Kun sanotaan että metsässä tai luonnossa liikkuminen laskee stressihormonitasoja ja lisää hyvinvointia niin mistä se vaikutus tulee? Mistä elimistö huomaa olevansa luonnossa? Huomaatko sinä eroa voinnissa?

Metsämaisema vaikuttaa silmien kautta ilmeisesti ihan jopa neurologisesti aivoihin. Aihetta on tutkittu viime vuosina. Tämän täytyy olla peruja jostain ihmisen evolutiivisesta kehityksestä kun ihminen on aikoinaan ollut metsästäjä/keräilijä. Jossain tutkimuksessa muistaakseni oli todettu, että erityisen hyvää tekee aivoille, jos heti heräämisen jälkeen lähtee metsään kävelemään noin tunnin ajaksi. Silloin aivot ovat koko päivän paremmassa kunnossa ja mieliala korkeampi. Vaikutus tulee ilmeisesti pääosin silmien kautta ihan visuaalisena vaikutuksena. Olennaista on se eteenpäin suuntautuva kävelyliike yhdistettynä metsämaisemaan. Muistaakseni tämä nimenomainen kombinaatio tekisi hyvää aivoille.

Toinen syy on metsän mikrobikanta joka vaikuttaa hengityksen kautta elimistöön. Metsän mikrobikanta poikkeaa suuresti kaupunkiympäristön mikrobikannasta.

Kolmas syy on varmaan ympäristön rauhallisuus ja käveleminen ihan pelkkänä fyysisenä suorituksena voi olla myös rauhoittavaa.

Siis tässä voi olla kaikkiaan monia eri syitä.

Vierailija kirjoitti:

Ei se kaikille tule, varsinkaan ryhmäretkellä. Tai lapselle luokan pakkoretkellä. Se tulee aikuiselle hyvällä säällä jolloin on pieni tuulenvire, ei ole kylmää, ei kuumaa, ei hyttysiä. Ja ehkä sopiva lenkki luonnon lähellä, jolta pääsee helposti kotiin. Kaikille se ei ole loputon vaellus tai eräretki, eikä maatalo. Se voi tulla vesistön aaltoja katsoessa, kuunnellessa, puron äärellä jossa eläimiä tai ehkä pellon laidalla. Tai hiekka-alue jossa voi kävellä.

Aika paksua väittää noin kategorisesti että hyvä olo ei voi tulla kuin ''hyvällä'' säällä. On ihan ok tuntea noin omalla kohdalla, mutta kannattaa välttää puhumasta muiden puolesta...

Kyllä huomaan heti eron kun olen mökillä. Aion muuttaa puolipysyvästi mökille heti kun vaan mahdollista. Jo pelkkä koivujen humina rauhoittaa.

Menkääpäs raahaamaan telamiinoja kaminoita ja telttoja pitkin metsää kun joku ylikessu rageaa vieressä. Laskeeko stressitaso?

Metsään ei tee mieli mennä kun siellä koirat ulisee ja pyssyt paukkuu. Tulee tavattoman ahdistunut olo.

Luonto ei koskaan ole vihamielinen eikä hyljeksi, se vain on. Voit mennä sinne milloin haluat ja se ottaa sinut vastaan, ei arvota sinua minkään maailmalliset asian (ulkonäön, iän, terveydentilan, varallisuuden) mukaan.

Vierailija kirjoitti:

Metsään ei tee mieli mennä kun siellä koirat ulisee ja pyssyt paukkuu. Tulee tavattoman ahdistunut olo.

On hienoa että meillä on viranomaisen säätämät metsästysajat, sitä ei siis tarvitse sietää ja pelätä jatkuvasti.

Vierailija kirjoitti:

Etkö sinä ole käynyt kertaakaan elämässäsi metsässä? Käy joskus kokeilemassa. Tähän aikaa vuodesta sää ei ole oikein suosiollinen, mutta siitä huolimatta tänäkin päivänä moni liikkuu luonnossa.

Hirvikärpäset vaivaa nyt, mutta säässä ei ole mitään vikaa. Joskus ulkona liikkumiseen kannattaa kokeilla muutakin kuin +28 ja pilvetöntä taivasta. Sade tuo metsään ihan oman ääni-, tuoksu- ja värimaailman Suosittelen.

Se on yksi suuria aikamme kysymyksiä, mitä biolääketiede pyrkii selittämään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei se kaikille tule, varsinkaan ryhmäretkellä. Tai lapselle luokan pakkoretkellä. Se tulee aikuiselle hyvällä säällä jolloin on pieni tuulenvire, ei ole kylmää, ei kuumaa, ei hyttysiä. Ja ehkä sopiva lenkki luonnon lähellä, jolta pääsee helposti kotiin. Kaikille se ei ole loputon vaellus tai eräretki, eikä maatalo. Se voi tulla vesistön aaltoja katsoessa, kuunnellessa, puron äärellä jossa eläimiä tai ehkä pellon laidalla. Tai hiekka-alue jossa voi kävellä.

Aika paksua väittää noin kategorisesti että hyvä olo ei voi tulla kuin ''hyvällä'' säällä. On ihan ok tuntea noin omalla kohdalla, mutta kannattaa välttää puhumasta muiden puolesta...

Kommentoin juuri samaa. Itse nautin mm. sateisesta metsästä.

Lemmikkieläin myös laskee kolmanneksen ihmisen stressitasoja.

Vierailija kirjoitti:

Ei se kaikille tule, varsinkaan ryhmäretkellä. Tai lapselle luokan pakkoretkellä. Se tulee aikuiselle hyvällä säällä jolloin on pieni tuulenvire, ei ole kylmää, ei kuumaa, ei hyttysiä. Ja ehkä sopiva lenkki luonnon lähellä, jolta pääsee helposti kotiin. Kaikille se ei ole loputon vaellus tai eräretki, eikä maatalo. Se voi tulla vesistön aaltoja katsoessa, kuunnellessa, puron äärellä jossa eläimiä tai ehkä pellon laidalla. Tai hiekka-alue jossa voi kävellä.

Jooei todellakaan se maatalo. Tätä puimuri-traktori-paali-jne rumbaa katsoessa ei mieli ole kovin zen. Kesällä tietenkin lietteen tuoksu on eräänlaista aromaterapiaa.

Minä pakenen maatilalta joskus koirien kanssa metsään rentoutumaan. Tykkään siitä vaihtelevasta maastosta, ääni ja hajumaailmasta. Täytyy vaan olla huppu, ettei hirvikärpäset mene hiuksiin. Nyt tähän aikaan vuodesta on myös metsässä liikkuminen vähän ärsyttävää kun pitäisi osata varoa metsästäjiä.

En tiedä stressihormoneista mutta kummasti olotila muuttuu jo ajomatkalla kaupungista mökille. Mä vaan monesti istun mökin terassilla tekemättä mitään paitsi katson merta ja kuuntelen luonnon ääniä, siinä voi mennä tovi jos toinenkin. Olotila muuttuu jälleen kun lähden metsätielle tai metsään kävelylle, tai kiipeän kallion päälle katsomaan sieltä avautuvaa merimaisemaa.

En tiedä miten olisin selviytynyt 2020-2021 vuosista ilman mökkiä. Asuin mökillä huhtikuusta lokakuulle. Mökkihöperyyttä torjuivat naapurit, jotka kanssa asuivat ensimmäisen koronavuoden mökillä ja tokana vuonna löysin sitten kirjastontädin, jonka kanssa kävin höpöttämässä kerran viikossa.

Kai sinulla on hajuaistit ja älypuhelin ääneetömänä taskussasi metsässä tai rannalla kävelessä?Jos ei.Niin unohda kysymyksesi ja metsässä tai puistossa kävely ymm.

Käytä sun kuuloa ja silmiä niin tiedät.

Metsässä on aina jotakin uutta katseltavaa ja kosketeltavaa. Ihailen sammaleiden vihreän eri sävyjä, valoa ja varjojen leikkiä. Hopeanvihreää jäkälää kalliolla. Rauhoitun ja ihastun. Ihminen on sielu-keho-henki kokonaisuus. Keho saa osakseen mielekästä liikuntaa, sopivasti vastusta. Kun kierrän lätäkön välillä jännittää pysynkö kuivana. Poimin marjan suuhuni ja uskon että saan ilmaisia vitamiineja. Kerran pilkkoimme suppilovahveroita ja pilkoimme ne heti voileivän päälle. Kahvitermarissa maihtui metsässä erilaiselta.

Voin kuunnella äänikirjoja, podeja, musiikkia, raamattua ja voin kävellä huomaamattani kilometrejä. Kaikki lisäksi ilmaista iloa. Metsästä tullessani olen rikkaampi!

Komppaan 100%:sti! 

Ikävä huomio oli se, kun kävelin rantaviivaa pitkin, et jollakin paikalla oli pidetty nuotiota ja jätetty tähteet: makkarankuoret yms. sinne. Siinäkö se oli se heidän luonnon kunnioitus? :(

No, reppu mukana ja pistin ne tähteet sinne, ja vein (lähiön) roskikseen.

....

Mulle tuli sellanen tunne, kuin joskus esi-isät olisivat katsoneet ulapalle lipuvaa laivaa. Ja muutenkin, ihan niinkuin jossain tietyssä paikassa olisi joskus ollut ennen minua. Kuuklasin myöhemmin (kun muutin sieltä pois) - joskus siellä oli ollut rauta-aikaista asutusta. Aika "siisti" tieto/käsitys/ymmärrys.