhteen miehen kanssa jota joutuu pelkäämään. En minä ainkaan omaa miestäni pelkää vaikka hän ei juuri tunteista puhukaan.

Tuskin sitä miestä alussa joutuukaan pelkäämään. Enkä tarkoittanut välttämättä sellaista aktiivista pelkäämistä, että toinen tap*aa tai hakkaa, vaan sellaista pahaa oloa ja levotonta mieltä luovaa pelkäämistä. 

Sitä kutsutaan läheisriippuvuudeksi jos hakee turvaa omaan turvattomuuteensa muista. Lähtökohtaisesti se toinen ei sitä turvaa koskaan anna (oli nainen tai mies) vaan sen oman sisäisen turvallisuuden kannattaa hankkia ihan ilman parisuhdetta. Jos parisuhde syntyy se onnistuu huomattavasti paremmin kun se on parisuhde eikä riippuvuussuhde.

Toki se turvallisuuden tunne haetaan ensimmäiseksi sieltä omasta itsestä, mutta huonossa suhteessa sitä  usein 'kadottaa' sen oman itsensä. Vahva ihminen osaa lähteä pois tällaisesta suhteesta, mutta heikko ihminen jää ja tulee entistä heikommaksi kun se toinen kohtelee huonosti.

Heikon ihmisen ei missään nimessä kannataakaan solmia huonoa suhdetta. Jos on epävarma sen suhteen millaisen kumppanin itselleen haluaa ensin kannattaan selvittää se ennenkuin edes ryhtyy (pitkään)suhteeseen. Siihen ensimmäiseen eikä seuraavinkaan kannata ripustautua.

Heikko ihminen nimenomaan solmii huonon suhteen, koska hän ei tiedä edes missä standardit kulkeavat ja että hänellä on lupa jättää eikä tarvitse tukea toista loputtomiin ja sietää mitä tahansa jne. On todella hyvää tuuria, jos heikon ihmisen kohdalle sattuu osumaan tasapainoinen ja hyvä kumppani. 

Tämä on valitettavasti totta. Ylikiltit ihmiset, jotka eivät osaa pitää puoliaan vetävät narsisteja ja kaikenlaisia käytöshäiriöisiä puoleensa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä olen puhumaton nainen. Olen jo lapsesta oppinut että mun mielipiteet ja tunteet on väärin eikä niitä noteerata tai sitten ne vaan mitätöidään. En enää uskalla avautua. Kärvistelen mieluummin sitten yksin. Osaksi tämä johtuu myös kumppaneista koska en ole kokenut voivani luottaa heihin.

Jos mulle tulee ongelma parisuhteessa, mietin heti eroa. Haaveilen miten eroaisin. Eron mietintä ei kuitenkaan tarkoita sitä että missään nimessä haluaisin erota. Mutta se olisi helppo ratkaisu.  Toki pidän tuonkin sisälläni enkä yleensä kerro kumppanille koska en halua loukata häntä.

Turha varmaan mainitakaan ettei mun suhteista ole kovin pitkiä tullut.  Toivoisin voivani käyttäytyä paremmin. Toivoisin voivani saada luotettavan kumppanin ja turvallisen suhteen jossa voisin kasvaa.

Tsemppiä ap:lle!

Minäkin olen puhumaton nainen. Olen perusluonteeltani murehtija ja välttelen konflikteja viimeiseen asti. Riitatilanteessa menen ihan lukkoon, enkä pysty ilmaisemaan itseäni. En osaa ottaa asioita esille riidan ulkopuolella eikä puolisokaan aloita asiallista keskustelua, joten harvoin käymme läpi ns. isoja asioita. Riidat menevät siten, että puoliso riitelee ja minä vain itken. Edelliseen kirjoittajaan erona, että olen pitkässä yli 15 v parisuhteessa. Haluaisin ilmaista itseäni paremmin ja päästä eroon tuosta konflikteihin liittyvästä paniikin tunteesta. En koe olevani millään tavalla tunteeton, mutta pidän tunteeni itselläni.

Vastasit viestiini. Minulla on myös paljon samaa kuin sinulla. Tuota konfliktin pelkäämistä ja itkemistä. Turvaton kiintymyssuhdemallilapsuudesta.

Olen iloinen puolestasi, että olet löytänyt miehen, joka ilmeisesti tukee ja ymmärtää sinua!

Eikö teillä tule vielä turvattomampi olo, kun suhteen pysyvyys perustuu ikään kuin tsägään ja varomiseen? Itsellä tulisi puhumattomassa suhteessa niin turvaton olo ja etenkin YKSINÄINEN, että en jäisi suhteeseen.

Jos se turvaton olo ei tule yksin etkä yksin ollessaan tarvitse erityisesti tukea keneltäkään miten se turvattomuus syntyisi parisuhteessa?

Siitä toisesta ihmisestä. Miehet eivät joudu pelkäämään naisia samoin, luulisin.

Miksi naiset sitten aloittaa parisuhteen miehen kanssa jota joutuu pelkäämään. En minä ainkaan omaa miestäni pelkää vaikka hän ei juuri tunteista puhukaan.

Tuskin sitä miestä alussa joutuukaan pelkäämään. Enkä tarkoittanut välttämättä sellaista aktiivista pelkäämistä, että toinen tap*aa tai hakkaa, vaan sellaista pahaa oloa ja levotonta mieltä luovaa pelkäämistä. 

Sitä kutsutaan läheisriippuvuudeksi jos hakee turvaa omaan turvattomuuteensa muista. Lähtökohtaisesti se toinen ei sitä turvaa koskaan anna (oli nainen tai mies) vaan sen oman sisäisen turvallisuuden kannattaa hankkia ihan ilman parisuhdetta. Jos parisuhde syntyy se onnistuu huomattavasti paremmin kun se on parisuhde eikä riippuvuussuhde.

Toki se turvallisuuden tunne haetaan ensimmäiseksi sieltä omasta itsestä, mutta huonossa suhteessa sitä  usein 'kadottaa' sen oman itsensä. Vahva ihminen osaa lähteä pois tällaisesta suhteesta, mutta heikko ihminen jää ja tulee entistä heikommaksi kun se toinen kohtelee huonosti.

Heikon ihmisen ei missään nimessä kannataakaan solmia huonoa suhdetta. Jos on epävarma sen suhteen millaisen kumppanin itselleen haluaa ensin kannattaan selvittää se ennenkuin edes ryhtyy (pitkään)suhteeseen. Siihen ensimmäiseen eikä seuraavinkaan kannata ripustautua.

Heikko ihminen nimenomaan solmii huonon suhteen, koska hän ei tiedä edes missä standardit kulkeavat ja että hänellä on lupa jättää eikä tarvitse tukea toista loputtomiin ja sietää mitä tahansa jne. On todella hyvää tuuria, jos heikon ihmisen kohdalle sattuu osumaan tasapainoinen ja hyvä kumppani. 

Tämä on valitettavasti totta. Ylikiltit ihmiset, jotka eivät osaa pitää puoliaan vetävät narsisteja ja kaikenlaisia käytöshäiriöisiä puoleensa.

En sanoisi että mitenkään erityisesti vetävät puoleensa, mutta tasapainoinen ihminen tunnistaa helpommin ihmiset jotka etsii suhteesta hoivaajaa tai henkilöt jotka etsivät parisuhdetta sillä tarkoituksella että voivat käyttää hyväksi kumpaniaan. Heikko liian kiltti sortuu helpommin siihen ensimmäiseen ihmiseen joka osoittaa huomion häneen.