Huoh!! kaksi tuntia oltu menossa ulos 2,5-vuotiaan kanssa, mutta nyt luovutin

Onko siis mieluummin kokonaan menemättä ulos?

mukaan kunnon vaatteet, ja tarjoan pihalla lapselle uudelleen kunnon kamppeita. Yleensä ottaa ne hyvin vastaan, kun huomaa, että on kylmä. Jos ei heti ota, tarjoan uudelleen kun huomaan, että lapsella alkaa olla hiukan kylmä.



Sitten kun lapsi ottaa kunnon kamppeet vastaan, sanon ystävällisellä ja rauhallisella äänellä, että pyysin laittamaan lämpimät kamppeet päälle, koska täällä pihalla on niin kylmä.

Repi ne aina pois. Sitten kun kädet oli riittävän kylmät niin vaihtoehdot oli että hanskat käteen tai sitten sisälle. Valittiin sitten yhteistuumin se hanskat...



Turha tuon ikäisen kanssa on ikuisuuksia tapella niiden vaatteiden kanssa. Meidän lapsi ainakin vasta opettelee noita kylmä/kuuma -käsityksiä, joten ihan turha hänelle on etukäteen selittää että tulee kylmä ilman hanskoja. Kokekoon sen ihan itse että oppii.



En mä ainakaan jaksa tästä mitään arvovaltakysymystä tehdä. Kyllähän jossain vaiheessa lapsen on itsekin päätettävä että onko hanskat kädessä vai ei... Eikä se ulos lähteminen voi kaatua siihen että lapsi kiukuttelee.

t. 45

Ei se tilanne muutu siitä miksikään, vaikka vieressä olisi yksi lapsi lisää; tietyt vaatteet puetaan päälle vaikka väkisin jos aikuinen niin haluaa!



Ja meillä käydään kahdesti ulkona päivässä, ihan jo siksi että yritetään opettaa lapsen lisäksi itsellemme hyviä elämäntapoja.

jonka lapsi uhmaa niin että välillä loppuu ilma lapsesta.

Olemme aina yrittäneet olla johdonmukaisia ja pidän meitä aika tiukkoinakin kasvattajina mutta lapsessa on niin paljon tempperamenttia että en usko kenenkään superäidinkään vaan "sanovan että hyppää niin hyppää".

On päiviä jolloin kaikki sujuu kohtalaisen hyvin ja ns. normi kiukuttelun mukaan (pari kertaa lattialle makaamaan huudon kera mutta rauhoittuu alle vartissaeli normaaliuhmiskohtauksia). Sitten on näitä superpäiviä kun harmitus siitä ettei päässyt isojen keinuun kiipeämään on niin valtava että lapsi kirkuu hysteerisenä kaksi tuntia ja lopuksi läähättää lähes sinisenä. Ei auta pitely, huomion poiskääntäminen, juttelu tai muukaan. olen vaan läsnä ja yritän itse pysyä järjissäni.



lastenlääkärin mukaan noin 10% lapsista kokee ns. rankemman uhman ja joillain saattaa tajukin mennä uhman kourissa. Että teille joilla vaan "aikuinen päättä ja piste" ei sitten taida olla näitä superuhmaajia. Muuten taisi olla kommenteissa hiukan enemmän empatiaa tai ymmärrätte ettei aina jaksa päättää joka hiton hatusta ja sen pakkopitämisestä.

siis uskomatonta miten nuo lapset teitä oikein vedättää.

Tosin meillä onneksi vain isompi on vasta uhmaiässä. Pienempi on 1v joten häntä ei voi jättää hetkeksikään yksin sisälle. Isompi sitten huutaa ja kiukkuaa yksin ulkona, ei voi mitään (ja naapureita naurattaa...). Tulee sisälle viimeistään kun ei jaksa enää huutaa.



Meillä kans on tosi omapäinen lapsi. Jos jotain päättää, niin periksi ei anna helpolla. (Taidetaan kyllä vanhemmatkin olla aika omapäisiä, joten ehkä se on peritty ominaisuus :)



Sympatiat sulle ap. Minä olen käyttänyt kolmea erilaista ratkaisua tilanteeseen: 1. Puen lapsen väkisin kiinni pitäen. Tosin siinä menee helposti tunti aikaa kun lapsi on koko ajan nyhtämässä vaatetta pois päältä, riuhtoo ja karkailee.

2. Tai lähden pienemmän kanssa ulos ja sanon isommalle, että odota sisällä, tulen sitten hetken kuluttua hakemaan (esim. vien roskat ja haen postit pienemmän kanssa). Usein lapsi on nöyränä odottamassa tuulikaapissa.

3. Laitan lasten lempidvd:n pyörimään ja puen samalla. Jos pukemisessa temppuillaan, dvd laitetaan pysäytykselle ja ohjelma ei jatku ennenkuin pukeutuminen onnistuu.



Vaihtoehto 3 on tällä hetkellä eniten käytössä, tosin sitähän ei voi käyttää muualla kuin kotosalla.

Joillain vain on rautainen tahto - toisilla ei. Olen lohduttanut itseäni sillä että meidän lapsi varmaan pärjää elämässään kun ei isompanakaan anna periksi jos jonkun unelmansa tahtoo toteuttaa :)

Ja silloin riittää se, että tehdään paras minkä siinä tilanteessa voi. Epäjohdonmukaisuus esim. tuossa hattuasiassa (= "laita se hattu päähän" -> "enkä laita!!" -> "laitatpas!" -> "enkä!!!" -> "no et sitten laita") ei ole "se paras".

ihmisiä. Päinvastoin, rasittavia parkujia mitkä ei aikuisenakaan saa mitään aikaiseksi. Vaatteet päälle ja pihalle, mitä sitä vatkaamaan.

Ota 2 pipoa ja anna lapsen valita niistä kumman laittaa. Hanskat ota mukaan, suostuu varmaan laittamaan ne ulkona kun tulee sormille kylmä.

Yksi vaihtoehto on huppari. Lippis päähän ja hupparin huppu lippiksen päälle tai takin huppu.

Meillä taapero voimakastahtoinen. Mutta niinpä taidan olla minäkin :)

Ei se tilanne muutu siitä miksikään, vaikka vieressä olisi yksi lapsi lisää; tietyt vaatteet puetaan päälle vaikka väkisin jos aikuinen niin haluaa!

vaikka sormet olisivat jääkylmät. Lapsi ei vaan tahdo myöntää olleensa väärässä...

mutta en mä väkisin väännä vaatteita päälle tahtolapselle. jos sitten tulee kylmä niin selitän miksi äiti yritti niitä vaatteita päälle laittaa. En viitsi itsekkään tehdä joka uloslähdöstä arvovaltataistelua.On isoja asioita joista ei jousteta (autossa on istuttava turvaistuimessa, kirjahyllyyn ei saa kiipeillä jne jne) mutta hatut ja hanskat mene kategoriaan "se vaan nyt on tyhmää palella mutta jos kerran haluat niin palele sitten".

antaisit syötäväksi jotain (pitkäkestoista) hiilihydraattia? Itse teen joskus niin, että annan lapselle esim. leivän tai jos tarvii vaikutusta nopeasti niin esim. appelsiinimehua, jos lapsi alkaa olla kovin uhmainen.

Itsestäni tiedän, että äkkivääryyteen ja uhmapäisyyteen auttaa verensokerin nousu. Vaikkei sinänsä nälkä tai ruoka-aika vielä olisikaan.

Ei se tilanne muutu siitä miksikään, vaikka vieressä olisi yksi lapsi lisää; tietyt vaatteet puetaan päälle vaikka väkisin jos aikuinen niin haluaa!

Ja meillä käydään kahdesti ulkona päivässä, ihan jo siksi että yritetään opettaa lapsen lisäksi itsellemme hyviä elämäntapoja.

Yhden uhmiksen kanssa pärjää paremmin kuin kahden tai kolmen. Kun on kokemusta niin osaa viedäkin asiat helpommin eteenpäi-

Mielestäni ja kokemukseni mukaan ei ole hankalia lapsia vaan Noloja vanhempia. Voin sanoa tämän aadh lapsen vanhempana

Hassua, että aina aletaan "nimittelemään" yhden lapsen vanhemmaksi, jos kokee onnistuneensa lasten kasvatuksessa. Mutta eipä tällä palstalla koskaan mikään tai kukaan ole hyvä.

Mua kiinnostaa yhä tietää miksi ap ei kysy lapselta miksi ei halua kävellä vaan kiukuttelee ojassa? Ei vaadi paljoa vanhemmalta olla läsnä, mutta huudata vaan aikasi ja kanna kun kyllästyt.

Ainakin oma esikoinen osaa selittää mikä harmittaa, kun sitä kysyy.



Ei lapsen luonne vaikuta siihen totteleeko vai ei.



Ei mun viesti ole mikään vitsi. Vanhempi on vanhempi. Jos lapsi jyrää niin sillon on lapsi perheen pomo: koski se sitten syömistä tai vaatetusta.



40