Tutkija paheksuu ruoan kotiinkuljetuspalveluita
Tutkija Terhi-Anna Wilska paheksuu nyt Ylen nettisivuilla ruoan kotiinkuljetuspalveluiden käyttämistä: "Herrasväki tilaa, palvelijat tuovat." Kuulemma palveluita käyttävät myös ihmiset, jotka ovat ihan terveitä ja voisivat itse käydä kaupassa. Muutenkin Ylen juttuun on nostettu esimerkiksi jotkut liukkarit: https://yle.fi/a/74-20050790
Siis niin kuin mitä?! Meillä tosiaan on ollut tässä muutama vuosikymmen välissä, jolloin kunnon suomalaisen luterilaisen ihmisen piti itse tekemän sekä täysi työpäivä jossain että sitten hakeman omalla peltilehmällään kaikki kaupasta mahdollisimman kaukaa. Niin kyläkaupat kuin kauppa-autotkin hävisivät.
Nyt meillä on vihdoin taas korona-ajan vauhdittamana tullut erilaisia kauppojen kotiinkuljetuspalveluita ja lisäksi joitakin erityisesti kuljetuksiin keskittyneitä yrityksiä. Kotiovelleen voi tilata Ruokaboksista, Woltista, Foodorasta, Fiksuruoasta yms. paikoista. Tämä on todella hyvä asia. Ihmiset ostavat palveluita ja toiset tuottavat niitä heille.
Se on ilmeisesti totta, että Woltin kielitaidottomat ulkomaalaiset lähetit eivät kovin suurille ansioille pääse, mutta tämä koko ilmiö on paljon laajempi ja positiivisempi. On törkeää joltain kulutustutkijalta alkaa pilkata ihmisiä "herrasväeksi" ja kuittailla sillä, että kyllä sitä nuoreena ja terveenä voisi itsekin kaupassa käydä.
Itse olen käyttänyt koronan myötä maallekin tullutta K-kaupan kuljetuspalvelua mökkeillessäni. Olen autoton ihminen ja tämä alkaa olla jo edellytys sille, että ylipäätään voi mökkipaikkakunnallani käydä, kun viimeinenkin huoltoasemakauppa on sulkeutunut. Suvun vanhuksille olen tilannut sieltä myös.
Kommentit (87)
Vierailija kirjoitti:
En ymmärrä kanssa että terveet ihmiset eivät pääse kauppaan .En ole tilannut mitään enkä tilaa niin kauan kun itse pystyn kaupassa käymään.Ällöttää se että tuovat muutaman päivän syömis aikaisia sapuskoita varmaankin .
Tämä! En vain ymmärrä. Tykkään itse käydä kaupoissa, käyn päivittäin 2-3 kaupassa. Tulee liikuntaakin samalla. Jääkappi on aina lähes tyhjä koska ei tarvitse säilyttää mitään.
Vierailija kirjoitti:
En ymmärrä kanssa että terveet ihmiset eivät pääse kauppaan .En ole tilannut mitään enkä tilaa niin kauan kun itse pystyn kaupassa käymään.Ällöttää se että tuovat muutaman päivän syömis aikaisia sapuskoita varmaankin .
Ei kysymys ole siitä, ettei PÄÄSE vaan siitä, että valitsee käyttää aikansa eri tavalla. Sinun on vaikea ymmärtää toisten valintoja, koska sinulla on asennevamma ja matala älykkyys. Ensimmäiselle näistä halutessasi voit tehdä jotain, toiselle et niinkään.
Suomenkielisiä ja suomalaisen näköisiä ovat ainakin K-kaupan kuskit. Ja vaikkeivat olisikaan? Saako työpaikkoja olla vain täydellistä suomea puhuville?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minusta on oikein ihanaa, että toimistosihteerinäkin voin kerran viikossa leikkiä kroisosta ja nöyryyttää minua vieläkin alempaa luokkaa olemaan muutaman minuutin ajan palvelijanani, kun tilaan ruokaa kotiin.
Ylpeänä äänestän kokoomusta, sillä en itse sentään ole kaikkein alimmalla tasolla yhteiskunnassa!
Ja tää oli sit huonoa satiiria...
Onko sinusta palveluiden käyttäminen nöyryyttämistä ja palveluammatissa toimiminen nöyrtymistä? Onko ongelma sinusta siinä mitä tilataan kotiin vai ylipäätään kotiinkuljetusmahdollisuuden hyödyntämisessä, eli pitäisikö meidän hakea postikin ja paketitkin jostain postikeskuksesta vaikka ne saisi kotiovelle asti?
Ja miksei ole nöyryyttävää, että kaupassa joku joutuu hyllyttämään tuotteet ja työskentelemään kassalla? Joku tyyppi nöyryytettynä roudaa maitoja kauppaan, kun asiakkaat eivät viitsi mennä tilalta hakemaan (ja lypsämään, separoimaan jne).
Pitäisikö minun yrittaa amerikkalaisesta verkkokaupasta itse hakea tavara, kun saan sen noin 10 euron kuljetuskustannuksella kotiovelle? Lisäongelma on vielä se, että yrityksestä ei ole itse mahdollista noutaa ostamaansa tavaraa.
Ongelma on kai se, että noissa Woltin ja kumppaneiden toiminnassa ei ole maksettu veroja. On siis veropetoksesta kysymys. Tällaisella rikollisella toiminnalla on hankittu kilpailuetua rehellisesti toimiviin yrittäjiin nähden.
En ymmärrä kanssa että terveet ihmiset eivät pääse kauppaan .En ole tilannut mitään enkä tilaa niin kauan kun itse pystyn kaupassa käymään.Ällöttää se että tuovat muutaman päivän syömis aikaisia sapuskoita varmaankin .