Puhumattomuus parisuhteessa. Miten koette sen? Varsinkin haluaisin tähän sen puhumattoman kommentteja, miksi et puhu vaikka moni parisuhteen solmu avautuisi sillä?

Ap, meinaatko stalkata miehesi kännykän?

No jos mies ei puhu, niin toimisko kirjoittaminen? Suostuuko se vaikka lukemaan, jos kirjoitat sille asiallisen kirjeen. Ei mitään haukkumisjuttua. Ja vastaisko se siihen omalla kirjeellä?

Vierailija kirjoitti:

Ap, meinaatko stalkata miehesi kännykän?

Auttaisiko se jotenkin puhumattomuuteen?

Vierailija kirjoitti:

Olen puhumaton, mutta en ole parisuhteessa. Koen, että suurin osa puhumisesta on täysin turhaa hölpöttämistä, jolla asiat eivät ratkea suuntaan eivätkä toiseen. Ja suurimmaksi osaksi puhe on jatkuvaa saman asian toistoa, eikä sekään vie asioita eteenpäin. Ja yleensä se, joka jatkuvasti haluaa puhua, pääsääntöisesti haluaa vain jyrätä oman tahtonsa mukaisesti. Joku yhteisen sävelen etsintä onnistuu vain, jos mennään sen pälpättäjän mielihalujen mukaan.

Kyllä se useammin on niinpäin, että sen puhumattoman mukaan mennään monessa asiassa, juuri siksi, kun hän ei suostu joustamaan yhtään asioissa, jotka olisivat toiselle tärkeitä, eikä itsekkäästi edes niistä ala puhumaan. Kyllä puhumattomuus on usein myös tuollaista kontrollin käyttöä. Eli se puhumaton on se joka jyrää. Tärkeistä asioista puhuminen on merkityksetöntä "pälpättäjän höpöttämistä" vain silloin, jos ei ole oikeata kiinnostusta niihin toisen ajatuksiin ja tunteisiin eikä avosta toista tarpeeksi. Tuollainen kielenkäyttömitä aiheesta viljelet, on aika alentavaa suhtautuminen toiseen.

Sehän on itsestä kiinni, jääkö puhe ikuiseksi jankkaamiseksi vai ratkaisujen etsimiseksi.

Vierailija kirjoitti:

Ap, meinaatko stalkata miehesi kännykän?

En meinaa. 📵

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen puhumaton, mutta en ole parisuhteessa. Koen, että suurin osa puhumisesta on täysin turhaa hölpöttämistä, jolla asiat eivät ratkea suuntaan eivätkä toiseen. Ja suurimmaksi osaksi puhe on jatkuvaa saman asian toistoa, eikä sekään vie asioita eteenpäin. Ja yleensä se, joka jatkuvasti haluaa puhua, pääsääntöisesti haluaa vain jyrätä oman tahtonsa mukaisesti. Joku yhteisen sävelen etsintä onnistuu vain, jos mennään sen pälpättäjän mielihalujen mukaan.

Kyllä se useammin on niinpäin, että sen puhumattoman mukaan mennään monessa asiassa, juuri siksi, kun hän ei suostu joustamaan yhtään asioissa, jotka olisivat toiselle tärkeitä, eikä itsekkäästi edes niistä ala puhumaan. Kyllä puhumattomuus on usein myös tuollaista kontrollin käyttöä. Eli se puhumaton on se joka jyrää. Tärkeistä asioista puhuminen on merkityksetöntä "pälpättäjän höpöttämistä" vain silloin, jos ei ole oikeata kiinnostusta niihin toisen ajatuksiin ja tunteisiin eikä avosta toista tarpeeksi. Tuollainen kielenkäyttömitä aiheesta viljelet, on aika alentavaa suhtautuminen toiseen.

Mäkin koen sen niin että puhumaton on niskan päällä, näin useimmiten.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Sehän on itsestä kiinni, jääkö puhe ikuiseksi jankkaamiseksi vai ratkaisujen etsimiseksi.

Jos toinen haluaa puhua esimerkiksi tunteista tai kertoa mielipiteensä niin miten siihen löytyy ratkaisu puhumalla?

Minä ihmettelen miten ihmiset, jotka arvostavat avointa keskustelua ylipäätään päätyvät avioliittoon sellaisen ihmisen kanssa joka ei puhu eikä puhahda?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulle tulee asioiden vatvomisesta vain huonompi olo moneksi tunniksi, jopa päiviksi. Se ei suinkaan paranna mielialaani. En ole valmis tästä kärsimään, kun puhuminen ei lopulta auta mitään. Suurin osa parisuhteessa kitkaa aiheuttavista asioista kun on ihan aitoja yhteensopimattomuusongelmia, jotka johtuvat erilaisista tarpeista, toiveista, arvoista ja personaallisuudesta. Jos on päättänyt suhteessa olla, nämä erot täytyy vain hyväksyä, eivätkä ne parane puhumalla. Mieluummin keskittyy muihin asioihin.

Tämä "puhumattomuus" ei siis ole mikään defenssi tai lapsuudesta opittu haitallinen malli vaan rationaalinen suhtautuminen tosiasioihin.

Oletko sitten muutoinkin sitä mieltä, että ikävistä asioista ja ongelmista ei puhuta, ei esim. työpaikallakaan mistään puutteista tai parantamista tarvitsevista asioista..?

Meillä on muuten työpaikalla eräs tyyppi joka kyllä meille kollegoille mussuttaa milloin mistäkin, mutta sitten kun on jotain palaverejä tms niin kysyttäessä vastaa että "kaikki on hienosti".

Ap

Ei tietenkään uskalla puhua niistä palavereissa, pelkää.

Vierailija kirjoitti:

Minä ihmettelen miten ihmiset, jotka arvostavat avointa keskustelua ylipäätään päätyvät avioliittoon sellaisen ihmisen kanssa joka ei puhu eikä puhahda?

Minä en ihmettele. Toinen voi muuttua puhumattomaksi, kun ollaan yhdessä, koska häntä ei enää kiinnosta puhua puolison kanssa. Kumppanista on tullut ikään kuin liian tuttu ja ehkä tylsäkin tyyppi. Mitäpä sellaiselle läpikotaisin tutulle puhumaan?

Mies ei osannut puhua vaikeista asioita ja piti mykkäkoulua välillä. En aina edes tiennyt, että miksi. Kun yritin kysellä asiasta niin ei kertonut vaan piti vain mykkäkouluaan. Olisi pitänyt puhua asioista ja selvittää mikä painaa mieltä. Jos mies jotakin sanoi, niin tiuskimalla lause tai pari. Vaikea yksin yrittää selvittää asioita kun toisesta ei siihen ollut. Sitten mies tiputti pommin taivaalta ja haki avioeroa. Kun ei voinut olla mies ja keskustella asioista.

Koville se otti kun itse vielä rakasti ja olisi halunnut jatkaa, mutta kun ei toinen osaa puhua. Nyt muutaman kuukauden jälkeen en voi enää kuvitella meidän olevan yhdessä. Toki kyyneleet nousi silmiin kun tätä kirjoitan, että en vielä ole täysin erosta yli. 

Vierailija kirjoitti:

Mä olen puhumaton nainen. Olen jo lapsesta oppinut että mun mielipiteet ja tunteet on väärin eikä niitä noteerata tai sitten ne vaan mitätöidään. En enää uskalla avautua. Kärvistelen mieluummin sitten yksin. Osaksi tämä johtuu myös kumppaneista koska en ole kokenut voivani luottaa heihin.

Jos mulle tulee ongelma parisuhteessa, mietin heti eroa. Haaveilen miten eroaisin. Eron mietintä ei kuitenkaan tarkoita sitä että missään nimessä haluaisin erota. Mutta se olisi helppo ratkaisu.  Toki pidän tuonkin sisälläni enkä yleensä kerro kumppanille koska en halua loukata häntä.

Turha varmaan mainitakaan ettei mun suhteista ole kovin pitkiä tullut.  Toivoisin voivani käyttäytyä paremmin. Toivoisin voivani saada luotettavan kumppanin ja turvallisen suhteen jossa voisin kasvaa.

Tsemppiä ap:lle!

Minäkin olen puhumaton nainen. Olen perusluonteeltani murehtija ja välttelen konflikteja viimeiseen asti. Riitatilanteessa menen ihan lukkoon, enkä pysty ilmaisemaan itseäni. En osaa ottaa asioita esille riidan ulkopuolella eikä puolisokaan aloita asiallista keskustelua, joten harvoin käymme läpi ns. isoja asioita. Riidat menevät siten, että puoliso riitelee ja minä vain itken. Edelliseen kirjoittajaan erona, että olen pitkässä yli 15 v parisuhteessa. Haluaisin ilmaista itseäni paremmin ja päästä eroon tuosta konflikteihin liittyvästä paniikin tunteesta. En koe olevani millään tavalla tunteeton, mutta pidän tunteeni itselläni.

Jos mä puhun niin mieheni heti luulee että se on kutsu seksiin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä ihmettelen miten ihmiset, jotka arvostavat avointa keskustelua ylipäätään päätyvät avioliittoon sellaisen ihmisen kanssa joka ei puhu eikä puhahda?

Minä en ihmettele. Toinen voi muuttua puhumattomaksi, kun ollaan yhdessä, koska häntä ei enää kiinnosta puhua puolison kanssa. Kumppanista on tullut ikään kuin liian tuttu ja ehkä tylsäkin tyyppi. Mitäpä sellaiselle läpikotaisin tutulle puhumaan?

Me ollaan oltu kumppanin kanssa yhdessä kohta kolmekymmentä vuotta ja mitä enemmän sitä puolisoa oppii tuntemaan sitä enemmän ne keskustelut ovat syventyneet. Ei ole kertaakaan tullut sellainen fiilis, että ei olisi mitään keskusteltavaa. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sehän on itsestä kiinni, jääkö puhe ikuiseksi jankkaamiseksi vai ratkaisujen etsimiseksi.

Jos toinen haluaa puhua esimerkiksi tunteista tai kertoa mielipiteensä niin miten siihen löytyy ratkaisu puhumalla?

Tunteista ja mielipiteistä keskusteleminen on tärkeää vuorovaikutuksessa muiden ihmisten kanssa, ja se voi auttaa parantamaan ymmärrystä ja luomaan syvempiä suhteita. Tässä on joitakin vinkkejä siitä, miten voit käsitellä näitä aiheita puhumalla:

Kuuntele aktiivisesti: Ennen kuin ilmaiset omia tunteitasi tai mielipiteitäsi, kuuntele tarkasti, mitä toinen henkilö sanoo. Kuuntele ilman ennakkoluuloja ja ymmärrä heidän näkemyksensä.

Ole empaattinen: Osoita empatiaa toisen henkilön tunteita kohtaan. Ymmärrä, että heillä voi olla erilaisia kokemuksia ja näkemyksiä, ja kunnioita näitä.

Käytä "Minä-viestejä": Kun ilmaiset omia tunteitasi tai mielipiteitäsi, pyri käyttämään "minä-viestejä". Esimerkiksi sano "Minusta tuntuu" tai "Minun mielestäni". Tämä auttaa välttämään syyttelyä tai tuomitsemista.

Puhu rauhallisesti ja kunnioittavasti: Käytä rauhallista äänensävyä ja kielenkäyttöä, kun ilmaiset tunteitasi tai mielipiteitäsi. Vältä aggressiivista tai syyttävää kieltä.

Käytä avoimia kysymyksiä: Kysy avoimia kysymyksiä, jotka kannustavat keskustelua ja syvempää ymmärrystä. Esimerkiksi voit kysyä: "Miksi tunnet niin?" tai "Voitko kertoa enemmän mielipiteestäsi?"

Ole valmis kuulemaan vastapuolen näkemyksiä: Ota vastaan toisen henkilön vastaus avoimesti ja kunnioittavasti, vaikka se olisi eri mieltä omasta näkemyksestäsi. Älä yritä pakottaa omaa näkemystäsi toiselle.

Etsi yhteisiä näkemyksiä: Yritä löytää yhteisiä näkemyksiä tai kohtia, joista olette samaa mieltä. Tämä voi auttaa rakentamaan yhteyttä ja vähentämään konfliktia.

Harjoittele aktiivista kuuntelemista: Aktiivinen kuuntelu on taito, joka auttaa sinua ymmärtämään syvemmin toisen henkilön tunteita ja mielipiteitä. Se sisältää eleiden, ilmeiden ja sanattoman viestinnän tarkkailemisen.

Kun käytät näitä vinkkejä, voit luoda avoimen ja kunnioittavan ilmapiirin keskustelulle tunteista ja mielipiteistä. Tällainen vuorovaikutus voi auttaa ihmisiä tuntemaan olonsa kuulluiksi ja ymmärretyiksi, mikä voi edistää parempaa kommunikaatiota ja suhteiden syventymistä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Joskus yritin puhua, vastapuoli alkoi tehdä kiusaa, ei kestänyt ajatusta, että itsessäkin olisi jotain vikaa. Turhaa sellaisen kanssa on puhua, jää yksinpuheluksi.

Ei huonot suhteet puhumalla muutu, syyt ovat liian syvällä.

Hyvä suhde voi muuttua huonoksi, kun puhe lakkaa.

Lakkaako puhe hyvässä suhteessa?

Ei. Koska silloin sä haluat tietää mitä toiselle kuuluu ja myös kertoa omia juttujasi. Keskusteluyhteys on henkistä läheisyyttä. Hiljaisuus on erkanemista.

Henkistä läheisyyttä voi kokea ihan hyvin hiljaisuudessakin. Ei se edellytä puhetta.

Mutta jos keskusteluyhteys jostain syystä hiljenee se kertoo kyllä aina niistä parisuhteen ongelmista. Toisaalta varmasti osaltaan se myös niitä lisää, vaikka ei niitä varsinaisesti synnytäkään. Kun pyörä lähtee pyörimään sitä on usein vaikea pysäyttää. Sen vuoksi olisi hyvä yrittää ajoissa saada se pyörä pyörimään edes oikeaa tai haluttuun suuntaan jotta se ei muutu oravanpyöräksi joka ruokkii itse itseään.

Ei voi. Fyysistä toki voi, mutta jos puolisot eivät jaa syvempiä tunteitaan tai ajatuksistaan, sehän on nimenomaan henkistä etäisyyttä. Silloin ei tiedä mitä toisen päässä liikkuu.

Tottakai sitä voi luulla, että on joku maaginen henkinen yhteys, vaikkei mielessä olevia asioita jaeta, mutta silloin kyse on vain omasta kokemuksesta, jolla ei ole mitään tekemistä todellisen tilanteen kanssa. Fantasiamaailma.

ja yllättävän moni oikeasti luulee tietävänsä mitä toinen ajattelee. Tämä onkin ihan sietämätöntä, kun tällainen meedio sanoo ettei sun tarvii puhua, kun tiedän kyllä mitä ajattelet ja tunnet. Jonkinlainen kaikkivoipaisuusharha tuokin.

Ja mahdollinen avioero tulee täytenä yllätyksenä ja shokkina sitten aikanaan. Yksi on kuvitellut elävänsä seesteisessä ja rakastavassa suhteessa, kun toinen on kironnut koko avioliittoa mielessään ja suunnitellut pakoa jo pidemmän aikaa.

Ihan hirveän kypsymätöntä olla hiljaa ja vain sisäisesti kärvistellä, ja sit heittääkin pommin toiselle. Todella epäreilua, et voinut edes yrittää parantaa omaa käytöstäsi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sehän on itsestä kiinni, jääkö puhe ikuiseksi jankkaamiseksi vai ratkaisujen etsimiseksi.

Jos toinen haluaa puhua esimerkiksi tunteista tai kertoa mielipiteensä niin miten siihen löytyy ratkaisu puhumalla?

Tietenkin, ratkaisu löytyy usein keskustelemalla toisen osapuolen kanssa, kuuntelemalla heidän mielipiteitään avoimesti ja ilmaisemalla omat näkemyksesi. Tavoitteena on löytää kompromissi, joka tyydyttää molemmat osapuolet. Tämä edellyttää kuitenkin, että molemmat osapuolet ovat henkisesti kypsiä ja valmiita tekemään yhteistyötä. Jos ei ole henkisesti kypsä keskustelemaan fiksusti ja asiallisesti, niin ei myöskään ole valmis olemaan suhteessa.

Vierailija kirjoitti:

Mies ei osannut puhua vaikeista asioita ja piti mykkäkoulua välillä. En aina edes tiennyt, että miksi. Kun yritin kysellä asiasta niin ei kertonut vaan piti vain mykkäkouluaan. Olisi pitänyt puhua asioista ja selvittää mikä painaa mieltä. Jos mies jotakin sanoi, niin tiuskimalla lause tai pari. Vaikea yksin yrittää selvittää asioita kun toisesta ei siihen ollut. Sitten mies tiputti pommin taivaalta ja haki avioeroa. Kun ei voinut olla mies ja keskustella asioista.

Koville se otti kun itse vielä rakasti ja olisi halunnut jatkaa, mutta kun ei toinen osaa puhua. Nyt muutaman kuukauden jälkeen en voi enää kuvitella meidän olevan yhdessä. Toki kyyneleet nousi silmiin kun tätä kirjoitan, että en vielä ole täysin erosta yli. 

Olen pahoillani. Tsemppiä!

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä olen puhumaton nainen. Olen jo lapsesta oppinut että mun mielipiteet ja tunteet on väärin eikä niitä noteerata tai sitten ne vaan mitätöidään. En enää uskalla avautua. Kärvistelen mieluummin sitten yksin. Osaksi tämä johtuu myös kumppaneista koska en ole kokenut voivani luottaa heihin.

Jos mulle tulee ongelma parisuhteessa, mietin heti eroa. Haaveilen miten eroaisin. Eron mietintä ei kuitenkaan tarkoita sitä että missään nimessä haluaisin erota. Mutta se olisi helppo ratkaisu.  Toki pidän tuonkin sisälläni enkä yleensä kerro kumppanille koska en halua loukata häntä.

Turha varmaan mainitakaan ettei mun suhteista ole kovin pitkiä tullut.  Toivoisin voivani käyttäytyä paremmin. Toivoisin voivani saada luotettavan kumppanin ja turvallisen suhteen jossa voisin kasvaa.

Tsemppiä ap:lle!

Minäkin olen puhumaton nainen. Olen perusluonteeltani murehtija ja välttelen konflikteja viimeiseen asti. Riitatilanteessa menen ihan lukkoon, enkä pysty ilmaisemaan itseäni. En osaa ottaa asioita esille riidan ulkopuolella eikä puolisokaan aloita asiallista keskustelua, joten harvoin käymme läpi ns. isoja asioita. Riidat menevät siten, että puoliso riitelee ja minä vain itken. Edelliseen kirjoittajaan erona, että olen pitkässä yli 15 v parisuhteessa. Haluaisin ilmaista itseäni paremmin ja päästä eroon tuosta konflikteihin liittyvästä paniikin tunteesta. En koe olevani millään tavalla tunteeton, mutta pidän tunteeni itselläni.

Olet jo pitkällä kun tunnistat itsessäsi nämä asiat <3 Terapiasta olisi varmasti hyötyä, toki löytyy paljon myös hyvää kirjallisuutta, ilmainen vaihtoehto.