Lue keskustelun säännöt.
Puhumattomuus parisuhteessa. Miten koette sen? Varsinkin haluaisin tähän sen puhumattoman kommentteja, miksi et puhu vaikka moni parisuhteen solmu avautuisi sillä?
25.09.2023 |
Mulla kotona puhumaton mies. Muutama parisuhteeseen liittyvä asia painaa omaa mieltä ja niistä olisi hyvä keskustella. Mutta kun yritän, toinen vaikenee tai sitten suuttuu ja tyyliin menee jo eropapereita tulostelemaan kun "hän ei kerran kelpaa mulle". Ja kun mies ei puhu, niin minä pidän sitten oikeana sitä miten asian päässäni oletan. Ja minä en mielellään saa ottaa kipeitä asioita esille koska häntä ahdistaa ja ilmeisesti kokee ne jollain tapaa arvosteluna itseään kohtaan, en tiedä. Eli tästä seurauksena vetäytyvä puhumaton ja hyökkäävä minä, silloin kun kehtaan nostaa jonkin asian esille. Toisaalta kun tietää että puhumatonta ahdistaa, on hirveän vaikea aloittaa mistään parisuhteeseen liittyvästä aiheesta keskustelua kun toinen kokee sen painostamisena ja vetäytyy entistä enemmän.
Millaisia kokemuksia teillä? Puhumaton, miksi et puhu?
Kommentit (1170)
Vierailija kirjoitti:
Olen puhumaton, mutta en ole parisuhteessa. Koen, että suurin osa puhumisesta on täysin turhaa hölpöttämistä, jolla asiat eivät ratkea suuntaan eivätkä toiseen. Ja suurimmaksi osaksi puhe on jatkuvaa saman asian toistoa, eikä sekään vie asioita eteenpäin. Ja yleensä se, joka jatkuvasti haluaa puhua, pääsääntöisesti haluaa vain jyrätä oman tahtonsa mukaisesti. Joku yhteisen sävelen etsintä onnistuu vain, jos mennään sen pälpättäjän mielihalujen mukaan.
Voitaisiin mennä sen toisenkin mukaan jos hän avaisi suunsa niin että tietäisin missä mennään ja mitä hän on mistäkin mieltä. Kunnioittaisin valtavasti hänen toiveitaan ja puhumattomuuttakin kunnioitan ja ymmärrän tiettyyn pisteeseen saakka.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Exä aloitti viileän mykkäkoulun, jos oli tuhlannut kaikki omat rahansa ja hän tarvitsi jotakin. Alkoi kauhea kiukuttelu. Lopulta aina selvisi, että rahapula vaivaa taas. Oli ulosotossa ja osteli holtittomasti harrastukseensa liittyviä juttuja. Yritti taloudellista väkivaltaa ja minä olin kauhea narsistipsykopaatti vähintään, kun en suostunut hänelle lopulta enää lainaamaan, jotta oppisi suurempituloisena käyttämään varojaan tulojensa mukaan.
Mullakin oli mykkä ja mököttävä mies. Jätin hänet, koska en halua hukata tätä ainutkertaista elämääni aikuisen miehen terapointiin.
Vierailija kirjoitti:
Voi olla ihan vain sovinismiakin. Uskoo, että myöntäessään mitään vikoja itsessään menettää kontrollin. Seuraavaksi onkin sitten tossun alla, ja siellähän ei henki kulje, vaikka sattuman säkällä nainen ei olisikaan hirmuhallitsija.
Ymmärrät kai, että eihän silloin voi myöntää yhtään mitään, koskaan. Eikä myöskään sanoa, mitä tuntee. Asut omanedunvalvojan kanssa.
Joo, tämä voi olla täysin totta. Aika hyvin sanoitit.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulle tulee asioiden vatvomisesta vain huonompi olo moneksi tunniksi, jopa päiviksi. Se ei suinkaan paranna mielialaani. En ole valmis tästä kärsimään, kun puhuminen ei lopulta auta mitään. Suurin osa parisuhteessa kitkaa aiheuttavista asioista kun on ihan aitoja yhteensopimattomuusongelmia, jotka johtuvat erilaisista tarpeista, toiveista, arvoista ja personaallisuudesta. Jos on päättänyt suhteessa olla, nämä erot täytyy vain hyväksyä, eivätkä ne parane puhumalla. Mieluummin keskittyy muihin asioihin.
Tämä "puhumattomuus" ei siis ole mikään defenssi tai lapsuudesta opittu haitallinen malli vaan rationaalinen suhtautuminen tosiasioihin.
Tää oli hyvin sanottu, mutta kyllä mä uskon että joistain asioista vain pitäisi pystyä puhumaan.
Ap
Tietysti monistakin asioista täytyy voida puhua. Muuten ei parisuhdetta koskaan synny, eikä sellaista voi pitää yllä. Ja kyllähän melkein kaikki "puhumattomiksi" leimatut ihmiset monista asioista puhuvatkin. Harvassa ovat sellaiset tuppisuut, jotka eivät mistään suhdeasioista saa sanottua mitään. (He tuskin edes romanttiseen suhteeseen päätyvät.)
Kiinnostaisi tietää, miten hyvin itse osaat tunnistaa ne parisuhdetta mahdollisesti hierätävät, joiden ratkaiseminen onlopulta mahdotonta ja joista vatvominen ei siten johda mihinkään? Entä huomaatko, kun itse haluat huojentaa mieltäsi puhumalla, saatatkin vain siirtää pahaa oloasi toiseen, joka ei puhumisesta saa vastaavaa helpotusta vaan ainoastaan ahdistusta?
Jossain sanottiin, että ne, jotka ottavat itseensä tuolla tavalla raskaasti toisten tunteita, ovat jotenkin kykenemättömiä tunnistamaan omia tunteitaan ja käsittelemään niitä. Sitten tulee vain epämääräinen raskas tai ahdistunut olo, tuntuu pahalta.
Se toinen, joka puhuu vaikeuksistaan, ei ymmärrä aiheuttavansa toiselle raskasta oloa, koska ei itse saa raskasta oloa kuunnellessaan toisten murheita.
Asiat eivät koskaan selviä puhumatta, joten se että vaikenee on luovuttamista. Keskustelulla annetaan edes mahdollisuus paremmalle. Silloin pitää oikeasti keskustella, pyrkiä hahmottamaan käsiteltävä asia ja etsiä sille parasta ratkaisua ja kohdata vastapuoli reilusti. Jos keskittyy vain väittelemään, voittamaan tai ei ota käsiteltävää asiaa tosissaan, keskustelu on vain turhaa ajanhukkaa ja vie voimat.
Keskustelu on myös turhaa ajanhukkaa, kun kyseessä oleva asia on sellainen, johon ratkaisua ei voi koskaan löytyä. Todellisuudessa erittäin moni parisuhdeongelma pelkistyy siihen, että toinen on joko hyväksyttävä sellaisena kuin hän on, tai erottava. Tämän toteaminen ajaa kuitenkin monet vatvojat kuilun partaalle, kun he eivät voi enää turvautua omaan defenssiinsä (loputon tunnepuhe), ja saa heidät kokemaan eksistentiaalista ahdistusta.
Suosittelen keskittymään omiin tarpeisiin ja rajoihin ja varmistamaan, että tarpeet tulevat täytetyksi ja että rajoja ei ylitetä. Pyyntöjen esittäminen on parempaa kuin vatvominen. Toinen kyllä käytöksellään osoittaa, pystyykö hän olemaan sinulle sellainen kumppani, jollaista tarvitset.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ap, se toisen osapuolen puhuminen alkaa siitä, että
SINÄ OPETTELET KUUNTELEMAAN.
Eikä niin, etä kun SINÄ olet päättänyt, että NYT SAATANA KESKUSTELLAAN, aloitat ensin ja sitten "kuuntelet", mitä miehellä olisi sanottavana. Ei niin.
Vaan niin, että ihan perusarjessa alat pitää sitä turpaasi vähän enemmän tukossa, että se toinen alkaisi pikkuhiljaa saada tilaa ja rohkeutta puhua omista asioistaan.
Ja kun se puhuu, sinä kuuntelet, etkä kerro mitä sen pitäisi tehdä toisin. Kuuntelet, hyväksyt ja annat toisen olla oma itsensä.
Siitä se lähtee.
---------
Minä en ole parisuhteessa puhumaton, koska minulla on ihana mies, joka antaa minun puhua silloin kun haluan.
Äitini ja siskoni mielestä olen puhumaton ja ihan suorastaan mt-ongelmainen kun en jaa asioitani. Syy: ne ovat itse koko ajan suuna päänä, ja jos en ole valmis tilittämään jotain asiaa juuri silloin kun ne ottavat sen puheeksi, vika on tietysti minun. Ei anneta päättää itse sitä ajoitusta. Sitten jos joskus menen jotain itsestäni kertomaan, kertovat mitä minun pitäisi tehdä toisin. Aina. Joka helvetin ikinen kerta.
-------------
Ja 17 vuoden onnellisen parisuhteen kokemuksella voin sanoa, että niitä "välttämättömiä puhuttavia" on merkittävästi vähemmän kuin ämmäinlehdet opettaa. Tietysti käytännön asioista on puhuttava, että muutetaanko tai otetaanko koira. Mutta jos esim. toisen käytös ärsyttää, kannattaa yleensä ensin katsoa peiliin, sitten katsoa peiliin ja sitten miettiä, mikä minua oikeasti väsyttää, sen jälkeen ottaa päikkärit, jättää päivällinen laittamatta ja hakea Heseä ja huomata, että oikeastaan ei minua vitutakaan tuon toisen käytös, olin vaan väsynyt/nälkäinen.
Kannattaa myös muistaa, että ei tässä maailmassa pysty muuttamaan mitään muuta kuin itseään. Koskaan. Sen takia aina ongelmatilanteissa kannattaa kääntä katse itseensä, ei siihen toiseen.
Ja toisinaan on sitä toistakin kohtaan armeliaampaa ihan vaan ottaa ero, kuin se että yrität vuodesta toiseen pakottaa sen puhumaan juuri siitä, mitä sinä itse haluat, silloin kun sinä haluat, päätyen siihen lopputulokseen minkä sinä haluat.
Vierailija kirjoitti:
En puhu koska saatan sanoa jotain jota kadun, ja jota en sanomattomaksi saa. Se että väitetään kunnon riidan puhdistavan ilmaa, ei pidä paikkaansa. Päin vastoin; se saattaa pahimmassa tapauksessa lopettaa suhteen.
Olen päättänyt että mietin ensin mitä sanon, kuin että sanon jotain peruuttamatonta.
Tämähän se on. Olen monasti ollut kiitollinen siitä että harkitsen sanojani. Vaikka mielessä pyörii ilkeitäkin asioita kumppanista, on ollut hyvä etten ole sanonut niitä ääneen koska kuitenkin välitän hänestä, ja sanomalla pahasti, se olisi kumppanuuden loppu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mistä sen miehen tulisi puhua? Aika harva nainen oikeasti haluaa kuulla miehen mielipiteen, vaan jatkaa nalkutusta - jota keskusteluksi kutsuu - niin pitkään, että mies lopulta hermostuu.
No vaikka ihan siitä että mikä vaivaa jos vaikka mököttää näin esimerkiksi.
Ap
Ei toisen tarvitse kertoa sinulle, mikä sinua vaivaa. Ihmisellä on oikeus prosessoida pahastumisensa yksityisesti parisuhteessakin. Voit kuitenkin aina kertoa toiselle, että siedät mököttämistä huonosti etkä halua olla mököttävän ihmisen kanssa. Näin molemmat voivat sitten tehdä omalta kannaltaan parhaat ratkaisut.
Kannattaa muutenkin keskittyä omiin rajoihin, omaan käyttäytymiseen ja henkilökohtaisiin valintoihin enemmän kuin toiseen.
No otin tuon mököttämisasian ihan vain esimerkkinä. :)
Ap
kaikki keskustelu on kompromisseja sen jälkeen kun asia on jo johtanut riitatilanteeseen. kompromissi taas ei auta ketää koska on molemmilta pois. pitää vaan valita taistelunsa ja ymmärtää mikä on toiselle tärkeempää ku ittelle
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Moni täällä sanoo, ettei puhuminen auta/ratkaise mitään- mutta kertokaapa sitten, MIKÄ ratkaisee?
Väkivalta?
Pettäminen?
Suhteen lopettaminen?Minä kasvoin rikkinäisessä perheessä mykkään kulttuuriin, ja silti haluan puhua asioista. Muutakaan keinoa selvittää asioita ei oikein ole, en halua alkaa tappelemaan fyysisesti tai huutoraivoamaan.
Minusta puhumattomuus on itsekkään ja kehittymättömän mielen defenssi.
Niin juuri, mikä sitten ratkaisee? Sepä se. Pitäisikö sen puhumattoman vaan antaa lillua omissa myrkyissään ilman että yrittääkään ottaa mitään puheeksi? Haluaako puhumaton sitä ihan oikeasti?
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mistä sen miehen tulisi puhua? Aika harva nainen oikeasti haluaa kuulla miehen mielipiteen, vaan jatkaa nalkutusta - jota keskusteluksi kutsuu - niin pitkään, että mies lopulta hermostuu.
No vaikka ihan siitä että mikä vaivaa jos vaikka mököttää näin esimerkiksi.
Ap
Ei toisen tarvitse kertoa sinulle, mikä sinua vaivaa. Ihmisellä on oikeus prosessoida pahastumisensa yksityisesti parisuhteessakin. Voit kuitenkin aina kertoa toiselle, että siedät mököttämistä huonosti etkä halua olla mököttävän ihmisen kanssa. Näin molemmat voivat sitten tehdä omalta kannaltaan parhaat ratkaisut.
Kannattaa muutenkin keskittyä omiin rajoihin, omaan käyttäytymiseen ja henkilökohtaisiin valintoihin enemmän kuin toiseen.
No otin tuon mököttämisasian ihan vain esimerkkinä. :)
Ap
Anna kaksi muutakin esimerkkiä. Auttaisi ymmärtämään, minkälaisista asioista tässä on kyse. On nimittäin vähän eri asia, onko toinen haluton kertaamaan työpäivänsä tapahtumat vai paljastamaan, haluaako koskaan lapsia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Siksi koska en tunnista omia tunteitani, enkä tarpeitani. Jos ei niitä itsekään tiedä, miten niistä voisi toisen kanssa keskustella.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulle tulee asioiden vatvomisesta vain huonompi olo moneksi tunniksi, jopa päiviksi. Se ei suinkaan paranna mielialaani. En ole valmis tästä kärsimään, kun puhuminen ei lopulta auta mitään. Suurin osa parisuhteessa kitkaa aiheuttavista asioista kun on ihan aitoja yhteensopimattomuusongelmia, jotka johtuvat erilaisista tarpeista, toiveista, arvoista ja personaallisuudesta. Jos on päättänyt suhteessa olla, nämä erot täytyy vain hyväksyä, eivätkä ne parane puhumalla. Mieluummin keskittyy muihin asioihin.
Tämä "puhumattomuus" ei siis ole mikään defenssi tai lapsuudesta opittu haitallinen malli vaan rationaalinen suhtautuminen tosiasioihin.
Tää oli hyvin sanottu, mutta kyllä mä uskon että joistain asioista vain pitäisi pystyä puhumaan.
Ap
Tietysti monistakin asioista täytyy voida puhua. Muuten ei parisuhdetta koskaan synny, eikä sellaista voi pitää yllä. Ja kyllähän melkein kaikki "puhumattomiksi" leimatut ihmiset monista asioista puhuvatkin. Harvassa ovat sellaiset tuppisuut, jotka eivät mistään suhdeasioista saa sanottua mitään. (He tuskin edes romanttiseen suhteeseen päätyvät.)
Kiinnostaisi tietää, miten hyvin itse osaat tunnistaa ne parisuhdetta mahdollisesti hierätävät, joiden ratkaiseminen onlopulta mahdotonta ja joista vatvominen ei siten johda mihinkään? Entä huomaatko, kun itse haluat huojentaa mieltäsi puhumalla, saatatkin vain siirtää pahaa oloasi toiseen, joka ei puhumisesta saa vastaavaa helpotusta vaan ainoastaan ahdistusta?
Jossain sanottiin, että ne, jotka ottavat itseensä tuolla tavalla raskaasti toisten tunteita, ovat jotenkin kykenemättömiä tunnistamaan omia tunteitaan ja käsittelemään niitä. Sitten tulee vain epämääräinen raskas tai ahdistunut olo, tuntuu pahalta.
Se toinen, joka puhuu vaikeuksistaan, ei ymmärrä aiheuttavansa toiselle raskasta oloa, koska ei itse saa raskasta oloa kuunnellessaan toisten murheita.
Asiat eivät koskaan selviä puhumatta, joten se että vaikenee on luovuttamista. Keskustelulla annetaan edes mahdollisuus paremmalle. Silloin pitää oikeasti keskustella, pyrkiä hahmottamaan käsiteltävä asia ja etsiä sille parasta ratkaisua ja kohdata vastapuoli reilusti. Jos keskittyy vain väittelemään, voittamaan tai ei ota käsiteltävää asiaa tosissaan, keskustelu on vain turhaa ajanhukkaa ja vie voimat.
Keskustelu on myös turhaa ajanhukkaa, kun kyseessä oleva asia on sellainen, johon ratkaisua ei voi koskaan löytyä. Todellisuudessa erittäin moni parisuhdeongelma pelkistyy siihen, että toinen on joko hyväksyttävä sellaisena kuin hän on, tai erottava. Tämän toteaminen ajaa kuitenkin monet vatvojat kuilun partaalle, kun he eivät voi enää turvautua omaan defenssiinsä (loputon tunnepuhe), ja saa heidät kokemaan eksistentiaalista ahdistusta.
Suosittelen keskittymään omiin tarpeisiin ja rajoihin ja varmistamaan, että tarpeet tulevat täytetyksi ja että rajoja ei ylitetä. Pyyntöjen esittäminen on parempaa kuin vatvominen. Toinen kyllä käytöksellään osoittaa, pystyykö hän olemaan sinulle sellainen kumppani, jollaista tarvitset.
NO, EIKÖ SITÄ EROKESKUSTELUA VOI REILUSTI KÄYDÄ!?!? Mikä siinä on niin mahdotonta?
Eksä kierteli ja kaarteli ja kierteli ja kaarteli. Päätin, että asiaan saadaan selvyys, aiemmin en anna periksi. Hän sitten ghostasi minut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Siksi koska en tunnista omia tunteitani, enkä tarpeitani. Jos ei niitä itsekään tiedä, miten niistä voisi toisen kanssa keskustella.
Mikset voi kertoa edes tuota?
Miksi niin moni aikuinen on sosiaalisilta ja tunnetaidoiltaan lapsen tai teinin tasolla, eikä ole asiasta lainkaan huolissaan eikä näe itsessään mitään kehitettävää?
Jotkut ilmeisesti olettavat, että jos parisuhteessa toinen osapuoli on puhumaton, niin siihen täytyy olla syynä se, että toinen on hirveä dominoiva pälättäjä. Ei se kuulkaas niin ole, vaikka sellaisiakin parisuhteita varmasti löytyy. Itse en ole kovin kova puhumaan, mutta kärsin silti kumppanin puhumattomuudesta. Mun mielestä jonkin verran pitää tuntea toisen sielunelämää, jotta yleensä voi kiintyä toiseen riittävästi ja pitää sitä kiintymystä yllä. Eikä se onnistu muutenkin kuin jakamalla ajatuksiaan toisen kanssa. (Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että kaikki pitäisi jakaa.)
Miksi sellaiset ihmiset, joita ei kiinnosta jakaa asioita toisen kanssa, eikä kiinnosta toisen ajatukset, yleensäkään ovat parisuhteissa? Sitä en ole oikein ymmärtänyt. Eikö olisi parempi vain olla yksin, sen sijaan että joutuu väistelemään toista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä en puhu. Olen todella huono ihan neutraaleissakin tilanteissa sanoittamaan tunteitani ja vältän konflikteja viimeiseen saakka.
Olen ehkä lapsena oppinut sellaiseen älä valita, älä selitä -ajattelutapaan, se puhumattomuus on itselleni tapa käydä asioita läpi oman pääni sisällä.
Kiitos tästä. Mä olen miettinyt että jollain tapaa lapsuudesta tämä juontaa miehelläkin. Olen yrittänyt ymmärtää tätä piirrettä, mutta joskus se on hirveän vaikeaa.
Ap
Niinhän se on. Se puhumaton on kykenemätön puhumaan. Minä taas olen kykenemätön olemaan yhdessä puhumattoman kanssa.
Sinä et voi muuttaa miestäsi. Miehesi voi haluta itse muuttua ja työstää itseään. Miehet kuitenkin harvemmin tekevät niin, koska ottavat kärsimyksen jotenkin välttämättömänä osana elämää.
Sinä voit vaikuttaa itseesi ja siihen, miten annat itseäsi kohdella ja mihin vedät rajat. Missä kohtaa tulee se kohta, kun sinusta tuntuu liian pahalta ja että asiat revitään sinun selkänahastasi ja kestämisestäsi.
Tää oli kivasti sanoitettu ja tiedän että en voi häntä muuttaa, enkä sitä yritäkään. Oma raja on ehkä lähellä, mutta annan nyt vielä ajan kuljettaa ja katson mitä tuleman pitää.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mistä sen miehen tulisi puhua? Aika harva nainen oikeasti haluaa kuulla miehen mielipiteen, vaan jatkaa nalkutusta - jota keskusteluksi kutsuu - niin pitkään, että mies lopulta hermostuu.
No vaikka ihan siitä että mikä vaivaa jos vaikka mököttää näin esimerkiksi.
Ap
Mistä tiedät, että mököttää, eikä ole vain ajatuksissaan?
Jos mököttääkin, miksi kuvittelet, että asia liittyisi sinuun? Onhan sillä voinut vaan olla huono päivä töissä, mutta ei tahdo puhua siitä, vaan antaa asian liueta. Ei kaikkia auta se, että oksentaa omat harmituksensa toisen niskaan, osa on sitäpaitsi niin huomaavaisia ettei siksi aina kerro kaikkea mikä harmittaa.
90% ihmisten mökötyksestä on toisen osapuolen kuvitelmaa.
Mikset voi vaan luottaa siihen, että jos aikuinen mies tahtoo sinun tietävän jotain, se osaa sen kyllä kertoa? Muussa tapauksessa on vaan todella tunkeilevaa udella, että mitäs nyt mökötät. Jos ei sitä ennen mököttänyt, sen jälkeen ainakin.
Vierailija kirjoitti:
Ap, se toisen osapuolen puhuminen alkaa siitä, että
SINÄ OPETTELET KUUNTELEMAAN.
Eikä niin, etä kun SINÄ olet päättänyt, että NYT SAATANA KESKUSTELLAAN, aloitat ensin ja sitten "kuuntelet", mitä miehellä olisi sanottavana. Ei niin.
Vaan niin, että ihan perusarjessa alat pitää sitä turpaasi vähän enemmän tukossa, että se toinen alkaisi pikkuhiljaa saada tilaa ja rohkeutta puhua omista asioistaan.
Ja kun se puhuu, sinä kuuntelet, etkä kerro mitä sen pitäisi tehdä toisin. Kuuntelet, hyväksyt ja annat toisen olla oma itsensä.
Siitä se lähtee.
---------
Minä en ole parisuhteessa puhumaton, koska minulla on ihana mies, joka antaa minun puhua silloin kun haluan.
Äitini ja siskoni mielestä olen puhumaton ja ihan suorastaan mt-ongelmainen kun en jaa asioitani. Syy: ne ovat itse koko ajan suuna päänä, ja jos en ole valmis tilittämään jotain asiaa juuri silloin kun ne ottavat sen puheeksi, vika on tietysti minun. Ei anneta päättää itse sitä ajoitusta. Sitten jos joskus menen jotain itsestäni kertomaan, kertovat mitä minun pitäisi tehdä toisin. Aina. Joka helvetin ikinen kerta.
-------------
Ja 17 vuoden onnellisen parisuhteen kokemuksella voin sanoa, että niitä "välttämättömiä puhuttavia" on merkittävästi vähemmän kuin ämmäinlehdet opettaa. Tietysti käytännön asioista on puhuttava, että muutetaanko tai otetaanko koira. Mutta jos esim. toisen käytös ärsyttää, kannattaa yleensä ensin katsoa peiliin, sitten katsoa peiliin ja sitten miettiä, mikä minua oikeasti väsyttää, sen jälkeen ottaa päikkärit, jättää päivällinen laittamatta ja hakea Heseä ja huomata, että oikeastaan ei minua vitutakaan tuon toisen käytös, olin vaan väsynyt/nälkäinen.
Kannattaa myös muistaa, että ei tässä maailmassa pysty muuttamaan mitään muuta kuin itseään. Koskaan. Sen takia aina ongelmatilanteissa kannattaa kääntä katse itseensä, ei siihen toiseen.
Ja toisinaan on sitä toistakin kohtaan armeliaampaa ihan vaan ottaa ero, kuin se että yrität vuodesta toiseen pakottaa sen puhumaan juuri siitä, mitä sinä itse haluat, silloin kun sinä haluat, päätyen siihen lopputulokseen minkä sinä haluat.
Kai sinä tajuat, että monessa suhteessa hiljaisuus vaan humisee tuossa vaiheessa. Ei puhumaton ihminen ala puhua sillä, että toinen on hiljaa. Ap on osoittanut halua kuunnella.
Tilastollisesti nainen voi parhaiten sinkkuna.