Lue keskustelun säännöt.
Puhumattomuus parisuhteessa. Miten koette sen? Varsinkin haluaisin tähän sen puhumattoman kommentteja, miksi et puhu vaikka moni parisuhteen solmu avautuisi sillä?
25.09.2023 |
Mulla kotona puhumaton mies. Muutama parisuhteeseen liittyvä asia painaa omaa mieltä ja niistä olisi hyvä keskustella. Mutta kun yritän, toinen vaikenee tai sitten suuttuu ja tyyliin menee jo eropapereita tulostelemaan kun "hän ei kerran kelpaa mulle". Ja kun mies ei puhu, niin minä pidän sitten oikeana sitä miten asian päässäni oletan. Ja minä en mielellään saa ottaa kipeitä asioita esille koska häntä ahdistaa ja ilmeisesti kokee ne jollain tapaa arvosteluna itseään kohtaan, en tiedä. Eli tästä seurauksena vetäytyvä puhumaton ja hyökkäävä minä, silloin kun kehtaan nostaa jonkin asian esille. Toisaalta kun tietää että puhumatonta ahdistaa, on hirveän vaikea aloittaa mistään parisuhteeseen liittyvästä aiheesta keskustelua kun toinen kokee sen painostamisena ja vetäytyy entistä enemmän.
Millaisia kokemuksia teillä? Puhumaton, miksi et puhu?
Kommentit (1170)
Äiti sanoi, että isän kanssa oli vaikeaa puhua asioista. Isä harrasti mykkäkoulua/kuoreen vetäytymistä.
Arvelen, ettei isääni opetettu puhumaan vaikeista asioista. Kaikki lakaistiin maton alle.
N28
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä olen puhumaton nainen. Olen jo lapsesta oppinut että mun mielipiteet ja tunteet on väärin eikä niitä noteerata tai sitten ne vaan mitätöidään. En enää uskalla avautua. Kärvistelen mieluummin sitten yksin. Osaksi tämä johtuu myös kumppaneista koska en ole kokenut voivani luottaa heihin.
Jos mulle tulee ongelma parisuhteessa, mietin heti eroa. Haaveilen miten eroaisin. Eron mietintä ei kuitenkaan tarkoita sitä että missään nimessä haluaisin erota. Mutta se olisi helppo ratkaisu. Toki pidän tuonkin sisälläni enkä yleensä kerro kumppanille koska en halua loukata häntä.
Turha varmaan mainitakaan ettei mun suhteista ole kovin pitkiä tullut. Toivoisin voivani käyttäytyä paremmin. Toivoisin voivani saada luotettavan kumppanin ja turvallisen suhteen jossa voisin kasvaa.
Tsemppiä ap:lle!
Minäkin olen puhumaton nainen. Olen perusluonteeltani murehtija ja välttelen konflikteja viimeiseen asti. Riitatilanteessa menen ihan lukkoon, enkä pysty ilmaisemaan itseäni. En osaa ottaa asioita esille riidan ulkopuolella eikä puolisokaan aloita asiallista keskustelua, joten harvoin käymme läpi ns. isoja asioita. Riidat menevät siten, että puoliso riitelee ja minä vain itken. Edelliseen kirjoittajaan erona, että olen pitkässä yli 15 v parisuhteessa. Haluaisin ilmaista itseäni paremmin ja päästä eroon tuosta konflikteihin liittyvästä paniikin tunteesta. En koe olevani millään tavalla tunteeton, mutta pidän tunteeni itselläni.
Vastasit viestiini. Minulla on myös paljon samaa kuin sinulla. Tuota konfliktin pelkäämistä ja itkemistä. Turvaton kiintymyssuhdemallilapsuudesta.
Olen iloinen puolestasi, että olet löytänyt miehen, joka ilmeisesti tukee ja ymmärtää sinua!
Eikö teillä tule vielä turvattomampi olo, kun suhteen pysyvyys perustuu ikään kuin tsägään ja varomiseen? Itsellä tulisi puhumattomassa suhteessa niin turvaton olo ja etenkin YKSINÄINEN, että en jäisi suhteeseen.
Jos se turvaton olo ei tule yksin etkä yksin ollessaan tarvitse erityisesti tukea keneltäkään miten se turvattomuus syntyisi parisuhteessa?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nainen haluaa, että mies voi näyttää tunteensa ja itkeä naisen edessä, jotta naisella olisi omassa ansioluettelossaan myös se, että on voinut lohduttaa miestä hänen heikolla hetkellään. Sehän ei tarkoita, että hän vilpittömästi rakastaisi tai hyväksyisi miehensä heikot hetket. Ei, se on oman arvon nostamista. Eihän kukaan voi sanoa, että minua ei muuten sinun tunteesi kiinnosta. Ne väitteet siitä, että nainen jotenkin haluaisi tukea ja auttaa, lohduttaa, pitää hyvänä miestä ilman, että saa itse siitä mitään, on valetta. Auta armias, kun joku kerta kerrot, että minua surettaa, kun teit minulle näin, minua surettaa, kun teet meidän parisuhteessa näin, en ole tyytyväinen sinuun; niin siitähän se soppa syntyy. Täydellinen keskustelun puute silloin, kun olet itse myös vastuullinen, vie kyllä minulta kaikki halut puhua mistään naiselle. Minä pidän sitten kaikki mölyt mahassani. Keskustelen sen, mitä hänen puoleltaan on tarpeellista, mutta muuten en avaudu naiselleni asioistani enää. Eipä pääse nainen lohduttamaan minua, kun minua itkettää. Ja sehän häntä harmittaakin
Kaikilla ihmisillä, riippumatta sukupuolesta, on oikeus ilmaista tunteitaan ja heikkouttaan kumppanilleen. Ihmissuhteiden perusta on ymmärrys, tuki ja empatia, ja kumppanien tulisi tuntea olonsa turvalliseksi jakaa tunteensa toisilleen.
Ajatus siitä, että nainen haluaisi nähdä miehensä heikkoudet vain oman ansioluettelon täydennyksenä, vahvistaa haitallisia miesten maskuliinisuuden normeja, jotka voivat olla haitaksi miesten omalle hyvinvoinnille. Jokainen parisuhde on tasapainoilua kahden ihmisen välillä, jotka tukevat ja välittävät toisistaan.
Todellisuudessa terveessä suhteessa kumppanit pyrkivät tukemaan toisiaan ja jakamaan elämän ilot ja surut. Kommunikointi, avoimuus ja empatia ovat avainasemassa pitkäaikaisen ja onnellisen parisuhteen ylläpitämisessä.
Miesten hyvinvointihan ei parisuhteessa ole mitenkään merkittävä asia. Ja kun sitä arkea saa elää, että ollaan tukena vain silloin, jos on itse sillä päällä, niin ei sitä hirveästi tee mieli enää puhua omista asioista. Ei niitä silloinkaan ollut kovin usein niitä tilanteita, jolloin jostain omista asioista avaudin, eli ei pitäisi mitään empatiauupumusta olla. Mutta mutta, miehet ovat onneksi aika mukautumiskykyisiä uusiinkiin tilanteisiin. Täytyy vain osata kovettaa tunteensa, siis omilta osin. Ei tarvitse tietenkään pelätä, että antaisin joku päivä kaiken patoutuman purkautua naistani kohden, siitä ei tarvitse olla huolissaan.
Ehkä kannattaa tulla samaan lopputulokseen kuin minäkin itsestäni : valitaan vääriä kumppaneita.
Minä olen empaattinen ja miestä tukeva nainen, joka olen ollut pitkään sinkkuna, koska kumppani osoittautuu aina väkivaltaiseksi. Silti en väitä, että miehet AINA ja kategorisesti olisivat väkivaltaisia ja kaikki parisuhteet maailmassa sellaisia.
Miksi sinä erityisesti haluat tukea miehiä? Sen pitäisi mennä nimenomaan toisinpäin
????? Haluan olla tarvittaessa tukena miehelleni (ja muille läheisilleni) . En etsi mitään ongelmavyyhtiprojektimiehiä parannettavaksi vaan ihan tavallista tukemista: työasioista ja muista projekteista, murheista, harrastuksista jne.
Odotan kyllä saavani tukea itsekin.
No joo, ymmärrän sen pointin siitä, että olet saanut vääriä kumppaneita ympärillesi. Miehet tuppaavat hyväksikäyttämään niitä lempeämpiä asioita naisissa. Mutta miehenä en kyllä koe millään tavalla valitsevani väärää kumppania. Koska miehenä olen ns. kontrolloivassa asemassa naisen suhteen. En siis tietenkään tee mitään, mutta sellaisena asema toisinaan nähdään. Nainen ei voi tehdä miehelle sellaista hallaa, mitä päinvastoin voi tapahtua. Ja en minäkään tule koskaan lamauttamaan empaattista puoltani, tiputan vain sen oman tuen tarpeeni pois. Eikä miehet sellaista tarvitse. Kyllä miehet loppupeleissä aina pärjää
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minäkin olen puhumaton nainen. Olen perusluonteeltani murehtija ja välttelen konflikteja viimeiseen asti. Riitatilanteessa menen ihan lukkoon, enkä pysty ilmaisemaan itseäni. En osaa ottaa asioita esille riidan ulkopuolella eikä puolisokaan aloita asiallista keskustelua, joten harvoin käymme läpi ns. isoja asioita. Riidat menevät siten, että puoliso riitelee ja minä vain itken. Edelliseen kirjoittajaan erona, että olen pitkässä yli 15 v parisuhteessa. Haluaisin ilmaista itseäni paremmin ja päästä eroon tuosta konflikteihin liittyvästä paniikin tunteesta. En koe olevani millään tavalla tunteeton, mutta pidän tunteeni itselläni.
Vastasit viestiini. Minulla on myös paljon samaa kuin sinulla. Tuota konfliktin pelkäämistä ja itkemistä. Turvaton kiintymyssuhdemallilapsuudesta.
Olen iloinen puolestasi, että olet löytänyt miehen, joka ilmeisesti tukee ja ymmärtää sinua!
Eikö teillä tule vielä turvattomampi olo, kun suhteen pysyvyys perustuu ikään kuin tsägään ja varomiseen? Itsellä tulisi puhumattomassa suhteessa niin turvaton olo ja etenkin YKSINÄINEN, että en jäisi suhteeseen.
Olen eri, mutta ei tule. Tunnen oloni turvalliseksi suhteessa siitä huolimatta että olen myös YKSINÄINEN. Puhun seinille, kun puoliso ei kuuntele. Olen ilmaa, kun hän ei puhu mulle.
Mutta ei se silti turvattomaksi oloa tee. En usko että hän ikinä lähtee tästä. Jos lähtee niin muuttaahan se elämää mutta ei se katastrofi ole. Kuten sanoin, olen yksinäinen jo nyt.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aina puhuminen on se normi, ja puhumatonta paheksutaan. Miksi olet tuollainen, mikset ole toisenlainen. Ja keskustelutilanteissa se puhumaan tottunut yleensä hallitsee tilannetta, kun tuppisuu yrittää löytää oikeita sanoja. Se ei kannusta jatkamaan yrittämistä.
Tuppisuulla onkin tällaisessa tapauksessa ongelmia tunneilmaisussa, ja hän saattaa päätyä elämään yksin. Terapiaan kannattaa hakeutua ja olla nöyrä yrittämään kehittyä, ellei halua olla yksin.
Mutta keskusteluun suostumattomuus on usein, ehkä jopa useimmiten vallankäyttökeino.
Jos ihminen ei vain osaa puhua, hän voi vaikka sanoa kulta, minä yritän, mutten osaa sanoittaa näitä asioita, haluan parantaa mutta tähän toimintaan kyllä harvoin kuuluu vastaava nöyryys ja halu panostaa suhteeseen ja puolison hyvinvointiin - kumma kyllä.
Mulle avautui asia ihan eri tavalla kun juttelin mieheni veljen vaimon kanssa, ja hän sanoi että mieheni velikään ei osaa puhua vaikeista asioista.
Toki kumpikaan näistä miehistä ei örähtele tai ölise tai ole ksokaan ikävä kenellekään, ja osaavat kyllä ilmaista tunteentsakin oikein hyvin paitsi teoin, myäs sanoin. Se vaikeista asioista puhuminen vain on vaikeaa. Voisin lyödä pääni pantiksi että mieheni isä on samanlainen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minäkin olen puhumaton nainen. Olen perusluonteeltani murehtija ja välttelen konflikteja viimeiseen asti. Riitatilanteessa menen ihan lukkoon, enkä pysty ilmaisemaan itseäni. En osaa ottaa asioita esille riidan ulkopuolella eikä puolisokaan aloita asiallista keskustelua, joten harvoin käymme läpi ns. isoja asioita. Riidat menevät siten, että puoliso riitelee ja minä vain itken. Edelliseen kirjoittajaan erona, että olen pitkässä yli 15 v parisuhteessa. Haluaisin ilmaista itseäni paremmin ja päästä eroon tuosta konflikteihin liittyvästä paniikin tunteesta. En koe olevani millään tavalla tunteeton, mutta pidän tunteeni itselläni.
Vastasit viestiini. Minulla on myös paljon samaa kuin sinulla. Tuota konfliktin pelkäämistä ja itkemistä. Turvaton kiintymyssuhdemallilapsuudesta.
Olen iloinen puolestasi, että olet löytänyt miehen, joka ilmeisesti tukee ja ymmärtää sinua!
Eikö teillä tule vielä turvattomampi olo, kun suhteen pysyvyys perustuu ikään kuin tsägään ja varomiseen? Itsellä tulisi puhumattomassa suhteessa niin turvaton olo ja etenkin YKSINÄINEN, että en jäisi suhteeseen.
Olen eri, mutta ei tule. Tunnen oloni turvalliseksi suhteessa siitä huolimatta että olen myös YKSINÄINEN. Puhun seinille, kun puoliso ei kuuntele. Olen ilmaa, kun hän ei puhu mulle.
Mutta ei se silti turvattomaksi oloa tee. En usko että hän ikinä lähtee tästä. Jos lähtee niin muuttaahan se elämää mutta ei se katastrofi ole. Kuten sanoin, olen yksinäinen jo nyt.
Sehän se nimenomaan sitä turvattomuutta luo, että se toinen on fyysisesti paikalla, mutta ei kuitenkaan henkisesti läsnä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minäkin olen puhumaton nainen. Olen perusluonteeltani murehtija ja välttelen konflikteja viimeiseen asti. Riitatilanteessa menen ihan lukkoon, enkä pysty ilmaisemaan itseäni. En osaa ottaa asioita esille riidan ulkopuolella eikä puolisokaan aloita asiallista keskustelua, joten harvoin käymme läpi ns. isoja asioita. Riidat menevät siten, että puoliso riitelee ja minä vain itken. Edelliseen kirjoittajaan erona, että olen pitkässä yli 15 v parisuhteessa. Haluaisin ilmaista itseäni paremmin ja päästä eroon tuosta konflikteihin liittyvästä paniikin tunteesta. En koe olevani millään tavalla tunteeton, mutta pidän tunteeni itselläni.
Vastasit viestiini. Minulla on myös paljon samaa kuin sinulla. Tuota konfliktin pelkäämistä ja itkemistä. Turvaton kiintymyssuhdemallilapsuudesta.
Olen iloinen puolestasi, että olet löytänyt miehen, joka ilmeisesti tukee ja ymmärtää sinua!
Eikö teillä tule vielä turvattomampi olo, kun suhteen pysyvyys perustuu ikään kuin tsägään ja varomiseen? Itsellä tulisi puhumattomassa suhteessa niin turvaton olo ja etenkin YKSINÄINEN, että en jäisi suhteeseen.
Olen eri, mutta ei tule. Tunnen oloni turvalliseksi suhteessa siitä huolimatta että olen myös YKSINÄINEN. Puhun seinille, kun puoliso ei kuuntele. Olen ilmaa, kun hän ei puhu mulle.
Mutta ei se silti turvattomaksi oloa tee. En usko että hän ikinä lähtee tästä. Jos lähtee niin muuttaahan se elämää mutta ei se katastrofi ole. Kuten sanoin, olen yksinäinen jo nyt.
Sehän se nimenomaan sitä turvattomuutta luo, että se toinen on fyysisesti paikalla, mutta ei kuitenkaan henkisesti läsnä.
Tehdäänkö nyt sillä lailla että jokainen määrittelee oman turvattomuuden tunteensa itse, etkä sinä sitä määrää muiden kuin itsesi puolesta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minäkin olen puhumaton nainen. Olen perusluonteeltani murehtija ja välttelen konflikteja viimeiseen asti. Riitatilanteessa menen ihan lukkoon, enkä pysty ilmaisemaan itseäni. En osaa ottaa asioita esille riidan ulkopuolella eikä puolisokaan aloita asiallista keskustelua, joten harvoin käymme läpi ns. isoja asioita. Riidat menevät siten, että puoliso riitelee ja minä vain itken. Edelliseen kirjoittajaan erona, että olen pitkässä yli 15 v parisuhteessa. Haluaisin ilmaista itseäni paremmin ja päästä eroon tuosta konflikteihin liittyvästä paniikin tunteesta. En koe olevani millään tavalla tunteeton, mutta pidän tunteeni itselläni.
Vastasit viestiini. Minulla on myös paljon samaa kuin sinulla. Tuota konfliktin pelkäämistä ja itkemistä. Turvaton kiintymyssuhdemallilapsuudesta.
Olen iloinen puolestasi, että olet löytänyt miehen, joka ilmeisesti tukee ja ymmärtää sinua!
Eikö teillä tule vielä turvattomampi olo, kun suhteen pysyvyys perustuu ikään kuin tsägään ja varomiseen? Itsellä tulisi puhumattomassa suhteessa niin turvaton olo ja etenkin YKSINÄINEN, että en jäisi suhteeseen.
Olen eri, mutta ei tule. Tunnen oloni turvalliseksi suhteessa siitä huolimatta että olen myös YKSINÄINEN. Puhun seinille, kun puoliso ei kuuntele. Olen ilmaa, kun hän ei puhu mulle.
Mutta ei se silti turvattomaksi oloa tee. En usko että hän ikinä lähtee tästä. Jos lähtee niin muuttaahan se elämää mutta ei se katastrofi ole. Kuten sanoin, olen yksinäinen jo nyt.
Sehän se nimenomaan sitä turvattomuutta luo, että se toinen on fyysisesti paikalla, mutta ei kuitenkaan henkisesti läsnä.
Tehdäänkö nyt sillä lailla että jokainen määrittelee oman turvattomuuden tunteensa itse, etkä sinä sitä määrää muiden kuin itsesi puolesta.
Eihän hän ole kenenkään puolesta määrännyt?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä olen puhumaton nainen. Olen jo lapsesta oppinut että mun mielipiteet ja tunteet on väärin eikä niitä noteerata tai sitten ne vaan mitätöidään. En enää uskalla avautua. Kärvistelen mieluummin sitten yksin. Osaksi tämä johtuu myös kumppaneista koska en ole kokenut voivani luottaa heihin.
Jos mulle tulee ongelma parisuhteessa, mietin heti eroa. Haaveilen miten eroaisin. Eron mietintä ei kuitenkaan tarkoita sitä että missään nimessä haluaisin erota. Mutta se olisi helppo ratkaisu. Toki pidän tuonkin sisälläni enkä yleensä kerro kumppanille koska en halua loukata häntä.
Turha varmaan mainitakaan ettei mun suhteista ole kovin pitkiä tullut. Toivoisin voivani käyttäytyä paremmin. Toivoisin voivani saada luotettavan kumppanin ja turvallisen suhteen jossa voisin kasvaa.
Tsemppiä ap:lle!
Minäkin olen puhumaton nainen. Olen perusluonteeltani murehtija ja välttelen konflikteja viimeiseen asti. Riitatilanteessa menen ihan lukkoon, enkä pysty ilmaisemaan itseäni. En osaa ottaa asioita esille riidan ulkopuolella eikä puolisokaan aloita asiallista keskustelua, joten harvoin käymme läpi ns. isoja asioita. Riidat menevät siten, että puoliso riitelee ja minä vain itken. Edelliseen kirjoittajaan erona, että olen pitkässä yli 15 v parisuhteessa. Haluaisin ilmaista itseäni paremmin ja päästä eroon tuosta konflikteihin liittyvästä paniikin tunteesta. En koe olevani millään tavalla tunteeton, mutta pidän tunteeni itselläni.
Vastasit viestiini. Minulla on myös paljon samaa kuin sinulla. Tuota konfliktin pelkäämistä ja itkemistä. Turvaton kiintymyssuhdemallilapsuudesta.
Olen iloinen puolestasi, että olet löytänyt miehen, joka ilmeisesti tukee ja ymmärtää sinua!
Eikö teillä tule vielä turvattomampi olo, kun suhteen pysyvyys perustuu ikään kuin tsägään ja varomiseen? Itsellä tulisi puhumattomassa suhteessa niin turvaton olo ja etenkin YKSINÄINEN, että en jäisi suhteeseen.
Jos se turvaton olo ei tule yksin etkä yksin ollessaan tarvitse erityisesti tukea keneltäkään miten se turvattomuus syntyisi parisuhteessa?
Siitä toisesta ihmisestä. Miehet eivät joudu pelkäämään naisia samoin, luulisin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
A) Miehenä kantapään kautta oppinut että vaikka kuinka pyydetään näyttämään tunteita niin siinä kohtaa kun kerrot niistä niin ne torjutaan tai "kaikkea sanomaasi voidaan käyttää sinua vastaan" - poliisisarjoja lainatakseni.
B) Kumppanini ei tosiasiassa ole kovinkaan hyvä kuuntelija ja pitkät ajatusketjut jota yritän viestiä joko keskeytetään tai jos puolivälissä on ilmaantunut negatiivinen asia, loppuosa jätetään selvästi kuuntelematta samalla kun mietitään mitä itse sanoo seuraavaksi.
C) On oikeasti asioita jotka rassaa, mutta joista EN halua jutella vaan unohtaa ja tehdä sen sijaan jotain mukavaa kumppanini kanssa. Esim joskus työasiat.
Ihan onnellisessa ja keskustelevassa suhteessa koen silti eläväni. Voimia kaikille kommunikaation kanssa kamppaileville.
Kun olet sanonut kumppanillesi tuon minkä sanoit meillekin, "Oletko rakas huomannut, että kun kerron tunteistani kuten toivot, niin sinä torjut ne, tai siltä minusta ainakin tuntuu?", niin miten vaimosi on asian ottanut?
Veikkaan, että hänen kumppaninsa ei ole kovin keskustelutaitoinen ha siksi tuokin menisi hukkaan. Jos toinen käy tunnekeskustelua väittelynä tai pätemiseen (odottaa omaa vuoroaan päästä sanomaan jotain) ja lisäksi lyö luottamuksellisilla asioilla, ollaan vielä kaukana toimivasta keskustelusta, joka oikenisi pienellä huomauttamisella.
Ai että kun ja jos menis hukkaan, niin parempi olla koko loppuelämän hiljaa kuin edes yrittää?
Ihminen on oppivainen, ja niin vain meilläkin on kommunikaatio parantunut ykkösestä sataan vuosikymmenien saatossa. Sekä paremman että keskeneräisemmän puhujan kohdalla, molemmat ollaan opittu.
Ei saa antaa periksi, vaan sinnikkäästi opeteltava löytää ne keinot, että kumpikin kokee tulleensa kuulluksi. Askel askeleelta, rauhassa samalla yrittäen ymmärtää toista ja saada omaa kokemustaan perille.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä olen puhumaton nainen. Olen jo lapsesta oppinut että mun mielipiteet ja tunteet on väärin eikä niitä noteerata tai sitten ne vaan mitätöidään. En enää uskalla avautua. Kärvistelen mieluummin sitten yksin. Osaksi tämä johtuu myös kumppaneista koska en ole kokenut voivani luottaa heihin.
Jos mulle tulee ongelma parisuhteessa, mietin heti eroa. Haaveilen miten eroaisin. Eron mietintä ei kuitenkaan tarkoita sitä että missään nimessä haluaisin erota. Mutta se olisi helppo ratkaisu. Toki pidän tuonkin sisälläni enkä yleensä kerro kumppanille koska en halua loukata häntä.
Turha varmaan mainitakaan ettei mun suhteista ole kovin pitkiä tullut. Toivoisin voivani käyttäytyä paremmin. Toivoisin voivani saada luotettavan kumppanin ja turvallisen suhteen jossa voisin kasvaa.
Tsemppiä ap:lle!
Minäkin olen puhumaton nainen. Olen perusluonteeltani murehtija ja välttelen konflikteja viimeiseen asti. Riitatilanteessa menen ihan lukkoon, enkä pysty ilmaisemaan itseäni. En osaa ottaa asioita esille riidan ulkopuolella eikä puolisokaan aloita asiallista keskustelua, joten harvoin käymme läpi ns. isoja asioita. Riidat menevät siten, että puoliso riitelee ja minä vain itken. Edelliseen kirjoittajaan erona, että olen pitkässä yli 15 v parisuhteessa. Haluaisin ilmaista itseäni paremmin ja päästä eroon tuosta konflikteihin liittyvästä paniikin tunteesta. En koe olevani millään tavalla tunteeton, mutta pidän tunteeni itselläni.
Vastasit viestiini. Minulla on myös paljon samaa kuin sinulla. Tuota konfliktin pelkäämistä ja itkemistä. Turvaton kiintymyssuhdemallilapsuudesta.
Olen iloinen puolestasi, että olet löytänyt miehen, joka ilmeisesti tukee ja ymmärtää sinua!
Eikö teillä tule vielä turvattomampi olo, kun suhteen pysyvyys perustuu ikään kuin tsägään ja varomiseen? Itsellä tulisi puhumattomassa suhteessa niin turvaton olo ja etenkin YKSINÄINEN, että en jäisi suhteeseen.
Jos se turvaton olo ei tule yksin etkä yksin ollessaan tarvitse erityisesti tukea keneltäkään miten se turvattomuus syntyisi parisuhteessa?
Siitä toisesta ihmisestä. Miehet eivät joudu pelkäämään naisia samoin, luulisin.
Miksi naiset sitten aloittaa parisuhteen miehen kanssa jota joutuu pelkäämään. En minä ainkaan omaa miestäni pelkää vaikka hän ei juuri tunteista puhukaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä olen puhumaton nainen. Olen jo lapsesta oppinut että mun mielipiteet ja tunteet on väärin eikä niitä noteerata tai sitten ne vaan mitätöidään. En enää uskalla avautua. Kärvistelen mieluummin sitten yksin. Osaksi tämä johtuu myös kumppaneista koska en ole kokenut voivani luottaa heihin.
Jos mulle tulee ongelma parisuhteessa, mietin heti eroa. Haaveilen miten eroaisin. Eron mietintä ei kuitenkaan tarkoita sitä että missään nimessä haluaisin erota. Mutta se olisi helppo ratkaisu. Toki pidän tuonkin sisälläni enkä yleensä kerro kumppanille koska en halua loukata häntä.
Turha varmaan mainitakaan ettei mun suhteista ole kovin pitkiä tullut. Toivoisin voivani käyttäytyä paremmin. Toivoisin voivani saada luotettavan kumppanin ja turvallisen suhteen jossa voisin kasvaa.
Tsemppiä ap:lle!
Minäkin olen puhumaton nainen. Olen perusluonteeltani murehtija ja välttelen konflikteja viimeiseen asti. Riitatilanteessa menen ihan lukkoon, enkä pysty ilmaisemaan itseäni. En osaa ottaa asioita esille riidan ulkopuolella eikä puolisokaan aloita asiallista keskustelua, joten harvoin käymme läpi ns. isoja asioita. Riidat menevät siten, että puoliso riitelee ja minä vain itken. Edelliseen kirjoittajaan erona, että olen pitkässä yli 15 v parisuhteessa. Haluaisin ilmaista itseäni paremmin ja päästä eroon tuosta konflikteihin liittyvästä paniikin tunteesta. En koe olevani millään tavalla tunteeton, mutta pidän tunteeni itselläni.
Vastasit viestiini. Minulla on myös paljon samaa kuin sinulla. Tuota konfliktin pelkäämistä ja itkemistä. Turvaton kiintymyssuhdemallilapsuudesta.
Olen iloinen puolestasi, että olet löytänyt miehen, joka ilmeisesti tukee ja ymmärtää sinua!
Eikö teillä tule vielä turvattomampi olo, kun suhteen pysyvyys perustuu ikään kuin tsägään ja varomiseen? Itsellä tulisi puhumattomassa suhteessa niin turvaton olo ja etenkin YKSINÄINEN, että en jäisi suhteeseen.
Jos se turvaton olo ei tule yksin etkä yksin ollessaan tarvitse erityisesti tukea keneltäkään miten se turvattomuus syntyisi parisuhteessa?
Se turvattomuus syntyy siitä ihmisestä, joka ei ole ympäristössä, kun on yksin. Tukea en sinällään tarvitse, mutta tarvitsen samassa tilassa olevien ihmisten olevan turvallisia ja olevan luomatta pahaa oloa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä olen puhumaton nainen. Olen jo lapsesta oppinut että mun mielipiteet ja tunteet on väärin eikä niitä noteerata tai sitten ne vaan mitätöidään. En enää uskalla avautua. Kärvistelen mieluummin sitten yksin. Osaksi tämä johtuu myös kumppaneista koska en ole kokenut voivani luottaa heihin.
Jos mulle tulee ongelma parisuhteessa, mietin heti eroa. Haaveilen miten eroaisin. Eron mietintä ei kuitenkaan tarkoita sitä että missään nimessä haluaisin erota. Mutta se olisi helppo ratkaisu. Toki pidän tuonkin sisälläni enkä yleensä kerro kumppanille koska en halua loukata häntä.
Turha varmaan mainitakaan ettei mun suhteista ole kovin pitkiä tullut. Toivoisin voivani käyttäytyä paremmin. Toivoisin voivani saada luotettavan kumppanin ja turvallisen suhteen jossa voisin kasvaa.
Tsemppiä ap:lle!
Minäkin olen puhumaton nainen. Olen perusluonteeltani murehtija ja välttelen konflikteja viimeiseen asti. Riitatilanteessa menen ihan lukkoon, enkä pysty ilmaisemaan itseäni. En osaa ottaa asioita esille riidan ulkopuolella eikä puolisokaan aloita asiallista keskustelua, joten harvoin käymme läpi ns. isoja asioita. Riidat menevät siten, että puoliso riitelee ja minä vain itken. Edelliseen kirjoittajaan erona, että olen pitkässä yli 15 v parisuhteessa. Haluaisin ilmaista itseäni paremmin ja päästä eroon tuosta konflikteihin liittyvästä paniikin tunteesta. En koe olevani millään tavalla tunteeton, mutta pidän tunteeni itselläni.
Vastasit viestiini. Minulla on myös paljon samaa kuin sinulla. Tuota konfliktin pelkäämistä ja itkemistä. Turvaton kiintymyssuhdemallilapsuudesta.
Olen iloinen puolestasi, että olet löytänyt miehen, joka ilmeisesti tukee ja ymmärtää sinua!
Eikö teillä tule vielä turvattomampi olo, kun suhteen pysyvyys perustuu ikään kuin tsägään ja varomiseen? Itsellä tulisi puhumattomassa suhteessa niin turvaton olo ja etenkin YKSINÄINEN, että en jäisi suhteeseen.
Jos se turvaton olo ei tule yksin etkä yksin ollessaan tarvitse erityisesti tukea keneltäkään miten se turvattomuus syntyisi parisuhteessa?
Siitä toisesta ihmisestä. Miehet eivät joudu pelkäämään naisia samoin, luulisin.
Miksi naiset sitten aloittaa parisuhteen miehen kanssa jota joutuu pelkäämään. En minä ainkaan omaa miestäni pelkää vaikka hän ei juuri tunteista puhukaan.
Tuskin sitä miestä alussa joutuukaan pelkäämään. Enkä tarkoittanut välttämättä sellaista aktiivista pelkäämistä, että toinen tap*aa tai hakkaa, vaan sellaista pahaa oloa ja levotonta mieltä luovaa pelkäämistä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minäkin olen puhumaton nainen. Olen perusluonteeltani murehtija ja välttelen konflikteja viimeiseen asti. Riitatilanteessa menen ihan lukkoon, enkä pysty ilmaisemaan itseäni. En osaa ottaa asioita esille riidan ulkopuolella eikä puolisokaan aloita asiallista keskustelua, joten harvoin käymme läpi ns. isoja asioita. Riidat menevät siten, että puoliso riitelee ja minä vain itken. Edelliseen kirjoittajaan erona, että olen pitkässä yli 15 v parisuhteessa. Haluaisin ilmaista itseäni paremmin ja päästä eroon tuosta konflikteihin liittyvästä paniikin tunteesta. En koe olevani millään tavalla tunteeton, mutta pidän tunteeni itselläni.
Vastasit viestiini. Minulla on myös paljon samaa kuin sinulla. Tuota konfliktin pelkäämistä ja itkemistä. Turvaton kiintymyssuhdemallilapsuudesta.
Olen iloinen puolestasi, että olet löytänyt miehen, joka ilmeisesti tukee ja ymmärtää sinua!
Eikö teillä tule vielä turvattomampi olo, kun suhteen pysyvyys perustuu ikään kuin tsägään ja varomiseen? Itsellä tulisi puhumattomassa suhteessa niin turvaton olo ja etenkin YKSINÄINEN, että en jäisi suhteeseen.
Olen eri, mutta ei tule. Tunnen oloni turvalliseksi suhteessa siitä huolimatta että olen myös YKSINÄINEN. Puhun seinille, kun puoliso ei kuuntele. Olen ilmaa, kun hän ei puhu mulle.
Mutta ei se silti turvattomaksi oloa tee. En usko että hän ikinä lähtee tästä. Jos lähtee niin muuttaahan se elämää mutta ei se katastrofi ole. Kuten sanoin, olen yksinäinen jo nyt.
Sehän se nimenomaan sitä turvattomuutta luo, että se toinen on fyysisesti paikalla, mutta ei kuitenkaan henkisesti läsnä.
Tehdäänkö nyt sillä lailla että jokainen määrittelee oman turvattomuuden tunteensa itse, etkä sinä sitä määrää muiden kuin itsesi puolesta.
Eihän hän ole kenenkään puolesta määrännyt?
"Sehän se juuri..." Kirjoita että sinulle tuottaa se turvattomuutta, älä yleisesti, kun kyseessä on vain oma tuntemuksesi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä olen puhumaton nainen. Olen jo lapsesta oppinut että mun mielipiteet ja tunteet on väärin eikä niitä noteerata tai sitten ne vaan mitätöidään. En enää uskalla avautua. Kärvistelen mieluummin sitten yksin. Osaksi tämä johtuu myös kumppaneista koska en ole kokenut voivani luottaa heihin.
Jos mulle tulee ongelma parisuhteessa, mietin heti eroa. Haaveilen miten eroaisin. Eron mietintä ei kuitenkaan tarkoita sitä että missään nimessä haluaisin erota. Mutta se olisi helppo ratkaisu. Toki pidän tuonkin sisälläni enkä yleensä kerro kumppanille koska en halua loukata häntä.
Turha varmaan mainitakaan ettei mun suhteista ole kovin pitkiä tullut. Toivoisin voivani käyttäytyä paremmin. Toivoisin voivani saada luotettavan kumppanin ja turvallisen suhteen jossa voisin kasvaa.
Tsemppiä ap:lle!
Minäkin olen puhumaton nainen. Olen perusluonteeltani murehtija ja välttelen konflikteja viimeiseen asti. Riitatilanteessa menen ihan lukkoon, enkä pysty ilmaisemaan itseäni. En osaa ottaa asioita esille riidan ulkopuolella eikä puolisokaan aloita asiallista keskustelua, joten harvoin käymme läpi ns. isoja asioita. Riidat menevät siten, että puoliso riitelee ja minä vain itken. Edelliseen kirjoittajaan erona, että olen pitkässä yli 15 v parisuhteessa. Haluaisin ilmaista itseäni paremmin ja päästä eroon tuosta konflikteihin liittyvästä paniikin tunteesta. En koe olevani millään tavalla tunteeton, mutta pidän tunteeni itselläni.
Vastasit viestiini. Minulla on myös paljon samaa kuin sinulla. Tuota konfliktin pelkäämistä ja itkemistä. Turvaton kiintymyssuhdemallilapsuudesta.
Olen iloinen puolestasi, että olet löytänyt miehen, joka ilmeisesti tukee ja ymmärtää sinua!
Eikö teillä tule vielä turvattomampi olo, kun suhteen pysyvyys perustuu ikään kuin tsägään ja varomiseen? Itsellä tulisi puhumattomassa suhteessa niin turvaton olo ja etenkin YKSINÄINEN, että en jäisi suhteeseen.
Jos se turvaton olo ei tule yksin etkä yksin ollessaan tarvitse erityisesti tukea keneltäkään miten se turvattomuus syntyisi parisuhteessa?
Siitä toisesta ihmisestä. Miehet eivät joudu pelkäämään naisia samoin, luulisin.
Miksi naiset sitten aloittaa parisuhteen miehen kanssa jota joutuu pelkäämään. En minä ainkaan omaa miestäni pelkää vaikka hän ei juuri tunteista puhukaan.
Tuskin sitä miestä alussa joutuukaan pelkäämään. Enkä tarkoittanut välttämättä sellaista aktiivista pelkäämistä, että toinen tap*aa tai hakkaa, vaan sellaista pahaa oloa ja levotonta mieltä luovaa pelkäämistä.
Sitä kutsutaan läheisriippuvuudeksi jos hakee turvaa omaan turvattomuuteensa muista. Lähtökohtaisesti se toinen ei sitä turvaa koskaan anna (oli nainen tai mies) vaan sen oman sisäisen turvallisuuden kannattaa hankkia ihan ilman parisuhdetta. Jos parisuhde syntyy se onnistuu huomattavasti paremmin kun se on parisuhde eikä riippuvuussuhde.
Vierailija kirjoitti:
Nainen haluaa, että mies voi näyttää tunteensa ja itkeä naisen edessä, jotta naisella olisi omassa ansioluettelossaan myös se, että on voinut lohduttaa miestä hänen heikolla hetkellään. Sehän ei tarkoita, että hän vilpittömästi rakastaisi tai hyväksyisi miehensä heikot hetket. Ei, se on oman arvon nostamista. Eihän kukaan voi sanoa, että minua ei muuten sinun tunteesi kiinnosta. Ne väitteet siitä, että nainen jotenkin haluaisi tukea ja auttaa, lohduttaa, pitää hyvänä miestä ilman, että saa itse siitä mitään, on valetta. Auta armias, kun joku kerta kerrot, että minua surettaa, kun teit minulle näin, minua surettaa, kun teet meidän parisuhteessa näin, en ole tyytyväinen sinuun; niin siitähän se soppa syntyy. Täydellinen keskustelun puute silloin, kun olet itse myös vastuullinen, vie kyllä minulta kaikki halut puhua mistään naiselle. Minä pidän sitten kaikki mölyt mahassani. Keskustelen sen, mitä hänen puoleltaan on tarpeellista, mutta muuten en avaudu naiselleni asioistani enää. Eipä pääse nainen lohduttamaan minua, kun minua itkettää. Ja sehän häntä harmittaakin
Jos oma äitisi harrasti tuollaisia tunteettomia valtapelejä, niin ei se tarkoita, että kaikki olisivat sairaita. Parasta on, kun ihminen on terveellä tavalla tarvitseva, kykenevä luottamaan ihmisiin ja kykenevä rakastamaan, keskustelemaan ja elämään. Ihmiset on oikeasti ihania, vai olenko vain ollut onnekas <3
Koita ne narsistit kiertää kauempaa kuin tähän asti, vai olitko sinä itse kuitenkin se?
Puhumattomuuden takana voi olla loukaantuneisuutta tai todellisuuden kohtaamisen välttelyä. Myös erilainen mykkäkoulu ja pelaaminen tulee mieleen.
Toimivassa vuorovaikutuksessa tai keakustelutilanteessa tulee voida luottaa rehellisyyteen, mutta myös siihen, ettei manipuloi, koita niskan päälle tai vetele vyön alle, yleistä ym.
Mun mielestä aivan turha yrittääkään keskustelua, jos nuo kohdat ei toteudu ja tietää jo keskustelun olevan joku väittelytilanne.
Se on sitten oma valinta jos suhde ajautuu enemmän umpikujaan.
Väsyttäviin, tahallaan toista väärinkohteleviin henkilöihin yleensä katkaistaan välit, eikä ihan hetkeksi vaan kokonaan.
Omasta terveydestä kannattaa huolehtia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nainen haluaa, että mies voi näyttää tunteensa ja itkeä naisen edessä, jotta naisella olisi omassa ansioluettelossaan myös se, että on voinut lohduttaa miestä hänen heikolla hetkellään. Sehän ei tarkoita, että hän vilpittömästi rakastaisi tai hyväksyisi miehensä heikot hetket. Ei, se on oman arvon nostamista. Eihän kukaan voi sanoa, että minua ei muuten sinun tunteesi kiinnosta. Ne väitteet siitä, että nainen jotenkin haluaisi tukea ja auttaa, lohduttaa, pitää hyvänä miestä ilman, että saa itse siitä mitään, on valetta. Auta armias, kun joku kerta kerrot, että minua surettaa, kun teit minulle näin, minua surettaa, kun teet meidän parisuhteessa näin, en ole tyytyväinen sinuun; niin siitähän se soppa syntyy. Täydellinen keskustelun puute silloin, kun olet itse myös vastuullinen, vie kyllä minulta kaikki halut puhua mistään naiselle. Minä pidän sitten kaikki mölyt mahassani. Keskustelen sen, mitä hänen puoleltaan on tarpeellista, mutta muuten en avaudu naiselleni asioistani enää. Eipä pääse nainen lohduttamaan minua, kun minua itkettää. Ja sehän häntä harmittaakin
Kuulostaa joltain asemasodalta enemmän kuin hyvältä suhteelta.
Parisuhde on yhtä lailla kompromissi siinä, mikä tahansa muukin kahden ihmisen välinen "sopimus". Minä luovun jostain, hän luopuu jostain. Näin on hyvä. Hänkin on oppinut siihen, että minulta hän ei tule enää kuulemaan henkilökohtaisia murheitani. Käyn tarpeelliset asiat asiallisesti läpi, vailla sen kummempaa. Siis omalta kohdaltani. Kun kuolemansairas vaarini jättää tämän maallisen maan, niin se menee ilmoituksella. Niin on kaikille helpompi
Onko tuollainen koteloituminen sinusta täysin fine? Tällä menet, omaan hautaan saakka, koska kuitenkin helpompaa?
Mutta mitä kuolemansairas vaarisi tähän liittyy? Meinaatko, että oikeasti haluaisit puhua asiasta paljonkin, mutta koska et sitä lohdutusta kestä (tai siis sitä, että sen antaminen toisi hyvän mielen siipallesi), niin jätät väliin?
Itse en tuollaisissa tilanteessa edes kummempaa lohdutusta kaipaa. Ikävä on kuitenkin niin henkilökohtainen asia, että se on vaan itse tunnettava ja käytävä läpi. Minusta "onpa surullista"- kommentit voi sanoa kerran, max. pari, mutta ei sen enempää ole tarvetta latteuksille. Ehkä olen sit kylmä nainen. Mutta en ikinä ajattelisi, että mieheni haluaa minulle pahaa lohduttamalla, sairas ajatuskuvio.
Voimia suruprosessiin sulle kuitenkin, sitten kun sen aika koittaa <3
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä olen puhumaton nainen. Olen jo lapsesta oppinut että mun mielipiteet ja tunteet on väärin eikä niitä noteerata tai sitten ne vaan mitätöidään. En enää uskalla avautua. Kärvistelen mieluummin sitten yksin. Osaksi tämä johtuu myös kumppaneista koska en ole kokenut voivani luottaa heihin.
Jos mulle tulee ongelma parisuhteessa, mietin heti eroa. Haaveilen miten eroaisin. Eron mietintä ei kuitenkaan tarkoita sitä että missään nimessä haluaisin erota. Mutta se olisi helppo ratkaisu. Toki pidän tuonkin sisälläni enkä yleensä kerro kumppanille koska en halua loukata häntä.
Turha varmaan mainitakaan ettei mun suhteista ole kovin pitkiä tullut. Toivoisin voivani käyttäytyä paremmin. Toivoisin voivani saada luotettavan kumppanin ja turvallisen suhteen jossa voisin kasvaa.
Tsemppiä ap:lle!
Minäkin olen puhumaton nainen. Olen perusluonteeltani murehtija ja välttelen konflikteja viimeiseen asti. Riitatilanteessa menen ihan lukkoon, enkä pysty ilmaisemaan itseäni. En osaa ottaa asioita esille riidan ulkopuolella eikä puolisokaan aloita asiallista keskustelua, joten harvoin käymme läpi ns. isoja asioita. Riidat menevät siten, että puoliso riitelee ja minä vain itken. Edelliseen kirjoittajaan erona, että olen pitkässä yli 15 v parisuhteessa. Haluaisin ilmaista itseäni paremmin ja päästä eroon tuosta konflikteihin liittyvästä paniikin tunteesta. En koe olevani millään tavalla tunteeton, mutta pidän tunteeni itselläni.
Vastasit viestiini. Minulla on myös paljon samaa kuin sinulla. Tuota konfliktin pelkäämistä ja itkemistä. Turvaton kiintymyssuhdemallilapsuudesta.
Olen iloinen puolestasi, että olet löytänyt miehen, joka ilmeisesti tukee ja ymmärtää sinua!
Eikö teillä tule vielä turvattomampi olo, kun suhteen pysyvyys perustuu ikään kuin tsägään ja varomiseen? Itsellä tulisi puhumattomassa suhteessa niin turvaton olo ja etenkin YKSINÄINEN, että en jäisi suhteeseen.
Jos se turvaton olo ei tule yksin etkä yksin ollessaan tarvitse erityisesti tukea keneltäkään miten se turvattomuus syntyisi parisuhteessa?
Siitä toisesta ihmisestä. Miehet eivät joudu pelkäämään naisia samoin, luulisin.
Miksi naiset sitten aloittaa parisuhteen miehen kanssa jota joutuu pelkäämään. En minä ainkaan omaa miestäni pelkää vaikka hän ei juuri tunteista puhukaan.
Tuskin sitä miestä alussa joutuukaan pelkäämään. Enkä tarkoittanut välttämättä sellaista aktiivista pelkäämistä, että toinen tap*aa tai hakkaa, vaan sellaista pahaa oloa ja levotonta mieltä luovaa pelkäämistä.
Sitä kutsutaan läheisriippuvuudeksi jos hakee turvaa omaan turvattomuuteensa muista. Lähtökohtaisesti se toinen ei sitä turvaa koskaan anna (oli nainen tai mies) vaan sen oman sisäisen turvallisuuden kannattaa hankkia ihan ilman parisuhdetta. Jos parisuhde syntyy se onnistuu huomattavasti paremmin kun se on parisuhde eikä riippuvuussuhde.
Toki se turvallisuuden tunne haetaan ensimmäiseksi sieltä omasta itsestä, mutta huonossa suhteessa sitä usein 'kadottaa' sen oman itsensä. Vahva ihminen osaa lähteä pois tällaisesta suhteesta, mutta heikko ihminen jää ja tulee entistä heikommaksi kun se toinen kohtelee huonosti.
????? Haluan olla tarvittaessa tukena miehelleni (ja muille läheisilleni) . En etsi mitään ongelmavyyhtiprojektimiehiä parannettavaksi vaan ihan tavallista tukemista: työasioista ja muista projekteista, murheista, harrastuksista jne.
Odotan kyllä saavani tukea itsekin.